Ei mitään ongelmaa?

Parin viime päivän aikana poliisi ja sisäministeri ovan munanneet itsensä lahjakkaasti tiedottamalla uudenvuodenaaton tapahtumista mitä sattuu. Kertauksen voitte lukea täältä ja täältä. Tänään näyttää olevan muiden vuoro.

Perussuomalainen oikeus- ja työministeri Jari Lindström ei pidä väkivaltarikoksista tuomittujen henkilöiden johtamia katupartioita ongelmana. Hän sai vahvaa tukea saman puolueen kansanedustaja Laura Huhtasaarelta, jonka mukaan rikostausta ei ole katupartioinnissa mikään ongelma, koska jotkut kansanedustajatkin on tuomittu rikoksista.

Oikein hienoa kuulla miten Perussuomalaiset hahmottavat katujen turvallisuuden. He ovat valmiit sallimaan yleisen järjestyksen ylläpidon porukalle, joka on julkisesti ilmoittanut käyvänsä ihan kotimaisten suvakkien kimppuun. Perussuomalaiset ainakin lienevät turvassa, kunhan vain muistavat näyttää partiolle jäsenkirja tai vaikkapa puolueen pinssin rintapielestään.

.soodin

Rikollinen tausta ja selkeästi kerrotut aikeet eivät siis ole mikään este katupartioinnille. Sitä ei varmaan ole sitten myöskään selkeä natsi-ideologia, joka on koko partioinnin takana.

996707_965631390175097_5814263035616557828_n

Jos ette tiedä mitä 14 words tarkoittaa, niin katsokaa urbaanisanakirjasta.

Oikeusministeri ei näe mitään ongelmaa. Herää kysymys onko oikeusministeri tyhmä, sokea vai peräti jotain vielä pahempaa.

Puolustusministeri Jussi Niinistö puolestaan hahmottelee kokonaisen muslimivallankumouksen tai sisällissodan, joka melkein pääsi alkamaan uudenvuodenyönä.

Tahriri ja Köln olisivat voineet tapahtua myös Suomessa. Helsingin poliisi sai ennen uutta vuotta vihiä, että pääkaupunkiseudulla olevilla turvapaikanhakijoilla oli ehkä samansuuntaisia suunnitelmia. Helsingin rautatieaseman asematunneliin oli sosiaalisessa mediassa suunnitellun mukaisesti kokoontunut jopa 1 000 irakilaista miestä. Kiitos poliisin päättäväisen toiminnan, uhkaavasta tilanteesta selvittiin ”vain” muutamalla ahdistelutapauksella. Niistäkin jokainen on toki liikaa.

Olen Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että jokainen tapaus on liikaa, mutta muuten ministerin mielikuvitus taisi lähteä laukalle. Helsingin poliisi ei ole kertonut miten se laski paikalla olleen tuhat irakilaista miestä eikä ole muistanut sanoa, että yksikään noista kolmesta tapauksesta ei sattunut asematunnelissa. Lisäksi KRP on ilmoittanut, että mitään tällaista suunnitelmaa ei ollut olemassakaan.

En enää ymmärrä mitä tässä maassa tapahtuu. Ovatko poliitikkomme ihan oikeasti mielikuvituksensa vietävissä olevia tolloja? Ollaanko täällä suunnittelemassa vallankaappausta, jonka liikkeellepanijana toimii hallituspuolue, iskuvoimana virkavalta ja katunyrkkinä natsipartiot? Vai onko sittenkin kyseessä vain I.S.K.T.R.?

isktr

Kuva: Kummeli

 

Ja tässä välissä muistutan kommentoinnin säännöistä. Vain omalla etu- ja sukunimellä kirjoitetut kommentit hyväksytään – eikä välttämättä niitäkään. Olen kyllästynyt siivoamaan törkyä.

