Kun mikään ei kelpaa

– On tää nyt yhtä helvettiä! Ymmärrys ei riitä millään tasolla! Ensisijaisiksi pitäis aina laittaa oman maan kansalaiset, MUTTA ei Suomessa. Saatana sentään,mitä touhua!! Toivottavasti tämä uutinen ei ole totta … että omasta kodistaan häädettäisiin – että nää saatanan mut*****t saavat katon päänsä päälle!! Ihanko oikeesti?!!!??

Tällaisilla saatteilla jaetaan sosiaalisessa mediassa uutista, jonka mukaan Kemijärven kaupunki aikoo majoittaa 300 turvapaikanhakijaa kahteen kerrostaloon. Lukekaapa ensin se uutinen täältä, niin ruvetaan sitten yhdessä kauhistelemaan  mamujen hyysäyksen ja kantaväestön sortamisen määrää.

Toinen kerrostalo on siis tyhjillään ja jopa talojen purkamista on suunniteltu. Taloissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta tyhjän talon ylläpito tuottaa silkkaa tappiota ja vajaakäyttöisen talon ylläpidosta maksavat omistajan lisäksi myös harvalukuiset vuokralaiset.

Toisessa talossa on 13 asukasta ja heille on tulossa uusia naapureita. Jokaiselle nykyiselle asukkaalle on tarjottu uudempaa ja parempaa vuokra-asuntoa tilalle ja muuton toivotaan tapahtuvan mahdollisimman pian. Lisäaikaa kuitenkin annetaan reilusti pelkällä ilmoituksella eikä kenenkään ole edes pakko muuttaa. Uusien naapureiden kanssa voi ihan hyvin jäädä asumaan, jos niin haluaa. Vuokralla asuvahan ei koskaan voi valita naapureitaan, vaan seinän taakse tulee sellainen eläjä kuin on tullakseen.

Tämä on se verinen vääryys, jota sosiaalisessa mediassa kauhistellaan. Tämä on kantaväestön sortoa. Tämä on hirmuinen häätö, jota verrataan suunnilleen Lauriloiden häätöön torpastaan Linnan romaanissa Täällä Pohjantähden alla.

Voi herranen aika tätä nillityksen määrää. Jutusta raivostuvat ihmiset miettikööt vähän syvällisemmin raivonsa perimmäistä syytä. Jos Kemijärvi olisi tarjonnut kaikille vuokralaisille uutta asuntoa ja purkanut kerrostalot, niin siitä olisi mahdollisesti kerrottu paikallislehdessä pikku-uutisena. Kukaan ei olisi korvaansa lopsauttanut, korkeintaan joku olisi miettinyt, että on maailma mennyt rikkaaksi, kun on varaa purkaa hyviä kerrostaloja. Jos turvapaikanhakijat olisi majoitettu suoraan niihin uusiin asuntoihin, niin siitä vasta raivo olisi revennyt.

Mikään ei kelpaa, koskaan ei ole hyvä. Nyt ollaan sitä mieltä, että olisi parempi purkaa ne vanhat talot kuin asuttaa niihin turvapaikanhakijoita. Tässähän ei ole mitään uutta. Kun Lieksaan takavuosina rupesi muuttamaan somaliväestöä, niin yksi syy muuttoon oli kaupungin omien vuokra-asuntojen runsaus. Asuntoja oli tyhjillään paljon ja niistä aiheutui kaupungille kustannuksia.  Monet olivat sitä mieltä, että talot olisi ollut parempi purkaa kuin vuokrata niitä muualta tulleille.

Kun järkisyyt riisutaan pois, niin jäljelle jäävät tässäkin Kemijärven tapauksessa vain nurkkakuntaisuus, ennakkoluulot ja puhdas rasismi. Tosin en sulje pois myöskään lukutaidottomuutta ja silkkaa typeryyttä.

Kommentit
  1. 1

    Haikki sanoo

    Kyllähän tuota uutista sopivasti pätkittynä jo ehtinytkin näkyä pariin otteeseen. Jutun lopustahan löytyy lause:
    ”Kemijärvellä ketään ei siis pakoteta muuttamaan, mutta kaikille kolmelletoista vanhalle asukkaalle tarjotaan mahdollisuus muuttaa toiseen asuntoon.” …mutta ilmeisesti kukaan höyryäjä ei jaksanut lukea noin ”pitkää” juttua loppuun asti, kun tuli kiire vaahtoamaan.

