Perimmäinen syy

Muistatteko vielä, miten joulukuun puolivälissä uutisoitiin kolmen turvapaikanhakijan ahdistelleen kahta vihtiläistä tyttöä monin eri tavoin keskellä kirkasta päivää? Se oli suuri uutinen ja herätti lynkkausmielialaa vähän kaikkialla. Näin näyttävästi siitä kerrottiin:

Vihti-ahdistelu

Nyt tapaus on osoittautunut perättömäksi. Poliisi kertoo, että turvakameran kuvien mukaan tytöt hakeutuivat itse miesten juttusille eivätkä nämä millään tavalla ahdistelleet heitä, saati että olisivat yrittäneet ostaa seksiä tai peräti yrittäneet raiskata.

Nuoret keksivät joskus tarinoita, mutta tällaisten juttujen sepittäminen on vaarallista. Ensinnäkin se on vaarallista yleisen ilmapiirin takia ja toiseksi siitä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Poliisi ei kaipaa yhtään keksittyä tapausta, koska sillä on tutkittavana ihan oikeasti tapahtuneitakin.

Moni ei ymmärrä, että perätön ilmianto saattaa olla rikos. Rikoslain 15 luvun 6 § sanoo asiasta näin:

Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Vihdin vastaanottokeskus ja tämä tapaus lienevät innoittaneet vihtiläisiä julleja perustaamaan naisia suojelevan Soldiers of Odin -järjestön kannattajaporukan. Näin nämä sankarit osoittavat kunnioitustaan naisille ja kansainväliselle avustusjärjestölle:

kaasuputki

Kuva: Facebook/Kaasuputki

Sama kateus paljastuu myös törkysivusto MV:n toiminnan alhaiseksi motiiviksi. SPR:n naispuolinen avustustyöntekijä on kihlautunut turvapaikanhakijan kanssa eikä sellainen sovi alkuunkaan.

pkade

Turvapaikanhakijoiden vastustamisen perimmäinen syy näyttääkin olevan ihan vanhanaikainen ja supisuomalainen pillukateus. Juttujen kommentointi näyttää olevan ristiriitaista, koska nuoria tyttöjä ollaan suojelevinaan, mutta SPR:n työntekijöitä pidetään hirveinä huorina, jotka eivät suomalaiselle miehelle edes kelpaa.

Jokainen tätä pillukateuden tautia vähänkään ymmärtävä tietää kuitenkin, että ei siinä mitään ristiriitaa ole. Jos nainen ei anna kenellekään, niin hän on potentiaalinen kumppani. Jos nainen antaa jollekin muulle kuin minulle, niin hän on hirveä huora. Näinhän se on aina ollut ja lienee aina oleva.

Nyt kun tämä perimmäinen syy on paljastunut, niin nämä naisten ”suojelijat” voidaan jättää omaan arvoonsa ja ihan sananmukaisesti kiehumaan omissa liemissään. Eivät he mitenkään poikkea entisajan junteista, jotka varmuuden vuoksi ja kateuksissaan tanssipaikalla löivät naapurikylän poikaa. Se vie kumminkin meidän naiset.

***

Kommentointi sallittu vain omalla etu- ja sukunimellä, ellei kommentoija ole erikseen sopinut kanssani nimimerkin käytöstä. Törkyilijät älkööt vaivautuko edes omalla nimellään.

 

 

Kommentit
  1. 1

    jussi koskela sanoo

    ss l. savon sanomat uutisoi joulukuussa (voipi olla aiemminkin) teini tytöistä jotka tyrkkynä pyörivät pakolais keskuksen kulmilla. eilen panin merkille kuopiosssa miten puolipukeiset kuopiolais pimut kuolasivat ”suoranenien” kahvipöydässä. ihan livenä julkisella paikalla. ei näkynyt tunnuksellisia partiolaisia, tyttöjä vihaan viettelemässä. hyvä niin.

    kaikella rakkaudella. kaikki vaan suomesta huolissaan kukin tavallaan.

    • 1.1

      Väinö Lilius sanoo

      Suurin osa heistä jotka ovat ikinä 13-17 -vuotiaina vaihtaneet koulua toiselle paikkakunnalle voivat kertoa siitä minkälaisia reaktioita se vastakkaisissa sukupuolissa aiheuttaa vaikka vain hetkeksi. En nyt tajua että yritätkö tuossa häpäistä tyttöjä kiinnostuksestaan mutta oli mikä oli sen kommentointi ei ole sinun asiasi.

