Työstäkö palkkaa?

Kuntouttavasta työtoiminnasta annettu laki on jo 14 vuoden ajan velvoittanut kunnat työllistämään pitkäaikaistyöttömiä. Lakia on alusta lähtien noudatettu kirjavasti. Homma ei kunnissa ole oikein kuulunut kenellekään eikä ainakaan ensimmäiseen viiteen vuoteen tehty mitään.

Kun kunnilta vuonna 2006 ruvettiin perimään osuutta Kelan maksamasta työmarkkinatuesta, niin kunnat havahtuivat. Vapautuakseen maksusta kunnat alkoivat puhua työllistämisestä, vaikka käytännössä työttömiä vain sijoitettiin palkattomiin töihin kuntouttavan työtoiminnan nimellä. Palkattiin kirjava joukko työvalmentajia laatimaan liukuhihnalta aktivointisuunnitelmia, jotka useinkaan eivät täytä lain vaatimuksia. Tarkoitus on vain tehdä jokin paperi, jonka nojalla saadaan ilmaista työvoimaa työpajoihin ja risusavottaan.

Tämän vuoden alusta kuntia säikäytettiin kunnolla. Kunnan maksuosuus työmarkkinatukeen muutettiin alkavaksi jo 300 työttömyyspäivän jälkeen aiemman 500:n sijaan.

Nyt kunnissa herättiin ja reaktio oli odotettu. Työpajojen suunnitelmat kaivettiin esille naftaliinista ja yleensä ottaen tavoitteeksi julistettiin kunnan maksuosuuden pudottaminen minimiin eli nollaan. Vaikutuksen tehostamiseksi huudetaan sakkomaksujen kamaluutta.

Viime viikolla kuului kuitenkin yksi soraääni, jonka soisin kuuluvan paremmin. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti puolueen vaaliohjelmassa, että näille työllistettäville ruvettaisiin ihan oikeasti maksamaan TES:n mukaista palkkaa.

Tämä ajatus on kuitattu vähättelyllä ja julistettu mahdottomaksi toteuttaa. Se maksaa ihan liikaa ja on kaikin puolin haihattelua. Nämä vähättelevät julistajat eivät ole edes yrittäneet miettiä toteuttamisen mahdollisuutta. Yleensä he eivät kiinnitä huomiota edes siihen itsestään selvältä tuntuvaan asiaan, että työstä kuuluu maksaa palkkaa. Johan ne työttömät saavat työmarkkinatukea, joten tehkööt sen eteen jotain hyödyllistä.

Lasketaanpa ihan oikeasti mitä tämä tulisi maksamaan. Esimerkkikunnaksi otan kotikuntani Juuan. Vuodenvaihteessa meillä oli 70 pitkäaikaistyötöntä ja jokaisen työmarkkinatuesta kunta maksaa 50 % eli 328 euroa kuukaudessa/henkilö. Kuukaudessa kunnan maksettavaa tulee siis 22 960 euroa ja vuodessa 250 520 euroa. Sen voi suhteuttaa vaikkapa kunnan viime vuoden tilinpäätöksen ylijäämään, joka on 1,2 miljoonaa euroa.

Entä jos näille nyt palkatta työtä tekeville oikeasti ruvettaisiin maksamaan palkkaa? Menisikö kunnan talous kuralle?

Otetaan lähtökohdaksi vaikka PAM:n työehtosopimus, joka alin palkka on 1 600 euroa kuukaudessa. Sivukuluineen maksettavaa tulisi noin 2 100 euroa/työllistettävä.

Palkkaukseen on mahdollista saada palkkatukea maksimissaan 50 %, joten maksettavaa jäisi 1 050 euroa. Kun tästä vähennetään kunnan säästämä osuus työmarkkinatuesta 328 euroa, niin jäljelle jää 722 euroa. Se kerrottuna 70 työllistettävällä tekee kuukaudessa 50 540 euroa ja vuodessa 606 480 euroa. Muistetaan edelleen, että nyt kunta maksaa 250 000 euroa vuodessa ns. sakkomaksuna ilman muuta vastinetta kuin palkattomien työpanos. Kunnan tlinpäätös oli viime vuonna 1,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen, joten oikea työllistäminen olisi alentanut ylijäämän puoleen.

Ylijäämää olisi tullut enemmänkin. Kunnan verotulot olisivat kasvaneet, kun työstään palkkaa saavat olisivat maksaneet kunnallisveroa. Työttömien saama palkka olisi mennyt suoraan kulutukseen ja elvyttänyt paikallista liike-elämää. Lisäksi olisi säästetty toimeentulotuessa. Tätä säästöä en pysty arvioimaan, mutta viime vuonna toimeentulotukimenot olivat noin 610 000 euroa. Luku olisi paljon pienempi, jos nyt palkatta töitä tekevät eivät tarvitsisi työmarkkinatuen lisäksi toimeentulotukea.

Arvovalinnastahan tässä on kysymys. Kun pitkäaikaistyöttömät näkyvät tekevän töitä palkattakin, niin mitäpä sitä suotta palkkaa maksamaan. Sehän maksaakin.

Kunnan tase oli 37,6 miljoonaa, joten ihan oikean työllistämisen osuus olisi ollut siitä viime vuonna reilut puolitoista prosenttia. Toimeentulotuen osuus on nyt saman verran.

(PAM:n sopimuksen perusteella tehty laskelma pohjautuu Fb-kaverini Veli-Matti Hurskaisen oman kuntansa osalta tekemiin laskelmiin.)

Kommentit
  1. 1

    Haikki sanoo

    Valtio menettäisi ”sakkomaksut” ja palkkatukien verran. Toisaalta saisi aika paljon ALVeista takaisin.
    Oikeastihan oikealla palkalla työllistäminen nykyisen orjamarkkinan sijaan ei maksaisi yhteiskunnalle paljoa, mutta parantaisi huomattavasti yksilöitten tilannetta.

