Hätäistä uutisointia

Ensin Imatran poliisi sai tiedon uimahallin valvojilta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ahdistelusta kertoi valvojille lapsen huoltaja. Alle 15-vuotias lapsi oli kertonut ahdistelusta huoltajalle ja ahdistelijana oli tiettävästi ulkomaalainen mies. Siitä saatiin näyttäviä otsikoita ja lisää polttoainetta ns. maahanmuuttokeskusteluun, joka muistuttaa enemmän noitavainoa kuin keskustelua. Meteliä ei ollenkaan vaimentanut se tosiasia, että kenelläkään ei ollut tietoa lapsesta eikä hänen huoltajastaan.

Sitten asianomistaja ilmoittautui itse poliisille. Kävi ilmi, että hän on täysi-ikäinen nainen eikä vaadi tekijälle rangaistusta. Kyseessä ei siis ole lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, vaan mahdollisesti seksuaalinen ahdistelu. Se on asianomistajarikos ja se tarkoittaa sitä, että vain asianomistaja päättää tutkitaanko asia ja nostetaanko syyte.

Koko episodin uutisoiminen vaikuttaa hätähousujen hommalta. Ensin joku lapsen huoltajaksi luultu ilmoitti asiasta uimahallin valvojille, nämä ilmoittivat poliisille, poliisi tiedotti tutkivansa asiaa ja lehdet kiiruhtivat kertomaan tapauksen ihan varmasti sattuneena. Tekijäkin tiedettiin ulkomaalaiseksi, joten sosiaalinen media sytytteli taas kerran rovioita kaikkien ulkomaalaisten polttamiseksi.

Kun asia on nyt selvinnyt ja poliisi lopettanut tutkinnan, niin sepä ei riitäkään näille hyvän vauhdin saaneille maahanmuuttokeskustelijoille. Nainen on nimetty tyhmäksi tytöksi, suvakkihuoraksi ja mamupatjaksi, joka nautti lääppimisestä ja jota oikeastaan pitäisi tämän takia jotenkin rangaista. Hänen olisi ehdottomasti pitänyt vaatia asia tutkittavaksi ja tekijää rangaistavaksi.

Kyllähän neuvojia tässä maassa riittää. Nämä neuvojat unohtivat sen tosiasian, että itsemääräämisoikeus käsittää myös tällaisen tilanteen. Suomi ei ole mikään talibanivaltio, jossa naisten siveyttä valvova setäneuvosto päättää mikä on rikos ja mikä ei. Jos asianomistaja ei katso rikosta tapahtuneen tai ei vain kerta kaikkiaan viitsi ruveta asiasta käräjöimään, niin asia on sillä selvä. Poliisi tutkii asianomistajarikokset vain siinä tapauksessa, että asianomistaja vaatii rangaistusta. Ensimmäinen silmiini sattunut listaus asianomistajarikoksista löytyy täältä.

Lehdet saisivat vähän hillitä halujaan uutisoida näistä mahdollisesti tapahtuneista rikoksista, joissa tekijä on ehkä ulkomaalainen. Poliisikin saisi kertoa selvemmin tutkitaanko rikoksen mahdollista tapahtumista vai oikeasti tapahtunutta rikosta. Ei rovioon kannata tahallaan bensaa heittää.

***
Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole sovittu nimimerkin käytöstä.

 

 

Kommentit
  1. 1

    Veijo Kiuru sanoo

    Surullisen huvittavaa on tämä uutisointi ja asioista ”keskustelu”. Kiitos, Saku, kun kirjoitat näistäkin asiallisesti.

  2. 2

    Jorma Hiekkanen sanoo

    Eli tämä oli se ”10-vuotias lapsi”?? Nyt muuttui vain jotenkin täysi-ikäiseksi naiseksi josta tehtiin heti suvakkihuora – huohhh…

  3. 3

    Mane A. Minell sanoo

    Täytyy sanoa että en minäkään helposti alkaisi käräjöimään tuollaisesta ahdistelusta, vaikka se toki tuomittavaa onkin.

  4. 4

    Juhani Koivula sanoo

    ”Hänen olisi ehdottomasti pitänyt vaatia asia tutkittavaksi ja tekijää rangaistavaksi.”

