Aktivointiresurssitilanne

– Myötätuuli-hankkeen uusi projektipäällikkö Virpi Seppälä ja ohjaaja Jarno Niemelä sekä hankkeeseen palkatut ohjaaja Arto Vähäkangas sekä kordinaattori Pekka Saari uskovat, että uusilla aktivointitoimenpiteillä kuten klapiporukalla pitkäaikaistyöttömien tilanne paranee.

Näin kuuluu kuvateksti kaupunkilehti Kymppisanomien uutta “työllistämisprojektia” käsittelevässä jutussa. Kuvassa mainitut henkilöt tuulettavat iloisina sitä, että viimeinkin heille on annettu reilusti orajatyövoimaa tekemään polttopuita ja lisää orjia on tilauksessa.

Tämäkin projekti työllistää oikeasti vain nämä projektista palkkansa saavat esimiehet. Varsinaisen työn tekevät palkatta metsässä rämpivät ja klapeja pilkkovat työttömät saavat vain työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen kulukorvauksen.

Kuvatekstin mukaan juuri heidän tilanteensa pitäisi parantua. Miten se paranee?

Ainakaan he eivät saa palkkaa, se käy jutusta selvästi ilmi. Koko 40 000 euron lisärahoitus käytetään kahden esimiesasemassa olevan henkilön palkkaamiseen. Pitkäaikaistyöttömiä aktivoidaan, sanovat palkatut henkilöt. Käytännössä se tarkoittaa vain ja ainoastaan palkattoman työn tekemistä. Jutussa palkattu ohjaaja vielä rehvastelee katsovansa, että hommat rupeavat tapahtumaan. Hänellä on ihan piiskurin meininki, kuten näissä asioissa liian usein tuppaa olemaan.

Klapiporukan työstä hyötyvät myös ylivieskalaiset, koska heille myydään polttopuita edullisesti tarvittaessa ihan liiteriin asti kuljetettuina.

Kenellekään ei tietenkään ole tullut mieleen, että toiminta on laissa kiellettyä kilpailun vääristämistä. Yksityisen polttopuunmyyjän on mahdotonta kilpailla palkatonta työtä tekevän porukan kanssa. Jutussa on häveliäästi vain vihjaistu kaupungin saamaan taloudelliseen hyötyyn.

Jokainen puusavottaan määrätty työtön säästää kaupungin osuuden hänen työmarkkinatuestaan. Lisäksi jokainen tuottaa kaupungin kassaan 10,09 euroa päivässä valtion työllistämiskorvausta. Jokainen työtön siis tuottaa piiskureilleen palkkaa ja kaupungille säästöjä ja tuloja. Itse hän saa vain yhdeksän euroa päivässä sekä tietenkin sitä aktivointia, koska aktivointiresurssitilanne on nyt kunnossa.

Ei tarvinne erikseen sanoa, että inhoan sydämeni pohjasta tätä orjakaupan uusiokieltä. Jutussa sanotaan kaupungin aloittavan kuntouttavan työtoiminnan keväällä. Se ei voi pitää paikkaansa, koska toiminta jo on sitä ihan selkeästi. Taas kerran asialla on ollut täystorvi toimittaja, joka ei ole viitsinyt perehtyä aiheeseen yhtään eikä edes kysyä yhdenkään klapiporukan orjan mielipidettä.

Ei sitä kannatakaan kysyä, koska työnohjaajat etsivät poikkeuksetta toimittajien haastateltavaksi onnesta soikean työttömän, joka sanoo nauttivansa suunnattomasti palkattomasta työstä. En tiedä mistä heitä aina löydetään, mutta en pitäisi arvausta jonkinlaisesta uhkailustakaan mahdottomana.

Ainoa positiivinen asia tuossa jutussa on Ilkka Taipaleen tuleminen tekemään pitäaikaistyöttömien eläkeselvityksiä. Se selvittely näyttää olevan tässä maassa yksinomaan hänen harteillaan, joten toivottavasti hän jaksaa.

Lopuksi laitan Teppo Palmroosin kuvan, joka kertoo asian paljon paremmin kuin tuo lehden pilipalitoimittajan pilipalijuttu. Tässä on myös se aktivointieresurssitilanne kunnossa: yksi kuva

Kommentit (56)
  1. Jari Kähkönen
    7.2.2015, 20:30

    Enpä saata muistaa vähään aikaan, jos eläessänikään, mitään yhtä täyttä dehumanisoivaa sekä propagandistista roskaa lukeneeni, kun tuo linkattu Kymppisanomien juttu oli. Kunkin vakaumuksen mukaisen Yliolennon tähden, verenkö on vuodettava, jotta hullutuksestanne herkiätte? Kauheudestaan huolimatta kysymys puoltaa paikkaansa, koska blogimerkinnässä linkitetyssä jutussa eräs kysytyistä väittää hankkivansa pitkäaikaistyöttömille TYÖMAITA ja hoitavansa toimisto- sekä PALKKA-ASIOITA, mutta on ilmeistä ja selvää, että tämä on jotain poliittisten tarkoitusperien saastuttamaa newspeakkiä eikä mitään työsuhteen näköistäkään ole olemassa. Ei, koska toiminta ei ole yritystoimintaa tai julkisen sektorin palveluntuotantoa nähnytkään.

    Olisihan se kyllä kovasti romanttista päätalolaista perinnetyötä, että metsästä se leipä lähtee, sano. Jokaiselle jotakin: alisahuri, ylisahuri, suhari, kuivaamonhoitaja ja metsäteknikon papereilla suoraan terävään päähän. 😀 Mutta yleisemmin totuus lienee se, että useimmissa Suomen kunnissa halonmyynti loppui jo vuosikymmeniä sitten muuttotappioon, kaukolämpöön, kerrostaloon, toiminnan kustannuksiin ja asiakaspalvelukatoon(saat kovaa laskua vastaan talosi pihaan hirveän kasan sekalaista puupölliä minkä saat pilkkoa&liiteröidä ihan itse). Niin ja oikeuspormestarilla sekä poliisimestarilla koristeltujen vanhojen kaupunkien historioissa luonnollisesti mainitaan joskus sellaisenkin olleen kuin kunnallinen halkosaha. Nyt on halonteko teksitty uudestaan ja remmissä on pahemman kerran kakkosmiehitys. Se tästä enää puutuu, että sama halkoauto ajaisi edestakaisin kylänraittia ja kaikki kuvittelisivat toiminnan olevan Suuri Työllistämisihme.

  2. > Jokainen työtön siis tuottaa piiskureilleen palkkaa ja kaupungille säästöjä ja tuloja.

    Montako palkatonta orjaa tarvitaan maksamaan minimipalkkaa orjapiisk… ohjaajalle? Mietin vaan että missä vaiheessa sortointoisen työttömän kannattaa laittaa firm… anteeksi, yhdistys pystyyn…

    1. Ei missään, koska yrittäjänä hän ei kykene kilpailemaan ilmaista työvoimaa käyttävää organisaatiota vastaan

      1. Ihan hyvin voi kunhan vain itsekkin käyttää ilmaistyövoimaa. Voi kai sen urakan vaikka ulkoistaa jollekkin yhdistykselle niin menee hommat lain kirjaimen mukaan

Kommentointi suljettu.