Suhteutetaanpa vähän

– En tiedä kumpi tulee Suomelle kalliimmaksi. Se, ettei ihmisillä ole töitä vai se, että maksetaan soskusta rahaa hirveät määrät. Juuri sosiaali- ja terveysmenothan ovat kunnissa kamalan isot.

Tämä Facebookissa silmiini sattunut viaton lausahdus sai minut taas kerran ajattelemaan ihmisten yleistä tietämystä kuntien taloudesta. Kun kansalainen kuulee sanan sosiaalitoimi, niin hän ajattelee automaattisesti toimeentulotukea. Se on se sosku, joka maksaa tukena hirveät määrät rahaa ja romauttaa kuntien talouden.

Ensi viikolla Juuan kunnanvaltuusto käsittelee vuoden 2013 tilinpäätöksen. On ihan totta, että sosiaali- ja terveyspuolen menot ovat suuret. Miettikää kuitenkin itse mitä kaikkea muuta kuin toimeentulotuki niihin menoihin sisältyy.

Niihin sisältyvät mm. perusterveydenhoito, erikoissairaanhoito, hammashoito, päivähoito, kehitysvammahuolto, vanhuspalvelut ja lastensuojelu, jotka eivät liity millään tavalla toimeentulotukeen. Sisältyy niihin paljon muitakin sellaisia menoja, joita en jaksa luetella. Etsikää netistä minkä tahansa kunnan tilinpäätös ja tutkikaa lisää, minä valotan nyt Juuan kunnan toimeentulotukimenoja suhteessa kokonaismenoihin.

Kunnan kokonaismenot vuonna 2013 olivat pyöristettynä 53 miljoonaa euroa. Sosiaali- ja terveystoimi haukkasi tästä leijonanosan eli 29 miljoonaa euroa. Toimeentulotuen menot olivat 990 000 euroa eli 1,9 % kunnan kokonaismenoista ja 3,4 % sosiaali- ja terveystoimen menoista. Tukea saavia kotitalouksia oli 300 ja tuen menot/asukas olivat 130 euroa.

Tämäkö romauttaa kunnan talouden? Entä ne hirveät rahamäärät, joita soskusta jaellaan? Laitetaan taas kerran näkyville toimeentulotuen määrät tällä hetkellä:

totu määrä1.1.14

Kaikille toimeentulotukimenoja kauhisteleville sanon yhteisesti, että miettikää nyt helkutissa edes vähän ja ottakaa asioista selvää ennen kuin lauotte vuorenvarmoja mielipiteitänne. Tai vaihtoehtoisesti voitte tietenkin jättää nykyisen työnne ja ruveta nauttimaan näistä kadehtimistanne hirveistä rahamääristä.

Mitä tuohon alkuperäiseen pohdintaan tulee, niin nyt se näyttää kummalliselta. Työttömyys ja toimeentulotuen määrien kasvu kulkevat tietenkin käsi kädessä ja tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Kuitenkin puhutaan alle kahden prosentin osuudesta kuntien kokonaismenoista.

Kommentit
  1. 1

    erkki sanoo

    Jos Kela maksaa vuokrat sun muut, niin kyllä tolla
    sniiduillen elää. Kokeiltu on.

      • 1.1.1

        Dormant-Body sanoo

        Sniiduillen = Elää kitsaasti (tässä tpauksessa)

    • 1.2

      Adam sanoo

      Ihan vaan kiinnostuksesta, minkälainen elämä tilanne on jos Kela maksaa vuokra (sun muut) ja silti saa toimeentulotuki? Kysellen siks vaan et ei tuu mieleen miten tai miksi 🙂

      • 1.2.1

        mari sanoo

        esimerkiksi minulla on melkeen tuollanen tilanne kahden pienen lapsen yksinhuoltajana.. ilman koulutusta ei riittänyt peruspalkka edes poistamaan toimeentulotuelta näillä vuokrilla ym.. :/ nyt opiskelen jotta pääsen edes toivottavasti joskus elämään ”itsenäisesti”.. 🙂

  2. 3

    tauno lehtonen sanoo

    Tänä päivänä, ei vain työttömyys ja toimeentulomenojen kasvu kulje käsi kädessä, vaan myös työssä käyvistä yhä useampi joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Ja jos EK saisi tahtonsa läpi vauhti kiihtyisi.

    Ollaan kulkemassa (on jo kuljettu) kohti joidenkin vaatimaa kansalaispalkkaa, eli työvoiman hintaa pudotetaan niin paljon, että elämiseen tarvittavat rahat maksaa yhteiskunta.

  3. 4

    Suurperheen äiti sanoo

    Meillä iso perhe ja molemmat vanhemmat akateemisesti koulutettuja. Ja kyllä nämä vähän kyrsii. Kun lasken niin toimeentulotukea jäisi meidän perheelle asumis-ja lääkekulujen jälkeen 2852 euroa. Aikamoiset palkat saa olla jotta käteen jää tuollainen summa kaikkien asumis ym. Kulujen jälkeen

    Eli kyllä tuolla tuella ainakin isot perheet elävät aika leveästi, leveämmin kuin moni työtä tekevä.

