Kotiorja kaikille

Miltäpä kuulostaisi saada kotiin ikioma kuntouttavassa työtoiminnassa oleva pitkäaikaistyötön, jolla voisi teettää oikeastaan mitä mieleen juolahtaa? Ei sellaista voi tapahtua, niinkö sanotte? Tällaisen tien pää on kuitenkin avattu Multian kunnassa.

Tapaus tuli esille eräässä työttömyyttä ja pakkotyötä käsittelevässä Fb-ryhmässä ihan positiivisessa mielessä. Kaksi pitäaikaistyötöntä oli onnistunut sopimaan kunnan kanssa kuntouttavasta työtoiminnasta siten, että toinen käy työtoiminnassa toisen luona kiinteistönhuoltotehtävissä. Työtoiminnan järjestäjä on kunta, mutta työ tapahtuu yksityiskodissa.

Sekä lain että sosiaali- ja terveysministeriön 30.12.2014 antaman ohjekirjeen mukaan kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä, mutta kotitalouksista ei puhuta mitään.

sote ohje

Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta säädetyn lain 4 luvun 7 §:n 2 momentin 2-kohdan mukaan työvoimapoliittisesta toimenpiteestä ei saa aiheutua sen järjestäjälle sellaista etua, joka vääristäisi yritysten tai yksityisten elinkeinonharjoittajien välistä kilpailua.

Koska kuntouttavan työtoiminnan järjestäjä on kunta itse, niin lain kirjainta noudatetaan. Koska työpanoksen saajalla ei tässä tapauksessa olisi varaa hankkia palveluja markkinoilta, niin kilpailua ei vääristetä eikä palkkatyötä korvaavan työn kieltoa rikota. Sekä työn tekijä että teettäjä ovat tyytyväisiä, joten kaikki on hyvin.

Vai onko sittenkään? Lain kirjainta kyllä noudatetaan, mutta lainsäätäjä ei ole aavistanut miten eteviä kunnat ovat kiertämään lain henkeä. Kirjoitettu lakiteksti rajaa työtoiminnan järjestämisestä yritykset pois, mutta ei ole arvannut rajata selkein sanoin pois myös yksityssektoria.

Näin on avattu sellainen tie, joka päässä on hirvittävä tulevaisuus. Jos palkaton työntekijä annetaan yhteen kotitalouteen, niin sellainen on tasapuolisen ja yhdenvertaisen kohtelun nimissä annettava jokaiseen palkatonta työvoimaa haluavaan kotitalouteen. Jos tällainen menettely yleistyy, niin kohta jokainen halukas saa itselleen ikioman kotiorjan, jolla voi teettää kaikki likaisimmat ja raskaimmat työt. Jos orja valittaa, niin isäntä voi ilmoittaa hänen kieltäytyneen kuntouttavasta työtoiminnasta ja seurauksena on työttömyysetuuden menettäminen ja joutuminen alennetulle toimeentulotuelle.

Kunta saa valtiolta jokaisesta kuntouttavassa työtoiminnassa olevasta 10,09 euroa päivässä. Yleinen tapa on, että kunta siirtää tämän summan suoraan työtoiminnan järjestäjälle. Tasapuolisuuden nimissä kunnan on siis siirrettävä tämä summa jokaiselle, joka ottaa kotiorjan itselleen. Näin kunta ei vain lahjoita orjaa työnantajalle, vaan vieläpä maksaa myötäjäiset.

Ja se kotiorja saa työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa päivässä yhteiskunnan maksamaa tukea. Teemme paluun huutolaisyhteiskuntaan. Tosin entistä pahempana, koska nyt huutolaisen ottajan ei edellytetä huolehtivan tämän elatuksesta.

Koska yhteiskunta maksaa työttömälle niukkaa etuutta, niin se katsoo omistavansa hänet ja voivansa lahjoittaa hänet minne haluaa.

Kommentit
  1. 1

    Hannu Siivonen sanoo

    On tuokin tapa nähdä asia. Loppujenlopuksi kyse olisi kuitenkin laittomasta toiminnasta, koska kuntouttavaa työtoimintaa tehdään asiakkaan ehdoilla. Väärinkäytökset ovat mahdollisia niin kauan kun näitä perusasioita ei muisteta.

