Luulo ja tieto

– Tietenkin faktatietoa on hyvin vaikea saada, mutta olen ollut kymmenen vuotta politiikassa ja kiertänyt Suomea ja saanut aika ajoin tähän viittaavia kommentteja hyvin monenlaisilta ihmisiltä. Myös ihan äskettäin minuun on oltu yhteydessä. Suomalaisia, nimenomaan kantasuomalaisia ärsyttää se, että suomalaisia ei välttämättä kohdella tasapuolisesti tässä maassa.

Näin perusteli kansanedustaja ja Espoon kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pia Kauma A-studiossa puheitaan maahanmuuttajien lastenvaunuhankinnoista toimeentulotuella.

Näin korkeassa asemassa oleva päättäjä siis perustaa väitteensä vaalikentillä kuulemiinsa puheisiin ja kansalaisten yhteydenottoihin. Yleensä tätä tietolähdettä kutsutaan hevosmiesten tietotoimistoksi ja se on tunnetusti aktiivinen tiedottaja. Minullekin kerrotaan vähän väliä, että Lieksassa on maahamuuttajan nähty ajavan autoa ja se on aukoton todiste siitä, että auto ja ajokortti ovat sossun rahoilla hankittuja. Vähän väliä joku kertoo saaneensa varman tiedon kaverilta, jonka sukulaisen kummi on kuullut asian serkultaan, jonka kaverin kaima on sossussa töissä.

Näiden juttujen motiivina ovat tietämättömyys, kauna, kateus, rasismi ja muut ihmisluonnon alhaisimmat piirteet. Niiden levittäjät eivät koskaan vaivaudu perustelemaan mitään saati että ottaisivat ihan oikeasti selvää vaikkapa toimeentulotuen myöntämisen perusteista.

Tällaiset jutut kysemättä uskova on tyhmä kuin vasemman jalan töppönen. On huolestuttavaa, kun tällainen töppönen on oikeasti päättämässä asioista. Vielä huolestuttavampaa on, jos hän ei suostu edes kuuntelemaan totuutta.
Illalla Kauma ei näyttänyt kuuntelevan totuutta, jonka kertoi hänen vieressään istunut Espoon kaupungin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remes:

– Ohjeet ja laki ovat samat kaikille. Meillä on Espoossa tietty summa, joka on laskennallisesti lastenvaunuihin 200 euroa ja rattaisiin 120 euroa. Kaikki ymmärtävät, että sillä rahasummalla ei mitään lastenvaunuja kaupasta voi uutena ostaa, vaan ihmiset joko ostavat kierrätetyt tai panevat muuta rahaa lisäksi.

Siinä tuli totuus virkavastuulla toimivan suusta ja oikeastaan koko haastattelun olisi voinut lopettaa siihen. Kauma löi pöytään kuitenkin vielä yhden kortin, jolla ilmeisesti aikoi vetää pisteet kotiin. Hän viittasi juuri saamaansa yhetydenottoon, jonka mukaan kantaväestöön kuuluva ei ollut saanut toimeentulotukea, mutta maahanmuuttaja sai. Maahanmuuttajalla oli ollut mukanaan vähemmistövaltuutettu ja ulkomaalaisasiamies, joten tietenkin rahaa irtosi. Suomalaisella ei ollut asianajajaa.

Kauma ei ole tainnut koskaan kuulla puhuttavan sosiaaliasiamiehestä, jonka tehtävänä on auttaa juuri tällaisissa asioissa. Itse olisin kysynyt tältä yhteydenottajalta vähän tarkempia tietoja. Olivatko maahanmuuttajan ja kantasuomalaisen tapaukset identtisiä? Hakivatko he samanlaista tukea samanlaisiin asioihin? Jos hakivat, niin mistä yhteydenottaja tämän tietää? Mistä yhteydenottaja tietää maahanmuuttajan taloudellisen tilanteen ja muut yksityisasiat vai tietääkö mistään? Olivatko sekä vähemmistövaltuutettu että ulkomaalaisasiamies ihan oikeasti molemmat fyysisesti paikalla samaan aikaan?
Ilmeisesti Kauma ei kysynyt mitään, vaan nieli kaiken sellaisenaan ja kiirehti vielä levittämään tätäkin urbaanitarinaa.