  2. 2

    sanoo

    Pari viimeistä lausetta summaa koko jutun aika kivasti (en kyllä uskonut näin sanovani Iltalehden jutusta koskaan):

    ”Kemijärvellä ketään ei siis pakoteta muuttamaan, mutta kaikille kolmelletoista vanhalle asukkaalle tarjotaan mahdollisuus muuttaa toiseen asuntoon.

    – Sittenhän asiat on oikeasti aika kivasti ajateltu, Viita sanoo.”

  3. 3

    stunned sanoo

    ”Tietysti toivomme, että he muuttaisivat, koska se on heidän oma etunsa. He pääsevät nyt rauhallisempaan taloon ja parempiin asuntoihin.

    Eikä tarvitse muuttaa keskiviikkoon mennessä. Heille annetaan niin paljon aikaa kuin on tarve, oli se sitten vaikka kuusi kuukautta, Varrio vakuuttaa.”

    Mikähän siellä nyt on ongelma? Ei haluta muuttaa uudempaan ja rauhallisempaan asuntoon ja puoli vuotta ei muuttamiseen riitä?

    • 3.1

      unto viiramäki sanoo

      Kemijärvellä(kun) valitettavasti usein asiat menevät niin, että ensin sanotaan töksäyttäen ”teidän on heti lähdettävä” jos ilmenee ”liikaa” perusteltuakin vastustusta, aletaan ”perumaan” ja ”selittelemään” asioita lievennellen, ”emme tarkoittaneet niin, ei ole pakko lähteä, ymmärsitte väärin, Se on väärinkäsitys” jne. Oikea tiedottaminen heti alussa on asioissa tärkeintä estäen turhat spekulaatiot. Sitä ei Kemijärvellä(jään) osata.

    • 3.2

      Pirjo Metiäinen sanoo

      Lisäksi uutisessa sanottiin, että muuttoapuakin tarjotaan. Tässäkö se ongelma on? Ei haluta, että sinne uudenpaan, parempikuntoisempaan ja jossain tapauksissa jopa suurempaan asutoon vielä autetaankin muuttamaan?

  4. 6

    Niilo Paasivirta sanoo

    Onko niissä uusissa paremmissa asunnoissa isompi vuokra ja onko noilla vuokralaisilla varaa maksaa se?

    • 6.1

      Kotkalainen sanoo

      Jos olisikin, niin ei ole pakko muuttaa. Siihen on annettu mahdollisuus, onko se huono asia?

      • 6.1.1

        Ansu sanoo

        Niin, ei ole pakko muuttaa.

        Mutta entä jos ei halua asua irakilaisten tms. kerrostalossa?

        Kai tuollainenkin mielipide on vielä sallittu?

        Moni tähän kommentoija ei halua asua persujen kanssa samassa talossa tai olla heidän kanssaan missään tekemissä, joten minullakin on oikeus haluta olla olematta missään tekemisissä turvapaikanhakijamiesten kanssa.

      • 6.1.2

        Ansu sanoo

        Jos ei ole varaa muuttaa, niin silloin on pakko jäädä, vaikka ei haluaisikaan.

        Miltä sinusta tuntuisi vastaavassa tilanteessa?

        Eli sinulle kerrottaisiin, että voit muuttaa kalliimpaan, tai jäädä, mutta elinympäristösi muuttuu täydellisesti – eikä välttämättä parempaan suuntaan.

        (En tiedä onko uudet tarjotut asunnot kalliimpia, mutta ihmetyttää tämä kemijärveläisille nauraminen ja ilkkuminen. Ei kaikki ole helsinkiläisiä monikulttuurisia kosmopoliitteja. Ja siinä ei ole mitään väärää, pahaa tai hävettävää ja se ei ole edes rasismia.)

          • 6.1.2.1.1

            AMK sanoo

            Jos sanot kelan maksamasta asumistuesta.sillä ei edes maksa sähkölaskua,ihme kyllä sähkölasku on suurin asumiskustannus jos asut sähkölämmiteisessä talossa.Päättäjät eivät ole tajunneet tätä. Tai ovat sähköveroa nostetaan taas kerran.

