Hessulle keppiä!

 

Tässä on suomalainen pitkäaikaistyötön Hessu, jonka ainoa ongelma on palkkatyön puuttumisesta johtuva köyhyys. Hän on täysin työkykyinen ja työhaluinen, mutta työttömiä on maassa yli 380 000 ja avoimia työpaikkoja vain 15 773. Kaikki eivät mitenkään mahdu noihin työpaikkoihin, joten Hessulla on ymmärrettäviä vaikeuksia löytää työtä.

aa 41 74

Kuva: Aku Ankka 41/1974 (via Teppo Palmroos)

Onneksi maamme hallitus on paneutunut ongelmaan ja keksinyt ratkaisun: Hessulle pitää antaa lisää keppiä. Häneltä pitää poistaa hänellä mahdollisesti oleva kolmen kuukauden ammattitaitosuoja ja TE-toimiston pitää lähettää hänelle lisää työtarjouksia entistä laajemmalta työssäkäyntialueelta. Työtarjous ei tietenkään ole mikään oikea työtarjous, vaan pelkkä käsky hakea avoinna olevaa työtä – olipa siihen pätevyyttä tai ei.

Hakematta jättämisestä seuraa karenssia, mutta se on työministerin mukaan vain hyvä suunta, koska se kertoo työtä olevan liikkeellä. Hessulle karenssi tarkoittaa sitä, että hänelle jää entistä vähemmän rahaa ruokaan ja vuokraan. Työministerin mukaan tässä on sekä kannustavaa efektiä että keppiä. Hallituksen mielestä Hessu on yksiselitteisesti vain laiska eikä avoimien työpaikkojen ja työttömien määrän välisellä huikealla kuilulla ole mitään tekemistä asian kanssa. Vaikka ministeri haluaa nähdä työtä olevan liikkeellä, niin silti kukaan ei anna Hessulle työtä.

Myös pikaruokaketjulla rikastunut miljonääri tulee auliisti apuun hyvillä neuvoillaan. Hänen mielestään Hessu on vain hyvän sosiaaliturvan veltostuttama tehoton yksilö, joka lisää vientituotteen hintaa eikä kauppa käy. Sossun avustuslomakkeen sijaan hänelle pitää antaa käteen paperi, jossa neuvotaan, miten voi alkaa yrittäjäksi ja työllistää muitakin. Maa on Oy Suomi Ab, jossa tuottamattomia yksilöitä ei katsella hyvällä.

Kovin kaukana ovat työttömän todellisuus sekä hallituksen ja elinkeinoelämän todellisuus toisistaan. Ministerin palkalla on hyvä antaa keppiä köyhälle, joka todennäköisesti äänesti juuri hänen puolueensa valtaan. Miljonäärin näkökulmasta katsoen työtön on pelkkää ihmiskuonaa, joka ei viitsi eikä ole koskaan viitsinyt tehdä töitä. Jos viitsiikin, niin se mokoma vaatii siitä palkkaa.

Tästä todellisuuksien kohtaamattomuudesta johtuen Hessulla on ja tulee jatkossakin olemaan nälkä. Kunhan ministerin keppi alkaa purra, niin hänellä on vielä nykyistä kovempi nälkä.

 

Komeat takit

– Tätä kaivataan. Jos mansessa tai muussa isossa kaupungissa asuis niin tuo komee takki olis jo päällä, tämä tuo turvaa kansalaisille ja toivottavasti pelkoa allah mahmuteille.

Näin ihasteli eräs roskajulkaisu MV:n lukija eilistä Soldiers of Odinin marssia Tampereella. Ylen mukaan poliisi ei tiennyt marssista etukäteen, mutta Aamulehden mukaan tiesi. Oli miten oli, niin poliisi näytti turvaavan marssijoita tehokkaasti edestä, takaa ja sivulta sulkemalla tarpeen mukaan liikennettä. Ainakaan pelottavat klovnit eivät päässeet häiritsemään kulkuetta.

Tuo komean takin ihasteleminen alleviivaa hyvin aamun Karjalaisessa ollutta äärioikeistoon erikoistuneen tutkija Tommi Kotosen haastattelua. Valitettavasti en löydä jutusta nettiversioita, mutta ydin on siinä, että tyypillinen ääroikeiston kannattaja on 20-40 -vuotias työläistaustainen mies. Poliittiselle radikalisoitumiselle altistaa syrjäytyminen ja taustalla on usein mielenterveys- tai sosiaalisia ongelmia.