  2. 2

    Huuru Petteri sanoo

    Voisit laittaa lähteesi minkä mukaan alkuperäinen juttu on tekaistu. Itse tunnen tapauksen ja väitän että sinun juttusi on tekaistu.

    • 2.3

      Jukka Korhonen sanoo

      Mahdoitko lukea postausta kovinkaan tarkkaan? Tuossahan se oli Timosen linkittämänä, Vihdin uutisten juttu.

    • 2.4

      Nina Selin sanoo

      Kuulin tästä huijauksesta Vihdissä kyläillessäni jo muutama viikko sitten. Nyt se on julkista ja poliisin toimestakin todistettu. Onkohan tyttöjen toiminnan taustalla kenties vanhempien asenneongelmat? Vai mistä ihmeestä tällainen tulee edes mieleen? Mielisairasta puuhaa tässä ajassa, kun ollaan niin liipasin herkässä kaikkea kohtaan.

      • 2.4.1

        Eija Viitala sanoo

        Lapset ja nuoret eivät ymmärrä tekojensa kauaskantoisia seurauksia. Kotoa nämä asenteet ja käyttäytyminen saavat usein alkunsa ja tietysti kaveripiirissä voi tyhmyys tiivistyä. Pahinta kuitenkin on, että rajat kiinni-sivustot ja mitävittua näillä hekumoivat kun palvelee heidän sairasta agendaansa. Rasismista on tullut hyväksyttyä ja ahdistaa, kun joudun kaikenlaisia keskusteluja ja vihapuheita kuuntelemaan myös työpaikallani, enkä voi asemani vuoksi keskusteluihin puuttua mitenkään. Onneksi on Sakun blogi !

      • 2.4.2

        Manne Laukkanen sanoo

        Parhaimmillaan tästä seuraa useammankin vastenmielisen alakulttuurin tuominen näkyviin tavalla, joka toivottavasti edesauttaa noiden kulttuurien katoamista: miesten harjoittama seksuaalinen häirintä (ihan kenen vaan toimesta), keksityt ahdistelu- tai raiskausjutut, rasistinen vihan lietsonta. Eivät vie yhteiseloamme eteenpäin. Ja kyllä, nyt olisi kauhean kivaa, jos keskityttäisiin faktoihin eikä leikittäisi tulitikuilla ruutitynnyrin äärellä.

    • 2.5

      pekka pehkonen sanoo

      Kummallisia väittämiä sinulla Petteri. Oletko jotenkin huurussa kun et itse linkitä tietolähdettäsi, mutta haukut muita tästä syystä? Siis: kuinka itse tunnet tapauksen? Taidat olle kimpassa valehtelevien tyttöjen kanssa…

  3. 3

    Angie sanoo

    Näin se perjantaipäivä alkoi mahtavilla nauruilla kun luin Uuninpankkopoikaa! Ihmeellisin nimittely, johon olen itse törmännyt on: pihtarihuora?!?
    Vakavasti ottaen, on todella vahingollista, että näitä tekaistuja juttuja levitetään täysin häikäilemättömästi ja aiheutetaan lisää vihaa. Näiden juttujen levittämisellä myös haitataan selkeästi poliisin ja muiden viranomaisten työskentelyä. Kysykää itseltänne, että kuka tästä vihanlietsonnasta hyötyy?

    • 3.1

      Matilda Kuru sanoo

      Lieneekö pihtarihuora se, joka antaa muille paitsi just itelle.

  4. 4

    Maija Kallinen sanoo

    Tekaistujen raiskaus- ja häirintäuutisten kyhäileminen näyttää tulleen tavaksi. Tämä on erittäin vaarallista ja paheksuttavaa myös siksi, että kuka kohta enää ottaa todesta ilmoitusta, jos oikeasti jossain jotain pahaa tapahtuu. Itse muuten lenkkeilen päivittäin vastaanottokeskuksen lähellä, kun tässä nurkilla asun, mutta minkäänlaista häiriötä ei ole koskaan ollut. Mitä nyt kävelevät keskellä tietä ja ilman heijastimia. Mutta niinhän suomalaisetkin…!