Kommentit (56)
  1. Harri Waltari
    8.1.2016, 15:38

    Perussuomalaisten lausunnot ovat sikälikin kummallisia, kun poliisimieheksi koulutettavalta, järjestyksenvalvojalta ja vartijalta edellytetään lain mukaan, että he ovat rehellisiä, luotettavia ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivia. Järjestyksenvalvojista annettua lakia tältä osin koskeva hallituksen esitys (HE 265/2004) konkretisoi asiaa mm. näin “Rehellisyyden ja luotettavuuden arvioinnissa olisi käytännössä kiinnitettävä huomiota erityisesti sellaisiin todettuihin ja epäiltyihin rikoksiin tai väärinkäytöksiin, jotka osoittavat hakijan olevan sopimaton toimimaan järjestyksenvalvojana. … Järjestyksenvalvojalla on oikeus käyttää tehtävissään myös voimakeinoja, jonka johdosta esimerkiksi pahoinpitelyyn tai muuhun väkivaltarikokseen syyllistymistä olisi pidettävä normaalia moitittavampana.” Lainsäädäntö siis lähtee siitä, että järjestystä ylläpitäville henkilöille tulee asettaa kohtuullisen nuhteettomuuden vaatimus. En sitten tiedä, haluavatko mainitut kansanedustajat tältä osin muuttaa lakia. Omasta mielestäni tällainen muutos ei olisi turvallisuutta lisäävä.

    1. Reija Haapanen
      8.1.2016, 17:03

      Samaa olen ihmetellyt. Poliisin tyttärenä ja monia järkkärillisiä yleisötilaisuuksia järjestäneenä nämä kommentit siitä, että ei sillä taustalla niin väliä kun isänmaan ja “meidän naistemme” asialla ovat, tuntuvat tosi erikoisilta.

      Rasistien valkoinen Suomi -partioita yritetään valkopestä (hihi) sekoittamalla ne tavallisen kansan koulutie- tai iltapäivystykseen. Ja metsästysseuroihin, venekerhoihin jms. Tottakai veneklubi vartioi veneitään. Minäkin vartioin pihaani ja yritykset omiaan. Mutta jos veneklubi ottaisi tunnuksekseen atraimet, kirjoittelisi netissä taistelusta sitä sun tätä heistä erottuvaa ihmisryhmää vastaan ja ulottaisi partiointinsa sataman ulkopuolelle, niin yhtä lailla alkaisi kummeksuminen. Metsästysseurojen vetämistä mukaan rasistien katupartioinnin oikeellisuutta selittävänä tekijänä en ole myöskään vielä ymmärtänyt, vaikka asunkin keskellä metsästysseurakulttuuria.

    2. jukka mäkinen
      8.1.2016, 17:08

      Katupartioissa kyse eri asiasta kuin poliisin tai järjestyksen valvojan työssä.

      Katupartiot seuraavat asuinalueensa tapahtumia ja mikäli rikollista epäilyä niin kutsutaan poliisit selvittämään ja turvaamaan kansalaisten koskemattomuus. Jos mukana ennen rikokseen tuomittu ja hän tuomionsa kärsinyt niin eihän sille estettä

      Katupartiot eivät tietenkään saa tehdä mitään laitonta tms.

      Kautta aikain ollut venesatamissa, taloyhtiöissä, kaupunginosissa yms katupartioita valvomassa ja tarkkailemassa. Eikö se ole ollut ongelma sakuille

      Kuten poliisikin sanoi laittomuuksiin ei saa ryhtyä mutta se kaikille itsestään selvää

      Taas nähdään pelkoja siellä missä niitä ei ole

      1. Minna Ylitalo
        8.1.2016, 17:49

        Kyllä saa pelätä jos on kerran uhkailtu. Tuossahan se laiton uhkaus on sivukaappauksessa dokumentoitu kirjallisesti. Eikä tuo ole ainut näkemäni.

        Lisäksi on katupartioita ja katupartioita. Sauvakävelyllä olevat tädit ja muut tuulipukuporukat voivat yhtä hyvin soittaa poliisille jos näkevät epäilyttäviä hiippailijoita. Ei heidän tarvitse järjestäytyä ja perustaa rasistisia solvauksia suoltavaa facebook-ryhmää.