    Itse kuntoutuksessa otin joskus muita kuntoutujia kotitilalleni avuksi. Usein se lähti heidän omasta toiveesta. Paitsi että se toi vaihtelua muille, se nopeutti myös omia hommiani

    • 1.1

      keke sanoo

      ”koska kuntouttavaa työtoimintaa tehdään asiakkaan ehdoilla”
      Aivan aivan

      ”Itse kuntoutuksessa otin joskus muita kuntoutujia kotitilalleni avuksi. Usein se lähti heidän omasta toiveesta. Paitsi että se toi vaihtelua muille, se nopeutti myös omia hommiani”
      Ihailtavaa uhrautuvaisuutta sinulta. Olis meinaan tylsät päivät työttömällä tiedossa jos kaltaisesi eivät keksisi kivaa puuhasteltavaa tiluksillaan

      • 1.1.1

        Salla W sanoo

        Ymmärränkö, luenko oikein kirjoittamasi tekstin – siis olit itse kuntouttavassa työtoiminnassa ja samaan aikaan otit toisia kuntouttavassa työtoiminnassa olevia tekemään jotain kotitilallesi kuntouttavan työtoiminnan nimissä? Ja sitten näin ollen nämä henkilöt olivat aktivoitu?

        • 1.1.1.1

          Hannu Siivonen sanoo

          Ymmärrät ihan oikein. Kyse ei siis ole tuotantotilasta, vaan kodiksi ostamastani vanhasta maatilasta.

          Kyseessä oli itseasiassa tapa jolla keksimme mielekästä tekemistä, jottei sitä keksitä meille. Tekemällä yhdessä vaihtelevia hommia pajan ulkopuolella yleensä kuntouduttiin ihan oikeasti, toisin kuin haistelemalla puupölyä ja tärpättiä pajalla. Vastavuoroisesti toki itse osallistuin muiden projekteihin. Kuntouttava työtoiminta voi olla mielekästäkin, jos ei jää kuntoutuksien ohjaajien ammattitaidon armoille

          • 1.1.1.1.2

            Hannu Siivonen sanoo

            Ei kuntouttavassa työtoiminnassa kukaan koskaan työllisty

          • 1.1.1.1.3

            SeniorPotamo sanoo

            Näinhän se menee. Hienoa, jos työttöminä olette pystyneet tarjoamaan toisillenne ”kuntouttavaa toimintaa”, pidän sitä parempana kuin sitä perinteisempää vaihtoehtoa. Perustulo (riittävän iso siis) nyt olisi vielä parempi, mutta jos se saadaan myytyä ihmisille niin, että työtön kuntotuttaa aina itse itsensä ja osoittaa työpaikan itselleen myöskin aivan itse ilman välikäsiä ja antaa itselleen halutessaan karenssia, käy se minulle. Jos on pakko kierrellä ja kaarrella, niin sitten kierrellään ja kaarrellaan. Minusta näistä kaikista monimutakisista näytelmistä voitaisiin kyllä luopua suoraan, mutta toki teatteria voidaan ylläpitää, jos työtön saa määrätä säännöt itsensä kohdalla.

  2. 2

    keke sanoo

    ”Tosin entistä pahempana, koska nyt huutolaisen ottajan ei edellytetä huolehtivan tämän elatuksesta.”

    Onkos tämä nyt sitä sosialismia jossa työntekijäkin saa elää kuin herra?

  3. 3

    Haikki sanoo

    Onko tuotakaan rajoitettu mitenkään esim sukulaisuussuhteiden kanssa? Kesätöihin pääsemätön jälkikasvu kesäksi ”haravoimaan pihaa” ja antaa sitten pimeästi sen kympin vielä syksyn opintoja varten.

    Tuo nyt olisi ainut huutolaisjärjestelmän hyväksikäyttö-mahdollisuus, mihin moraalini voisi taipua.

    • 3.1

      SeniorPotamo sanoo

      Me työttömät voisimme työllistää toisemme, vaihdettaisiin täytettyjä sanaristikoita vaikka.

      • 3.1.2

        Siltojen Jack Norris sanoo

        Juu mä voin työllistää työttömän kuntoutumaan ja surffaamaan netissä etätyönä omassa kotonaan tai jos tietokonetta ei ole niin sitten pelaamaan pasianssia.