    • 1.1

      Haikki sanoo

      Tulipahan sekavat kaaviot tehtyä, mutta lopputulokseen tulin, että valtiolle tuo ei paljoa maksaisi, kunnille ”paljon”. Hyötyjiä rahallisesti olisivat työntekijä ja kassat (vaikka niistähän raha periaatteessa palaakin työntekijälle työttömyyden/eläkkeen tullen).

  2. 2

    mare sanoo

    ei toimi esim. helsingissä koska sielä paljon maahanmuuttajia (somalit jne.) ym. tulisi kalliiksi. juuka vain yks ”hyvin valittu” esimerkki.

    • 2.1

      Saku Timonen sanoo

      Yhtä hyvin se toimisi missä tahansa, vain luvut olisivat kunnan koosta riippuen eri suuruisia. Somalit eivät taas liity tähän aiheeseen millään tavalla. On se kumma juttu, että vaikka kirjoittaisin heinätöistä, niin joku vetää mukaan somalit.

  3. 3

    keke sanoo

    Rinne puhui TES:n mukaisesta palkasta mutta paljonko niitä tunteja saadaan? Ei sillä muutos oikeaan suuntaan.

  4. 4

    Herra Huu sanoo

    Hieno ajatus, jos työtön saa itse mahdollisuuden vaikuttaa työllistymiseensä. Jos taas idea on se että työttömät pakotetaan ihan mihin töihin tahansa, vaikkakin palkalliseen, on väärin.
    Työttömissä on paljon korkeasti koulutettujakin, toivottavasti Rinteen suunnitelma ottaa myös heidät huomioon.

    • 4.1

      keke sanoo

      ”Työttömissä on paljon korkeasti koulutettujakin”

      Luulisi korkeastikoulutetullekkin kelpaavan TES:n mukainen palkka työstä kuin työstä. Itselleni tämä järjestely kyllä kelpaa kunhan niitä tunteja taataan sen verran että oikeasti se oma taloudellinen tilanne helpottuu.

    • 4.2

      sitä saa mitä... sanoo

      No, toki itse näin kahdella akateemisella tutkinnolla pidän luonnollisestikin huolen, että 1600 euron palkalla saadaan vain sen arvoista osaamistakin. Esim. insinöööriosaamista ei tuolla itsestäni vielä lähde, ainakaan sillä tasolla, että työn tuloksiin saattaisi joku pystyä luottamaankin, vaikka nyt toinen tutkintoni onkin diplomi-insinööri.

      • 4.2.1

        pitkäaikaistyötön sanoo

        Luulen, että mummon kauppakassin kantaminen on sinulle liian vaativaa TES-palkalla 🙂 Saat jäädä nauttimaan työmarkkinatukea ja kuntoutusta.

        • 4.2.1.1

          sitä saa mitä... sanoo

          On aivan se ja sama, mitä sinä luulet, tai olet luulematta…

  5. 5

    Päivin Pylkkerö sanoo

    Minä en kyllä ole ihan tuon jutun perusteella varma, että tajuaako Rinne oikeasti mitä ehdottaa, onko hänellä oikeasti hyvät mielessä vai haluaako hänkin vaan mesota, että työttömien pitäisi ottaa vastaan kaikenlaista työtä. Ihan niin kuin sitä työtä oltaisiin jostain suunnasta tuputtamassa… allekirjoittaneelle ainakin on tasan 0 kertaa tarjottu. Palkkatukityötä olen kysellyt, mutta sellaista ei kuulemma minulle ole. On korkeakoulutettuna kuin jokin kuuma peruna TE-virkailijoiden käsissä, eivät tiedä mitä tällaisella tekisivät, minne tyrkkäisivät.

    Olen tällä hetkellä työvoimakoulutuksessa, mutta jos en sen päätyttyä työllisty oman alan töihin, niin voisin todellakin ottaa vastaan palkkatuettua työtä, kantaa vaikka vanhuksille niitä ostoskasseja. Mutta vain jos siitä maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja työtunteja on riittävästi, jotten joudu sitten anomaan kahdelta muulta luukulta täydennyksenä asumistukea ja soviteltua työmarkkinatukea. Joku katkos tulisi työttömyysturvan maksuun, sillä soviteltua työttömyyskorvausta ei saa ennen kuin on palkkakuitit työstä esitetty. Minulla ei ole varaa mihinkään katkoksiin, sillä syödä pitää ja vuokra ja laskut maksaa.

    • 5.1

      LL sanoo

      Olen tehnyt töitä sovitelulla päivärahalla, ansisidonnaisen aikana. Aluksi toimitin työsopimuksen työttömyyskassaan (sekä te-tmstoon) ja sen jälkeen joka kuukausi palkkatodistuksen sekä selvityksen siitä minä päivinä ja millä kellonlyömällä olin ollut työssä, ja minä päivinä olin työtön (en ollut työssä). Ansiot hieman vaihtelivat kuukausittain, koska työvuorot hieman vaihtelivat viikoittain. Mutta päivärahat tulivat kyllä suht sujuvasti, ja palkka tuli aina tietenkin määrättynä päivänä. Oli siinä kyllä taiteilemista…ja hallintotyötä…muttei suurempia katkoja.

    • 5.2

      pitkäaikaistyötön sanoo

      Kylä näin o.

      Vaalien alla pitää vaan kosiskella kaikkia äänestäjäryhmiä vailla vastuuta. Rinne nyt vaan ajatteli poimia samalla kertaa ajattelematta sekä vanhusten että työttömien äänet.

