Minne menet, PS?

Me allekirjoittaneet vetoamme niihin yrityksiin, jotka ovat hankkineet mainostilaa MV-lehden ja Uber Uutisten sivuilta ja siten rahoittavat näiden toimintaa: lopettakaa vihapuhetta ja toistuvia valheita levittävien verkkojulkaisuiden tukeminen ja kantakaa yhteiskunnallinen vastuunne.

– Valheilla rahastamisen on loputtava.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Vasemmisto-opiskelijat, Keskustan Opiskelijaliitto, Keskustanuoret, Kokoomuksen Nuorten Liitto, Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta, Liberala studerande LSK, Sosialidemokraattiset Nuoret, Vasemmistonuoret sekä Vihreiden nuorten opiskelijoiden liitto.

Tästä netin rasistisia roskajulkaisuja vastustavien joukosta puuttuu yksi merkittävä nuorisojärjestö eli Perussuomalaiset Nuoret.

Järjestön puheenjohtaja Sebastian Tynkkysellä lienee ollut niin kiire kannattaa Soldiers of Odin -järjestön katupartiointia, että vetoomus jäi häneltä huomaamatta.

tynkk

Kuten olen kertonut, niin Soldiers of Odin on käytännössä valkoisen rodun ylivaltaa ajava natsijärjestö, jonka johtohenkilöillä on rankka rikostausta. Myös Tynkkynen on epäilemättä tietoinen tästä, mutta hänelle tarkoitus pyhittää keinot. Koko hänen henkilöhistoriansa on pelkkää julkisuudesta elämistä ja puolueesta erotettuna hän näkee tässä taas kerran tilaisuuden päästä näkyviin.

Nuoret ovat nuoria, mutta ei sisäministerin ja poliisin tuomitseman katupartioinnin kannattaminen ole vain puolueen nuorisojärjestön yksinoikeus. Oulussa puolueen Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jari-Pekka Teurajärvi on peräti perustamassa partiota.

En tiedä minkä nimen ja milaisten tunnusten alla Teurajärvi aikoo partioida, mutta ainakin Iisalmessa partioidaan reilusti Odinin sotureina. Yksi päällystöön lukeutuvista on vieremäläinen perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Jarmo Kyyrö, jota pyydettiin kyseiseen tehtävään.

– Mietin asiaa ihan jonkin aikaa. Kun puoluekaan ei suhtautunut katupartiointiin nihkeästi, niin lähdin mukaan.

Nyt näyttää siltä, että Perussuomalaistet ovat tienristeyksessä. Joko puolue on vakavasti otettava ja yhteiskuntarauhaa turvaava hallituspuolue tai sitten se on MV:n kaltaisia roskajulkaisuja suosiva ja puolisotilaallista omankädenoikeutta kannattavien militanttien puolue. Molempia se ei voi olla.

Tai ehkä sittenkin voi. Harjattiinhan Olli Immoseenkin natsien kanssa veljeilystä tarttuneet roskat maton alle, joten sama voidaan varmasti tehdä kaikille muillekin. Puheenjohtaja Timo Soini ei ole pitkiin aikoihin ottanut juuri mitään kantaa puoleensa tapahtumiin. Silloin harvoin kun ottaa, hän tekee sen niin ympäripyöreästi, että hänen kanssaan voivat kuvitella olevansa samaa mieltä niin natsit kuin järki-ihmisetkin.

***
Kommentointi on edelleen sallittu vain omalla etu- ja sukunimellä eikä kommentin julkaiseminen ole sittenkään varmaa. Moderoinnista on ihan turha tulla valittamaan. Tämä ei ole mikään anonyymi keskustelupalsta, jossa kuka tahansa saa suoltaa mitä tahansa nimettömyyden suojissa.

Kommentit (47)
  1. Unto Mikkonen
    12.1.2016, 09:18

    Jo kauan sitten olisi ollut perusteltua kysyä: mistä tulet PS! Vastaus taitaa olla sama mennen tullen.

  2. Olli Kohonen
    12.1.2016, 09:19

    Käsittämätöntä on eri asiaa koskevissakannanotoissa, että monesti sekoitetaan puurot ja vellit erittäin vahvasti, kun esimerkiksi kaupunginosayhdistysten toiminta automurtojen ehkäisemiseksi ja saapas-toiminta niputetaan yhteen näiden Soldiers of Odinien kanssa. On vähän eri juttu olla katselemassa ja ehkäisemässä, ettei omat tai naapurin lapset tee kännissä pöljyyksiä kuin olla rasistisella ja väkivaltaisella motiivilla liikkeellä. Hyvä, että jaksat pitää Saku asiaa esillä.

    1. Karri Ojanen
      12.1.2016, 18:08

      Samaa mieltä. Näen siinä, että huoleen selkeän rasistisella agendalla liikkuvista Odinin sotureista on sekoitettu keskusteluissa myös asialliset kaupunginosayhdistysten ja muiden vastaavien toimet, tahallisuutta. Tuon verhon taakse Perussuomalaisten riveistäkin on yritetty piiloutua, mutta se verho on kyllä täysin läpinäkyvä.

      Kiitos, Saku, tästä.

Kommentointi suljettu.