Palkatonta palkkaamista

Työttömistä ulkoiluapua. Lohja palkkaa pitkäaikaistyöttömiä ulkoiluttamaan ikäihmisiä.

Näin otsikoi Länsi-Uusimaa toimenpiteisiin johtaneesta valtuustoaloitteesta. Äkkiä katsoen voisi luulla, että nyt oikeasti palkataan ihmisiä töihin. Lohja ktt 1 En tiedä millaisen aloitteen valtuutettu Pajuoja on tehnyt, mutta lopputuloksella ei kannata rehvastella. Valtuutettua on joko höynäytetty kunnolla tai sitten hän ei itsekään ymmärrä palkallisen ja palkattoman työn eroa.

Otsikoinnista päätelleen toimittaja ei sitä ainakaan ymmärrä. Juttua pitemmälle luettaessa käy selvästi ilmi, että kyse on kuntouttavana työtoimintana teetettävästä palkattomasta työstä. Kaupunki valitsee ns. sakkolistalta pitkäaikaistyöttömiä ja laittaa heidät vanhusten ulkoiluseuraksi.

Sakkolista ei tietenkään ole virallinen termi. Se kuulostaa mukavan dramaattiselta, vaikka tarkoittaa 300 päivää työttömänä olleita, joiden työmarkkinatuesta kaupunki joutuu maksamaan puolet. Toimittaja on sekoittanut palkkatyön ja palkattoman työn keskenään, vaikka on ihan selkeästi kirjoittanut kuntouttavasta työtoiminnasta tietolaatikon.

Jutun mukaan valtuutettu näyttäisi tarkoittaneen, että ihmisiä pitäisi palkata ihan oikeasti: lohja ktt 2 Näin näitä käsitteitä hämmentetään tahallisesti tai pelkästään ymmärtämättömyyden takia.

Kuntien virkakoneisto ainakin on lahjakas nimeämään palkattoman työn ihmisten työllistämiseksi ja intoa uhkuvat toimittajat puolestaan vääntävät työllistämisen palkkaamiseksi. Lopputuloksena lukija luulee, että nyt ovat ihmiset saaneet palkkatyötä ja vanhukset kaivattua ulkoiluapua. Tosiasiassa vanhukset saavat ulkoiluseurakseen sosiaalipalvelun asiakkaita, jotka eivät kykene työhön tai edes työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjekirjeen mukaan kuntouttava työtoiminta ei ole tarkoitettu niille työttömille, jotka kykenisivät osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön. Lohjan kaupungin mielestä he siis kuitenkin kykenevät oikein hyvin vanhusten ulkoiluseuraksi. Luultavasti kykenevätkin ja siinä tapauksessa Lohja rikkoo lakia ja linkittämääni STM:n ohjetta.

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta on kirjoitettu niin kierosti, että kuntouttavaa siinä on vain lain nimi. Sisältö on pelkkää pakkotyöllistämistä palkatta. STM on yrittänyt suitsia kuntia toimimaan lain hengen mukaan, mutta ilmeisen turhaan. Tämän vuoden alusta kunnan osuus työmarkkinatukeen alkaa jo 300 päivän työttömyyden jälkeen aiemman 500 päivän sijaan ja se on saanut kunnat paniikkiin. Tekemistä keksitään mitä kummallisimilla tavoilla ja lienee vain ajan kysymys, kun jossain päin kootaan työttömät torille seisomaan kuntouttavaan työtoimintaan kuntalaisten pilkattaviksi.

Työllisyysluvut kohenevat ja lehdet kirjoittavat palkkaamisesta. Tosiasiassa rikotaan lakia ja vanhuksia ulkoiluttaa tehtävään kouluttamaton pitkäaikaistyötön työmarkkinatuella ja yhdeksän euron päivittäisellä kulukorvauksella. Lohjan tapauksessa hän saa vielä lounaan ja päiväkahvin, joten tähänkin juttuuni tulee kommentteja turhasta valittamisesta. Tällaiset kommentoijat voisivat joskus tehdä omaa työtään vastaavilla korvauksilla.

