Kollektiivinen hulluus

Viimeksi kuluneen viikon aikana kansan näyttää vallanneen kollektiivinen hulluus, jonka laajenemiselle ei näy loppua. Tarkoitan nyt tietenkin ns. maahanmuuttokriittisten toimintaa, joka todennäköisesti tulee huipentumaan väkivaltaisuuksiin.

Kaikki alkoi Helsingissä tapahtuneista nuorten tekemistä pahoinpitelyistä, jotka julkisuudessa väännettiin väkisin maahanmuuttajien ja maahanmuuttopolitiikan syyksi. Vihan lietsomisen aloitti kansanedustaja Tom Packalén (PS)  blogissaan ja omien sanojensa mukaan hän on saanut hirveän paljon positiivista palautetta.

Ilmeisesti tästä palautteesta innostuneena Packalén julisti sanomaansa tänä aamuna myös Radio Helsingin lähetyksessä, mutta ei pärjännyt kummoisesti sanavalmiille maahanmuuttajataustaiselle vastaväittäjälleen Maryan Abdulkarimille. Jos teillä on puoli tuntia aikaa, niin kuunnelkaa lähetys  täältä.

Asioista ei saa puhua, julisti kansanedustaja suorassa lähetyksessä, jossa asioista parasta aikaa puhuttiin. Sen sijaan Packalénin Facebook-seinällä asiasta sai puhua, mutta äänessä saivat olla vain oikeat henkilöt oikeine mielipiteineen. Esimerkiksi minut estettiin, vaikka en sanonut siellä yhtään mitään. Riitti, että joku linkitti sinne blogijuttuni, jossa kyselin kansanedustajan tietolähdettä.

Ei siinä mitään, jokainen päättää mitä seinällään hyväksyy. Sinänsä on kyllä hiukan kummallista, että Packalén hyväksyy samassa keskustelussa vaikkapa tällaista:

bauer packalenille 13.10.14

Ehkä tämä on nyt sitä asiallista maahanmuuttokeskustelua, jota viimeinkin saa ihan kansanedustajan siunauksella käydä.

Hurmoksellista meininkiä oli myös Hommaforumilla, jossa tiedettiin varmaksi Salossa tapahtuneeseen pikkupojan pahoinpitelyyn syyllisten olevan maahanmuuttajia. Koko uutinen osoittautui ankaksi, mutta taas on yksi urbaanitarina syntynyt. Facebookissa Jami Järvinen julkaisi Kaasuputki-sivullaan tästä oivan koosteen:

uEtC8Fs

Muutos 2011-puolueen puheenjohtaja Jari Leino yllytti omassa blogissaan taisteluun, koska meillä on siihen oikeus.

Facebookin puolella vanha nettinatsi Klaus Elovaara kokosi houkkamaiseen tapaansa katupartiota, mutta hirveästä uhosta huolimatta yksikään ei päässyt kotoaan minnekään. Tästä surkuhupaisasta joukosta ei sen enempää.

Sen sijaan Suomen Vastarintaliike partioi ilmeisen oikeasti, kuten eilen kerroin. Tänään aktivoitui myös äärikansallismielinen Suomen Sisu, joka puheenjohtajansa, kansanedustaja Olli Immosen (PS) suulla julisti lähtevänsä partioimaan etnistä väkivaltaa vastaan tarvittaessa vaikka etnistä väkivaltaa käyttäen. Mielenkiintoinen tuossa jutussa on myös varapuheenjohtaja Marko Parkkolan lausunto:

-Yhteydenottoja on tullut erityisen paljon pääkaupunkiseudun vanhemmilta. He ovat kertoneet, etteivät enää uskalla päästää lapsiaan ulos tai nuorisotiloihin. Heidän lapsensa ovat joutuneet enenevässä määrin uhkailujen kohteeksi myös kouluissa.

Viattomien maahanmuuttajataustaisten nuorten nimilistoja jaettiin tosiaankin netissä niin aktiivisesti, että heidän lisäkseen moni muukaan ei uskaltanut viikonloppuna poistua kotoaan.

Taktiikka alkaa hahmottua. Ensin lietsotaan tahallisesti etnistä vastakkainasettelua valheellisin tiedoin ja sitten lähdetään rauhoittamaan katuja väkivalloin. Jos teille tulee mielleyhtymiä johonkin eurooppalaiseen valtioon 30-luvulla, niin älkää minua syyttäkö.

Tipahtakaa tolkkuihinne ajoissa, ihmiset, tai kohta kaduillamme marssivat univormuasuiset ja käsivarsinauhoin varustetut miehet soihtukulkueessa valmiina käymään väärältä näyttävien ja väärin ajattelevien kimppuun.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (50)
  1. Joni Pelkonen
    13.10.2014, 22:57

    Marko Parkkola on kyllä sen tasoinen kaveri etten millään uskoisi hänen pystyvän tuollaiseen toimintaan. Hänellä ei nimittäin yksinkertaisesti ole henkisiä eväitä toimia ilman ohjausta.

  2. Hyvä kirjoitus, valitettavasti sillä vaan ei ole kauheasti vaikutusta, nämä ihmiset on tehokkaasti aivopesty ja vahinko on jo tapahtunut. Ihmisten pahoinpitely sattumanvaraisesti heidän ulkonäkönsä perusteella on jo alkanut, mutta se ei ole ylittänyt lehtien uutiskynnystä.

    1. Eikä pelkästään ulkonäön… Amerikkalaisystäväni kimppuun hyökättiin kun hänen huomattiin puhuvan englantia. “Onko sulla työlupa?” “Mikset mene kotiisi?” Kyseessä valkoihoinen kolmen lapsen isä.

Kommentointi suljettu.