        • 3.1.2.1

          SeniorPotamo sanoo

          Minäkin voin etätyöllistää jonkun toisen työttömän.

  4. 4

    Markku sanoo

    Saku on köyhälle kuin pohjan tähti, kylmä ja kaukainen mutta rehellinen. Sakuun voi luottaa, Saku pitää rahvaan kartalla.

    Jo on tämä meidän ”markkinatalous” taipunut omituiselle mutkalle ja sykkyrälle. Ei ihme ettei kukaan tervejärkinen uskaltaudu näissä oloissa ”artistiksi” tähän mielipuoliseen pelleilyyn.

    Toisaalta jos tätä mielipuolisen oloista määräysten ja vaatimusten byrokraattista ryteikköä ei saada raivattua ja esitettyä ymmärrettävämmässä muodossa niin on suuri vaara ettei täällä lukemattomien lakien ja sääntöjen sekä luovien laintulkintojen ihmemaassa kukaan enää uskaltaudu, ainakaan vapaaehtoisesti yrittäjäksi työllistämään tai ylipäätään tekemään mitään.

    Tämä kehitys on sikäli ongemallinen että kansakunta velkaantuu ennätystahtia ja jotakin pitäisi tehdä. Syömävelka kasvaa ja iteroiva riskien välttely senkun jatkuu. Hyi helvetti mihin tässä ollaan menossa.

    En tiedä miten asiat oikein on mutta tuntuu että nykyisten itsensä omaehtoisen työllistämisen/ yrittämisen / yritysten – rinnalle kaivattaisiin ehdottomasti kevyempää ja helpommin hahmotettavaa mallia. Semmosta jonka ymmärtäisi ilman korkeakoulututkintoja.

    Se on nähty ettei nykyinen pakkoruotsittajien mielivaltaisten laintulkintojen kanssa pärjätä. Useille on muodostunut aivan liian voimakas mielikuva että vaikka lait ja asetukset ja kaiken kattavat määräykset ovat periaatteessa kaikille samat niin sakot ja muut lakeihin ja määräyksiin perustuvat kyykytykset toteutetaan todellisuudessa mielivaltaisesti tasan pärstäkertoimen mukaan.

    Aivan kuin kaikki byrokraattinen simputus perustuisi viimekädessä suomenruotsalaista ja ruotsinmielisen hallintoeliitin hyväntahtoisuuteen ja heidän ajamaan poliittiseen linjaan ja tarkoituksenmukaisuuteen.

    Tuntuu kuin kaikille yhteiset lait- ja säädökset räätälöidään tarveharkinnan mukaan kullekkin tapauskohtaisesti sen mukaan halutaanko kohde ajaa konkurssiin vai ei.

    Heittäydy tässä sitten yrittäjäksi!

    Huh huh! Mahtaako tänäpäivänä kukaan osata ymmärrettävästi kuvata minkälaisen ovat itsensä työllitämiseen tarvittavat vaatimukset, ja miten yritykset oikein toimii? Tai miten sen pitäisi toimia jos se toimisi lakien ja asetusten ja kaiken kirjavien määräysten mukaan. Eli mitkä ovat itsensä työllistäviltä toimijoilta / yrityksiltä vaaditut tarkat toimintaprosessit ja prosessikaaviot mm. erilaisista lakeihin perustuvista pakollisista osista? Siis kirjanpitovaatimukset ja laskentatoimi mukaan lukien.

    Eli jos vain joku osaisi esittää miten hommat toimii, niin vasso kuu. Esitelmää kehiin. Esimerkkeinä voisi toimia markkinoilla jo toimivat yritykset. Ensin runko, sitten oksat ja vasta lopuksi hileet ja lasipallot.

    Sankey-Diagram ( Follow the Money ), algoritmit, vuokaaviot ja scematic diagramit tai muut iteroivat lohkokaaviokuvaukset rohkeasti kehiin. Graafisista esityksistä saa käsityksen eri prosessien kulusta eri osavaiheineen.