* * *

Nähdessänne tällaisia lehtijuttuja toivoisin teidän antavan suoraa palautetta toimittajille sen lisäksi, että lähetätte näitä minulle. Minä kun en ole mikään viranomainen enkä edes Hannu Karpo. Voitte myös tehdä suoraan kantelun Aluehallintovirastolle. Sen tehtävänä on valvoa, että kunnat noudattavat lakia ja ministeriön ohjeita.

Kommentit
  1. 1

    AMK sanoo

    Jos Lohjalla saa lounaan ja päiväkahvin tuskin saa sitä 9 euron kulukorvausta.

    • 1.1

      AMK sanoo

      ”Alkuun palkaittaisiin 20 henkilöä”Siis olisi oikeus työterveyshuoltoon,eläke kertyisi ja vieläpä lomaoikeudetkin olisivat.Toimittaja ihan ulalla,kannattaisi mennä kuntouttavaan työtoimintaan että tietäisi mistä kirjoittaa,mitä myös kannatan tuleville kansanedustajillekin ennenkuin tekevät mitään päätöksiään.Jos ei tiedä asiasta mitään,millä voi tehdä päätöksiäänkään kun ei tiedä asiasta pätkäänkää.

      • 1.1.1

        LL sanoo

        No niinhän tässä on käynyt, laki kuntouttavasta työtoiminnastakin meni eduskunnassa läpi tuosta vaan, ei montakaan pihahdusta kuulunut puhujapöntöstä. Tässä sitä sitten ollaan. Kyllähän tämä tekee vihaiseksi.

        Tulevat neljä vuotta hirvittävät, olipa hallituksessa milteipä nyt ketkä hyvänsä. Lohduttaa vähän, jos 200 joukossa on edes kourallinen heitä jotka näiden asioiden päälle ymmärtävät.

        • 1.1.1.1

          LL sanoo

          Lisäksi. Kermaperse keskiluokka on alkanut romahtamaan ja tajuamaan, että herranenaika työttömänä joutuu maksamaan jopa oikein kovaa tuloveroa eikä mikään auta, vaikka kuinka itkisi ja huutaisi fb:ssä.

          Siksi. Hitusen lohduttaa, jos eduskunnassa istuu edes kourallinen sellaisia kansanedustajia joilla on jokin taju tästä menosta.

      • 1.1.2

        AMK sanoo

        http://www.ykkoslohja.fi, lukekaa samasta asiasta (pitkäaikaistyöttömiä vanhusten ulkoiluttajaksi) eri toimittajan näkökulmasta.Ulalla tämäkin toimittaja….ei makseta palkkaa,vaan he saavat Kelan kuntoutustukea…
        Millä ihmeen kostilla Kela maksaisi kuntoutustukea,kun sille ei pääse edes työkyvyttömät.Kuntoutustuen edellytyksenä on, että on laadittu hoito- tai kuntoutussuunnitelma lääkärinlausunnossa.Työkykysi on alentunut 3/5:lla.Eli työkyvytön menisi vanhuksia ulkoiluttamaan ja vanhus kuntouttaisi ulkoiluttajaansa?Ja eikös kuntoutustukeenkin kuulu takuueläke eli vähän alle 750euroa josta menisi kunnallisvero ja mahdollinen kirkollisvero.En päässyt katsomaan viestejä tai kommentoimaan en ole fb:ssä.

        • 1.1.2.1

          AMK sanoo

          Lisäksi vielä, luulenpa että saako kaupunki tota 10,09 euroa päivässä koska kuntoutuja saisi kuntoutustukea.Vaikka mistään kuntouttamisesta ei kysekkään.Ja lounaat ja kahvit menisivät etuuden nimissä melko varmasti verolle vertaa lounasseteli.

