Sormennäyttäjän puheenvuoro

Joku viisas on joskus sanonut, että kun totuus vasta vetää kenkiä jalkaan, niin valhe on jo avojaloin juossut kertomaan asiat. Ns. maahanmuuttokriittiset tietävät tämän ja käyttävät sitä häikäilemättä hyväkseen.

Muistatte Tapanilan raiskausjutun vangitsemisoikeudenkäynnissä otetun kuvan, jossa nuori somalinainen näyttää keskisormea. Mitä Vittua?- verkkojulkaisun mukaan nainen on yhden raiskaajan äiti, joka saa yhteiskunnalta tukia yhteensä 3 014,28 euroa kuukaudessa ja kiitokseksi siitä hän näyttää yhteiskunnalle ja oikeusjärjestelmälle keskisormea.

Epäilin jutun totuudenmukaisuutta heti. Koska Mitä Vittua? ei koskaan anna puheenvuoroa solvaamilleen henkilöille, niin minä teen sen. Seuraavat tiedot ovat peräisin naiselta itseltään ja olemme yhdessä sopineet niiden julkaisemisesta.

Kyseinen nainen tuli Suomeen vuonna 1996 kymmenvuotiaana. Hän on ollut töissä ja maksanut veroja yhtäjaksoisesti vuodesta 2008 lähtien. Vuodesta 2010 alkaen hän on toiminut suuren liikeketjun myyjänä. Hän on toiminut myös osa-aikaisena tulkkina ja maksanut niistä tuloista veroja sivutuloprosentin mukaan.

Hän oli tulkkina myös tässä oikeudenkäynnissä, mutta ei saanut työstään palkkaa. Hän ei ollut virallinen tulkki, vaan toimi omaisten vapaaehtoisena ja palkattomana tulkkina. Oikeudessa käytettävä virkakieli ei avaudu kovin helposti siihen tottumattomalle kantasuomalaisellekaan, saati sitten aikuisiällä suomen kielen oppineelle.

Hän ei ole yhtään mitään sukua kenellekään rikoksesta epäillylle. Entäpä sitten se kuuluisa keskisormi? Se oli osoitettu kuvaajalle, joka kiinnitti huomionsa tähän raskaana olevaan naiseen jo oikeussalin ulkopuolella. Kuvaaja käyttäytyi tungettelevasti eikä lopettanut kuvaamista pyynnöistä huolimatta. Paikalla ollut poliisikaan ei reagoinut kuvattavan pyyntöön tulla keskeyttämään kuvaaminen. Kuten tuon aiemman juttuni kuvanauhasta näkyy, niin kuvaajaan ilmeisen tympääntynyt nainen näyttää sormea saliin mentäessä kuvaajalle, joka yhä jatkaa toimintaansa.

Mainittakoon vielä, että oikeudenkäynnin aluksi tuomari kielsi paikalla olleita toimittajia julkaisemasta kuvia oikeudenkäynnin salassapitoon vedoten. Tämä kuvaaja ei ollut mikään oikea toimittaja, koska hän ei piitannut kiellosta. Nainen on tehnyt esitutkintapyynnön tuon tökerön verkkojulkaisun kuvamanipulaatiosta, joka on levinnyt kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa. Sitä ovat jakaneet ilmeisen kiihkoissaan tavallisten ns. maahanmuuttokriittisten lisäksi myös ihan muuten järkevinä pitämäni ihmiset, joista monen tiedän saavan sosiaalietuuksia. Niistä etuuksista osa on peräisin tuon naisen maksamista veroista.

Miettikää tätä ennen kuin seuraavan kerran sytyttelette soihtuja ja etsitte heinähankoja ja hirttoköysiä jonkin netin roskajulkaisun valheiden innoittamina.

Kommentit
  1. 1

    MaSa sanoo

    Kiitos jutusta. Mukavaa, että joku jaksaa kaivella ja taistella näitä älykköjä vastaan. Moni on luopunut toivottomuuden tunteen vallassa.

  2. 2

    kkdbf sanoo

    Olisko kuitenki ollu ihan fiksua pitää se sormi vaikka taskussa

    • 2.1

      Epo sanoo

      Tää on just niin tätä. Somalinaista saa ahdistella ja levittää netissä törkeitä perättömiä valheita, ja hän taas on tässä jutussa se ”oikea syyllinen” kerran on mennyt hetkeksi hermostumaan ja näyttämään keskaria tilanteessa, missä varmaan tuskin kukaan teistä olisi ollut hermostumatta. Häneltä vaaditaan täydellisyyttä ja teräshermoja, ”maahanmuuttokriitikoilta” ei edes alkeellisia käytöstapoja.

      • 2.1.1

        kkdbf sanoo

        Tää on just niin tätä JOS somalit ei olis raiskannu ketään tätä oikeudenkäyntiä ei olis ollut JOS somalinainen ei olis näyttäny keskisormea koko juttua ei olis tehty. Tää mun kommentti varmaan poistetaan rasistisena

        • 2.1.1.1

          kkdbf sanoo

          Lisätään vielä et jos suomalaiset pojat joukkoraiskais jonkun ja heidän ”porukastaan” mentäisiin oikeussaliin keskisormet pystyssä niin samanlainen paskamyrsky siitä tulisi.

          • 2.1.1.1.1

            W sanoo

            Jos minä olisin menossa oikeussaliin syystä mikä tahansa (vaikkapa tulkatakseni jollekulle joka ei kieltä ymmärrä), ja kielloistani huolimatta joku idiootti tunkisi kameraa naamaani kerta toisensa jälkeen, voisi olla että suorittaisin proktologisen tutkimuksen kuvaajalle sillä samalla kameralla.

            Sen sijaan jos kuvasta jossa tarraan tätän kuvaavaa kenoniskaa takatukasta ja pyöritän sitä vähän ilmassa, julkaistaisiin kuva jossa ’nyt tässä tämmöinen suvaitsevainen hakkaa roturealistia – priceless’, olisin myöskin aika vittuuntunut siitä että henkilökohtainen vihani tiettyä henkilöä ja hänen käytöstään minua kohtaan yleistetään johonkin vitun poliittiseen agendaan jolla ei ole mitään helvetin tekemistä tapahtuman ja tilanteen kanssa.

  3. 3

    Paukku sanoo

    Tämä kuvaaja porukoineen ei ole edes maahanmuutto kriittistä porukkaa vaan nämä tuntuvat vihaavan tasaisesti kaikkea. vaikka itsekin olen maahanmuuttokriittinen olen myös mieltä ettei tarvitse julkistaa tarkastamatonta tietoa. Vie uskottavuuden kaikelta puheelta.

  4. 4

    Simo Mäkelä sanoo

    Mikään selitys ei poista sitä tosiasiaa, että nainen näytti keskisormea. Oli naisen oma valinta suostua kuvattavaksi keskisormi pystyssä. Niin ei olisi ollut pakko tehdä. Että mielestäni kuvaaja ei ole tehnyt mitään väärää.

