Saa vaikka tappaa

Väitetään, että maahanmuuttokysymykset jakavat kansamme kahtia. Se on vale. Ääripäiden välissä on valtava enemmistö, tolkun ihmiset.

Nykyisin löytyy paljon järkevinä ja maltillisina itseään pitäviä tolkun ihmisiä ja ihan hyvä niin. Nämä tolkun ihmiset sortuvat kuitenkin aina ja poikkeuksetta perusteettomaan ääripääajatteluun ja katsovat itse kulkevansa kultaista keskitietä. He olettavat täysin virheellisesti, että maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelussa on olemassa enemmmän kuin yksi ääripää. Ei ole, on vain juuri meitä tolkun ihmisä ja sitten on se ääripää.

Minun on jo vuosia väitetty edustavan ääripäätä. Suuhuni on laitettu sellaisia sanoja, joita en ole koskaan enkä missään sanonut. Minun on väitetty kannattavan rajatonta maahanmuuttoa, hyväksyvän raiskaukset ja haluavan islamisaatiota. Näitä sanoja laittavat suuhuni sellaiset, jotka eivät ole koskaan lukeneet tekstejäni. He ovat muodostaneet muilta kuulemansa ja omien ennakkoluulojensa pohjalta olkinuken, jota hakkaavat innolla. Yksikään heistä ei ole edes pyydettäessä kyennyt löytämään teksteistäni mitään perusteita väitteilleen, vaikka kaikki 1 624 kirjoittamaani juttua ovat tämän saman linkin alla.

Haastan kaikki etsimään jutuistani sellaisen, jossa kannatan rajoittamatonta maahanmuuuttoa, kehun islamia, hyväksyn raiskaukset ja muut rikokset tai vaadin maahanmuuttajille parempaa kohtelua kuin muille. Ette löydä. Minä olen sitä mieltä, että Suomessa laki on kaikille sama ihonväristä, uskonnosta tai etnisestä alkuperästä riippumatta. Ketään ei saa tuomita tutkimatta eikä kansanryhmiä saa leimata yksilöiden tekojen perusteella. Kaikilla on tässä maassa oikeus ihmisarvoiseen elämään samoilla perusteilla. Minä vaadin maahanmuuttoviranomaisille ja avustustyöntekijöille työrauhaa ilman että heitä uhkaillaan väkivallalla.

Minä siis kuulun siihen suureen enemmistöön, tolkun ihmisiin. Silti te leimaatte minut ääripääksi.

Minä näytän teille sen todellisen ja ainoan ääripään. Rajat kiinni-ryhmässä iloittiin siitä, että Tukholmassa naamioituneet äärioikeistolaiset hyökkäsivät maahanmuuttajien kimppuun. Nyt on oikea meininki, kohta tehdään sama meilläkin, eläköön isänmaa.

rk 1

rk 2

rk a

Siis hetkinen, tässä kohtaa pitää ihan pysähtyä katsomaan tarkemmin.

saa tappaa

Olemme varmaan samaa mieltä siitä, että tämä on toinen ääripää. Etsikääpäs nyt sitten se toinen ääripää, jossa joku suvakiksi sanottu sanoo samaa. Etsikääpä kommentti, jossa joku SPR:n avustustyöntekijä antaa luvan tappaa rasisteja.

Sen kun löydätte, niin siinä on teille sitten se toinen ääripää. Siihen asti antakaa olla vouhottamatta kahdesta ääripäästä.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä. Nimimerkeillä tai pelkällä etunimellä yrittäjät poistan ilman selityksiä, jos kanssani ei ole sovittu poikkeuksesta. Olen totaalisen kyllästynyt tyyppeihin, jotka tulevat sanomaan, että heillä ei ole mitään sanottavaa.

Kommentit (63)
  1. Mervi Oikonen
    31.1.2016, 10:16

    Olen sanonut muuallakin ja nyt toistan itseäni, mutta olisiko nykyiseen “turvattomuuden tunteeseen” osasyynä se, että maassamme on ehkä jätetty oman onnensa nojaan ne noin 300 000 aikuista jotka ovat käytännössä lukutaidottomia? Sama prosenttiosuus on kai ennenkin ollut, mutta uumoilen että työelämän kasvavat vaatimukset ja viranomaisten palveluiden siirtyminen nettiin ja itsepalveluiksi asettavat suurelle joukolle ihmisiä yhä suurempia haasteita. Tällöin on kuitenkin ymmärrettävää että kun turvapaikanhakijoihin liittyvät kysymykset ovat meille kaikille hyvin mutkikkaita, niiden hahmottaminen on moninkertaisesti vaikeampaa isolle joukolle ihmisiä.

