Mediajulkisuutta

– Olet paljon isäsi näköinen ja ääni on täsmälleen sama, mutta se oli mukava mies.

Näin minulle sanoi eräs isäni vanha tuttu jonkin aikaa isäni kuoleman jälkeen yhdeksän vuotta sitten. Tiesin hänet huumorimieheksi, joten humoristien tapaan hän osasi puhua totta leikillään.

Blogini ja minä saimme tällä viikolla yllättävää mediajulkisuutta, kun Me Naiset ja Nyt kiinnostuivat jutustani Suvakin kääntymys. Suostuin haastatteluihin sen takia, että en pidä rasismista enkä valehtelusta. Ne kulkevat käsi kädessä erilaisisissa nettijulkaisuissa ja -keskusteluissa, joten on ihan paikallaan tuoda asia omaa lukijakuntaani laajempaan tietoon.

Pikkuisen minua kuitenkin kaivelee se, että lehdet kiinnostuivat vain rasisminvastaisista kirjoituksistani ja vieläpä sellaisesta jutusta, jonka faktojen tarkistaminen vei vain vähän aikaa ja jonka kirjoittaminen oli helppoa. Omasta mielestäni olen kirjoittanut paljon paremminkin.

Erityisen paljon parempia ja moninkertaisen määrän juttuja olen kirjoittanut vaikkapa kuntouttavasta työtoiminnasta. Ne eivät ole mediaa kiinnostaneet lukuun ottamatta yhtä toimittajaa, joka ansaitsee tulla mainituksi ihan nimeltä. Viime syksynä Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Ville Vaarne kiinnostui aiheesta, otti minuun yhteyttä ja teki erittäin hyvän jutun kuntouttavassa työtoiminnassa olevan näkökulmasta. Näin kuntouttava työtoiminta sai kasvot ja ne kasvot olivat rohkean Fb-kaverini  Teppo Palmroosin kasvot.

Nyt käytän saamaani pientä julkisuutta hyväkseni ja linkitän tähän kaiken kuntouttavasta työtoiminnasta vuosien varrella kirjoittamani. Jutut eivät tule aikajärjestyksessä, mutta oikeastaan se antaa lisää perspektiiviä. Varatkaa tunti aikaa ja evästä ja avatkaa tämä linkki:  http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/?s=kuntouttava+ty%C3%B6toiminta

Ymmärrän kyllä täysin toimittajien kiinnostuksen juuri rasismin ja väärän informaation vastustamiseen. Viime aikoina netissä on rasistinen valehtelu levinnyt valtavasti. Valheita levittävät niihin erikoistuneet sivut ja jopa Uuden Suomen blogipalsta näyttää muuttuneen MV:n kravattiversioksi. Siistimpää tavaraa löytyy myös vähän kaikkialta aina kansanedustajien Fb-sivuja myöten. Jopa ulkoministeri puhuu muunneltua totuutta Dublin-sopimuksesta.

MV on tietysti ylitse muiden. Se on julistanut avoimen sodan ns. valtamediaa vastaan ja on saanut ainakin osan lukijoistaan vakuuttuneiksi siitä, että kaikki muut mediat valehtelevat ja vain MV kertoo totuuden. Tässä ilmapiiriissä on luonnollista, että muu media, se oikea media, ryhtyy vastaiskuun. Tässä minä olen ihan halukkaasti mukana.

Otsikkoon ja alkuun palatakseni:

Olkaa huoletta. Minun tekstini ovat toivottavasti kiinnostavia, mutta minä en ole enkä sellaiseksi telläydy.  Ette tule näkemään lehtien palstoilla vaatekomeroani enkä esittele julkisuudessa naapurin Taavi-kissaa lemmikkinäni, vaikka se ystävällinen kaveri onkin. Minusta ei saa kiinnostavaa henkilöhaastettelua ja yrittäjäkin luultavasti tympääntyisi viidessä minuutissa.

Niin että tapaamme jatkossakin asialinjoilla.

Kommentit
  1. 1

    Haikki sanoo

    Pelle Miljoonaakin ärsyttää varmaan joskus, kun yleisö pyytää lähes joka keikalla laulamaan ”EB on siististi cool”, vaikka kontrasti muuhun tuotantoonsa onkin suuri.