    • 4.1

      PeelsePuupi sanoo

      Etkö lukenut Sakun juttua ollenkaan? Nainen oli kieltäytynyt kuvaajan ahdistelevasta tungettelusta jo oikeussalin ulkopuolella, ja silti kuvaaja jatkoi kuvaamistaan. Keskisormi tuollaisesta jutusta on ihan oikea tapa reagoida. ”Oli naisen oma valinta suostua kuvattavaksi….” Ei. Vaan naisen oma valinta oli jättää kuvattavana oleminen väliin, jota vajakki kuvaaja ei kunnioittanut.

      • 4.1.1

        W sanoo

        Jep, oma reaktioni olisi saattanut olla ’tunge se kamera jonnekin muualle tai syöt sen kohta’.

    • 4.2

      W sanoo

      Kauheaa, nainen näytti _keskisormea_! NYT TÄSTÄ ÄKKIÄ KOKO ETUSIVUN JUTTU JA NAINEN VÄHINTÄÄN JALKARAUTOIHIN HÄPEÄPAALUUN!

    • 4.3

      S.S. sanoo

      Eli kuvaaja ei tehnyt mitään väärää rikkoessaan hyviä tapoja ja julkaistessaan kuvan todennäköisesti myös lakia? Ja kuvamuokkauksen tehneet eivät tehneet mitään väärää valehdellessaan mainetta tahraten naisesta, johon kohdistuneet väitteet eivät pitäneet lainkaan paikkaansa? Taidat olla aika fiksu kaveri, hieno homma!

  5. 5

    Ana sanoo

    Mielenkiintoinen yksityiskohta tarinassa on se, jos tuomioistuin ei ole järjestänyt tulkkausta, sillä se kuuluisi ehdottomasti viran puolesta hoitaa. Tällä en halua kritisoida naisen kykyä toimia tulkkina, sillä siihen ei voi ottaa kantaa olematta paikalla oikeussalissa, mutta oikeusvaltiossa kaikkien asianosaisten pitäisi ymmärtää, mitä heitä koskevassa oikeudenkäynnissä tapahtuu, ihan kielitaidosta ja syntyperästä riippumatta – myös asiaa osana virkatehtäviään hoitavien tuomarien ja syyttäjien!

    Pitäisin todennäköisenä, että kuka tahansa olisi vastaavassa ahdistavassa kuvaustilanteessa voinut vähintäänkin ottaa keskisormensa esille.

    • 5.1

      Ana sanoo

      …itse itseäni kommentoiden edelliseen ennen kuin kriitikko-osasto ehtii älähtää: Jos nainen on ollut nimenomaan asianosaisten *omaisten* tulkkina, kuten Saku tuossa tietenkin kirjoittaa, eikä heitä ole kuultu esim. todistajina, silloin tietenkään tuomioistuimen tehtävänä ei ole järjestää eikä kustantaa tulkkausta.

      • 5.1.1

        Mirjami Virtanen sanoo

        Viranomaiset maksavat itse tilaamansa tulkin. Mutta tämä naiinen ei ollut sukulainen, vaan aikaisemminkin oikeudessa ollut, ehkä virallisenakin tulkkina, aikaisemmin moitteettomasti tehtävänsä hoitanut. (lähde fb-sivu, missä hänet tunnettiin)

    • 5.2

      Mirjami Virtanen sanoo

      Naisen edellä kulki virallinen tulkki, se huivipäinen nainen, jolla oli nimikortti klipsillä jossain huivin reunasssa, tuhahti myös jotain kuvaajille, te ootte ihan…en kuullut videoista, mitä hän sanoi.

      Sormea näyttävä nainen on kuitenkin käytetty asioimistulkki ja hänellä oli lupa olla oikeussalissa. Ehkä kuulemme, mikä hänen asemansa oli siellä, kenelle hän tulkkasi virallisen tulkin lisäksi.

      • 5.2.1

        W sanoo

        Käsitin että hän toimi yhden, ehkä useamman syytetyistä _perheen_ tulkkina, ts. tulkkasi perheelle mistä heidän läheistään syytetään ja mitä todistajat, syyttäjät ja asianajajat sanovat. Tällaista palvelua ei yhteiskunta lähtökohtaisesti automaattisesti maksa, koska perhe _ei_ ole asianomaisena tilanteessa, vaikka jotkin kirjoittelijat netissä niin tuntuvat uskovankin.

    • 5.3

      Seija Tulonen sanoo

      Miksi ylipäätään suomalaisille pitää järjestää tulkkeja Suomessa tapahtuviin oikeudenkäynteihin?

  6. 6

    Jooh Elikkäs sanoo

    Oikeussali oli tupaten täynnä raiskaajien ystäviä ja sukulaisia nauramassa ja juttelemassa iloiseen sävyyn. En voisi uskoa että mikään voisi olla uhrille kammottavampaa kuin astua tällaiseen ilmapiiriin. Paitsi itse raiskaus. Onneksi todellakin joku menee ja kuvaa tällaista toimintaa jotta näkee minkälainen kannatus ja yhteisöllisyys tällaisella kulttuurilla on taustallaan. Tuo nainen on todellakin esimerkki häikäilemättömyydestä ja pahuudesta. En itsekkään uskonut tuon olevan yhdenkään äiti mutta en näe tuon naisen ilmeessä ja eleessä pienintäkään häivää yhteisöllisestä häpeästä ja vastuusta.

    • 6.1

      Saku Timonen sanoo

      Miksi hänen pitäisi tuntea häpeää ja vastuuta teosta, johon hän ei ole millään tavalla osallinen? Emme mekään häpeä jokaista kantasuomalaisen tekemää rikosta eikä meidän tarvitsekaan, saati että ottaisimme nistä vastuuta.

      • 6.1.1

        juuh sanoo

        ”Oikeussali oli tupaten täynnä raiskaajien ystäviä ja sukulaisia nauramassa ja juttelemassa iloiseen sävyyn.”

        Saku Timonen:

        ”Miksi hänen pitäisi tuntea häpeää ja vastuuta teosta, johon hän ei ole millään tavalla osallinen?”

        Kysyitkö osallistuiko juttusi somalinainen tähänkin toimintaan, tai yrittikö hän puuttua siihen jollakin tavalla?

        Kysyitkö keissin tästä aspektista yhtään mitään ylipäätään, vai tahallasiko et koske aiheeseen pitkällä tikullakaan?

        • 6.1.1.1

          Merja sanoo

          Mitä epäselvää sinulle on siitä, että tämä nainen ei ole osallistunut eikä ole vastuussa Tapanilan joukkoraiskauksesta?

          • 6.1.1.1.1

            analyysi sanoo

            Onko hän kuitenkin pahoillaan että raiskaus on tapahtunut?
            Näytti kuitenkin marssivan raiskaajien tukijoukoissa.

          • 6.1.1.1.2

            Mirjami Virtanen sanoo

            Hän käveli toisen tulkin perässä, joka tuhahti jotain myös valokuvaajalle, minun mielestäni se lausahdus kuului tämän nimilapun omaavan tulkin suusta.

