Orjuuden laillistaminen

Ministeri Paula Risikon asettama osallistavaa sosiaaliturvaa suunnitteleva työryhmä on saanut väilraporttinsa valmiiksi. Raportti käsittelee enimmäkseen vain vallitsevaa tilannetta ja pilottihankkeiden aloittamista. Näiden kokeilujen aikana tietenkin virkakielen tapaan  kokeillaan, kehitetään ja ennen kaikkea laajennetaan osallistavaa sosiaaliturvaa.

Lehdistö nappasi omaan tapaansa yhden kiinnostavan asian ja otsikoi, että pitäaikaistyöttömistä tehdään vanhusten ulkoiluseuraa.

Lehtijutun kommentit kannattaa lukea. Sieltä löytyy paljon niitä ilmeisesti asemansa turvatuksi kokevia veronmaksajia, jotka vaativat laiskottelevia loisia tekemään jotain runsaiden tukiensa eteen. Löytyy myös paljon niitä, jotka ymmärtävät kyseessä olevan raadollisen orjatyön laillistamisen. Minäkään en ymmärrä mistä lähtien vaikkapa pyörätuolissa istuvan huonokuntoisen vanhuksen ulkoiluttaminen on ruvennut olemaan pelkkää kivaa ja yhteisöllistä puuhastelua, jota jokainen voi tehdä ihan kylmiltään.

Kun ensimmäinen vakava onnettomuus tapahtuu, niin oikeutta  vastuukysymyksistä tullaan käymään kauan ja hartaasti.

Työttömät siis halutaan tekemään töitä etuuksiensa vastineeksi, koska valtion ja yhteiskunnan taloustilannekin niin vaatii.

Hyvin nopeasti selviää kuitenkin, että osallistava sosiaaliturva ei vähennä työttömistä aiheutuvia kustannuksia. Se lisää niitä.

Osallistuvalle maksetaan nykyinen työttömyysetuus eli ansiosidonnainen päiväraha, peruspäiväraha, työmarkkinatuki tai toimeentulotuki. Sen lisäksi hän saa korotettua työttömyysetuutta 4,78 euroa päivässä ja kulukorvausta 9 euroa päivässä. Lisäksi valtio maksaa toimintaa järjestävälle kunnalle korvausta 10,09 euroa/henkilö/päivä.

Vastineeksi saadaan järkeväksi ja kannustavaksi miellettävää, yhteiskuntaa hyödyttävää tekemistä, jolla kuitenkaan ei missään tapauksessa saa korvata mitään palkkatyötä. Kukaan ei vielä toistaiseksi ole onnistunut kertomaan mitä mahtaisi olla hyödyllinen työ, joka ei ole työtä ja jolla ei korvata palkkatyötä.

Tarjottu palkaton osallistuminen on otettava vastaan työttömyysetuuden menettämisen tai toimeentulotuen alentamisen uhalla työssäkäyntialueelta. Työryhmä toteaa itsekin, että 40 % alennetulla toimeentulotuella on täysin mahdotonta tulla toimeen. Juuri siksi kai osallistavaa sosiaaliturvaa pidetäänkin niin tavattoman tehokkaana. Kyllä osallistuvat, koska muuten tapetaan nälkään.

Näin sujuvasti etenee siis orjuuden laillistaminen. Vakituisessa työsuhteessa toistaiseksi oleva hurraava veronmaksaja olkoon onnellinen niin kauan  kuin voi. On itsestään selvää, että nämä orjatyöllistetyt tulevat korvaamaan palkkatyövoimaa. Jo nyt esimerkiksi kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia rikotaan surutta ja sillä korvataan palkkatyötä. Uuden esimerkin voin kertoa taas vaikkapa kotikunnastani. Ikäosaamiskeskus muuttaa suurempiin tiloihin, joita parasta aikaa remontoidaan kuntouttavana työtoimintana.

Koettakaahan nyt herätä ennen kuin huomaatte olevanne asettelemassa pyöreitä kiviä polun reunalle tai tekevänne entistä työtänne palkatta.

 

 

 

Kommentit
  1. 2

    lauri aro sanoo

    ”Ympyriäisiä kiviä…” Khihihi! Aika velikultia. -not

    Itse keskustelin taannoin Iltalehden palstalla siitä, voidaanko kaikki 221000 työtöntä saada mahtumaan niihin noin 77000 avoimeen paikkaan, jotka tiemmä saattavat olla tälläkin hetkellä auki. Tajusin juuri, että voidaan. Jaetaan tuo 77000 paikkaa kahden tunnin pätkiin ja sijoitetaan jokaista pätkää tekemään yksi työtön tai muu laiskuri.

