Huonoksi havaittu

Naantalissa halutaan lisätä kuntouttavaa työtoimintaa kaupungin omissa työpisteissä. Jatkossa työyksikkö, joka järjestää kuntouttavaa työtoimintaa, saa noin puolet valtion maksamasta korvauksesta omaan käyttöönsä.

Näin aloitti Rannikkoseutu juttunsa, joka oli otsikoitu rehvakkaasti Uusi idea työttömyyden hoitoon.

Ajatus lyhykäisyydessään on se, että  jokaisesta kuntouttavassa työtoiminnassa olevasta maksaa valtio kunnalle aktivointikorvausta 10,09 euroa/päivä. Tästä rahasta puolet käytetään nyt työyksikön vakituisen henkilökunnan virkistykseen ja tyky-toimintaan. Tämä naantalilaisten uusi ja loistavaksi kehuttu idea on ikivanha ja huonoksi havaittu.

Naantalissa on vasta keksitty se, mikä Juuassa hylättiin viime marraskuussa. Tekisi mieli sanoa ihan suoraan, että Naantalissa on keksitty paska uudelleen. Periaatteessa myös kuntouttavassa työtoiminnassa olevien pitäisi päästä virkistystoiminnasta osallisiksi, mutta käytännössä niin ei tapahdu. He vain hankkivat vakituisessa työsuhteessa oleville ylimääräistä virkistysrahaa ja saavat itse työpanoksestaan työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päiväkorvauksen.

Saattaa tämä raha motivoida vakituisessa työ- tai virkasuhteessa olevia, mutta ei takuulla motivoi niitä palkattoman työn tekijöitä. Hehän ansaitsevat koko ajan toisille mukavia makkaranpaistoiltoja ja pahimmillaan jopa ryyppyreissuja.

Tätä käytäntöä perustellaan lisätyöllä, jota kuntouttavassa työtoiminnassa olevien opastus ja ohjeistus aiheuttaa. Ajatus lähtee siitä, että työttömät ovat mitään osaamattomia tomppeleita, joita pitää koko ajan opastaa kädestä pitäen. Ei se niin ole. Ja vaikka olisikin, niin opastaminen kuuluu ihan selkeästi vakituisten työntekijöiden työtehtäviin joko luonnostaan tai heti, kun työnantaja niin määrää. Ei tavallisten työtehtävien tekemisestä tarvitse palkita erikseen.

Motivaatiota luulisi tulevan jo siitä, että vertaa omaa asemaansa sen palkattoman asemaan. Tällä luodaan vain turhaa vastakkainasettelua. Olemme me parempi väki, joka saa säännöllistä palkkaa ja ekstrana jotain kivoja illanviettoja. Sitten ovat taas nuo, jotka ovat riesana pyörivää rupusakkia, mutta joista onneksi hyötyy jotain.

Ei tällainen virkistysrahan jakaminen vain tietyille työyksiköille ole edes tasapuolista. Rahaa saavat vain ne työyksiköt, joissa on kuntouttavassa työtoiminnassa olevia. Ilman jäävät ne, joissa palkatonta työvoimaa ei esim. ammattitaitovaatimusten takia voi käyttää.

Kohta Naantalin teknisellä puolella ihmetellään päänahkarahojen paljoutta ja mietitään mitä kivaa niillä voisi ostaa. Jossain muualla ihmetellään mistä toisilla yksiköillä riittää tyky-rahaa mällättäväksi. Tässä nimittäin ei puhuta ihan pikkusummista.

Jos kuntouttavassa työtoiminnassa on 50 henkilöä, niin he tuottavat vuodessa kunnalle noin 100 000 euroa valtion korvausta. Työyksiköille jaettavaa päänahkarahaa kertyy siis helposti 50 000 euroa.

Sitten on tietysti sellainenkin pikkuseikka kuin yleiskattavuus. Kaikki kuntaan tuleva raha tulee kunnan yhteiseen kassaan ja sieltä sitä osoitetaan eri kohteisiin talousarvion kautta. Kun valtiolta tulevaa rahaa valuu kassan ohi ilman talousarviokirjausta, niin enää ei puhuta hyvästä taloudenhoidosta.

Taas kerran ihmettelen kaikkein eniten toimittajien laiskuutta. Rannikkoseudun toimittaja ei näköjään ole ymmärtänyt mistä on kysymys, vaan on toiminut pelkkänä haastateltavan kirjurina.