          • 6.1.1.1.3

            analyysi sanoo

            Mistähän lausahduksesta sinä puhut. Ei täällä kukaan ole mistää lausahduksista puhunut.

            Sakarihan kirjoitti että tämä ”tulkki” on VAPAAEHTOISESTI ilman palkkaa halunnut näitä raiskaajien tukijoukkoja auttaa.
            Kiitos Sakarille kerrankin hyvästä työstä.

        • 6.1.1.2

          Saku Timonen sanoo

          Epäilet siis tämän naisen syyllistyneen joukkoraiskaukseen tai mahdollisesti telepaattisten kykyjen puutteeseen. Tietysti hänen somalina olisi pitänyt tietää mitä hänelle vieraat tyypi aikovat tehdä ja estää se, niinkö?

    • 6.2

      Mirjami Virtanen sanoo

      Oliko uhri siellä paikalla? Vangitsemisoikeudenkäynnissä?

    • 6.3

      W sanoo

      Eli jos on kyseessä kantasuomalaisen vangitsemisoikeudenkäynti, odotatko silloin että satunnainen valkoihoinen paikallaolija joka käyttäytyy huonosti edustaa ’häikäilemätöntä pahaa’ ja rikoksen uhrin vähättelyä ja loukkaamista?

      Vedät yhteyksiä joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa, ja leimaat sillä kaikki tietyn yhteisön jäsenet (tässä tapauksessa nimettömän kuvan pohjalla tietynnäköiset ihmiset) osasyylliseksi rikokseen ja jotenkin vastuullisiksi myös muiden toimista.

      Eli suomeksi: Olet rasisti.

  7. 7

    Lautamies sanoo

    Ana, jutusta ilmenee naisen olleen omaisten vapaaehtoisena tulkkina. Asianosia varten on oikeudessa aina tarvittaessa virallinen tulkki.

    Simo Mäkelä: tuo kuvaajahan jatkoi kuvaamista nimenomaan naisen kiellosta huolimatta. Ei mitään väärää? Oletan, että tämä on tulkittava niin, että sinuakin saa vapaasti kuvata kaikissa tilanteissa siitä riippumatta, että kuulostaisit kieltävän kuvaamisen.

    • 7.1

      Ana sanoo

      Juuri näin. ”Virallisia tulkkeja” ei tosin Suomessa ole lainkaan, auktorisoituja (ent. virallisia) kääntäjiä kylläkin, mutta he toimivat vain kirjoitetun kielen parissa.

    • 7.2

      Pertti Manselainen sanoo

      Naisen kuvauskiellolla ei ole mitään merkitystä. Oikeussalin aula on julkinen paikka, jossa ainoastaan tuomari voi, joskin hyvin kiistanalaista sekin, sallia kuvaamisen.

      Oikeudenkäynti on eri asia. Siellä yleensä kuvaus kielletään, mutta sekin vasta oikeudenkäynnin alettua. Siksi meilläkin on näitä huppupäisiä syytettyjä lehtikuvissa. Kuvaaminen lähtökohtaisesti on sallittua ennen oikeudenkäynnin alkua, eikä siihen syytetyn tai tämän omaisten mielipiteellä ole mitään merkitystä.

      Kuvaaja ei siis tehnyt mitään väärää kuvatessaan naista tämän kiellosta huolimatta.

      • 7.2.1

        LL sanoo

        Olet siinä mielessä oikeassa, että kuvaaminen voi olla sallittua jossain paikassa. Mutta. Kuvan julkaiseminen ja se mihin kuvaa käytetään on se mistä julkaisija ja kuvan levittäjä voidaan asettaa vastuuseen.

  8. 8

    Karo Kankus sanoo

    Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus, kuten aina. Jatka samaan malliin!

    Tosin vähän voisin valittaa juttujen monipuolisuuden vähenemisestä. Alkuaikoina oli aiheet monipuolisempia.

  9. 9

    nimi sanoo

    Ikävä linkata MV:n taholle, mutta pieni videopätkä tilanteesta itseltään:

    • 9.1

      Mirjami Virtanen sanoo

      Et varmaan huomannut, että tuo nainen on laitettu yhä uudelleen tulemaan videota käsitellen samasta kohdasta, eihän ne sivuilla näkyvät henkilöt vaihdut. Huomasitko edellä kulkevan naisen, jolla oli nimikyltti huivin reunassa?

      Tuossa on tahdottu antaa vaikutelma, että nainen olisi pitkän matkaa kulkenut sormi pystyssä, näköjään menee kaikki lävitse.

      • 9.2.2

        Merja sanoo

        Mistä päättelet että tämä nainen ”kulki raiskaajien tukijoukoissa”? Oletko kysynyt hänen kantaansa tapahtuneeseen rikokseen?

        • 9.2.2.1

          analyysi sanoo

          Aina luotettava tietolähde Sakari Timonen kirjoitti että tulkki on auttanut näitä raiskaajien tukijoukkoja vapaaehtoisesti ja ilman palkkaa.

  10. 10

    Ari Grönlund sanoo

    Moi,
    Turhaa takertua johonkin keskisormen näyttöön mikä ei ketään satuta, mitä nyt vähän voi loukata, sitähän näkee päivittäin liikenteessä. Masentavaa on että koko väkivaltaisen tapahtuman uhri tunnutaan unohdetun keskustelussa. Raiskaajistahan ei saa kyseisessä tapauksessa sanoa pahaa sanaa, koska se on rasismia. Valitettavasti emme elä enää turvallisessa yhteiskunnassa.

    • 10.1

      Mirjami Virtanen sanoo

      Näissä raiskausjutuissa on enemmän aina tuo mamuaspekti mukana kuin uhrin asema. Nyt tehdään tämän uhrin kustannuksella jopa vaalityötä ja tulkin, eli on lähdetty asian ulkopuolelle.

      Käytävässä keskustelussa on monia piirteitä, jotka sattuvat silmiin.
      Ko, oikeudenkäynti on ollut 13.3. mutta 12.3 tehdyssä Facebook-päivityksessä jo kuvaillaan sen tapahtumia. Uhri tässä näkökulmassa huomioidaan, vaikka teksti on päivää aikaisemmin kirjoitettu.

      https://www.facebook.com/sari.timonen/posts/10205290880344819?fref=nf&pnref=story

      • 10.1.1

        analyysi sanoo

        Mites on jos tapahtuu joku valkolaisen tekemä rasistinen rikos niin kiinnittävätkö Timoset, Sinä ym vasurit enemmän huomiota uhriin vai rasistiin.
        Tehän olette kuola valuen sen rasisitin kimpussa kirjoittamassa nettijuttuja. Median suhtautuminenkin on aika erilaista ja jotkut visionäärit ovat jopa järjestemässä marsseja.
        Kuinka monilla korteilla ajattelit pelata tätä peliä?