        • 6.1.2.2

          Tatu sanoo

          Onpa hirveää, Kemijärvestä tulee vihdoinkin oikea kirkonkylä kerrostalojen täyttyessä!

          Kettuilu sikseen, mielestäni on itsekkyyden huippu omia kokonainen kerrostalo 13 pekkaan, koska ei halua lisää naapureita/pakolaisia samaan taloon asumaan. Talo on kuitenkin purku-uhan alla, ja näiden 13 ihmisen pitäisi joka tapauksessa muuttaa muualle, kun talon purkaminen aloitetaan. Käytännössä tällä järjestelyllä heille annetaan lisää aikaa muuttaa, koska talon tuotto saadaan hetkellisesti plussan puolelle käyttöasteen ja vuokratulojen kasvaessa. Pakolaisiahan ei majoiteta talossa ikuisesti.

          Tv. Oululainen ”kosmopolitaani”

        • 6.1.2.3

          Aura sanoo

          Tuhannet suomalaiset asuvat yksityisen omistajan vuokraamissa asunnoissa ja kiinteistöissä, samalla lailla heillekin tulee ”ihan yhtäkkiä” ilmoitusta muuttaa muualle x kuukauden sisällä, silloin ei toki anneta mahdollisuutta jäädä. Ihan lainmukaista, pitäisikö tästäkin nostaa meteli? Suomessa ei taida vielä ainakaan laillisesti olla asuinalueita, joilla asuminen ja oleskelu on tietyn tyyppisiltä ihmisiltä kielletty. Voitko täsmentää, miksi ihmeessä naapureiden poliittisista aatteista tai etnisyydestä pitäisi välittää? Jos ei siedä mahdollisuutta että naapuri ei ole joka osalta samalla aaltopituudella, kannattanee muuttaa vaikka Jäämerelle saareen.

          • 6.1.2.3.1

            Pirjo Metiäinen sanoo

            Jos haluaa, että ei tarvitse muuttaa, pitää hankkia omistusasunto, vaikka omakotitalo ja naapureistakaan ei tarvitse olla niin tarkkana, kun hankkii sen talon vähän kauempaa, metsän keskeltä.

      • 6.1.3

        Niilo Paasivirta sanoo

        Onko ne uudet hienommat, isommat ja vuokraltaan kalliimmat asunnot yhtä lähellä asukkaiden työpaikkoja ja heidän lastensa kouluja vai kauempana niistä?

        • 6.1.3.1

          stunned sanoo

          Luitko artikkelia? Siellä sanotaan, että ei ole pakko muuttaa. Voi jäädä vanhaan asuntoonsa, jos näin haluaa tehdä. Ongelma ratkaistu.

          • 6.1.3.1.1

            Niilo Paasivirta sanoo

            Yllättävän vaikeita ja ilmeisen kiusallisia kysymyksiä, kun vastausten sijasta voi ainoastaan väistellä.

        • 6.1.3.2

          stunned sanoo

          Asettelet kysymyksesi siten, että niihin ei voi vastata niillä tiedoilla, joita artikkelista voi lukea. Kiusallista on vain se, että itsepintaisesti yrität johdattaa keskustelua sivupoluille lillukanvarsiin.

          En minä tiedä missä heidän työmaansa ovat tai onko heillä töitä ollenkaan enkä pidä sitä olennaisena kysymyksenä.

          Normaalisti yksityisen vuokranantajan oikeutta valita asukkaansa ja vuokralaisensa ei ikinä kyseenalaistettaisi. ”Häätö” olisi vain vapaan markkinatalouden eräs ilmenemismuoto.

          Ihmettelen miksi nyt on niin tärkeää keskittyä 13:een vuokralla-asujaan Kemijärvellä, kun tavallisesti heidät leimattaisiin keskustelupalstoilla työnvieroksujiksi tai laiskureiksi, joilta pitää ottaa tuet pois, jotta työnhaku maittaa oman työnkäyntialueen ulkopuolelta.

          Blogin artikkeli kertoo siitä, kuinka pakolaiskriisiä käytetään keppihevosena ja politiikanteon välineenä ja siitä, kuinka asiaa väännetään aina väärin päin eikä mikään kelpaa.

