Ei voi kuin ihmetellä

Jotkut kansanedustajat tuntuvat kuvittelevan, että heille on annettu valtuudet säätää ihan millaisia lakeja tahansa minkään mahdin maailmassa voimatta sitä estää.

Kansanedustaja Pentti Kettusen ja 15 muun perussuomalaisen lakialoitteessa ehdotetaan, että avioliitossa miehen kanssa elävä nainen, joka synnyttää 1–3 lasta, pääsisi eläkkeelle muita aiemmin. Ensimmäisen lapsen syntymä alentaisi naisen eläkeikää kolmella vuodella. Toinen ja kolmas lapsi alentaisivat sitä kaksi vuotta. Kolme lasta synnyttävä nainen pääsisi siten eläkkeelle seitsemän vuotta lakisääteisen eläkkeen täyttymistä ennen. Etuuden saisi vain silloin, kun ainakin toinen puolisoista on Suomen kansalainen.

En minä Kettusen ja muiden allekirjoittajien arvomaailmaan halua se kummemmin puuttua. Tiedänhän minä, että keskuudessamme elää paljon sellaisia ihmisiä, jotka tuntuvat putkahtaneen tähän päivään aikakoneella kaukaa menneisyydestä. Silloin kaikkien halveksimat huonot naiset saivat yhtä halveksittuja äpärälapsia ja kunniallisessa avioliitossa olevat saivat sitten kunniallisia lapsia avioliiton laadusta riippumatta. Jos joku haluaa edelleen näin ajatella pukemalla ajatuksensa perheiden suojelun kaapuun, niin ajatelkoon.

Tässä ehdotuksessa minua häiritsee eniten se, että näin moni kansanedustaja ei tunnu ymmärtävän lainsäädännön hierarkiasta mitään. Tavallinen laki ei saa olla ristiriidassa perustuslain kanssa.

Perustuslain 6 § sanoo näin:

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Perustuslain estämättä voidaan säätää ja on säädetty erilaisia eläkeikiä eri ammateissa työskenteleville. Erot työn rasittavuudessa ovat hyväksyttävä peruste. Ihan samalla tavalla voitaisiin säätää alempi eläkeikä äideille, mutta sen pitäisi perustuslain nojalla koskea ihan kaikkia äitejä. Siviilisäätyyn sitä ei voi sitoa.

Avioliitto tai naimattomuus on sellainen henkilöön liittyvä syy, jonka perusteella ketään ei saa asettaa eri asemaan. Jokaisella naisella on oikeus valita. Ei ole olemassa sellaista hyväksyttävää perustetta, jonka mukaan naimattomille ja naimisissa oleville äideille voitaisiin säätää eri eläkeikä. Lakiehdotuksessa pitäisi äitiyden olla ratkaiseva tekijä, ei avioliiton.

Toinen vastoin perustuslakia oleva kohta aloitteessa on eläke-edun sitominen vähintään toisen puolison Suomen kansalaisuuteen. Tuo siteeraamani 6 § 1 momentti puhuu ihan tarkoituksella nimenomaan ihmisistä, ei Suomen kansalaisista. Suomen lakia sovelletaan jokaiseen maassa olevaan henkilöön kansalaisuudesta riippumatta.

Suoraan sanoen tuntuu hölmöltä kirjoittaa asiasta, jonka pitäisi olla itsestään selvä jokaiselle jonkinlaista kouluopetusta saaneelle. Tavallisen kansalaisen tietämättömyyden voi vielä ymmärtää, mutta kansanedustajalla pitäisi sentään olla nämä alkeet hallussaan.

Kun ei näköjään ole, niin ei voi kuin pudistella päätään surullisena. Meillä on ainakin 16 kansanedustajaa, joiden oikea paikka olisi peruskoulun yhteiskuntaopin tunnilla.

 

Kommentit (5)
  1. Eikös ihmisillä ole etuja olla avioliitossa verrattuna avoliittoon? Ja homojen oikeudet taitaa näissä asioissa olla vähän heikommat.

  2. Luovutan – Isän pikajuna
    3.4.2014, 05:35

    […] tunnettu Juuan kunnanvaltuutettu, juristi Sakari Timonen puolestaan kirjoittaa, että muun typeryyden lisäksi persujen ehdotelma olisi vastoin […]

Kommentointi suljettu.