Esimurrosikäisten röklätystä

Tänään en kirjoita paljoa, vaan annan suunvuoron toisille. Facebookissa on kaksi ihmisten solvaamiseen erikoistunutta yhteisösivua.

Paljastettu 4 ivaa henkilökohtaisella tasolla yleensä ulkonäöstä alkaen kaikkia niitä, joiden mielestä tasa-arvo ja yhdenvertainen kohtelu lain edessä kuuluvat kaikille sukupuolesta, ihonväristä ja uskonnosta riippumatta. Minä olen siellä hyvin usein hyökkäyksen kohteena. Sakari von Timonen on perustettu ihan vain minun ivaamistani varten.

Molempien ylläpitäjä on sama henkilö ja hänen röyhkeytensä näkyy vain yltyvän koko ajan. Merkillepantavaa on, että jo muutaman vuoden minua netissä vainonnut salolainen kunnallispoliitikko Jani Salomaa (PerusS) on löytänyt näiden sivujen ylläpitäjästä sydänystävän. Kun Paljastettu 4 julkaisee jonkin minuun kohdistuvan hävyttömyyden, niin Salomaa ilmestyy paikalle räkyttämään kuin narusta nykäisten.

Sakari von Timonen -yhteisössä Salomaa tuntuu suorastaan päivystävän, koska hänen kommenttinsa tulevat niin nopeasti. Salomaa väittää tietenkin kivenkovaan, että hänellä ei ole aavistustakaan ylläpitäjän henkilöllisyydestä. Välillä saattaa olla hiljaista kuukaudenkin päivät, mutta sitten nämä kaverukset piiskaavat taas itsensä raivoon ja uhoon.

Laitan tähän nyt ihan sekalaisen koosteen parin viime päivän ajalta molemmilta sivuilta. Kuvat eivät ole missään järjestyksessä, mutta ei niiden tarvitsekaan. Juttu on aina tuota samaa esimurrosikäisen röklätystä nurkan takana.

Näyttökuva (11)_snip Näyttökuva (3)_snip Näyttökuva (4)_snip Näyttökuva (6)_snip munan lutkutus Näyttökuva (28)_snip Näyttökuva (13)_snip Näyttökuva (7)_snip Näyttökuva (14)_snip Näyttökuva (15)_snip Näyttökuva (16)_snip Näyttökuva (17)_snip Näyttökuva (22)_snipNäyttökuva (19)_snip Näyttökuva (18)_snip Näyttökuva (24)_snip

Kypsää keskustelua, jossa kuvio on selvä. Nimettömänä pysyttelevä johtava kiusaaja yllyttää tyhmempäänsä ja tyhmempi on yllytyshullu. Välillä sitten uhataan juridisilla toimilla.

Näyttökuva (25)_snip Näyttökuva (27)_snip

Salomaa ei ole ymmärtänyt yhtä tärkeää asiaa. Jokainen kunnallispolitiikassa mukana oleva edustaa sosiaalisessa mediassa itsensä lisäksi myös puoluettaan. Salomaa on Salon varavaltuutettu ja on sosiaalilautakunnan varsinaisena jäsenenä päättämässä vanhusten, sairaiden ja yhteiskunnan vähäosaisten asioista.

Perussuomalaiset lienevät ylpeitä tästä puolueen linjauksia päivittäin kírkastavasta ajattelijasta ja salolaiset äänestäjät epäilemättä arvostavat tällaista asiaosaamista.