      • 2.1.1

        sakutimonen sanoo

        Kaikki Tilastokeskuksen työllisyyttä, työttömyyttä tai avoimia työpaikkoja koskevat tilastot ovat arvioita. Ne perustuvat kyselytutkimuksiin, joihin vastaa tuhatkunta ihmistä. TE-ministeriön tilastot ovat lähempänä totuutta.

  2. 3

    tauno lehtonen sanoo

    Ikävintähän tässä on se, että aikoinaan työttömien etuja vaativaksi / valvovaksi järjestöksi perustettu TVY on täysin rinnoin ajamassa tätä orjasopimusta eteenpäin.

  3. 4

    Ilona sanoo

    Eikö 9,00 €/pv ole juuri muuttunut harkinnanvaraiseksi? Siis, jos esim. toimintapaikka onkin kävelymatkan pääässä, ei enää saa tämä ”ylimääräistä” ropoa?

  4. 5

    Pera sanoo

    ”työttömänä pidetään myös työsuhteessa olevaa, joka on kokonaan lomautettu tai jonka säännöllinen viikoittainen työskentelyaika on alle 4 tuntia;”

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120916#L1P3

    Yllä ote Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta Luku 1 3 §.

    Onko tuosta ymmärrettävissä, että jos on työsuhde jonka työaika on 4 tuntia viikossa, niin tuollainen työsuhde lasketaan työllisten joukkoon. Siis kuntiin voitaisiin työllistää yhteen oikeaan työpaikkaan 10 työtöntä!

  5. 6

    Kustaa sanoo

    Olen työskennellyt jo viidessä työkokeilupaikassa ja nyt tuli postin työvoimatoimistolta ilmoitus kurssittamisesta johon kuuluu työkokeilujakso palkatta. Nyt riitti katsotaan mihin tämä menee. Olen hommannut aseen ja tulen tappamaan pomoni. Lehdistön sivuilla nähdään. Orjan ei tarvitse suostua olemaan orja ainakaan ikuisesti.

  6. 7

    Ingmar Forne sanoo

    Orjuus lakkautettiin Suomesta (ja Ruotsista) kuningas Maunu Eerikinpojan käskyllä vuonna 1335. Ymmärrän ehkä tietyllä tavalla että tämä nykyinen hallitus ehkä haluaa tulla aikakirjoissa muistetuksi myös muusta kun n.s. SoTe-uudistuksesta. Orjuuden palauttaminen voisi olla sellainen muistamisen arvoinen asia.

  7. 8

    Marko sanoo

    Nyt orjat eivät tule Afrikasta ja he eivät tee työtä plantaaseilla tai poimi puuvillaa. Sitä ei silloinkaan katsottu pahalla, koska toimintaan oli oman aikansa oikeutus. Nykyään orjat ovat pääosin valkoihoisia oman maan kansalaisia, joiden orjuutus on ”polku työelämään”, ”työharjoittelua”, ”työkokeilua”, ”kuntoutusta”, ”aktivointia” tai muuta hyvän tarkoituksen kaapuun puetta tyranniaa ja barbariaa.

  8. 9

    köyhä poika sanoo

    Ruumiita tulee. En tarkoita että itse ketään tappaisin, moni kyllä tulee niin tekemään. Ikävintä on että kohteena on usein oma perhe, viattomat lapset. Moni saattaa menehtyä vaikkapa keripukkiin, jatkuvaan aliravitsemukseen tai paleltua asunnottomuuden seurauksena. Se ei ole leikin asia näillä leveyssteilla. Epäonnistuneen ryöstön seurauksena tulee ampumahaavoja.

    Työkyky ei ilmesty kuin ihmeen kaupalla jos se on puutteellinen, ei vaikka kuinka kiristettäisiin ja ”kuntoutettaisiin”. Vuosien syrjäytyminen ei taitu kuin taikaiskusta sillä että niin päätetään.

  9. 11

    Liisa sanoo

    Tuo Kuhmon juttu että työtön palkataan palkkatuella, ei ilmaiseksi.

    • 11.1

      Liisa sanoo

      Minäkin mielihyvin lähtisin palkkatuella vanhukselle lehtiä lukemaan.

      • 11.1.1

        köyhä poika sanoo

        Niin minäkin jos olisi ajokortti ja auto tai julkinen liikenne. Tai vaikka mopo, sitä saan ajaa kortitta. Tai edes toimiva polkupyörä. Karenssissa, ei lopu ihan heti, vasta 2017, tiedoksi heille jotka tahtoo sanoa että ansiosidonnaisella saa ostettua.