    • 4.1

      Adam sanoo

      No saa kyllä aikamoiset lapsilaumat olla että tommosia summia jäis käteen. (Ei millään pahalla, ja tokihan ne lapset kans maksaa, niin sanotusti (vaatteet, ruoka, harrastuksia sun muut)) Ja hyvähän se tekis se kumppanikin jonkun kaa vois jakaa vuokran.. Oman mieleen mukaan (ei mitään tutkittu asia mitenkään) aika suuri osa niistä joille tulee toimentulotukee on yksin asuvia lapsettomia ihmisiä ja näin oman kokemuksen mukaan voin sanoa et ei kyllä levesti mitenkään noilla elää. Tälläkin hetkellä niitä odottamassa, vuokra ja laskut maksamatta ja tili nollilla. Sitten kun tuet tulee niin maksan vuokra ja laskut ja iloinen saa olla jos jää ehkä 50€ käyttää koko kuukauden ruokiin…

    • 4.2

      mh sanoo

      Jos perheenne tilanne oikeasti on se, paloista ja lapsilisistä vuokrat, sähkölaskut, reseptilääkemenot ym. maksettuasi vähemmän käteen kuin perusosat, te tietenkin haette toimeentulotukea ettekä kadehdi täällä. Ihmeellistä kitinää, toimeentulotukea joutuu moni työssä käyvä perhe hakemaan.
      Ei toimeentulotuen saaminen tarkoita sitä, että ei voisi olla ansiotöissä. Tietenkään se ei ole mitenkään hienoa, että aplkate eivät riitä, mutta niin se vain on, että toimeentulotukea joudutaan hyvin usein myöntämään myös työssäkäyville.

    • 4.4

      Maarit sanoo

      Hei sinä suurperheen äiti.
      ensinnäkin ei sitä toimeentuloa ihan noin vain saa.
      siinä katsotaan ensin kolmen aikaisemman kuukauden tulot. Menoiksi lasketaan VAIN vuokrat, sen kuukauden sähkö (jos on siltä kuulta kuin haet), sekä muistaakseni vakuutukset. Mitään muuta siinä ei huomioida. Jos vaikka lapsesi on saanut isovanhemmilta rahaa lahjaksi, Se lasketaan perheen tuloksi. Sinun täytyy olla todella pienituloinen, saadaksesi sieltä mitään. Jokainen penni jonka olet saanut lasketaan.
      Toiseksi Se on helvetin nöyryyttävää mennä sinne (ainakin minusta), vaikka olisi pakko.
      Näkee selvästi sun kommentista, ettet ole tainnut ikinä joutua penniä venyttämään

  4. 5

    Matti Pyhtilä sanoo

    Tuon verran yrittäjälle jää kuukaudessa, sen jälkeen, kun on tilittänyt valtiolle alv. 24% , maksanut liiketilan vuokran ja mahdolliset palkkiot, joita ei kumpaakaan voi vähentää alv-tilityksessä. Joskus kuukausi voi mennä ns. perseelleen esim. luottotappioiden vuoksi.

  5. 6

    sanoo

    Onneksi jokainen voi siirtyä Viroon yrittäjäksi, ei tarvitse kitkutella enää sen jälkeen.

  6. 7

    Paula Niemelä sanoo

    ALV on edelleen yrittäjien keräämä vero asiakkailtaan, tosin yrittäjät saavat ALV vähennykset ostoista. ALV ei ole yrittäjäveroa, vaan kuluttajan verotusta jonka yrittäjä kerää valtiolle.Vero otetaan huomioon hinnoittelussa.Se on siirtyvä kuluerä.

    • 7.1

      Kattimo sanoo

      Onhan se noin ainakin kirjoissa opetettu ja kansalle syötetty. Hyvä siihen on vedota. Ei ne vähennykset niin vaan ole siellä automaattisesti olemassa ja vaikka olisi, niin eipä nykyään enää paljoakaan niistä hyväksytä. Alvi nousee tuon tuosta, vaan yrittäjän ”palka” ei sitten millään, sillä nostappa hintojas alvin noston mukana ni loppuu kaupanteko. Maksettava ne alvimaksut vaan on. Laksuja ne on muiden joukossa.

      Lisänä yrittäjääl ei ole tätä sosiaalitukiverkkoa, vaan se on omillaan. Ei tule tukia mistään aikka yrittäjä saa 100e kuussa käteen. Sillä sen on elettävä. Palkansaaja voisi tuossa tapauksessa mennä soppalaan hakemaan perustoimeentuloa.