Fb-kaverini ja kovasti arvostamani Thomas Elfgren kiteytti asian näin:

-Lähteenä kuulopuheet, keppihevosena kierrätys, kohteena puolustuskyvyttömät maahanmuuttajat ja motiivina piilorsasimi. Kauma ei anna lainsäädännön eikä perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja Marja-Leena Remeksen faktojen häiritä. Harvinaisen halpamaista ja vastenmielistä politikointia.

Ns. maahanmuuttokriittiset ovat saaneet Kaumasta uuden idolin, onneksi olkoon.

Kommentit
  1. 1

    Pekka sanoo

    Tämä kirjoitus ja pari aikaisempaa samasta aiheesta ovat olleet tarpeellisia ja avaavia tekstejä idiotismista politiikassa. Kauman kaltaisten ihmisten ei toivoisi ryhtyvän politiikkaan, sillä ennakkoluuloihin ja oman edun ajamiseen keskittyvä ihminen ei tee mitään hyvää tälle maalle, ei millekään sosiaaliluokalle. Nöyrä toiveeni on, että Kauman äänestäjäkunta on edustajaansa fiksumpaa.

  2. 2

    Tapio Koivisto sanoo

    Mainio kirjoitus taas, Sakari. Jos Kaumaa äänestää, niin ei kauhean fiksu voi olla. Ainakaan tämän jälkeen.

  3. 3

    LL sanoo

    On hyvin mahdollista, että Kauman puoleen kääntynyt toimeentulotukea hakenut ihminen on törmännyt todellisuuteen: näitä etuuksia ei saa jos omistaa omaisuutta, joka pitää myydä ennenkuin etuuksia voidaan edes harkita myönnettäviksi.

    Katse kokonaan pois maahanmuuttajista. Katse Kaumalle soittaneen henkilön elämään.

    Meillä on paljon työelämästä pudotettuja, jotka ovat kerenneet työuransa aikana kerätä hieman tai ehkä vähän enemmänkin omaisuutta. Työttömyys tiukentaa taloutta hyvin nopeasti. Somepuheissa ja mediassa kierrätetään tarinaa, että sossun seinärahaa on tarjolla ihan helposti. Sen kun vaan laittaa kupongin sisään ja odottaa, että rahat tulevat tilille. Pettymys ja siitä syntynyt raivo voi olla melko suuri, kun törmätään todellisuuteen. Näin nämä mediatarinat ja myytit sossunrahoilla eläjistä vaikuttavat. Luullaan enemmän kuin tiedetään.

    Työttömien tilanteet vaihtelevat, eroja on paljon. Osinkotuloilla eläviä työttömiäkin on jo varmasti olemassa, sen verran on insinöörejä ja ekonomeja ja muita akateemisesti koulutettuja irtisanottu eikä heistä kaikki tule pääsemään työelämään takaisin. Ovat mahdollisesti kokoomuksen äänestäjäkuntaa, olleet ehkä ainakin.

    Luullaan, että viimesijaisia etuuksia jaellaan noin vain. Ei. Ne ovat olemassa siksi, että ihminen pysyy jotakuinkin hengissä eikä joudu elämään kadulla ja voi ostaa oman ruokansa kaupasta eikä tarvitse pelkissä sandaaleissa t-paita päällä kulkea lumisateessa talvella. Jos on vähänkään omaisuutta, niin miltei kaikki on myytävä pois ennenkuin on mitään asiaa toimeentulotukiluukulle. Niin sen pitää ollakin.

    Mutta raivoa vielä kurjemmassa tilanteessa eläviä kohtaan ei kannata nostattaa, he eivät ole aiheuttaneet kenenkään työttömyyttä.

  4. 4

    K.P.Tikka sanoo

    Tyypillinen latva-kakkoston edustaja tämä Kauma. Kokoomuksella näyttää muutenkin olevan faktojenvaihtoviikot meneillään.

    • 5.1

      Saku Timonen sanoo

      Jotain on tosiaan pielessä sellaisella, joka pitää mahanmuuttajaa automaattisesti lasten raiskaajana.

    • 5.2

      Päivin Pylkkerö sanoo

      Miten tuo Britannian tapaus liittyy tähän lastenvaunujupakkaan millään tavalla? Kyllä on ihan oikeus ja kohtuus vaatia Kaumalta faktoja tiskiin väitteidensä tueksi. Pentti-Irmojen turuilla ja toreilla kerrotut mutu-jutut eivät kelpaa.