    Tietenkin olisi pitänyt, tällaiset pitää saada tilille teostaan. Kuinka joku voi yleensä olla sitä mieltä että ahdistelija pitäisi päästää kuin koira veräjästä?

    • 4.1

      Saku Timonen sanoo

      Asianomistajarikoksissa päättää vain asianomistaja eikä hänen päätöksensä kuulu muille.

      • 4.1.1

        Juhani Koivula sanoo

        Niin päättää, mutta aika vastuutonta toimintaa joka tapauksessa painaa asia villaisella.

        • 4.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Mitäs minä sanoinkaan siitä talibanivaltiosta, jossa setäneuvosto päättää naisen puolesta?

        • 4.1.1.2

          Maana Backman sanoo

          Ethän sinä edes tiedä, onko kyseessä seksuaalinen ahdistelu, koska asianomistaja ei ole tätä ilmoittanut. Joku sivusta katsonut on todennut tämän aikuisen naisen olevan alla 15v. lapsi, entäpä jos tämä ”silminnäkijä” onkin nähnyt vaikka tämän ”ulkomaalaisen oloisen” miehen esittelevän itsensä ja tehnyt tuttavuutta, ihan arkisesti, jos iästä menee noin vikaan, niin ilmeisesti muustakin. Tämä nainen ei ehkä edes tiennyt, ennen kuin jälkikäteen, että siitä aiheutui mediakohu. Näin minä arvailen, koskapa sinäkin arvailet…

          ps. Hyvä Niina Halonen!

          • 4.1.1.2.1

            Juhani Koivula sanoo

            Arvaile pois vain, minä uskon siihen mitä asiasta on julkaistu:

            ………………………..

            ”Imatran uimahallissa koskettelun kohteeksi joutunut henkilö on ollut yhteydessä poliisiin. Asianomistaja on kertonut poliisille tapauksesta yhtenevästi poliisilla aikaisemmin olleen tiedon kanssa.

            Alkuperäisestä tiedosta poiketen asianomistaja ei ole lapsi vaan täysi-ikäinen nainen. Se, että uhri olisi ollut lapsi, oli väärinkäsitys.

            Koska asianomistaja on yli 16-vuotias, asiassa ei poliisin mukaan ole enää syytä epäillä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Sen sijaan tutkittavana oleva teko täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön.

            Nainen on ilmoittanut poliisille, että hän ei vaadi teosta rangaistusta. Poliisi on lopettanut asian esitutkinnan.”

            http://yle.fi/uutiset/imatran_uimahallissa_kosketelluksi_joutunut_uhri_ilmoittautui_poliisille/8663623

          • 4.1.1.2.2

            Saku Timonen sanoo

            Mitä kohtaa sanasta ”asianomistajarikos” sinä et ymmärrä?

    • 4.2

      Juhana Suoniemi sanoo

      Ennen mahdoillisen uhrin arvostelua olisi hyvä varmaksi tietää, onko mitään ahdistelua oikeasti edes tapahtunut.

    • 4.3

      Paula Niinikoski sanoo

      Kuten Saku totesi, tässäkin asiassa pätee itsemääräämisoikeus. Kukaan ei saa pakottaa ahdistelua kokenutta käräjille. Jokainen ihminen käsittelee näitä asioita omalla tavallaan, eikä kyse välttämättä ole viitsimisestä vaan siitä, että oman hyvinvoinnin kannalta on tärkeää toimia toisin. Jos tässä nyt lähdetään uhria syyllistämään siitä, että hän toiminnallaan mahdollistaa ahdistelun jatkumisen, niin se on hyvin lähellä sitä, että raiskauksen uhrin väitetään aiheuttaneen teon pukeutumisellaan, tai humalatilallaan tjms. Ahdistelu on aina ainoastaan ahdistelijan vika. Jos itsemääräämisoikeutta on ensin loukattu ahdistelemalla, niin toinen saman oikeuden loukkaus pakottamalla uhri vasten tahtoaan käräjille ei todellakaan auta. Two wrongs don’t make a right.

