Tällaistahan ei tapahdu

Olen kirjoittanut valtavan määrän juttuja kuntouttavan työtoiminnan nimellä tapahtuvasta työttömien hyväksikäytöstä. Olen kertonut, että kunnat kiertävät lakia ostamalla kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä säätiöiltä, joissa itse ovat perustajina mukana. Säätiöt puolestaan tekevät yhteistyötä yritysten kanssa ja ohjaavat kunnalta saamansa ilmaistyövoiman suoraan yritysten tuotantolinjoille.

Näin kierretään kuntouttavan työtoiminnan palkkatyötä korvaavan työn kieltoa, kieltoa hankkia kuntouttavaa työtoimintaa yrityksiltä ja kieltoa käyttää kuntouttavaa työtoimintaa kilpailuetuna. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevat eivät virallisesti ole töissä, vaikka käytännössä tekevät palkkatyötä korvaavaa työtä yrityksille. Heidän ansiostaan yrityksen työvoimakustannukset ovat nolla euroa.

Aina minulle sanotaan, että tällaista ei tapahdu ja jos tapahtuukin, niin kaikki sujuu laillisesti. Kaikki tapahtuu työttömien parhaaksi ja työtä tarjoavat yritykset ovat hyväntekijöitä, jotka auttavat työttömiä työllistymään.

Kerrotaanpa taas yksi tapaus, jota ei siis virallisesti voi tapahtua.

Viime kesänä Nivalan kaupunki, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU, Nivalan seurakunta, Nivalan Yrittäjät ry, MTK Nivala ry, Nivala-Seura ry ja Nivalan 4H-yhdistys ry perustivat Nivalan Työpajasäätiön. Säätiön perustamiseen saatiin EAKR-rahoitusta Pohjois-Pohjanmaan liitolta.

Säätiön tarkoituksena on valmentaa, neuvoa ja ohjata vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia. Tavoitteena on edistää ja ylläpitää heidän työ- ja toimintakykyään, vahvistaa elämänhallintataitoja sekä tukea opiskelua ja työllistymistä. Siis sitä tavallista sananhelinää.

Käytäntö on jotain ihan muuta. Nopeasti säätiö sai yhteistyökumppanikseen erilaisia saunatarvikkeita valmistavan ja myyvän Saunasella Oy:n. Sekä säätiön että Saunasella Oy:n  osoite on sama: Peltotie 9, Nivala.

Saunajakkaroita ja muita saunatarvikkeita valmistavalla yrityksellä on siis sama osoite kuin kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä kaupungille myyvällä säätiöllä. Tämähän voisi periaatteessa olla sattumaa ja kyseessä voisi olla iso teollisuushalli, johon mahtuu monenlaista toimintaa.

Pari pikkujuttua tässä kuitenkin häiritsee. Saunasella Oy näyttäisi käytännössä olevan konkurssin partaalla.

saunasella

 

Laitetaan kuvasta vielä osasuurennos. Se kertoo yrityksen talouslukuja ymmärtävälle paljon:

ss os

Saunasella Oy ei myöskään ole työnantajarekisterissä. Työntekijöiden olemattomuushan selviää jo ylemmästäkin kuvasta, mutta kerrotaan sama asia toisin.

sunasella tarek

Joku utelias voisi ruveta kyselemään miten on mahdollista, että ilman työntekijöitä toimiva ja taloudellisesti heikossa asemassa oleva yritys valmistaa myyntiin tarkoitettuja tuotteita samassa osoitteessa, jossa toimii kuntouttavaa työtoimintaa järjestävä säätiö. Kuka valmistaa tuotteet? Kuka saa myyntitulot? Paljonko kaupunki maksaa säätiölle kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä? Millaiset ovat säätiön ja yrityksen väliset rahavirrat? Tekevätkö säätiöllä kuntouttavassa työtoiminnassa olevat näitä tuotteita alihankintana yritykselle?

Ei minulla ole vastausta näin kysymyksiin, mutta yhteen on. Sen tiedän, että kuntouttavassa työtoiminnassa olevat saavat työmarkkinatuen ja yhdeksän euron päivittäisen ruokarahan.

Noihin muihin kysymyksiin etsii vastaukset Aluehallintovirasto, jos joku tekee asiasta kantelun. Tosin ainakin kaupungin, säätiön ja yrityksen virallisen vastauksen arvaan jo. Tällaistahan ei voi tapahtua, vaan kaikki tapahtuu pyyteettömästi ja vain työttömien parasta ajatellen. Onhan parempi tehdä vaika saunajakkaroita palkatta yritykselle kuin olla kotona jouten.

Palkkatyötä korvaavan työn kielto, kielto hankkia kuntouttavaa työtoimintaa yrityksiltä ja kilpailun vääristämisen kielto ovat jotain lakiteknisiä ja turhia pikkujuttuja, joita ei tarvita hämärtämään kokonaiskuvaa.

***

Tätä juttua voi aiheesta johtuen poikkeuksellisesti kommentoida myös nimimerkillä. Pysytään silti asialinjalla.

 

Kommentit
  1. 1

    Jussi Ahonen sanoo

    Hyvä kirjoitus jälleen. Kuntouttavasta työtoiminnasta on tullut kuntien tapa toimia, saavuttaa työllistämistavoite. Työtöntä järjestelmä ei ajattele. Minusta tuntuu, että kuntien päättäjätkään eivät ole heränneet tähän todellisuuteen, sillä asia selviää vasta ihmisen jäädessä työttömäksi.

  2. 2

    Jari Lummejokij sanoo

    ”Onhan parempi tehdä vaika saunajakkaroita palkatta yritykselle kuin olla kotona jouten”. Tätä valtakunnankonsultti Jari Sarasvuo tarkoitti sanoessaa Enbuske, Viertola, Salmisessa, ” on parempi tehdä huonommilla työehdoilla töitä, kuin olla hyvillä korvauksilla kotona”.
    Minulle, maan matoselle, Sarasvuo ei tietenkään vastannut, kun kysyin, mitä hän huonommilla työehdoilla tarkoittaa? Jokin yllä mainitun kaltainen on kuitenkin lopullinen tavoite.
    Samassa ohjelmassa hän ylisti suomalaisen yrittäjän fiksuutta, minkä asiantilan tähden ei ammattiliittoja tarvita häiritsemässä kaikinpuolin tasapuolista paikallista sopimista.
    Minä olen poikkeuksellisesti päässyt nauttimaan kahden suomalaisen työnantajan fiksuudesta: toisella yritettiin kusettaa 24 000 markkaa, toisella n. 25 000 euroa.Liitto auttoi molemmilla kerroilla.

  3. 3

    Eeva Donner sanoo

    Laillistettua orjuuttahan tuo on. Suomalaiset pitävät itseään rehellisenä kansana. Ihmettelevät muun muassa täällä meilläpäin (Espanjassa) maan tapaa, jossa laitonta työvoimaa käytetään esimerkiksi maataloudessa. Samanlaista tuo on, mutta laillisuuden nimiin ”käärittyä”.

  4. 4

    töytön sanoo

    Joo, ”kuntoutumaan” moni jää/joutuu vuosikausiksi. Palkkatyössä käyvät luulevat, että nämäkin saa samat edut ja sitä palkkaa. Monikohan kuntapäättäjä edes ymmärtää mistä on kyse, kun ei moni kansanedustajakaan tunnu tietävän, saatikka kiinnostavan.

    • 4.1

      työtön sanoo

      Joo. Työministeri Jari Lindström sanoi eilen että ”työttömän on otettava vastaan sellaistakin työtä jonka palkka on pienempi kuin työttömänä oleminen”.
      Työmarkkinatuki on nettona noin 550 euroa kuukaudessa. Missähän sellaisia palkkatöitä on tarjolla, jossa palkka on alle sen?

      • 4.1.1

        töytön sanoo

        Alle 530€ nettona. Puhelinmyynti 0€/kk taitaa olla tuo pohja tarjolla provikka.

  5. 5

    Työkokeiltu sanoo

    Työkokeiluahan on käytetty jo jonkin aikaa palkkatuen pidentämiseksi alkupäästä tai sen kuluttomana vaihtoehtona. Minut rekrytoitiin erääseen uuteen yritykseen pari vuotta sitten. Minulla oli opinnot suoritettu, mutta en ollut vielä hakenut tutkintoa, koska nostin vielä opintotukia.

    Helsingin yrittäjien ohjeistamana yritys päätti ottaa minut aluksi töihin työkokeilulla. Tämä tarkoitti sitä, että minun piti laittaa maisterin paperit hakuun ja valmistua työttömäksi, jotta pääsisin työkkärin Sanssi-kortilliseksi työnhakijaksi. Ajatus oli aloittaa työkokeilulla, jonka jälkeen siirtyä määräaikaiseen palkkatuettuun ratkaisuun.

    Koska olin aiemmin ollut ulkomailla töissä, homma ei oikein toiminut. Liitolla oli ongelmia lukea ulkomaalaisia palkkakuitteja ja työtodistuksia. Jouduin itse soittelemaan liiton ja ulkomaalaisen työvoimaviranomaisen välillä. Lopulta paineen alla liiton juristi uskalsi tehdä ”poikkeuspäätöksen”, koska ulkomailta ei muita papereita ollut tulossa ja kuitit olivatkin ymmärrettävissä.

    Sain ansiosidonnaisen päivärahan könttämaksuna työkokeilusta lopulta n. 6 kkn päästä sen aloittamisesta. Olin käyttänyt omat säästöni kattaakseni elinkustannukseni ja koko hommasta jäi aika huono maku suuhun. Kyse ei todellakaan ollut yrityksen rahoitusvaikeuksista, vaan enemmänkin jostain start-up minimikustannus –> firma tuottavaksi -huumasta. Aitoon työsopimukseen homma vaikutti todella pahasti luomalla niin suuren kustannuseron (työkokeilu vs. pikkupalkka + työnantajamaksut), että toimitusjohtaja ei kustannus/päivätuotto-huumassaan uskaltanut tarjota järkevää palkkaa sopparin loppuessa. Lopulta lähdin yrityksestä muualle töihin.