  5. 5

    Joni Pelkonen sanoo

    Kateutta, mutta en voi olla huomaamatta että jos joku näiden ”omista” saisi naista, sitä hurrattaisiin äänekkäästi. Hommafoorumilla fantasioidaan suupieli kuolassa ”suvakkiämmistä”.

    Varsin erikoista porukkaa tämä, kun vellovat itselleen täysin tuntemattomien ihmisten tekemisissä ja keksivät niistä ongelman ja vian toisensa jälkeen. Kuulostaa ihan siltä että omassa elämässä olisi paljonkin korjattavaa mutta kun on perisuomalaiseen tapaan paljon helpompi kyttäillä muita ja juoruilla heidän tekemisistään.

    Elävästi tulee mieleen taulu ”Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä”, sillä erotuksella että nämä muiden ihmisten elämää kyttäilevät ja juoruilevat hameeseenpukeutujat ovat ilmeisesti enimmäkseen aikuisia miehiä, tai ”aikuisia” ”miehiä”.

    • 5.1

      Väinö Lilius sanoo

      Jonkun pitäisi alkaa uutisoimaan siitä kuinka mahtavia rakastajia lähi-itäiset miehet ovat ja kuinka pidemmät ja kestävämmät erektiot heillä on kapisiin suomalaisukkoihin verrattuna niin saataisi se kansan valioryhmän odottama sisällissota aikaiseksi.

  6. 6

    Angie sanoo

    Ihan mahtavat naurut taas sain kun luin Uuninpankkopojan blogia. Mutta vakavasti ottaen, ihmisten ei pitäis näillä valheilla lietsoa omaa tai toisten vihaa yhtään lisää. Kaikkien pitäis rauhoittua tässä turvanpaikanhakija-asiassa. Pakko kuitenkin kysyä, että kuka tätä vihanlietsontaa tarvii ja kuka siitä hyötyy?

    • 6.1

      Väinö Lilius sanoo

      Suuttumus ja viha on sellainen huume että sitä neurologit vertaa voimassa kokaiiniin ja koukuttavuudessa sokeriin.

      Ihmiskunnalla on aina ollut oma joukkonsa kaikenlaisia hirviöitä joiden niskoille maailman ongelmat kaadettiin ja joita sai kohdella ali-inhimillisinä paholaisina. Olivat ne sitten germaanit, muslimit, merirosvot, kiinalaiset, natsit tai jopa ”ryssä”. Joku sakki jonka tappaminen oli sankariteko ja jota sai sydämensä pohjasta vihata ja luvalla unohtaa kaikki hyvän ihmisen elämänsäännöt. Ei ihme että kun tilaisuus tulee niin siihen hirviöriippuvuuteen ja sen mukana tulevaan yhteisöön hyppäävät juuri ne joilla ei elämässä paljoa merkitystä löydy.

  7. 7

    Hannele Rauhanen sanoo

    Nämä perättömiä ilmiantoja tehneet pitää asettaa syytteeseen ja heille antaa viharikos-momentilla korotettu rangaistus. Tämä ei ole mitään läppää. Vanhemmat eivät varmasti myönnä, miten helposti ovat tyttäriensä kusetettavissa. Komian kasvatustyön tulos nämäkin pissikset. Halveksin heitä, jokaisella on mahdollisuus tehdä valinta ja siitä valinnasta on itse vastuussa.

    • 7.1

      heidi wikström sanoo

      Ei kuitenkaan kannata tuomita noita tyttöjä eikä heidän vanhempiaan kaikkia yksityiskohtia tietämättä. Mun mielestä ketään ei kuulu nimittää pissikseksi eikä minulla ainakaan ole varaa halveksia ketään. Tässä hesarin kiihkoton kommentti tuohon ahdistelutapauaepäilyyn: http://www.hs.fi/kaupunki/a1453440735685

  8. 8

    Krista Metsälä sanoo

    Asioissa on monta puolta. Nyt miettikää ketkä aiotte jakaa tätä – ja muitakin, joissa herkässä iässä oleva lapsi on kohteena – te voitte tietämättänne saada paljon vahinkoa aikaiseksi. Asioista on hyvä puhua, mut olisi jo aika jättää nuori rauhaan. Eiköhän saanut jo tarpeeksi kritiikkiä kohdalleen? Please Peace

    • 8.1

      Minna Ylitalo sanoo

      Eräs Finnish Defence Leaguessa riekkuva äiti levitteli syksyllä somessa itse keksimäänsä juttua, jossa uhrina olisi muka ollut hänen oma teinityttärensä. Kotipaikkakunnalla sekä äidin että tyttären henkilöllisyys on tiedossa. Monesti nämä nuoret ovat oppineet rasistisen vihansa kotona tämän äidin kaltaisilta vanhemmiltaan.