          Asukkailla on oikeus jäädä aloilleen tai muuttaa. Muuttoapua ja aikaa on luvattu. Heitä odottavat entistä paremmat asunnot, jos he päättävät mahdollisuuteen tarttua. Kaikki muu on spekulaatiota.

          • 6.1.3.2.1

            Niilo Paasivirta sanoo

            ”Normaalisti yksityisen vuokranantajan oikeutta valita asukkaansa ja vuokralaisensa ei ikinä kyseenalaistettaisi. ”Häätö” olisi vain vapaan markkinatalouden eräs ilmenemismuoto.”

            Hyvä on sitten. Sovitaan, että häätö viikon varoitusajalla on jatkossa yleisesti hyväksytty markkinatalouden ilmenemismuoto.

  5. 8

    Viltsu sanoo

    Äh, Suomen kuvalehti korjaillut härskeimmät ylilyönnit pois.
    Myöhäistä, juttu luettu 50000 kertaa ja mielikuva häädöistä jäänyt ihmisten mieliin.

  6. 10

    veikko L sanoo

    ”Uusien naapureiden kanssa voi ihan hyvin jäädä asumaan, jos niin haluaa. Vuokralla asuvahan ei koskaan voi valita naapureitaan, vaan seinän taakse tulee sellainen eläjä kuin on tullakseen”
    Muistaakseni romanikulttuurissa ei hyväksytä, mikäli nuorempi romanipariskunta muuttaa vanhemman pariskunnan yläpuolelle. Se katsotaan loukkaavaksi.
    Jostain luin/kuulin tuosta aiottiin kunnissa luopua

    • 10.1

      Heikki Sinsemilla sanoo

      Ei se koske kerrostaloja. On ihan totta että noin se menee jos esim. 2-kerroksinen rintamamiestalo jaetaan eri sukupolvien välillä, silloin vanhempi perhe kuuluu jonkun vanhan uskomuksen mukaan yläkertaan. Ja joskus voi olla niinkin että perheen miehet ottaa ylemmän kerroksen omaksi valtakunnakseen, estäen naisia käymästä siellä ja voi olla ettei sitä siinä tapauksessa siivoa kukaan koskaan.

      Ja noin muuten tästä jutusta; onko nyt niin että asukkaat ovat jotenkin harmissaan saadessaan paremmat asunnot, vai onko pelkästään jotkut muut harmissaan nähtyään otsikot. Veikkaan jälkimmäistä. Pelkkä some-kohu.

  7. 12

    Vakaa Vanha sanoo

    Herää kysymys, olisiko näiden talojen asukkailla ollut mitään mahdollisuutta siihen parempaan asumiseen, ellei paikkakunnalle olisi siunaantunut pussillinen tulokkaita.

    Poliitikot voivat siloittaa asiaa kuinka pitkään tahansa, mutta ellei tähän yksittäiseen kysymykseen pystytä vastaamaan rehellisesti ja uskottavasti, niin sen jälkeen on aivan turha toivoa Kansan Ymmärrystä.

  8. 14

    sami sanoo

    Jos vuokra on nyt vaikka 300e ja paremmasaa talossa400e niin se tarkoittaa sitä että jää satanen vähemmän ruokaan. Yleisen asumistuen määrä on jotain 240e tms maksimissaan henkeä kohti. Ei tää nyt minun oikeustajuun mahdu että kerrostaloja tyhjennetään maahanmuuttajia varten, oli keinot mitkä hyvänsä. Sitten jos on jo turvapaikka myönnetty niin sittenhän sitä voi hakeutua asumaan mihin vaan vapailla markkinoilla. Ei tälläisiä pakkokeinoja tulisi käyttää missään olosuhteissa.

    • 14.1

      stunned sanoo

      Sinultakin jäi varmaan lukematta otsikkoa pidemmälle.

      Ketään ei häädetä, jokainen saa päättää itse jääkö vai muuttaako ja aikaa annetaan valmistautua. Kemijärvellä nämä 13 vuokralaista ovat hyvässä huomassa.

