Palveluspakosta osallistavaan sosiaaliturvaan

Työttömien kohtelu näyttää kiertävän historiallisesti täyden ympyrän, kunhan sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelma osallistavasta sosiaaliturvasta täsmentyy.

Vuosina 1663-1883 maassamme oli palveluspakko. Jokaisen oli oltava jonkun palveluksessa, jos hän ei ollut itsenäinen yrittäjä tai maanviljelijä. Työtön katsottiin irtolaiseksi ja hänet passitettiin pakkotyölaitokseen tai kehruuhuoneeseen tuomittujen rikollisten joukkoon. Tämä tapahtui ilman oikeudenkäyntiä pelkällä hallinnollisella päätöksellä.

Ohjesäännön mukaan irtolaisista oli pantava kehruuhuoneeseen vain yli 14-vuotiaat työkykyiset naiset. Työ kehruuhuoneessa käsitti kutomateollisuuden eri alat lankojen kehräämisestä erilaisten vaatetusaineiden valmistamiseen saakka.Tavallismpia töitä olivat häkilöiminen, villojen karstaaminen, kehrääminen, höyhenien riipiminen ja sukan kutominen. Kehruuhuoneet tyydyttivät suuren osan vankiloiden ja sairaaloiden pito- ja makuuvaatetarpeesta. Myös yksityisille myytiin kankaita ja kudontatuotteita. Vuonna 1823 annettu ohjesääntö sääteli tarkkaan vankien päivärutiineja. Paitsi vankila, kehruuhuone oli huomattava käsiteollisuuslaitos. Määräävänä tarkoitusperänä oli siveellisen kasvatuksen rinnalla pyrkimys saada hoidokkien työstä valtiolle ansiotuloja sekä aatteellinen ajatus levittää käsityötaitoa rahvaan keskuuteen.” (Lappeenrannan kehruuhuone 1800-luvulla)

Pakkotyö siis paransi sairaudesta nimeltä työttömyys ja siinä sivussa saatiin tuloja valtiolle. Palveluspakosta luovuttiin, mutta yhä edelleen irtolaiseksi leimattin helposti. Siihen riittivät pelkkä työttömyys ja sen seurauksena vietettävä pahantapainen elämä. Parannuskeino oli vanha tuttu:

“Työlaitoksessa hoidettakoon irtolaista siksi, kunnes on saatu perusteltua syytä olettaa, että hän tulee viettämään säännöllistä ja kunniallista elämää, kuitenkin enintään yksi vuosi taikka, jos häntä lähinnä edellisten viiden vuoden aikana jo on työlaitoksessa irtolaisuuden vuoksi hoidettu tai samana aikana pidetty pakkotyössä, enintään kolme vuotta.

Jos on todennäköistä, että hoidettava työlaitoksesta päästettynä viettää säännöllistä ja kunniallista elämää, voidaan hänet ehdollisesti päästää työlaitoksesta, ei kuitenkaan ennenkuin kolme kuukautta on kulunut siitä, kun hänet siihen otettiin.

Kun hoidettava on ehdollisesti päästetty työlaitoksesta, on hän yhden vuoden irtolaisvalvonnan alainen; ja voidaan hänet sinä aikana palauttaa takaisin työlaitokseen, ellei hän noudata annettuja määräyksiä ja ohjeita.” (Vuoden 1936 Irtolaislain 10 §)

Välillä elettiin hyvinvointivaltiossa, jossa työttömilläkin oli ihmisarvo. Sitten tuli 1990-luvun lama ja työttömyys lisääntyi. Se oli tietenkin laiskuutta, joten vanhat keinot otettiin käyttöön nykyaikaan päivitettynä. Kuntouttavaan työtoimintaan passitetaan hallinnollisella päätöksellä 500 päivää työmarkkinatukea saanut työtön. Nyt tämä aika on päätetty  lyhentää 300 päivään.

“Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3–24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään viiden päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään 4 tuntia.

Edellä 2 momentissa tarkoitetun jakson päättyessä aktivointisuunnitelma on uudistettava noudattaen mitä 3 luvussa aktivointisuunnitelmasta säädetään.” (Vuoden 2001 laki kuntouttavasta työtoiminnasta 13 §).

Jo nyt siis olemme palanneet likipitäen palveluspakon aikaan. Osallistava sosiaaliturva tekee paluun täydelliseksi. Vain kehruuhuoneen nimi on muuttunut työpajaksi.

