Suuri saavutus

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä on moneen kertaan julistanut aikovansa eriyttää oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sosiaalietuudet muiden saamista etuuksista ja erityisesti hän on luvannut alentaa turvapaikanhakijoiden saamaa vastaanottorahaa merkittävästi. 

Perustuslakiasiantuntijat ovat yrittäneet selittää Mäntylälle, että Suomessa on asumisperusteinen sosiaaliturva, jonka mukaan oleskeluluvan saaneet ovat täsmälleen samassa asemassa kantasuomalaisten kanssa. Sitä edellyttää perustuslaki, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä ja siksi oleskeluluvan saaneiden etuuksia ei voida alentaa ilman että samalla alennetaan kaikkien tukia.

Turvapaikanhakijat ovat hiukan eri asemassa. Oleskelulupansa käsittelyä odottavien turvapaikanhakijoiden saama tuki on ollut jo vuodesta 2010 alkaen huomattavasti alhaisempi kuin työmarkkinatuki ja jopa alhaisempi kuin toimeentulotuki.

Tätä perustuslakivaliokunta perustellut vuonna 2010 sillä, että vaikka toimeentulotuki on ihmisarvoisen elämän minimi, niin tukea pienemmän vastaanottorahan määrä vastaa kuitenkin toimeentulotuen perusosaa, koska siitä on vähennetty vastaanottokeskuksen hyödykkeinä järjestämä osuus.

Valiokunnan lausunnon mukaan vastaanottorahaa voitiin alentaa nykyiseen juuri hyödykkeiden tarjoamisen takia, mutta alemmaksi ei enää voida mennä vaarantamatta yhdenvertaisuutta ja toimeentulon minimiä.

Nyt hallitus on kuitenkin vähin äänin ja kysymättä perustuslakivaliokunnalta tai keneltäkään muultakaan yhtään mitään mennyt alentamaan turvapaikanhakijoiden vastaanottorahaa. Alennus on sitä luokkaa, että enpä ihmettele hallituksen vaitonaisuutta. Yksin asuvan ja itse ruokansa ostavan vastaanottorahaa on tämän vuoden alusta alennettu 1,16 euroa kuukaudessa. Vastaaottorahan määrät ovat 1.1.2016 alkaen tällaiset:

voraha

Ja tällaiset ne olivat viime vuonna:

vo raha 2015

Lähde: Maahanmuuttovirasto 

Miksi hallitus ja Perussuomalaiset ovat vaienneet tästä urotyöstä? Onnistuihan Mäntylä tavoitteessaan ja sai muutettua turvapaikanhakijoiden elämää edes vähän kurjemmaksi. Pitäisihän onnistumisista toitottaa suureen ääneen, kuten maan tapa politiikassa on.

Vai kävikö niin, että koko päätös nolottaa kahdesta syystä. Ensiksikin päätös on vastoin perustuslakivaliokunnan vuoden 2010 linjausta, joka uudemman puutteessa on edelleen voimassa. Päätöksen on siis katsottava olevan vastoin perustuslakia.

Toiseksi alennus on niin pieni, että se ei varmasti miellytä edes Mäntylän innokkaimpia kannattajia. Turvapaikanhakijoitahan piti kurittaa oikein kunnolla, että oppivat olemaan syömättä. Vähän yli euron alennus kuukausisummaan ei varmasti vastaa Mäntylän itselleenkään asettamia tavoitteita.

Alennettu mikä alennettu, eipä tuo varmaan ketään hetkauta. Tällainen salakähmäisyys avaa kuitenkin huikeita mahdollisuuksia myös tulevaisuuden päätöksentekoon. Ihan samalla tavalla voidaan nyt alentaa vaikkapa kaikkien toimeentulotuen perusosaa kysymättä keneltäkään mitään. Varmimmin se onnistuu, kun päätöksestä ei tiedoteta edes jälkikäteen. Kyllä asiakkaat sen sitten huomaavat, kun jää se euron alennusleipäpussi ostamatta.

Päivitys klo 11.05

Minulle huomautettiin heti (ja aiheellisesti), että summa on sidottu indeksiin ja alennus johtuu alentuneesta indeksistä. Tämä pitää paikkansa, mutta alennus on silti tietoinen valinta.  http://www.talouselama.fi/uutiset/toimeentulotuen-perusosa-pysyy-ennallaan-vaikka-indeksi-laskee-6090752

Perustuslakivaliokunnan vuoden 2010 linjauksen mukaan vastaanottorahaa verrataan nimenomaan toimeentulotukeen, ei Kelan maksamiin etuuksiin.

Kommentit
  1. 1

    Merja Nurmi sanoo

    Onko tuo edes aktiivisesti ja erikseen tehty alennuspäätös? Vai onko se tehty indeksitarkistusten yhteydessä samalla kun on alennettu joitain muitakin etuuksia deflaation vuoksi?

    • 1.1

      Saku Timonen sanoo

      Se on tietoinen päätös, koska vastaanottorahaa pitäisi perustuslakivaliokunnan linjauksen mukaan verrata toimeentulotukeen ja toimeentulotuen osalta päätettiin, että siihen ei alentunut indeksi vaikuta.

  2. 2

    Taneli sanoo

    Voisiko tämä liittyä työmarkkinatuen alentamiseen 0,4 % vuodelle 2016? Alentaminen on voitu tehdä mekaanisesti vertaamatta sitä toimeentulotukeen, joka ei laskenut tälle vuodelle. Voipi olla ettei ministeriössä ole hoksattu tätä.