Kommentit
  1. 1

    Hannu Lehtonen sanoo

    Suomalaiset toimittajat ovat yleensä muutenkin melko hampaatonta sakkia. Ja tämä on ihan nätisti sanottu. Viime aikoina ei ole näkynyt yhtään todellista journalistia joka olisi ottanut asioista selvää ennen haastattelua tai joka uskaltaisi kysyä haastateltavalta ns ” hankalia kysymyksiä”

  2. 2

    t sanoo

    Näinhän se menee..pätkätyöläisiä koskettaa hyvin samankaltaiset asiat kuin niitä ihmisiä jotka pakotetaan noihin orjatöihin, jos nyt ihan suoraan sanotaan. Työ täytyy itseasiassa tehdä paremmin kuin vakituisten ja työehtosopimusten pahimmat rikkojat löytyvät vakihenklökunnasta jotka luulevat että pätkätyöläiset ovat tomppeleita jotka eivät tiedä mistään mitään..kun tosiasiassa monikaan ei vain uskalla oikesti sanoa mitään kun kiristetään lisää ja lisää ja enemmän ja enemmän joustoja..mut mulle riitti nyt..mä oon päättänyt tehdä kaikkeni että tämä homma loppuu..oikeesti joku itseä oikeesti HUONOMPI työntekijä kyykyttää..mut nyt tää saa riittää..

  3. 3

    Ilona sanoo

    Hah! Täytyyhän kesätyöntekijöitäkin (koululaisia ja opiskelijotia) opastaa uusiin töihin! Eivät työttömät kutyläiset ole heitä huonompia.
    (Paitsi että kesätyöntekijät voivat olla [usein ovat?] paremposaste mukuloi.)

  4. 4

    AMK sanoo

    Ministerit,päättäjät isot kihot ,mitkä saavat tyhjästä palkkansa haluavat että ihmiset tekevät nälkäpalkalla heidän työnsä ja he itse rikastuvat.Minkä köyhältä ottaa niin hyvätuloiset siitä onnesta ottaa.

  5. 6

    Hullu sanoo

    Kappas, katselin tuollaista työpaikkailmoitusta ja siitäpäs löytyi ihmeellistä tekstiä?

    http://tyopaikat.uratie.fi/jobs/työnjohtaja-työpajapäällikkö-lahti-paijanne-tavastia-74077650-d?contextType=browse


    Tehtävä tarjoaa

    – Mahdollisuuden valmentaa ihmisiä eteenpäin elämässään – kiinnittää heitä tukevammin elämän syrjään

    – Työpajan esimieheyden tuottaman tyydytyksen tuloksista”

    Varmasti narsistinen ja sadistinen tyyppi saakin tuollaisen paikan esimiehenä toimimisesta tyydytystä, hänellähän on välillisesti valta pistää tuonne ”kuntoutukseen” pakotettu työtön vaikkapa karenssille, jos naama ei miellytä. Nuo lainaamani sanat tuossa ilmoituksessa lisäävät juuri narsismin ja tiettyjen piirteiden omaavien ihmisten hakemuksia tuonne.

    Muuten,
    Onko näistä kuntoutettavia työttömiä työllistävistä yhdistyksistä oikeasti tehty jo halpatyövoimaa tarjoavia yrityksiä ? Kenen luvalla ?
    Mitä rehelliset rakennusalan yrittäjät esim. tähän tapaukseen sanovat ?
    Lienee kilpailuvirastot ym. viranomastahot jo kartelli ym. valituksia täynnä… ruuhkaksi asti. Luulisin…?

    • 6.1

      Orja sanoo

      Liikevaihto 6 miljoonaa vuodessa ja työt teetetään ilmaiseksi työttömillä.Haloo päättäjät herätkää jo jumalauta.
      60 vakituista kapoa potkimassa työttömiä töihin?Ei voi olla totta,ei tainnut paimenkirjeellä olla minkäänlaista tehoa.Orjatyöt kukoistaa ja jotkut siitä hyötyvät.Mahtavaa tämä Risukon ja Filatoffin organisoima työttömien auttaminen työllistyä!Ei syrjäytetä työttömiä vaan pannaa heidät tekemään ilmaista työtä.NAURETTAVAA