  11. 11

    analyysi sanoo

    Kyseisessä kuvassa ei väitetä että kuvan nainen eläisi tai saisi kyseisiä tukia. Kuten ei myöskään väitetä että hän kuuluisi noihin puolueisiin keiden logot kuvaan on liitetty. Siinä ei myöskään väitetä että nainen olisi Kelassa töissä tai mitenkään liittyisi kyseiseen organisaatioon.

    Kuvassa sen sijaan sanotaan että keskisormea näytetään suomalaisille, sehän on totta kuten itse blogistikin on selvittänyt tai ainakin yhdelle suomalaiselle sitä HV sormea näytetään. Ja yleensä tulkinta on että kun kameralle jotakin näytetään niin se näytetään kuvan katsojille, mutta voihan näitä tulkita kuten kukin parhaaksi näkee omalle agendalleen.
    Sen sijaan siinä kuvassa sanotaan että nainen olisi kenties raiskaajan äiti, mutta tämä siis lienee epätosi asia.
    Sanoisin että näillä eväillä ei kovin kummosta oikeusjuttua irtoa ellei taas aleta laittaan jotain mamulisää.

    Lisähuomiona voisin todeta että aika erikoista puolustaa noin huonoa käytöstä kun keskisormea näytellään toisille ihmisille. Kuvaaminenhan EI ole kiellettyä vaan se on täysin laillista. Eli kyseinen sormennäyttäjä on koittanut estää laillista tapahtumaa ja juuri siksi siihen ei poliisikaan ole puuttunut, koska kuvaaminen on laillista.

    Mikähän olisi Timosen tulkinta jos joku uusnatsi olisi näyttänyt keskisormea vassari kuvaajalle ja yrittänyt estää häntä kuvaamasta, oikeidenkäynti olisi vaikka natsien tekemä joukkoraiskaus etniseen pikkutyttöön?
    Olen nähnyt netin väärällään kaikenlaisia kuvamanipulaatioita esim perussuomalisista kansanedustajista, mutta nämä eivät tunnu kenenkään oikeustajua häiritsevän.

    • 11.1

      W sanoo

      No niin, jos yleistetään tämä näin että ’siinä kaikki somalit nyt näyttää sentteriä kaikille suomalaisille, kun yksi somali näyttää yhdelle suomalaiselle’, niin ollaan kyllä aika syvällä persurasismin suossa.

      • 11.1.1

        analyysi sanoo

        Tuohan oli sinun oma yleistyksesi.
        Yleistäminen ei ole mikään persujen ominaisuus, se sujuu sinulta vähintää yhtä hyvin, kunhan vaan kohde sopii agendaasi.

        Ilmeisesti kuvattava kohde ei ymmärrä valokuvan perimmäistä olemusta joka on, että sen voi nähdä kuka vaan ja siinä esiinnytään kaikille.
        Tiettävästi raiskaajatkin olivat sanoneet etteivät ymmärtäneet tehneensä rikosta.
        Väärinkäsityksiä siis.

  12. 12

    Rento Reiska sanoo

    Eli mitään konkreettisia todisteita ei ole asiasta suuntaan tai toiseen, en oikein usko tämänkään blogin pitäjän vilpittömyyteen koska hän näyttää olevan vahvasti kallellaan mokutukseen.

    • 12.1

      Saku Timonen sanoo

      Syyttä leimatulla henkilöllä on oikeus omaan näkemykseensä asioista. Sen salliminen ei ole mokustusta, mutta kieltäminen on rasismia.

  13. 13

    Hei sanoo

    Jos kuvaaminen olisi ollut tungettelevaa se olisi keskeytetty. Jos ei pidä kuvaajasta niin vähän kunnioitusta oikeuslaitosta kohtaan sentään.

    • 13.1

      Mirjami Virtanen sanoo

      Timonen kertoo, ettei keskeyttänyt,. Ja julkaisi kuvat tuomarin kiellosta huolimatta.

      • 13.1.1

        Hei sanoo

        Kuvia ei ollut kuvanottohetkellä julkaistu, eli kaikki mikä tapahtui oli siinä vaiheessa vielä täysin laillista eikä oikeuttanut haistatteluun. Sormen heiluttelu oikeuden istunnossa on huonoa käytöstä ja halventaa oikeuslaitosta.

  14. 14

    Kaapo sanoo

    ”Olen nähnyt netin väärällään kaikenlaisia kuvamanipulaatioita esim perussuomalisista kansanedustajista, mutta nämä eivät tunnu kenenkään oikeustajua häiritsevän.”

    TOTTA!
    En ole ps: läinen, mutta hyvä vertaus.
    Jos PS edustaja sanootai törttöilee tai kännää tms jotain, on se AINA koko puolueen kanta ja vika , vaikka kuinka yksilöitä ovatkin, mutta eipä se näitä puolustelijoita taida mitenkään liikuttaa?

    • 14.1

      Nunu sanoo

      Poliitikko on julkisuuden henkilö, ei päde siihen samat asiat kuin epäviralliseen tulkkiin.

      • 14.1.1

        Kaapo sanoo

        Okei.
        Eli mielestäsi esim. siinä tapauksessa on ihan ymmärrettävää, että kun vaikka Hakkarainen tappelee viikon ryyppyputken aikana lähibaarissa solvauksia huudelleen, niin Timo Soinia vaaditaan siitä tilille ja ihmetellään puolueen moraaliarvoja??
        En valitettavasti ymmärrä pointtiasi?

        • 14.1.1.1

          analyysi sanoo

          Olen nähnyt kuvamanipulaatioita myös niin sanotuista oikeistolaisiksi mainituista henkilöistä jotka eivät ole politiikkoja.
          Näitä kuvamanipulaatoita levittävät samat henkilöt jotka nyt kiehuvat tästä ”tulkista” tehdystä kuvasta.

        • 14.1.1.2

          Jerry Bottom sanoo

          Höh. Poliitikkojen törttöilyt ON puolueen asia – nykyinen demokratia, jota koitetaan ylläpitää, perustuu puoluepolitiikkaan. Jos Soini sanoo, että puolueessa ei sallita rasismia, ja useat edustajat ovat sortuneet joko rasismiin tai harmaalle aluelle, ja lupauksistaan huolimatta Timo Soini sallii jäsenten pääsevän asiasta korkeintaan jollain parin viikon ”porttikielloilla” puolueen toimintaan, niin voidaan helposti yleistää: perussuomalaisissa tietynlainen käytös ON yleistä ja siunattuakin vielä.

  15. 15

    juuh sanoo

    Kun näiden raiskaajien omaiset naureskelivat, ja hymyilivät uhrille oikeustalolla, niin tiedustelitko kyseiseltä somalinaiselta osallistuiko hänkin tähän uhrin häpäisemiseen tai puuttuiko hän siihen millään tavoin?

    • 15.1

      Mirjami Virtanen sanoo

      Oliko uhri siellä vangitsemisoikeudenkäynnissä? Käsittääkseni ei uhria siellä tarvita.