Johtajat ovat korkeammin koulutettuja tai heillä on ainakin näkyvä poliittinen asema. Kotonen viittaa Jussi Halla-ahoon ja Olli Immoseen, joiden puheet voivat antaa hylätyksi itsensä itsensä kokevalle väestönosalle tunteen siitä, että heitäkin kuunnellaan.  Toisaalta poliitikkojen käyttämä retoriikka voi myös lisätä radikalisoitumista.

Niinpä niin. Eivät Halla-aho, Immonen tai kukaan muukaan poliitikko ole ilmoittautuneet todellisiksi johtajiksi. Minä en usko hetkeäkään tuntemattoman kemiläisen miehen polkaisseen tyhjästä Soldiers of Odinin kaltaista järjestöä näin lyhyessä ajassa ammattikoulupohjalta. Jotkut muut siinä ovat asian päärunnareina. Muutamat poliitikot ovat jo vuosia lannoittaneet maaperää paskapuheillaan ja nyt se pelto puskee esiin rumia kukkia.

Lisäravinteina toimivat nykyhallituksen toteuttamat rajut leikkaukset ja eriarvoisuuden tahallinen kasvattaminen. Ne lisäävät koko edustuksellisen demokratian vastaisuutta, sillä ei komeaa takkia ja joukon yhtenäisyyttä ihastelevan ajattelukyyky riitä pohtimaan sosiaalisen eriarvoisuuden syitä kovin pitkälle. Jos riittääkin, niin hän kavahtaa omia ilmeisen vasemmistolaisia ajatuksiaan. Hän pukee ylleen komean takin ja liittyy joukkoon vastustamaan maahanmuuttajia ja suvakkeja, joiden on kerrottu olevan syyllisiä hänen ongelmiinsa.

Ne poliitikot ja virkamiehet, jotka ymmärtävät tämän olevan väärin, eivät uskalla sanoa sitä ääneen suvakiksi leimautumisen ja uhkailujen pelossa. Suurin osa ei ole edes huomannut mitään outoa olevan tekeillä, vaikka yhtenäisiin univormuihin pukeutuneet äärioikeistolaiset marssivat kaduillamme poliisisaattueessa. Useimmat jotain huomanneet vetäytyvät tolkun ihmisen julkisivun taakse ja kohauttavat olkapäitään ajatellen, että ei kuulu minulle. Ja osa odottelee vain otollista hetkeä astuakseen järjestäytyneen äärioikeiston johtoon.

Nyt peräänkuulutankin niitä todellisia johtajia tulemaan esiin ja rupeavan johtamaan näitä luomuksiaan. Alkaa olla kiire, sillä kohta näitä ei enää pysty johtamaan kukaan. Sitten johtajat saavatkin juosta joukkojensa perässä. Todennäköisempää on kuitenkin, että johtajat eivät koskaan myönnä omaa osuuttaan epäonnistumaan tuomitun liikehdinnän alullepanijoina. On nimittäin iso ero velttojen löntystelijöiden ja johtajien mielikuvissa väikkyvien terävin askelin marssivien iskujoukkojen välillä.

Nähkää itse se olennainen ero.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä. Nimikään ei takaa kommentin näkymistä ja asiattomuuksia kirjoittavat estetään varoituksetta.

Tällaistahan ei tapahdu

Olen kirjoittanut valtavan määrän juttuja kuntouttavan työtoiminnan nimellä tapahtuvasta työttömien hyväksikäytöstä. Olen kertonut, että kunnat kiertävät lakia ostamalla kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä säätiöiltä, joissa itse ovat perustajina mukana. Säätiöt puolestaan tekevät yhteistyötä yritysten kanssa ja ohjaavat kunnalta saamansa ilmaistyövoiman suoraan yritysten tuotantolinjoille.

Näin kierretään kuntouttavan työtoiminnan palkkatyötä korvaavan työn kieltoa, kieltoa hankkia kuntouttavaa työtoimintaa yrityksiltä ja kieltoa käyttää kuntouttavaa työtoimintaa kilpailuetuna. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevat eivät virallisesti ole töissä, vaikka käytännössä tekevät palkkatyötä korvaavaa työtä yrityksille. Heidän ansiostaan yrityksen työvoimakustannukset ovat nolla euroa.

Aina minulle sanotaan, että tällaista ei tapahdu ja jos tapahtuukin, niin kaikki sujuu laillisesti. Kaikki tapahtuu työttömien parhaaksi ja työtä tarjoavat yritykset ovat hyväntekijöitä, jotka auttavat työttömiä työllistymään.

Kerrotaanpa taas yksi tapaus, jota ei siis virallisesti voi tapahtua.