    • 4.4

      keke sanoo

      Ihan hyvä vaan että kukaan ei valvo sitä miten ihmiset niitä ”sosiaalisia” kanssakäymisiään valvo ja jos joku kokee että hänen seksuaalista vapauttaan on loukattu liikaa niin sitten siitä tehdään poliisijuttu. Jos minä nyt vaikka pyrkisin johonkin intiimimpään kanssakäymiseen jonkun kanssa niin jotkut tilanteet varmasti menisivät seksuaalisen ahdistelun puolelle vaikka molemmat tahot olisivat ”pelissä mukana”. Nämä kun on näitä ihmissuhdekoukeroita joihin on vähän vaikea mitään tarkkoja lakeja lyödä jos nyt ei ihan talibaniksi ryhdytä ja kielletään kaikki ”sopimaton” käytös.

      Ihan hyvä käytäntö minusta on se että jos sitä sanaa ei uskota tai aivan liian hävyttömästi käyttäydytään niin sitten käräjöidään jos uhri kokee sen tarpeelliseksi. Mitään siveypoliisia en siis kaipaa.

      Ihan vinkkinä heitän että uimahalli ei taida olla paras paikka alkaa liian tuttavalliseksi mutta mistä näitä tietää varmaan jotkut parisuhteet ovat sielläkin saaneet alkunsa. Älkää nyt kumminkaan käpälöikö ilman sitä ”lupaa” siellä tai muuallakaan sen suhteen. Muutoin kosketelkaa toisianne ja mokailkaa niissä pokausyrityksissänne sekä pervoilkaa partnerin luvan kanssa. Silti ei on ei ja sitä pitää kunnioittaa niin maahanmuuttajan kuin kantiksen

    • 4.5

      Janne Särkelä sanoo

      Tässä kohteeksi joutunut on päättänyt, että ilmoitus uimahallin valvojille on riittänyt. Valvojat sitten toivottavasti reagoivat asioihin tulevaisuudessa, ilmeisesti.

      Sama kuin usein tiedetään tietyt henkilöt yökerhoissa ja vastaavissa henkilökunnan toimesta, joita on syytä tarkkailla.

      Totta kai olisi hyvä, jos kaikki vastaavat tapaukset ja muut rikkomukset saisivat siihen rikosoikeudellisen seurauksensa. Arjen tasolla usein näin ei ole.

    • 4.6

      Karen Ahlfors sanoo

      Jos tekisin ilmoituksen ja vaatisin tilille jokaista miestä joka koskettelee minua ilman lupaani, tuputtaa härskejä ja vihjailevia juttuja ja muutenkin käyttäytyy tungettelevasti kuitaten suunnilleen kaiken vitsi-vitsi -kommentilla tai haukkuu minut tiukkapipoiseksi saisin jokaisen perjantai- ja lauantai-illan jälkeen tehtailla näitä tukun. Kas kun olen ravintolassa töissä ja koen tätä jokaikinen viikonlopun ilta- ja yövuoro ainakin kerran. Koska paikkakunnallamme ei ole ulkomaalaisia eikä ulkomaalaissyntyisiä syyllistyy näihin miehekkäisiin tekoihin vain ja ainoastaan suomalaiset miehet.
      Todennäköisesti mielenilmaukseni kuitataan nyt sanomalla, että ”mitäs ammattisi valitsit” ilman että kenessäkään muussa olisi mitään syytä…. Onneksi työssäni on runsain määrin hyviä puolia jotta antaisin mänttien känniääliöiden pilata ammatinvalintaani!

  5. 5

    Merja Nurmi sanoo

    Minä ihmettelen sitä, miksi uimahallin henkilökunta kertoi lapsesta ja tämän huoltajasta, jos kysymyksessä oli aikuinen nainen? Miten sellaisesta asiasta voi erehtyä?

  6. 6

    Juha Halonen sanoo

    Kenenkään ei tarvitse ihmetellä, että sosiaalisessa mediassa laineet käyvät yli laitojen varsinkun kun joutilailla rasisteilla on aikaa kiihoittaa itseään ja kansallismielisiä aatetovereitaan kuvottavilla päivityksillään. Sen sijaan on ihmeteltävä, minne on hävinnyt monen toimittajan itsekunnioitus ja ammttietiikka. Hekin ovat syyllisiä löyhkäävään ilmapiiriimme, jota oikeistopoliitikkomme populistisesti ruokkivat. Toimittajan ammttitaitoon kuuluu lähdekritiikki, mutta yhä harvemmin sitä käytetään; raflaavat otsikot ovat monelle lehdelle pelkkä itsetarkoitus.