Työllistämistä ja ”työllistämistä”

Koulujen kurinpitoon on tulossa lisäresursseja, jos Turun pientalosäätiön suunnitelmat toteutuvat. Säätiö suunnittelee palkkaavansa alueen pitkäaikaistyöttömiä kouluisänniksi tai talonmiehiksi. Kouluisännät voisivat valvoa koulumatkojen ja välituntien turvallisuutta sekä tehdä pieniä korjauksia kiinteistöissä.

Näin kirjoittaa Turun Sanomat positiivisuutta tihkuvassa jutussaan. Ajatus vaikuttaa päällisin puolin hyvältä ja kannatettavalta. Pitkäaikaistyöttömät saisivat palkkatyötä ja koulut tarpeellista aputyövoimaa.

Tällaisia uutisia nähdessäni herää aina yksi kysymys. Onko kyse oikeasta palkkatyöstä vai pitäaikaistyöttömille suunnatuista työvoimapoliittisista toimenpiteistä? Näitä aktiovointitoimenpiteitä ovat työkokeliu ja kuntouttava työtoiminta eikä niistä makseta palkkaa. Työtön tekee palkatonta työtä työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisella kulukorvauksella.

Jokin pikkupiru kuiskii korvaani, että tässäkin on kyse palkattoman työn teettämisestä. Hankkeeseen on varattu määrärahaa 125 000 euroa ja tällaisissa projekteissa tuollaiset summat yleensä menevät kokonaan hallintokuluihin ja projektiesimiesten palkkoihin. Suorittavan työn tekijät eivät saa mitään. Aika kuvaavaa on sekin, että sivistytoimi eli varsinaisen työn kohde ei ole vielä kuullutkaan asiasta.

Lisäksi hankkeen kohdistuminen juuri pitäaikaistyöttömiin on yleensä selvä merkki siitä, että palkkaa ei ole aikomustakaan maksaa. Pitäaikaistyöttömiä saa aina ilmaiseksi.

Pientalosäätiö siis näyttää keksineen sen saman rahasammon, jonka jo monet muutkin yhdistykset ja yhteisöt ovat keksineet. Ne saavat ilmaista työvoimaa, laskuttavat asiakkaitaan ja saavat vielä valtiolta 10,09 euroa/päivä/työtön. Se on se summa, jonka kunta saa jokaisesta aktivoidusta työttömästä ja jonka se siirtää työn teettävälle säätiölle tai yhdistykselle sellaisenaan.

Jos olen väärässä ja kyse on oikeasta palkkatyöstä, niin olen mielelläni väärässä.

Näissä positiivisissa työllistämisuutisissa on aina se vika, että suurin osa toimittajista ei ymmärrä palkkatyön ja palkatta teetettävän aktivointityön eroa. Kun he kuulevat taikasanan ”työllistäminen”, niin heille syntyy heti sellainen mielikuva, että kyse on palkkatyöstä. Se näkyy sitten myös uutisessa.

Ihan sama reaktio syntyy useimmille muillekin ihmisille. Aniharva mieltää, että sanan ”työllistäminen” takana piilee usein härskisti toteutettu palkaton orjatyö, joka on verhottu nätimpään kaapuun. Sen kaavun nimi on työvoimapoliittinen toimenpide. Ihan tarkoituksella puhutaan aina vain työllistämisestä, vaikka useimmiten ei tarkoiteta palkkatyötä.

Miten toimittajat saataisiin esittämään yksinkertainen kysymys: Onko tässä teidän projektissanne kyse oikeasta palkkatyöstä vai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä eli palkattomasta työstä?

 

Missä he ovat?

Sanomalehti Karjalaisen mukaan Pohjois-Karjalan työttömyys on kääntynyt laskuuun. Tilastokeskuksen uusin tilasto osoittaa, että työttömiä on 149 vähemmän kuin vuosi sitten eli 11 800. Prosentteina parannus on 0,1 %. Vuosi sitten Pohjois-Karjala oli maan synkintä työttömyysaluetta, mutta nyt Kainuun, Lapin ja Keski-Suomen tilanne on synkempi.

Eipä uskoisi, että tällaisesta kannattaa tehdä uutinen. Tuon verran on työttömiä saattanut vuodessa jo kuollakin, mutta katsotaan virallista selitystä.

Pohjois-Karjalan aktivointiaste on maan paras eli te-palveluiden aktivointitoimien kohteena on 35,8 % työttömistä. Koko maan aktivointiaste on kuutisen prosenttia alempi.

