Työkykyisten kuntoutusta

Kun lainsäätäjät eivät ymmärrä säätämänsä lain sisältöä ja tarkoitusta tai eivät kehtaa sitä ääneen sanoa, niin saadaan aikaan Laki kuntouttavasta työtoiminnasta. Kun vastuuministeriö julkaisee lain kanssa ristiriitaiset soveltamisohjeet, niin saadaan aikaan Kuntouttavan työtoiminnan käsikirja. Lopputuloksesta olisi Kafkakin ylpeä.

Olen kirjoittanut kymmeniä juttuja kuntouttavan työtoiminnan epäkohdista ja saan aina samoja vastaväitteitä. Kun sanon kuntouttavan työtoiminnan kohdistuvan terveisiin ja työkykyisiin ihmisiin, niin olen kuulemma väärässä. Se on tarkoittettu kuntoutuksen tarpeessa oleville ja elämänhallintansa menettäinelle, joiden työ- tai toimintakyky on heikentynyt.

Usein tämä todistetaan Kuntouttavan työtoiminnan käsikirjan sivulla, jossa sanotaan näin:

Kuntouttavan työtoiminnan sisältöä ei ole laissa määritelty. Oleellista on se, että palvelu edistää asiakkaan elämänhallintaa ja työelämävalmiuksia.

Juuri tästä syntyy ristiriita lain ja ministeriön ohjeiden välillä. Laki ei sano sanaakaan kuntouttavan työtoiminnan sisällöstä. Se ei myöskään sano mitään kohderyhmän kuntoutuksen tai elämänhallintataitojen edistämisen tarpeesta. Kuntouttavaan työtoimintaan määräämiseen riittää pelkkä pitkittynyt työttömyys. Se sanotaan laissa selvästi.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 3 §:n mukaan lakia sovelletaan henkilöön, joka on

1) työttömyyden perusteella saanut työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä;

2) joka on ansiosidonnaisen päivärahakauden jälkeen saanut työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 180 päivältä; taikka

3) jonka pääasiallinen toimeentulo on viimeisen 12 kuukauden aikana perustunut työttömyyden johdosta maksettuun toimeentulotukeen.

Ministeriö on siis omilla ohjeillaan laajentanut laintulkintaa ja vieläpä silla tavoin, että ohje on ristiriidassa lain kanssa. Lain mukaan vajaakuntoista ei saa ohjata kuntouttavaan työtoimintaan, vaan sosiaali- tai terveyspalvelujen tarpeessa olevat on ohjattava niiden piiriin siihen asti, että he kuntoutuvat kelvollisiksi osallistumaan kuntouttavaan työtoimintaan. Sekin sanotaan selvästi lain 8 §:n 4 momentissa:

Jos kunta arvioi, ettei henkilö työ- ja toimintakykynsä asettamien rajoitusten vuoksi voi välittömästi osallistua kuntouttavaan työtoimintaan, suunnitelman tulee sisältää erityislakien mukaisesti sellaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, jotka parantavat hänen mahdollisuuksiaan osallistua myöhemmin kuntouttavaan työtoimintaan.

Nytpä menikin asia sekavaksi. Lain mukaan kuntouttavan työtoimintaan ohjataan pelkän työttömyyden perusteella, mutta ministeriö puhuu työ- tai toimintakyvyn heikkenemisestä.

Aina näitä lukiessa herää sellainen kysymys, että kenelle kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu. Mistä löytyy sellaista porukkaa, jonka työ- tai toimintakyky on alentunut, mutta jolla ei ole tarvetta sosiaali- tai terveyspalveluihin? Millainen ihminen on täysin terve ja työkykyinen, mutta jonka työ- tai toimintakyky on alentunut?

Juridiikan kannalta asia on päivänselvä. Jos soveltamisohjeet ovat ristiriidassa lain kanssa, niin silloin noudatetaan lakia ja soveltamisohjeilla voi vaikka pyyhiä pyllyä. Lain mukaan kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu terveille ja täysin työkykyisille työttömille ja juuri heihin sitä käytetäänkin. He ovat lain huonosti peitellyn tarkoituksen mukaan oivaa ainesta palkattomaksi työvoimaksi.

Minne he katosivat?

Parin kuukauden välein julkaistaan Tilastokeskuksen työllisyystilasto ja aina siitä saadaan jonkinlainen uutinenkin. Näin siitä huolimatta, että tämä kyselytutkimuksena laadittu tilasto ei kerro työttömien todellista määrää ja on verrannollinen vain samalla tavalla laadittujen aiempien tilastojen kanssa. Tästä tilastollisesta pupusta olen kertonut ennenkin.

Katsotaan nyt kuitenkin sanomalehti Karjalaisen uusimmasta tilastosta laatimaa paperilehden uutista. Sen otsikon mukaan pitkäaikaistyöttömyys Pohjois-Karjalassa väheni. Kesäkuussa maakunnassa oli 117 pitäaikaistyötöntä vähemmän kuin toukokuussa. Työttömiä oli yhteensä 11 923 eli 16,1 % työvoimasta. Työttömien kokonaismäärä on vähentynyt vuodessa 146 henkilöllä.

Tämä vaikuttaa hyvältä uutiselta ja sen perusteella voisi päätellä ihmisten saaneen ihan oikeita palkkatöitä. Tuskin kuitenkaan ovat.

Tilasto ei kerro kuolleiden määrää. Heistä ei sen enempää, koska jo Raamatunkin mukaan kuolleet eivät tiedä mitään eikä heillä ole mitään osuutta mihinkään, mikä tapahtuu tämän auringon alla.