  6. 6

    Mervi Oikonen sanoo

    Järjetöntä touhua tuo kuntouttava työtoiminta. Valtio käytännössä kiertää itse veroja. Toimiva ja työllistävä yrityshän tuottaisi verotuloja, mutta orjatyötä käyttävä ei.

    Tottakai ymmärrän että periaate noissa työkokeiluissa on säilyttää ihmiset työkykyisinä, mutta kuten olet niin moneen kertaan jo kertonut, on käytännön tavoite toinen -kilpailun vääristäminen. Lisäksi juuri saimme kokea, kuinka hallitus on leikannut TE-keskusten rahoituksen ja poistanut kaikki Sanssi-kortit ja palkkatuet, joten mitään järkevää työllistymistä ei enää edes voisi tehdä.

    Minusta kaikkien ns tukityöllistettyjen pitäisi olla kunnalla töissä – ja kyllä tekemätöntä työtä aina riittäisi, sanovatpa tehokkuusasiantuntijat mitä hyvänsä.

    • 6.1

      Roland sanoo

      Tässä ”kunnalla töissä olemisessa” on se ongelma, että hyvinkin helposti kunnalle ilmainen työntekijä korvaa jonkun muun työpanoksen. Millä varmistetaan, ettei tällainen ilmainen työntekijä aiheuta käytännössä jonkun toisen kunnan työntekijän lentämistä kortistoon?
      Ja jos näin tapahtuu, kyse on vain ja ainoastaan taloudelle ja työntekijöille vahingollisesta toiminnasta.

      Nykyisenkaltaisessa tilanteessa jossa työvoimaa, myös varsin ammattitaitoista, on työttömänä pilvin pimein, tämä luo helposti kierteen jossa kunnan on erittäin kannattavaa potkia ihmisiä pihalle ja korvata heitä ”tukityöllistetyillä” joita on kortistosta saatavana vaikka millä mitalla. Esimerkiksi yhtään kunnan vuokra-asuntojen tapetointia tms. huoltotyötä ei kannattaisi teettää palkallisella työntekijällä tai yrityksellä koska ammattitaitoisia kirvesmiehiä on rakennusalan tilanteesta johtuen saatavilla vaikka millä mitalla.

  7. 7

    Markku T Koivisto sanoo

    Tekemätöntä työtä Suomessa riittää. Joskus oli sanonta: Työmies on palkkansa ansainnut. Nykyään on…niinpä. Terveisiä vaan te isänmaanystävät sinne Algarveen!

  8. 8

    Mikko H sanoo

    Pitää kertoa myös toisenlaista tarinaa tilanteesta jossa tälläistä kuntouttavaa työtoimintaa tehdään varsin asiallisesti.

    Olen ollut vuoden päivät tälläisenä työmarkkinatuki+9e ruokarahalla hommissa kierrätyskaupassa. Kyseisessä paikassa ei ole ainuttakaan perinteisellä työsopimuksella olevaa työntekijää töissä, ja syyn pystyy kyllä kuka tahansa laskemaan ala-aste matematiikalla hyvin nopeasti. Huonekaluja ja kodin pikkutavaraa otetaan lahjoituksina vastaan, putsataan ja korjataan pikkuviat ja pistetään myyntiin. Hintaesimerkkinä vaikkapa 3-istuttavan nahkasohvan saa viidellä kympillä, tai runkopatjasängyn parilla kympillä. Lisäksi palveluna tarjotaan kuljetuksia niin lahjoitettaville tavaroille kuin ostetuille tuotteille, käytännössä ilman maksua. Myyntiä tulee kassaan senverran että tilojen vuokrat, pakettiauton bensat yms juoksevat kulut saadaan varmaankin osittain katettua.

    Työntekijöitä on jotain tusinan ja kahden väliltä. Tälläinen lafka ei milloinkaan pystyisi toimimaan jos edes murto-osa näistä ihmisistä olisi ”oikealla palkalla” työllistettyjä, ja valtaosa tavarasta joka tämän kaupan toiminnalla jatkaa elämäänsä päätyisi suoraan kaatopaikalle. Samalla ihmisille joilla on pirunmoisia vaikeuksia päästä mihinkään muualle töihin (esim. päihde- tai mielenterveyskuntoutujia, eläkeiän kynnyksellä olevia pitkäaikaistyöttömiä ja vailla koulutusta olevia syrjäytymisvaaraisia nuoria) työllistetään tekemään asiaa joka tuntuu mielekkäältä ja jota pääsee tekemään työyhteisössä joka tukee ja ymmärtää kun asiat eivät sujukaan juuri niinkuin Strömsössä. Kun pian kuntouttava työsuhteeni loppuu lähden ilolla ja optimismilla etsimään niitä ”oikeita töitä”, mutta samalla jään kaipaamaan mukavia työtovereita ja työtä jolla on tarkoitus, etenkin niinä päivinä kun joudun pakon edessä istumaan peukku persiissä ja syljeksimään kattoon kun päivän työnhaut ovat pulkassa eikä kukaan tarvitse minua mihinkään.

    • 8.1

      SeniorPotamo sanoo

      Tällainen on niin kauan hyvää toimintaa, kun siihen ei pakoteta.

  9. 9

    arto helminen sanoo

    Tässä maassa tehdään niin paljon ilmaista työtä ettei kukaan usko, tuo on vain yksi esimerkki. Kun joku viitsisi laskea kuinka paljon opiskelijat tekevät ns. Työssäoppimista, tulisi huima luku ilmaisista työvuosista. Jos ajatellaan että ammattiopistoissa yksi ikäluokka on noin 65000 opiskelijaa ja opiskelu on 3 vuotta, eli tuo kertaa 3 on 195000 opiskelijaa. Jokainen heistä on työssäoppimassa vähintään 6kk 3 vuoden aikana ja täysin ilmaiseksi, joillakin aloilla työnantajille jopa maksetaan siitä että ottavat työssäoppijoita. Tässä vain ammattiopistot, lisäksi sama homma amk : ssa, yliopistoista en tiedä. Tähän vielä laskettava nuo kokeilut ja firmat vielä valittaa että työ on kallista. Joillakin aloilla työnantajat soittelee kouluille että olisko halukkaita työssäoppijoita kuinka ollakaan juuri silloin kun työntekijät lähtee lomille.

    • 9.1

      töytön sanoo

      Totta. Ja paljonko se oikeesti työttöminä olevien tilasto on? Tilastokeskus 240 000. Oiskoha puolet vähintää lisää ja siihe vielä ”kuntoutettavat” ja työtä kokeilevat. 600 000 taitas olla jo sinne päin.

  10. 10

    Boikottiin vaan sanoo

    Tämmöiset firmat pitäisi saada julkiselle häpeälistalle ja kuluttajien boikottiin. Eettisesti toimivat yritykset joutuvat selvittämään lapsityön käytön, mutta kotimaassa orjuus on näemmä sallittua. Olisipa kiva tietää millaiset verotiedot yritysten omistajilla on? Tekeekö kukaan ilmoitusta firmasta? Onko MOT:lle vinkattu?

  11. 11

    Petsku sanoo

    ”Olen kertonut, että kunnat kiertävät lakia ostamalla kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä säätiöiltä, joissa itse ovat osakkaina. ”

    Säätiöillä ei ole osakkaita. Tarkoitatko perustajia?

  12. 12

    Esa Kauppila sanoo

    Ihan aluksi, tämä ei liity viimeiseen juttuun mutta ottaa päähän sen verran että pitää kirjoittaa koska mikään ns. Virallinen tahi mikään muukaan taho ei tähän todennäköisesti tule ottamaan kantaa paitsi Suomessa ilmestyvät ruotsinkieliset lehdet, Jos bloginpitäjä katsoo ettei tätä ole syytä laittaa olkoot sitten niin ja tyydyn tietysti kohtalooni.
    Rasismista puhutaan tällä hetkellä ymmärrettävistä syistä paljon ja pitääkin puhua. Näkyvin rasismi kohdistuu tietysti Suomesta turvaa, vapautta ja ihmisarvoista elämää hakemaan tulleisiin ihmisiin. Mutta ei rajoitu vain heihin. Samoin Suomen avoimimmin rasistinen puolue on tuo perusjunttien porukka, tämänhän me kaikki vähänkään omilla aivoillamme ajattelevat tiedämme vaikka nämä Impivaaraa ja jotain kummallista suomalaisuuden Eldoradoa haikailevat populististit selittäisivät asiaa kuinka monelle mutkalle ja kiemuralle. Mutta, mutta. Suomenkielisenä ihmisenä joka on ollut suhteellisen onnellisessa aviossa äidinkieleltään ruotsinkielisen naisen kanssa ja jonka tyttärenkin äidinkieli on sama alkaa pikkuhiljaa huolestuttaa perusporukan nuiva ja kovasti rasismia lähestyvä suhtautuminen myös ruotsin kieltä puhuvaan väestönosaan. Viimeisempänä loukkauksena luin paikallisesta ruotsinkielisestä lehdestä kuinka eduskunnan puhemies, Lohelako tuon daamin nimi nyt on ei suostunut käyttämään ruotsinkieltä emännöidessään Ruotsin parlamentin puhemiehen Suomen vierailua vaan vaati käytettävän ns. kolmatta kotimaista englantia. Ymmärtäisin asian jos hän ei ruotsin kieltä osaa mutta tapaamisen järjestäjä taho, Helsingissä sijaitseva pohjoismaisen kulttuurin keskus Hanasaari tarjosi rouva puhemiehelle tulkkia ja olisi jopa maksanut sen omasta pussistaan mutta eipä kelvannut vaan englantia, englantia. Joku voisi sanoa että mitäs mokomasta kitiset, ei kai sillä nyt mitään väliä millä kielellä siellä liturgiat laululetaan. Mutta kun ei tämä ole ensimmäinen kerta kun ruotsinkieltä ja ruotsinkielisiä yritetään sorsia, vähätellä ja ja halveksia kyseisen puolueen taholta. Ruotsin kielen käyttö pois eduskunnasta, pakkoruotsi on suoraan itsestään perkeleestä, puolueessa ja Suomessa yleensäkin vellova ei oikeastaan mihinkään perustuva herraviha, näitä riittää. Vaimoni jolle tietysti oma äidinkieli on tärkeä niin kuin meille jokaiselle harkitsee jo muuttoa jonnekin sivistyneempään maahan enkä minäkään ajatusta enää kokonaan tyrmää. Tässä tuntuu taas toistuvan se vanha viisaus että pikkuhiljaa koitetaan saada kaikki vähemmistöt ja itselle sopimattomat ryhmät nitistettyä ja marginaaliin ellei kohta jo ruveta keräämään piikkilangan taakse ja soramontun reunalle. Paranoiaa ? Ehkä tai sitten ei.

