Yllytystä ja malttia

Kun poliisi toimii virassa, niin häntä sitovat mm. seuraavat Poliisilaissa säädetyt periaatteet: 4 § Vähimmän haitan periaate

Poliisin toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.

5 § Tarkoitussidonnaisuuden periaate

Poliisi saa käyttää toimivaltuuttaan vain säädettyyn tarkoitukseen.

6 § Tehtävien hoito ja tärkeysjärjestys

Poliisin on toimittava asiallisesti ja puolueettomasti sekä yhdenvertaista kohtelua ja sovinnollisuutta edistäen. Poliisin tulee ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Kun poliisista tulee kansanedustaja, niin häntä eivät enää nämä lainkohdat sido. Niinpä hän voi päästellä mitä tahansa vaikkapa Helsinkiä terrorisoivista maahanmuuttajajengeistä, kuten kansanedustaja Tom Packalén (PS) tekee blogissaan.

Ei enää tietoakaan vähimmän haitan tai tarkoitussidonnaisuuden periaatteista. Ei enää mitään puhetta asiallisuudesta, puolueettomuudesta, yhdenvertaisesta kohtelusta ja sovinnollisuudesta. Packalén leimaa armotta yleisöä kuohuttaneet väkivaltarikokset maahanmuuttajien ja maahanmuuttopolitiikan viaksi, vaikka Suomen lakien mukaan rikoksiin syyllistyvät yksilöt, eivät koskaan kansanryhmät. Packalénia ei hillitse sekään, että tekijöiden on selvästi kerrottu olevan monikansallisia ja usein ihan syntyperäisiä Suomen kansalaisia.

Kun istuva kansanedustaja haluaa jatkaa pestiään, niin silloin ei mikään periaate ole pyhä. Hän voi käytännössä vaikka lietsoa sotaa maahanmuuttajien ja kantaväestön välille. Ja se sodan lietsominenhan onnistuu käsittämättömän hyvin.

Facebookissa leviää 15 nimen lista ja jokaisen nimen kohdalla on linkki Facebook-profiiliin. Kukaan ei tiedä ovatko nämä henkilöt oikeasti syyllistyneet mihinkään, mutta verenhimoisia ei sellainen sivuseikka estä. Nyt halutaan tappaa ja sitten keväällä voidaan äänestää kansaedustaja jatkoon.

tapetaan ne

Niinpä niin, nurkan taakse ja clic klack Bum. Kansanedustajan sanoma uppoaa onnistuneesti varttuvaan nuorisoon.

Eivät noihin törkeisiin pahoinpitelyihin syyllistyneet nuoret saa minulta sympatiaa, älkää sellaista luulko. He ovat tulevan rangaistuksensa ansainneet, mutta annetaan poliisin, oikeuslaitoksen ja lastensuojeluviranomaisten tehdä työnsä rauhassa. Ei Helsinki kaipaa omankädenoikeutta harjoittavia kantasuomalaisten jengejä pahentamaan tilannetta.

Oikeusvaltiossa viranomaisilla on yksinoikeus voimankäyttöön. Kansanedustajan tehtävä puolestaan on pyrkiä muuttamaan epämieluisiksi kokemiaan lakeja eikä lietsoa jengisotia.

Siteeraanpa lopuksi sellaista poliisimiestä, joka on sisäistänyt asemansa velvoitteet. Näin Thomas Elfgren:

Meillä ei edelleenkään ole vakavaa jengiongelmaa eikä erityistä syytä huoleen. Helsingissä on löyhä sekalainen joukko syrjäytyneitä pahoinvoivia nuoria, jotka ovat syyllistyneet satunnaisväkivaltaan. Populismi, mediakritiikittömyys ja tosiasioiden vääristely on jälleen kerran paisuttanut asian tunnistamattomiin mittasuhteisiin. Tämä on vastuutonta eriarvoisuudella rahastusta, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Poliisin ja nuorisotyöntekijöiden arvokas työ vesittyy ja vaikeutuu. Miettikää itse kumpi näisä poliisimiehistä turvaa laillista yhteiskuntajärjestystä ja yleistä turvallisuutta paremmin.  