    Liittämässäsi kuvankaappauksessa on selkeästi mukana lukihäiriöisten tekstiä. Osa räyhähengistä lienee hyvin tosissaan, osa on vain yllyttämässä muita verenvuodatuksesta haaveillen. Ehkä tiedotuksen parantaminen auttaisi, ehkä yritykset valuisivat tyhjiin… On vaikea sanoa, onko kaikkia turvapaikanhakijoihin liittyvää viranomaistiedotusta esimerkiksi julkaistu selkokielellä, vai onko viestit tahallaan ymmärretty väärin.

    Muuten vain olen myös huomaavinani noista kuvankaappauksessa olevista ääripään kommentoijista, että suurimmalla osalla vaikuttaisi olevan peitenimi Facebookissa.

    1. KP Martiskainen
      31.1.2016, 11:18

      Olen miettinyt aivan samaa.

      Hyvin monet puheenvuorot joissa käsitellään maahanmuuttoa monipuolisesti, asiallisesti ja perustellen, ovat pitkiä ja kielellisesti aika monimutkaisia. Käytetään sivistyssanoja ja pitkiä lauseita.

      Tunnen henkilökohtaisesti useita aikuisia ihmisiä, joilla on keskivaikea lukihäiriö. Tunnen myös joitakin aikuisia ADHD-ihmisiä. He eivät joko pysty keskittymään pitkien tekstien lukemiseen, tai eivät hahmota tekstin sisältöä. Kaikki ihmiset eivät opi lukemalla.

      Siksi iltalehtien ja MV:lehden ja somen viestintä on heille helpompaa. Se on lyhyttä. Valitettavasti edellä mainittujen viestimien “uutisointi” on myös usein sisällöltään yksipuolista.

      1. Petri Haapa
        31.1.2016, 17:03

        Olen hyvin paljon samaa mieltä.

    2. Auli Suorsa
      31.1.2016, 11:41

      Tämä on hyvä huomio. Yhä enemmän digisoituva, monimutkaistuva, koveneva yhteiskunta varmasti itse omalta osaltaan jossain määrin syrjäyttää osaa kansasta. Tällaiset on reaktiot. Mutta jokaisella on myös oma vastuunsa itsestään ja tekemisistään.

    3. aamulehti jokin aikaa sitten

      “Jyrkimmissä vuosiluokissa miesten lukumäärä on reilut kuusi prosenttia naisia suurempi. Paljon nauretulle “ne vievät meidän naiset” -pelolle on siis olemassa ainakin tilastollinen pohjaperustelu. Iso miesmäärä jää väkisinkin “ilman naista” ja hakee syyllistä surkeuteensa paremman puutteessa vaikkapa ulkomaalaisista.”

    4. Markku Likitalo
      31.1.2016, 17:30

      Vaimoni johtaa pientä mamuryhmää ja hänen tapaamansa mamut osaavat paremmin englantia kuin suomalaiset, mutta kai lukea eivät osaa. Onhan se eri asia, mutta onko tässä perää.

  2. Ville Teittinen
    31.1.2016, 10:17

    Se toinen ääripää on olkikukko. Paitsi mielenosoituksissa. Siellä väkivaltaa vastustaa äänekäs vastajoukko, joka on se ääripää, ne toiset. Olkikukon rakenteluun se sopii mainosti. Anarkistit kiakkovierasjuhlissa ja viime vuoden itaenäisyystapahtumassa saadaan helpostikin mielikuvissa ääripääksi. Itse kun olin kesällä suvaitasevaisuustapahtumassa Kansalaistorilla, jotkut huutelivat ikävästi vieraalle. Minä kyllä ajattelin, etten kuulu tuohon porukkaan – ne ovat se ääripää.

    1. Petri Haapa
      31.1.2016, 10:27

      Muualla maailmassa on sillä tavalla, että jos esiintyjä ei miellytä, niin yleisö voi sanallisesti protestoida ja buuata, Suomessa se katsotaan ikäväksi kutsutun esiintyjän häirinnäksi.

Kommentointi suljettu.