  10. 12

    töytön sanoo

    Sitä Roskien siivoustahan tämä on loppupelissä. Roskat siivoaa toisia Roskia ja kunnat/kaupungit säästää, kun ei tarvitse palkata enää lisää hoitajia ym. Roska saa viikkonsa täytettä ja jopa joku ihminen voi kehua, että onpas siinä ahkera Roska kun töitä tekee.

    Mielenkiintosta tosiaan, entä jos Roskamummo jää vahingossa auton alle, niin pääseekö mummoa työntävä Roska linnaan kuolemantuottamuksesta, vai sovitellaanko tätä jotenkin? Tai, jos Roska putoaa katolta korkealta innokkaana osallistuessaan yhteiskuntaan ja jää invaliidiksi, niin saako hän ilmaisen lopetuspiikin terveyskeskuksesta keikkalääkäriltä, vai omaiset maksaa?

  11. 13

    Honkalan Ville sanoo

    Nämä työtehtävät eivät ilmeisesti poista karenssia kuten ei kuntouttava työtoimintakaan? Ei sillä että olisin menossa tai että se olisi niin halutessani edes mahdollista, sillä 40% alennetulla on kituminen.

    Kannattaa muuten keittää männynneulasista teetä jos ei ole rahaa hedelmiin tai pillereihin, pysyy keripukki poissa ja hampaat ikenissä ja veret suonissa. Tulen avaamaan perimätietosivuston kun tämä tulee voimaan että kohtalotoverit saisivat mahdollisuuden selvitä hengissä. Selvittiinhän sitä 1000 vuotta sittenkin. Opetellaan taas ja annetaan riistäjien nuolla näppejään.

  12. 14

    sanoo

    mitä tapahtuu näille orja pakkotyön tekijöille silloin jos työtömyys etuuksia leikata
    niiden tulot kai laskee myös
    ja miten työtätekevän tuloihin voi vaikutaa
    työttömyysturvan taso
    onko riskon ryhmä arvioinut tätä asiaa tuskin
    eli ja kun noita tukia alenetaan
    samalla työttömällä ei ole enään mitään oikeuksia vaikutaa omaan elämäänsä
    sen päätää joku muu

  13. 15

    sanoo

    miten voidaan perustella
    että ihmiset maksavat veroja
    esim omaan työtömyysturvaan ym…
    jos 3kk jälkee pitää osalistua johonkin toimenpiteisiin
    että saa jo etukäteen maksetut etuutensa
    maksettu siis veroina palkkatyöstä
    ennen irtisanomista

  14. 16

    sanoo

    mitä helvettiä tapahtuu ihmisille l
    jotka ovat työlään ansaineet omaisuutta
    ja joutuvat pahimilaan noihin orja töihin tökäreitä vastaan
    pitkä työtömyys jakso vaikka se 300 päivää
    käskeekä sossu myymään kesämökin
    kun tolla vastikeelisella tökärillä ei elä
    eks ne kato kaiken rahaksi muutetavan ei vältämätömän omaisuudeksi
    jonka pitää myydä
    entäs no talletukset osakeet ynnä muut pesämunat ei perhana
    ero siinä just että sen korvauksen eteen pitää tehä työtä 680 e kuukausi ei muuta eli työn teko kannataa ei tosta 680 paljon säästöön jää jos vuokra on 800 euroo

  15. 17

    sanoo

    viimeinen komentti
    ei kay työttömyysturvan periaate ollut se että sillä korvataan yritysten palkka kustanukset sii näma työharjoitelioiden häikäilemäton hyväksikäyttö yrityksissä ymm joka paikassa mihin voidaan palkan tilalla otaa työharjoitelioita ilman harjoitelian vapaata tahtoa koska te toimisto niitä orjia sinne yrityksiin välitää

    • 19.1

      sakutimonen sanoo

      Ihan varmasti on oikeaa työtä. Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten palkattomat työt vääristävät kilpailua. Ei kukaan pysty kilpailemaan sellaisen kanssa, jolla ei ole työvoimakuluja.

  16. 21

    Uuno sanoo

    samaa mieltä kiitos komentista ite olin jus tuolla kotityöpajalla sykellä huh
    palkatinkohan kunnalle silloin uusia palkkatyöntekijöita kotihoitoon
    öö ei tartte kun minä
    siivoan. pidän seuraa. vien lääkäriin, pesen ikkunoita, käyn kaupassa, ulkoilutan. teen ruokaa. ja ilman mitään korvausta anteeks sain sen 9 ekee päivä