  13. 13

    Iida Lahtela sanoo

    Hei Saku!

    Ensinnäkin kiitos mielenkiintoisesta ja avartavasta blogista.

    Facebookissa leviää Hannu Viljonpoika Nyyssösen kirjoittama teksti ”Olen ’rasisti’ ja kerron miksi”. Teksti löytyy Savon Sanomista.

    Olisin kiinnostunut kuulemaan kantasi kyseiseen kirjoitukseen.

  14. 14

    saila sillanpää sanoo

    Työvoimatoimiston kuntouttava työtoiminta ja KELAN kuntoutustuki pitävät sisällään sanan kuntoutus. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuja saa työmarkkinatuen ja 9 euron päivittäisen kulukorvauksen. Työtä tehdään ilman palkkaa ja työstä kieltäytyminen aiheuttaa karenssin tukiin. KELA:n kuntoutustuella henkilö on määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä ilman velvoitetta työtoimintaan. Kuntoutustuen suuruus määrittyy kertyneen eläkkeen mukaan. Lisäksi kuntoutustuella saa opiskella ja jonkun verran voi olla palkkatulojakin ilman että kuntoutustuki laskee.

    • 14.1

      SeniorPotamo sanoo

      Iso osa kuuluisikin kuntoutustuelle eikä orjaöihin , eli kuntouttavaan työtoimintaan. Osa toki ei kuuluisi kumpaankaan vaan olisi vamis oikeisiin palkkatöihin. Kuntoutustukea on miltein mahdotonta saada vaikka perusteet tuen saamiselle löytyisivätkin. Myöskään sairauspäivärahoja ei nykyään myönnetä oikein millään, mistä psykiatritkin ovat olleet ihmeissään.

  15. 15

    sanoo

    Kuntouttavatyötoiminta on sosiaalihuoltolain mukaista kuntoutusta työn avulla. Työn tulisi vastata mahdollisimman lähelle normaalin työelämän pelisääntöjä vaativuudeltaan ja olosuhteiltaan, jotta kuntoutuselementti toteutuu. Tuossa toiminnassa tulee olla säännölliset työajat ja työympäristö missä saa työskennellä samaan tahtiin kuin töitä yleensä tehdään.
    Samalla kuntouttavaa työtä ei saisi tehdä oikeilla markkinoille. Leikitään sitten vaikka työntekoa, valmistetaan puisia kynttilänjalkoja ja käpylehmiä työpajoissa missä ei kiiresesonki asiakaspaine juuri vaivaa.
    Tässä on perusongelma. Se joukko joka kuntouttavassa työssä on, on osin niin heikossa kunnossa (terveysongelmat, sosiaaliset ongelmat, ylivelkaantuminen), että heitä ei normaali yritys palkkaa. Siksi joudutaan ylläpitämään ns. välityömarkkinoilla toimivia, työllistämisen ehdoilla perustettuja työpajoja ja yrityksiä. Niitä ei olisi edes olemassa ilman tätä valmennettavien joukkoa. Ansainta on lähes poikkeuksetta pääosin valmennuksesta saatava päiväkorvaus. Tuotannosta saatava kate pitää nämä työllistämisyksiköt juuri ja juuri hengissä. Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien joukko on hyvin heterogeeninen, siellä on osaajia mutta myös pääosa sellaisia joita on todella haasteellista valmentaa, saatikka työllistää. Perustaisitko muuten itse yrityksen jonne te-toimisto lähettäisi sinulle työvoiman etkä saa valita itse parhaita? Tuilla työllistäminen on erittäin säänneltyä puuhaa. Tukieurot menee lyhentämättömänä valmennukseen ja sen liepeillä tapahtuvaan muuhun häsläämiseen. Tuki ei siten kata koskaan työllistämisestä syntyviä kuluja. Tämän varmasti allekirjoittaa jokainen joka on joskus työllistänyt joko työpajaan tai palkkatuella. Lisäansioita on siten kerrytettävä muuta kautta tai hyväksytään kannattamattomana, mutta yhteiskunnallisesti arvokkaana tekemisenä jota voi koettaa hyödyntää edes osana markkinointia ja yhteiskuntavastuuta. Tulla työllistettyä ei voi myöskään irtisanoa tuotannollisista syistä kun sitten menee tuet koko toiminnalta. Sitten on tänä nillittäjien joukko, joka kuvittelee että tällä työvoimalla synnytetään jotain todellista kilpailuetua. Kyse on eloonjäämistaistelusta kapenevassa määrärahaympäristössä. Vaihtoehtona oikealle työlle on, että palataan suljettuun työpajaan tekemään täysin markkinoille kelpaamatonta työtä, kuten näitä edellä mainittuja kynttilänjalkoja. Samaan aikaan meillä olisi paljon työllistäviä hyviä liikeideoita jota voitaisi viedä eteenpäin esim. social franchising -ketjuliiketoiminnan avulla. Meillä Suomen kunnat esim. pesettää usein pyykkinsä kalliilla Virossa. On outoa että Suomessa ei kannata investoida vaikkapa omiin pesuloihin tai työmaaruokaloihin, jotka olisivat soveliaita riittävän rajattuja ja yksinkertaisia työympäristöjä juuri välityömarkkinoilla. Nyt tuo palkkatuettu tai kuntouttavassa työssä ahkeroiva työvoima seisoo tyhjänpanttina ja haravoi samaa nurmikkoa neljättä kertaa saman päivän aikana kun ei heitä voida suunnittelutehtäviinkään määrärätä.

    Pari sanaa tuosta työvoimasta. Jaan sen kolmeen kategoriaan:
    Kategoria 1: Ne yli 300 päivää työttömänä olleet jotka olisivat työllistyneet 50 vuotta sitten helposti. Nyt heidän kohdalleen on tullut rakennetyöttömyys. Ei ole metsähommia, uittoa, tehtaita. Valtio ostaa työn työvoiman palkkatuella pääosin järjestöihin, kuntiin ja joitakin myös yrityksiin. Tuella katetaan valmennusta ja koulutusta. Se on kuitenkin lumetta. Lahjus se on. Maksu siitä että tuottamaton ihminen kelpaisi edes määräajaksi(palkkatukihan on laillinen määräaikaisuuden peruste). Tehdastyöhön kun ei ole paluuta, palkkatukijakson loputtua vaihtuu taas uudet tyypit notkumaan työpaikoille missä tarvittaisi ICT osaamista ja kielitaitoa. Ne pois pudonneet ovat oppineet että kun odottaa kortistossa 300 päivää, voi saada taas palkkatuen kokeilla onneaan vaikka kunnan kirjastossa. On syntynyt tällainen palkkatuki jojo-ilmiö. Joillakin on kymmeniä palkkatukijaksoja. Unohtuiko jollain kysyä mitä on valmennettu/valmentautunut.

    Kategoria 2: Ne yli 500 päivää työttömänä(näissä rajoissa on pieniä epätarkkuuksia, uudet viralliset rajat on te-toimistojen sivuilla) olleet, jotka ovat odottaneet vuoroaan niin kauan, että koko sosiaalinen, taloudellinen ja fyysinen elämä ovat rapautuneet. Tarvitaan rajua systemaattista valmennusta ja kuntoutusta. Niitä tarjoaa mm. maan työhönvalmennussäätiöt ja työllistämisyhdistykset. Ilman niitä tämä ryhmä ei voisi kuvitellakaan pääsevänsä edes työhaastatteluun saakka. Heistä kuitenkin joku aina pääsee palaamaan työelämään joko uudelleenkoulutuksen kautta tai hyvällä onnella. Valitettavasti tämä onnekkain urakierto on n. 5% luokkaa. Suurin osa .95% joko katoaa palveluiden piiristä, tai palaa takaisin ns. luukulle, joutuen taas kohta johonkin työkokeiluun tai muuhun, aiemmin määriteltyyn ns. toimenpiteeseen. Ammatillinen identiteettihän ei siitä tietysti kohennu.

    Kategoria 3: Ne pitkään työttömyysputkessa roikotetut jotka eivät enää työllisty. Heitä höykytetään näissä samoissa kalliissa työhönvalmennuksissa kuten kahta edellistäkin ryhmää, mutta mahdollisuus päästä sitä tietä työelämään kiinni on heidän kohdallaan täysin epärealistinen päämäärä. Heillä on jo aikapäiviä myöten ratkennut myös elämän taloudelliset realiteetit. He eivät tarvitse rahaa palkkatyöstä, eivätkä voi sitä edes juuri ansaita kun kaikki elämä rakentuu jo tukijärjestelmien varaan. On eläke ja/tai toimeentulotuki. Ne jotka ovat tämän toiminnan tuntijoita, tietävät tarkalleen mitä tässä on kyse, leimaamatta yksittäistä ihmistä. Heille tuputetaan työllistymistavoitteita vaikka pitäisi tarjota työtä päämäärällä osallisuus. Ei työelämäosallisuutta vaan pelkkää osallisuutta työn kautta. Siinä ei tulisi puhua palkkatyöstä tai vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, vaan siitä että kunnioitetaan tämän ryhmän joko omaa valintaa, tai työmarkkinoilla tapahtunutta murrosta. Tarjotaan mahdollisuus tekemiseen. Ei heillä ole varaa edes ilmaistyöhön ellei joku tarjoa maaleja, nauloja ja pensseleitä. Eivätkä he edes pääse työmaalle ilman bussilippua.