    Valehtelun vastainen kampanjasi kiinnostaa minua ainakin jatkossakin, olipa aihe mikä hyvänsä.

  2. 2

    Eikka sanoo

    Asialinjalla on hyvä jatkaakin, valheita ja puolitotuuksia tulvii tiedotusvälineistä liikaa. Päivän paras hetki on kun saan lukea kiinnostavaa tekstiäsi ja tiedän sen olevan totta sanasta sanaan.

    Vihaan valehtelua ja kaikkea vastaavaa ja olen kanssasi totuuden puolustaja viimeiseen hengenvetooni asti…

  3. 3

    Angie sanoo

    Mahtavaa Saku Timonen!
    Kiva kun linkitit noi jutut kuntouttavasta työtoiminnasta yhteen paikkaan.

  4. 4

    keke sanoo

    ”Erityisen paljon parempia ja moninkertaisen määrän juttuja olen kirjoittanut vaikkapa kuntouttavasta työtoiminnasta”
    Meinasin tulla tätä tänne sanomaan mutta eipä tarvitse. Jos keke saa jotain sanoa niin vaikka Saku on varsin lahjakkaasti tuonut esille kuntouttavan työtoiminnan todellista luonnetta ja lainsäädäntöä niin harras toiveeni olisi jos vain aikaa löytyy niin myös käsitellä työkokeilujen lainsäädäntöä sekä siihen liittyviä käytäntöjä.

    • 4.1

      Saku Timonen sanoo

      Työkokeilut ovat myös lähellä sydäntäni, joten uskallan luvata juttuja siitäkin.

      • 4.1.1

        Angie sanoo

        Luin äsken sen NYT:in haastattelun ja se oli hyvä. Haluan olla sellainen blogisi lukija, joka kannustaa ja antaa sulle positiivista palautetta, jotta jaksat kirjoittaa tätä jatkossakin eikä saamasi vihapalaute lannista sua. Ilman uuninpankkopoikaa täällä urpolassa ei jaksa olla!

      • 4.1.2

        töytön sanoo

        Minua ovat kovasti painostamassa 9kk työkokeiluun tuolta työkkärin ja etenkin yhden koulutusfirman puolelta, ehkä voisi kuulemma samalla jotain tutkinnon osiakin suorittaa. Olen siis vielä töissä, mutta joka viikko on soitellut tuo kouluttaja mihin en ole tietenkään vastannut kesken työpäivän. Kummasti on ujutettu tuo työkokeilukin omiin tietoihini, vaikka en ole semmosia papereita allekirjoittanut 🙂

        Mielenkiintoista olisi tietää paljonkohan tämä koulutusfirma nettoaa tästä tulevasta ilmaistyöstäni 🙂

  5. 5

    Huolestunut sanoo

    Luin muutama tunti sitten Nyt-lehden jutun ja olisin kommentoinut sinne muista aiheistasi, mutta kommentointia ei ollut. Olisin halunnut kommentissani tuoda esille, miten hälyttävää on, että todellista tutkivaa journalismia löytää nykyisin ainoastaan blogeista, ei tiedotusvälineistä, joilla olisi tutkimiseen resursseja. Valtamedia on valitettavasti vallan otteessa.

    • 5.1

      sama juttu sanoo

      Itsekin olisin halunnut kommentoida Nyt-juttua samasta syystä. Ainakin minä luen tätä blogia ensisijaisesti työttömyysaiheiden takia.

  6. 6

    Lukiolainen sanoo

    En voi muuta kuin kiittää tämän blogin ylläpidosta ja sen suorasukaisuudesta/selkeästä lähteistöstä. Valitettavan monet tuttuni (jopa vanhempien ystävät) lukevat MV-lehden kaltaisia laatujulkaisuja kuin Raamattua ja vihdoin voin selittää heille uusien ”raporttien” paikkaansa pitävyyden ihan vain jo linkkaamalla tämän blogin heille. Kiitos.

  7. 7

    sanoo

    Tervehdys Saku,

    kiitos sinulle teksteissäsi ansiokkaasta perustuslakimme ja sen myötä lakiemme puolustamisesta. Olet varmaankin jo lukenut alla olevan, linkitetyn, uutisen: ei mitään uutta auringon alla, vain vahvistus sille, että aktivointitoimenpiteitä (käsite on tietoisen hämärtävä eufemismi) tullaan käyttämään yhä enemmän.