      Kyllä yrittäjiä on polettu tässä maassa vuosi tolkulla. Hölmöläisten hommaa, sillä ilman yrittäjiä ei olisi oikee kenelläkään työpaikkoja. Miettikääpä sitä. Mutta kyllä palkansaajan kuuluu saada pakankorotuksia joka vuosi, voi luoja…

    • 7.2

      Pienyrittäjä sanoo

      Mietitäänpäs hiukan: jos yrittäjä on tilanteessa, jossa ostojen ja myyntien alvit menee tasan, tarkoittaa se ettei ole syntynyt tulosta vaan työtä on tehty persnetolla. Jos yrittäjä ei osta mitään (tai maksa vuokraa, puhelinta ym. mitä yrittäjällä täytyy olla), häneltä olisi pitänyt ostaa tuotteita/palveluita n. 3900 eurolla/kk, josta vähennetään alv, jotta päästään lähelle suomalaisen keskipalkkaa. Tietysti tästä pitää vähentää verot ja eläkkeet ym. maksut, mitkä tavallinen palkansaajakin maksaa. Mutta yrittäjän pitää maksaa ne maksut myös silloin, kun myynti onkin vain 500€/kk, siitä alv pois niin käteen jää 403,23 euroa. Ja kun halvimmillaan YEL on n. 200 euroa kuukaudessa, lopulla parillasadalla eurolla pitäisi pyörittää yritystä, elättää itsensä ja toivoa joskus pääsevänsä vaikka lomalle. Suomi on ainoa maa, missä olen nähnyt alvin (tai vastaavan) siirrettynä suoraan kaupan tiskin hintoihin, kaikkialla muualla se lisätään hintaan vasta kassalla. Ehkä se hämää kuluttajan uskomaan, että kyseessähän on vain läpikulkuerä (miten se minullekin on koulussa aikoinaan opetettu, mutta kokemus kertoo toista).

  7. 8

    Hemppa sanoo

    Sossu ei maksa ”vuokria sun muita”. Eikä sossusta saa noita summia. Tuossa eritellyt summat pitää jäädä elämiseen per hlö,mutta tuosta summasta moni maksaa loppuvuokran asumistuen jälkeen+netti,puhelinlasku,vaatteet,hygienia,esim. koululaisen bussimatkat,luokkakuvat,harrastukset,ruoka jne jne.
    Monella on se ihme käsitys että sieltä saa mitä vaan kun vain vie laskun ja että sossu jakelisi tuollaisia summia,no ei.

    • 8.1

      Manu sanoo

      Sossu kyllä maksaa vuokrasta sen, mitä asumistuen jälkeen jää.

  8. 9

    LL sanoo

    Ylipäätään kun sosiaaliturvasta kommentoidaan tai keskustellaan, niin useimmille ei tule mieleen, että yhteisestä sosiaaliturvakakustamme ei haukkaa isoimpia paloja viimesijaista tukea hakevat (toimeentulotuki, asumistuki, työmarkkinatuki) vaan aivan muut.

    Sosiaaliturvajärjestelemämme on iso ja monimutkainen systeemi. Sosiaaliturva kuuluu jokaiselle suomalaiselle. Yhteiskunnan tukea on suoran tuen (esimerkiksi Kelan lääke- ja sairauskorvaukset) lisäksi sairaahoitopalveluissa ja myös työterveyshuollossa (vaikka työnantaja olisi ostanut sen yksityiseltä palveluntuottajalta).

    Kunnan sosiaalitoimi vastaa toimeentulotuesta joka on nyt kai (en tarkkaan tunne tilannetta?) perusosan osalta siirtynyt/siirtymässä Kelaan. Kela myöntää myös kaikki muut sosiaaliturvaan liittyvät etuudet: lapsilisät ja muut perhe-etuudet, asumistuen, opintotuen, työttömyystuen … yms….niitä on iso liuta.

    Näistä tuista osa on harkinnanvaraisia tukia. Ainakin työmarkkinatuki on harkinnanvarainen alle 55-vuotiaille. Tarkoittaa sitä, että Kela voi harkintansa mukaan olla sitä myös maksamatta. Kun työttömien kohdalla puhutaan osallistavasta tai vastikkeelisesta sosiaaliturvasta (=pakkotyöstä), unohdetaan että useimmiten ihminen on jo kustantanut itselleen veronmaksajana sosiaaliturvaa ennen kuin on joutunut työttömäksi. Ja unohdetaan, että saadakseen työmarkkinatukensa on elettävä TE-keskuksen valvonnassa ja haettava tehdyn suunnitelman mukaan töitä tai koulutuspaikkaa. Koko ajan. Työttömyystuki ei ole mitään seinärahaa jota vaan nostellaan tuosta noinvaan. On aivan kohtuutonta vaatia kuorossa työtöntä tämän lisäksi tekemään töitä ilman palkkaa (ei tästä orjatyömallista tämän enempää).

    Jos joku kadehtii työttömänä ”oleilua” niin kukaan ei kiellä kokeilemasta. Voin luvata ainakin sen, että kaikenlaiset luulot ja harhakäsitykset karisevat nopeasti.

  9. 10

    Kattimo sanoo

    Näille tukien saajille pitäisi varmaan maksaa kunnon palkka kun joutuvat noiun käyhästi elämään. Kyllä Suomi velkaa voi ottaa aina vaan enemmän ja enemmän. Sillähän siitä selvitään. Ei se raha vaan puussa kasva edes päättäjillä ei ole sitä kuuluisaa rahasampoa mistä ne ammentaa loputtomiin näille tukien saajille.