    Suomesta on tulossa hyvää vauhtia sivistysvihamielinen maa, jossa ei hyysätä suinkaan pakolaisia, vaan itse itsensä syrjäyttäneitä lökäpöksyjä, jotka vihaavat kaikkea vierasta. Heille vieraita ovat pakolaisten lisäksi myös naiset ja sudet.

  7. 7

    Terhi Holmberg sanoo

    Onhan se ihan selvä asia, että jos Matti ja Teppo jättää keikan heittämätttä, niin siitä korvauksiin tuomitaan Seppo. Nehän on Ruohosia kaikki eli vastuussa toistensa tekemisistä! Pahus, se olikin Tauskin keikka, mutta kannattaako siitä uutisoida – olis voinut skipata keikan ja klikkauksien kannalta Seppo tuottaisi klikkauksia enemmän…

  8. 8

    seppo mahkonen sanoo

    Aina ei uhri ole ollut etysijalla. Vaimovainajani joutui aikoinaan raiskauksen uhriksi. Teki asiastata rikosilmoituksen. Poliisi suhtautuisi yliolkaiseksi. Espoon poliisi. Toivottavasti suhtautuminen on muuttunut. Toisaalta näyttö pitäisi olla niin hyvä, jotta syyllistäminen voi olla todellista.

  9. 9

    Erkki Weurlander sanoo

    Ymmärsinkö oikein. Joku sivullinen ilmoitti ahdistelusta – siis oli ilmoitukseen asti varma 15-vuotiaan tytön ahdistelusta. Poliisi tutki asiaa.
    Ahdisteltu, joka ei siis asiasta numeroa tehnyt olikin ihan terve aikuinen, joka pikkuasioista (kaiketi ”ylimenneestä” huomiosta) ei juttua tehnyt.
    Kuka oikein on syyllinen ja mihin. Mielestäni tuntemattomalla aiheettoman ilmoituksen tekijällä ainakin voisi olla selityksen tai asennemuutoksen paikka.
    No eihän uimahallissa silmälaseja kellään….
    Aiheetta enempään, mutta kuitenkin: https://goo.gl/wR6iOs [Mamma tuo mies…]

  10. 10

    Petri Pirskanen sanoo

    Vaikkakin olen samaa mieltä kanssasi, että ihmiset käyttäyivät tyhmästi ja media samoin jne. Mutta silti ei kannata unohtaa sitä asiaa että kyseessä oli silti maahanmuuttaja joka käyttäytyi törkeästi (enkä nyt tarkoita sitä että jos olisi ollut suomalainen, asiasta pitäisi olla hiljaa).. Ja teki rikoksen(Tai jos ei tehnyt niin törkeästi silti) jokseenkin nainen ei syytettä tehnyt… En tahdo syyttää miestä tai naista nyt mistään, mutta pakko sanoa että jos mies teki mitä teki, niin hän ei varmaan sitten ota tästä opiksi koska kukaan ei rankaise asiasta.. Joten varmasti jatkaa tekojaan :/

    • 10.1

      Minna Ylitalo sanoo

      Useimmilla naisilla on kylläkin tapana antaa asiattomasta käytöksestä sellaista suoraa ja tulikivenkatkuista palautetta, että tekijä varmasti muistaa sen lopun ikäänsä. Tosielämässä ahdistelun uhri harvemmin soittaa poliisille raivokohtauksen laannuttua. Voi olla, että uutisen tapauksessa nimenomaan tällainen kipakka välienselvittely on kiinnittänyt sivullisen huomiota.

    • 10.2

      Pekka Rantamäki sanoo

      Rangaistuksena tästä miehen teosta saattaa olla vaikkapa porttikielto uimahalliin – mielestäni melko oikein mitoitettu rangaistus. Oliko nyt joitakin, jotka porttikiellon sijaan tästä asianomistajarikoksesta vaativatkin miestä munistaan hirtettäväksi? Anybody?

