Akanatkin myymme jyvinä

Aamun sanomalehti Karjalaisen pikku-uutisen mukaan Valamon luostari irtisanoo kaikki 34 kuukausipalkkaista työntekijäänsä ja ottaa heidät takaisin tuntipalkkaisina. Uutinen on ilmeisesti niin vähäpätöinen, että sitä ei löydy lehden nettisivuilta. Minun mielestäni Valamon toiminta kuvastaa hyvin työnantajien nykyistä ajattelua, jonka mukaan työntekijät ovat yrityksen tärkein joustovara.

Menettely johtuu matkailualaakin koskevasta lamasta ja kun toiminta ei kannata, niin työntekijöiden on joustettava. Heidät sysätään yhteiskunnan tukiluukulle hankkimaan täydennystä aleneviin tuloihinsa. Näin yhteiskunta maksaa osan yrityksen palkkakustannuksista. EK ja kokoomuspoliitikot sanovat saman asian toisin. Heidän mielestään työntekijät ovat vapaaehtoisesti valinneet työnteon vähentämisen ja käyttävät mieluummin sosiaalietuuksia hyödykseen.

Arkkimandriitta Sergei sanoi uutisessa tämän asian aika selkeästi. Hänen mukaansa PAM:n kanta on, että uusi tuntipalkkainen työsopimus palvelee paremmin työntekijöitä, koska ellei työtunteja kerry tarpeeksi, niin he saavat yhteiskunnan tukea.

PAM:n pääluottamusmiehen mielipidettä ei siis kysytty, vaan sen kertoi omin sanoin työnantajan edustaja. Minä epäilen, että työntekijät olisivat mieluummin valinneet sen säännöllisen kuukausipalkan, jolla ovat tähän asti tulleet toimeen. Nyt he joutuvat hakemaan palkkansa lisäksi tukea eri luukuilta.

Entäpä sitten se kuuluisa yhteiskunnan talkoohenki? Se on Valamossa toiminut aina. Siellä on jatkuvasti talkoolaisia tekemässä kaikenlaista työtä ja epäilemättä heidän määränsä tulee lisääntymään. He ovat oikeasti vapaaehtoisia ja osallistuvat töihin kuka mistäkin syystä. Uskonnollisuus lienee syistä tärkein.

Bisnes ja uskonto ovat mielestäni aina olleet kummallinen yhdistelmä. Niiden yhdistäjiltä ovat päässeet unohtumaan oman lähdeteoksensa sanat:

Te sanotte: ”Silloin voimme taas pienentää mittaa, suurentaa hintaa ja pettää väärälla vaa’alla. Näin saamme varattomat valtaamme rahalla ja köyhät kenkäparin hinnalla. Ja akanatkin myymme jyvinä.” (Aam.8: 5-6)

 

Kommentit
  1. 2

    katajanmarja sanoo

    …mutta palatakseni varsinaiseen asiaan: On kyllä ihan käsittämätöntä touhua. Eikö tuolla roikottamisella pahimmassa tapauksessa evätä henkilöstöltä työttömyystuet, jos kerta tunteja saattaa olla tai olla olematta (mikä on työkkärin raja työssä olemiselle?)?

  2. 3

    suvi sanoo

    Eaiköhäan verottaja puutu nykyisin tuohon talkootoimintaan. Vai ovatko uskonnolliset yhdyskunnat normaaliveroruskäytännön ulkopuolella? Muualla Suomessahannperinteinen talkoohenki on tapettu verottajan aloitteesta. Siinähän joku saa aina taloudellista hyötyä ilmaiseksi.

  3. 5

    sanoo

    Mitä kirjoitit, pitää täysin paikkansa. Olen ko. paikan luottari. Ylimalkaisesta ja vääristävästä uutisoinnoista olen informoinut sekä Pamia ja luostarin johtoa. Tässä yhteydessä, en tästä enempää.