    Kyllä se on kuule vaan me jokainen työtätekevä joka maksaa nämä tukien saajien viulut! Ja vielä lisää pitäisi saada kun ei tulla muuten toimeen. Mennyt poikkasen överiksi jo nämä kaikenkarvaiset tuet tukien päälle. Sitten kun hallitus päättää, että nyt saa luvan loppua tämä järetön velalla elely, ja nipistää tukiensaajalta 8e niin johan siitä soppa syntyy ja kauhee haloo ja parku. Kyllä ollaan ottamassa aina vaan enemmän ja enemmän mutta kun tulee maksun aika ni sillo aletaan syytelemään hallitusta ja päättäjiä. Se oikea syyllinen löytyy peilistä. Kattokaapa joskus sinne.

    • 10.1

      sakutimonen sanoo

      Mitäs näille tukien saajille pitäisi mielestäsi tehdä? Pannaanko työleirille vai kaasutetaanko pois? Vai annetaanko kuolla nälkään? Miksi kukaan ei koskaan vastaa näihin kysymyksiin?

      • 10.1.1

        töytön sanoo

        Joku viisas ehdotti vankilaa työttömille noissa kiivaimmissa keskusteluissa viime syksynä, ”opettelemaan työntekoa” kuulemma. 500 000+ uutta vankia, aika kallista :D.

        • 10.1.1.1

          LL sanoo

          No, Unkarissa jossa on enää Yksi Puolue vallassa, kodittomat pannaan tosiaankin vankilaan, rangaistukseksi siitä että ovat kodittomia..

    • 10.2

      LL sanoo

      Onkohan sinulla Kattimo lukutaitoa, ymmärrätkö lainkaan lukemaasi? Tuossa just edellä kirjoitin että viimesijaisten tukien käyttäjät eivät ole sosiaaliturvan ahmijoita (suurimpia käyttäjiä) vaan aivan muut.

      Tässä maassa on +45-vuotiaita työttömiä jo aika liuta ja jos perkele sinä alat väittämään, että ihan on oma vika tai ettei työttmille sosiaaliturva kuulu lainkaan, niin sitten pitäisi olla jokin muu peruste kuin tämä mankuna: ”me työssäkäyvät maksamme myyh myyh”.

      Ja jos rehellinen osaat olla niin lasket erityisen tarkkaan ne sosiaaliturvan tuet joita sinä käytät tai olet saanut. Kukas ne on maksanut? Ihan ittekö yksinäsi oot maksanut?

      On lapsiperheitä/kotitalouksia joissa 8 euroa on paljon rahaa.

      On myös kotitalouksia joissa miljoona euroa ei ole juuri mitään, mutta tarviiko heille jakaa yhteiskunnan tukia, eivätkö he pärjää ihan omillaan?

  10. 11

    AH sanoo

    Vaikka kuinka katson peiliin, sieltä ei näy vastausta siihen, että avointen työpaikkojen ja työnhakijoiden suhde on tällä haavaa n. 1:10. Eikä siihen, että avoimet työpaikat täytetään pääasiassa työnvaihtajilla, ei työttömillä.

  11. 12

    Kattu sanoo

    Juuka on pieni ja kokonaiskuvan kannalta merkityksetön. Sillä ihan oikeasti jo yksinomaan toimeentulotuki rupeaa olemaan todella merkittävä menoerä isossa mittakaavassa. Esimerkiksi Helsingissä menot ovat tuplaantuneet ihan muutamien vuosien sisällä, ja vauhti on kiihtyvä, ei hidastuva.

    Enää ei olekaan syytä edes puhua siitä, miten varat saataisiin riittämään nykyisen mallin ylläpitämiseksi, vaan nyt olisi jo aika keskittyä siihen, minkälainen seuraava malli tulee olemaan. Ja se tulee olemaan amerikkalaistyylinen liberaali-malli, jossa valtion myöntävät tuet ovat äärimmäisen minimaalisia.

    • 12.1

      LL sanoo

      Eivät toimeentulonsaajat ole läheskään suurin kuluerä vaan nämä massiiviset hallintopalatsit ja täysin tarpeettomien virkamiesten palkkakulut.

      Amerikan malli tekee todella kipeää suurimmalle osalle suomalaisista.

      Se on sellainen malli, että valtio kustantaa vain pienelle osalle kansalaisista, hyvin rikkaille (suuryritysten toiminnan tukemisen kautta), taloudellisesti turvatun elämän. Suomalaisista rikkaista ei ole kuin yksi päässyt maailman rikkaimpien joukkoon, meillä varakkaimmatkin olisivat köyhiä ellei olisi valtion rahoitusta yhteisessä hyvässä.

      • 12.1.1

        edsf sanoo

        Jaa-a, no tarpeettomia virkamiehiä on kovin vähän, kyllä suurin palkkaerä on sairaanhoitajat, lääkärit, lähihoitajat, opettajat ja poliisit. Tässä järjestyksessä.

        • 12.1.1.1

          LL sanoo

          Etpä taida tuntea ja edes käsittää kuinka suuri on tässä maassa hallintovirkaimieskunta. Ja hallintorakenteet ja hallintorakennukset. Ne miljardimenot poistuisivat, jos meillä olisi kansalaisten perustulomalli.

    • 12.2

      pedfgdf sanoo

      Juuan tilanne toimeentulotuen kannalta vastaa täysin koko maan tilannetta, alempana ketjussa on linkki tietoihin koko maan toimeentulotuesta ja kuntien menoista. Ole hyvä ja tutustu asiaan ennenkuin kommentoit asiaa väärillä tiedoilla.