  9. 9

    Mika Manninen sanoo

    Vaarallisinta noissa sepityksissä on se, että niiden verukkeella rasmuslaiset yleistävät kaikki kertomukset mamurikoksista valheiksi, kunnes on vedenpitäviä todisteita eli selvä oikeuden tuomio.

    Neutraalisti asiaan suhtautuvalle on selvää, että keksittyjäkin rikoksia tulee ilmi, mutta se ei vaikuta kokonaiskuvaan juurikaan.

    • 9.1

      Minna Ylitalo sanoo

      Miten niin selvää, että keksittyjä rikosilmoituksia tehdään? Merkillistä hyssyttelyä. Tällaisesta tahallisesta vahingon aiheuttamisesta ja hysteerisestä huomionhakuisuudesta kärsivät myös monet kantasuomalaiset miehet. Samalla päädymme traagiseen tilanteeseen, jossa todellisia väkivallan uhreja uskotaan entistä vähemmän. Jos näille työille sattuu elämässä jotakin ikävää niin kukaan ei usko.

      • 9.1.1

        Mika Manninen sanoo

        Niin, on selvää, että tuota tapahtuu. On aina tapahtunut. Ei tietenkään saisi, mutta tällainen tämä maailma nyt on.

    • 9.2

      Angie sanoo

      Tai näiden levitettyjen valheiden perusteella joku ”maahanmuuttokriitikko” päättää murhapolttaa vastaanottokeskuksen.

    • 9.3

      Perttu Sivén sanoo

      Kaikkien rikosten tuomitseminen kuuluu kylläkin edelleen oikeusvaltiossa tuomioistuimelle. Tiettävästi Suomen oikeusjärjestelmän mukaisesti jokainen on edelleenkin syytön, ja häntä on pidettävä syyttömänä kunnes toisin on todistettu. Jostain syystä syyttäminen luetaan tuomioksi, jotka ovat kaksi aivan eri asiaa. Vasta tuomion saanut on rikollinen ei syytteessä oleva, olivat syytteet kuinka vahvoja tahansa. Eikö esim tämä tapaus juuri todista että syytetty ei välttämättä ole syyllinen? Eivät nämä Odinin (joka muuten on Viikinkijumala, ei suomalais-ugrilainen) soltut varmaan sen enempää suostuisi syyttömänä tuomituksi. Jos oikeusvaltion peruspilareista luovutaan on tämä maa tuhoon tuomittu jo ihan kotikonsteilla.

      • 9.3.1

        Mika Manninen sanoo

        Ei tässä olekaan kyse kenenkään henkilökohtaisesti lynkkaamisesta, vaan ilmiön ymmärtämisestä ajoissa.

  10. 10

    Esa Salonen sanoo

    Niin arvelinkin tekaistuksi noita juttuja. Nykyään asioita liioitellaan ja nähdään monet tilanteet mustavalkoisina. Uutisarvoa saavat vain räväkkäämät jutut, joten tositilanteita väritetään myynnin edistämiseksi.

    Tuo pillukateus ei ole ainakaan omalta kohdaltani totta, vaikka tarkastelen maahanmuuttoa kriittisesti ilman rasismia. Kulujen karsimisen aikana on vaikea ymmärtää yltiöpäistä rahankulua maahantulijoiden ylläpidossa, ja samaan aikaan oleskeluluvan omaavat kärsivät huonosta kohtelusta ja heiltä odotetaan omatoimisuutta, vaikka eivät itse siihen kykene.

    Yksittäiset ihmiset ihastuvat maahanmuuttajiin ja ovat itse punninnut kulttuureihin ja taustoihin perustuvat näkemyserot. Suomessa nainen on vapaa valitsee seuransa itse. En näe myöskään ongelmana seurustelua maahantulijan kanssa. Siinä otetaan vain riski, että toinen on hakemassa oleskelulupaa parisuhteen kautta.Toivottavasti, monikulttuurisuus hyväksytään myös näissä parisuhteissa.