        • 1.1.2.2

          AMK sanoo

          Kelan sivuilla:Kokonaiseläke 746,57e vero 5.08e,olettamuksena että kunnalisvero on 19,84%,kirkollisveroa ei ole otettu huomioon.

  2. 2

    Tanja sanoo

    Jäin miettimään saavatko kuntouttavassa työssä olevat edes lähteä ulos ulkoilemaan vanhusten kanssa, vai tulisiko mukaan järjestää joku henkilökunnasta. Kukas nääs vastaa jos ulkoiluttaessa jotain sattuu vanhukselle? Tosiaankin breiviä myös toimittajalle, heidän työhönsä asioiden selvittäminen kuuluu 🙂

    • 2.1

      Kyllä sanoo

      Ei saa missään nimessä lähteä vanhuksen kanssa kahdestaan ulkoiluttamaan vanhusta eikä toimia vanhusten kanssa yksin.

      Aivan kuin ei saa tehdä mitään muutakaan kuntouttavassa työssä oleva ilman toimintaa valvovaa silmäparia. Joka luonnollisesti saa palkan tekemästään valvontatyöstä ja jolla pitää olla myös käsittääkseni sosiaalialan koulutus jne.

      Tämän valvojan täytyy opastaa ja vahtia kuntouttavassa työssä olevaa koko ajan sen lisäksi että kuntoutuva voi kysyä missä vaiheessa tahansa apua valvojaltaan, koska ei luonnollisesti vajaasta työkunnostaan johtuen välttämättä kykene omaan ajatteluun.

      Ja jos joku vahinko sattuu esimerkiksi tässä tapauksessa mummon vaikka kaatuu ja loukkaa itsensä vakavasti. Niin tämä valvoja on tästä asiasta kokonaan vastuussa.

      Tämähän lukee aivan selkeästi kuntouttavantyön lakipykälissä. Saa korjata jos olen väärässä.

      Ja voitte vain arvata kuinka paljon tuota lakipykälää rikotaan. Sillä moni kuntouttavassa työssä oleva on ihan jonkin alan ammattilainen ja täysijärkinen ja kykenee tekemään käytännössä vaikka tuota mummon ulkoiluttamista ihan oman järjenkin varassa aivan turvallisesti.

      Mutta koska jos hänen katsottaisi olevan työkunnossa heräisi kysymys, miksi hänen pitäisi tehdä työtä palkatta. Ja sehän ei käy päinsä…

  3. 3

    Pohjanmaan poika sanoo

    Jälleen kerran kehotan kaikkia työttömiä kieltäytymään näistä, ottamaan karenssin ja siirtymään kokonaan kuntien rasitukseksi toimeentulotuen muodossa. Tehdään tämä nyt niin kalliiksi että jossain vaiheessa köyhimmät kunnat älähtävät tuosta valtion harjoittamasta kiristyksestä. Ja ettei jäisi pelkäksi tyhjäksi puheeksi; itselläni 9 vuotta karenssia takana tähän mennessä.

  4. 4

    töytön sanoo

    Ihmetelly aina tuotakin 10,09e palkkiota valtiolta, kun ihminen laitetaan ilmaistöihin. Tuokin pois hyötyjiltä, niin johan tulee säästöä. Sitten vasta palkkiota, kun palkataan oikeeseen työsuhteeseen.

    • 4.1

      Oikeus ja kohtuus sanoo

      Sanotaas nyt tämä kerrankin niin kuin se on. Merkittävä osa yrityksistä haluaa käyttöönsä palkatonta työvoimaa. Joilla on rahaa, on varaa ostaa lobbaajia, niitä voidaan toki nimittää vaikka asiantuntijoiksi jos ja kun se kuulostaa paremmalta ja rehellisemmältä eikä juuri kukaan tohdi sitten enää kyseenalaistaa.