      • 10.2.1

        Eeva Vainio sanoo

        Rölli – vaikkapa Pelkojen maassa ja Saunalaulu – kertonee meistä, suomipeikoista, karvoinemme ja nahkoinemme – kyllä Allu tietää! Eikä tuo kylpykulttuuri aina suju muuallakaan ihan suomipojan kaavan mukaan. https://youtu.be/Js1aewLBjfs

  11. 11

    Jari Kähkönen sanoo

    Surkeinta kaikesta on tuon ensimmäisen ”uutisen” saatavillaolo sisällöltään muuttamattomana. Voihan sitä tietysti puutteellisillakin tiedoilla uutisoida, mutta huomioiden kuinka usein nämä samat jutut on totuusasteesta huolimatta yhä luettavissa sosiaalisessa mediassa vielä vuosien päästäkin, niin sopisi kysyä että onko ihan pakko. Sakari ei todellakaan linkitä nyt mihinkään vastamediaan, mutta missä se ammattitaito, harkintakyky ja vastuuntunto näkyy?

    • 11.1

      Juhani Koivula sanoo

      Uutisointi ja toimittajantyö on kautta linjan muuttunut likipitäen ala-arvoiseksi. Ei ole mikään ihme että ns. roskajulkaisut saavat mediakentässä jalansijaa.

      • 11.1.1

        Jari Kähkönen sanoo

        Väitän, että nyt lipsahti yksinkertaistus. Roskajulkaisut ovat olemasa vain, koska kyllin monta viihdyttää niiden henkisen onanoinnin mahdollistava rajaton julkaisualusta, jonka päätoimialat ovat viha ja ennakkoluulo. Mitään kilpailuasetelmaa ei ole eikä missään tapauksessa saa sanoa, että roska täydentää valtavirran mediaa. Siihen on vielä merkittävä matka ensinmainitun tason nousulla ja viimemainitun laskulla. En syytä yksinkertaistuksesta. Varmasti moni muistaa vieläkin, kun palstalle ei päässyt tarvittaessa ja kuinka sillä annettiin epäoikeudenmukaisia iskuja siinä osin yhä totta olevassa yhden totuuden maassa. Mutta se on täysin eksynyt, joka roskaan katsoessaan luulee ajan muuttuneen toiseksi. Ehkä siihen vihan- ja ennakkoluulontäytteiseen onanointiin sisältyy myös vanhaa vihaa, mutta siinä kaikki. Asioita ei saa sotkea eikä yksinkertaistaa, jotta kriittisissä yhteiskunnallisissa tai taloudellisissa tilanteissa ei tehdä virhearvioita. Tai no, edes kovin pahoja sellaisia.

  12. 12

    Saku Timonen sanoo

    Huomautan taas kerran kaikille, että tämä EI ole mikään yleinen keskustelu- ja väitttelypalsta. Jankuttajien ja inttäjien kommentit poistetaan.

  13. 13

    Jore Puusa sanoo

    lainaus
    Uutisointi ja toimittajantyö on kautta linjan muuttunut likipitäen ala-arvoiseksi.
    lainaus
    —————-
    Jostain syystä tällaiset kommentit aikaansaavat minussa suunnatonta raivo asiattoman syyttelyn takia. Tunnen suuren määrän erinomaisia ja totuudessa pysyviä toimittajia – joiden työtä Juhani Koivulan kirjoittaman kommentin tyyppiset hankaloittavat ja kun kiihotuksen ja yleistyksen seurauksena mennään ihmisten luo- he eivät enää puhu toimittajille.
    Joten kiitos Koivula – taas rapautit pienen palan toimittajan mahdollisuudesta tehdä kunnon työtä. Olen ollut 35 vuotta alalla ja ainoat toimittajat jotka venyttävät käsitettä totuus ovat olleet Seiskassa ja IL ja IS lehdissä ja toki MV:ssä ja Uber uutisissa jossa kaikki on joko keksittyä tai varastettua. Kun ihmiset näitä enimmäkseen lukevat heidän mielestään KAIKKI toimittajat valehtelevat. Kun menee ABC:lle ja parturiin ja lukee bulevardilehtiä voi olettaa että vaikka juttu olisi totta on lööppi usein harhaanjohtava, mutta eihän kukaan usko että Biltemasta ostettu halpa vehjekään kestää. Jos sensijaan lukee vain MV:tä voi olla varma että mitään – edes lähimain totuuden kanssa olevaa ei tule silmien eteen paitsi se mitä Janitski varastaa sivuilleen suomen mediasta, jota kamaa onkin 90%.
    Hain esiin monta kuukautta varastettua ja valhetta ao mediasta mutta tappouhkausten alkaessa itseni lisäksikohdistua myös koiriini ja muualle tuttuihini en enää jaksanut.