    Lähentelyt taas on molempien sukupuolien suorittamia, joten ei niitäkään pitäisi jättää vain miesten tekemisiksi. On naisia, jotka kourivat miestä haaroista, kutittelevat niskasta, läpsivät pakaroita tai taputtelevat reittä samalla kuin ehdottelevat ja kehuvat ulkonäköä. Nämä ovat omakohtaisia yksittäistapauksia, mutta sopivat tähän yleistämisen aikakauteen erittäin hyvin.

    Kuinka paljon lähentely- ja raiskaussyytökset ovat tekaistuja, koska henkilö on tullut haluamattaan torjutuksi tai potee huonoa omatuntoa yhden illan suhteen tai jopa kumppaninsa pettämisen jälkeen. Helposti näissäkin asioissa syytetty saa tietyn maineen, vaikka syyttömäksi todettaisiinkin.

    Rikos on aina väärin! Olkoot se seksuaalinen häirintä, raiskaus, pahoinpitely, kunnianloukkaus tai muu lakiin kirjoitettu asia. Sukupuoleen, ihonväriin tai kansalaisuuteen katsomatta.

  11. 11

    sanna Suomi sanoo

    Te kaikki jotka väitätte ettei tätä hirveetä iltaa tapahtunut niin oikeesti ottakaa asiasta selvää ja kerätkää faktat niin oikeasti selviää se totuus!!Ihmiset näköjään uskoo nykyään kaiken mitä lukevat,surullista!!Minulla on faktaa asiasta ja kyllä olen hyvin läheinen,enkä mikään rasisti.Tupakat ovat porukalla poltelleet,kun muu porukka lähtenyt,kaksi tyttöä lähteneet kohti valtsua,siinä vaiheessa kolme lähteneet perään ja tehneet tämän kaiken mistä alunperin on kirjoitettu!!Tekijät vangittu samantien ja maanantaina sprn maksama taksi on heidät palauttaeet hopeniemeen.Seuraavan viikon aikana poliisi soitti ja ilmoitti että kaksi syytettä nostetaan tekijöitä vastaan.Kolme halusivat kovasti pyytää anteeksi kasvotusten,yksi oli oikeen kuulemma kirjoittanut anteeksi kirjeen.Toinen oli sanonut ettei ymmärrä miksi meni näin tekemään,on kuulemma näyttelijä omassa kotimaassaan.Kyllä niin ihmetyttää että tätä järkyttävää tapahtumaa pitää uudestaan taas käydä läpi ja todistella.Herätkää ihmiset,oikeesti!!

    • 11.1

      Kallematti Waris sanoo

      Olisit sitten julistanu noita faktojas poliisille, etkä täällä.

    • 11.2

      timo kälviäinen sanoo

      Mene nyt ihmeessä kertomaan poliisille nämä tärkeät tietosi! Miksi sinä niillä täällä ihmisiä herättelet?
      Muussa tapauksessa ainakin suurin osa ihmisistä tietenkin uskoo asian tutkinutta poliisia ja tutkimuksen tulokset julkistanutta rikoskomisariota. Ja pitää myös näitä sinun tietojasi pelkkänä höpöjuttuna ja itsepintaisena yrityksenä vaikuttaa ihmisten asenteisiin maahanmuuttajia kohtaan.
      Niinkuin asia varmaan onkin.

      • 11.2.1

        Mika Manninen sanoo

        Poliisihan muistaakseni sanoi, että kyseessä sana sanaa vastaan. Ei poliisikaan siis ole tutkimuksillaan pystynyt raiskausta pois sulkemaan, mutta meillä oikeusjärjestelmä toimii niin, että syyttömyydestä ei saa jäädä epäilystä, jotta tuomio napsahtaisi. Syyllisyydestä epäilys taas saa jäädä. Näin pyritään takaamaan, ettei ketään tuomita syyttömänä. Hintana on se, että joskus syyllinen jää tuomiotta.

        Suvaitsevaiset kääntävät edellämainitun niin, että tuomitsemattomat ovat 100% varmasti syyttömiä ja uhrit valehtelijoita.