    Mitä tämän, tai kahden edellisenkään ryhmän tekemästä työstä kenenkään kannattaa itkeä että teetetään orjatyötä? Monet heistä ovat yhtä sitoutuneita työhönsä kuin työnantaja sitoutunut palkkaamaan heitä pysyvästi ilman tukia., tai asiakas maksamaan heidän tämän hetken osaamisestaan. Anteeksi työttömät. Täytyy muistaa että kenenkään tässä yhteiskunnassa ei pidä joutua maksamaan huonosti tehdystä, tai tekemättömästä työstä. On vain oltava avoimia ja rehellisiä. Voidaan toki tässäkin kohtaa olla armeliaampia ja lahjoittaa rahaa ja työtä, mutta tehdään se reilusti sitten siten.

    Lopuksi haluan vielä nostaa aiemmassa keskustelussa esille tulleen säätiöasian. Nyt lienee viimein syytä hiukan avata lukijalle mitä säätiö tarkoittaa, mikä se on. Säätiö on erä rahaa joka on annettu pois säädekirjanmukaiseen toimintaan, viranomaisvalvontaan. Säätiö on kiinteä osa kansalaisyhteiskuntaa. Säätiötä ei voi myydä, säätiö ei voi jakaa osinkoa. Säätiötä ei voi myöskään omistaa. Se omistaa itse itsensä. On vain ja ainoastaan hallitus, joka sekään ei voi kahmia etuja itselleen. Tästä pitää huolen säätiölaki lähipiiriluetteloineen. Edes kunta ei omista säätiötä vaikka se olisi ollut sellaista perustamassa. Jos säätiön hallituksessa istuu joku joka ei edistä säätiön tarkoitusta ja säädekirjassa tarkoin säänneltyä päämäärää, vaan vedättää oman edustamansa muun yhteisön, kuten joka oman kunnan eduksi tai yksittäisen henkilön eduksi, saatettakoon asia pikaisesti silloin säätiöitä valvovan viranomaisen, PRH: n tietoon. Tällöin edunsaaja pääsee karvaasti toteamaan mitä maan oikeusjärjestelmä ja 1.12.2015 voimaan tullut uusi säätiölaki tästä asiasta määrää.

    • 15.1

      työtön sanoo

      Kategorioihisi kuuluvat siis myös kaikki alle kolmivuotiaiden lasten kanssa kotona olleet ( 1 vuosi = 365 päivää, 2 vuotta 730 päivää, 3 vuotta 1095 päivää poissa työelämästä). Sanoisitko heistä: tarvitaan rajua ja systemaattista kuntoutusta, koska koko sosiaalinen ja fyysinen elämä on täysin rapautunut? Ammattitaito kadonnut ja elämänhallinta hukassa. Tuskin.

      Työttömyys ei itsessään rapauta välttämättä ketään, joten puhut täyttä sontaa, Leviäkangas. Kuuden vuoden työttömyyden jälkeen minulla on parempi fyysinen kunto kuin jos olisin ollut töissä, voin henkisesti todennäköisesti paremmin kuin moni työelämän puristuksissa ja paineissa elävä. Talous on heikko, mutta sitä oppii elämään niukasti.

      Ammattitaitoani on tarvittu ( ja toivottavasti tarvitaan) silloin tällöin. Menen töihin ainoastaan, jos minulle maksetaan norminmukainen palkka. Orjatyömarkkinoiden kasvattamiseen en aio osallistua. Se rikkoo kaikkia työelämän sääntöjä & lakeja ja on eettisesti sekä moraalisesti väärä teko. Työnteosta on aina maksettava palkka ja työnantajan on myös hoidettava omat velvollisuutensa työntekijöitään kohtaan. Niistä ei voi ryhtyä laistamaan orjatyövoimaa käyttämällä. Sellainen toiminta rapauttaa kaikki työelämän hyvät käytänteet ja vaikuttaa heikentävästi kaikkien työssäkäyvien työoloihin.

      • 15.1.1

        SeniorPotamo sanoo

        Hyvin kirjoitettu. Itsekään, niin kuin nimim. työtön, en suostu muihin kuin palkkatöihin. Orjavälitystoimintaa en halua enkä aio tukea, vaikka siitä sitten rankaistaankin karenssilla.

    • 15.2

      Pekka Nykänen sanoo

      Juha annoit todella selkeän ja totuudenmukaisen kuvan kuntouttavasta työtoiminnasta

      Ihmettelen vaan miksi Sakari ei vielä ole kommentoinut kertomaasi. Olen itse ollut Tampereella noin neljä vuotta tekemisissä kuntouttavan työtoiminnan kanssa eli ohjaajana ja työvalmentajana, joten luulen tietäväni jotakin ko. asiasta.

      Kannattaisi Sakarinkin hieman liikahtaa sieltä uuninpankolta ja käydä kävelyllä muuallakin, kuin Juuan raitilla. Jos kuntapäättäjänä Sakari pystyt edesauttamaan edes oman kuntasi työttömiä palkkatyöhön niin hyvä !

      Lopuksi tarkistin, että Juuan kunnassa on tällä hetkellä 0,0056 avointa työpaikkaa jokaista työikäistä henkilöä kohti. On tietysti helpompi täällä ”somessa” meuhkata ja viisastella, kuin puuttua niihin todellisiin ongelmiin ja epäkohtin.

      • 15.2.1

        Saku Timonen sanoo

        On helppo täällä somessa meuhkata ja viisastella Juuan kuntapäättjien kelvottomuudesta, kun ei koskaan ole paikan päällä vaikkapa valtuuston kokouksissa kuuntelemassa mitä tästä asiasta puhutaan ja mitä sen eteen on tehty.

        Mistähän muuten mahtaa johtua, että kaikkein vastenmielisimmin työttömiin tuntuvat asennoituvan juuri työnohjaajat ja muut heidän kanssaan työtä tekevät ja siitä itse palkkaa saavat?

        • 15.2.1.1

          sanoo

          Nimenomaan nuoret ihmiset saavat täysin väärän käsityksen työelämästä, kun heidät pakotetaan ottamaan kyseenalaisella asenteella annettua ”apua”/”työnohjausta”.

          Jos pidetään tiukasti kiinni väitteestä, että palkattoman työn tekeminen ja kuntouttavaan työhön määrääminen on nuoren/työttömän auttamista, niin eikö olisi aika laillistaa päättäjien omien jälkeläisten oikeus/pakottaminen tähän apu-muotoon?

          Laaditaan laki, jonka perusteella päättäjien jälkikasvun on osallistuttava 18- vuotta täytettyään noin kymmenen vuoden ajan kuntouttavaan työtoimintaan (maksimiaika, jonka joku työtön on tehnyt palkatonta työtä). Tämän palvelun perusteella sitten päätettäisiin, mihin ammattiin päättäjän jälkeläinen sopii vai kannattaisiko kuitenkin jatkaa kuntouttavan työn tekemistä. Loppuisi välittömästi väitteet nuoren auttamisesta ja ymmärrettäisiin, että kyseessä on enemmänkin työllistymistä estävä ”apu”.

    • 15.3

      Jyrki sanoo

      Pieni lainaus Juha Leviäkangas vuodatuksesta:

      Täytyy muistaa että kenenkään tässä yhteiskunnassa ei pidä joutua maksamaan huonosti tehdystä, tai tekemättömästä työstä. On vain oltava avoimia ja rehellisiä.

      Juuri näin! Ja siitä voidaankin sujuvasti siirtyä ihmettelemään miksi, työttömät maksaa elinvuosillaan ja pienellä eläkekertymällä huonosti valvotun orjatyön mahdollistavan kuntouttavantyön ja vastaavien kepulikonstien valvonnan laiminlyönnin vuosikaudesta toiseen?

      Valvonnan jota ei siis ole. Tämä valvontatyö kun on tehty niin huonosti kuin olla ja voi ja kaiken lisäksi se lepää loppujen lopulta niiden harteilla, jotka hyötyy siitä, että ei valvota.
      Ja monet saa siitä ”valvonta” työstä tuhansia euroja kuussa palkkaakin jollain päällikkö tittelillä toki. Eikä kukaan jolla olisi valta vaikuttaa asioihin kyseenalaista tätä. Miksei?