  9. 15

    Sari sanoo

    No, toi Kemijärvi vaikuttaa aika tuppukylältä. Tahkoako ne siellä kiertää, ku tollalailla reagoivat…Ja siis tarkoitan nyt noita ihmisten kommentteja tohon lehtikirjoitukseen. Eihän naapureitaan voi valita. Tai voi. Ostamalla oman talon. Haloo!

  10. 16

    0ravainen sanoo

    Kyllä on pakko myöntää että minua tämä asia pelottaa. Nimittäin se mahdollisuus, että saisin ”häädön” asunnostani, jotta siihen voitaisiin majoittaa pakolaisia.

    Asun tällähetkellä asunnossa, joka on oikeastaan kaksio, mutta joka on muutettu yksiöksi kaksioiden huonon kysynnän takia. Vuokraehdoissa on, että vuokranantaja saa muuttaa minut pois, jos huoneistolleni kaksiona tulee kysyntää.
    Minulla siis on syytä olla huolissani.

    Mielestäni otsikon lausahdus ”Kun mikään ei kelpaa” halventaa inhimillistä ajattelua. Kyse ei ole vain asunnosta, vaan kodista. Siihen vaikuttavat muutkin asiat kuin asunnon kunto, hinta tai sijainti. Koti koostuu ihan muista asioista.
    Olen ehdottomasti sitä vastaan, että ihmisiä siirrettäisiin pois kodeistaan, olipa kyseessä mikä tilanne tahansa.

    • 16.1

      stunned sanoo

      Kaikkien palkansaajien tulee olla huolissaan tulevaisuudestaan oikeistohallituksen leikkausten edessä. Rikkaat ja ylempi keskiluokka ovat verokapinassa ja työpaikat siirretään Kiinaan tai teetetään ilmaistöinä.

      Pakolaiskriisi on sivujuonne. Syyttömien potkiminen ei auta. Jotakin muuta on tehtävä.

      Kiinteistö Oy Kemijärven vuokratalot on pulassa ja talousvaikeuksissa, koska asuntojen käyttöaste Kemijärvellä on alle 70 prosenttia. Yhtiö on joutunut purkamaan ja myymään kapasiteettiaan. Kauppa ei kuitenkaan käy. Kemijärvi on aikoinaan rakennettu 12 000:lle asukkaalle, kun nyt jäljellä on enää alle 8000. Asukkaiden keski-ikä on hälyttävän korkea — yli 5 vuotta. Töitä ei ole. Ymmärrän vallan hyvin, että Kemijärvellä halutaan ottaa pakolaisia vastaan valtiontukien takia. Ei ole myöskään järkevää pitää lämmitettynä kahta tyhjillään tai puolityhjillään olevaa kerrostaloa, joista toisessakin on vain 13 asukasta. Vuokralaisten kohtalo on roikkunut avoimena heidän yllään Damokleen miekan lailla jo vuosia.

      http://yle.fi/uutiset/kemijarvi_poistamassa_asuntojaan_rytinalla/6409862

      http://yle.fi/uutiset/kemijarvi_myy_vuokra-asuntojaan/6675510

  11. 17

    pitkäaikaistyötön sanoo

    Blogistin ahdasmielisyys on minulle suuri pettymys. Työttömyysasioissa hän on kyllä valmis kyseenalaistamaan viranomaistoiminnan laillisuuden ja median moraalin, mutta tässä toisessa asiassa viranomaiset ja valtamedia näyttävät olevan erehtymättömiä.

    • 17.1

      Saku Timonen sanoo

      Eivät ole erehtymättömiä, mutta mikään viranomainen ei tee jatkuvasti ja tahallaan virheitä, kuten ns. maahanmuuttokriittiset väittävät.

      Sinun jatkuva nillityksesi puoletaan rupeaa ihmetyttämään minua. Muuten järkevä ja pitäaikainen kommentoija muuttuu ihan kuin MV:n lukijaksi heti, kun maahanmuutosta puhutaan.

      • 17.1.1

        pitkäaikaistyötön sanoo

        Saku,

        Toivon sydämestäni, että sinäkin olet jonain päivänä työtön, niin ei tarvitse enää kirjoitella toisen tiedon varassa 😛 Keventävä aloitusvitsi 🙂

        Mikä ihmeen nillitys? Kaikki eivät ole samaa mieltä kaikista asioista. Oikeasti suvaitsevainen ihminen ymmärtäisi sen.