    Prosessikuvaus/ prosessikaavio/rajapinnat joista selviää: pääprosessit + avainprosessit + aliprosessit + ydinprosessit +toimintaidea + tukiprosessit + perustoimintaa tukevien ydinprosessien tukeminen + prosessikatta.

    http://www.talouselama.fi/incoming/article2281980.ece/ALTERNATES/w500

    http://thumbnails-visually.netdna-ssl.com/your-new-health-care-system_51e70f9e059be_w1500.jpg

    http://www.yrittajat.fi/fi-FI/hameenyrittajat/tiedote/uutisarkisto/ohhoh-mika-lista-onko-tassa-edes-kaikki-yrittajan-velvollisuudet

    • 4.1

      Siltojen Jack Norris sanoo

      ”Teemme paluun huutolaisyhteiskuntaan. Tosin entistä pahempana, koska nyt huutolaisen ottajan ei edellytetä huolehtivan tämän elatuksesta. Koska yhteiskunta maksaa työttömälle niukkaa etuutta, niin se katsoo omistavansa hänet ja voivansa lahjoittaa hänet minne haluaa.”

      Suomen perustuslain 18 pykälässä vain sanotaan, että:

      ”Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.”

      Tämä siis tarkoittaa sitä, että jos en halua olla huutolainen ei virkamiehillä tai kenelläkään muulla pitäisi olla oikeutta valita puolestani elinkeinoani tai ammattiani. Lisäksi miten huutolaisen uralla toteutuu työvoiman suojelu kun työterveyshuoltoa, eläkettä ei kerry kun kyseessä ei ole oikea työpaikka, jota sitoo työehtosopimukset?

      • 4.1.1

        LL sanoo

        Jos olisi tässä peukkunappi, niin painaisin sitä, vaikka tiedän ettei tämä yhteiskunta miksikään muutu vaikka kuinka peukuttelisi. Hyvänä asiana pidän sitä, että monet asiat jotka eivät ole ennen tulleet julki, tulevat nyt julki.

    • 4.2

      LL sanoo

      Markku, kysymys sinulle. Mistä sinulle on tullut sellainen käsitys, että Suomi on valtiona erityisen velkaantunut? Suomella valtiona ja tämän maan kunnilla on omaisuutta, monilla hyvin paljon. Julkista omaisuutta on enemmän kuin velkoja. Se on totta. Mistähän se johtuu, että tätä velkapeikkoa on manattu esille valtamedian toimesta kovin yksipuolisesti koko ajan?

      • 4.2.1

        Päivin Pylkkerö sanoo

        Minäpä vastaan, vaikken Markku olekaan. Vastaa toki Markku sinäkin omasta puolestasi.

        Minä luulen, että velkapeikolla pelotellaan sen takia, että sen avulla on helpompaa perustella näitä ”vaikeita” leikkauksia. Aivan kuin valtiontalous toimisi samalla tavalla kuin kotitalous. Velat pitää maksaa pois. Pitää elää varojensa mukaan. Kaikkien pitää osallistua. Nyt täytyy laittaa isänmaan etu oman edun edelle. Ja sitten viedään eläkeläisiltä asumistuki, leikataan työttömyysturvaa, opintotukea, laitetaan työttömät palkattomaan työhön….

          • 4.2.1.1.1

            Markku sanoo

            Ministeri A. Stubb julisti: ”Nyt asiat niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa ovat kunnossa. On pölhöpopulismia väittää jotakin muuta.”

          • 4.2.1.1.2

            Markku sanoo

            Markkinataloutta pilkkanaan pitävillä pölhöpopulistisilla velkaponzin pyörittäjillä taitaa olla valittavana enää kaksi vaihtoehtoa – Sota tai täydellinen konkurssi 🙁

            Veikkaanpahan vaan että upporikkaiden bankstereiden ja byrokraattien yhdessä hautomat talousongelmat on tarkoitus sotimalla räjäyttää kerralla pois!

            Konkurssit on varattu ihan muille tahoille eikä semmonen sovi rikkaille.

            Ministeri A. Stubb julisti:
            ”Kärsivällisyys on loppu”

            http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kreikalla-on-kaksi-vaihtoehtoa-stubb-karsivallisyys-on-loppu/5190470

  5. 5

    PeelsePuupi sanoo

    Tämähän avaa aivan uusia mahdollisuuksia! Voinko tämän jälkeen työttömänä OTTAA ITSENI KUNTOUTTAVAAN TYÖTOIMINTAAN OMAAN KOTITALOUTEENI ?!?!? Siivoaisin, tekisin ruokaa, tiskaisin, hoitaisin talouden juoksevia asioita… ja KELA maksaisi ylläpitokorvausta 9 euroa päivä!!!! Kuntoutukaa, veljet ja sisaret <3

    • 5.1

      Hannu Siivonen sanoo

      Niin minä tein siinä määrin kuin se on mahdollista.