Elävät ovat päätyneet aktivoitaviksi. Pohjois-Karjalan työttömien aktivointiaste on maan korkein eli 12,3 % on aktivointitoimien piirissä. Koko maan aktivointiaste on 7,8 %. Pohjois-Karjalan työttömät ovat siis päätyneet työvoimahallinnon konsulttifirmoilta ostamille himpulapimpula -kursseille opettelemaan tukan kampaamista ja käsipäivän sanomista. Tätä sanotaan työmarkkinavalmiuden kehittämiseksi ja urapolun esiin lakaisemiseksi.

Erityisesti näin kesäaikaan vielä useammat ovat päätyneet kuntouttavaan työtoimintaan tekemään palkatonta työtä kuntien puistoissa ja muilla viheralueilla. Kun näette ruohonleikkaajan tai raivaussahan heiluttelijan pitävän taukoa, niin käykääpä kysymässä maksetaanko hänelle palkkaa. Todennäköinen vastaus on, että niitä yhdeksän euron orjiahan tässä ollaan. Tietenkin voitte myös saada turpiinne, jos kysytte asiaa ivalliseen sävyyn tai kehutte oman kuntanne työllistämispolitiikan toimivuutta.

Tiedän toistavani itseäni. Niin tekevät myös kaikki ne, jotka nyt älähtävät tapansa mukaan, että onhan se nyt parempi tehdä yhteiskunnalta saamansa rahan eteen työtä kuin maata kotisohvalla kaljaa litkimässä ja syrjäytymässä.

Nämä älähtäjät ovat yleensä niitä yhteiskunnan tukipylväiksi itsensä mieltäviä, jotka kuvittelevat oman työpaikkansa olevan taattu. Ei se ole. Jos minä jotain olen elämässä oppinut, niin ainakin sen, että kenelle tahansa voi sattua ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa. Tämän päivän järjestelmäasiantuntija voi olla huomisen päivän palkaton ruohonleikkaaja, jota aktivoidaan teettämällä hänellä raskasta työtä ilman palkkaa. Ja tilastot kaunistuvat.

Kun työ ei ole työtä

Kunnissa kokeillaan osallistavaa sosiaaliturvaa, jonka ideana on saada työelämän ulkopuolella olevia osallistumaan toimintaan, joka ei ole varsinaista palkkatyötä. Toiminnan vastineeksi he saavat työttömyyskorvausta.

Näin aloitti Kainuun Sanomat osallistavan sosiaaliturvan pilotointia käsittelevän juttunsa, jonka otsikko oli ristiriitaisesti Paltamon työttömät ahkeroivat pian etujensa eteen.
Työttömät siis ahkeroivat töissä, jotka eivät ole töitä ja saavat siitä vastineeksi työttömyyskorvausta.

Juttu kuvastaa hyvin osallistavasta sosiaaliturvasta vallitsevaa epätietoisuutta. Kukaan ei vielä tiedä mitä se pitää sisällään ja kuinka se toteutetaan. Siksi pilotointiin on valittu kuusi kuntaa, jotka ovat Loimaa, Paltamo, Rauma, Rovaniemi, Varkaus ja Äänekoski.

Jutun mukaan ainakin Rovaniemellä suunnitellaan työttömille metsänraivausta. Metsänraivaus lienee osallistavan sosiaaliturvan suunnittelijoiden mielestä sellaista mukavaa puuhastelua, joka ei ole oikeaa työtä ja jolla työttömät saadaan osallistumaan yhteiskunnan toimintaan. Tämä ei ole mikään ihme, koska jo vuosikausia on työttömiä huudettu tekemään milloin mitäkin korvauksensa eteen. Jostain syystä risusavotta tulee näiden huutajien mieleen ensimmäiseksi.

Olen minäkin nuorena miehenä ollut risusavotassa. Se on yksi raskaimpia ja hikisimpiä tietämiäni töitä varsinkin helteellä hyttysten ja paarmojen kiusaamana. Ehkä sitä juuri siksi pidetään poikkeuksellisen sopivana rangaistusmuotona työttömyyteen syyllistyneille rikollisille.

Metsänraivausta suunnittelevalla Rovaniemen kaupungilla tuntuu olevan selvillä vain se, mihin toiminnan aloittamiseksi annettu 45 000 euron avustus käytetään. Rahalla palkataan kehittäjätyöntekijä. Pitäähän palkattomilla orjilla olla palkattu piiskuri.

Voitte ihan hyvin unohtaa jutussa mainitut vapaaehtoistyöt, harrastustoiminnan ja liikuntapalvelusetelit. Ne ovat vain joutavia ideoita, jotka eivät tule koskaan toteutumaan. Sen sijaan toteutuvat metsänraivaus, puistotyöt ja lumityöt. Pilottikunnat tulevat ulkoistamaan kaikki raskaimmat työnsä näille sosiaalietuuksiensa eteen raataville.

Kyseessä on osallistavan sosiaaliturvan isän, Rauman sosiaalijohtaja Antti Parpon peräänkuuluttama sosiaaliturvan paradigman muutos. Perustuslain takaama oikeus välttämättömään elantoon heitetään romukoppaan.

Tämä on erittäin vaarallista ajattelua. Työttömyyskorvaus ei enää olekaan korvaus työttömyydestä, vaan korvaus työttömän tekemästä työstä. Koko palkkatyön käsite romutetaan ja osa työvoimasta suljetaan ihan ajatuksellisestikin ulos palkkatyömarkkinoilta. Näin synnytetään palkattoman työn markkinat ja ne markkinat tulevat lisääntymään koko ajan.

Toivottavasti pilottikunnissa muistetaan kertoa työttömille, että pilotointivaiheessa kenenkään ei ole pakko osallistua kokeiluun. Kokeilu toteutetaan nykylainsäädännön puitteissa, joten kieltäytyminen ei johda työttömyysetuuden menettämiseen eikä toimeentulotuen alentamiseen.