  6. 6

    Pentti Toivanen sanoo

    Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus perusteluineen Sakulta. Mistäpä löytyisi vaikkapa se juukalainen kunnallispoliitikko joka voisi tuon laskelman kumota?
    Näin maallikon mielestä kun tuo tuntuu varsin toimivalta teorialta. Myönnän tosin, että noin ensisilmäyksen jälkeen ajateltuna. En edes yritä väittää, että tuo olisi jokin malli jolla ongelmat voitaisiin poistaa eikä se varmaan ole sellaiseksi tarkoitettukaan.
    Jos työmarkkinatuella elävä juukalainen pystytään tuolla tavalla työllistämään niin toimeentulotukeahan hänelle ei tarvitsisi kunnan maksaa, se lienee selvä asia. 1600€/kk kun on riitettävä, näin minä näkisin.
    Ja jos juukalainen pitkäaikaistyötön saadaan työllistetyksi tällä tavoin niin uskoisin myös, että hänen nettopalkkansa jää paikkakunnalle. Elikä hyötyjiä olisivat juukalaiset palvelujen tuottajat kuten kauppiaat jne.
    Ja kuntahan tuossa saisi verotuloja työllistettävältä ja myös yrityksiltä joiden verotuloja tuo työllistetty saamallaan palkalla lisää.
    Se asia, että miten suuri osa vaikkapa tuosta 70 henkilön pitkäaikaistyöttömien joukosta on työkykyisiä joille ”kannattaisi” maksaa edes minimipalkkaa niin onkin jo toinen juttu. Uskoisin, että varsin moni, mutta olen samaa mieltä kuin varmaan Sakukin siitä, että ne jotka eivät ole työkuntoisia eivät kuulukaan ns. ”työttömiin.”
    Kunnan tilinpäätös on ylijäämäinen mikä on varmasti hyvä asia, mutta eihän se tarkoita sitä että kunnalla olisi ns.”irtorahaa” 🙂

  7. 7

    tauno lehtonen sanoo

    Kannattaa huomioida myös se, että kun ihminen on työsuhteessa ja tekee työtä alan TESin mukaisella palkalla sen vaikutus näkyy myös pidemmälle.

    Itse, aikoinani Rinne / Leppäsen mallilla pari kertaa työllistettynä ”nautin” tällä hetkellä 220 euroa kuukaudessa KEVAn maksamaa eläkettä jota ei kerry näille nykyisille tempputyöllistetyille.

    Vaikka itsekin epäilen A. Rinteen esityksen läpimenoa, niin en ymmärrä sitä, että ehdotus ammutaan alas jo ennen kuin se on lähtenyt lentoon. Ihmeellistä on myös se, että monet niistä ihmisistä jotka puhuvat työpaikkojen lisäämisen puolesta (erityisesti hoiva-alalle) ovat nyt kovasti vastaan kun Rinne esittää todellisten työpaikkojen lisäämistä.

    • 7.1

      AMK sanoo

      Työpaikkoja on moni ääniä kalasteleva luvannut,mutta onko ne ihan tosi työpaikkoja mistä maksetaan ihan oikeaa palkkaa???

  8. 8

    AMK sanoo

    vähän suuntaa antava laskutoimitus: työtön saa työttömyyskorvausta 1250 euroa vero 20% eli 250 ekee, jos saa palkkaa 1250 ekee niin vero n.7.5 % eli 94 ekee eli kunta menettää tässä jo 156 ekee verovaroja ja kaikenlisäksi tällä palkansaajalla olisi oikeus työterveyshoitoon eläke kertyisi lomaoikeudetkin olisivat.Kannattavaampaa kunnalle pitää työttömiä ja passittaa heidät työttyyskorvauksella orjatöihin mistä joku saa hyödyn työttömän työpanoksella.

    • 8.1

      Aurelia sanoo

      Kuka saa 1250 euroa työttömyyskorvausta? Eihän tuon kanssa nykyiseen verrattuna tietäisi mihin kaiken sen rahan laittaisi. Edes kaikki lainmukaiset etuudet yhteenlaskettuna eivät yllä tuohon summaan, eikä korkein mahdollinenkaan ole sama vuoden joka kuukaudella.

      Joka tapauksessa Sakun laskelmasta puuttuu toimeentulotuen osuus, joka saattaa tilanteesta riippuen nousta useampiin satoihin euroihin joinakin kuukausina, huomioonottamatta laskelmien käsittelyyn liittyviä kuluja. Kunta maksaa työntekijän tai ”työntekijän” vakuutuksen ja terveydenhuollon joka tapauksessa, oli se työterveys tai julkiset palvelut. Ilman toimeentulotukioikeutta kaikki oheiskulut maksettaisiin itse veroineen, mukaanlukien lääkäri- ja lääkekulut, julkinen liikenne, muut julkiset palvelut..

      • 8.1.1

        AMK sanoo

        HUOMIO kirjoitin suuntaa antava laskutoimitus!!!!Ja kyllä ansiosidonnallisella työttömyyskorvauksella voi tämän 1250 ekee saadakkin.

        • 8.1.1.1

          LL sanoo

          Huomio: Rinne puhuu pitkäaikaistyöttömistä. Jos olisin saanut euron joka kerta kun totean tämän faktan (joka pitää paikkansa), olisin miljonääri:

          Pitkäaikaistyöttömistä (yli 2-vuotta työttömyyttä) on 95% yli 50-vuotiaita, enimmäkseen ikäsyrjinnän vuoksi.

          Kyse on siis etupäässä työmarkkintatuen varassa elävistä ihmisistä, joista läheskään kaikki eivät ole oikeutettuja tt-tukeen.

          Rinteen halu työllistää pitkäaikaistyöttömät tes:n mukaisella palkalla on erittäin hyvä idea. Siihen voisi kytkeä myös mahdollisuuden päästä ennenaikaiselle eläkkeelle. Ihalainen ehdotti, että yli 60-vuotiaat päästettäisiin eläkeputkeen, ymmärtämättä että suurin osa 60 vuotta täyttäneistä työttömistä on jo todennäköisesti eläkeputkessa.

          • 8.1.1.1.1

            AMK sanoo

            Ja minä kirjoitin vain ja ainoastaan suuntaa antavasta laskutoimituksesta.En siitä mitä työmarkkinatukea saa, sitä saa muuten käteen noin 524,80 euroa neljässä viikossa jos vero on 20 prossaa.Pointti oli se että jos saat työmarkkinatukea 656 euroa mistä maksat veroa jos saat sen palkka nimellä mitä maksat palkasta veroa.Menisköhön veroa ollenkaan???
            Työkyvyttömät pitäisi armahtaa ja määrätä työkyvyttömyyseläkkeelle.