      • 15.1.1

        juuh sanoo

        Eli on uhrin oma vika, että hän meni vangitsemisoikeudenkäyntiin, missä epäiltyjen omaiset naureskelivat hänelle?

        Bravo! Uhrin syytä varmaan koko raiskauskin. Eihän hänen ollut mikään pakko olla siinä junassa tai poistua siitä Tapanilassa.

        • 15.1.1.1

          juuh sanoo

          Kyseinen naureskelu sattui poliisitalolla, ei oikeustalolla. Korjaan.

          Syytä sinä silti uhria jatkossakin.

        • 15.1.1.3

          Mirjami Virtanen sanoo

          Kuka on missään uhria syyttänyt? Miksi et vastaa asialliseen kysymykseen, oliko uhri paikalla.
          Melko taas meuhkaamista nuo juttusi.

          • 15.1.1.3.1

            juuh sanoo

            Sinä syytät uhria. En tiedä oliko hän paikalla vangitsemisoikeudenkäynnissä, jos haluat tuon eron asiaan tehdä ja sen varjolla hyväksyä joukkoraiskauksen uhrin häpäisemisen ollaksesi oikeassa tässä asiassa, siitä vain.

            On syytä kysyä, että jos kyseinen somalinainen oli vangitsemisoikeudenkäynnissä tulkkina, niin oliko hän myös tulkkaamassa poliisitalolla. Tarina ei kerro.

          • 15.1.1.3.2

            Mirjami Virtanen sanoo

            Sanopa nyt, missä tässä keskustelussa kukaan on uhria syyllistänyt?

            Tässähän puhutaan tulkista, tuo nainen oli somali ja tulkki.

            Päätä nyt , onko se kuva otettu poliisitalolla vai oikeustalolla. Niin ainakin kuvaa on markkinoitu, että se on vangitsemisoikeudenkäynnistä.

            Poliisikuulusteluissa luonnollsesti on ollut poliisilaitoksen maksama tulkki.
            Kuten huomaat , tuossa kuvassakin on somalinainen, jolla on nimikyltti huivin kulmassa.

            Osoita, missa kukaan on syyllistänyt uhria.

          • 15.1.1.3.3

            juuh sanoo

            Lue yllä korjaukseni missä mainitsen, että naureskelu tapahtui poliisitalolla. Taisit missata sen kun lietsoit itseäsi vimmaan.

            Epäillyille voi olla poliisilaitoksen maksama tulkki paikalla, mutta näissäkin kommenteissa kerrotaan naisen tulkanneen epäiltyjen omaisille. Oliko nainen mukana poliisitalolla vai ei?

            Hypoteettinen kysymys sinulle: jos naureskelu olisi tapahtunut vangitsemisoikeudenkäynnissä, missä uhrin ei olisi tarvinnut olla, niin olisiko naureskelu ollut silloin uhrin syytä? Olisiko naureskelu silloin enemmän hyväksyttävää, koska uhrin ei olisi ollut pakko sinne tulla?

          • 15.1.1.3.4

            juuh sanoo

            Ilmeisesti et saa vastattua kysymykseen kun peilistä katsoikin takaisin aikamoinen hirviö.

            Hyvä yritys kuitenkin.

          • 15.1.1.3.5

            Mirjami Virtanen sanoo

            Se uhrin syyllistäminen?
            Missä sitä kukaan on tehnyt? Ihan turhaa keskustelua siltä osin monet kommenttisi.

            en tiedä yleisön käyttäytymisestä, mutta tuon tulkin asian luin hänet tuntevien ihmisten sivuilta.

  16. 16

    Hei sanoo

    Miksi hän halusi ilman palkkaa auttaa näitä syytettyjä?

    • 16.1

      W sanoo

      Mitäs se sinulle kuuluu? Eikä hän ollut siellä tulkkaamassa syytetyille vaan syytettyjen omaisille, joita nyt ehkä vähän kiinnostaa mistä läheistä syytetään oikeudessa.

      • 16.1.1

        juuh sanoo

        Tulkkaisiko hän myös meille ihmettelijöille kyseisten omaisten uhrille poliisitalolla naureskelun syitä?

        • 16.1.1.1

          Mirjami Virtanen sanoo

          No oliko se uhri siellä, vastaa nyt ihan järkevään kysymykseen? Olitko itse paikalla?

          • 16.1.1.1.1

            juuh sanoo

            ”Tulkkaisiko hän myös meille ihmettelijöille kyseisten omaisten uhrille poliisitalolla naureskelun syitä?”

            Mirjami:

            ”No oliko se uhri siellä, vastaa nyt ihan järkevään kysymykseen? Olitko itse paikalla?”

            Oli se uhri poliisitalolla. Rauhoitu ja lue se viesti mihin vastaat ennen kuin kysyt tyhmiä.

  17. 17

    sanoo

    Ei ole ollut seepralla hommat hanskassa. Se on suljetut ovet, vartijaresurssin varaaminen, tallennuskiellosta kiinnipitäminen salissa ja sitten annetaan sanktsioonia: järjestyssakko, poistaminen sekä penaltti(en muista minkä pykälän täytti/täyttikö mitään, kun itse ja kaikki tuntemani ammattilaiset pelaavat sääntöjen mukaan). Voisiko olla niin, että ei täytä pakkokeinot mahdollistava rikoksen tunnusmerkistöä?

    Jos tuollaiselta kuvaajalaumalta menee jotain pyytämään tai sitoumuksia kysymään niin sitten ollaan vaikeuksissa. Näissä caseissa siellä on nykyään paikalla niin hitosti sellaisiakin suhareita, joiden ehkä saatukaan sana ei ole minkään arvoinen, koska tarkoitusperät ovat…kauniisti sanottunakin muut kuin journalistiset. Avustajat eli asianajajat, herätys! Selvästikään päämiehen, omaisten tai yleisimminkään ihmisarvon asiattomalla tavalla loukkaavaa tai tunkeilevaa valokuvaamista vastaan puolustaminen ei ole ollut tuttu juttu.

    Kamera luvallisillakin alueilla ahdistaa ja tapaa valitettavasti tehdä sellaista fight-or-flighttia että pintaan tulevat ne reaktiot mitä tulisi muutenkin konfliktissa. Kuvaamisen rajaamista en halua edistää, koska em. syystä mukana tulisi koko liuta ihan turhaa vallankäyttöä. Mitään oikeushallinnon pressejä tai päivälupia en siten halua, koska en suoraansanottuna halua taistella jonkun kyllin narsistisen asianosaisen tai mediatalon suuruusjärjestyksessä journon takalistoa pusuttelevan viranhaltijan kanssa.

    Ammattilaisuuden ja luvallisen toiminnan puolustus on sitäpaitsi hukkaanheitettyä aikaa, luulen minä. Siinämäärin kehittymätön maa tämä nimittäin vielä on provokaattorina toimivien bloggaajien, fooruminpitäjien ja sunmuiden suhteen. Olkoon tämä Sakarin bloggauksen case varoittava esimerkki siitä mediavallan väärinkäytöstä, joka moisen kulttuurin kasvusta seuraa. Kaikki luulevat, että tämä ei koske kuin Youtube-videolla eli ”taisteluraportissa” toisilleen vittuilevia ääripäiden aktivisteja. Luulette väärin, koska ette ymmärrä tässä esiinnostettua kulttuuria.