      Tätä sopisi miettiä siellä Juha Leviäkankaan ”työpaikassa” http://www.saatio-oktetti.fi :ssä myös? Kyetäänkö siellä tähän rehelliseen ja avoimeen pohdintaan? Niin ajattelinkin…

      • 15.3.1

        sanoo

        Kyseltiin paljonko allekirjoittanut tienaa työttömillä, ja kyetäänkö rehelliseen avoimeen pohdintaan. Niinpä ajattelit, mutta meni päin honkia ajattelusi. Valmennus- ja sosiaalipalveluyhteisöjen yhdistys Oktetti ry on 13 säätiön ja yhden työllistämisyhdistyksen muodostama pikkuriikkinen tukiyhdistys. Sen jäsenistö on vahva, sen toimin valmennetaan ja kuntoutetaan n. 10 000 henkeä vuosittain. Se onko kuntoutus oikea-aikaista ja palveleeko kaikkia, antaa aihetta kehittämiselle, mutta yksikään jäsenyhteisöistä ei ole taloudellisesti kenellekään rahasampo, vaan käyttää lyhentämättömänä varansa tähän säädekirjojensa mukaiseen tehtävään. Näiden säätiöiden hallintoa (johtajat, hallitusjäsenet) sitoo kaikille yhteiset lähipiirisäännöt jotka eivät mahdollista rahavirtoja sääntöjen määräämän toiminnan ulkopuolelle. Jos tämä epäilyttää, yhteys PRH:hon ja asia on senjälkeen kunnossa. Itse tämä kattoyhdistys Oktetti, mille allekirjoittanut tekee työnsä, ei maksa asiamiehelleen palkkaa, vaan pelkän asiamiepalkkion joka on 1000 e kuukaudessa. Se on minusta reilu korvaus siitä että jäsenistön puolia pidetään, vaikuttavuutta edistetään ja välityömarkkinoille koetetaan saada vakiintunut ja tunnustettu asema yhteiskunnassa. Tuo pieni korvaus tehdystä työstä on esimerkki siitä, että jos yhdistyksessä tarvitaan laadukasta tekemistä, se ei tarkoita että yhdistyksen jäsenistön pitää maksaa minunkaan huonosti tehdystä työstä, että istun somettamassa kahdeksasta neljään täydellä palkalla vaikka itse työtä mihin tarttua, tulee puuskittain, joskus vain tunti tai puolikas päivässä. Koko kolmas sektori (non profit) ja työmarkkinat ovat liian usein lukinneet itsensä aikapalkkaukseen. Ollaan tuottamattomana työpaikalla vaikkei tekemistä olisikaan. Hei herätkää, nyt on vuosi 2016. Tuolla aitojan takana odottaa miljoonat ihmiset jotka ovat valmiita tekemään työtä kun sitä tarjotaan, vaikka vähemmänkin. Eikö se ole reilua että jos tekee (riittävän laadukasta)työtä kolme tuntia, saa hyvän tuntipalkan kolmesta tunnista. Sinulla on silloin vapaata kokopäiväiseen työntekijään nähden about 4,5h tms. Sitten on aikaa vaikka sinne kuntoilemaan. Toimin myös yrittäjänä alalla millä ei ole mitään tekemistä kuntouttavan työtoiminnan tai palkkatukien kanssa. Otan hyvin niukasti ulos voittoa yrityksestäni ja jokainen yrittäjä tietää ettei itselleen suuria palkkojakaan kannata maksaa. En ole nähnyt ahnetta yrittäjää. Vain ne menestyvät jotka valvovat tammikuiset yöt kuinka maksaa palkkaa ensin omalle henkilöstölleen. Tavoittelen jatkuvuutta, etten enää koskaa joudu ns. luukulle, missä on käyty sekä 90-lvuvun lama-aikana että 2000 luvun alussa. Se nöyryytys oli sisuunnuttava ja tiesin että kiire tästä pois. Jättäydyin tuolloin joka työttömyskassan ulkopuolelle, edistääkseni tätä vimmaa päästä omilleen, ja hei, ei tullut apua lähipiireiltä eikä sukulaisilta. Pyrimme nykyisin yrityksessämme palkkaamaan nuoria nyt töihin mahdollisimman paljon. Emme palkkaa esimerkiksi työharjoittelijoita ilmaiseksi. Sellainen, vielä valmistumaton nuori oli toki meillä hiljattain noin 1,5kk. Työharjoittelu keskeytettiin välittömästi kun huomattiin että työntekijä tekee kannattavaa laskutettavaa työtä asiakkaillemme. Hänelle oli siis tarve joten tehtiin vakituinen kokoaikainen työsopimus hyvällä palkalla. Nyt meillä olisi pari laskenta-asiantuntijan paikkaa auki. Niitä voi meiltä kysellä jos olet käyttänyt aikasi työttömänä ollessasi esimerkiksi itseehtoiseen lasktentatoimen opiskeluun. Meillä ei vaikuta koulutodistus vaan todellinen asenne ja ammatillinen osaaminen.

        Lopuksi, kannatan kansalaispalkkaa. On aivan älytöntä pyöritellä näitä tukiloukkuja ja työllistää silläkin julkiselle sektorille satoja tuhansia työntekijöitä anomustenkäsittelyssä. Koko tuo julkinen sektori alkaa olla vanhan Uruguain mallissa.
        Minulla on läheisiä jotka tietävät etteivät tule kykenemään kokopäiväiseen työhön, he haluavat tehdä jotain järkevää omin ehdoin. He sanovat työpajoista pelkkää hyvää. Saavat työsosuusrahaa ja loppu maksetaa toimeentulotuista tai eläkkeistä. Kokonaisuus elättää heitä jotenkin. Sitten on ne jotka syyllistävät ne jotka tätä kuntouttavaa/osallistavaa työtä koettavat tarjota ja kehittää. Jos itse saisin päättää, kohdistaisin kaikki palkkatuki ym. valtion työnantajille suuntaaman lahjusmäärärahat oikeiden toimivien yritysten perustamisiin. Kannustaisin palauttamaan 80-luvulla monikansallisiin pörssiyhtiöihin tehdyt ulkoistukset. Takaisin omat keittolat, pesulat ja kuljetusyksiköt. Tai kysyisin työttömiltä mitä he tekisivät jos saisivat yhden miljardin työllistyäkseen pois luukulta. Valittamisen sijaan kaivataan uusia ehdotuksia. Niitä kuulee kovin vähän.

    • 15.4

      töytön sanoo

      Paljoko Kangas tienaa työttömillä kuukaudessa?

      • 15.4.1

        työtön sanoo

        Varmasti on hyvät tienestit. En olisi uskonut, ilman tätä julkista esiintymistä, minkälaisten säälittävien ja sivistymättömien raukkojen käsissä nämä orjatyösäätiöt ja orjatyöpajatoiminta onkaan.

  16. 16

    mika salmi sanoo

    kuntoutavassa työtoiminassa saa enemmän tukea kuin esim aikuisopiskelia joka saa

    työtömyys turvaa ja 9e päivä
    meille ei makseta kuukausi bussilippua sossusta eikä tarjota ilmaista päivälistä

    työharjoitelu jaksot oikeata työtä ovat 1 kk 6 kk
    en halua vastakain asettelua
    mutta rahalisesti kuntoutavassa on paremassa asemassa kuin aikuis koulutuksessa

    • 16.1

      Niko Mikkanen sanoo

      Kuntouttavassa työtoiminnassa ei saa mitään ihmeellisiä ilmaisia päivällisiä, ellei työnantaja sitä hyvää hyvyyttään tarjoa. Eikä saada bussilippua sossusta. Molemmat on tarkoitus kustantaa itse sillä 9:n euron bonuksella.

  17. 17

    mika salmi sanoo

    on aikuis koulutuksesakin yksi mutta
    sen taso esim rakennus ala se ainakin omalta kannalta muistutaa toiminaltaan ja sen ilmaistyön teetämisen kannalta huolestutavasti kuntoutavalta työtoiminalta ihmisten hautomoilta jossa ei opeteta mitään siellä kunostetaan mööpeleitä yksityis ihmisille pajalla rakenetaan saunamökkejä myyntiin ymm takk liike vaihdosta 24miljoona on 52 prosaa verovaroin ostetua työvoimapolitista koulutusta vetäkää siitä johtopäätöksiä mikä on tärkeintä kupata ne rahat sille yritykselle vai ne oppilaat

    pitkät työharjoitelu jaksot yrityksissä jotka eivät harjoiteliaa kuitenkaan palkaa
    ja sit valmistuu kortistoon mitäs sitten
    jaa en tie

  18. 18

    Timo K sanoo

    Moi.
    Entisenä työnantajana sanoisin tähän että, en ottaisi pitkäaikaistyötöntä töihin vaikka saisin parikin tonnia rahaa hänestä. Ei monellakaan pienyrityksellä ole taloudellisia resursseja ohjata ketään työhalutonta/kyvytöntä. Työttömien ongelmat (talous ym) pitäisi ensin hoitaa yhteiskunnan varoista ja sen jälkeen koulutuksen kautta työelämään.

    • 18.1

      stunned sanoo

      Entisellä työnantajalla lienee pitkä poissaolo yrittäjyydestä aiheuttanut vieraantumista. Niin se ammattitaito ja rekrykyky ruostuu käyttämättömänä muillakin. Nykyäänhän oikein kilpailevat ilmaistyövoimasta ja happamasti ilkkuvat kun orjatyö ei kelpaa ja autokin pitää olla laittaa. Lindströmin laboranttikin ajaa kaikki työhaluttomat pakolla vastahankaisten yrittäjien riesaksi mieluiten kauas kotikunnasta. Ilmainen työvoima, josta vielä valtio antaa tuloa käteen, suorastaan revitään käsistä. Filantroopit kerskuvat jälestäpäin selän takana hyvillä mielin tekevänsä lusmuille palveluksen jämäköittämällä pitkäksi venyneitä aamunousuja.

  19. 19

    Juhannus sanoo

    Mielestäni suurin ratkaisu löytyisi näihin ongelmiin siitä, että Suomessa tehtäisiin mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin.Vieläkin on maksajia jotka 90 luvun lamasta johtuen maksavat eläkkeistään isoja summia.pankit tämän takana.Ajatellaan näitten perheitten lapsiin, harvalla on muuta mahdollisuutta kuin rikollisuus.Jollain kuitenkin täytyy elää.Tästä kun ajattelee miten menee jatkossa, katkeruus vain kasvaa.Jossain tulee kuitenkin loppu.Tämän kaiken takana on yritykset, siis pankitkin on yrityksiä.Olen siis tämän työpajasäätiön työntekijä, metallipajalta, kaikkea on nähty, ja kenenkään kanssa ei olla huonoissa väleissä.
    Kiito-kärry Rules!!!

  20. 20

    Juhannus sanoo

    Timo Koo, olet toisaalta oikeassa, ja väärässä.Todellakaan ei pienyrittäjällä ole mahdollista palkata pitkäaikaistyöttömiä, riskejä ei voi tehdä.olet oikeassa, että ongelmat täytyy ratkaista ensiksi, sen jälkeen asia on toinen.Jos ihmisillä on tuhansia ja jopa satoja tuhansia velkaa, jota on mahdottomuus maksaa. Omassa ammatissani törmää jatkuvasti siihen, että joskus on tullut tyrittyä, ja vaikka haluaisi, siitä ei pääse eroon.