        • 11.2.1.1

          timo kälviäinen sanoo

          Kommenttini perustui blogin sisältämään linkkiin Vihdin Uutisten asiaa koskevaan artikkeliin. Siinä rikoskomisario Salonen totesi seuraavasti:

          ”… poliisi saikin tutkittavakseen kaupan valvontakameroiden nauhat. Niistä tapahtumien todellinen kulku on nyt käynyt täysin selväksi.
          – Tytöt ovat aivan omaehtoisesti menneet rupattelemaan miesten kanssa, rikoskomisario Salonen sanoo. – Miksi he sepittivät ahdistelutarinan, sitä en osaa sanoa.”

          Poliisin mukaan tapahtumat olivat siis ”käyneet täysin selväksi” ja tarina todettu sepitetyksi. Uskon tässä tapauksessa tutkimuksen tehnyttä poliisia.

          Viimeisen lauseesi yleistys on aika ala-arvoinen. Varmasti kaikki ymmärtävät, että oikeudenkäytössä on aina mahdollista tehdä kaksi vakavaa virhettä – tuomita syytön tai jättää syyllinen tuomitsematta.

          Miksi muuten viittaat raiskaukseen, kun tytöt itsekin olivat tehneet rikosilmoituksen ahdistelusta? Ainakin tuon kyseisen artikkelin mukaan.

        • 11.2.1.2

          Saku Timonen sanoo

          Jos näyttöä syyllisyydestä ei ole, niin epäilty on syytön. Näin toimitaan kaikissa oikeusvaltiossa eikä siinä mitään tarvitse ”kääntää”.

        • 11.2.1.3

          Riitta Häkkinen sanoo

          Minusta uutisissa sanottiin ja korostettiin, että poliisin mukaan tytöt eivät koskaan puhuneet raiskauksesta. Siitä puhuminen alkoi kiihtyneiden ulkopuolisten toimesta.

    • 11.3

      Minna Ylitalo sanoo

      Poliisi tiedottaa, että jostakin käsittämättömästä syystä tytöt ovat sepittäneet koko tarinan ja Vihdin Uutiset jukaisee poliisin lausunnon, niin ei kai siitä nyt sentään sanomalehden lukijaa voi syyttää? Et kai sinä elokuvissakaan syytä yleisöä, jos leffa on mielestäsi huono. Poliisi ja sanomalehden toimitus on oikea osoite lähteä itkemään kokemaansa vääryyttä.

      Ja jos tytöt olivat alunperin itse menneet poikien juttusille ja näitä halailleet, niin senkin olisi voinut ajoissa tulla someen huutelemaan, eikä jättää uhkaavia lynkkauspartioita eri käsitykseen tapahtumien kulusta.

  12. 12

    Mirjami Virtanen sanoo

    Rumasti jos sanoisin, sanoisin, että oiskos parempi harjoitella äidinkielen läksyjä kuin poltella kylillä tupakkaa. Eihän sitä kai saisi alaikäisille edes myydä?

    • 12.1

      matti lahtinen sanoo

      Ja sekö sinusta nyt oli tässä asian ”pihvi”? Tupakan polttelu alaikäisenä?

  13. 13

    Janne Pyöriä sanoo

    En ota kantaa kyseiseen tapaukseen jota en henkilökohtaisesti tunne. Oma maalaisjärkeni kuitenkin vetää rajaa näiden ääripäiden välimaastoon. Kulttuurista johtuvaa ”ahdistelua/flirttiä” voidaan varmasti tulkita ahdisteluksi. Suomessa se näyttää olevan hyväksyttyä kännissä.

    Ehkäpä muissa maissa voi olla naisten asema eri kuin täällä, mutta luulen että vähänkin Suomessa viihtyvät muuttajat sopeutuu suomen tapoihin.

    Toki tiedän myös ihan lähituttavienkin huonoja kokemuksia ulkomaisista, mutta samainen henkilö on joutunut myös suomalaisten ahdistelemaksi.

    Eli jospa miehet eivät ottaisi naisia aasinsillaksi vihanpitoon. vaan käyttäisivät parempia argumentteja kyseisessä dilemmassa.

    Omasta mielestä maahanmuutto on ongelma jos jokaiselle ei ole tarjota koulutusta kieleen työhön yms. En tiedä paljonko Suomella olisi varaa ottaa pakolaisia mutta, mutta kyseinen pointti on se mikä olisi ns. painava sana.