Pohjois-Karjalan työttömät ovat siis kuntouttavassa työtoiminnassa tai työkokeilussa tekemässä palkatonta työtä. Niihin päädytään yleensä koulutusfirmojen järjestämien käsipäivän sanomista opettavien himpulapimpula-kurssien kautta ja näillä kursseilla osaa työttömistä pyöritetään jatkuvasti. Osa on kuollut ja osa luopunut turhasta työnhausta ja joutavista kursseista. Tyhjän saa pyytämättäkin.

Suurin hämäys on kuitenkin Tilastokeskuksen käyttämä tilastointitapa. Se perustuu kyselytutkimukseen eli tietyltä määrältä ihmisiä kysytään ovatko he viimeisen neljän viikon aikana hakeneet aktiivisesti töitä. Näin Tilastokeksus kertoo itse tästä tutkimutavasta:

Työvoimatutkimus (Labour Force Survey) kerää tilastotietoja 15–74-vuotiaan väestön työhön osallistumisesta, työllisyydestä ja työttömyydestä sekä työvoiman ulkopuolisten toiminnasta. Työvoimatutkimuksen tiedonkeruu perustuu Tilastokeskuksen väestötietokannasta kahdesti vuodessa satunnaisesti poimittuun otokseen. Kuukausittainen otos on noin 12 000 henkeä ja tiedot kerätään tietokoneavusteisilla puhelinhaastatteluilla. Vastaajien antamien tietojen pohjalta luodaan kuva koko 15–74-vuotiaan väestön toiminnasta.

Tilastokeskus kysyy siis satunnaisesti valituilta 15-74 -vuotiailta heidän työllisyystilanteestaan ja vetää siitä johtopäätöksiä kaikkien työllisyystilanteesta. Tällainen tilasto on vertailukelpoinen vain itsensä kanssa, mutta jostain syystä vain näistä Tilastokeskuksen luvuista uutisoidaan. Ohimennen mainitaan, että tutkimustapa poikkeaa Työ- ja elinkeinoministeriön käyttämästä tavasta.

Sen TEM:n tilaston mukaan työttömiä työnhakijoita on tällä hetkellä koko maassa 307 000. Lisäystä vuoden takaiseen on 30 000.

Palapelejä

Kun koulukiusaaja kohtaa kiusaamiseen alistumattoman, niin hän vaihtaa taktiikkaa. Hän heittäytyy uhriksi ja parkuu kovaan ääneen, että häntä kiusataan. Otetaanpa pari esimerkkiä.

Viime viikolla Juuan kunnanhallituksen puheenjohtaja ja ainakin yksi valtuutettu saivat tällaista sähköpostia:

Hei. Onko kuntalaisten etu että ihminen joka uhkailee julkisesti eri puoluekannan ihmisiä netissä edustaa kuntalaisten asioita? Politiikassa mukana oleva ihminen toki saa mielipiteensä kertoa mutta ei saisi hermostua eikä uhkailla ihmisiä kirveellä. Ohessa kuvakaappaus netistä otetusta uhkailusta. Terv NN, Helsinki

se kirves

Näyttää pahalta. Uhria teeskentelevä koulukiusaaja leikkasi Facebookissa käydystä sananvaihdosta sopivasti pois oman osuutensa ja levitteli kuvaa ympäri sosiaalista mediaa. Sanailu käytiin vieläpä sellaisella sivulla, joka oli perustettu ihan nimeltä mainiten vain minun ivaamistani varten. Ensin hän haastoi minut kaksintaisteluun ja pyysi valitsemaan lajin. Ehdottamani kirjoituskilpailu ei kelvannut. Siis näin se meni:

janilta turpaan untittle1

Nyt tämä asia näyttääkin jo ihan toiselta. Uhriksi heittäytynyt uhkasi ennen uhriutumistaan antaa ihan kirjaimellisesti turpaan.

Se siitä ja voin kertoa, että kunnanhallituksen puheenjohtaja ja valtuutettu eivät saamastaan postista hätkähtäneet. En edes tiedä mitä postin lähettäjä kuvitteli heidän voivan tehdä, koska molemmat edustavat ihan eri puoluetta kuin minä eikä kumpikaan heistä ole esimieheni. Kunnanhallituksen puheenjohtaja johtaa kunnanhallituksen kokouksia, mutta ei sentään vartioi muiden hallituksen jäsenten tekemisiä sosiaalisessa mediassa.

Sitten ihan toinen tapaus. Facebookin kuvia tehtaileva äärioikeistolainen sivu Poliittisen korrektiuden parhaat julkaisi eilen tällaisen kuvan: hevonvittu polkor Tämän koosteen tarina on lyhyesti seuraava:

Vihreä Lanka julkaisi kuluneena viikonloppuna Otto Lehdon toimittaman artikkelin kansanedustaja James Hirvisaaren avustajasta Fija Saarnista, joka sanoo olevansa Vihreiden jäsen. Facebookisssa käydystä keskustelusta voi tosiaan bongata kuvan ylälaitaan siteeratun Lehdon sitaatin.