  5. 6

    Sinivihreä sanoo

    Mistä sen tietää, puhuuko sosiaaliviranomainenkaan totta? Periaatteet ovat periaatteita ja käytännöt käytäntöjä. Harkinnanvaraisissa tuissa (tai mikä ikinä sen nimi olikaan) hakijan pärstäkerroin ja virkailijan kulloinenkin mielentila voivat näytellä suurtakin osaa.

    Ei savua ilman tulta. Miksi lähdet Saku automaattisesti siitä, että ihmisten huhupuheet eivät pidä paikkansa? Yhtä hyvinhän ne voivat pitää paikkansa.

    Jos harkinnanvaraisten tukien myöntämistä ei voida tehdä läpinäkyväksi, silloin ei myöskään voida koskaan todistaa sitäkään, etteikö ”kateellinen vertailija” olisi ollut oikeassa.

    LL:n kommentissa oli hyvä pointti. Saattaahan olla, että melkein jokainen kantasuomalainen omistaa jossain jotakin, tontin, kesämökin tms. Maahanmuuttaja taas tuskin, jos asuu vielä vuokrallakin. Tämä voi tietysti selittää, miksi aina näyttää siltä, että kantasuomalaista sorsitaan maahanmuuttajaan verrattuna tukienmyöntämispäätöksissä.

    • 6.1

      Teppo Tavi sanoo

      Hyvää kommentointia.
      Tiedämme vain sen mitä kerrotaan ja johonkin pitää luottaa. Harkinnan varaisissakin tuissa pitäisi olla joku tolkku, sosiaalityöntekijöiden mielentilatkin kun heittelevät. Työvoimatoimistossakaan eivät aikanaan osanneet tutkintopaperistanikaan katsoa oikeaa koulutusta, eikä paljon puhuttu minun tilanteesta vaan työntekijän omasta marjanjalostustehdas itärajalle -unelmasta.

      Haluan siis korostaa Sinivihreän näkökantaa ettei kaikkea kuultua voi aina todeta ”ei oo todisteita”. Jostain tällaisetkin väitteet kumpuavat. Vaikka siitä ettei omistusasunnossa asuva saa tukea samaa kuin vuokralla asuva. Ja jurppiihan se jos 20v teet työtä ja maksat veroja yli puolet tuloista, säästöjä ei ole (tyhmä ei säästä) ja sitten työttömyyden aikana asunnosta pitäisi muuttaa tai vaihtaa ainakin mersu volkkariin.

    • 6.2

      LL sanoo

      Olet sinä paksupäinen, Sinivihreä.

      Toimeentulotukea säätelee laki jossa mm sanotaan:

      Laki toimeentulotuesta 12 § Huomioon otettavat varat
      Varoina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten toimeentulotukea myönnettäessä käytettävissä olevat varat.

      Siinä ei lue: maahanmuuttajia suositaan, koska heillä ei ole kesämökkiä, tonttia yms. omaisuutta. Eikä sinulle, eikä kenellekään toiselle ihmiselle, kuulu asiat jotka ovat yksityisyydensuojan alaisia.

      Jos ihmisellä on varallisuutta ja omaisuutta, jonka turvin hän tulee toimeen, niin hän ei tarvitse toimeentulotukea. Mikähän tässä on sinulle niin vaikeata ymmärtää?

      • 6.2.1

        Sinivihreä sanoo

        Ei mikään. Ymmärrän täysin.

        Yritän kuten sinäkin LL pohtia, mistä se johtuu että käytännössä maahanmuuttajat vaikuttavat saavan enemmän tukia. Mistä ihmeestä minua nyt sätit, minähän kehuin omaa selitystäsi omistussuhteista?

        Jostainhan ne huhut lähtevät. Joku on nähnyt jotain tai kuullut jotain. Ihan kaiken tällaisen ei tarvitse olla väärää tietoa. Ei savua ilman tulta, kuten jo aikaisemminkin sanoin.

        • 6.2.1.1

          Päivin Pylkkerö sanoo

          Niin, niin. Mutta onko oikein, että korkeassa asemassa oleva poliitikko lähtee tällaisia huhuja tosiksi väittämään, ilman minkään maailman konkreettista todistetta? Nyt jälkeenpäin hän tietenkin väittää vain hallunneensa herättää keskustelua. Täyttä potaskaa.