Viime kesänä Nivalan kaupunki, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU, Nivalan seurakunta, Nivalan Yrittäjät ry, MTK Nivala ry, Nivala-Seura ry ja Nivalan 4H-yhdistys ry perustivat Nivalan Työpajasäätiön. Säätiön perustamiseen saatiin EAKR-rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan liitolta.

Säätiön tarkoituksena on valmentaa, neuvoa ja ohjata vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia. Tavoitteena on edistää ja ylläpitää heidän työ- ja toimintakykyään, vahvistaa elämänhallintataitoja sekä tukea opiskelua ja työllistymistä. Siis sitä tavallista sananhelinää.

Käytäntö on jotain ihan muuta. Nopeasti säätiö sai yhteistyökumppanikseen erilaisia saunatarvikkeita valmistavan ja myyvän Saunasella Oy:n. Sekä säätiön että Saunasella Oy:n  osoite on sama: Peltotie 9, Nivala.

Saunajakkaroita ja muita saunatarvikkeita valmistavalla yrityksellä on siis sama osoite kuin kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä kaupungille myyvällä säätiöllä. Tämähän voisi periaatteessa olla sattumaa ja kyseessä voisi olla iso teollisuushalli, johon mahtuu monenlaista toimintaa.

Pari pikkujuttua tässä kuitenkin häiritsee. Saunasella Oy näyttäisi käytännössä olevan konkurssin partaalla.

saunasella

 

Laitetaan kuvasta vielä osasuurennos. Se kertoo yrityksen talouslukuja ymmärtävälle paljon:

ss os

Saunasella Oy ei myöskään ole työnantajarekisterissä. Työntekijöiden olemattomuushan selviää jo ylemmästäkin kuvasta, mutta kerrotaan sama asia toisin.

sunasella tarek

Joku utelias voisi ruveta kyselemään miten on mahdollista, että ilman työntekijöitä toimiva ja taloudellisesti heikossa asemassa oleva yritys valmistaa myyntiin tarkoitettuja tuotteita samassa osoitteessa, jossa toimii kuntouttavaa työtoimintaa järjestävä säätiö. Kuka valmistaa tuotteet? Kuka saa myyntitulot? Paljonko kaupunki maksaa säätiölle kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä? Millaiset ovat säätiön ja yrityksen väliset rahavirrat? Tekevätkö säätiöllä kuntouttavassa työtoiminnassa olevat näitä tuotteita alihankintana yritykselle?

Ei minulla ole vastausta näin kysymyksiin, mutta yhteen on. Sen tiedän, että kuntouttavassa työtoiminnassa olevat saavat työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen ruokarahan.

Noihin muihin kysymyksiin etsii vastaukset Aluehallintovirasto, jos joku tekee asiasta kantelun. Tosin ainakin kaupungin, säätiön ja yrityksen virallisen vastauksen arvaan jo. Tällaistahan ei voi tapahtua, vaan kaikki tapahtuu pyyteettömästi ja vain työttömien parasta ajatellen. Onhan parempi tehdä vaika saunajakkaroita palkatta yritykselle kuin olla kotona jouten.

Palkkatyötä korvaavan työn kielto, kielto hankkia kuntouttavaa työtoimintaa yrityksiltä ja kilpailun vääristämisen kielto ovat jotain lakiteknisiä ja turhia pikkujuttuja, joita ei tarvita hämärtämään kokonaiskuvaa.

***

Tätä juttua voi aiheesta johtuen poikkeuksellisesti kommentoida myös nimimerkillä. Pysytään silti asialinjalla.

 

Uskottavuusvajetta

Mikäli lopputulos vastaa Valtioneuvoston kanslian käsitystä siitä, mitä tutkimusraportiksi kutsuttavalta tuotteelta edellytetään, on syytä olla syvästi huolissaan. Mikäli tämä selvitys miltään osin vaikuttaa politiikan sisältöön, ollaan syyllistytty anteeksiantamattoman heikkoon valmisteluun.

Raportin tekijät ovat viskanneet pinoon suuren joukon tyystin erilaisia väitteitä ja mielipiteitä, joita sitten raflaavien otsikoiden alla luetellaan ranskalaisissa viivoissa. Erityyppiset lähteet – kirjavat lehtijutut; oma, pieni ja dokumentoimaton kysely; irralliset tilastotiedot – marssitetaan vailla perusteluja tai rakennetta ja ennen kaikkea lähdekritiikin häivääkään sivu toisensa jälkeen lukijan eteen.