    • 5.2

      Orja sanoo

      Eikö siihen vielä tuo reilu kymppi lisätä, kun itse itselleen tällaista aktiviteettia on järjestämässä,
      minä lähden tähän myös mukaan, pajalla olen käynyt kerran viikossa, mutta tätä itse itseni aktivointia voinkin tehdä joka päivä..

  6. 6

    Orja tai orjapiiskuri sanoo

    Voishan sitä kaverin luokse mennä vähän siivoamaan ja imuroimaan pari kertaa viikossa. Molemmat hyötyy = D

    • 6.1

      Siltojen Jack Norris sanoo

      Näissä ”pakko” töissä sosiaalitukiavastaan jos ihmisiä laitetaan pakollisiksi apulaisiksi esim. vanhuksille on se ongelma, että osa voi saada vanhuksen, joka on niin mukava, että hänen kanssaan viettää aikaa vaikka ilmaiseksikin ja osa vanhuksen, joka ryyppää, räyhää, soittaa suuta ja uhkailee.

      Sitten molempien pitää sosiaalitukien menettämisen uhalla käydä hoitamassa vanhustaan.

  7. 7

    34532623452 sanoo

    Tämä on itse asiassa erittäin hieno porsaanreikä, jos sellaista on mahdollista ehdottaa itse.

    Nimittäin, kaverin tai sukulaisen kanssa voidaan sopia pelisäännöistä ja mennä ”kuntoutumaan” sinne paperilla, jolloin uhri saa 9 euron kyykkyrahan, ja ”työn” teettäjä tietää tarvittaessa vastata, että juu täällä se on, oikein hyvä ja hieno homma ja blaa blaa.

    Todellisuudessa kumpikin jatkaa elämäänsä niin kuin pitäisikin, mutta kela vain maksaa siitä sen 180 euroa kuussa enemmän.

    Tällaisella järjestelyllä voisi saada immuniteetin työkkäriä vastaan jopa 2 vuodeksi kerrallaan.

    • 7.1

      LL sanoo

      Se on täysin te-toimiston virkailijan päätöksestä kiinni. Pienellä paikkakunnalla onnistuu parhaiten.

  8. 8

    Heikki Sinsemilla sanoo

    Ajattelin että kieltäydyn allekirjoittamasta aktivointisuunnitelmaa johon sisältyy kuntouttava työtoiminta. Sossun ja eetee-keskuksen, vai mikä se nykyään on, tädit sitten kysyy että mtäs tähän sitten laitetaan. Vastaan että laittakaa että etsii työtä. Tädit yrittää tuossa vaiheessa tietenkin vanhanaikaista, sitä että se on kurssille lähtö sitten. Siihen sanon että en ole sellaisen palvelun tarpeessa, työttömyyteni on rakenteellista, eli johtuu työpaikkojen puutteesta. Tämä ei ole totuus mutta se on onnekseni virallinen totuus diagnoosin puuttuessa.

    Tuleeko alennus? Karenssi on jo, aina vuoteen 2017 asti. Ei ilmeisesti pitäisi lain mukaan tulla. Päätöksistä voi valittaa mutta en pärjää ilman senttiäkään rahaa kun tuet laitetaan jäihin vuosien hallinto-oikeusrumban ajaksi ja ne tädit tietenkin tajaa sen ja tekee mitä sattuu huvittamaan.

    Tässä tällainen pieni epäkohta (köyhien) kansalaisten oikeusturvassa mietittäväksi.

    • 8.1

      Markku sanoo

      Heitetääs taas vähän bensaa liekkeihin! ( Toivottavasti tästä ei seuraa kaikkialle rönsyävälle pakkoruotsilla keulivalle suomenruotsalaiselle byrokratialle mitään ikäviä supistuksia 🙂

      Muah!

