Sosiaalisen työllistäjän työvoimapula

Helsinkiläinen siivousalan yrittäjä hämmästeli Facebookissa työttömiä nuoria, joille ei kelpaa festivaalialueiden siivouksesta maksettava 10 euron tuntipalkka. Yrittäjän vuodatus noteerattiin Iltalehdessä.

Tapahtumasiivoukseen erikoistuneen Suomen Festariduuni Oy:n on ollut vaikea löytää motivoitunutta kantasuomalaista työvoimaa tämän kesän festivaaleille, vaikka yritys maksaa siivous- ja kuljetustyöstä työehtosopimusten mukaista palkkaa, 10-15 euroa tunnilta, plus lakisääteiset lisät.

Yrittäjä siis tarjoaa viikonlopun mittaisia pätkätöitä, mutta hänellä on vaikeuksia saada työntekijöitä. Ratkaisuksi hän esittää tietenkin passivoivan työmarkkinatuen muuttamista motivoivampaan suuntaan eli käytännössä tukien poistamista työttömiltä.

Hän ei taida tietää, että työstä kieltäytyjä menettää jo nykyisin työttömyysetuutensa.

Yrittäjän mielestä työttömät ovat siis laiskoja, mutta olisikohan yrityksessä jotain vikaa? Kauppalehden yritysrekisterin mukaan Suomen Festariduuni Oy:n toimiala on päivä- ja työtoiminta muille kuin ikääntyneille ja vammaisille, toimialakuvauksen mukaan sosiaalinen työllistäminen ja siihen liittyvä muu toiminta.

Näyttökuva (313)_snip

Se ei siis ole varsinainen siivousalan firma, vaan sen toimiala on sosiaalinen työllistäminen. Jos ette satu tietämään, niin nämä sosiaalista työllistämistä harjoittavat firmat eivät yleensä maksa työntekijöilleen palkkaa. Ne harjoittavat sosiaalista kuntoutusta, jonka tarkoitus on edistää työttömien pääsemistä työmarkkinoille. Suomeksi se tarkoittaa hyvin usein kuntouttavaa työtoimintaa, jota nämä sosiaalisen työllistämisen firmat myyvät kunnille.

Asiakastieto.fi puolestaan  kertoo, että Suomen Festariduuni Oy on kaupparekisterissä, mutta ei ennakkoperintärekisterissä eikä työnantajarekisterissä.

Näyttökuva (314)_snip

Maan festivaalialueita siivoamassa siis kiertää sosiaalista työllistämistä harjoittava yritys, joka ei ole ennakkoperintärekisterissä eikä työnantajarekisterissä. Sen toimitusjohtaja valittaa suureen ääneen, että laiskat työttömät eivät halua tulla hänen firmaansa keikkatöihin.

En minä väitä etteikö yrittäjä oikeasti etsi palkattavaa väkeä, mutta omituiselta juttu kokonaisuudessaan vaikuttaa. Jos yrittäjällä on oikeasti palkatun työvoiman tarve, niin miksi hän julistaa sitä Facebookissa sen sijaan, että ilmoittaisi TE-toimistoon avoimista työpaikoista? Kyllä TE-toimiston kirjoista löytyy pitkäaikaistyöttömiä, jotka rahaa vastaan työtä tekevät.

Kommentit (56)
  1. Jari Kähkönen
    21.7.2015, 13:25

    Tai saattaisihan tämä olla ihan silkkaa astroturffaustakin eli päällisin puolin elävän, olevan ja uskottavissa olevan hahmon poliittisesti tarkoituksenmukainen puheenvuoro, jossa oikeastaan mikään ei ole ihan totta eikä asiaakaan. Ei, sillä sanotuista poliittisista näkökohdista johtuu ajatus, että vallankumouksen toimittamiseksi kaikki keinot ovat sallittuja, koska vääryys, moraalittomuus tai laittomuus ovat lähtökohtaisesti silkkoja kuolemassa olevaan yhteiskuntaan kuuluvia turhia koristeita. Ja, että ennenkaikkea heidän mielestään työttömyys on oma vika. Fuula myy paremmin kuin fakta, koska se provosoi eli on kiinnostavampaa, mutta on omiaan johtamaan tilanteeseen missä faktasta tehdystä vääristelevän tarkoitushakuisesta ivamukaelmasta tulisi keskustella kuin asiallisesta asiasta konsanaan. Väitetty asia ei kuitenkaan edisty mihinkään päin ja kukin saa pitää kantansa ennakkokäsityksiinsä sekä -luuloihinsa suojautuen. Tosin suuttua ei saa eikä unohtaa olla hauska.

  2. Sophia Mummo
    21.7.2015, 13:37

    No jösses!
    Tämä pitäis jonkun linkata Ylelle.

    1. Sophia Mummo
      21.7.2015, 13:39

      ..siis Iltalehden uutishankinnan vois kyseenalaistaa.

      1. Onko Iltalehden uutishankinnassa edes mitään kyseenalaistettavaa enää? Vain yksinkertaiset lukevat iltapäivälehtiä ainakaan “uutisten” vuoksi.

      2. Iltalehden uutishankinta tarkoittaa : facebook, twitter ja instagram. Suurin osa “uutisista” on löydetty edellämainituista.

Kommentointi suljettu.