Näin rökittävät oikeat tutkijat Karin Creutz , Markus Jäntti ja Lena Näre Poliisiammattikorkeakoulun tekemän tutkimuksen Imagen Vieraskynässä . Valtioneuvoston tilaama 200 000 euroa maksanut tutkimus Maahanmuutto ja turvallisuus ei täytä edes seminaarityölle asetettavia vaatimuksia.

Uudenvuodenyö Helsingissä sujui poliisin 1.1. antaman tiedotteen mukaan tavallista rauhallisemmin. Kun maailmalta tuli tietoa Kölnissä tapahtuneista joukkoahdisteluista, niin poliisi huomasi saman tapahtuneen Helsingissä. Rikosten uhreja pyydettiin ilmoittautumaan poliisille ja muutaman rikosilmoituksen poliisi teki ihan itse.

Nyt koko juttu on kuivumassa kasaan eikä yhdenkään rikoksen tutkinta ole edennyt. Ei löydy rikosta ja jos löytyykin, niin ei löydy asianomistajaa eikä epäiltyä. Löydetyillä asianomistajilla ei ole vaatimuksia, joten asianomistajarikosten tutkinta pysähtyy siihen.

A2 Teemailta näyttää noudattavan neuvoani  ja kerää Turvattomuusiltaansa syntymässä säikähtäneitä turvapaikanhakijoihin selkäytimellä reagoivia. Sosiaalisen median perusteella ainakin tämä henkilö vaikuttaa MV:n ajatusmaailman kannattajalta.

12743759_10153898380163490_6911089250590367961_n

En tiedä mitä tämän maan ilmapiirille on tapahtunut. Osa kansasta pelkää turvapaikanhakijoita yhtä hysteerisesti kuin aiemmin susia ja Valtioneuvosto tilaa pelkoja tukevan tutkimuksen määrittelemään hallituksen politiikan suuntaviivoja. Poliisi tutkii rikoksia, jotka joko ovat tapahtuneet tai ainakin olisivat voineet tapahtua ja joiden tekijänä saattoi mahdollisesti olla turvapaikanhakija. Yle kerää teemailtaansa primitiivistä vieraan pelkoa kipuilevia hysteerikkoja.

Saattaa olla, että maan hallitus lietsoo pelkoa ihan tahallaan, jolloin kyseessä on vanha tuttu katso, orava -tilanne, jolla kansan mielenkiito siirretään pois hallituksen kyvyttömyydestä. Saattaa olla, että sekä Poliisiammattikorkeakoulu, poliisi että Yle ovat huolissaan omasta rahoituksestaan. Poliisin olisi helppo lietsoa uhkakuvia määrärahojen lisäämiseksi tai edes pitämiseksi ennallaan ja Ylen voisi kuvitella yrittävän miellyttää Yle-veroon vihamieleisesti suhtautuvia ns. maahanmuuttokriittisiä, jotta nämä kokisivat Ylen omaksi mediakseen.

Tai sitten kansa on yksinkertaisesti tullut hulluksi ja ruvennut metsästämään vampyyreja ja muita alitajunnasta kumpuavia hirviöitä soihdut ja talikot kourassa. Jos näin on, niin joku linkkuveistä lehtitilauksen kylkiäiseksi kauppaava puhelinmyyjä rupeaa varmaan kohtapuoliin tarjoamaan myös kätevää matunkarkoitussettiä. Malli löytyy vanhasta vampyyrinmetsästäjien matkapakkauksesta, jonka vihkivesi korvataan sianverellä. Heitetään reilusti uskottavuuden rippeetkin romukoppaan ja lähdetään hirviöjahtiin.

The Vintage News

Kuva: Fb/The Vintage News

***

Eiliseen työttömyyttä käsittelevään juttuuni sallin poikkeuksellisesi kommentoinnin myös nimimerkeillä. Nyt on taas entinen käytäntö eli kommentit vain etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole sovittu muuta. Nimikään ei takaa näkyvyyttä ja asiattomat räkyttäjät palkitaan ikuisella estolla.

Työttömyystilastojen suursiivous

TE-toimistot ovat poliittisen painostuksen takia ruvenneet syyllistämään ja rankaisemaan työttömiä entistä kovemmalla kädellä. Samalla siivotaan työttömyystilastot näyttämään edes pikkuisen paremmilta. Yle otsikoi uutisensa oikein ja puhuu selvin sanoin työttömien rankaisemisesta.