  21. 21

    Vierestä seurannut sanoo

    Samanlaista toimintaa harjoitetaan monissa paikoissa. Olen itse törmännyt Helsingissä Kierrätyskeskuksen liepeillä toimivaan Uusix-verstaaseen, joka myy kierrätetystä materiaalista valmistettuja käyttötavaroita. Tuotteet valmistaa väki, joka koostuu valtaosin kuntouttavassa työtoiminnassa olevista mt-kuntoutujista. Uusix on osa Helsingin kaupungin sote-viraston työhönkuntoutusta.

    Ajatus on kovin kaunis: materiaali kiertoon sekä mielekästä työtä ja päivärutiineja kuntoutujille, lopputuloksena ekologisia tuotteita. Tätä blogia luettuani olen alkanut miettiä, kuka työpajatoiminnasta ihan oikeasti hyötyy ja mitä työpajatoiminnasta saatu hyöty konkreettisesti on. Lämmittääkö yhdeksän euron päiväkorvaus kuntoutujaa, joka painaa kankaita tai ompelee patakintaita täyden työpäivän?

    • 21.1

      työtön sanoo

      Leviäaho tuolla jo valisti: meillä on puoli miljoonaa työtöntä, jotka voidaan kaikki panna kolmeen ahtaaseen laatikkoon. Ja todistamalla todistaa, että jokainen – tai ainakin suurin osa työttömistä – on päihde- ja mielenterveysongelmaisia tai elämänhallintansa täysin menettäneitä täysin taidottomia ressukoita. Sen nimiin onkin sitten hyväksyttävämpää työntää työttömät palkattomiin töihin ”kuntoutumaan”.

      • 21.1.1

        työtön sanoo

        Leviäaho on Oktetti ry:stä, jonka hallituksessa on monien orjatyöpajojen edustus. Hyvin hän toi kyllä esille minkälaatuinen ihmiskuva hallitsee tätä toimintaa.

        • 21.1.1.1

          töytön sanoo

          Nöinhän se on. No saapihan sielläkin moni hyvän liksan työttömiä laatikoihin sullomalla 😀

  22. 22

    Terhi K sanoo

    Nimimerkille ”Boikottiin vaan sanoo”: Olen itsekin miettinyt tälläisiä julkisia häpeälistoja ja boikotteja ilmaista työvoimaa härskisti hyväksikäyttäviä kohtaan. Sille vain joutuisi suurin osa yrityksistä, järjestöistä, valtion virastoista ja kunnista. Tulisipahan ongelman laajuus ainakin selväksi.

  23. 23

    juujuu sanoo

    Meidän pystymetsästä revitty, kouluttamaton työministeri jo ehtikin ilmoittaa että laiskat ja työtävieroksuvat työttömät saavat jatkossa entistä ankarammin keppiä. Herra ministeri ilmeisesti on myös siunaamassa näitä laittomia hikipajoja joihin niitä työnvieroksujia laitetaan orjatöihin. Aivan järkyttävää toimintaa ja tilanne muuttuu kokoajan pahemmaksi kapitalistisen järjestelmän mukaisesti jos porukka on niin tyhmää, että äänestelee porvareita jatkossakin valtaan. Tosin samaa porvarisarjaa työttömien kyykytyksessä on nykyään Rinteen porukka, joten seuraava äänestyskohteeni lienee nukkuvat

  24. 24

    Jari Kähkönen sanoo

    Ylikävellyt ihmispolot orjatöissä heikompiensa kiusaajien johtamina saarnaavien puolihullujen toiminnassa, mikä on osa poliittisesti tarkoituksenmukaista olematonta fuulaa. Siinäkö kiduttava työtoiminta tai kuntouttava työpaska tiivistetysti määriteltynä? Missä pahanteko siellä selitys ja siellä karkeat keinot missä kova tarve, koska sellainen se on vain ruma totuus ihmisluonnon häilyvyydestä. Etenkin silloin, kun käteen tulee valta mitä ei ole kypsä käyttämään ja eteen massoittain yhteiskunnallisen tai talouden mullistukseen vuoksi alisteiseen asemaan joutuvia ihmisiä. Tässäkin kommenttilaatikossa on kaikenlaista selittelijää ja puolustelijaa nytkin ilmennyt, mutta rivinmitan välttämiseksi en lähte heitä kaikkia kerrallaan sormellani osoittamaan. Uudelleenmäärittely-yrityksensä tai näkökulmanvaihtonsa eivät kuitenkaan fuulaa minua silti sekuntiakaan.

    • 24.1

      työtön sanoo

      Elinkeinoelämän keskusliitto kiittää kaikkia toimijoita, jotka ihmisarvoa halventavalla toiminnallaan valmentavat orjia palkattomiin töihin. Ja välittävät yrityksille työvoimaa, josta ei synny minkäänlaisia kuluja eikä työnantajien tarvitse enää hoitaa minkäänlaisia velvoitteita. Ehkäpä EK palkitsee myös pienillä salaisilla bonuksilla. Nämä sosiaalisen kuntoutuksen nimiin orjatyöyhteiskuntaa rakentavat pullasorsat.

  25. 25

    Emil sanoo

    Miksi noin viisas mies menettää totaalisesti järkensä kun aihe siirtyy maahanmuuttoon?

    • 25.1

      Nina Tenhunen sanoo

      Oletko tullut ajatelleeksi että et vain ole samaa mieltä maahanmuuttoasioissa? Ihan samanlaista rauhallista faktaa niissäkin kirjoituksissa on kuin tässäkin.

      • 25.1.1

        SeniorPotamo sanoo

        Näin. Timonen perustelee asiat faktoin toisin kuin monet vaahtosuiset ”maahanmuuttokriittiset”.

  26. 26

    Risto Sinervo sanoo

    Ihan selvyyden vuoksi haluaisin sanoa, että ammattiopistojen työssäoppiminen on osa opiskelua, sillä on selvät oppimistavoitteet ja toteutussuunnitelmat, sitä valvotaan, se arvioidaan kolmikantaperiaatteella ja kyseessä ei ole työsuhde. Se on myös erittäin suosittua opiskelijoiden keskuudessa ja työpaikkojen mielestä tarpeellista, usein jakso johtaa pysyvämpään työllistymiseen myöhemmin. Mielestäni ei ole oikein eikä reilua vähätellä sitä, eikä kyseessä ole työvoiman väärinkäyttöä. Lisäksi periaatteista on sovittu opetusviranomaisten ja työmarkkinaosapuolten kesken. Olin aikanaan mukana näissä kuvioissa vuodesta 1999 alkaen, joten vähän jäävi tietysti olen.

    Kommentoisin työpajoista myös seuraavaa. Olin perustamassa Seutukunnallisia Nuorten Työpajoja 90-luvulla laman aikana ja pyöritimme jopa kuutta työpajapistettä, kunnes osa niistä siiretiin kuntien kontolle, kun ERS-rahoitusta ei enää saatu riittävästi. Opiskelun tukemisen ja ”normaalin sanahelinän” lisäksi tehtiin tilaustöitä vähäisessä määrin myös yrityksille, yleensä julkisyhteisöille ja yksityisille ihmisille. Tässä mielessä toiminta muistutti kuntouttavaa työtoimintaa. Vajaan 10 vuoden aikana autettiinkin suuri joukko nuoria oppisopimukseen, töihin ja koulutukseen. Pitkään onnistumis-% oli 60-70 %, mutta laski myöhemmin.

    Monasti työpajoille soitettiin ja kysyttiin sopivaa. Tapana oli antaa rehellinen kuvaus ja hyvin moni pääsi töihin. Monia kehuttiin myöhemmin joskus lieväksi hämmästykseksemme. Toimintaa hoidettiin erittäin läheisessä yhteistyössä sosiaalitoimistojen, työkkärin ja yrittäjien kanssa. Negatiivista kommentointia en kuullut kuin ihan alussa epäilyjä ”mitähän tästäkin puuhastelusta tulee” ja ”tämähän on nuorten hyväksikäyttöä”. Tällaiset puheet loppuivat pian jopa kuntayhtymän opettajien keskuudessa …

    • 26.1

      stunned sanoo

      En ymmärrä (tai ehkä ymmärrän liiankin hyvin), miksi pitää nostaa ongelman keskiöön moniongelmaiset, joita kaikkina aikoina on kymmenisen prosenttia tai vähemmän, jollei ole tarkoitus täten leimata työttömyyttä yksilön omaksi viaksi. Suurtyöttömyys tarkoittaa siis näissä alalyyseissa sitä, että meillä on yhtäkkiä valtava joukko moniongelmaisia. Ei se niin voi olla. Siellä on suuri joukko koulutettuja ihmisiä, jotka eivät ole löytäneet palkanmaksajaa. Vastaus tai ratkaisu ei voi olla tehdä näistä sosiaalitapauksia, jotta voidaan oikettaa työvoiman riisto. Palkattomaan kuntouttavaan työhön joutuu kuka hyvänsä. Riittää, että on tarpeeksi pitkään vailla palkkatyötä.

  27. 27

    Jeremias Tampio sanoo

    Tällä palstalla oli Juha Leviäkankaan kirjoitus kuntouttavasta työtoiminnasta ja työttömistä, joka asiattomuudellaan ansaitsee muutaman kommentaarin.

    Palataanpa asiaa!

    25-vuotta sitten ”suuren kotikutoisen laman” seurauksena Suomeen syntyi massatyöttömyys. Vastaava työttömyys oli tullut läsimaihin jo 1970-luvulla ns. öljykriisin jälkimainingeissa. Lama valitsi uhrinsa summittaisesti; vähän niin kuin sotakin. Laman uhrilampaisiin kuului vähintään 250 000 suomalaista, kenties enemmänkin. He olivat: yrittäjiä, takausvelallisia, irtisanottuja, jo ennestään työttömiä tai niitä, joiden työura ei ehtinyt koskaa kunnolla edes alkaa. Heitä voisi sanoa lamaveteraaneiksi!

