Ääripäät ja sananvapaus

Minä kritisoin tässä yhteydessä pelkästään sitä, että kyseinen henkilö on eittämättä perussuomalaisten pahamaineisin sananvapauden vastustaja, mikäli siis joku yrittää kritisoida häntä itseään tai perussuomalaisia. Toki hän omaa ja tovereidensa sananvapautta kannattaa, mutta sehän ei ole sananvapautta vaan totalitarismia. Sananvapautta on oikeasti vain ja vain se, että kannattaa intohimoisesti niiden oikeutta ilmaista mielipiteensä, joiden kanssa itse on täysin eri mieltä.

Näin kommentoi Facebookissa tänä aamuna sananvapauden kannattajana tunnettu kirjailija Jussi K. Niemelä eilisillan A-studiota. Studioon oli kutsuttu nykyisen ääripääajattelun mukaisesti kaksi henkilöä molemmista kuvitelluista ääripäistä. En tiedä haettiinko taas kerran jotain kummallista keskitietä, mutta jo asetelma oli Yleltä täydellinen rimanalitus.

Toisen ääripään muodostivat kotiinsa turvapaikanhakijaperheen majoittanut henkilö ja vastaaottokeskuksia kannattava kansalaisaktivisti. He edustivat aitoa auttamisen halua, humanismia ja ihmisistä välittämistä. Uskokaa tai älkää, mutta juuri tällaisia ovat ne, joita yleisessä maahanmuuttokeskustelussa kutsutaan pelotellen ”toiseksi ääripääksi”.

Toista ääripäätä edustivat kaksi vastaanottokeskusten perustamista julkisesti vastustavaa miestä, joista toinen on oman kaupunkinsa varavaltuutettu, sote-lautakunnan jäsen, käräjäoikeuden lautamies ja Perussuomalaisten paikallisosaston varapuheenjohtaja. Toinen on minulle ennestään tuntematon, mutta ilmeisesti omassa kotikaupungissaan tunnettu.

Eivät nämä kaksi miestä mitenkään hirveitä puhuneet, mutta eivät kyllä viisaitakaan. Varavaltuutettu oli sitä mieltä, että hädässä olevia pitää kyllä auttaa, mutta heidän kotimaassaan tai lähialueilla. Siihenkin käytettäviä rahoja pitää leikata ja sodat pitää saada loppumaan.

Katsojille jäi sellainen kuva, että mielipidehän se on tuokin eikä tuokaan ”ääripää” pahalta vaikuta. Rauhallista keskustelua aikuisten ihmisten kesken.

Minulle taas jäi sellainen käsitys, että näiden miesten sananvapautta on rajoitettu. Eiväthän he puhuneet ollenkaan sitä samaa mitä ns. maahanmuuttokriittiset yleensä puhuvat Facebookin suljetuissa maahanmuuttovastaisissa ryhmissä. Ei sanaakaan rikollisista mamuista ja heitä hyysäävistä suvakeista, viherpunikeista ja kommunisteista. Ei yhtään huorittelua eikä homottelua. Ei yhtään uhkausta estää eri mieltä olevien sananvapaus. Ei yhtään ivallista sanaa vastapuolen ulkonäöstä, sukulaisista ja oletetusta seksuaalisesta suuntautumisesta.

A-studion toimittaja Sanna Ukkola kertoo, että keskustelijoiden sanomiset tarkistettiin etukäteen. Minusta se on väärin. Kyllä kansalla on oikeus tietää miten tätä keskustelua oikeasti käydään. Henkilövalintoja Ukkola perustelee sillä, että vain siltoja rakentelemalla pääsemme tässä vaikeassa keskustelussa eteenpäin.

Minä olen sitä mieltä, että rasistin kanssa voi kyllä rakentaa sillan, mutta rasisti odottaa, että olet päässyt puoliväliin. Sitten hän räjäyttää sillan ja sinut sen mukana. Vai miksi arvelette sitä keskustelua jatkettavan tällä tavalla ohjelmasta, johon minua ei edes kysytty?

Näyttökuva (389)_snip

 

Kommentit
  1. 1

    Joni Pelkonen sanoo

    Rasismi on uskomus, jonka mukaan ihmiset ovat pelkän syntyperänsä vuoksi eriarvoisia eivätkä voi omilla teoillaan parantaa ihmisarvoaan. Kyseistä uskomusta ei ole ankarasta yrittämisestä huolimatta kyetty koskaan todistamaan. On yritetty mitata kallonmittoja ja kasvonmuotoja, etsitty huonoja geenejä ja, kuten nykyään, yritetään todistaa että tietyt kulttuurit ovat toisia huonompia – ja koska rasismista on kysymys, kuin sattumalta ihonväri ja kulttuurin laatu kulkevat käsikädessä joten olet syntyessäsi sidottu tiettyyn kulttuuriin etkä voi koskaan kehittyä ”paremman” kulttuurin edustajaa paremmaksi ihmiseksi.

    Miten voit keskustella ihmisen kanssa jonka väitteet perustuvat uskomuksiin joita hän ei kykene perustelemaan kuin ennakkoluuloilla? Puhumalla hänelle järkeä, kenties? Mutta kun järki on juuri se ominaisuus joka uskomuksesta puuttuu.