    • 12.3

      mari sanoo

      miksiköhän esimerkiksi Helsingissä toimeentulotuen tarve lisääntyy enemmän kuin muualla? asuntojen tarve pääkaupunkiseudulla kasvaa koko ajan, vuokran-antajilla on valta näinollen nostaa vuokria koko ajan korkeammalle, sillä ottajia löytyy hinnasta huolimatta.. Omasta kokemuksesta voin sanoa että jopa meidän ”turvallisessa ja edullisessa kaupungin vuokra-asunnossa” vuokra on noussut tammikuusta 2010 lähtien 210€. Enkä edes asu lähelläkään keskustaa tai muutenkaan mitenkään erityisen ”halutulla” asuinalueella.. Ja tässä vain pintaraapaisuna YKSI syy miksi tukien tarve lisääntyy..

  12. 13

    trer sanoo

    Toimeentulotuen menot bruttona ovat noin 700 miljoonaa euroa vuodessa. Kuntien palkkakulut ovat taas noin 20 miljardia. Kaikki kuntien menot ovat sitten 44 miljardia. Toimeentulotuen osuus niistä on siis noin 1,5 prosenttia. Eihän se tietysti ole iso kuluerä. (Lukujen lähde: Toimeentulotuen menot 2012 THL (http://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/aikuisten-sosiaalipalvelut/toimeentulotuki/toimeentulotuen-menot) ja kuntien menot Tilastokeskus: http://stat.fi/til/jmete/index.html)

  13. 14

    Riku Rikas sanoo

    Hyvin näkee näistäkin kommenteista kuin suomalaiset on typerää ja ahdasmielistä sakkia. Heikommassa asemassa olevien auttaminen on eräiden poliittisten ja laillisten järjestöjen mielestä väärin. Eräs järjestö haluaa poistaa työntekijöiltä kaikki oikeudet ja ajaa koko kansan maaorjuuteen. Tai tätä eivät sano ääneen, mutta kun katsoo toimenpiteitä niin tämähän heillä on tavoitteena. Ja tätä järjestöä kannattavat kaikki 1500€ /kk tienaavat missit, kun on niin muodikasta kannattaa tätä kykyjärjestöä. Eivät reppanat tajua, että he eivät tuota mitään, tai no kiekkoilijoille vaimomateriaalia, joten tämä nimeltämainitsematon järjestö ei ainakaan aja heidän asiaansa. Eikä muidenkaan jotka eivät omista osakkeita, kiinteistöjä tai maata.

    • 14.1

      Kattu sanoo

      ”Hyvin näkee näistäkin kommenteista kuin suomalaiset on typerää ja ahdasmielistä sakkia”

      No mutta niinpä. Sillä rahaahan tulee seinästä, niin on ihme ja kumma ettei sitä jaeta loputtomasti kaikille?

      • 14.1.2

        Hemppa sanoo

        Rahaa ei tule seinistä eikä ovista mutta monikaan sellainen ei ota näistä asioista selvää eikä osaa ajatella omalle kohdalle,ennen kuin kolahtaa.
        Käsittämätöntä että jopa sellaiset jotka ovat pitkään etsineet töitä ja jossain vaiheessa sitä saavat edes hetkeksi,nousee joku erikoinen liru sinne päähän:kattokaa kyl mäkin sain töitä,kyl sitä kaikille on. Ja juuri ollaan itse oltu pitkään työttömänä 😀 On ihmisiä jotka ovat aktiivisia,ja niitä on suurin osa työttömistä.

  14. 15

    Suurperheen äiti sanoo

    Kyselyyn vastaten, lapsia on 7. Enkä ole toimeentulotukea hakemassa, olen sitä saanut parikymmentävuotta sitten opiskelujen päätyttyä. Sen jälkeen ei ole onneksi tarvinnut siihen turvautua, tulevastahan ei koskaan tiedä.

    Mutta haluan vaan laskelmalla osoittaa että ei ne työssäkäyvät isot lapsiperheet sen leveämmin elä. Vallalla on monesti käsitys, että palkka riittää mihin vaan, töissäolevat ovat rikkaita ja toimeentulotuella elävät köyhiä. Sama rahamäärä meillä on käytössä kuin naapurin työttömällä suurperheellä. Ero on vaan se että nytkin kello soi viideltä, lapset päiväkotiin ja itse työmaalle.

    • 15.1

      Hemppa sanoo

      Niin,se on kun toisilla on töitä ja toisilla ei. Tosin jokainen täällä lapsilukunsakin päättää.

      • 15.1.1

        LL sanoo

        Suurperheen äiti: sosiaaliturvaa/yhteiskunnan tukea sinä ja perheesi kuitenkin myös tarvitset (7 lapsen lapsilisät yhteensä, koko ajalta, ovat noin 140.000 euroa, 20.000/lapsi). Tämä ei ole moite.