Minä osallistuin keskusteluun yhdellä kommentilla. Tiedustelin eikö puolue vaikuta mitenkään puoluelehden linjaan ja sain vastauksen, että ei vaikuta. Vihreät puolueena ei puutu mitenkään lehden toimitukselliseen sisältöön. Asia tuli minulle selväksi enkä jatkanut sen enempää.

Tuolla minun sanomallani ei ole mitään yhteyttä Otto Lehtoon ja hänen kirjoittamaansa juttuun. Tuo ”keskustelu” käytiin jo maaliskuun 22. päivänä, jolloin eräs herra katsoi oikeudekseen haukkua minut yksityisviestissä. Vastasin samalla mitalla lyhyesti:

hevonvittu

Sopivasti  sanomisia palapeliksi kooten voi asiat saada näyttämään haluamiltaan. Tai ainakin yrittää. Kirjoitin jutun ihan vain läväytettäväksi palapeleihin uskovien silmille.

PS Jos joku kummastelee ajoittain ronskilta vaikuttavaa kielenkäyttöäni, niin lukekoon Heikki Turusen kirjoja tai katsokoon niistä tehtyjä elokuvia. Minä olen kasvanut niissä kuvatun  kielenkäytön keskellä ja se kieli löytyy tarvittaessa helposti selkäytimestäni.

Piikki auki

– Täällähän on piikki auki, vaikka baari on kiinni!

Näin keskeyttää Timo Soini vierasta kieltä supattelevien ganstereiden rahanjaon monta kertaa illassa tv:n kaupallisilla kanavilla. Sen jälkeen hän julistaa, että vanhukset ja lapset on jätetty heitteille, lastensairaalaan kerätään rahaa yksityisiltä ja rahaa lapioidaan Euroopan pankkiireille.

Mainos tuo mieleeni  takavuosien vaalimainoksen, jossa Oiva Lohtanderin esittämä kapitalistiporsas mässäili yltäkylläisen pöydän ääressä ivallisesti nauraen. Mainos hyllytettiin niin nopeasti, että ennätin varmaan nähdä sen vai kerran tai pari.

Ajat ovat muuttuneet. Muutama vuosi sitten kapitalistin esittäminen ahneena possuna aiheutti hirmuisen paheksunnan, mutta nykyisin maan hallituksen saa esittää gansterijoukoksi. Perussuomalaisten mainos on ammattilaisten työtä ja viesti menee tehokkaasti perille. On sama mitä sanotaan, kunhan se sanotaan painokkaasti.

Ennen jytkyä Perussuomalaiset paheksui kovasti puoluetukia. Jytkyn jälkeen puolue on luonut järjestelmän, jolla puolueen varallisuus on säätiöity kolmen henkilön peukalon alle. Säätiö omistaa komean puoluetoimiston ja puolue maksaa säätiölle vuokraa puoluetuesta peräisin olevalla rahalla.

Perussuomalaiset maksaa puheenjohtajalleen myös ylivoimaisesti suurinta palkkaa. Asiasta kertoi tänään sanomalehti Karjalainen.harhaanjohtavasti otsikoidussa jutussaan. Otsikon mukaan suurinta palkkaa puheenjohtajalleen maksaa SDP. Tämä on totta vain siinä tapauksessa, että puheenjohtaja ei ole kansanedustaja tai ministeri. SDP:n puheenjohtajalle maksetaan 8 000 euroa sekä lounas- ja työmatkasetelit. Jos puheenjohtajasta tulee kansanedustaja tai ministeri, niin puolue maksaa vain erotuksen eli 8 000 eurosta puuttuvan summan. Käytännössä kansanedustajana tai ministerinä toimiva puheenjohtaja  ei siis saa puolueelta ollenkaan palkkaa.

Toisin on Perussuomalaisilla. Puolue maksaa puheenjohtajalleen palkkaa 3 177 euroa kuukaudessa riippumatta hänen kansanedustajana saamistaan tuloista.

Asia on sinänsä pieni ja työmies on palkkansa ja kopsunsa ansainnut. Puolue itse päättää puoluetukien käytöstä haluamallaan tavalla. Jotenkin nyt vain taas tulee mieleeni se notkuvan pöydän ääressä mässäilevä ahne possu.

Kyllä kansa maksaa ja sitä saa mitä tilaa.