        Sen sijaan Soldiers of Odin Finland facebook ryhmä linkittää samaa MV-lehden potaskaa ja suoltaa samaa rasistista kamaa kuten Rajat kiinni -ryhmä. He ovat itse linjansa valinneet, ihan turha tulla itkemään, että muilla ihmisillä on näistä “huolestuneista kansalaisista” nyt sitten tämä käsitys.

      2. Petri Sakkinen
        8.1.2016, 18:02

        Minä ainakin pelkään näitä uusnatseja. Olen ns. kantasuomalainen heteromies, mutta en syö lihaa ja olen ns. suvakki ja lisäksi invalidi, joten en pääse pakoon enkä pysty puolustautumaan aateveljiesi mahdollista vastentahtoista hakkaamisyritystä vastaan.

      3. Vai niin. Et siis näe mitään merkillistä siinä, että parhaimmillaan moneen eri kertaan väkivaltarikoksista tuomitut jauhopäät vetävät ylleen yhtenäisen uniformun ja rupeavat partioimaan öisiä katuja? Mene nyt vaikka kansallisen vastarinnan sivuille. Siellä kaupataan muun hyvän lisäksi Horst Wesselin elämäkertaa (Göbbelsin luomus natsien marttyyriksi) ja Etelä-Afrikan apartheidia puolustavaa kirjallisuutta historialliseksi aatepohjaksi niille tosiuskovaisille, jotka kokonaisen kirjan kykenevät kannesta kanteen lukemaan. Näiltä vihaa ja historian väärennöksiä pursuavilta sivuilta näiden partiolaisten johtojengi on kotoisin. Tästä tosiasiasta et pääse millään kiemurtelulla. Ja tämäkö on mielestäsi jonkinlaista valveutunutta kansalaistoimintaa? Itse en näe suuriakaan eroja natsien SA-porukoihin. Tollouskin näkyy olevan samansuuntaista ja kyllä se väkivaltakin sieltä vielä esiin purskahtaa. Selvitäänkö siitä muuten kuin poliisia vahvistamalla on jo toinen juttu, eikä sekään ole aivan ongelmatonta kuten Joren kommentissa todettiin.

        1. jukka mäkinen
          8.1.2016, 21:22

          Lue kirjoitukseni ja mieti puolustinko kuvaamiasi ryhmiä!!

          1. Ymmärsitkö itse mitä kirjoitit? Nämä katupartiot pitkin maata ovat jollain tavalla tekemisissä uusnatsien kanssa. Miltei jokaista johtaa jonkinlaisista rötöksistä tuomittu kaveri. Muunlaista tietoa ei ole. Niin että kyllä sinä puolustit.

      4. Riitta Häkkinen
        8.1.2016, 22:39

        Jos minua uhkaillaan, niin katson oikeudekseni pelätä. Tunnustaudun suvakiksi ja oman käsitykseni mukan “takaisin maksunaika on uhkaus”.

      5. Vesa Sorvoja
        9.1.2016, 05:59

        Katupartionnista saa todellisen kuvan katsomalla Pink Floydin The Wallista tehdyn elokuvan. Jos pitkäjänteisyyttä ei löydy yhden elokuvan vertaa, Youtubesta hakea Run Like Hell -osan tuosta elokuvasta. Siinä loppupuolella näkee, mitä kouluttamaton katupartiolainen pahimmillaan tekee.

  2. Markku Kuortti
    8.1.2016, 15:58

    Kyse näyttää olevan siitä, että keskusrikospoliisi tutkii yhtä tapausta, kun Helsingin poliisilla oli kokonaiskuva useista eri tietolähteistä. Näin ainakin kokoomuksen kansanedustajan Kari Tolvasen mukaan. Osittain siis puhutaan eri tapauksista, kun väitetään että Kirkkonummella pidätetyt olisivat suunnitelleet jotain ahdistelureissua Helsinkiin.

    http://yle.fi/uutiset/eduskunnasta_kehuja_helsingin_poliisin_valppaudelle/8580201

Kommentointi suljettu.