      Tätä bankstereiden ja kaksikielisten byrokraattien kimpassa pelailemaa, lähinnä heitä itseään hyödyttävää surkuhupaisaa velkaveivausparodiaa olisi ihan hauskaa seurata jos ei tietäisi miten surkea rooli tässä kusetuksessa on varattuna yksikielisille normitaviksille.

      Tässä bankstereiden ja byrokraattien yhdessä pyörittämässä pyramiidihuijauksen hajuisessa velkaponzissa on sen verran voimakas kusetuksen ja velkavedätyksen haju että toivottavasti Kreikka kaataa pian koko hässäkän.

      http://im.ft-static.com/content/images/23cdb367-339e-4bf3-97a9-de4564864d8f.img

      Moinen velkaponzi joutaa mennä. Jos tällä tiellä jatketaan niin tässä rupeaa väkisinkin pikkuhiljaa yksinkertaisempikin ihminen ymmärtämään mikä edellisten sukupolvien ihmisiä ajoi sosialismiin ja kommunismiin.

      Ei sitä uskoisi ellei itse eläisi tätä aikaa ja hitto vieköön itse näkisi ja kokisi miten pahaksi on yksinkertaisten asioiden kanssa venkulointi ja vatulointi äitynyt.

      Kaikki on vääntelemällä väännelty lukuisien laein ja asetuksin byrokraattien toimesta niin mahdottomalle sykkyrälle ettei kukaan tiedä tai muutenkaan ymmärrä tästä hässäkästä yhtään mitään.

      http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196991-euroturistien-paratiisi-on-yrityksille-byrokratiahelvetti#comments

      Tuntuu että tämän helvetillisen suhmuroinnin, kikkailun ja venkuloinnin ainoa motiivi ja syy on tahallisen kampituksen ja kaikenlaisen rahastuksen maksimointi. Silkkaa rahastukseen tähtäävää kiusantekoa!

      Yrityksiä ja yrittäjiä halutaan ajaa oikein urakalla konkurssiin ja sen takia kaikki tekeminen on näin helvetin vaikeaa! Mitään ei oikein voi osaa eikä edes kannata tehdä, muuten tuppaa sotkeutumaan miltei automaattisesti vastaaviin nerokkaasti punottuihin rahastusansoihin.

      Kaikki on sen verran ovelasti ja nerokkaasti ansoitettu ja naamioitu hyväntahtoisuuden verhoilla että ilman korkeakoulututkintoa ei pian uskalla ulos mennä ollenkaan.

      Tämmöiseksi takkuamiseksi on tavan työmiehen omatoimien työllistyminen ja koko työelämä mennyt. Sama johdonmukainen takkuamisen linja jyllää kaikkialla ja siinä syy miksi työllistävät yrityksetkin pakkailevat kamppeitaan.

      • 8.1.1

        Heikki Sinsemilla sanoo

        Niin, sellaiseksi ovat maailman laittaneet etten saa minkäänlaisia työhaluja revittyä itsestäni irti parhaalla tahdollakaan. Enkä siis ole ollut koko aikuisikääni työtön vaan puhun kokemuksesta. Vientiteollisuuden duunarina evp. Tai no, silloin tällöin raksoillakin ja täkäläisiä tehtaita & siltoja pystyttämässä.

        Niin että tässä nyt vain kiinnostaa se mihin olen oikeutettu ensi kuussa ja sitä seuraavana. Ei se että kuuluuko Suomi unioniin vai ei. Eikä se jos rahaa luodaan tyhjästä tai jos ja kunbyrokraatit sattuu olemaan vähän itseäni etevämpiä pummeina.

  9. 9

    pedro sanoo

    Mitä nyt olen nähnyt noita kuntouttavassa työtoiminnassa olevia työttömiä, niin kymppi päivässä olisi kyllä liian pieni korvaus siitä, että sellaisen oikeasti ottaisin kotiini pyörimään päivän ajaksi. Eihän niitä voi oikeastaan mitään hommiakaan laittaa tekemään, koska saavat lähes aina pelkkää vahinkoa aikaan ja yksinkertaisimmatkin asiat täytyy joka ikinen kerta neuvoa kädestä pitäen. Oli kuinka mones kerta tahansa menossa, kun kyseinen ”kuntoutuja” sitä hommaa tekee.

    Kaikki paikat, jossa näitä hiihtäjiä on ”kuntouttavassa työtoiminnassa” muistuttavat lähinnä aikuisten päiväkotia, eikä mitään työpaikkaa.

