Muotoseikkoja

Hallituskumppaneista ainakin Kokoomus ja RKP ovat pahoittaneet mielensä siitä tavasta, jolla valtiovarainministeri Antti Rinne teki alustavan esityksensä ensi vuoden budjetiksi. Rinne kuulemma rikkoi sääntöjä ja menettelytapoja tekemällä sellaisia esityksiä, joista ei ole etukäteen sovittu hallituskumppaneiden kesken.

Tämä lienee ihan uusi sääntö. Ainakin tähän asti on ollut tapana, että esittelijä eli valtiovarainministeri tekee oman esityksensä, joka sitten vasta budjettiriihessä hiotaan yhteiseksi hallituksen esitykseksi. Nyt siis pitäisi ensin sopia mitä valtiovarainministeri saa esittää ja budjettiriihessä ennalta sovitut asiat sitten vain siunattaisiin. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta muistaakseni ainakaan Sauli Niinistön tai Jyrki Kataisen ollessa valtiovarainministerinä ei tällaista sääntöä ollut.

Mitäs kamalaa Rinne sitten oikein meni omin päin esittämään? Ainakin hän esitti pieni- ja keskituloisille suunnattuja helpotuksia eli eläketulovähennyksen ja pienimpien takuueläkkeiden pientä, noin kymmenen euron korotusta. Tämä siis kauhistutti hallituskumppaneita, vaikka esitys on ihan hallitusohjelman mukainen. Jos hallitusohjelma ei jossain välissä ole muuttunut, niin heikoimmassa asemassa olevien aseman parantaminen on siellä ihan ensimmäisten asioiden joukossa.

Ilmeisesti puolustusministeri Carl Haglundia närkästytti puolustusvoimien määrärahojen 11 miljoonan euron leikkaus. Tästä leikkauksesta 10 miljoonaa on lisäeläkevaroja, jotka on pyydetty ulkoistamisesta johtuvan eläkejärjestelmän muutoksen vuoksi. Jossain välissä on päätetty säästää ulkoistamalla maa- ja merivoimien materiaalin kunnossapito 1.1.2015 alkaen Millog Oy:lle. Tämä säästävä ulkoistaminen maksaa pelkän eläkejärjestelmän muutoksen takia kymmenen miljoonaa enemmän kuin mitä se olisi maksanut ilman ulkoistamista.

Jos Rinteen esitys menisi sellaisenaan läpi, niin puolustusvoimat joutuisi ottamaan vaaditut rahat säästämällä jostain muualta. Ei se kuitenkaan mene läpi, koska ulkoistamalla säästäminen on niin pyhä asia, että se saa maksaa ihan mitä tahansa.

Muotoseikat siis tuntuvat olevan hallitukselle tärkeitä ihan kummallisuuksiin asti. Tämä hallituskumppaneiden muotomääräysvaatimus on vähän sama asia kuin jos kunnanjohtaja ei saisi esittää kunnanhallitukselle koskaan yhtään mitään ilman että kunnanhallitus on jo etukäteen hyväksynyt yksimielisesti esityksen sisällön.

Ei muotomääräysten vaatiminen mikään ihme ole. Onhan pääministeri Alexander Stubb lehtitietojen mukaan niin tarkka muotoseikoista, että hänellä on aikaa antaa kansanedustaja Sinuhe Wallinheimolle pukeutumisohjeita asuntomessuille osallistumista varten. Siinä valossa on ymmärrettävää, että aika ei riitä vaikkapa eduskunnan talousvaliokuntaan kuultavaksi tulemisen kaltaisiin joutavuuksiin.