Huumoriministeri

Kaikki on meidän syytä. Suomi impivaaralaistuu, ahdasmielistyy, ukkoutuu, suomalaistuu, käpertyy sisäänpäin , enää puuttuvat vain heinäsirkat ja ilmastouskonnon tyrkyttämä maailmanloppu.

Kyllä me nyt olemme tuhon omia, kun saunominen ei ole synti, formuloissa ja raveissa voi käydä ilman lupaa, lihansyöntiä ei kielletä, eikä kouluihin tule pakollista kasvisruokapäivää. Kanarian saarilla voi vierailla ilman tasa-arvoluentoja. Metsän riistaa voi paistaa parilalla, ajaa autolla Helsingin keskustassa ja pyyhkiä pöytää jäniksenkäpälällä.

Näin irvailee todennäköinen tuleva valtiovarainministeri plokissaan. Hän pilkkaa avoimesti pieniä puolueita ja päästää irti kaiken hallitusneuvottelujen ulkopuolelle jääneiden puolueiden äänestäjiä eli väärin äänestäneitä kohtaan tuntemansa vahingonilon. Hänen mielestään arvo- ja moraalikysymykset ovat kaikenlaista pientä sälää ja tiede uskonasia.

Facebookissa Emma Kari tiivisti monien Soinin tekstiä kummastelevien tuntemukset näin:

Soinista on hyvin todennäköisesti tulossa seuraava valtiovarainministeri. Hänen esityksestään tullaan tekemään useiden miljardien säästöjä suomalaisten palveluihin ja tukiin. Tämän mittaluokan leikkaukset tulevat sattumaan jokaiseen suomalaiseen.

Ihmiset ovat huolissaan lastensa päiväkodeista, kouluista ja omista työpaikoistaan. Sen sijaan, että Soini osoittaisi millään tavalla ymmärtävänsä ihmisten huolta tai tekemiensä päätösten seurauksia, hän turvautuu halpoihin heittoihin kasvisruokapäivästä tai saunomisesta. Kummallakaan asialla ei ole mitään tekemistä tavallisten ihmisten todellisen huolen kanssa.

Tämä on Soinilta uskomattoman ylimielistä. Lisäksi se kertoo jotain todella huolestuttavaa siitä, kuinka kevyesti perussuomalaiset suhtautuvat niihin edessä oleviin leikkauksiin, joista suomalaiset tulevat maksamaan kovan hinnan.

Olemme siis saamassa valtiovarainministeriksi miehen, joka nauraa hevosmiesten naurua päin huolestuneiden kansalaisten naamaa. Laitoshoidossa olevat vanhukset menkööt saunaan, työttömät käykööt raveissa ja formulakisoissa ja leipäjonossa makaroonia ja ranskanleipää jonottavat paistakoot parilalla metsän riistaa. Suomi on voittajien maa, Suomi on vahvojen maa. Mielenkiinnolla odottelen miten tuleva hallitus aikoo hoitaa työttömien asioita. Onhan Soini jo sanonut työttömiä elämäntapaintiaaneiksi.

Kun porvarihallitus rupeaa leikkaamaan, niin nähdään sekin ihme, että sama lippalakki mahtuu sekä omenalle että melonille. Monet leikkaukset kohdistuvat kipeästi juuri perussuomalaisia äänestäneisiin köyhiin. Käy kuten Orwellin Eläinten vallankumouksessa: toiset eläimet katselevat, kuinka siat kohottavat maljoja ihmisten kanssa, eivätkä ne enää erota sikoja ihmisistä.

Saahan Soini kirjoittaa omaan blogiinsa ihan mitä haluaa. Ihmettelen kuitenkin pienen ihmisen puolustajaksi julistautuneen puoluejohtajan vauhdikasta muuttumista ylimieliseksi kansan pilkkaajaksi.

Tai ehkä maahan perustetaan uusi huumoriministeriö, jonka tehtävänä on opettaa kansalle hevosmiesten huumoria.

Kommentit (62)
  1. Kyllä kansa tietää!

    Ja se osa kansasta joka tietää eniten ovat Perussuomalasiten äänestäjät.

  2. Perussuomalaisia äänestäneet pienituloiset tulevat pettymään, koska Ps puolueena aikoo olla mukana hallituksessa joka leikkaa palkoista, eläkkeistä, ja julkisista palveluista.

    Palkkojen leikkaus tapahtuu näin: tes;:n mukaista palkkaa saavat joko irtisanotaan tai lomautetaan (elleivät suostu palkkojen leikkauksiin). Kunta-alalla ovat työnantajat jo ehdottaneet sitä yt-neuvotteluissaan. Tilalle otetaan työttömiä, jotka tekevät joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna saman työn halvemmalla. Osa heistä voi olla entisiä työntekijöitä. Eläkkeiden leikkaus tapahtuu mm indeksikorotukset jäädyttämällä ja työeläkkeiden leikkauksilla.

    Kyllä kansa tietää, toteaa tuolla Karo. Tietääkö? Ymmärtääkö?Julkisten menojen leikkaukset merkitsevät samalla leikkauksia myös tuloissa. Palkansaajien tulot pienenevät, verotulot pienenevät ja valtion sekä kuntien kassa on entistä tyhjempi.
    Ostovoima kutistuu. Yritysten palveluille ja tuotteille ei ole ostajia joten yrityksistä on irtisanottava työntekijöitä tai jopa ääritilanteessa laitettava lappu luukulle.

    Kysyin eräältä pienipalkkaiselta perussuomalaisia äänestäneeltä, että haluaako hän, että hänen palkkansa pienenee 15-25%? Ei hän tietenkään halua, vaikka niin tässä hänellekin käy. Kun kuka hyvänsä tulevina vuosina pitää tulevia leikkauksia suurena vääryytenä ja valittaa, niin kysyn kyllä keitä valittaja äänesti.

Kommentointi suljettu.