          • 8.1.1.1.2

            LL sanoo

            Juu, samansuuruisesta palkkatulosta tulovero on paljon pienempi + lisäksi verotuksessa oleva työtulovähennys. Työmarkkinatuesta tosiaan pidätetään tuo 20% tuloveroa, se hitusen tasoittuu kokonaisverotuksessa, mutta verotus on silti todella kova. Alle 10.000 vuosiansioilla elävät pitäisi vapauttaa kokonaan tuloverosta.

          • 8.1.1.1.3

            Aki Ko sanoo

            Kyllä 60 vuotiaita on paljon jotka eivät oel työttömyysputkessa, moni on jäänyt jo 50 vuotiaan työttömäksi tai 55 -57 vuotiaana, eikä ole päässyt putkeen.
            Rinteen ja SDP esitsy on hyvä, tarjotaan työehtosopimusten mukaista palkkaa ja kyseessä on kuukausipalkka, tarkoitsu olisi noin 6 kuukauden työstä, sillä pääsee takaisin päivärahalle, jos ei töitä löydy, eli erittäin hyvä idea.

          • 8.1.1.1.4

            LL sanoo

            Olet varmaan ihan oikeassa. Minä tarkoitan ”eläkeputkella” sitä ettei ole aktiivisten työllistämistoimenpiteiden kohteena. Ne ihmiset, jotka tunnen ja tiedän, heitä ei ole juurikaan patisteltu yhtään mihinkään. Viralliset totuudet ja todellisuudet ovat varmaankin ihan muuta kuin arkitason totuudet.

          • 8.1.1.1.5

            AMK sanoo

            Ei ole patisteltu yhtään mihinkään-5 kuukauden työssäoloehto=ikuisuuskarenssi,jo-ka päättyy vuoden 2016 lopussa.

          • 8.1.1.1.6

            AMK sanoo

            Tiedä mitä kivaa vuonna 2017 tapahtuu?Jos sattuu olla vielä elossa.

          • 8.1.1.1.8

            pitkäaikaistyötön sanoo

            Viimeinenkin ikuisuuskarenssilainen pääsee työmarkkinatuelle kuntoutumaan?

          • 8.1.1.1.9

            Frank Faraday sanoo

            Itsehän aion jättää väliin, ottaa uuden karenssin aina 2 kuukaudeksi kerrallaan.

        • 8.1.1.2

          Vapaus valita sanoo

          Saan ansiosidonnaista vähän yli 2500€/kk. Olen yli 60v ja eläkeputkessa. Tätä korvausta maksetaan kunnes jään eläkkeelle 62 iässä.

  9. 9

    0ravainen sanoo

    Ongelma lienee se perus; oikeaa työtä ei ole. Nämä kuntoutettavia työllistävät tahot saavat tulonsa nimenomaan kuntoutettavista työttömistä, eivät välttämättä heidän työpanoksestaan. Sehän on selvä,että ketään ei kannata palkata mihinkään hommaan, jollei siitä synny tarpeeksi suurta taloudellista ansiota sekä henkilön palkan maksamiseen, että hänen palkkaajansa taskuun. En näe kovin yleishyödyllisenä sellaista asetelmaa jossa väkisi keksitään hommia. Yksilön kannaltahan se olisi loistojuttu jos olisi jotain hommaa mistä vielä maksettaisiinkin, mutta keinoelvytystä sekin olisi loppujen lopuksi. Ehkä varoja kannattaisi paremminkin suunnata niin että syntyy oikeita, vakituisia työpaikkoja. Vaikka verojen vähentämiseen pienyrittäjiltä niin, että käteen jää edes jotain, vaikka kauppa ei aina kävisi + yrittäjän hätävara tukimuodossa + vuokra-apu yrityshuoneistoille + täsmäkoulutusta jo olevan työvoimakysynnän mukaan, kuhunkin virkaan kerrallaan. Uskon että ihminen kyllä mielummin pyörittää vaikka omaa pikku bisnestä sillä hinnalla jonka hän ”pakkotöistä” muuten saisi, kunhan vaan on varmuus siitä, että jotain aina saa jos yrittää.

  10. 10

    sanoo

    Huono aloite korkea-arvoiselta toveri puheenjohtaja ja ministeri Rinteeltä. Ei pidä puhua velvoitteesta eli pakosta, jos luodaan työpaikkoja ja allokoidaan niihin työvoimaa sekä työvoimalle koulutusta. No, onhan pitkäaikaistyöttömällä suurin mahdollinen velvoite ottaa työtä vastaan, mutta ajatus on jo ihan silkkaa seliseliä alkuperäisen puheen käsitteellisen monitulkintaisuuden edessä. Lisäksi otettu esimerkki ”vanhustenhoidosta” tunnetaan jo kuntouttavan työtoiminnan puolelta ainakin kertaalleen, johan siitä on tässäkin blogissa kirjoitettu. Huono homma, ainakin minä ajattelen niin, että kyllä tässä siltikin oikeastaan aiotaan lisätä jonkinnimistä palkatonta pakkotyötä mulkkaamalla työmarkkinatuen kuntaosuuden alkamisaikaa nykyisestä noin vuodesta taaksepäin siihen puheessa hahmoteltuun seitsemään kuukauteen. Ei se työttömyys käskyttämällä lopu eikä ihmistä pidä terveydenhuoltoammatin kaltaiseen toimeen noin kovakouraisesti työntää, sellainen osoittaa vioittunutta ihmiskäsitystä ja maailmankuvaa. Onhan Suomi sentään elinkeino- ja sopimusvapautta noudattava markkinatalousmaa, sekä ilmeinen totuus ettei pakosta juuri koskaan kasva mitään hyvää. Ei etenkään, jos puhutaan terveydenhuoltoalan kaltaisesta vuorovaikutus- ja asiantuntijatyöstä, jossa käsissä voi olla jopa potilaan henki.