          Miksi piti toimia niin takaperoisesti?Järkevä poliitikko olisi ensin selvittänyt asioiden todenperän (tai laittanut jonkun avustajansa selvitystyöhön) ja vasta sitten nostanut kissan pöydälle. Jos sellainen kissa löytyy.

    • 6.3

      Saku Timonen sanoo

      Oikeusvaltiossa lähdetään siitä, että viranomainen toimii lain mukaan, kunnes toisin todistetaan. Huhu puolestaan on totta vasta sitten, kun se on oikeaksi todistettu.

  6. 7

    Hepa-60 sanoo

    Sairasta logiikkaa nimimerkki Mejk:lla.Lastenraiskaajia näyttää löytyvän myös kristillisistä piireistä,puhumattakaan muista kantaväestön porukoista.Raiskaaminen on yhtä tuomittavaa tekipä sen sitten kuka hyvänsä.Pitäsikö alkaa rinnastamaan lestadiolaisten,Vatikaanin väen ja näiden pakistanilaisten puuhastelut ja tuomita samalla kristinusko sekä länsimaiset arvot siinä kuin Islamin ja mamujen arvot ?? Lisäksi näillä asioilla ei olle mitään yhteistä Kauman sekoilujen kanssa,mikä liittyy toimeentulotukeen ja lastenvaununuhin eikä raiskauksiin.Alanko kertoa juttuja holokaustista,jotta asia tulisi ymmärrettäväksi ? Apina koijataan kuten Kummelin mainiossa sketsissä.

  7. 8

    Hepa-60 sanoo

    En malta olla vielä lisäämättä Mekj:lle,että vaikenemalla usan joukkojen lastentappamisista ja raiskauksista Irakin sodassa 2004-2010 hyväksyt asian niinkö ?? Tätä listaa voi jatkaa muuten melko pitkälle alkaen vaikka länsimaiden harjoittamasta orjakaupasta,mutta mitä tekemistä tällä on lastenrattaiden ja toimeentulotuen kanssa ??

  8. 9

    Jere sanoo

    Mitä aiheesta olen nettikommentteja lukenut, niin häkellyttävän monet tuntuvat olettavan sosiaalityöntekijöiden tuon tuostakin ja tietoisesti rikkovan lakia toimeentulotukipäätöksissä. Tekis mieli pistää foliohattu päähän ja sanoa, että jotkut poliitikot yrittävät tahallaan kylvää epäluottamusta sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan, mutta ei kai kukaan niin härski ole?

  9. 10

    Aapo sanoo

    Milläs nämä esim somalit matkustelevat kotimaahansa lomailemaan? Harkinnanvaraista toimeentulotukea?

    • 10.1

      Saku Timonen sanoo

      Miksi et käy kysymässä heiltä itseltään? Mikä mies se sellainen on, joka yksinään jurnuttaa?

      • 10.1.1

        Länsisuomalainen sanoo

        Tunsin vielä tuossa muutama vuosi sitten erään Ahmedin joka muutti yksin paikkakunnalle opiskelupaikan perässä, asuntoa hakiessa oli ensimmäisenä sosiaalitoimen tuella tarjottu n100m2 asuntoa keskustan tuntumasta. Asunnosta asianomainen oli kieltäytynyt ja ilmoittanut haluavansa asua kuten muutkin paikkakunnalla.
        Keskustelin useita kertoja Ahmedin kanssa ja useita kertoja nousi pinnalle hänen häpeänsä maamiehiään kohtaan, joilla ei ole aikomustakaan mennä töihin tai sopeutua kulttuuriin.
        Ainoa tapaamani rehellinen somali joka koetti sopeutua ja elää maassa maan tavalla uskontonsa sallimissa rajoissa, mutta joka jostain syystä muutti pois maasta.

        Siinä mietittävää Sakullekin

        • 10.1.1.1

          mh sanoo

          Aivan varmasti tunsit vielä muutama vuosi sitten erään Ahmedin, aivan varmasti.

  10. 11

    mh sanoo

    Kerran törmäsin keskustelussa sellaiseen, kun kommentoija sanoi ettei itse saanut harkinnanvaraisena edes vaipparahaa sossusta. No kun se vaipparaha on laskettu siihen vaippaikäisen lapsen perusosaan.