        Vetoaminen siihen perheellisenä, että ”yhtä köyhiä tässä ollaan kaikki” on pikkasen sellaista itsepetosta. Jos perheiden saamat tulonsiirrot ja muut etuudet otetaan huomioon, niin huomataan ettei kaikkia tulonsiirtoja köyhyydessä rämpivä perhe-eläjä edes saa. Työssäkäyvällä on mm verotuksessa tiettyjä tulonsiirrollisia vähennyksiä. Ja kuten tuolla edellä on jo mainittu: myös osa suomalaisista työssäkäyvistä joutuu turvautumaan toimeentulotukeen. Ei se käytettävissä oleva raha ole sama kahden työssäkäyvän aikuisen perheessä kuin työttömän yksinhuoltajan perheessä.

        Lapsiperheellisen kannattaa myös pitää mielessä, että veronmaksajista on todella iso osa lapsettomia, ja me emme nurise siitä että ”kustannamme kaiken aikaa toisten elämistä”.

        Nopeimmin äärimmäiseen köyhyyteen putoaa yksineläjä. Yksinelävälle työttömälle ei millään suotaisi sosiaaliturvaa, vaikka tämä olisi kustantanut vuosikausia veronmaksajana ”toisten elämistä”. Kiitoksia ei siitä uhrautumisesta saa, vaan ihan muuta.

  15. 16

    Yh mamma sanoo

    Pakko on sanoo myös oma mielipide tähän asiaan. Tuon lapun mukaan jos asuisin yksin minun lapsen kanssa saisin 830,75€/kk öö joku tuossa ei voi täsmätä koska kun tyttäreni kanssa asuin yksin niin kuukaus tulot sossusta oli n.414€/kk. Niillä ei hirveesti juhlittu kun tyttökin kasvaa kokoajana vaatteet, harrastukset ja hoitopaikat pitää kustantaa. Onneks oon saanut nyt töitä ja löytänyt aivan mahtavan miehen rinnalle että ei tarvitse lähtee asumaan enään tuolla 414€/kk minnekään pieneen yksiöön.

  16. 17

    Liisa_Ihmemassa sanoo

    Hyvä kirjoitus. Kateus ei tästä maailmasta taida koskaan kadota. Surullisinta on, että niillä joilla on riittävästi, kadehtivat toisia joille toimeentulotuki on elämisen ehto.
    Kunpa sinä akateemisen suurperheen äiti oikeasti tietäisit, miltä tuntuu olla hakemassa rahaa sieltä luukulta joka kuukausi, laskea miten varat oikeasti riittävät. Sen sijaan uskallat heitellä euromääriä turvallisesti omien, turvattujen muurien takaa, todellisuus kun on toista.
    Ja nimenomaan, kuten kirjoituksen ydin on, että toimeentulotuki on vain pieni osa sosiaaliturvastamme, se turva, josta kaikki enemmän tai vähemmän nauttivat, sinäkin lapsilisinesi.
    Ahdingossa olevat ja köyhäthän ovat toki tiensä valinneet, joten onhan siinä syytä kerrakseen potkia päähän. Muista se, kun seuraavan kerran kävelet jonkin surkimuksen ohitse, tönäise ihmeessä ohi mennessäsi, sillä sitähän juuri teet täällä sanallisestikin.

  17. 18

    Suurperheen äiti sanoo

    Tuo kateus kortti on mielenkiintoinen, mistäköhän minä nyt olen kateellinen.

    Minun ajatukseni oli se että työnteon täytyy olla kannattavaa, ei ole mitään järkeä nostaa toimeentulotuen määrää, jos se johtaa siihen että yhä useamman ei kannata mennä töihin kun saman rahan saa ilmankin.

    • 18.1

      Vääpeli Matala sanoo

      Mitäpä olet Suurperheen äiti mieltä, pitäisikö palkalla tulla toimeen? Oletko ajatellut miten kalliiksi tulee sosiaalitoimelle kun loisit 7 lapsesi kanssa 1-4 lapsisten ja lapsettomien perheiden, yksinhuoltajien ja yksinelävien kustannuksella? Yrittäjät, työväki, opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät joutuvat verojen kautta maksamaan holtittoman ja muista suomalaisista piittaamattoman elämäntapanne.

  18. 19

    Juhana Vartiainen sanoo

    Työläisten palkkaa täytyy alentaa vielä paljon, jotta pääsemme Kiinan ja Afrikan hikipajojen orjatyömalliin. Sellainen piristäisi Suomen talouskasvua.

    • 19.1

      reima ratkaisu sanoo

      Varmasti piristäisi. Oletko koskaan miettinyt miksi sitä kasvua tavoitellaan? Oletko sitä mieltä että kasvu luo tasaisesti vaurautta ja hyvinvointia?

  19. 20

    Suurperheen äiti sanoo

    Mä en nyt ymmärrä, mitä ihmettä mä olisin. Käyn töissä niin myös mieheni ja lapsilisiä lukuunottamatta emme saa mitään suoria tulonsiirtoja yhteiskunnalta.

    Eli pyrimme kyllä elättämään lapsemme

    • 20.1

      LL sanoo

      ”…lapsilisiä lukuunottamatta emme saa mitään suoria tulonsiirtoja yhteiskunnalta.”