    • 10.1

      AMK sanoo

      Niin entäs nämä hoitajat jotka ovat antaneet liikaa lääkkeitä vanhuksille,jotka ovat sen seurauksena kuolleet (eikös heitä tuomittukin).Lisääkö herrat haluavat ettei eläkkeitä tarvitse enää maksaa????Jää heillekin jotain!millä mällätä.

      • 10.1.1

        sanoo

        Nimenomaan. Jotenkin minä luulen, että seuraavan väkivalta-, omaisuus- tai epärehellisyysrikosten sarjan tekevälle persoonallisuushäiriöiselle tai päihderiippuvaiselle ei tule löytymään poliittista sponsoria, vaikka olisikin niin että hänet on alalle jotenkin pakotettu poliittisen tarkoituksenmukaisuuden vuoksi. Ehkäpä mahdollisesti tulollaan olevat vanhustenhoidon buumivuodet myös nostavat yrittäjiksi, päättäjiksi ja muihin johtaviin asemiin ei-rikollista tyyppiä olevia psykopaatteja, joiden tekemisten jälkikäteinen selvittely on vähintään yhtä ratkiriemukasta vaikkei nyt kukaan suoranaisesti teloutuisikaan lopuksi iäkseen tai vallan kuolisi?

    • 10.2

      Saku Timonen sanoo

      En minäkään ymmärrä miksi Rinne korostaa työn vastaanottovelvollisuutta. Sehän on jo olemassa. Ammattitaitosuoja kestää kolme kuukautta ja sen jälkeen on otettava vastaan mitä tahansa tarjottua palkkatyötä tukien menettämisen uhalla. Vastaanottovelvollisuudesta puhuminen on siis turhaa ja korkeintaan tarvitsisi todeta nykytilanne.

      • 10.2.1

        AMK sanoo

        Rinne puhuu mitä puhuu kun ei tiedä asioista yhtään mitään.Olisi aika laittaa kuntouttavaan työtoimintaan että tietäisi mitä puhuu ja mistä puhuu ihan ulkona todellisuudesta,pilvilinnoissa hyvä syödä pastakeitoksiaan.

        • 10.2.1.1

          Ihmettelijä sanoo

          Minulle alkaa nyt hieman valkenemaan tuon kuntouttavan työtoiminnan todellinen tarkoitus. Yksi tuttu näytti minulle omaa viikko-ohjelmaansa, en tiedä mikä kurssi oli kyseessä, ehkä jokin ”sosiaalinen kuntoutus”.
          Kurssin tavoitteena näytti olevan lähinnä valmentaa osallistujia koko loppuelämän kestävään köyhyyteen: ”Miten syön mahdollsimman halvalla jne.” Heidän ei enää kuvitellakaan koskaan työllistyvän. Ainoa, joka tuosta hyötyy, on kurssin järjestäjä.
          Mitä tulee Rinteen ideaan, niin pa-työttömiä tulisi kouluttaa hoitoavustajiksi ja järjestää heille siihen kunnon koulutus. Yleensä kai tuollaisissa töissä vaaditaan myös jonkinlainen turvallisuusselvitys henkilöstä, rikos- ja luottotietoineen ennen kuin henkilöä voidaan lähettää vieraiden ihmisten koteihin.
          Jos TYP lähettelee ketä tahansa henkilöitä vanhusten koteihin, niin kyllä heille pitää tehdä jonkinlainen soveltuvuusarviointi, vai tekeekö pitkäaikaistyöttömyys ihmisen soveltuvaksi kaikkiin toimenpiteisiin, joista voidaan antaa karenssi?

          • 10.2.1.1.1

            AMK sanoo

            Pitkäaikaistyöttömyys todellakin tekee ihmisestä soveltuvan aivan mihin tahansa työhön mistä ei makseta palkkaa.Ei kansanedustajiltakaan vaadita minkäänlaisia soveltuvaisuus kokeita tai päästötodistuksia saatikka sitten koulutusta,työttömillä on vain vähän vaikea päästä kansanedustajan hommiin.

          • 10.2.1.1.2

            Toveri Sinsemilla sanoo

            Tuskin ne koskaan työllistyykään. Mennääs vähän lempiaiheeni historian puolelle että saan perustella väittämäni. Elikkäs; olitko ruotuväkisotilas? Renki? Suutari/räätäli? Kylmäkkö? Keskusneiti? Pankkitoimihenkilö? Ikävä kyllä automaatio, tehostaminen ja pohjaton ahneus vei työpaikkasi.

            Ja tähän päivään; oletko kaupan myyjä, hitsaaja, maanmittaaja/kartanpiirtäjä, kirjastonhoitaja tms? Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Alallasi ei ole tulevaisuutta. Et ole yksin, kuulut siihen 60% enemmistöön joiden ammatti katoaa tulevan 10 vuoden aikana. Uusia ei synny samassa suhteessa. Maailman väkiluku ei sen sijaan näytä vähenemisen merkkejä, päinvastoin.

            Tullaanpa sitten ainoaan ratkaisuun (jota en toki ehdota, muutakaan ei tosin ole). Palataan 1800-luvulle, teollistumisen aikakauden alkuun. Muistetaan Marx ja kehruukone. Kyllä, ainoa keino yhä tänäkin päivänä ja varsinkin tänä päivänä on kommunismi. Ikävä kyllä se ei toimi.

            Kaaosta odotellessa.

      • 10.2.2

        Toveri Sinsemilla sanoo

        Sen takia ettei porvarileiri ja keskivertojurpo tyrmää ajatusta heti. Nuo kun eivät ole tietoisia että velvollisuus on jo täällä. Niin ja tyrmäsivät siitä huolimatta sittenkin.

    • 10.3

      Frank Faraday sanoo

      Vai onko tarkoitus säätää vaivihkaa massatyöttömyyden verukkeella uusi irtolais- tai muu pakkotyölaki? Velvoitetyön nimellä, osallistumisena tms. Palkan määrästä ei ole vielä mainittu mitään, tiedetään vain sen verran ettei Suomessa ole minimipalkkalakia, eikä ole tulossakaan. AY-liike on tehnyt lähes onnistuneen itsemurhan, nyt vielä työnantajapuoli viimeistelee teon talouskriisin ja jouston nimissä. Harva huomaa mitään tai sanoo ääneen, ihmisillä ei ole töitä eikä AY-liike välitä työttömistä. He joilla työtä on, varovat paikkansa puolesta ja liike saa mennä, jää paikallinen sopiminen.