  14. 14

    sanoo

    Onpa sotku. Asiassa on erotettava toisistaan rikosprosessi, kylämentaliteetti, vanhemmuus, nuoriso ja yhdenvertaisuustyö tai antirasismi. Ei liioin saa käyttää yhden sisältöä tai lopputulosta toisiin, koska tämä on vain omiaan sotkemaan se erillisyyden minkä alalla jotain sinne kuulumaton sovelletaan. Perinpohjaisuus ja vastuuttaminen, siitä tämä lähtee noin niinkuin menetelmien tasolla.

    Se, ettei ole syyksilukevaa langettavaa tuomiota ja on siten syytön, ei ole paljonkaan arvoinen rikosprosessin ulkopuolella. Aivan yhtälailla kuin jonnekin vanhemmuuden ja kylämentaliteetin väliin kuuluva pillupoliisitoimintakin ei voi käynnistää eikä päättää sitä rikosprosessia. On edelleen oltava syytä epäillä, todennäköisiä syitä ja sitten langettava näyttö, tai no, mitä kynnyksiä nyt kussakin asiassa sitten ylitetäänkin. Ja sitten tämä, että kylämentaliteetti sekä vanhemmuus teettävät sellaista, jottei toiseutta edustavien kanssa voi oikein olla kuin joko rajatusti ja valvotusti tai sitten tulee sellainen sosiaalinen stigmaatio, että hyvä kun kohteeksiotetulla piruparalla henki&terveys säilyy.

    Nuorisomme ei onneksi ole amerikkalaisten vertainen lutkittelemaan vaikka kyllä täälläkin jotain osataan. Läpisovinistisen yhteiskunnan kääntöpuoli onkin siksi löytää syyllinen tai normaalistaa käsittämättömät teot vaikka sillä rikosprosessilla. Kaukanako kosto on kunniakulttuurista, sitä kysyköön itseltään se joka uskaltaa. Ja sitten tulee se yhdenvertaisuustyön näkökulma, joka on haasteellinen, kun syyttömyysolettama ei usein riitä vaan ”vääränvärisen tai -uskoisen” kohdalla se kääntyy nurinniskoin. Että tulisi hyväksytyksi ihmiseksi muiden rinnalla on aina kyettävä todistamaan kunnialliset tarkoitusperänsä ja sen ettei ole ketään (kaikkein vähiten naisia) loukannut.

    Ei kuitenkaan saisi päätyä kaikki vaikuttaa kaikkeen -kliseeseenkään. Ei koska näkökulmien sisällä voi myös käydä sisäinen prosessi, jossa lokerossaan elävä koettaa käydä puolustustaistelua itsensä vuoksi/oman arvonsa lunastamiseksi. Näin sitä sotkijaa ei tarvitse hakea ulkoa, kyllä se sujuu ihan kaikilta jotka kokevat itsensä tai läheisensä loukatuksi. Halaaminen värittyy käsiksikäymiseksi, puhuminen raiskaukseksi/yritykseksi ostaa seksiä tai jos sanotaan kaupan valvontakameroiden osoittaneen jotain niin sitten itse teko onkin kuulemma tapahtunut kaupan ja kodin välisellä matkalla. Avainsana on, halutaan uskoa, koska todellisuus ja kuvitelma eroavat toisistaan psyykkistä kipua aiheuttavalla tavalla.

    On huudettu jo perinpohjaisuus ja vastuuttaminen, mutta niiden väliin pitää laittaa totuus. Totuus joka ei ole yhtäkuin kuvaus siitä mikä ei ainakaan ole totta eikä yhden rivin ilmoitus toimenpiteestä luopumisesta, syyttömyydestä tai että väite oli ollutkin keksitty. Kyllä se kuulkaa ihmiset on sillälailla, että kognitiivis-dissonanssipäissään ihminen pyörittelee asiaa niin kauan, että siinä on jotain järkeä hänen mielestään. Vasta kun sitä totuutta ei pystytä enää kiistämään niin aletaan puhumaan valmiudesta muuttaa asennoitumistaan tai mistä nyt kulloinkin oli puhe. Rasistit eivät yleensä edes yritä: se on silkkaa alhaisinta yhteistä nimittäjää ja väliin valheita. Mutta ei ne antirasistikaan tätä totuusjuttua ihan tajua.

