Aika hyviä ihmisiksi

Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaat ja samalla pääministeriehdokkaat ovat kaikki periaatteessa hyviä ihmisiä. Tämä selvisi Ylen aamu-tv:n haastattelun aluksi, kun toimittaja kysyi jokaiselta yhden kysymyksen heidän suhtautumisestaan lähimmäiseen.

Paula Risikolta kysyttiin antaisiko hän juopuneelle laitapuolen kulkijalle tämän pyytämät viisi euroa. Risikko ei antaisi rahaa, mutta voisi käydä yhdessä pyytäjän kanssa ostamassa  lihapiirakan. Näin hän varmistaisi, ettei raha mene alkoholiin. Alexander Stubb oli valmis vaikka tarjoamaan pyytäjälle kaljan ja juttelemaan tämän alkoholinkäytöstä.

Jan Vapaavuorelta kysyttiin mitä hän tekisi, jos näkisi jonkun terveen pysäköivän invapaikalle. Hän oli valmis paheksumaan syvästi väärin pysäköivää auton kalleudesta riippumatta, mutta ei ollut erityisen innokas huomauttamaan väärästä pysäköinnistä.

Alexander Stubbilta kysyttiin hänen suhtautumistaan lastaan julkisella paikalla retuuttavaan aikuiseen. Stubb sanoi, että olisi huolissaan, mutta ei haluaisi mennä suoraan puuttumaan asiaan, koska siitä saattaisi seurata epämiellyttävä julkisuutta.

Ihmisinä he kaikki ovat suunnilleen samanlaisia kuin suurin osa meistä muistakin. Elämän epäkohtien näkeminen aiheuttaa jonkinlaisen reaktion, mutta puuttumisen kynnys yksittäiseen asiaan on korkea.  Aapelia siteeraten voisi sanoa, että he ovat aika hyviä ihmisiksi.

Sitten päästiin kovempiin kysymyksiin ja vastauksista paljastui miten poliittinen ideologia ohjaa päättäjän ajattelua ja toimintaa vaikka hän olisikin aika hyvä ihminen.

Kaikki kolme olivat sitä mieltä, että tuloerot eivät Suomessa ole ongelma. Risikko jopa sanoi, että tuloeroja ei meillä juurikaan edes ole.

Kaikki olivat valmiita kiristämään sosiaalietuuksien saamista, Stubb tosin piti asiaa vähän kyllä ja ei -tyyppisenä. Selkeimmin sosiaalietuuksien saamisen vaikeuttamista ja vastikkeellisuutta kannatti Vapaavuori. Hänen mielestään sosiaaliturvan pitää aina kannustaa työntekoon.

Kaikkien ajatus lähti siitä, että jokainen on oman onnellisuutensa seppä eikä yhteiskunnan tarvitse erityisemmin edistää kenenkään onnellisuutta. Hädässä auttavat ensisijaisesti suku ja ystävät ja yhteiskunta on viimesijainen auttaja.

Niinpä niin. Tällaisella politiikalla tehdään lisää niitä epäonnisia lähimmäisiä, joille voi heidät nähdessään uhrata muutaman myötätuntoisen ajatuksen. Tärkeintä tulevalle pääministerille – olipa se kuka tahansa näistä kolmesta – tuntui olevan Kokoomuksen ja Suomen saaminen uuteen nousuun. Se näyttäisi tapahtuvan lisäämällä jo hyvinvoivien hyvinvointia.

Tähän kun lisätään vielä Kokoomuksen vaatimukset työehtosopimusten yleissitovuuden poistamisesta ja vastikkeellistenkin sosiaalietuuksen leikkaamisesta, niin tulevaisuuden yhteiskunta näyttää menneisyydeltä. Siinä yhteiskunnassa työnantaja määrää palkat ja yhteiskunta pakottaa köyhät työttömät palkattomaan työhön sosiaalietuuden vastineeksi.

Heille voi sitten ohikulkiessa uhrata myötämielisen ajatuksen: Oma vikansa, mitäs syntyivät köyhiksi eivätkä osanneet hankkia varakasta sukua, avuliaita rikkaita ystäviä ja muita oman onnellisuuden sepäntyössä tarvittavia työkaluja.

 

 

 

 

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Koulukiusaajat pääsemässä pääministeriksi.
    Kiusattavien joukko kasvaa.
    Mikä ei sitten ollessa!

  2. 2

    Anssi Hartman sanoo

    Enemmistö suomalaisista näyttää hyväksyvän epäoikeudenmukaisen yhteiskunnan, koska ei pidä tuloeroja sen suurempana ongelmana. Kokoomuksen viesti on vuodesta 1987 lähes yhtäjaksoisena jatkuneen hallitustaipaleen aikana mennyt perille. Halutaan lisää samaa, koska tämä yksi puolue seilaa myötätuulessa, vaikka tuulen mukana lentäisi mitä tahansa.

    He sanovat, että yksitoikkoisesta ja raskaasta työstä kuuluu maksaa surkeaa palkkaa, koska kyse on ns. matalan tuottavuuden työstä. Työnsä kokonaan menettäneille ei kuulu maksaa mitään elleivät suostu vielä julkisesti nöyryytettäviksi. Politiikassa, julkishallinnossa ja liike-elämässä ei olekaan ns. matalan tuottavuuden työtä. Esimerkiksi konsultointi ja projektinhallinta on aina korkean tuottavuuden työtä, koska se näyttää hyvältä eikä kukaan kehtaa myöntää, että tästä ei jäänyt mitään käteen kenellekään.

    Kokoomuksen loputon noste liittyy identifikaatioon ja viiteryhmän valitsemiseen. Kaikki haluavat näyttää menestyjiltä: sairaanhoitaja on brändi eikä kusikatetrin korjaaja, ja siivoojistakin ollaan tekemässä palveluyrittäjiä. Pärjääjiä pitää puolustaa erikseen, ei niitä jotka pärjäävät heikosti.

    John Rawlsin mukaan epäoikeudenmukaisuus alkaa jyrkästi kasvaa, kun yhteiskunnassa on sellaista rikastumista, josta köyhimmät eivät hyödy millään tavalla. Toinen merkki on se, että tulonjaon ääripäitä edustavat ihmiset eivät kohtaa koskaan toisiaan missään, eivätkä heidän lapsensa kohtaa toisiaan. Ei Risikko todellisuudessa kävele mitään laitapuolen kulkijaa vastaan ja Vapaavuori vielä vähemmän. Eivät he ja heidän kaltaisensa ole heikompia koskaan nähneetkään.

  3. 4

    L sanoo

    On hyvä muistaa, että 80% suomalaisista jotka ovat käyneet äänestämässä, ovat erimieltä. Ja erimielisyys kasvaa. Edukuntavaaleissa se näkyy ja tuntuu. Miten? Sitä emme tiedä, vielä.

    Kokoomus on epätoivoinen, ja se näkyy aivan massiivisena jokapäiväisenä uutisointina valtamediassa. Senkaltainen markkinointi ja propaganda kääntyy heitä vastaan. Stubb töräytti Paavo Arhimäestä niin pahasti, että saataapi tekohymy pian hyytyä. Se on suuri ilonpäivä, kun Stubb ei enää hymyile.