      Lapsesi eivät siis ole koskaan käyneet neuvolassa, päiväkodissa tai peruskoulussa? Verotuksessa ei ole mitään siihen viittaavaa, että saisitte verokevennystä lasten elatuksesta? Missään arkielämässä ei ole tullut vastaan yhteiskunnan tuki tai etuudet? Et ole itse, eivätkä perheenjäsenesi ole koskaan saanut korvauksia tai etuuksia Kelalta? Et ole saanut minkäänlaista sosiaaliturvaa koskaan elämässäsi?

      On kuule täysin mahdotonta uskoa.

  20. 21

    Osa aika työläinen sanoo

    Minä käyn puolipäivätöissä, maksan veroa tuloistani 8.5%, käteen jää aivan sama summa kuin olisin kokonaan työttömänä. Kysyn: miksi ihmeessä käyn vielä töissä???
    Nousen aamulla klo 6.00 että ehdin aamutoimien jälkeen työpaikalle klo 7.00.
    Maksan työssäkäyntikuluja per kuukausi 122 euroa (josta siitäkin on jo yli puolet veroa (bensavero)). Tulot miinus menot ylittää toimeentulonormin 20 – 30 eurolla.

  21. 22

    työtön sanoo

    Sulla on sitten pirun hyvin vielä asiat. Hyvänen aika, osa aika työläinen!

    Aatella, minä kävin 3 kuukautta töissä josta en saanut edes palkkaa, vaan 9 eu/pvä. Tein samaa ammattihommaa jota muutkin työkaverini. Ammattitaitoa vaativa työpaikka.

    Jouduin sitten kulkemaan autolla (epäsäännöllisen työajan vuoksi) joka työpäivä 140km/pvä. Bensavero, ei tullut kyllä mieleeni silloin. Maksoihan se minulle aika paljon. Käydä töissä josta ei saa palkkaa, ja kuluja ei tosiaankaan korvannut sossu. Miiinukselle meni. Matkakuluja kun ei voi työtön vähentää verotuksessa. Työtuolovähennys olisi tullut verotuksessa työsuhteesta. Tästä ei tullut.

    Työmarkkinatuesta maksan edelleen 20%:n tuloveron. Työmarkkinatuesta ei tosiaankaan, kuule, jää yhtä paljon käteen kuin puolipäivätyöstä. Mutta ainahan sinä voit silleen jäädä vaan korvauksilla elelemään…voi toki tulla yllätyksenä, monikin asia.

  22. 23

    pingviiniensaari sanoo

    tämä aihe sattui niin sopivasti, että en voi olla kommentoimatta. Olen itse pitkäaikaistyötön, oikeasti köyhä ja elän yksin. Sukulaiseni eivät minua ole ikinä auttaneet. Lopetin toimeentulotuen hakemisen noin 2 vuotta sitten, kerään tyhjiä pulloja ja saan siitä rahaa. On väärin että työtä tekevä saa samanverran rahaa kuin toimeentulotukea saava, tämä oli yksi syistä että lopetin toimeentulotuen hakemisen. Lisäksi minulla on pieni vuokra ja pidän pullojen keräämisestä enemmän kuin tv:n katselemisesta, sekä TERVEYTENI puolesta siihen KYKENEN, kaikilla näin ei ole. Mutta silläkö pätkätyöläisten ja pienipalkkaisten elämä paranee, että pienennetään kaikkien köyhimpien perustuloa, HÖLMÖLÄISIÄ olette, jotka näin ajattelette. Silloin teidän onnenne tulee siitä, että jollain on vielä huonompi olla. Ihmiset siis ovat auliisti pienentämässä omia palkkojaan ja heikentämässä työehtojaan, kun vain joku on vielä huonommassa asemassa.
    Luodaan pyramidia, jossa jokainen kyttää ja sortaa alempana olevaa, tunnetaan myös sanonnalla HAJOITA JA HALLITSE.
    Eilen soitin aikuissosiaalityöntekijälle ja pyysin apua uuden asunnon etsimiseen, luottotietoni ovat aikoinaan menneet, eikä minulla ole omaisuutta eikä säästöjä eikä auttajia. Asuntoa tahdon vaihtaa siksi, että tämä on rikkaiden talo (mielestäni ihminen on rikas jos on omistusasunto, mökki, auto ja rahaa tilillä, vaikka he eivät sitä vaatteilla näytä) ja he eivät köyhistä pidä, ja tämä on minulle myös usein ilmi tuotu. Vastustan ehdottomasti orjuuteen verrattavaa osallistuvaa sosiaaliturvaa, nämä hieman vanhemmat ihmiset mielellään näkisivät nuoret ja työttömät siivoamassa katuja työttömyysturvaa vastaan (tämäkin on minulle sanottu). Mutta saako sillä työttömyyskorvauksella omistusasuntoa, autoa tai kesämökkiä? Nämä ihmiset saivat nämä asiat aivan tavallisilla töillä aikoinaan, ja nyt ”vanhan liiton” hengessä he eivät sitä mahdollisuutta tahdo kaikille nuorille suoda.
    Sosiaalityöntekijän vastaus oli minulle tyly: ”emme auta takuuvuokrassa”, sanoin että ”minulla on takuuvuokra nykyisessä asunnossa, tahdon vain apua uuden asunnon löytämisessä. ”emme auta muuttokustannuksissa”, tätä en ollut edes älynnyt kysyä, ”ei minulla ole tavaraa, tahdon vain uuden asunnon”. ”sinulla on jo asunto” ja puhelun lopettaminen.
    Tahdoin vain siis apua uuden asunnon etsimiseen, en rahaa. En saanut edes sitä. Tämä on asia jota kannattaa jokaisen miettiä. Maksan laskuni ajallaan, teen itse ruokani ja elämänhallintani on muutenkin kunnossa. Miettikää muutkin köyhät, miksi nyt on tärkeätä pitää elämänhallinta omissa käsissä!
    Ne viranomaiset, joiden pitäisi auttaa hädänalaisia, ovat kääntymässä autettavia vastaan.
    Olen oman työalani ammattilainen, minusta saisi nyt 63 euroa tukea päivältä. kahdessa työpäivässä tein palkkani edestä töitä edellisessä työpaikassa, loppukuu meni sitten voittona työnantajalle.
    Mitä tähän maahan jää jos ”autettavat” loppuvat.