    • 9.1

      PeelsePuupi sanoo

      Pedro, sori vaan, mutta me ei nyt tällä kertaa lähdetä mukaan sun provokaatioon. Kattellaan sitten ensi kerralla.

    • 9.2

      k.k. sanoo

      Onhan pedro monen kohdalla oikeassakin. Itse moiseen joutuessani pitäisin nimenomaan huolta siitä, että Pedron ”hommat” menisivät totaalisesti tappion puolelle.

      Kun nyt kuitenkin olen kokenut vientiteollisuuden monissa johtotehtävissäkin toiminut insinööri, ei mielenkiintoisempaa hommaa palkattomissa orjatöissä olisikaan kun saada kaikenmaailman pedrot konkurssiin jäämättä siitä itse kiinni. Kokisin suorastaan työn imua 🙂

  10. 10

    Tupu sanoo

    Olen miettinyt vaihtoehtoa siirtyä kyykytyksen ja palkattoman työnteon ulkopuolelle ja ottaa suosiolla toimeentulotuen 40 %:lla alennettuna.

    Pääseekö tuolla ”maksulla” ”palveluiden” ulkopuolelle vai onko tuossa vaihtoehdossa vaarassa menettää viimeisetkin itsemääräämisoikeudet?

    • 10.1

      Heikki Sinsemilla sanoo

      Kyllä pääsee. Ei tarvitse olla edes työnhakijana sitten enää. Oi että kaipaan niitä aikoja kun tuollaisen vapauden koin. Pian alkaa taas, hiillostavat siihen malliin että merkit on selvät. Enkä tietenkään aio suostua mihinkään. Karenssiakin enää puolitoista vuotta jäljellä, ei se ole mitään kun on 9 takana.

      • 10.1.1

        SeniorPotamo sanoo

        Ei ole enää tarvinnut taistella kuin yhden laitoksen kanssa. Ei sekään hauskaa ole, mutta parempi kuin tehdä samaa kolmen kanssa. Sosiaalitoimistohan maksaa sitten sähköt, vedet ja reseptilääkkeet, joten voi olla jopa järkevämpää monelle. Mielestäni tähän kannattaa niin monen ryhtyä, kuin pystyy. Palkattomia töitä ei pidä tehdä, jos mitenkään selviää tuolla alennetulla osalla.

        Mitä enemmän orjatyövoimaa poistuu markkinoilta alennetun tuen piiriin, sitä kovemmaksi nousee yhteiskunnalle paine muutokseen. Ehkä olen naiivi, mutta uskon, että tämä vauhdittaisi perustulon käyttöönottoa, jopa riittävän ison sellaisen, koska kukaan ei sentään halua sysätä köyhiä kodittomiksi kerjäläisiksi varastelemaan kaduille, eihän?

        • 10.1.1.1

          Heikki Sinsemilla sanoo

          Itsehän pärjäsin aikoinaan alennetulla aika hyvinkin. Asuntona toimii sellainen luhistunut mummonmökin rähjä Pohjanmaalla, tai itse asiassa sen mökin piharakennus. Sen saa talvella lämpimäksi, on sähköt ja kylmä vesi. Joskus näppäsin sellaisen kuvasarjan siitä mökistä, laitoin globaaliin nettijakoon (pari tuhatta facebook-kaveria joista suurin osa ulkomaisia ihmisoikeus- ja muita aktivisteja).

          Jokainen voi tehdä oman osansa pohjoismaisen hyvinvointivaltion myytin murtamiseksi. Tuollaiset kuvat nimittäin leviää maailmalla hetkessä. Ja sitten voi tietysti kertoa lisäksi että tulot 360€/kk ja bussilippu lähimpään kaupunkiin ja takaisin 8,40€. Halvin leivänkyrsä siinä euron paikkeilla, tehotuotettu broilerinkoipi saman verran eikä terveellisestä ruuasta voi haaveilla kuin kesäaikaan kun nokkoset ja muut villiyrtit kasvaa.

  11. 11

    Markku sanoo

    Ei kuuleman mukaan toiminut 50-70-luvulla eikä ole toiminut senkään jälkeen. Enkä oikeastaan yhtään ihmettele. Sosialismi ei toimi.