      Sitten otetaan keskiverto päättäjä, se on vain ihminen. Sille sanotaan työllisyys, kuntoutus, vaikka mitä ja siinä se. Kyse on laillisesta korruptiosta ja asiaa on turha yrittää kaunistella nimittämällä sitä mikdikään muuksi.

  5. 5

    Hilkka Laikko sanoo

    Olkaa kärsivällisiä tätä lukiessanne. Olen Itsenäisyyspuolueen ehdokas Varsinais-Suomesta. Olin omaishoitajana 10 vuotta anopilleni vuoteen 2007. Tuon ajanjakson jälkeen olimme Espanjassa muutaman vuoden. Myin siellä aurinkoenergiajärjestelmiä sekä espanjaisille, englantilaisille että skandinaaveille. Tästä jo selviää kielitaitoni, koska olin myös tulkkina englantilaisille ja skandinaaveille mm. lääkärissä ja sairaaloissa.

    Joulun jälkeen 2010 tulimme ”kotimaahan”. Menin TE-toimistoon, tässä olisi yksi työtön, joka haluaisi töihin yli 30 vuoden työkokemuksella -ikä 52. Kielitaitoa löytyy ja markkinoinnin ja myynnin vahva koulutus ja kokemus taustalla.

    Nuori likka suositteli, koska olen vaikeasti työllistyvä, että menen työn hakemisen kurssille. Totesin, että ehkä meistä kahdesta ”sinun on syytä mennä sinne”. Hain itse työpaikan ja olen edelleen töissä K-market Herkkusatamassa lihamestarina. Opiskeluaikana kävin köyhänä tyttönä kaupassa töissä ja kauppias totesi puukon pysyvän kädessä sen verran hyvin, että passitti minut lihamestari koulutukseen Hämeenkylään ja vuosi oli 1977. Käyn edelleen piruilemassa ko toimistossa vaikeasti työllistyvästä.

    NYT TÄMÄN KOMENTIN POINTTI TEILLE KAIKILLE: Älkää antako alistaa itseänne. Teillä kaikilla on joku vahvuus, ammattitaito, koulutus jne. Meidän ei ole pakko tehdä 9 euron päiväkorvauksella töitä!

    No mistä niitä töitä saadaan? Meillä on kuullemma 6 miljardin kestävyysvaje. Meillä on kestävyysvaje rehellisistä, laskentataitoisista päättäjistä. 1 miljardi jäsenmaksuja EU:n takia, EU järjestelmän velkojen ja takausvastuiden korot 2 miljardia. Kunnat kilpailuttavat vanhustenhoidon, kilpailun voittaa yleensä Esperit, Attendo, Mehiläinen tai Orlando – kotipaikka???? Jersey veroparatiisi!!!! 3 miljardia valuu tätä kautta kuntien ja vanhusten rahaa ulkomaille.

    En edes päässyt perintätoimistojen ja pankkien harjoittamaan veronkiertoon 90-luvun ryöstettyjen ihmisten ”virtuaalivelkoihin”, joilla kierretään valtionveroja!

    Tämä isänmaamme on veronkiertäjien, rikollisten ja hyvien veljien hallinnoima. Otetaan Islannin malli käyttöön ja laitetaan porukalla konnat kaappiin. Kiitos!

    • 5.1

      Oikeus ja kohtuus sanoo

      Mikä ettei, jos pidätte huolta ettei puolueenne pääse persuuntumaan.

  6. 6

    Minttu sanoo

    Lähetin palautetta suoraan toimittajalle, juuri siksi että hän ymmärtäisi miten suuren asiavirheen on kirjoittanut läpi artikkelin.

  7. 7

    sanoo

    Kenelläkään ajatuksia lehtijutussa mainittujen bussikortin ja aterian vaikutuksista verotukseen? Jos kyseessä olisi työsuhde, tämä ei todellakaan olisi verottajan puolelta tässä. Sanottuja etuja en kadehdi, hyvä kun pokka pitää tämän kirjoittaa ja kovasti kiusaisi laittaa koko sana lainausmerkkeihin. Ne ovat mukasosiaalipalvelun asiakkaan asemaan asetettavan henkilön näkökulmasta vähin välttävä suoritus, joka jotenkin tasaa tämän ns. palveluun osallistumisen vuoksi kokemia epäkohtia.