      Yleismaailmalliset ihmisoikeudet eivät salli irtolaislain tyyppisiä ratkaisuja. Se ei välttämättä vaikuta asiaan, temppu saadaan naamioitua tarvittaessa vaikka pyhäksi lehmäksi. Iltalypsyä odotellessa.

  11. 11

    LL sanoo

    Turussa on tehty päätös pitkäaikaistyöttömien palkkaamisesta kunnan erilaisiin tehtäviin palkkatuella, tämä kannattaisi jokaisessa kunnassa tehdä. Siitä on mainittu täällä useammankin kerran, mutta laitanpa vielä kerran linkin uutiseen:
    http://yle.fi/uutiset/turku_tyollistaa_600_pitkaaikaistyotonta/7784125

    Tiedän eräitä joiden tilanne on helpottunut tosi paljon, kun ovat päässeet tes:n mukaiseen oikeaan työsuhteeseen, ja omallakin kohdalla asia on vireillä, kiitos ammattitaitoisen ja fiksun te-tmston virkailijan (ei heistäkään kaikki ole ihan vatipäitä).

    • 11.1

      AMK sanoo

      Toivottavasti muutkin ”päättäjät”ymmärtäisivät tämän!
      Toivossa on hyvä elää jne.

      • 11.1.1

        LL sanoo

        Ja pienikin valonsäde riittää, toivontuikuksi.

    • 11.2

      sitä saa mitä... sanoo

      Kun nyt tiedämme, miten sana ”työllistää” tänä päivänä pääsääntöisesti tulkitaan, lienee ihan varmuuden vuoksi aiheellista kysy, onko noissa Turun töissä kenties tarkoitus maksaa oikein palkkkaakin?

  12. 12

    Pera sanoo

    Aikoinaanhan työttömyystöissä käyville maksettiin liiton taulukkopalkkaa mutta työn laatu jäi huonoksi esim. sen takia, että työttömyystöihin ei saatu pätevää työnjohtoa. Joten päädyttiin maksamaan työttömyykorvausta kotiin. Mutta nyt näyttäisi siltä, että pyritään pelaamaan homma siten, että työtön ei rahallisesti hyödy juurikaan tekemästää työstä kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta yhdistykset taas, kun eivät saa tuottaa voittoa, kaadetaan työttömän yhdistyksessä tehdystä työstä laskutettu raha yhdistyksen johtohenkilöiden palkkoihin.

    Lisäksi työttömän oikeastakin työstä tehty ansio on vesitetty työehtosopimuksissakin erillisillä pykälillä, että pitkäaikaistyöttömälle ja vajaakuntoiselle ei tarvitse maksaa alintakaan taulukkopalkkaa. Ja kun työaikaa vielä rajoitetaan, ollaan taas jälleen kerran 1000 euron/kk palkan kanssa ”työtä tekemessä”.

  13. 13

    AMK sanoo

    Työmarkkinatuki on ilman lisiä (lapset) 656 euroa neljässä viikossa,se on kaukana tosta
    1000 euron kuukausipalkasta.Toki eihän silläkään elä elämää mitä herrat elää mutta hehän eivät ole ”valinneet” työttömyyttä niinkuin moni heidän mielestään on.Työttömät kun ovat heidän mielestään omasta tahdostaan työttömiä,koska tekemätöntä työtä on vaikka kuinka paljon,heillä ei vain ole jostain kumman syystä tajunnassa sitä että työstä pitää maksaa myös palkkaa.Tekisivätkö herrat ajattelutyötä (MITÄ) ilman palkkaa tai etuuksia.

  14. 14

    Pera sanoo

    ”se on kaukana tosta 1000 euron kuukausipalkasta”
    No käytännössä 1000 nettoeuroa kuukaudessa vaaditaan asumiseen, syömiseen ja vaatetukseen elääkseen Suomessa. Riippuu toki hieman mikä on neliövuokra paikkakunnalla, mutta yksinelävän taloudessa vuokrat ovat n. 300 – 700 euroa kuukaudessa. Mutta jos asuu 0 eurolla kuukaudessa, niin jo 1000 euron tulolla saa jotakin aikaiseksi perheen tulojen ollessa jopa 7000 euroa kuukaudessa. Sopii siinä sitten käydä kuntouttavassa työtoiminnssa hakemassa tonni kotiin. Mutta perheettömällä on kysymys elämästä ja kuolemasta, että tonnilla pitää käydä pitkänkin matkan päässä tekemässä tyhjää.

  15. 17

    LL sanoo

    Nämä raportit elävät siellä yläpään työhuonetodellisuudessa.

    On pakko kommentoida vähän pidemmin.Postasin kommentin jo yhden kerran, mutta se varmaan juuttui johonkin suotimeen, joten Saku, älä vapauta sitä roskisesta, jos tämä nyt menee läpi.

    Taustaksi: Olen ollut tekemisissä ”osallistamisen, osallisuuden” kanssa opinnoissani sekä työelämässä vv. 1998- 2010.

    Osallisuus käsitteenä rantautui meille 1990-luvulla, aluksi vain sosiaalialoille ja nuoriso- sekä kansalaistoimintaan. Harmittaa, ja todella paljon, että *osallisuus* -käsitetään ja sitä käytetään nyt varsin huolettomasti. Oletuksena on, että kaikkihan sen ymmärtävät samoin ja puhuvat ihan samasta asiasta. Aivan kuten syrjäytymisestä puhuttaessa oletetaan, että kaikki puhuvat samasta asiasta. Sehän ei todellisuudessa ole lainkaan niin.