    Kuten Sakari kirjoitti, tässä keskustelussa ei ole olemassa kahta ääripäätä. On vain yksi, nimittäin se joka haluaa syrjiä muita ihmisiä heidän ihonvärinsä perusteella. Me kaikki muut olemme se ”toinen ääripää”, nimittäin ihmiset jotka eivät voi käsittää miksi erilainen ihonväri kuin minulla tekisi toisesta ihmisestä minua huonomman.

  2. 2

    LL sanoo

    Sanna Ukkola on erehtynyt. Hänen mielestään sodan mielivaltaa pakenevista ihmisistä pitää keskustella rasististen ja ksenfobisten ihmisten kanssa. Ei pidä. Mikäli halutaan, niin voidaan keskustella rasismista ja ksenofobiasta. Kyseinen salolainen herra, joka studioon oli kutsuttu, on esittänyt sosiaalisessa mediassa kyllä varsin fanaattisia ajatuksia. Kyllä hävetti katsella kun aikuinen mies karjui pienellä aukiolla omaa vihaansa ja muukalaiskammoaan vastustaessaan pakolaisten vastaanottokeskuksia. Miten häntä ja kaltaisiaan voisi jokin asiantuntija auttaa, ennenkuin keksivät hyökätä vastaanottokeskuksiin kuten mm Saksassa on jo käynyt. Siellä on tehty tuhopolttoiskuja pakolaiskeskuksiin tai pakolaisten majoituspaikkoihin. Meillä on jo uhkailtu pakolaisia auttavia ihmisiä ja järjestöjä. Ei senkaltaisen porukan kanssa tarvitse kenenkään muun kuin poliisin keskustella.

  3. 4

    pitkäaikaistyötön sanoo

    Toimeentulevan keskiluokan ja eliitin auttamishysteriä näyttäytyy minulle ironisena. Samat ihmiset ovat jo muutamia vuosia halunneet kyykyttää työttömiä ja vaatineet vastikkeellista sosiaaliturvaa. Samat ihmiset ovat äänestäneet Keskustan ja Kokoomuksen valtaan leikkaamaan heikoiten toimeentulevien sosiaaliturvaa. Taantuma ja talouskriisi alkoi 2008. On ollut ainakin 7 vuotta aikaa auttaa suomalaisten, myös maahanmuuttaneiden, asiat kuntoon. Nyt he avaavat sylinsä ehdoitta turvapaikanhakijoille ja syyllistävät heitä, jotka eivät lankea hysteriaan mukaan. No, vapaassa maassa kullakin on oikeus valita, keitä auttaa.

    • 4.1

      PeelsePuupi sanoo

      Älä unohda, että samat ihmiset ovat äänestäneet myös perussuomalaiset valtaan…

      • 4.1.1

        pitkäaikaistyötön sanoo

        Jätin perussuomalaiset tarkoituksella pois, koska heidäthän äänestettiiin hallitukseen vain ”äänettömiksi yhtiömiehiksi” viemään vihreiden ja vasemmistopuolueiden mahdollinen hallituspaikka 😛 Lisäksi epäilen vahvasti, että perussuomalaisten joukossa auttamishysteria ei ole saanut eikä tule saamaan jalansijaa.

      • 4.1.2

        PeelsePuupi sanoo

        Sehän se kauheaa vasta onkin, auttamishalun puute. Sama logiikka, joka saa ihmisen olemaan auttamatta turvapaikanhakijaa, saa todennäköisesti olemaan auttamatta myöskin köyhää Suomen työtöntä.

        • 4.1.2.1

          pitkäaikaistyötön sanoo

          En nyt sekottaisi logiikkaa tähän. Kyse on lähinnä tunteista.

          Media/poliitikot on rummuttanut, kuinka turvapaikanhakijoiden/pakolaisten auttaminen on hyvä asia ja melkeinpä kansalaisvelvollisuus. Eipä nyt tule mieleen samanlaista kampanjaa ”köyhän Suomen työttömän” auttamiseksi. Ei ole koskaan lehdissä kirjoiteltu viikkoja tunnin välein, kuinka työttömiä pitäisi auttaa ja mitä voi tehdä työttömien auttamiseksi. Ei ole esimerkiksi koskaan näkynyt artikkelia siitä ”kuinka tehdä hurstit” 🙂

          Me työttömät olemme vain päihdeongelmaisia sosiaalipummeja, joiden puolesta ei ole koskaan ole ollut mediaseksikästä propagandoida. Meitä ei uhkaa ISIS, ainoastaan SSS-hallitus. Kaikki kuollaan joka tapauksessa ennen pitkään. Mitä pikemmin sen parempi. Kumiveneellä pääsisi työttömyydestäkin eroon.

          • 4.1.2.1.1

            LL sanoo

            Perussuomalaisilla ei olekaan minkäänlaista logiikkaa, kyse on lähinnä vihantunteista ja ikävä kyllä osa persuista on väkivaltarikollisia, jotka todellisuudessa vähät välittävät kenestäkään ja lisäksi natsimieliset mielipuolet. Olen monenlaisia hallituksia tässä maassa nähnyt, mutta tämä on pahin mahdollinen kokoonpano. Suurimmalle osalle suomalaisista.

          • 4.1.2.1.2

            TimmyTD sanoo

            Juuri näin. Lisäksi vielä mediasta ja tietäjien suusta (EK) saa kuulla että laman on aiheuttanut Suomalainen palkansaaja kun on kallis, laiska ja osaamaton. Ei ole ollut työläiselläkään ymmärtäjää, mutta taskulla kyllä muistetaan käydä.