    Etujen kestävyyden perään on kuitenkin syytä kysyä, koska onhan toisaalta niin, että koko suoritus löyhkää hyväuskoiselle hölmöydelle, jonka keskeisin tunnusmerkki on aina olla liikkeillä vain parhain mahdollisin aikomuksin. Jos kerran ”työllistetään”, kuka sen sanoo ettei asia ole jäänyt tarkistamatta ja nyt yksinomaan näytellään perinteiseen tyyliin koppavaa naamaa ehkä sanoen kyseessä olevan kaupungin toiminta tai että kaupunki ottaa asiasta vastuun(niin varmaan, mutta mitä tätä jauhamaan, tosipaikassahan tuo nähdään).

    Sopii tosiaan kysyä, että kuinka kukaan ei edes vähääkään hätkähdä tälläistä 1970-luvun New Yorkin lähisukulaista hustle -tyyppistä epävirallista taloutta? Näinkö tiukassa meissä yhä istuu työn ihmisarvoa määrittävä lähtökohta, jota ollaan valmiit tunkkaamaan millä hyvänsä kulissilla tai puolitotuudella? Leikkipelillä, joka Sakarin bloggauksen lähtökohtana olleen lehtijutun mukaan on alkanut kerryttää leikkijöilleen jopa ihan luontoisetujakin. Kysymys uhkan suuruudesta tai riesan mitasta on siten tarkoitukseton, koska pohdinta mitä ilmeisimmin tapahtuisi paralellistodellisuudessa missä kummallakaan tekijällä ei lähtökohtaisesti ole enää totuusarvoa.

    • 7.1

      Jouko Sjöroos sanoo

      Luin tuon yllä olevan kolmeen kertaan, mutta valitettavasti en ymmärtänyt kirjoittajan sanomaa. Liekö minulla luetun ymmärtämisessä ongelma?

      • 7.1.1

        Selkokielen kääntäjä sanoo

        Niin elikkäs länsimaisissa kulttuureissa arvostetaan perinteisesti työtä niin paljon että se määrittää ihmisarvon tai sen puutteen. On jopa menty niin pitkälle että pakko painaa pitkää päivää vaikka palkatta. En nyt lähde hakemaan historiasta keskitysleirejä enempää esimerkkejä, siihen tuo ajattelutapa äärimmillään on maailman sivu johtanut ja nämä tämän ajan työvoimapolitiikan muodot kuuluvat paljolti samaan sarjaan, vaikka henkeä ei vielä riistetä.

        Annetaan ruokapalkkaa, ilmaiset matkatkin yhteiskunnan laskuun ja enää puuttuu se että verottaja keksii että sehän on rahanarvoinen etu josta pitää mätkiä, sai palkkaa tai ei.

        Näin minä tämän ymmärsin.

    • 7.2

      AMK sanoo

      minä katsoisin että (en ole veroasiantuntija olen ehkä väärässä) bussikortti ja ateria olisivat etuutta eli verotettavaa tuloa (jos sitä 9 euron kulukorvausta saa) tässäkin on ajateltu kuntaa verotulojen kannalta.Bussikorttihan oli 3 kilometrin matkalle tai sen ylitse,nämä työttömätkö joitten matkaa on vain 2,5 kilometriä iloisesti kävelevät kävelyttämään vanhuksia viideksi tunniksi. Verotonta olisi jos maksaisivat oman auton käytöstä verotonta kilometrikorvausta.Mutta silloin kunta ei saisi verotuloja ja työtön voisi jopa jäädä plussalle (tuskin jäisi autonylläpito on kallista)tällä systeemillä jos bussikortista ja ateriasta joutuisi maksamaan veroa työtön jää miinuksille.Kunnan talouden kannalta varmaan kannattavaa.Verotuloja lisää ja vielä valtion maksama rapiat päälle 10 ekee päiväs.onko työttömillä edes varaa pitää autoa.Liian kallista.