    Provokaattoreiden ajassa te tulette vielä olemaan niin lirissä ettette usko todeksikaan ja kohteeksi voi joutua kuka tahansa kenet moinen provokaattori sellaiseksi merkkaa. Tänään ne tekee sitä mamuille, huomenna kukaan keski-ikäinen valtaväestöön kuuluva asiakaskontaktityötä tekeväkään ei enää ole turvassa, kun palveluita evätään eikä päätökset ole sitä mitä toivotaan. Iso sana mitä haetaan voisi olla trollaaminen tai nettikiusaaminen. Niin moni nimittäin näyttää ottavan tämän signeeraamattoman ja vailla vastaavaa toimittajaa tapahtuvan ”verkkojulkaisutoiminnan” tosissaan. Helvetin ennakkoluuloiset ja kademieliset hölmöt, sanon minä.

  18. 18

    Ville sanoo

    Joukkoraiskaus vs. kuvamanipulointi. Kumpi on suurempi ongelma? Kumma homma miten ”toisen polven maahanmuuttajat” tarvitsevat tulkkia oikeuteen. Todellista kulttuurin rikastumista koko tapahtuma. Vähän keskisormea Suomalaisille rasisteille ja uhriutumista.

    • 18.1

      W sanoo

      Tämä tulkki, joka leimattiin mamuäidiksi joka haistattelee kaikille selkeästi on siis syyllinen sekä joukkoraiskaukseen että kaikkeen muuhun kulttuurin rikastamiseen.

      Onko nyt pienintäkään hajua sinulla siitä kuinka vitun rasistisia tuollaiset kommenttisi ovat?

      • 18.1.1

        analyysi sanoo

        Ei tuossa niin sanottu.
        Hän on syyllinen keskisormen näyttämiseen oikeustalolla sekä raiskaajien tukijoukoissa olemiseen.
        Tuskin kumpikaan rikos on, mutta ei ne nyt mitään ihan huippu CV ainestakaan ole.

  19. 19

    Mira Ruottunen sanoo

    Voihan sitä tuohtua, kun kuvataan sitä, että näytät keskaria oikeudenistunnossa. Mielestäni on kuitenkin hieman mietittävä asioiden todellisia mittasuhteita. Viisi miespuolista henkilöä, joista kaksi alaikäistä, ovat raiskanneet naisen. Käänsi ja väänsi asiaa miten vaan, tämä on törkeä rikos. Jos nyt ei vedettäisiin huomiota tästä tosiasiasta selvästi vähäpätöisempiin, please. Jos jotakuta ketuttaa, että omaa keskarin näyttöä on reposteltu väärin perustein mediassa, niin kannattaisi tosiaan miettiä ennen kuin itse sitä keskisormeaan esittelee. Raiskaus on rikos, sen tehneet ovat selkeästi vailla omaatuntoa ja nuori uhri on saanut kauaskantoiset traumat. Piste. Siihen verrattuna se, että itketään sitä, miten kohtuuttomasti mediassa on käsitelty tätä keskisormenesittelykohtausta, kuulostaa turhalta valittamisesta. Itse ainakin yritän kantaa vastuuni siitä, mitä teen, eli jos vaikkapa näytän keskisormea median edustajalle, tajuan, että käytökseni voidaan tulkita monella tapaa, eli myös hyvin negatiivisesti. Järki käteen, aikuiset! Ja kasvattakaa lapsenne ja nuorenne niin, että he kunnioittavat kanssaihmisiä, eivät käy vieraiden kimppuun eivätkä raiskaa ketään!

  20. 20

    j.f.k sanoo

    Oikeesti, mikä siinä sormessa oli niin kiinnostavaa että näin paljon setvitään.. Yleensä jokaisella meillä on se, niin katselkaa omianne ja ihmetelkää…
    Jos toinen pyytää sua oleen kuvaamatta ja et tottele, niin olisiko ollut parempi että olisi ruvennut riehumaan.. Jota kuvaaja odotti.. Mielestäni tää omaisten tulkki toimi oikein..
    Ja jo etttä tuomari määräsi salaiseksi, ei oikeuta julkaisemaan yhtään kuvaa salissa olijoista..
    Miettikää omalle kohdalle asia ja vasta sitten rupeette päivitteleen, että hui se näytti mulle sormea joita sillä on 10.
    Hei oikeesti hommatkaa elämä jos Sormi on kamala. Ihan sama mikä sormi…

    • 20.1

      juuh sanoo

      ”Jos toinen pyytää sua oleen kuvaamatta ja et tottele, niin olisiko ollut parempi että olisi ruvennut riehumaan.. Jota kuvaaja odotti.. Mielestäni tää omaisten tulkki toimi oikein..”

      Ulosannistasi saa sellaisen kuvan, että pidät kyseistä somalinaista kyvyttömänä reagoimaan tilanteeseen millään muulla tavalla kuin joko näyttämällä keskisormea tai alkamalla riehumaan.

      Minä pidän ihan jokaista oikeustoimikelpoista ihmistä kykeneväisenä reagoimaan tuollaiseen tilanteeseen rauhallisesti ja rationaalisesti ja olemaan välittämättä kuvaajan pelleilystä.

      Pidätkö tuota ihmistä kykenemättömänä olemaan riehumatta tai näyttämättä keskisormea? Mistä syystä?

      • 20.1.1

        W sanoo

        Pidätkö sormen näyttämistä niin kauheana, että sitä varten pitää julkaista kuva ja video ja kauhistella kuinka ’nää kaikki mamut on niin pahoja, ei ne osaa käyttäytyä vaikka vähän provottaiski ni ei se anna oikeutta’?

        • 20.1.1.1

          juuh sanoo

          En pidä. Vastaa kysymykseen: Miksi sinun mielestäsi kyseisen henkilön ainoat kaksi vaihtoehtoa tuossa tilanteessa on joko keskisormen näyttäminen tai riehuminen?

  21. 21

    Ville Backbole sanoo

    Saku Timonen itse oksentaa juurikin tyypilliseen Vasemmistolaiseen tapaansa jälleen kerran. Mikäli hänen väittämänsä kyseisen keskisormen näyttäjän työllistymisestä sekä osa-aikaisesta tulkintyöstä olisivat totta olisi hänen luullut laittavan lähdetietoa aiheesta väitteidensä tueksi! Nyt lukijalle, kuten minulle jää epäselväksi työskenteleekö ko. nainen ja jos työskentelee niin missä?! Vasemmistolaisille on hyvin tyypillistä vastahyökkäys jossa todisteita ei esitellä heitellään, vain Kelan sivuilta kopioituja tukien euromääriä ilman ensimmäistäkään todistetta naisen työsuhteista tai saamista kela ym. korvauksista. Halpaa populismia jälleen kerran Timosen tylsästä kynästä!