    Kieltäytyminen, työttömän kohdalla, osallistumasta epämielekkääseen tai turhauttaviin/turhiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin on sidottu sanktioihin. Tämän, aivan todellisen, uhka/sanktion kanssa eläminen vaikuttaa niihin vuorovaikutussuhteisiin joissa työtön joutuu sosiaaliturvaa saadakseen elämään. Se on hyvin kuluttavaa ja raskasta.

    Kyse osallisuudessa on, kuten missä hyvänsä ihmisten välisissä suhteissa: vuorovaikutuksesta. Dialogisuus liikuttaa ja siirtää todellisuuksia, mutta monologisuus lukitsee koko vuorovaikutustilanteen. Vain yhteen asentoon.

    Dialogisuus on vastavuoroista kommunikaatiota. Monologi syrjäyttää ja pyrkii vain vaientamaan, kontrolloimaan kohdettaan. Ei-dialogisessa vuorovaikutuksessa korostuu mielikuva: syrjäytynyt yksilö, jolle pitää tehdä jotakin muiden toimesta. Huono ja epäilyttävä ihminen, jonka on suostuttava ulkopuolelta asetettujen toimenpiteiden kohteeksi. Tämä ihmiskuva rajoittaa kohteena olevan itsemääräämisoikeutta ja amputoi kohteensa.

    Hyvänä esimerkkinä amputoinnista on työttömyyspuhe, jossa alleviivataan puutteellisuutta ja vajavaisuutta työmarkkinoilla. Pitkäaikaistyöttömältä katoavat kaikki taidot ja tiedot, kokonainen elämä, noin 1-2 vuodessa. Ajatella! Mihinhän se kaikki oikein mahtaa mennä?

    Työttömästä tulee tämänkaltaisessa ajatusmaailmassa parissa vuodessa täysin tyhjä taulu. Tabula Rasa, johon kaikki muut kuin työttömät, voivat piirrellä omat näkemyksensä ja tulkintansa sekä mielipiteensä.

    Työtön on Te-toimiston asiakas. Asiakas-identiteetti/rooli ei tässä yhteydessä rakennu dialogista vaan monologista. Äänessä ovat asiantuntijat ja virkamiehet. Työttömien asiakkuutta ohjaa yhteiskunnan valtaorganisaatioiden määrittämät tavoitteet sekä tulkinnat joita organisaatioihin työsuhteessa olevat vain toteuttavat. Yhteiskuntafilosofi Foucaltin ”tarkkailla ja rangaista” -ajattelu kuvaa tätä suhdepeliä hyvin. Ehkä joukkoon ripotellaan muutama hyväntahtoinen ajatuksen hippunenkin.

    Kohtaamisongelma on täysin todellinen. Jokaisella työttömällä on tärkeitä omakohtaisia kokemuksia näistä vuorovaikutustilanteista. Ne eivät kuitenkaan näy raporteissa tai mietinnöissä joita työttömyydestä on tehtailtu vuosikymmeninen aikana useita hyllykilometrejä. Väistämättä niistä tulee mieleen, että se kenen osallisuuskokemusta vahvistetaan, se ei suinkaan ole työtön.

    Sosiaalinen media tuottaa onneksi tällä hetkellä myös näkökulmia ja ajatuksia, jotka ovat jääneet tai jotka halutaan jättää täysin kuulematta tai jopa vaientaa kokonaan.

    Mitä tähän raporttiin tulee, niin siinä ei määritellä osallisuutta käsitteenä lainkaan. Käytetään sanoja ”osallistava” ja ”osallistuja”. Kuntotuttavan työtoiminnan toimintatavat ovat pelkästään jälkimmäistä: osallistujana olemista. Samankaltaista osallisuutta kuin osallistuminen urheilukilpailuun katsojana. En pidä huonona asiana, että ihmisiä otetaan mukaan yhteiseen toimintaan tai ryhmiin. Mutta ei kukaan ihminen mene mukaan toimintaan, jonka kokee joko tarpeettomana tai täysin epäkiinnostavana ja turhana. Ei myöskään työtön.

    Osallistuminen ja aktiivinen omaehtoinen toimijuus on täysin kielletty työttömältä. Kun työtön on ollut keittämässä vapaaehtoisena kahvia jossain niin siitä seuraa, että hänen sosiaaliturvaansa leikataan tai se katkaistaan epämääräiseksi ajaksi. Näitä tilanteita on vaikka kuinka paljon.

    Talousguru Juhana Vartiainen on sitä mieltä, että pelko on hyvä kannustin työn etsimiseen ja sen vastaanottamiseen. Hän ei ole yksin uskossaan.
    Raportissa todetaan:
    ”Osin osallistava sosiaaliturva on itsessään synnyttänyt esimerkiksi Facebook-ryhmiä, jotka ovat ottaneet asiakseen lähinnä sen vastustamisen, vaikka välillä rajunkin kritiikin kohde onkin ollut enemmän siitä luotu viholliskuva variaatioineen kuin jokin reaalimaailman kohde.”

    Toisten ihmisten todellisuuskokemuksen voi aina osoittaa vääräksi ja virheelliseksi mikäli sattuu istumaan työtuoliinsa liimattuna eikä katsele työhuoneensa ikkunasta kuin ikkunaruudun verran ulkopuolista maailmaa. Hyvä kuukausipalkka ja pysyvä työsuhde pitää ihmisen kyllä taatusti vain yhdessä todellisuudessa. Niille toisten todellisuuskokemuksille voi työtuolissaan pyöriessään hymähtää ja jatkaa raporttien laatimista.

    Yhdenkään työttömän elämä ei tule muuttumaan paremmaksi tulevaisuudeksi, niin kauan kun yhteiskunnan toimesta ylläpidetään sanktio-sosiaaliturvaa ja siihen liittyviä rangaistuksia tai rankaisemisen pelkoa. Raportit ja mietinnöt ovat harvoin, jos koskaan, pelastaneet ihmisten elämää.

    • 17.1

      Kuntoilija sanoo

      Minusta erittäin kuvaava kirjoitus, miten asiat on. Tämän sietäisi lukea jokainen tällä hetkellä vaaleissa ehdokkaana olevakin ja tuottaa sen jälkeen oma mielipiteensä asiasta. Lukisin ne oikein mielelläni miettiessäni ketä seuraavaksi äänestäisin.