  8. 8

    Maario sanoo

    Miten on mahollista että työtön tallaaja voi olla vanhukselle ulkoiluttaja ilman tutkintoa tai koulutusta? Tähtään sillä siihen että koska nykyään ei saa hoito-avustajakaan olla vaikka olis ns valvotuissa oloissa esim vanhainkodissa? Täytyy olla lähihoitaja. Päättäjäthän on nyt ihan sekasin.saa ja ei saa olla, voi ja ei voi olla..

    • 8.1

      Ihmettelijä sanoo

      Kuten sanottu pitkäaikaistyöttömyys tekee kaikki tutkintovaatimukset ja pätevyydet tarpeettomiksi. Se on mielenkiintoista kuka kantaa vastuun, jos sattuu jotakin? Kaatumiset ja sen aiheuttamat komplikaatiot ovat yleisin kuolemaan johtava tapaturma vanhuksilla. Lonkka murtuu kaatuessa, jota leikkausta vanhus ei selviä vaan kuolee sen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen.

      Näin toteaa muuten Valvira:

      ”Sosiaali- ja terveysministeriö on vuonna 2008 antamissaan Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksissa todennut tavoitteeksi, että kaikilla ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluissa toimivilla työntekijöillä on sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammatillinen koulutus. Jos vanhustenhuollon toimintayksikössä on koulutettujen ammattihenkilöiden lisäksi muuta välittömästi hoitotyöhön osallistuvaa henkilöstöä, kuten hoito- ja laitosapulaisia, heidät voidaan sisällyttää hoitohenkilöstömitoitukseen sillä osuudella kuin heidän työnsä sisältää asiakkaiden perustarpeista huolehtimista, esimerkiksi auttamista peseytymisessä ja ruokailussa.”

      http://www.valvira.fi/ohjaus_ja_valvonta/sosiaalihuolto/ajankohtaista/hoiva-avustajan_tyopanos_voidaan_laskea_mukaan_hoitohenkilokunnan_mitoitukseen

  9. 10

    Juha Keltti sanoo

    Jaoin ryhmässä Vihreät, jossa syntyi vilkas keskustelu.

    • 10.1

      LL sanoo

      Terveisiä Vihreille:
      1. Pitkäaikaistyöttömistä suurin osa on yli 50-vuotiaita ja luultavasti aika monilla lähipiirissään vanhus tai kaksi joiden asioita jo hoitavat ja joista huolehtivat mahdollisten kodinhoitajien lisäksi.
      2. Yksityiselle palvelusektorille työnnetään työttömiä palkattomaan työhön. Olen osallistunut te-toimistossa järjestettyyn rekrytointitilaisuuteen, jossa työntekijöitä välittävät yritykset kertoivat olevansa työnetsijöinä palvelualan yrityksille. Tarjolla oli maksimissaan puolen vuoden ”työsuhteita” jotka eivät olleet normaaleja työsuhteita. Epäselväksi myös jäi kuinka paljon välittäjäyritykset vetivät välistä (jotain palkkioita hekin todennnäköisesti saavat).
      3. bisnes jota työttömillä tehdään on täydessä käynnissä

    • 10.2

      Saku Timonen sanoo

      Niinpä näkyi syntyvän. Kukaan ei ymmärrä mistä tässä on kysymys ja ulkoiluttamista pidetään mukavana puuhasteluna, jota työtön voi ihan hyvin tehdä palkatta, koska palkanmaksuun ei kerta kaikkiaan ole varaa. Ja yksi Forssan kaupungin työvalmentaja pahoittelee sitä, että ”minun ihenneyhteiskuntani jäi 80-luvulle”.