    • 21.1

      W sanoo

      En tiedä onko minulla sitten parempi sisälukutaito, mutta tuolla tekstissä ainakin todetaan että nainen työskentelee myyjänä (se, missä, tai hänen palkkanauhansa, ei kuulu minulle, tai sinullekaan), ja osa-aikaisesti myös tulkkina erilaisissa tilanteissa.

      Jos et osaa lukea, ei kannata varmaan kommentoidakaan.

    • 21.2

      Saku Timonen sanoo

      Hän on itse kertonut minulle kirjoittamani asiat. Ville Backbolen ei tarvitse tietää hänen nimeään, osoitettaan tai työpaikkaansa. Jokin vaisto sanoo minulle, että tieto leviäisi hyvin äkkiä lynkkauspiireihin.

  22. 22

    Sateenkaari sanoo

    Eihän tässä ole, kuin sana sanaa vastaan…kysymys on siitä, kumpaa uskoo.

  23. 23

    Petsku sanoo

    Suomessa ei ole erillistä tuloveroprosenttia päätoimelle ja sivutuloille. ”Hän on toiminut myös osa-aikaisena tulkkina ja maksanut niistä tuloista veroja sivutuloprosentin mukaan.” Oikeasti sivutulojen kanssa ainoastaan ennakonpidätysprosentti on suurempi. Verotuspäätöksessä kaikki tulot lasketaan yhteen ja lopullinen tuloveroprosentti määräytyy tästä summasta. Sivutulojen ennakonpidätys on suurempi, koska niiden tienaaminen ei muuta päätulojen ennakonpidätystä, joten päätulosta tulee maksettua liian vähän etukäteen.

    • 23.1

      Mirjami Virtanen sanoo

      Sehän riippuu, minkälaiset verokortit esittää maksajalle. Jos ei esitä verokorttia ollenkaan, menee kait n. 60 % satunnaisesta ansiosta.

    • 23.2

      W sanoo

      Siinä olet ihan oikeassa että sen liikaa maksetun ennakonpidätyksen saa sitten vuoden päästä palautuksina takaisin. Käytännön elämässä se kuitenkin näkyy siinä, että tilipussi sivutoimesta on merkittävän paljon laihempi ja työstä käteen jäävä osa on ohuempi, se, että sen saa takaisin 12-20 kuukauden päästä ei hirveästi lohduta. Siksi sen moni assosioi suoraan verotukseksi.

      Myöskinhän se on ilmaista pakkolainaa valtiolle vuodeksi, palautuksista kun ei korkoja maksella. Tosin nykyisellä korkokannalla sillä ei ole suurtakaan merkitystä.

  24. 24

    sanoo

    Hei!

    Olen jutellut tästä asiasta KRP:n tutkijan kanssa aiemmin, minua ja ylläpitämääni keskustelufoorumia ei epäillä rikoksesta tässä asiassa. Olen antanut asiassa julkisen tiedotteen Sun Maa 15, 2015, jossa kerron olevani pahoillani ottamieni valokuvien ja videon väärinkäytöstä.

    Minä en ole ladannut yhtä ainoatakaan asiaan liittyvää valokuvaa tai videota julkisuuteen ja se joka niin väittää, valehtelee.

    Luettavissa: http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?p=46687#46687

  25. 25

    Ville Backbole sanoo

    Kerrotaan kyllä, että työskentelee myyjänä vaan kauppaketjua ei mainita. Tyypillistä halpaa vasemmistopopulismia Uuninpankon Voltaire viljelee jälleen. Kun ei mainita, edes kaupunkia tai sposti osoitetta, josta voisi kysyä onko nainen oikeastikin töissä vai valehteleeko Uuninpankopoika kerätäkseen poliittisia irtopisteitä niin en voi valitettavasti luottaa hänen juttujensa ”totuusarvoon”!

    • 25.1

      Vieras sanoo

      Ja pitäisikö nuo kotiosoitteet, työpaikat ja muut tiedot kertoa jotta valehteleva, ihmisiä terrorisoiva paskiaisten roistolauma päästää terrorisoimaan tuota naista vielä lisää? Tuon naisen työpaikka ei kuulu sinulle millään tavalla.

      Saku on saanut mitävittua-lehden kiinni valheesta toistuvasti. Naista häirittiin kun hän oli tekemässä hyvän hyvyyttään avustavan tulkin hommia oikeudessa. Hänen kuvaansa on levitelty pitkin nettiä ja vedetty kummallisia johtopäätöksiä. Tättä sitten vielä puolustellaan.

      Hävetkää.

      • 25.1.1

        analyysi sanoo

        Mitävittua sivu ei varmasti ole luotettavimmasta päästä, mutta ei ole kyllä tämä Sakarin plogikaan vaan päinvastoin.
        Kyllähän Sakarikin on saatu kiinni lukemattomia kertoja väärien tietojen levittämisestä, mutta niitä ei vaan täällä hänen omassa plogissaan julkaista, jonka tietysti tavallaan ymmärrän, koska hänellä on poliittinen agenda.

        • 25.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Kerro esimerkki väärien tietojen levittämisestä.

    • 25.2

      Saku Timonen sanoo

      Hänen työpaikkansa tiedot eivät kuulu sinulle.

  26. 26

    ilkka vuori sanoo

    Niin. Katosiko kuitenkin nyt taas oleellinen: viisi somalia oli raiskannut suomalaisen naisen.
    Lisäksi: ei suomalainenkaan syytetyn epävirallinen avustaja mitään palkkaa saa. Ei saa todistajakaan mitään palkkaa. Mitättömän kertakorvauksen vain.

  27. 27

    Ville Backbole sanoo

    Idiootit ja lusikalla saaneet en ole pyytänyt hänen tuon naisen yhteystietoja, vaan luotettavaa todistusta kauppaketjusta jossa hän työskentelee. Missä on tuon kauppaketjun henkilöstöjohtajan sposti osoite, jotta todisteetkin löytyisivät?!

    Hävetkää itse te suvakit, jotka olette tämän ongelman aiheuttaneet haalimalla Suomen täyteen maahanmuuttajia, joiden taustoja ei ole nähtävästi tarpeeksi selvitetty!!

    • 27.1

      Vieras sanoo

      Vielä ei kukaan ole kertonut ovatko nuo nuoret syntyneet Suomessa. Todennäköisesti ovat. Silloin heitä ei ole haalittu mistään. Muutenkaan ketään tänne haalita, pakolaiset ja turvapaikanhakijat tulevat ihan itse.

      Mielenkiintoinen oikeustaju kun naiselle saa aiheuttaa helvetinmoisia ongelmia vain siksi, että hän näyttää ahdistelevalle kuvaajalle (joka on pitkän linjan monesti oikeudessa tuomittu nettitrolli) keskisormea. Ettei vain koko ahdistelun ja terrorin syy ole se, että nainen sattuu olemaan somali.