  15. 15

    Alpo T. Punki sanoo

    Nyt varmaan Uutissivusto MV-Lehti (koska on siis vakavasti otettava uutissivusto eikä suinkaan vihapaskaa postaava raivopäiden höyryämisbloki) pyytää anteeksi, tai vähintäänkin julkaisee korjauksen, koska uutisoi tapauksesta, joka sittemmin paljastui valheeksi.

  16. 16

    Jocke Rantanen sanoo

    Tuo Vihdin juttu ei nyt mennyt aivan niin kuin Uuninpankkopoika toiveisaan toivoi.
    Toisen tytön kertomus on kokonaisuudessaan MV:n sivuilla, tiedän, se ei ole luotettava, mutta jos on uskallusta, voi käydä katsomassa.

    Poliisit tutki nuo nauhat uukauden tai enemmän tapahtumasta. Miksi?

    Miksi nuo turvapaikanhakijat pyytelivät anteeksi tapahtunutta jos ei mitään tapahtunut?

    Miksi ko. henkilöt ovat poistuneet maasta?

    • 16.1

      Saku Timonen sanoo

      Juttuni perustuu poliisin kertomaan. Jos poliisin toiminta ei miellytä, niin siitä voi kannella valtakunnansyyttäjälle ja/tai poliisihallitukselle. Minä en ole valitusviranomainen, joten tänne on turha tulla nillittämään.

      • 16.1.1

        Jocke Rantanen sanoo

        Kysymykset jäivät. Kohteliaaseen keskusteluun kuuluu osana se että vastataan kysymyksiin, vaikeisiinkin.
        Helppoja kysymysiä ei kannata esittää.

        • 16.1.1.1

          matti lahtinen sanoo

          Kun on vahva agenda, niin voi painaa läpät silmillä ja korvilla ilman että ottaa sivulta tietoa joka voisi vahingoittaa omaa agendaansa.

          Itseänikin kyllä ihmetytti tieto, jonka mukaan marketin valvontakameroista voidaan nähdä tapahtumat jotka jo ensimmäisessä uutisoinnissa kerrottiin tapahtuneen marketin pihalta lähtemisen jälkeen.

          • 16.1.1.1.1

            Saku Timonen sanoo

            Voitte ihan rauhassa mennä lukemaan MV:n totuuksia ja spekuloida niillä jossain muualla, jos virallinen kantelu suuntaan POHA/VKSV ei kiinnosta. Tämä ei ole MV:n pohjalta tapahtuvan keskustelun foorumi.

  17. 17

    KP Martiskainen sanoo

    Kautta aikain, kun naisten ahdistelusta ja raiskauksista on keskusteltu, ollaan myös haluttu tuoda esille että naisen pitäisi saada kulkea milloin vain, missä vain ja minkälaisissa vaatteissa ja millaisessa kunnossa vain ilman ahdistelun ja raiskaamisen uhkaa. En ole tätä ajatusta vastaan.

    Jostain syystä kuitenkin nyt isäm_maam_puollustajien taholta tätä ajatusta on laajennettu siten, että myös näitten 14-15 -vuotiaitten teinityttöjen normaalia käytöstä on poltella tupakkia ja halailla juopuneitten aikuisten miesten kanssa. Se ei sitten taas ole mielestäni ihan laitaa.

    Olin itse aikoinani 14-vuotiaana likan läpäreenä melkoinen tuulihattu ja kyläluuta. Päädyin jossakin välissä kaverini kanssa lähiön miesporukan kanssa vastaavanlaiseen kanssakäymiseen, tupakkia polteltiin ja halailtiin. Vanhempani puuttuivat tilanteeseen ja ilmoittivat aika ykskantaan että tuommoinen ei käy, alaikäisten tyttöjen paikka ei ole juopottelevassa miesporukassa.

    Nyt kuitenkin teinineitokaisten oikeutta pyöriä missä porukassa tahtovat, puolustetaan? Olenko nyt ihan vanhanaikainen kun en ymmärrä? ”Kyllähän meidän Jennijanikan pitää saada pummata tupakat juopuneilta aikuisilta miehiltä kylillä!” Mitä mä nyt en ymmärrä?

  18. 18

    Saku Timonen sanoo

    Koska kommentointi alkaa mennä taas metsään, niin tämä osasto sulkeutuu. Tämä ei ole MV:n ”uutisten” pohjalta käytävän spekuloinnin foorumi eikä muutenkaan mikään keskustelupalsta.