    ps. ymmärtävätkö kaikki sosiaaliturvaa vastustavat, että toimeentulotukea saava ei saa omistaa omaisuutta?

  23. 24

    Suurperheen äiti sanoo

    Nyt alan ymmärtää miksi kaikkia ei voi työllistää. Kun ei ymmärrä lukemaansa. Kirjoitin SUORIA tulonsiirtoja eli ihan selvää rahaa. Tottakai lapset saavat koulutuksen, käyvät neuvolassa( lääkärissä yksityisellä, mutta saavat kyllä Kela korvauksen) kirjastossa, ajavat julkisilla teillä jne. Ihan niin kuin kaikki suomalaiset, huolimatta siitä millaisessa perheessä asuu.

    Veronkevennystä ei lapsista saa, asuntolainan koroista kylläkin. Samoin ammattiyhdistyksen jäsenmaksuista.

    • 24.1

      LL sanoo

      Sinä, suurperheen äiti, olet niin fiksu, että kuvittelet saavasi suoraa RAHAA enemmän miehesi kanssa, jos jäisitte pois töistä ja ”nostelisitte” toimeentulotukea. Ehkä kannattaisi kokeilla, niin pääsisit tuosta pakkomielteisestä harhastasi eroon.

      Sanot, että vain ja ainoastaan lapsilisät tulevat suorina tulonsiirtoina perheellesi. Sokea Reettakin huomaa itsepetoksesi. On se sinulle tuskallista näköjään myöntää, että yhteisestä sosiaaliturvakakustamme isoimmat viipaleet syö teidän 9-henkinen perhe.

  24. 25

    Suurperheen äiti sanoo

    Ehkä olen sitten tyhmä, mutta selitätkö minulle miten syömme suurimmat viipaleet? Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin veronmaksajia ja todennäköisesti vanhempien koulutustaso periytyy lapsillekin, eli lapseni maksavat todennäköisesti tulevaisuudessa veroja niin että korvaavat yhteiskunnan heille uhraamat rahat. Aivan kuten mieheni ja minä nyt.

    Enkä elä missään harhassa, vaan lasken nuo summat suoraan tuosta taulukosta. Osaan tyhmyydestäni huolimatta yhteenlaskua. Laki sanoo näin ja uskon näin myös käyvän mikäli tarvitsisimme toimeentulotukea. Toki emme aio vakituisista viroista irtisanoutua ja siirtyä sosiaalitoimiston asiakkaiksi. Mutta eihän kukaan tiedä tulevaisuudesta, on mahdollista sairastua tms. Jolloin joutuukin turvautumaan enemmän yhteiskunnan apuun

  25. 26

    Suurperheen äiti sanoo

    En enää ymmärrä mitään, et vastaa yhteenkään kysymykseen, linkität juttuja jotka ei kyllä liity minuun mitenkään.

    Olen joka viestissä sanonut että tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, voi olla että tarvitsen myöhemmin tt-tukea.

    Olen varmasti oman annokseni vastoinkäymisistä saanut, en tietenkään ole velvollinen kenellekään niitä tilittämään.

    • 26.1

      LL sanoo

      ”Olen joka viestissä sanonut että tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, voi olla että tarvitsen myöhemmin tt-tukea.”

      Yhteenlaskun lisäksi joudut myös käyttämään vähennyslaskutaitoa. Tulot&omaisuus miinus vain hyväksytyt menot. Kannattaa ottaa selvää mikä kaikki lasketaan tulopuolelle ja mikä mahdollisesti hyväksytään menopuolelle. Toimeentulotuki ei ole etuus joka kovin helposti myönnetään.

  26. 27

    Suurperheen äiti sanoo

    Osaan kyllä laskea toimeentulotuen, kuten ensimmäisessä viestissä mainitsin, olen sitä joskus saanutkin.

    Ja kuten taulukosta suoraan näkyy nuo summat pitää jäädä käytettäviksi asumis-ja mm. Sairaanhoitokulujen jälkeen. Olen myös työkseni laskenut toimeentulotukien summia, eli luulen tietäväni mistä puhun, kyse ei siis ole aivan hatusta vedetyistä summista.