    Tästä joukosta alettiin käyttää sittemmin nimeä pitkäaikaistyöttömät; työttömyys ikään kuin medikalisoitiin, diagnosoitiin sairaudeksi. Tällä rasistisella ja halventavalla nimellä pyrittiin kaatamaan työttömyys konjuktuurien armoille jääneen uhrin niskan, ilman että suostuttiin näkemään minkä seurausta työttömyys oli, mistä se johtui. (Yleinen otaksumahan on, että se johtuu työttömien laiskuudesta, liian hyvistä sosiaalietuuksista ja huonosta koulutuksesta).

    Sitten 2008, Wall Streetin ahneiden pankkiireiden johdannaispelin seurauksena meille levisi uusi lama, kun meillä oli vielä entisen pitkä laahusviitta varjona perässä. Pukkasi lamaa laman perään!

    Sitä ennnen 2000-luvun taitteessa oli aloitettu kuntouttavan työtoiminnan nimellä tapahtuva orjatyökokeilu, jonka päällepäsmäreinä toimivat sosialidemokraatit ja vasemmistoliiton ay-siipi, ja johon porvarit tuota pikaa ihastuivat. Eräs kuntouttavan työtoiminnan kätilöistä silloinen työvoimaministeri Tarja Filatov totesi tuolloin: ” Nyt meillä on järjestelmä, joka oikeasti aktivoi ja pakottaa työttömän normaaliin päivärytmiin.” Palkasta hän ei puhunut mitään.

    Kuntouttavasta työtoiminnasta – jos sillä aluksi olikin tarkoitus parantaa pitkään työttömänä olleen työelämävalmiuksia – tuli vain työttömän kontrollointi ja rangaistusjärjestelmä. Touhu meni täysin uusiin puihin, kun kunnille tuli velvollisuus maksaa puolet työmarkkinatuelle pudonneiden tuesta; ensin 500 ja sitten jo 300 päivän jälkeen. Kun kunta samalla nettoaa kuntoutettavasta 10,09 €/päivä ja vapautuu siltä osin sakkomaksusta, tuli tästä kunnille rahastusautomaatti. Eli valtio parittaa ja kunta/työpaja orjuuttaa.

    On kuolleena syntynyt ajatus, ajatella työttömien olevan homogeeninen koulutusta vailla olevien tuottamattomien lusmureiden joukko. Tunnen avovaimoni kautta useita Nokialta irtisanottuja koulutukseltaan yhteiskunnan huippua olevia, jotka ovat olleet työtä vailla jo useamman vuoden. Näinä aikoina, raakojen ja kylmien puhureiden puhaltaessa työttömyys voi kohdata ketä tahansa. Totuus on, että työpaikkoja ei enää ole eikä niitä tule. On useita tutkimuksia, että 25-30 vuoden kuluessa kolmasosa nykyisistä työpaikoista häviää. Olemme tilanteessa, jossa meidän on ajateltava työ käsitteenä kokonaan uudelleen.

    Hyökkäys palkkatuetusta työstä toiseen kulkevia kohtaan oli myös asiaton ja asennevammainen. Työnantajille palkkatuetussa työssä olleet eivät kelpaa. Heille he ovat vain haulikolla reitettyä hylkytavaraa, jonka suolainen merivesi on syövyttänyt ruosteeksi.

    Kun empatiasta ja sosiaaliturvasta on tullut kirosanoja; ja kun asenteet ovat, mitä ovat, ei siitä seuraa yhteiskunnan pahnanpohjimmaisille mitään hyvää.

    Siitä pitää huolen Suomen kaikkien aikojen moukkamaisin ja törpöin vallanpitäjien joukkio.

    • 27.1

      AMK sanoo

      Ja ainut mikä pätee olen kansanedustaja tai ministeri tai ver(i)orahoilla muuten hyvin toimeentuleva ”kunnon kansalainen” …..

    • 27.2

      työtön sanoo

      Olipa hyvin kirjoitettu, Tampio.

      Kommentoijat voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: A- ja B-luokkaan.
      A-luokkaan kuuluvat lukutaitoiset. He ottavat kantaa siihen mistä Saku kirjoitti: työkykyisten työttömien hyväksikäytöstä. Orjatyöstä. Sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien ihmisten ”tervehdyttäminen” palkattomalla työnteolla on pelkkänä ajatuksena jo aivan järjetön. Mutta voihan se olla, että kaikki työttömät diagnosoidaan 2000-luvun malliin ja tuupataan tämä ajan työleireille. Pois silmistä, pois tilastoista.
      B- luokkaan kuuluvat kommentoijat, joita täysin palkattoman työn teettäminen toisilla ei haittaa. Nehän on niitä. Ei niille palkkaa voi maksaa. Niillä on pelkästään huonoja ja epäilyttäviä ominaisuuksia, vähän kuin juutalaisilla natsisaksan aikoihin. Henkseleitä paukutellen voi kehua omia saavutuksiaan palkattoman työnteon kehittäjänä ja eteenpäin viejänä. Tie helvetin porteille on aina päällystetty hyvillä aikomuksilla.

    • 27.3

      PA sanoo

      Kiitos valaisevasta kirjoituksestasi. Olen juuri aloittanut ”kuntouttavan” työtoiminnan 4 h/vko.

      Minulla ei koskaan ole ollut mitään riippuvuusongelmaa eikä ongelmia henk.koht. raha-asioideni hoidossa, muutenkin olen lainkuuliainen, velvollisuudentuntoinen ihminen.
      Ongelmakseni on muodostunut pitkäaikaiset terveysongelmat (jos joku stereotyyppisesti ajattelee, että psyykkisiä ongelmia, niin ei niitä), joihin en saa apua julkisesta terveydenhuollosta (yksityiseen ei ole varaa). Vuosien varrella olen ollut aktiivinen ja yrittänyt itse parantaa terveyttäni monin eri keinoin, siinä valitettavasti onnistumatta. Olen siis päätynyt työtoimintaan, vaikka minua pitäisi hoitaa terveydenhuollon keinoin. Toimimaton julkinen terveydenhuolto (soisi, sen toimivan, kun verovaroin sitä kustannetaan!) ja Kelan omituiset kriteerit (olemassa olevilla dg en saa sairauslomaa saati sitten mitään eläkettä) ovat oikeusmurha kaltaiselleni ihmiselle. Kuinka paljon kuntouttavassa työtoiminnassa mahtaakaan olla kohtalontovereitani, jotka kaiken järjen mukaan pitäisi pystyä saamaan takaisin työkuntoisiksi? Uskon, että paljon. Yksilöllä ei tunnu olevan paljoakaan oikeuksia maassamme, näennäisestä tasa-arvoajattelusta huolimatta.

      Meidät sairaat ihmiset pidetään siis väkisin työttömyyskortistossa. Hirvittää ajatella tulevaisuutta, kun hallitus puhuu kepin antamisesta työttömille. Mihin nöyryytyksiin sitä vielä joutuukaan, vain siksi, että on sairastunut Suomessa.

      • 27.3.1

        sanoo

        Hyvä PA, otan osaa. Itse taidan olla viimeistään ensi vuonna samassa tilanteessa, siis pakotettuna kuntouttavaan työtoimintaan.
        Minulla on diagnosoitu ja hoidossakin oleva harvinainen reumasairaus, jonka vaikein oire on toistaiseksi väsymys. Viitisen vuotta sitten hain lääkärin kehotuksesta eläkettä, en saanut, koska Kelan mielestä olin täysin työttömyyskykyinen. Silloisen kotikaupunkini TYP (Työvoiman yhteispalvelupiste) sanoi tulkitsevansa nämä eläkehylätyt poikkeuksetta täysin työkykyisiksi eli pakotetuiksi uhkailulla ja kiristyksellä kokopäiväiseen kuntouttavaan työtoimintaan työpajalle, jossa liikaa valtaa saaneet ohjaajat kuvittelevat huutamalla, haukkumalla ja nöyryyttämällä ”kuntouttavansa” kroonisesti sairaan.
        Olin ollut työpajalla aiemmin ja lähtenyt sieltä luvatta saatuani määräaikaisen työn (minua kiellettiin lähtemästä, työpajalta kun sai lähteä vain vakituiseen työhön tai opiskelemaan), olin silloin luvannut itselleni, että mitä vain voi elämässä tapahtua mutta ko. työpajalle en mene ikinä.

        http://milaja1970.blogspot.fi/2013/09/10-syyta-inhota-tyoteekkia.html

        Nyt olen vaihtanut asuinkuntaa, osittain juuri tuosta syystä. Olin töissäkin vuoden, palkkatuetussa osa-aikatyössä toki, mutta sekin kelpaa. Ja erittäin tärkeää oli, että tässä uudessa asuinkunnassani pääsin vuoden työnteon jälkeen heti pois TYPistä, Sastamalassa siihen eri riittänyt 2, 3 vuoden työkään.

  28. 28

    edelleen kaksoiskansalainen sanoo

    Kenelle tammoisen asian tutkiminen kuuluu? Kuulostaa huijaukselta ja rikolliselta toiminnalta, vaikka olisikin ”laillista”. Uskomatonta.

  29. 29

    AMK sanoo

    Kuinka Sipilä vastaa…..Me täällä hallituksessa olemme päättäneet työttömille löytyy kyllä töitä mutta öhököhö eihän niistä palkkaa tarvitse maksaa,sehän olisi jo liikaa vaadittu.Tuottavuusloikka minulle ja veljilleni se minun mielipiteeni ja jos ei onnistu niin pakkolait käytöntöön ja minulle lisää liksaa siinä sivussa voi veljetkin saada jotain ehkä lupasin tai en sehän on vain sanan helinää niinkuin ennen vaaliakin lupasin ja lupasin —??seuraava kierros vaaleihin toki on siellä muutkin ja muuten kaikki hallituksessa istuvat hörhöt osaavat kirkain silmin valehdella …kuika suomi nousee .
    Parempi kai etten jatka..