    Harkinnanvaraisessa on just se, että siihen liittyy sosiaalityöntekijän tekemä harkinta. Konkreettisista tapauksista tiedän, että henkilö joka on jäänyt kiinni Kelaan yrittämästään tukihuijauksesta ja joka on yrittänyt milloin mitäkin kuittitemppua sossun kanssa, ei saanut harkinnanvaraista kun siihen olikin oikea tarve. Sitten taas ne, jotka ovat hoitaneet asiansa sosiaalityöntekijän kanssa asiallisesti, ovat saaneet helpommin sitä harkinnanvaraista.

    Toimeentulotuen suhteen edelleen suurin ongelma on alikäyttö, väärinkäyttö on mitättömän pientä. Neljännesvuosisata on puhuttu näistä ulkomaalaisten mukasuuremmista etuuksista, mutta koko aikana siitä ei ole esitetty yhtään todistetta. Yksikään sosiaalityöntekijä ei näin vuosina ole viheltänyt pilliin ja vuotanut todistusaineistoa, vaikka ilmiö on väitetysti todella laaja ja jatkuva. Eli ongelma ei ole maahanmuuttajien sosiaalituet vaan se, että uskossaan vanhurskaat eivät kerta kaikkiaan välitä todellisuudesta ja tosiasioista. Sitä se on kun fanaattinen uskonkiihko sokaisee ihmismielen…

    • 11.1

      LL sanoo

      Todella hyvä kommentti, ms! Vilkaisin pikaisesti juuri jälkipuheita netistä ja havaitsin nopeasti, että aika monet suomalaiset ovat menettäneet sen ainoan tuikun, joka antaa hitusen toivoa elämässä: järjen valon.

  11. 12

    Sinivihreä sanoo

    Huhu voi silti olla tottakin. Maailmassa on todella paljon aiheita, joissa viranomaiset eri maissa väittävät yhtä mutta totuus on muuta. Se, että epäilee jonkin huhun olevan totta, ei vielä tee ihmistä tyhmäksi. Pikemminkin on niin, että usein sitä, joka uskoo kaiken, aletaan haukkua tyhmäksi. Kyynisyyttä pidetään näemmä arvossa…

    Epäilemättä sinä Saku et aina uskoisi kaikkea, mitä joku Kokoomusta kannattava viranomainen väittäisi. Yritä nyt hyvä mies ymmärtää, että kaikki eivät usko sen vastapoolinkaan kannattajia.

    • 12.1

      Saku Timonen sanoo

      Huhu voi olla totta, mutta ensin se pitää todeksi näyttää.

  12. 13

    LL sanoo

    Puhujaa on helpompi uskoa, jos sanoma perustuu muuhun kuin huhuun tai ennakkoluuloihin.

    Esimerkiksi julkipuhe työttömistä ja työttömyydestä on hyvin kaukana erilaisessa elämäntilanteessa olevien työttömien tosi elämästä. Tiedän tästä aiheesta kohtalaisen paljon, en kaikkea mutta aika paljon.

    Somepuhe työttömistä on avoimen vihamielistä puhetta kaikilla niillä, joilla ei ole toden hippuakaan sanoissaan, tai jotka julistavat vain omaansa: ”minun mielipidettäni”. Näillä puheilla sekä satuiluilla on loukkaavaa sävy, koska ne palvelevat ainoastaan puhujan omia intentioita. Vihaa ja raivoamista, halveksuntaa. Vihapuheidenpitäjät eivät anna puheenvuoroa työttömille itselleen.

    Silloin ei tuoda esille niitä todellisia ongelmia, joita työttömillä oikeasti on. Vaikeuksia, joita ei voi ratkaista omalla tahdonvoimalla. Vihapuhuja haluaa, että työtön saa aina olla altavastaajana, potkittavana.

    Jos työtön uskaltaa nostaa esille ongelmakohtia tai puhuu epäkohdista, jotka tajuaa ja tietää olevan olemassa, siinä oikeassa elämässä, niin heti on sata mölyapinaa ympärillä huutamassa ja neuvomassa tai solvaamassa. Näitä kommentaattoreita ilmaantuu usein myös tänne.