      Tuolle porukalle tekisi hyvää tutustua palkattomaan risusavottaan.

      • 10.2.1

        Oikeus ja kohtuus sanoo

        Sosiaaliväki sanoo että se on mielekästä tekemistä. Ja todellakin tekisi joskus mieli mennä sinne aktivointitilaisuuteen aseen kanssa. En minä mene, on silti vain ajan kysymys koska joku menee.

        • 10.2.1.1

          Työtömän Leimaaminen sanoo

          Sitä minäkin ajatelen
          että jollain voi palaa käämi
          lopulisesti ja tulos edellä mainittu

          • 10.2.1.1.1

            LL sanoo

            Tuskin. Laki kun sallii karenssin antamisen jopa ”moitittavasta käytöksestä”. Jokainen sana on mietittävä tosi tarkkaan, jos mielii saada sosiaaliturvansa ilman katkoja.

            Mitä pitempään työttömyys on jatkunut, sitä hiljaisemmaksi tulee. Julkikeskustelua somessa hallitsee mielipide jonka kuka hyvänsä saa sanoa työttömistä. Ei sitä jaksa kuunnella tai lukea.

            Jos media nostaa silloin tällöin esille jonkun työttömän tilanteen, niin kommenttilaatikot täyttyvät solvaavista viesteistä. Kuten tuo Forssan kaupungin työvalmentaja joka halusi kertoa mielipiteensä työttömistä jotka vain nostavat tukia tekemättä mitään.

            Mielipiteenvapaus. Se on tärkeämpi oikeus kuin se, että osoittaisi kykenevänsä asettumaan toisen ihmisen asemaan tai osoittaisi tietävänsä tai ymmärtävänsä.

            Työttömiä kohtaan tunnetaan raivoa ja vihaa, jopa te-toimistossa. Nettiraivon kohteena olemisen välttää pysymällä poissa ja kiertämällä sen kaukaa.

  10. 11

    Työtömän Leimaaminen sanoo

    Ihmetytää kuinka esim vuoden työttömänä ollut ihminen leimataan ties miksi
    elämänhallintansa menetäneeksi syrjäytyneeks toimintakyvytömäksi alkoholisoituneeksi Reppanaksi jonka on pakko pistää tarkailuun esim TYP ja niiden toimilla syrjäytää se viimeistään sitä kautta toimenpiteillä joita ei edes tarvittaisi jos henkilö oma toimisesti voisi päästä normaalityöhön
    tuolta typasta ei pääse kuin ihmisen leimaaviin orjatöihin

    väitän että tässä touhussa on joku taka ajatus luoda tänne 2 työmarkkinat
    ainakin kuntasektorille

    entäs kaikki vuoroteluvapalla olevat vaikka1 vuosi ja paluu työhön
    raskaana olevat
    äiteys lomalta palaavat
    tapaturmissa loukaantuneet jotka tervehtynyt vuoden sisään 100 posentisesti
    eläkeläsiset
    lottovoitajat siis riipumaton rahalisesti vapautus työstä jos haluaa
    ainut ryhmä johon tätä syrjäytymistä soveletaan on pitkäikaistyötön suluissa
    tai irtisanotut työttömät jotka ovat hakeneet vaikka 150 työpaikaa joka kuukausi mutta ei ole tärpännyt
    nää Syrjäytymis vaara kriteerit vois kyllä kyseenalaistaa kun esim aletaan pakotamaan uhkailemaan kuntouttavalla työntekemisellä 3 kk riitää työtömyyttä
    eli pakkotöillä työtömyysturvaa vasten josta joku vielä hyötyy esim sakun esitämällä esimerkillä

    • 11.1

      Selkokielen kääntäjä sanoo

      Tuntemani naishenkilö sai lapsen ja hoiti lastaan yksinhuoltajana vähän vajaa vuoden verran kun jo alkoi puheet syrjäytymisvaarasta. Oli laitettava lapsi hoitoon että pääsi työhön eikä lasta otettaisi pois. Tähän on tultu. Sanon vain että missä on ihmisyys, sitä saa hakemalla hakea kun raharikkaiden tuotantokoneisto eli niin sanottu suomalainen yhteiskunta polttaa itsensä loppuun muiden samankaltaisten yhteiskuntien mukana.