      • 27.1.1

        analyysi sanoo

        Tulevat koska Suomi tarjoaa vissiin tällä hetkellä EUn parasta sosiaalipakettia.

        • 27.1.1.1

          Mirjami Virtanen sanoo

          Silloin heitä varmaan olisi tulossa tänne enemmän.
          Ruotsiin on kuitenkin paljon enemmän pyrkijöitä.
          Miten paljon venäläisissä on sosiaaliturvan saajia, virolaisille perheillehän sitä maksetaan.

          • 27.1.1.1.1

            LL sanoo

            analyysi, osoitat kommnetillasi suurta tietämättömyyttä suomalaisesta sosiaaliturvasta.

            Euroopan Neuvosto muistutti Suomea aivan äskettäinen huonosta ja liian heikosta sosiaaliturvan tasosta. Voisin valistaa sinua, mutta jätän sen sinun itsesi varaan. Mitä et tiedä sitä et tiedä, opi siis perusasiat, se ei riitä mutta opi ne.

          • 27.1.1.1.2

            LL sanoo

            Tietenkin, voi myös olla, että näin eduskuntavaalien haluat ”analyysi” levittää sosiaaliturvasta tietoa, joka ei pidä paikkaansa, ja vain lietsoaksesi kaunaa ja vihantunteita niiden keskuudessa, jotka ehkä kokevat jääneensä osattomiksi suomalaisessa yhteiskunnassa, tai niiden keskuudessa jotka suhtautuvat muutenvaan sosiaaliturvaan kielteisesti.

    • 27.2

      Saku Timonen sanoo

      Miksi sinun pitäisi saada tietoosi hänen työpaikkansa? Se ei kuulu sinulle tippaakaan.

  28. 28

    JV sanoo

    ”Hän on toiminut myös osa-aikaisena tulkkina ja maksanut niistä tuloista veroja sivutuloprosentin mukaan.”

    Mikä ihmeen sivutuloprosentti? Sivu- ja päätoimen tuloista maksetaan veroja yhtä paljon. Siihen törmää jatkuvasti, että tavalliset tallaajat eivät hahmota ennakonpidätyksen ja verotuksen eroa, mutta tässä blogissa ei sitä odottaisi.

  29. 29

    sanoo

    Kahelia toimintaa myös näiltä MV-sivuston ”journalisteilta”. Ilkkuminen, painostus ja uhrin syyllistäminen/mustamaalaus ovat ikiaikaisia sali-ilmiöitä. Jos niitä muka nähtiin niin missä on teidän ne paljastavat juttunne? Yksi nainen poltti pinnansa ja meni lankaan keskaria näyttäen, big deal, olipas taas toosi iiso skuuppi. Nyt ei ole kenenkään journon tilinauha enää turvassa, kun netissä vedetään oikealta ohi ilmaiseksi luettavissa olevassa julkaisussa. Tiedättekö edes asianosaiset siten nimeltään ja ulkonäöltään, että voitte varmasti tunnistaa, taustoittaa ja haastatella heitä? Eipä näkynyt vastuuttamishaastattelua väitetystä ilkkumisesta, mutta sepä ei yllätä ketään. Oliko uhri edes paikalla kertomassa tuntemuksistaan ja missäs se juttu taas on? Eivät siis taida MV-henkilöt kovin kummaisesti näitä journalistisia periaatteita tuntea. Jos Sakari taas olisi ammattimies TOIMITTAMISESSA, hän osaisi kertoa tapaamisen, yhteydenpitotavat ja tietojen tarkistamismenetelmät. Vaikka sitten asianmukaisesti kunnioittaisikin törkeän kohtelun kohteeksi joutuneen YKSITYISHENKILÖN yksityisyydensuojaa torjumalla ASIATTOMAT UTELUT. Aika paksua kuitenkin tulla kaatamaan tekstiä takaisin, kun ei ole mitään omaa näytettävää ts. mitkä tiedot olivat väärin ja miltä osin. Minä en lähtisi noin ohkaisin perustein väittämään, että Sakari on edes väärässä saati valehtelee. Kyllä on muutenkin kovin kauhean olennaista asiaa, kun tullaan ennakonpidätyksen ja lopullisen verotuksen erosta viisastelemaan. Vähän on mediakuluttajilla ja kansalaisjournalisteilla oljenkorsiin tarttumisen makua suorituksessa.

  30. 30

    LL sanoo

    ”Nainen on tehnyt esitutkintapyynnön tuon tökerön verkkojulkaisun kuvamanipulaatiosta, joka on levinnyt kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa.”

    Hyvä. Hän toimi aivan oikein. Toivottavasti somekiihkoilijat saavat rangaistuksensa. Uhkailua, solvaamista ja sylkemistä ei kenenkään tarvitse kuunnella julkipuheessa. Sosiaalisen median kestohäiriköille pitää laittaa rajat.

    • 30.1

      analyysi sanoo

      Olikos se niin että poliisille tehdään vuodessa 5000 esitutkintapyyntöä kunnianloukkauksista ja näistä JOPA 150kpl päättyy syytteeseen asti.
      Ja moniko noistakin saa tuomion on eri asia.
      Ei taida kansa hiljentyä moisesta uhkauksesta.

  31. 31

    Mari sanoo

    Ari Savolainen ei ole voinut olla kuvaamassa.
    Hän oli tuolloin lounastamassa kanssani, ja siitä meillä on esittää ravintolakuitti, sekä meillä oli mukana seurue.

  32. 32

    Make vaan sanoo

    Eikö tuo kuvaaja Savolainen ja muut ”maahanmuuttokriitrikot” tee lainkaan töitä, kun on keskellä päivää aikaa oikeudenkäynneissä istua?

  33. 33

    Saku Timonen sanoo

    Kommentointi on suljettu. En tiedä kannattaako kommentointia enää avatakaan, koska suunnilleen kaikki mahdollinen ja mahdoton on jo sanottu. Minulla ei ole aikaa eikä halua seurata koko ajan paikallaan jauhavaa jankutusta, johon on sekaan sotkettu mahdollisesti rikoksen tunnusmerkitön täyttävää aineistoa, josta blogin ylläpitäjänä olen vastuussa.

    Kaikille niille, jotka epäilette tietolähdettäni ja vaaditte saada selville naisen nimen, osoitteen ja työpaikan:

    Hän on itse kertonut minulle kirjoittamani tiedot, juttu on siis syyttömänä syyllistetyn oma puheenvuoro. Hänen tietojaan en luovuta lynkkausjoukoille.

    Ja tiedoksi kaikille karkoitusta vaativille. Kaikki epäillyt ovat syntyperäisiä Suomen kansalaisia, joten heitä ei voi karkoittta.

    Jutussa mainitun kuvaajan henkilöllisyyttä en tiedä eikä se minua oikeastaan kiinnostakaan. Asiasta on tehty tutkintapyyntö, joten poliisi selvittää mikäli tutkintakynnys ylittyy.