    Saku pitää minusta todella kiitettävästi huolta siitä, että senkaltainen puhe lopetetaan nopeasti. Siitä todella iso kiitos. Ja kiitos tiedon jakamisesta, sellaisen tiedon josta valtamedia vaikenee ja joka on todella hyödyllistä tietoa.

    • 13.1

      Sinivihreä sanoo

      ”sellaisen tiedon josta valtamedia vaikenee”

      Mikä se sellainen tieto on? Valtamediahan on Kaumaa vastaan siinä missä Sakun blogikin. Valtamediassa on mainittu Espoon sosiaalijohtajan selitykset tai muutenkin selitetty vähän samoja asioita.

      Älkää nyt ruvetko väittämään että Sakun blogilla olisi jokin erityisansio jonkin asian ”paljastamisessa”, vaikka sinänsä hyviä faktojen kiteytyksiä täällä onkin. Valtamedia ja tärkeimmät poliitikot ovat esim. maahanmuuttajien suojelun ja suvaitsevaisuuden puolella, ”nuivat” ovat nykyään vähemmistössä (toisin kuin ehkä 20 vuotta sitten). ”Nuivien” blogeilla (Scripta, Takkirauta, Vasarahammer jne) joita luen, on suurempi syy pitää itseään toisinajattelijoina kuin tällä blogilla.

  13. 14

    Turhaketalousneuvos sanoo

    Täähän on sitä samaa mitä ennen sanottiin romaneista kun tätä nykyistä maahanmuuttajuutta ei vielä ollut. Siis siihen aikaan kun oli muutama somali, chileläisiä Pinochetin vainoja paenneita ja sitten niitä vanhoja romanisukuja (jotka olivat usein hevostilallisia, käsityöläisiä ja hartaita kristittyjä, toki joukkoon mahtui työttömiäkin ja eläkeläisiä, myös alkoholisteja ja rikollisiakin, kuten kaikissa etnisissä ryhmissä on, yli-ihmistä ei ole vielä keksitty). Sanottiin että he saavat kaiken ilmaiseksi kun muut joutuvat kustantamaan koko lystin, se tuskin oli omiaan edistämään kenenkään työllistymistä.

    Sitten tuli uusi aika, sellainen että jos meinaatte sanoa itseänne sivistysvaltioksi, on vähän autettava hätää kärsiviä, ihan kuten teitäkin autettiin sota-aikoina ja sitä ennen teiltä lähti miljoonan verran ihmisiä Amerikkaan, Ruotsiin jne. Sillä erotuksella että ottakaa nyt edes prosentin verran tuosta miljoonasta niin hyvä on. Se ei sitten kelvannut kaikille, noin karkeasti arvioituna joka viidennelle. Asiaa ei tietenkään helpottanut se että nykymuotoinen talous perustuu paljolti turhakkeisiin eikä niin voinut ikuisesti jatkua, ei vaikka Vanhanen + Katainen & kumppanit kuinka vakuutti niin olevan.

  14. 15

    Sinivihreä sanoo

    Tulin ajatelleeksi yhtä asiaa. Kuvitellaanpa, että Pia Kauman valitus olisi ollut aivan toisensuuntainen. Sellainen, että hän olisikin epäillyt, että kantasuomalaisia suositaan harkinnanvaraisissa tuissa maahanmuuttajien kustannuksella. Olisitteko silloin olleet yhtä suuttuneita siitä, että Kauma ei perustanut väitettään faktoihin vaan arveluihin ja huhupuheisiin?

    Vai onko niin, että ”altavastaajaryhmää” kuten maahanmuuttajat saa aina puolustaa, vaikkei olisi faktojakaan? Mutta kritisoida vain, jos on todella painavat perusteet? Vai silloinkaan?

    • 15.1

      Saku Timonen sanoo

      Kuvitellaanpa tositilanne, johon olen törmännyt. Kantasuomalainen epäilee oman naapurinsa eli toisen kantasuomalaisen saavan enemmän tukea kuin mitä hän itse saa. Pitäisikö asiasta nyt nostaa hirveä julkinen meteli vai olisiko viisampaa kertoa, että tarveharkintaista tukea myönnetään kunkin tilanteen mukaan yksittäistapuksissa eikä kahta perhettä voi suoraan vertailla keskenään?

  15. 16

    Saku Timonen sanoo

    Joudun sulkemaan tämän jutun kommentoinnin mainosbottien hyökkäyksen takia.