Kommentit
  1. 1

    tauno lehtonen sanoo

    Valitettavasti jopa poliisin ylin johto on eri mieltä kuin Elfgren ja mielellään tuo julkisuuteen teorioitaan järjestäytyneestä jengirikollisuudesta. Sitten laaditaan kaikenlaisia, laittomiakin, salaisia listoja ja vaaditaan poliisille lisää oikeuksia seurata ja vakoilla kansalaisia.

    Taitaa se suurin rikollisjengi sittenkin olla sisäministerin erityissuojelussa oleva SUPO ja KRP.

  2. 2

    Liisa Lilja sanoo

    Täysin typerä kommentti minulta, jota mietin aamulla. Ja jo yöllä. Jäi listan kommenteista poistamatta tuo, vaikka poistin listan lähes heti seinältäni, kun olin jakanut. Kuitenkin kakaroita, jotka tekevät kakaroitten päätöksiä ja ei edes varmuutta että millä tasolla osallistuneet vai onko edes… ja vaikka olisivat, niin silti, näin heitä vanhempana olis pitänyt malttaa mieltä edes kommentoinnista ja luottaa valtion oikeuslaitoksen toimeen…

  3. 3

    anon sanoo


    Red Ice Radio Kai Murros Hour 1 Pan European Revolution

    PS iskee vain hyvään suoneen. Itse uskon puolueen olevan vain ns. valeoppositio.

  4. 4

    Jaakko sanoo

    ” Packalén leimaa armotta yleisöä kuohuttaneet väkivaltarikokset maahanmuuttajien ja maahanmuuttopolitiikan viaksi, vaikka Suomen lakien mukaan rikoksiin syyllistyvät yksilöt, eivät koskaan kansanryhmät.”

    Maahanmuuttajataustaisista nuorista koostuva jengi pahoinpitelee ihmisiä Helsingissä mutta ongelma ei liity maahanmuuttoon tai maahanmuuttopolitiikkaan?

    Tässä väitteessä ei ole mitään järkeä.

  5. 5

    Jaakko sanoo

    Haluaisin vielä lisätä tuohon edelliseen kommenttiini että Packalen tai kukaan muukaan ei tietääkseni ole väittänyt että jokin kansanryhmä olisi syyllinen tähän.

  6. 6

    harri palsanen sanoo

    Jos poliisi,oikeuslaitos ja lasten”suojelu” toimisi edes jotenkin tässäkin maassa niin eipä näitä uutisia tarvitsisi edes miettiä!! Tämänkin kirjoittelija voi aivan hyvin mennä peilin eteen ja miettiä ”olisikos jotain muutakin täydellistä..”

  7. 7

    helena sanoo

    Niin sitä minäkin ihmettelen , missä se järjen valo on . Turha sitä on perusuomalaisia syyttää kun heillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä toki saavat mielipiteensä ilmasta niin kuin me kaikki se menee näin kun toinen populisti kommentoi toista populistia .
    Väkivalta luo aina väkivaltaa . Ja tässä on unohtunut uhrin asema , saa nuolla näppejänsä loppu ikänsä

    • 7.1

      Saku Timonen sanoo

      Väkivalta luo väkivaltaa ja kun sitä oikein kansaedustja lietsoo, niin varmasti tulee uusia uhreja.

  8. 8

    Pera sanoo

    Oikeistossa on käynnissä kova kilpailu äänestäjistä seuraavassa vaalissa ja joka todella haluaa päästä eduskuntaan, joutuu käyttämään ala-arvoisia keinoja. Äänestäjien tulisi tunnistaa tuollaiset pyrkyrit ja jättää äänestämättä ko henkilöä.

  9. 9

    Saku Timonen sanoo

    Tämän jutun kimppuun hyökkäsi ulkomainen roskapostibotti, joten joudun sulkemaan kommentoinnin.