    Tulemmeko näkemään sen, että heikoimmassa asemassa olevia ajetaan vastakkain: maahanmuuttajia ja kuntoutettavia? Tällainen varmasti sopisi joitakin poliittisia näkemyksiä edustaville. Kuitenkin heikoimmassa asemassa ja yleensä hatarasti toimeentulevilla on keskenään lähinnä yhteistä ja yhdessä puolustettavaa.

    Jonathan

    Pitkäaikaistyöttömyys vaatii kunnilta rahaa ja luovuutta: ”Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa”
    http://yle.fi/uutiset/pitkaaikaistyottomyys_vaatii_kunnilta_rahaa_ja_luovuutta_meilla_ei_ole_muuta_vaihtoehtoa/8325071

  8. 8

    Ilkka Nygrén sanoo

    Julkisuuttaan ei voi valita. Vaikka olisi kiva saada huomiota siitä mikä on tärkeää, niin usein se huomio tulee jostain ihan olemattomasta ilmiöstä. Ehkä ainut oikea tapa suhtautua asiaan on juurikin tuo että pyrkii siinä vartin valokeilassa rummuttamaan sitä oikeaa asiaansa.
    Pitää vielä kysyä tuosta MV:stä jota itsekin joutuu tuttujen facebook-päivitysten kautta seuraamaan, että kuinka monta prosenttia siellä olevista jutuista on jossain vaiheessa oikaistu, ”oikaistu”, tarkennettu, poistettu, muokattu (ilman että kerrotaan että muokattu tai oikaistu)? Siis onko ylipäätään jotain uutista joka olisi sellaisenaan ollut edes about paikkaansapitävä?

  9. 9

    Pera sanoo

    No nyt ne on siellä!
    Sakulle suuret kiitokset kuntouttavan työtoiminnan juttujen uudelleen linkityksestä. On sen verran tuhti paketti, että moni politiikan ammattilainenkin pääsee tutustumaan siihen mitä ovat asiasta eduskunnassa säätäneet.

  10. 10

    pitkäaikaistyötön sanoo

    MV – siististi cool, vai miten se meni? 🙂

    Ylimielisesti ja elitisesti totean, että roskakansalla on roskakansan lehdet. Paska ei lopu maailmasta kommentoimalla jokaista kikkaretta. Jos alkaa analysoimaan jokaista pöntöllistä, mitä maailmasta löytyy, niin menettää vain oman mielenterveytensä.

    Hymyt ja Seiskat ovat jopa ajaneet ihmisiä tappamaan itsensä. MV on vielä B-sarjaa siinä suhteessa. Toistaiseksi.

  11. 11

    elm sanoo

    Hei,
    ja samaa mieltä olen edellisten kommentoijien kanssa näiden aiheiden esilläpidon tarpeellisuudesta. Hämmentävää lähinnä, ettei valtamedioiden toimittajat ruodi esimerkiksi nykyistä (jo pitkään jatkunutta) työllisyyspolitiikkaa suhteessa perustuslakiin, ja vapauteen valita työnsä. Muista pykälien väärinkäytöistä nyt tosiaan puhumattakaan.

    Kuuntelin suurella mielenkiinnoilla hiljattain tulleen radio-ohjelman ”Kansalaistyöstäkö ratkaisu pirulliseen työttömyyteen? (kuunneltavissa edelleen: http://areena.yle.fi/1-3024438)

    Olisi mielenkiintoista jos julkinen keskustelu lähtisi ruotimaan ja keskustelemaan laajemminkin tällaisista vaihtoehdoista. Kiteytettynä: perustulo yhdistettynä palkattuun kansalaistyöhön – voisiko siinä olla mahdollisuus työlisyyden kasvuun? Ns. kansalaistyö (uusi käsite siis, radio-ohjelma avaa sen) on siis palkattua (minimi 10 e / h) ja omaehtoista, täysin omaehtoista siis. Ketään ei määrättäisi siihen, tietenkään.

    Eli uusia avauksia tulee. Mutta tuleeko toteutuksia koskaan? Tehkäämme kaikkemme, että tulisi.