Kurkistus pahuuteen

Monien mielestä kirjoitan hyvin työttömien, syrjäytettyjen, yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja laillisen menettelyn puolesta. Tätä näkemystä eivät kuitenkaan kaikki jaa. Joidenkin maailmankuvaan ei oikeudenmukaisuus mahdu, vaan satunnaisesti valittuja ihmisryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä saa ja pitääkin syrjiä.

Näiden syrjittyjen puolustaja on heidän mielestään alhainen punikki, jota saa rääpiä sosiaalisessa mediassa ihan miten tahansa. Erityisen hyvin tässä riekkumisessa on kunnostautunut Facebook-sivu Paljastettu 4, jonka ylläpitäjä näyttää viime päivinä menettäneen vähäisenkin suhteellisuudentajunsa.

Hänen mielestään on hulvattoman hauskaa ottaa pilkattavaksi kahdeksan vuotta sitten leskeksi jäänyt 80-vuotias äitini, jonka kanssa asun yhteistaloudessa muutettuani takaisin syntymäpaikkakunnalleni neljännesvuosisadan poissaolon jälkeen:

Näyttökuva (49)_snip

Tällekin vitsille löytyy naurajia. Yksi huvittuneimmista oli äärioikeistolaisen Finnish Defence Leaguen entinen keulakuva Mimosa Koiranen:

Näyttökuva (46)_snip

Kuten arvata saattaa, niin Koiranen laittoi heti tuon jälkeen minulle eston. Se on vain hyvä, koska olen jo muutenkin kyllästynyt hänen rasistiseen vihjailuunsa ja yleiseen ilkeyteensä parissakin köyhyyttä ja palkatonta työtä käsittelevässä Fb-ryhmässä. Pistetään vielä toinen hävyttömyys, jonka kohteena ovat minun lisäkseni sosiaaliviranomaiset.

Näyttökuva (50)_snip

Tämäkin on joidenkin mielestä hulvattoman hauskaa.

Näyttökuva (51)_snip

Onko tämä sitten poliittista kiusantekoa? Osittain on, sillä ainakin osa näistä irvistelijöistä on ollut tai on parasta aikaa mukana paikallispolitiikassa. He edustavat tai ovat ainakin edustaneet ainoaksi oikeaksi työväenpuolueeksi julistautuneita Perussuomalaisia ja ovat vieläkin heidän äänekkäitä kannattajiaan.”Bernardo Clarevecilin” oikeasti fiksu tytär on Perussuomalaisten ehdokkaana, joten isipappa tekee hänen puolestaan erinomaisen negatiivista vaalityötä.

Enemmän kuin politiikkaa tämä on kuitenkin pelkkää ilkeyttä ja suoranaista pahuutta. Tarkoituksena on vain loukata, halveksua ja pilkata. Sekä Paljastettu 4:n ylläpitäjä että kaikki hänen mukanaan ilkkujat ovat poikkeuksetta täysin kyvyttömiä asialliseen keskusteluun eri mieltä olevien kanssa. Heiltä puuttuu kaikki asiaosaaminen ja tieto, usein myös kirjoitustaito. Heidän ainoa tapansa kommunikoida on silmitön hyökkäys henkilökohtaisella tasolla. Se näkyy hyvin tuon touhua paheksumaan uskaltaneen Kähkölän saamassa sontaryöpytyksessä.

Onko tuolla sivulla sitten rikoksen tunnusmerkistön täyttävää tavaraa? Minun mielestäni siellä ei ole mitään muuta ollutkaan kuin törkeitä kunnianloukkauksia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Itä-Suomen syyttäjänviraston 1.12. 2014 tekemän päätöksen mukaan rikoksen tunnusmerkistö ei kuitenkaan täyty. Jos se täyttyisikin, niin sivulle kirjoittajien nimien ja osoitteiden selvittäminen aiheuttaisi sellaisia kustannuksia, jotka ovat epäsuhteessa asian laatuun.

Onhan se niinkin. Ei riitä että minä tiedän ylläpitäjän. Hänen henkilöllisyytensä pitäisi vahvistaa myös muuten eikä USA:n lakien mukaan toimiva Facebook anna kirjautumistietoja kunnianloukkausrikoksissa. Vaikka antaisikin, niin ainakin tuo ylläpitäjä on varmasti perustanut sivunsa jollain kymmenistä valeprofiileistaan.

Nyt sanotte että minun ei pidä välittää noista. En minä itseeni kohdistuvista loukkauksista niin välitäkään, mutta täysin ulkopuoliset ja tietokonetta käyttämättömät ikäihmiset jätetään yleensä vähänkään sivistystä saaneissa piireissä rauhaan.

Jatkakoot, kun ei kerran heidän omasta miehekkyyttä ja isänmaallisuutta ihanteinaan pitävistä joukoistaan löydy yhtään sellaista miestä, joka ottaisi tuollaiset tyypit vakavaan puhutteluun. Jokaisen vähänkään tapoja tuntevan syvän halveksunnan he kuitenkin ansaitsevat.

Kommentit (14)
  1. Älä provosoidu, sillä paskahousu elää siitä.
    En Sinuna alentuisi postaamaan paljastettu4-sivulle yhtään mitään.

    Selasin tuota paljastettu4-sivua. Se on teini-ikäistä kuraa. Facebook väittää suhtautuvansa vakavasti, mutta lopuksi totean aina keskustelevani koneen kanssa – sitähän se nykyään on, kun yrittää vaikka soittaa virastoon tms.

    Antaa rakkien haukkua. Netissähän on valtava määrä sontaa, mutta meidän ei ole pakko lukea sitä kaikkea, eikä varsinkaan ruveta juttusille vajakkien kanssa. He eivät ole ansainneet sitä.

  2. Tarkistin blogin johdosta pinnallisesti ryhmän Ei pakkotyölle viimeaikaisia viestejä, mutten huomannut siellä Mimosa Koirasen postauksia enkä muista aiemmista kuvatunlaisia. Kone tosin tökkii etten saanut täydellistä kontrollia. Ilmoita minulle tai muille moderaattoreille, jos havaitset poistamista vaativia, keneltä tahansa. En katsonut ryhmiä Köyhien Liiton perustava kokous ja Alas perintäbisnes! joista ainakin toisessa hän on, kun tämä pakkotyön vastustamisen alue tuntui kiireellisimmältä. Nuo loukkaukset ovat tuomittavia.

Kommentointi suljettu.