Suoraan röytämällä

– Todettiin yhdessä, että Suomi on jäänyt menestyksensä ja edellisille vuosikymmenille jyvitetyn hyvinvointiyhteiskunnan vangiksi. Toimintatapojen viilaaminen ei riitä. Tarvitaan yhteiseen visioon perustuvaa muutosta.

Näin sanoi hallituksen muodostaja Juha Sipilä eilen Alexander Stubbin ja Timo Soinin hehkuessa onnesta vieressä. Tuleva porvarihallitus näkee hyvinvointiyhteiskunnan vankilana, jonka muurit on murrettava. Rikkaalla on oltava oikeus rikastua ja köyhällä köyhtyä ilman että valtio sotkeentuu asioihin. Asioista vallitsee niin liikuttava yksimielisyys, että Stubbin mukaan jopa puoluekannat ovat unohtuneet.

Perussuomalaisten ottaminen hallitukseen oli Sipilälle alusta lähtien selviö. Poliittisen teatterin vuoksi hän esitti hetken yllättynyttä PS:n vastauksista kysymyksiinsä, mutta se vaihe meni nopeasti ohi ihan käsikirjoituksen mukaisesti. Tosiasiassa Sipilä ja Soini neuvottelivat kahdestaan tulevan hallituksen perusrungon valmiiksi, ja siihen pöytään sai istua joko Kokoomus tai SDP.

Pienpuolueet eivät edes halunneet mukaan yhdellä tai kahdella ministerillä ilman vaa’ankieliasemaa, koska se olisi tarkoitttanut panttivangiksi jäämistä. Kolme suurta tietävät, että valta on heillä eikä oppositio pysty uhkaamaan. Siksi henki on kuin elokuvan Kivenpyörittäjän kylä humalassa riehuvalla Mujusella:

– Perkele, työ että maha mulle mittään! Minä paan nyt suoraan röytämällä!

Neuvottelut aloitettiin tärkeimmiksi katsotuista asioista, ja jostain syystä maahanmuutto katsottiin yhdeksi tärkeimmistä. Tämä työryhmä aloitti virheelliseltä pohjalta. PS:n vastauksessa Sipilälle sanottiin, että maahanmuuttajien sosiaalituet on saatava samansuuruisiksi kantaväestön kanssa. Lähtöolettamana siis on, että maahanmuuttajat saavat nyt enemmän tukia ja tätä samaa harhaluuloa on ylläpitänyt myös työryhmän kokoomusjäsen Arto Satonen omassa maahanmuuttoraportissaan. Siinä hän väitti hyvän toimeentulotuen houkuttelevan turvapaikanhakijoita.

Tosiasiassa turvapaikanhakijat eivät edes saa toimeentulotukea, vaan heille maksetaan huomattavasti alinta toimeentulotukea pienempää vastaanottorahaa. Sen määriä voi vilkaista täältä.

Jos tietämys muissakin asioissa on yhtä huonolla tolalla, niin tulevan hallituksen saavutukset hirvittävät jo etukäteen. Yleisesti tiedossa on, että kaikki kolme puoluetta kannattavat palkattoman työn eli kuntouttavan työtoiminnan lisäämistä. Soini on omaan tapaansa puhunut työttömien letkuruokinnan lopettamisesta ja muutkin pitävät työtä parhaana sosiaaliturvana. Palkasta ei kukaan enää aikoihin ole puhunut mitään.

Edellisen hallituksen budjetoimat palkkatukirahat ovat monen TE-toimiston alueella loppuneet jo nyt, joten palkattoman työn lisääminen on hyvin pedattu. Odotettavissa on siis työttömien syyllistämistä  ihan vanhan kaavan mukaan.

Kaikki tulevat hallituspuolueet tulevat saamaan mitä haluavat. Kokoomus saa haluamansa leikkaavan talouspolitiikan, jonka tarkoituksena on haudata hyvinvointiyhteiskunta lopullisesti. Keskusta saa läpi haluamansa maakuntahallinnon ja PS oman mallinsa mukaisen maahanmuutto- ja kielipolitiikan.

Eipä ihme, että hallitusneuvotteut sujuvat kuin valssi kesällä. Köyhät tulevat sitten saamaan tätä:

 

Kommentit (14)
  1. takuuvarmasti maahanmuuto ei muutu mihinkään. siinä ei persujen näkemys paina mitään kun etelärannan herrat haluavat lisätä maahanmuuttoa. syykin on yksinkertainen. kun on riittävä reservi niin palkat eivät nouse koska samasta duunipaikasta kilpailee useampikin työntekijä. tässä kohtaa perpansseilla ei ole sananvaltaa vaan elinkeinoelämällä

    1. Osa maahanmuuttajista ei myöskään osaa tai kykene pitämään oikeuksistaan huolta. Heidät voi huijata mihin tahansa työhön pelkiksi orjiksi, koska sekin on parempaa elämää kuin sodan keskellä eläminen.

  2. Täh! Eihän Suomeen tule edes pakolaisia jos verrataan Ruotsiin, Saksaan jne. Maailmahan tuntee Suomen rasistimaana. Ne muutamat jotka eksyvät sinne haluavat varmasti pois.
    Toisaalta, porvarithan tarvitsevat ilmaisen työn tekijöitä, ovat ne sitten maahanmuuttajia/pakolaisia tai Suomen työttömiä. Eli pakolaisten ”virtaus” Suomeen ei tule loppumaan; sitä työtähän on vaikka kuinka paljon kaikille mutta kun on ilmaista tekijää, miksi silloin maksaa palkka. Kyllä ne perussuomalaiset on myyny takkinsa ministeripaikkojen saamiseksi; kohta eivät hiiskahdakkaan maahanmuuttajista tai alkavat jopa puolustamaan sitä kuten moderaatit (kokoomus) tekivät Ruotsissa ennen vaaleja.
    Ihmettelen kyllä ketkä näitä puolueita oikein äänestävät.

Kommentointi suljettu.