Uskottavuusvajetta

Mikäli lopputulos vastaa Valtioneuvoston kanslian käsitystä siitä, mitä tutkimusraportiksi kutsuttavalta tuotteelta edellytetään, on syytä olla syvästi huolissaan. Mikäli tämä selvitys miltään osin vaikuttaa politiikan sisältöön, ollaan syyllistytty anteeksiantamattoman heikkoon valmisteluun.

Raportin tekijät ovat viskanneet pinoon suuren joukon tyystin erilaisia väitteitä ja mielipiteitä, joita sitten raflaavien otsikoiden alla luetellaan ranskalaisissa viivoissa. Erityyppiset lähteet – kirjavat lehtijutut; oma, pieni ja dokumentoimaton kysely; irralliset tilastotiedot – marssitetaan vailla perusteluja tai rakennetta ja ennen kaikkea lähdekritiikin häivääkään sivu toisensa jälkeen lukijan eteen.

Näin rökittävät oikeat tutkijat Karin Creutz , Markus Jäntti ja Lena Näre Poliisiammattikorkeakoulun tekemän tutkimuksen Imagen Vieraskynässä . Valtioneuvoston tilaama 200 000 euroa maksanut tutkimus Maahanmuutto ja turvallisuus ei täytä edes seminaarityölle asetettavia vaatimuksia.

Uudenvuodenyö Helsingissä sujui poliisin 1.1. antaman tiedotteen mukaan tavallista rauhallisemmin. Kun maailmalta tuli tietoa Kölnissä tapahtuneista joukkoahdisteluista, niin poliisi huomasi saman tapahtuneen Helsingissä. Rikosten uhreja pyydettiin ilmoittautumaan poliisille ja muutaman rikosilmoituksen poliisi teki ihan itse.

Nyt koko juttu on kuivumassa kasaan eikä yhdenkään rikoksen tutkinta ole edennyt. Ei löydy rikosta ja jos löytyykin, niin ei löydy asianomistajaa eikä epäiltyä. Löydetyillä asianomistajilla ei ole vaatimuksia, joten asianomistajarikosten tutkinta pysähtyy siihen.

A2 Teemailta näyttää noudattavan neuvoani  ja kerää Turvattomuusiltaansa syntymässä säikähtäneitä turvapaikanhakijoihin selkäytimellä reagoivia. Sosiaalisen median perusteella ainakin tämä henkilö vaikuttaa MV:n ajatusmaailman kannattajalta.

12743759_10153898380163490_6911089250590367961_n

En tiedä mitä tämän maan ilmapiirille on tapahtunut. Osa kansasta pelkää turvapaikanhakijoita yhtä hysteerisesti kuin aiemmin susia ja Valtioneuvosto tilaa pelkoja tukevan tutkimuksen määrittelemään hallituksen politiikan suuntaviivoja. Poliisi tutkii rikoksia, jotka joko ovat tapahtuneet tai ainakin olisivat voineet tapahtua ja joiden tekijänä saattoi mahdollisesti olla turvapaikanhakija. Yle kerää teemailtaansa primitiivistä vieraan pelkoa kipuilevia hysteerikkoja.

Saattaa olla, että maan hallitus lietsoo pelkoa ihan tahallaan, jolloin kyseessä on vanha tuttu katso, orava -tilanne, jolla kansan mielenkiito siirretään pois hallituksen kyvyttömyydestä. Saattaa olla, että sekä Poliisiammattikorkeakoulu, poliisi että Yle ovat huolissaan omasta rahoituksestaan. Poliisin olisi helppo lietsoa uhkakuvia määrärahojen lisäämiseksi tai edes pitämiseksi ennallaan ja Ylen voisi kuvitella yrittävän miellyttää Yle-veroon vihamieleisesti suhtautuvia ns. maahanmuuttokriittisiä, jotta nämä kokisivat Ylen omaksi mediakseen.

Tai sitten kansa on yksinkertaisesti tullut hulluksi ja ruvennut metsästämään vampyyreja ja muita alitajunnasta kumpuavia hirviöitä soihdut ja talikot kourassa. Jos näin on, niin joku linkkuveistä lehtitilauksen kylkiäiseksi kauppaava puhelinmyyjä rupeaa varmaan kohtapuoliin tarjoamaan myös kätevää matunkarkoitussettiä. Malli löytyy vanhasta vampyyrinmetsästäjien matkapakkauksesta, jonka vihkivesi korvataan sianverellä. Heitetään reilusti uskottavuuden rippeetkin romukoppaan ja lähdetään hirviöjahtiin.

The Vintage News

Kuva: Fb/The Vintage News

***

Eiliseen työttömyyttä käsittelevään juttuuni sallin poikkeuksellisesi kommentoinnin myös nimimerkeillä. Nyt on taas entinen käytäntö eli kommentit vain etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole sovittu muuta. Nimikään ei takaa näkyvyyttä ja asiattomat räkyttäjät palkitaan ikuisella estolla.

Kommentit (38)
  1. iris ritola
    25.2.2016, 11:52

    Loistava kirjoitus taas kerran, Saku! Tulee mieleen tuo vanha lastenlaulu: Huomenna mennään Korkeasaareen….nyt sen vaan voi laulaa: Huomenna mennään hirviöjahtiin…Vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että suomalaiset ovat fiksua ja sivistynyttä väkeä, niin ei voi välttyä ajatukselta, että se ei koske kaikkia…..osa suomalaisista on todella tullut hulluksi, niinkuin blogissasi epäilit. Surullista…masentavaa…ahdistavaa. Onneksi tunnelin päässä on valoakin, nimittäin nämä Sinun kirjoituksesi.

  2. Merja Nurmi
    25.2.2016, 11:58

    Kiitos blogista. Kyllä minusta voidaan jo sanoa, että osa kansaa on tosiaankin tullut hulluksi. Tuokin kuvan henkilö ihan vakavissaan selittää Ylen jutussa, että hänen täytyy viedä lapsensa kouluun, kun turvapaikanhakijat ovat niin suuri turvallisuusuhka, eivätkä asiakkaat uskalla tulla yksin autosta liiketilaan, vaan heidät pitää hakea parkkipaikalta.

    Huh hirvitys sentään, jossain taisi vilahtaa turvapaikanhakija!

Kommentointi suljettu.