Valikoitu totuus

Ihmisille on helppo valehdella valehtelematta eli kertomalla valikoituja totuuksia. Kerrotaan vaikkapa totuus Tanskan yhdelle turvapaikanhakijalle maksamasta vastaanottorahasta ja rinnalle laitetaan toinen totuus Suomelle yhdestä oleskeluluvan saaneesta turvapaikanhakijasta aiheutuvista kokonaiskustannuksista. Näin saadaan annettua asiasta tietämättömälle lukijalle sellainen väärä kuva, että Suomi maksaa suurempaa vastaanottorahaa kuin Tanska, vaikka niin ei suoraan väitetäkään.

Näin sanomalehti Karjalainen teki tänään jutussaan Tanskaan ei enää haluta:

– Tanska päätti kesällä leikata turvapaikanhakijoille maksettavia tukia 50 prosenttia, niin että esimerkiksi yksin maahan tuleva aikuinen turvapaikanhakija on saanut tyytyä syyskuusta alkaen vain 5 945 kruunun (797 euron) kuukausikorvaukseen.

– Nyt yhden oleskeluluvan saaneen henkilön sosiaaliturva maksaa Suomen valtiolle keskimäärin 13 200 euroa vuodessa, jolloin 30 000 uuden ihmisen joukko tarkoittaisi liki 400 miljoonen euron vuotuista lisäkulua.

Kaksi totuutta, joista yhdessä muodostuu väärä mielikuva. Asiasta tietämätön lukija päättelee, että Suomessa lyödään turvapaikanhakijalle toista tuhatta euroa kouraan.

Jäi kertomatta, että Suomen maksama vastaanottoraha yksin saapuvalle on 316,07 euroa, jos vastaanottokeskus ei tarjoa ateriota. Jos ateriat tarjotaan, niin vastaanottoraha on 92,64 euroa. Kertomisen lisäksi tämä jäi vertaamatta Tanskan maksamaan 797 euron vastaanottorahaan.

Jäi kertomatta Tanskalle aiheutuvat kokonaiskustannukset ja vertaamatta niitä Suomen kustannuksiin. En minäkään niitä Tanskan kokonaiskustannuksia tiedä, mutta jo suurempi vastaanottoraha tarkoittaa sitä, että Tanskan kokonaiskustannukset ovat suuremmat kuin Suomen. Toimittajan olisi pitänyt selvittää asia eikä jättää sitä puolitiehen. Hän olisi saattanut löytää vaikka tämän EU:n tekemän koosteen eri maissa maksettavista tuista.

Enempää en viitsi tehdä toimittajalle kuuluvaa työtä.

Laitetaan vielä kuva Suomen maksamasta vastaanottorahasta ja muistetaan, että Tanska maksaa 797 euroa kuukaudessa:

Näyttökuva (401)_snip

Lähde: Maahanmuuttovirasto

Näin kätevästi toimittaja välittää omaa asennettaan lukijoille ja lisää väärää tietoa, vaikka kirjoittaakin ihan totta. Älkää menkö halpaan, teitä petkutetaan tällä tavalla koko ajan.

 

Kommentit (52)
  1. Kiitos Saku. On hienoa että joku jaksaa näitä median väärinkäytöksiä nostaa esiin.

  2. Vesa Jääskeläinen
    18.9.2015, 08:58

    Suomen kustannus per hakija oli viime vuonna rapiat 20 000€. Löytyy maahanmuuttoviraston tilinpäätöksestä. Suomen valtiolle keskimäärin 13 200 euroa vuodessa per hakija on muistaakseni toissa vuoden hinta. Ihmettelen miksi tuota lukua kaunistellaan. Kenen etu?

    1. Saku Timonen
      18.9.2015, 09:03

      Koko jutun numerotiedot ovat niin huteria, että toimittaja taitaa olla täysi amatööri.

Kommentointi suljettu.