    • 17.4

      Ihmettelijä sanoo

      Kirjoitin aiemmin hieman samasta aiheesta. Miten se rakentaa osallisuutta kun joukko ihmisiä pakotetaan samaan tilaan, esim. työpajaan kuntouttavaan työtoimintaan puuhastelemaan jotakin, joilla ei ole mitään muuta yhteistä kuin yli 500 työmarkkinatuki, kaikilla on eri tausta, joka voi olla mitä tahansa. Sitten kun normi-ihminen pakotetaan tällaiseen paikkaan toimeentulon menettämisen uhalla, niin voisi melkein sanoa että ”yhteisöllisyys” on samaa kuin vankilassakin. Lisäksi nämä työpajat ovat käytännössä erillään muusta yhteiskunnasta, etkä tapaa siellä siis muita kuin toisia työttömiä.
      Osalliseksi tuleminen tässä yhteiskunnassa syntyy ainoastaan oikean palkkatyön kautta aidossa työympäristössä, jossa syntyy se toimeentulo, joka mahdollistaa osallistumisen vapaa-aikana siihen harrastustoimintaan, mikä oikeasti kiinnostaa ja synnyttää näin ollen sen osallisen tasapainoisen elämän.

      • 17.4.1

        Frank Faraday sanoo

        Oppivat olemaan kun osoitetaan että ovat huonoja ihmisiä. Siitä vain käytetään tuollaisia mainitsemiasi kiertoilmaisuja. Ja niitä muutetaan tarpeen tullen ja kaiken varalta jo ennen kuin tarvitseekaan. Esim. työharjoittelusta tehtiin työkokeilu kun pari valtakunnallista mediaa lopulta, 20 vuotta myöhässä, tajusi että hei, tämähän on uutinen.

  16. 18

    AMK sanoo

    Vaalimainoksia ”Ala” AMK :Kokoomus työ etu sijalle mutta tarviiko siitä välttämättä palkkaa maksaa.Keskusta:200 ooo uutta työpaikkaa ja luultavasti niitä mistä ei makseta tessin mukaista palkkaa eli orjatyöt kukoistavat.SDP:pitkäaikaistyöttömät hoivatöihin saako siitäkään palkkaa?KRP:uskossa on hyvä elää
    P—kat kuka näihin uskoo sanan helinää,se tosin pitää sanoa että työttömille ei ainakaan ole luvassa mitään kivaa,En jaksanut kaikkien hölynpölyjä edes katsoa.

    • 18.1

      AMK sanoo

      Lisään vielä en ymmärrä politiikkaa,minun mielestäni ihmiset ovat etusijalla ei poliittiset järjetöt ja omien etuuksien ajajat.Koska työttömiä ei ainakaan vielä ole luokiteltu :EI IHMISIÄ.ainakaan minun tietoni ei ole tälläistä tullut.

  17. 19

    Päivin Pylkkerö sanoo

    ”Rinteen mukaan velvoitetyötä voitaisiin tarjota esimerkiksi seitsemän kuukauden työttömyyden jälkeen.”

    Mutta, mutta. Jotta saa sen pitkäaikastyöttömän leiman otsaansa, niin täytyy ensin olla työttömänä yhtäjaksoisesti 12 kuukautta. Sitten vasta muuttuu kuin taikaiskusta täysin kyvyttömäksi ja kuntoutusta tarvitsevaksi pitkäaikaistyöttömäksi.

    Rinne ei siis edes tiedä, mitä tarkoittaa pitkäaikaistyötön. Heittelee vaan ilmaan umpimähkäisesti ehdotuksia. Puhuu työhön pakottamisesta, vaikka Suomessa puoli miljoona ihmistä epätoivoisesti haluaa töihin, ei heitä täydy pakottaa. Tästä syystä en usko ollenkaan, että Rinteellä on puhtaat jauhot pussukoissa.

    • 19.1

      toope sanoo

      Samoilla linjoilla. Jos Rinne tosiaankin tarkoittaa sitä, että työttömille pitäisi maksaa työstä palkkaa, niin miksi hän ei ole pitänyt asiasta enempää meteliä jo tämän vaalikauden aikana? Rinteen kommentit herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

    • 19.2

      pitkäaikaistyötön sanoo

      Samaa ihmettelin minäkin. Työlliset elää omaa todellisuuttaan ja työttömät omaansa.

  18. 20

    AMK sanoo

    Itse asiassa onhan työttömätkin luokiteltu.On ihan tavallisia työttömiä ”pikku rikollisia” ja sitten työttömät joilla on viidenkuukauden ikuisuus karenssi ”suur rikollisia”.Työttömätkin on luokiteltu eri laatikoihin,joillakin päättäjillä on ollut ajankulua työpäivän rattoisasti kuluessa ja palkan juostessa.

  19. 21

    AMK sanoo

    Tästä ikuisuuskarenssista vielä.Kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus
    saada syrjäytyneet takaisin ”elämään” niinkös se oli,mutta jos te-tsto on syrjäyttänyt työttömän tällä ikuisuuskarenssilla ,mitäs sitten?Ikuinen kuntouttava orjatyö?Vai???

  20. 22

    osa-aika työläinen sanoo

    Tänään sain kirjeen työttömyyskassasta, nolottaa ja hävettää, huomasin että olen hävinnyt omaa typeryyttäni noin 1500 euroa netto, vuonna 2014 saamatta jääneitä soviteltuja työttömyyspäivärahoja, korjausta ei voi tehdä koska 3 kk kuluessa on haettava, joten sain vaan 2 kuukauden ja 2 viikon ajalta 474 eur.
    Näin tosiaan voi käydä kun ei ymmärrä omista oikeuksistaan eikä kukaan niistä oikeuksista informoi, itse vaan olis pitäny kysellä vuoden 2013-2014 vaihteessa, että kuinka maksatus muuttuu.