    Toivottavasti ”pedro” ei vakavissaan kuvittelekkaan että moinen nöyryyttävässä orjan roolissa riutuva duunari tavoittelisikaan noissa hommissa jonkun sorttista työnsankarin mitalia?

    Totta mooses alistetussa asemassa, rooliinsa vittuuntunut orjaksi valjastettu kunnon rasvanahkaduunari tekee kaikki hommat ihan tahallaan niin hitaasti kuin vain suinkin ja totta helvetissä kaikki tehdään alusta loppuun päin persettä!

    Optimaalisessa tilanteessa tekee kaupan päälle mahdollisiiman kallista vahinkoa ja muuta jäynää minkä kerkeää! Mielellään niin että kalliimmat vahingot syntyvät orjuuttajan laskuun kolmansille osapuolille!

    Kaupan päälle kunnon duunari läiskii päivän päätteeksi orjuuttajaansa turpiin! Siinä on ja tartteeko tulla vielä huomennakin?

  12. 12

    Oman itsensä orja sanoo

    Ei laista löytyisi porsaanreikää, jonka mukaan työtön voisi myös itse kuntouttaa itseään tehden vain itselle kuntouttavia töitä. Näitä voi olla oman auton, polkupyörän, asunnon, mökin, veneen, ruohonleikkurin ja niin edelleen huoltaminen.

    Tai se voisi olla jonkun oman idean kehittely ja rakentelu, joka saattaisi johtaa jopa siihen, että ideasta voisi tulla tuote. Jota muillekin valmistamalla saisi itselle ylimäärästä rahaa.

    Tämähän ei pitäisi olla ongelma myöskään, koska ilmaisen työn tekeminen vaikka kunnille ja kaiken maailman pesusedille ja klapimestareille jne. On myös sallittua. Eli jossa joku taho myy työttömän työpanoksen ja pitää itse siitä saadut rahat. Joten en näe mitään ongelmaa jos työtön myy vaikka itse kehitetyn tuotteen mukana oman työpanoksen ja pitää rahat ja tietty 9e/pvä sekä noin 10e lisärahan joka menisi muuten esim. Pesusedille ja klapimestareille yms. ”Firmoille”.

    Miten siis työttömän itse itsensä kuntouttaminen saataisi onnistumaan? Jos kerran orjatyö 9e/pvä onnistuu muille kuin työttömälle itselleen.

    • 12.1

      LL sanoo

      Koska 9euron päiväpalkalla tehty työnteko ei kerrytä eläkettä eikä edesauta muutenkaan oikean työpaikan saamisessa, niin kannattaa tehdä pimeinä töinä kaikki ne hommat mitä vain saa. Orjatyöläisenä joutuu vaan kaiken sen kyttäämisen kohteeksi ja virkamieskunnan polkemaksi. Miksi tässä enää kukaan työtön haluaisi kannatella hartioillaan hallintoväkeä ja orjapiiskureiden joukkiota, joka ei pohjimmiltaan ole edes työttömän puolella?

  13. 13

    SeniorPotamo sanoo

    Nyt on sentään kirjoitettu, että ”työllistetty tai erailaisten aktivointitoimenpiteiden piiriin”, silti nuo sanat vierekkäin tuntuvat lähinnä vitsiltä. Kuinka moni oikeasti on työllistynyt palkkatöihin te-toimiston avulla? Vai puhutaanko tässä nyt palkattomista töistä taas? Pääasia jälleen sentään myönnetään heti perään, eli: ”Näin vähennettäisiin kustannuksia kunnille.”

    http://yle.fi/uutiset/kuntien_tyottomyyskustannukset_nousivat_reilusti/8088068

    ”TE-toimisto paineessa

    Etelä-Karjalan kunnat ovat keskustelleet Kaakkois-Suomen TE-toimiston kanssa siitä, miten kuntien työttömät saataisiin nopeammin työllistetyksi tai erilaisten aktivointitoimien piiriin. Näin vähennettäisiin kustannuksia kunnille.

    Ongelmana on kuitenkin se, että TE-toimistot työskentelevät jo nyt täydellä teholla.

    – TE-toimiston resurssit ovat vähentyneet, joten muutoksessa on kova työ, palveluesimies Jaana Vainikka sanoo. ”