TE-toimistot on velvoitettu lähettämään entistä enemmän työtarjouksiksi naamioituja uhkavaatimuksia. Työttömän on haettava tarjouksessa mainittua työtä työttömyysetuuden menettämisen uhalla. Haun laiminlyönti johtaa entistä herkemmin karenssiin ja juuri se on koko touhun tarkoitus. Se käy selvästi ilmi seuraavista luvuista:

TE-toimistot lähettivät viime vuonna 563 478 työtarjousta, kun vielä vuonna 2013 lukumäärä oli 189 052.

työtarjoukset työtarjous 2013-2015

Lähde: Yle

Sanktioita määrättiin 4 100 vuonna 2103, mutta viime vuonna jo 17 300.

 

työtarjoukset työtarjous sanktiot 2013-2015

Lähde: Yle

Touhuhan menee tutulla tavalla. TE-toimisto lähettää työtarjoukseksi naamioidun ja työnhakuun velvoittavan ilmoituksen avoimesta työpaikasta. On ihan samantekevää onko työnhakija pätevä työhön tai onko hänellä vaikkapa autottomana ja vailla joukkoliikennettä käytännön mahdollisuuksia ottaa vastaan naapurikunnassa olevaa työpaikkaa. Haettava on, tai tulee 60 päivän karenssi.

Ilmoitus samasta työpaikasta lähetetään harkitun suuntaamisen sijaan summamutikassa vaikkapa kymmenelle tai useammalle työttömälle. Ihan varmasti joku heistä jättää hakematta, koska ei katso olevansa edes pätevä työhön. Hänestä tulee ensimmäinen tilastojen siivouksen uhri.

TE-toimisto kontrolloi työnhakua ja kun joku työtä hakematon saadaan kiinni, niin hänelle lähetetään selvityspyyntö. Siinä pyydetään kertomaan onko työtä haettu ja jos ei ole, niin miksi ei ole haettu.

Selvityksellä ei ole mitään merkitystä, koska työtä hakematon on jo kiikissä. Seuraavaksi hän saa TE-toimiston lausunnon työttömyysetuuden menettämisestä. Tästä lausunnosta ei ole valitusoikeutta. Valittaa saa vasta siinä vaiheessa, kun Kela tai muu etuuden maksaja päättää toimia TE-toimiston lausunnon mukaan ja katkaista etuuden maksamisen.

Tässä se temppu piileekin. Etuuden maksajan päätöksestä saa valittaa vain laillisuusperustein eli silloin, kun maksatuksen keskeyttämispäätös on tehty lainvastaisesti. Se ei ole koskaan tehty lainvastaisesti, sillä etuuden maksaja on lain mukaan sidottu TE-toimiston lausuntoon. Siis siihen, josta ei saa valittaa. Periaatteessa valitusviranomainen tutkii myös lausunnon, mutta käytännössä ei. Olen nähnyt sellaisen työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätöksen, johon oli kopioitu TE-toimiston lausunto kirjoitusvirheineen. Vakuutusoikeus korjasi omassa päätöksessään kirjoitusvirheet.

Systeemi on aukoton eikä etuutensa menettäneellä työttömällä ole muuta mahdollisuutta kuin turvautua kunnan myöntämään toimeentulotukeen. Sitä alennetaan rangaistuksena 20 % ja toistuvasta kieltäytymisestä 40 %.

Toisen kerran kieltäytyneeksi katsottu ei pääse käytännössä koskaan takaisin työttömyysetuudelle, koska hänelle asetetaan työssäoloehto. Tämä tarkoittaa sitä, että hänen on oltava määräaika töissä tai työvoimapoliittisessa toimenpiteessä ennen kuin hän pääsee takaisin työmarkkinatuelle.

Hän ei koskaan tule täyttämään tätä työssäpoloehtoa, koska TE-toimisto käytännössä sulkee hänet aktiivipalvelujen ulkopuolelle.

Niinpä hän jää pysyvästi kunnan toimeentulotuen varaan. Toimeentulotuen saajia pitkäaikaistyöttömiä puolestaan tarkkailevat koko ajan kunnan työllistämisasioista vastaavat. He etsivät henkilöitä kuntouttavaan työtoimintaan eli tekemään työtä palkatta.

Näin vaikuttaa tilastojen siivoamispaniikki työttömään. Työnantajat puolestaan tukehtuvat hakemuksiin, joiden lähettäjien ainoa motiivi hakea työtä on pakko. Työnantaja joutuu seulomaan hakemuspinosta pois epäpätevät ja selkeästi kyseiseen työhön kykenemättömät.

Tätä tarkoittaa hienolta kuulostava termi työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma käytännön tasolla. Maan hallitukselle tämä tilastojen suursiivous on onnistuessaan tietysti aihe henkseleiden paukutteluun. Näin selätettiin työttömyys, vaikka tosiasiassa selätettiin vain työttömät.