Työelämän uudet säännöt

Palkattomilla työkokeiluilla on työllistymisessä tärkeä merkitys suomalaisen työelämän ymmärrystä ja kielitaitoa lisäävänä asiana.

Näin sanotaan kokoomuksen eilen julkaisemassa kotouttamistoimenpiteiden ohjelmassa.

Kokoomus haluaa lisätä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotouttamista ja työelämän ymmärrystä laittamalla heidät palkattomiin töihin. Tämä kuvastaa hyvin nykyajan työelämän ensimmäistä ja ainoaa sääntöä jokaiselle uudelle työmarkkinoille tulijalle tai työttömyydestä sinne paluuta yrittävälle:

Työstä ei enää makseta palkkaa.

Tätähän minä olen yrittänyt selittää jo monta vuotta. Tavoittena on, että palkat poljetaan mahdollisimman alas käyttämällä kuin taivaan lahjana tulleita turvapaikanhakijoita. Kun heidät pakotetaan tekemään työtä palkatta, niin seuraavaksi palkattomuus tulee koskemaan kaikkia. Vai kuvitteleeko joku tosissaan, että turvapaikanhakijoita varten laaditaan ihan omat säännöt ja kaikki muut saavat jatkaa entiseen tapaan TES:n mukaisilla palkoilla?

Tällä hetkellä palkaton työkokeilu on jo mahdollista tietyin ehdoin esimerkiksi vaikeasti työllistettäville, ohjelmassa perustellaan.

Ei siihen mitään “tiettyjä ehtoja” tarvita, vaan pelkkä työttömyys riittää. TE-toimisto voi milloin tahansa lähettää työttömälle työtarjoukseksi nimetyn ilmoituksen ja siinä tarjottua työtä on haettava. Nykyisin nämä ns. työtarjoukset ovat lähes pelkästään palkatonta työkokeilua tai työharjoittelua. Paikka on otettava vastaan, vaikka siitä maksetaan vain työmarkkintuki ja yhdeksän euron päivittäinen kulukorvaus. Kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa ja joutuu toimeentulotuelle, jota alennetaan lisärangaistuksena 20 %. Toistuvasta kieltäytymisestä alennus on 40 %.

Nämä samat “tietyt ehdot” pätevät myös kuntouttavaan työtoimintaan. Lain mukaan se on sosiaalipalvelulain mukaista sosiaalipalvelua niille, jotka eivät kykene palkkatyöhön tai muihin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Sitä ei ole tarkoitettu työkykyisille ja se on viimesijainen toimenpide. Sillä ei saa korvata palkkatyötä, se ei saa vääristää kilpailua, sitä eivät saa järjestää yritykset eikä sitä ei saa käyttää kunnan talouden tasapainottamiseen. Sen tavoitteena on saada henkilö kuntoutumaan mahdollisimman nopeasti takaisin työmarkkinoille.

Käytännössä näitä kaikkia rajoituksia rikotaan surutta ja sanktioitta. Tässä hyvä esimerkki siitä, miten asiaan suhtaudutaan kunnissa:

12573964_969079403137639_7571917187162925352_n

Kaupunginjohtaja iloitsee siitä, että kuntouttavassa työtoiminnassa olevien määrä on tuplaantunut. Hänellä on syytäkin iloita, sillä jokainen kuntouttavassa työtoiminnassa oleva säästää kaupungilta sen maksuosuuden työmarkkinatuestaan eli sen kuuluisan sakkomaksun ja tuo lisäksi kaupungin kassaan valtion työllistämiskorvausta 10,09 euroa päivässä. Kaupunki paikkaa talouttaan kuntouttavalla työtoiminnalla ja niinpä sillä on varaa palkata toinenkin työvalmentaja. Nämä kaksi työvalmentajaa ovat ainoat, jotka saavat kuntouttavasta työtoiminnasta palkkaa. Kaikki 163 osallistujaa saavat työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa päivässä kulukorvausta.

En tiedä mitä he siellä vanhalla meijerillä tekevät ja tuskin tietää kaupunginjohtajakaan. He voivat olla vaikka hippasilla tai leikkiä levyraatia ilman että se kiinnostaa edes valvovia viranomaisia. Tai heitä voidaan käyttää korvaamaan kunnan palkallista työvoimaa. Sekään ei kiinnosta ketään. Uskallan lyödä vaikka vetoa, että aniharva kaupungin päättäjä tietää mitä kuntouttava työtoiminta yleensä edes on. Heille riittää, että he kuulevat maagisen taikasanan työllistäminen.

Kaikkien vielä toistaiseksi palkkatyössä olevien on aika opetella työelämän uusi ja ainoa sääntö: Työstä ei makseta palkkaa. Se on edessä jokaisella, jonka työ voidaan korvata palkattomalla työntekijällä. Eli käytännössä ihan kaikilla lukuunottamatta ylintä johtoa ja työvalmentajan nimikkeellä palkkatyötä tekeviä piiskureita.

***

Kommentointi on sallittu vain omalla etu- ja sukunimellä, jos emme ole erikseen sopineet muusta.

 

Kommentit (73)
  1. Markku T Koivisto
    23.1.2016, 07:36

    Ihan hyvä, Sakari, että taot tätä ihmisille kalloon. Se nyt ei vaan näemmä mene jakeluun.

  2. Sakari Rissanen
    23.1.2016, 08:19

    Kaima kirjoitaa ja on aikaisemminkin kirjoittanut, kristallin kirkasta faktaa mm. tästä ilmaisen työn teettämisestä ja sen koko ajan lisääntymisestä.Kaikki tärkeitä asioita täytyy jaksaa toistaa,ei net mene muuten ihmisten jakeluun. Laitan vielä tämän veljenpoikani kirjoituksen Uudesta Suomesta (28.12.2015) tänne,koska Otto on ollut tuossa ilmaisentyön lihamylyssä ja puhuu siis vahvasti kokemuksestaan.http://burwin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/209015-tyottomyydesta-teollisuutena

Kommentointi suljettu.