  11. 12

    Markku Perttula sanoo

    Jos vanhusten ulkoilussa sattuu esim.kuolemaan johtava tapaturma, niin kuka on vastuussa? Työtön ulkoiluttaja, valvoja, Te-keskus, kuka…?

    • 12.1

      keke sanoo

      Meinaat että jotakuta kiinnostaa vanhukset tai työttömät? Veikkaisin että tuollaisessa tilanteessa kohautetaan hartioita ja todetaan että kappas kun sattui.

  12. 13

    Minttu sanoo

    Moikka,

    Tiedoksi tännekin
    Sain toimittajalta vastauksen sähköpostitse palautteeseeni:

    Hei!
    Kiitos palautteesta! Olet oikeasssa, olisi pitänyt olla tarkempi. Sain toisenkin samansisältöisen viestin, ja nyt minulla on sellainen olo, että kunnat hyväksikäyttävät työttömiä.

    Ystävällisin terveisin
    Erja Hinkkanen
    toimittaja, Länsi-Uusimaa
    p. 0400 134096

    • 13.1

      Saku Timonen sanoo

      Hienoa. Ainakin yksi toimittaja avasi silmänsä.

      • 13.1.1

        show must go on sanoo

        Toimittaja havahtui, mutta heräsikö aloitteentekijä…
        Taisivat ”pirut” vedättää vanhaa miestä?

        HS haastatteli 70- vuotiasta kunnallisneuvokseksi nimitettyä Pajuojaa 29.1.2015.
        Pajuoja :
        Nyt mielessä on, että Lohjan tulisi palkata pitkäaikaistyöttömiä ulkoiluttamaan vanhuksia.

        ”Aina päässä pyörii jotain, mutta ei kaikki minun omasta päästä ole tullut”, Pajuoja tunnustaa.

        Show työttömien kustannuksella jatkuu vaan..?

        • 13.1.1.1

          AMK sanoo

          Mattia käytetään hyväkseen,hän on tehnyt aloitteen palkkaamisesta,jossakin virkakoneistuksen puolella on tullut oikosulku,palkataan= työllistetään mutta sehän ei tarkoita samaa että palkka maksetaan. Luulisin näin!!
          70 vuotias en yleistä tarvitsevat myös ajoittain apuja arkisiin asioihinsa.

  13. 14

    keke sanoo

    Näkyis olevan lakko päällä tuolla ilmailualalla. Mitenkähän voisikohan Finavia ottaa sinne lakon ajaksi työharjoittelijoita tekemään hommia niin saisi ainakin näpäytettyä näitä SAK:n miehiä vähän takaisin. Jos vittuilua tulisi rikkuritoiminnasta niin läväyttäs laput eteen että ei tässä missään työsuhteessa olla vaan työharjoittelussa jota myös herra ammattiyhdistysaktiivi oli ajamassa meidän päänvaivaksi. Saattaisi meinaan meinaan tällaisessa tilanteessa tyhmempikin tajuta sen yskän ja ammattiliitot alkaa ottaa meitä työharjoittelijoita jäseniksi.

  14. 15

    AMK sanoo

    Tämä asia ei nyt kuulu tänne,mutta miksi aina kysytään brutto tuloja,ei ne bruttotulot ole käytettävissä vaan nettotulot.Et sinä kauppaan mene ja osta bruttotuloilla kun verottaja on niistä omansa ottanut.Miksi siis aina pitää ilmoittaa bruttotulot vaikka ne eivät ole kaikki käytettävissä olevaa rahaa.Saadaan ihmisen tulot näyttämään suuremmalta mitä ”käyttöraha” on. hmmmhmmm