Taas on työllistetty

– Tärkein syy kuntaosuuksien pienentymiseen on se, että koko kaupunki on lähtenyt mukaan työllistämiseen, sanoo vs. työllisyyspalveluiden johtaja Maaret Alavesa. 

Näin kertoi Valkeakosken Sanomat positiivisesti otsikoidussa jutussaan Kaupunki onnistui pienentämään työmarkkinatuen sakkoja.

Näitä päivittäin eteen putkahtelevia juttua lukiessa ei voi kuin surkutella toimittajien tietämättömyyttä ja virkamiesten yksisilmäistä julistusta. Ihan poikkeuksetta puhutaan sakkomaksusta, vaikka sellaista termiä ei lainsäädäntö tunne. Kyseessä on lakisääteinen kunnan maksuosuus työmarkkinatuesta. Ihan yleiseen kielenkäyttöön sakosta puhuminen on otettu ihan vain dramatiikan takia. Näin luodaan sellainen mielikuva, että kunta olisi menetellyt jotenkin väärin ja saanut siitä rangaistuksen.

Tältä maksulta kunta voi välttyä täyttämällä työllistämisvelvoittteensa, joka sekin on nimetty väärin. Tämä kunnan työllistämisvelvoite tarkoittaa työttömien sijoittamista palkattomaan työhön kuntouttavan työtoiminnan nimellä. Se käy selvästi ilmi tästäkin Valkeakosken Sanomien jutusta, mutta toimittaja ei tunnu itsekään tietävän mistä puhuu.

Juttua lukiessa mieleen tuli taas kerran sosiaali- ja terveysministeriön 31.12.2014 kunnille lähettämä ohjekirje, jota ei ole Valkeakoskella luettu enempää kaupunginvirastossa kuin paikallislehden toimituksessakaan. Uskallan väittää ihan tuon lehtijutun perusteella, että kaupunki rikkoo lakia.

Kuntouttava työtoiminta ei ole tarkoitettu niille työttömille, jotka kykenisivät osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön. Heidän kohdallaan aktivointisuunnitelmaan tulee sisältyä laissa ensisijaisiksi määriteltyjä julkisia työvoimapalveluita kuten esimerkiksi työkokeilua ja palkkatuettua työtä, ellei suora työllistyminen avoimille työmarkkinoille ole mahdollista.  

Onko nyt varmaa, että kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien kasvavassa joukossa ei ole niitä, jotka kykenisivät osallistumaan muihin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin tai suoraan palkkatyöhön? Jos heitä on, niin lakia on rikottu.

Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä.

Jutussa paljastetaan, että lakia rikotaan tältä osin ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevilla korvataan palkkatyötä:

Aiemmin meillä oli pelkkää pajatoimintaa, mutta nyt esimerkiksi kotihoidossa on ryhmä, joka tekee avustavia tehtäviä. Tehtävät voivat olla vanhusten viemistä ulos tai ruokailuun kuljettamista.

Aluehallintoviraston pitäisi tarkastaa Valkeakosken toiminta. Jos kuntouttavassa työtoiminnassa on vain sellaisia lain tarkoittamia henkilöitä, jotka alentuneen työ- tai toimintakyvyn takia eivät kykene muihin työvoimapoliittiisiin toimenpiteisiin tai palkkatyöhön, niin mitä hemmettiä he tekevät huonokuntoisten vanhusten avustajina? Jos he ovat täysin työkykyisiä, niin silloin he ovat kuntouttavassa työtoiminnassa vastoin lakia.

Ainoa totuus tuossa jutussa on kunnan säästö. Kunnat laittavat yhä röyhkeämmin kaikkein huonoimmassa asemassa olevat pitkäaikaistyöttömät paikkaamaan talouttaan lainsäädännöstä piittaamatta.

 

Kommentit (87)
  1. Heipatirallaa
    19.2.2015, 11:24

    Kommenteissa oli myös taas yksi hämmentynyt yksilö, joka luuli olevansa kuntouttavassa saadessaan kuuden tunnin työpäivistään 1300 euron kuukausikorvauksen ja ihmetteli miksei homma kelpaa. Häntä tosin näpäytettiin siitä saman tien.

    Mutta kuntakin tietenkin ajattelee omaa etuaan ja yrittää tämän säännöstön puitteissa pienentää omia kulujaan. Toki ne taas sitten siirtyvät valtion puolelta maksettavaksi eli peiton siirtelyähän se koko homma on.

  2. Juha Keltti
    19.2.2015, 11:57

    Kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymisestä voi seurata sanktioita. Niiden poistamista vaafitaan adressissa

    http://www.adressit.com/tyottomalle_oikeusturvaa_ja_parempaa_toimeentuloa

    1. Niillehän sanktioita pitäisi tulla, jotka rikkovat työlainsäädäntöä vastaan.

Kommentointi suljettu.