        Minä en hyväksy rasismia, en hyväksy fasisismia, en nationalismia. Olen demokraattisen oikeusvaltion peruspilari siinä missä sinäkin.

        Olen tuonut esiin maahanmuuton ja pakolaisriisin ongelmia taloudellisesta näkökulmasta, koske se on työttömille merkitsevä näkökulma. En ole solvannut ketään, en ole ottanut kantaa islamiin uskontona tai ideologiana. Pääministeri Sipiläkin on jo esittänyt kriittisempiä mielipiteitä kuin minä täällä ikinä.

        Ymmärrän, että olet varmasti joutunut viime aikona viestitulituksen kohteeksi ja se luultavasti saa sinut näkemään kaikki tietyllä tavalla kriittiset viestit huonossa valossa. Siitä huolimatta toivon, että voimme olla eri tai samaa mieltä jatkossakin.

        Toivon, että emme ala jakautuman hyviin ja huonoihin ihmisiin. Koska…. me työttömät olemme tietysti niitä huonoja ihmisiä. Minäkin. Proved by Saku.

        • 17.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Minä olen ollut työtön ja sukulaisissani ja tuttavissani on paljon työttömiä. Kyllä minä ymmärrän myös toisenlaisia mielipiteitä, mutta myöntää täytyy, että viiden vuoden bloggaaminen on tehnyt kyyniseksi. Ei ole sellaista aihetta, josta en saisi kuraa niskaani, joten asenteeni on valmiiksi varautunut.

          Voimme jatkossa varmasti olla samaa mieltä niistä asioista joista olemme samaa mieltä ja muista sitten eri mieltä ihan molemminpuolisesti toisiamme kunnioittaen.

        • 17.1.1.2

          stunned sanoo

          Hivuttava myyräntyö alkaa vaikuttaa. Agitaatio nostaa köyhän köyhää vastaan ja saa työttömän epätoivoissaan kadehtimaan pakolaisia. Pitäisi muistaa, että tätä johdetaan ylhäältä. Olemme shakkinappuloita. Todellisuudessa työttömien kohtalo kiinnostaa vain niin kauan kuin akuutti pakolaiskriisi kestää tai kunnes demokratia kaatuu.

          • 17.1.1.2.1

            pitkäaikaistyötön sanoo

            Siinä oli passiivia kerrakseen. Joku tekee jotain jossain.

            Minä en kadehdi tp-hakijoita. Työllisiä kadehdin heikoimpina hetkinä.

    • 17.2

      LL sanoo

      Ehkä kannattaisi ahdasmielisyyden osalta tutkia ensisijaisesti oman mielensä sisältöä kuin vain todeta, että joku toinen on ahdasmielinen. Minä myönnän ilman kysymättäkin, että olen joissain asioissa ahdasmielinen, mutta teen kaikkeni ettei se aiheuta tarpeetonta haittaa kanssaihmisilleni.

  12. 18

    Korjaaja sanoo

    Nyt kiertää myös tällainen tapaus, jossa kolarilainen ”perheyritys kaadetaan mamujen tieltä”. Hyviltä suomalaisilta ihmisiltä ”viedään” elinkeino ja työt. Kommenttiosiossa on useita klassisia ”en ole rasisti mutta” -avautumisia sekä tällainen asiaa avaava virke:
    ”Liike toiminta loppuu yrittäjältä ja sillä saletti. Eihän siinä voi normi ravintolaa pyörittää kun mamut edustavat eri uskontokuntaa ja meidän tavat ei käy heille. Mamut ei käsitä että elettäis maassa maantavala.” Yksi maalailee jo, että tilat menevät lopullisesti pilalle mamujen käytössä, ja tuntuu toivovan tuhopolttoa: ”Ja sitäki mietin että mitä tuosta paikasta on jäljellä kahen vuen jälkeen,jos ei sitte ennen sitä joku keksi pistää tulta nurkkaan.”

    Mitään virallista julkaisua en asiasta vielä löytänyt, mutta odotan innolla… https://www.facebook.com/inga.kuru/posts/10153798946299674?pnref=story