    Lukekaa vähintään neljä-viisi lehteä rinnakkain ainakin kerran viikossa oikeistosta vasemmistoon ja luokaa sen pohjalta käsitys asioista ja katsokaa useampia uutiskanavia TV:stä jos kielitaito antaa perään. Kirjastolaitos pelastaisi Suomen mutta kun ei sinne miehiä saa –siis niitä 15-35 vuotiaita, joiden lukeneisuus on jääkiekkoilijan tasolla eli AkuAnkka 10 vuotta sitten. Siihen jengiin uppoaa rasistien seireenin laulu.

  14. 14

    Johannes K sanoo

    Onhan tässä vielä sekin kulma että ensin tekijän ilmoitettiin olevan ulkomaalainen mutta myöhemmin uutisoitiin että se häirinnän kohde saattoi olla se ulkomaalainen sillä puhui murtaen suomea. Oli vaan kiire päästä kertomaan ulkomaalaisesta ahdistelijasta.

    http://www.esaimaa.fi/Online/2016/02/10/Imatran%20uimahallin%20ahdistelutapaus%20yh%C3%A4%20selvitt%C3%A4m%C3%A4tt%C3%A4%20/2016520293711/4
    ”Huoltaja oli puhunut suomea, mutta hänellä oli puheessa vieras aksentti, Hänninen kommentoi lehden haastattelussa.”

    Toki tuossakin oli se virhe että mitään huoltajaa ei ollut olemassakaan.

  15. 15

    Riitta Häkkinen sanoo

    Tv-uutisissa häiritsi tapa, jolla juttua korjattiin. Sanottiin, että ”aikaisempaan tietoon poiketen”… eihän kyseessä voi olla tieto, vaan huhu, vääristynyt/vääristelty puhe, arvelu tai valhe. Hölmönä itse ajattelen, että tieto on faktaa ja tämä höperöinti ei ollut sitä missään vaiheessa.

  16. 16

    Jarmo Saarinen sanoo

    Tollainenkin oli Etelä-Saimaa 9.2

    ”Rikoskomisario Jyrki Hännisen mukaan valvontakameran tallenne tukee kuitenkin uimahallin henkilökunnan poliisille tekemää ilmoitusta.”

    • 16.1

      Saku Timonen sanoo

      Ei sitten tukenutkaan, koska asianomistaja oli täysi-ikäinen.

      • 16.1.1

        Mika Manninen sanoo

        Kerrassaan kamalaa, että työntekijät luulivat naista alaikäiseksi. Tottahan nyt aikuista saa kähmiä, turha uutinen siis!

        • 16.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Ei saa, mutta asianomistajarikoksissa asianomistaja päättää jatkotoimista. On tämä ihmeen vaikea asia ymmärrettäväski.

          • 16.1.1.1.1

            Mika Manninen sanoo

            Kähmintää ei siis tapahtunut tai ei se ainakaan ollut rikos. Huh helpotusta!

        • 16.1.1.2

          Jarno Kääriäinen sanoo

          Eivät luulleet. Joku hänen vanhempanaan esittäytynyt oli näin väittänyt.

  17. 17

    Päivi Kangasniemi sanoo

    Jos nainen tekisi rikosilmoituksen jokaisesta lääppimis- tai ahdisteluyrityksestä (lääppijän karvaisuuteen katsomatta), niin olisi poliisilla hommaa. Todellakin, ahdistelun osaavat myös kotimaan kollit, varsinkin humalassa. Ei-sanan ymmärtäminen on vaikeaa.

    • 17.1

      Jarno Kääriäinen sanoo

      Toisaalta olisi hyvä jos tekisi. Eikö tätä poliisikin toivo? Sen laajuudesta ei muuten ”ulkopuoliselle” (miehille) tule selkeyttä. Jotkut silmät kiinni kävelevät väittävät ettei sitä edes tapahdu.

  18. 18

    Jarno Kääriäinen sanoo

    Vaikuttaa siltä että joku sivullinen on siis mennyt henkilökunnalle, esittäytynyt äitinä ja tehnyt ilmoituksen. Noinkohan olisi jos mies ei olisi ollut ”ulkopuolisen näköinen”.

    Aika härskiä toimintaa taas. Ja sai aikaan mitä halusikin.