    Kelan sivut ovat juntturassa, mutta alla googlen välimuisti vuoden 2016 tukimuutoksista.

    http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:67MIRoulwioJ:www.kela.fi/-/tyottomyysturvan-euromaarat-vuonna-2016+&cd=1&hl=en&ct=clnk&gl=fi

    • 2.1

      Saku Timonen sanoo

      Epäilemättä liittyy, mutta kuten päivityksessä kerron, niin vastaanottorahaa verrataan toimeentulotukeen, ei Kelan maksamiin etuuksiin.

      • 2.1.1

        Merja Nurmi sanoo

        Ok. Luulin, että toimeentulotuki on sidoksissa kansaneläkkeeseen, että se olisi määräosa täydestä kansaneläkkeestä, näin muistelen lukeneeni opiskeluaikoina, mutta siitä on kauan ja sosiaaliturvajärjestelmä on monta kertaa muuttunut sen jälkeen.

  3. 3

    papinniemi marko sanoo

    Nyt kun yhdeltä osalta on viety, niin ketkä ovat seuraavana jonossa. Eläkeläiset, opiskelijat, mustalaiset, vasenkätiset, punapäät, savolaiset?

    • 3.1

      liisa hirvonen sanoo

      Eläkeläisille, opiskelijoille ja työttömille ei ole luvassa mitään hyvää. Kaikessa hiljaisuudessa tehdään leikkauksia ja myös korotuksia: ansiosidonnaista työttömyysturvaa saavan ennakkoveroprosenttia nostettiin 5% (20% >>> 25%). Työttömyysetuuksia verotetaan ankarammin kuin normaalia palkkatuloa. Tulovero otetaan ns. ennakkoverona, todellinen veroprosentti muodostuu henkilökohtaisen verotuksen mukaisesti vasta koko vuoden kaikkien tulojen perusteella. Joten valtio tavallaan lainaa rahaa vuodeksi työttömiltä.

      • 3.1.1

        jukka mäkinen sanoo

        Ennakkovero voi olla myös pienempi kuin vero lopulta ja veronmaksaja joutuu maksamaan jälkiveroa. Silloin työtön lainaa valtiolta

        • 3.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Työttömän ennakkovero on 20 %. Se on aina liian paljon lopullisessa verotuksessa.

      • 3.1.2

        liisa hirvonen sanoo

        Jukka Mäkinen, olen reilusti yli 50-vuotias. En ole velkaa, kenellekään. Kuulun sukupolveen, joka on siirtynyt maksajaksi jo noin kolmikymppisenä. Saamapuoli on isompi, ja tulee sellaiseksi jäämään, mutta en ole katkera. Toivon ainoastaan, että saan edes kohtuullisen sosiaaliturvan työttömänä. Kiitän, jos edes sen ymmärrät.

  4. 4

    Merja Nurmi sanoo

    Nyt taisi joku pitää ministeriä pilkkanaan ihan tahallaan. Alennettu on, selvä juttu Yksin asuvalta ateriat vokista saavalta on viety ainakin muovikassin hinta kuukaudessa.

  5. 5

    Erkki Weurlander sanoo

    Kaikenkaikkiaan järjestelmä taitaa olla niin monimutkainen, että sitä ei ihminen ymmärrä saatii sitten yläluokkaisesti käyttäytyvä rajoitetun laskutaidon omaava nousukasministeri, joka tunne tunne sympatiaa saati empatiaa. Antipatiaa ehkä sentään….

  6. 6

    timo harju sanoo

    Sakulle: Olet vuosia kirjoittanut pirun hyvin kirjoitettua ja perusteltua yhteiskuntakritiikkiä. Aiemmin ja paperilla näitä nimitettiin kolumneiksi.
    Olet saanut teksteistäsi pelkkää kiitosta ja kunniaa jokaiselta jotain käsittävältä.

  7. 7

    Pekka Rintamäki sanoo

    Asiattoman älämölön siivoaminen pois on palvelus bloginsa lukijoille. Jos tahtoo lukea mitävittuu- palstaa niin lukee sitä tai kirjoittaa sinne.

    Jos luen AkuAnkkaa tai TexWilleriä, niin tahdon, että sisältö on AkuAnkkaa tai TexWilleriä eikä mitävittua. Jos luen Pankkopojan blogia, niin tahdon, että sisältö on ehtaa Pankkopoikaa eikä mitävitturajatkiinni- älämölöä.

    Pankkopojalla on täysi oikeus pitää bloginsa itsensä näköisenä eikä mitään velvollisuutta julkaista muiden kirjoituksia. Se on asia joka öyhöttäjien varmasti on vaikea ymmärtää.

  8. 8

    Anne Suominen sanoo

    Saku, mietin ja tutkiskelin tätä pitkään ja päädyin siihen että tämä ei ole aktiivinen päätös joka koskee nimenomaan turvapaikanhakijoita vaan seuraus hallituksen päätöksestä jäädyttää liuta indeksikorotuksia. Eli tämä johtuu elinkustannusindeksistä.

    • 8.1

      Saku Timonen sanoo

      Niin varmaan johtuukin, mutta sitä olisi pitänyt perustuslakivaliokunnan vuoden 2010 linjauksen mukaisesti käsitellä samoin kuin toimeentulotuen perusosaa, johon nimenomaan päätettiin olla soveltamatta indeksialennusta.