  30. 30

    mika salmi sanoo

    näiden upi oikeistolaisten politikkojen käsitys työn tekemisen ihanuudesta ja sen kaikki parantavasta voimasta ovat omasta mielestäni hyvikin kieroutuneita

    työntekemisen tarkoitus ei ole enään tienata elantonsa vaan se on pelkästään itseis arvo

    ja kun pääset kuntoutumaan olet ongelmaton paratiisissa ei huolia enään persoona
    vaikka totuus on aivan jotain muuta
    kun loppukuusta raahaat luus leipäjonoon kuntoutavasta

    iljetävintä tässä on että ne jotka tätä ilmaistyötä ajavat hyvänä asiana
    he ainostaan hyötyvät eniten taloudelisesti sen orjan työpanoksesta

    politikkojen naamoista näkee sen perimäisen tarkoituksen se paistaa kilometrien päähän
    ja se on köyhät kyykyyn vaikka työssä käviätkin koska me haluamme lisää pää omia ja tuottavutta vain itselemme
    jotka te työntekijät olette meille hyvä osaisille velkaa
    mehän teidän tökärit maksetaan
    vaikka sama taho joka kyykytää
    on myös se osapuoli joka sen työtömyyden on aikaan saanut
    esim surkeat talouspolitiset päätökset

  31. 31

    Työtön numero 555 608 sanoo

    Laskeskelin tässä muuten, että olen viettänyt elämästäni varmaankin 4-5 vuotta erilaisissa valtion järjestämissä palkattomissa toiminnoissa jos siis mukaan laskee varusmiespalvelun ja TE-toimiston vuosien varrella järjestelemät jutut, joihin on ollut pakko karenssin uhalla osallistua.

    Jos mukaan laskee suorittamani opinnot ja tutkinnot mitkä eivät valmistumisesta huolimatta koskaan johtaneet palkkatyöhön. Sitten valtion järjestämissä palkattomissa hommissa ja toiminnoissa on mennyt useampi vuosikymmen elämästäni.

    Kukaan ei tietenkään näe tässä toiminnassa mitään pahaa ja kaikki on vain järjestetty parhaakseni vaikka olen jo ihan ihka oikeasti niin rutiköyhä, että minulla ei olisi varaa olla päivääkään palkattomassa työssä jotta saisin edes minimaaliset mahdollisuudet päästä pois pysyvästä köyhyys ja syrjäytymisloukusta johon nämä toiminnot eivät ole millään tavalla auttaneet.

    • 31.1

      Jyrki sanoo

      Noh, päättäjät näkee sinutkin vain yksittäistapauksena. Sinua ennen olevien 555 607 lisäksi. Onneksi olkoon yksittäistapaus ratkaisee suomen ongelmat.

    • 31.2

      Työtön numero 555 608 sanoo

      Mielenkiintoista laki kuntouttava työtoiminta kyllä näyttäisi täyttävän yksi yhteen tuon tunnusmerkistön kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä. Ilmeisesti järjestelmää pyörittävät väittävät, että eivät ole työnantajia joten heitä ei koske laki kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.

      Työnantajan määritelmähän menee ”Työnantajalla tarkoitetaan sitä, joka teettää työtä työsuhteessa taikka virka- tai siihen rinnastettavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa, sekä sitä, joka tosiasiallisesti käyttää työnantajalle kuuluvaa päätösvaltaa.”

      ”3 §

      Työsyrjintä

      Työnantaja tai tämän edustaja, joka työpaikasta ilmoittaessaan, työntekijää valitessaan tai palvelussuhteen aikana ilman painavaa, hyväksyttävää syytä asettaa työnhakijan tai työntekijän epäedulliseen asemaan

      1) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, kansalaisuuden, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka,

      2) uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,

      on tuomittava työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

      ”3 a §

      Kiskonnantapainen työsyrjintä

      Jos työsyrjinnässä asetetaan työnhakija tai työntekijä huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi työnhakijan tai työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä, tekijä on, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, tuomittava kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

      Suomen perustuslaissa taas sanotaan, että jokaisella suomalaisella on oikeus valita elinkeinonsa millä elättää itsensä. Siellä ei sanota missään kohtaa, että kaikilla muilla on tämä oikeus paitsi työttömillä suomen kansalaisilla.

      Eli mitä tässä lakia tulkitsen niin tässä kaikessa on vain takana kylmä laskelmointi jolla pyritään laajentamaan työmarkkinoiden kokoa jota ei koske ollenkaan työrikos eikä muukaan työvoiman suojelemiseksi säädetty lainsäädäntö.

  32. 32

    Jyrki sanoo

    Jotain positiivistakin:
    http://www.talouselama.fi/uutiset/autojatti-hylkaa-robotit-tuotannossa-meidan-on-oltava-joustavia-6307973

    Josta lainaus:
    “Säästämme rahaa ja turvaamme tulevaisuutemme työllistämällä enemmän ihmisiä.”

    Jotkut firmat tajunneet jo, että turvatakseen tulevaisuutensa on erittäin järkevää maksaa palkkaa työntekijälle. Jotta niillä on sitten millä ostella erilaisia tuotteita, jotta firmat voisi pyöriä. Saa nähdä koska tämä ajattelutapa saavuttaa suomen päättäjät, työnantajat kunnat ja kaupungit. Voidaan joutua vielä jokunen tovi kumminkin…

  33. 33

    J-P sanoo

    Ei sillä, etteikö äärioikeistostakin olisi hyvä kirjoittaa, mutta omasta mielestäni juuri tämä työttömien hyväksikäyttö on niitä tärkeimpiä aiheita tässä blogissa, joten kiitokset tästäkin asiallisesta jutusta!

    Ja kuten olen itsekin aiemmin kommentoinut, niin joidenkin mielestähän on ok auttaa ”heikossa tilanteessa olevia” (ei siis niitä työttömiä, vaan tätä konkurssin partaalla olevaa firmaa), ja omasta mielestäni tämä on ok KUNHAN se lähtee työttömän omasta aloitteesta. Mutta auta armias, jos menet oma-aloitteisesti ilmaiseksi auttamaan kaverin firmaan, ja työkkäri saa tämän selville…

  34. 34

    AMK sanoo

    Mielenkiinnolla odottelen vuotta 2017,pääsen nauttimaan (pääsenkö?)ruhtinaallisesta työmarkkinatuesta (kaikki palkkaa nauttivat ovat kateellisia) jos vielä henki pihisee,työttömillä kun ei ole työttömyyslääkäriä saati sitten muitakaan terveyteen liittyviä palveluita mitä työssä käyvillä on.Laki ei velvoita..muutakuin kuntouttavaa työtoimintaa mutta lääkärin ei tarvitse siihen ohjata riittää sana työtön ja töitähän on aina tarjolla ainoastaan palkanmaksaja puuttuu.Risukko on innoissaan (lääkärihän on tai joku sinnepäin sosiaalialan tietoviisas).Nyt kun vielä Räsäski innoistui kotouttamis suunnitelmillaan Äly hei älä jätä::::Anna mun kaikki kestää….

  35. 35

    Juha Aaltonen sanoo

    Tuo uusi työn vastaanottopakko yhdistettynä paikalliseen sopimiseen tulee tekemään vielä paljon rajumpaa … Työnantaja sopii paikallisesti ja TE-keskus pakottaa hyväksymään mitkä tahansa ehdot ”paikallisena sopimisena”.

    • 35.1

      töytön sanoo

      Häkää pyttyyn. Kohta moni saapi soitella lehtitilauksia 0€ tuloilla. Tästäpä se Suomi nousee, on siellä semmoset sepät nytte duunissa :)) Oiskoha kohtuullista myös 30 vuotta leveää leipää saaneet edustelijat laittaa kortistoon kokeilemaan työttömän arkea, ainii oha siellä toki uusi virka odottamassa.

  36. 36

    Markku Hongisto sanoo

    Kunta x jota en henkilökohtaisista syistä mainitse eikä varmaan ainoa ole jossa näin toimittu. Elikkä kunnan metsistä hakatuista puista tehtiin suuri määrä klapitavaraa kuntouttavalla toiminnalla eli polkuhintaisen työvoiman avulla. Klapit tietysti pystyttiin myymään markkinahintaa alemmalla hinnalla kuluttajille. No tietenkin kuluttajan etu,ei ehkä rahallisesti iso mutta kukapa ei ostaisi hyödykettä sieltä mistä sen saa 5 prosenttia halvemmalla. Häiriötekijä syntyikin siitä että rehellisten ja kaikki velvoitteet hoitavien klapiyrittäjien myynti notkahti ja suurella osalla jotka olivat maatalousyrittäjiä joille joka talvinen klapimyynti oli tärkeä lisätulonlähde. Kilpailuhan on aina tervettä mutta tässä kyllä meni ikävästi kuntouttava toiminta ja markkinatalous pahasti sekaisin.

  37. 37

    Työtön numero 555 608 sanoo

    Mielenkiintoista kyllä, että persut uhoavat työministerinsä suulla pakottavansa työttömät vaikka väkisin töihin vaikka tulot laskisivat töihin menosta. Edes Britanniassa, joka on aina ollut yksi tylyimpiä valtioita Euroopassa työttömiä kohtaan. Ei menetä työttömyysturvaa jos kieltäytyy sellaisesta työstä jossa palkka voi olla provisiopalkan takia alle minimipalkan ja jäädä työttömyysturvaakin heikommaksi tulon lähteeksi.

    Jotenkin tuntuu, että Suomessa ei työttömien tyly kohtelu kiinnosta juuri ketään niin kauan kun kuvitellaan, että se ei tule koskemaan juuri itseä. Nyky-yhteiskunnassa muista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan välittämättä jättäminen on kyllä tehty helpommaksi kuin koskaan historiassa. Nykypäivänä on helpompaa kuin koskaan olla vaikka minkälainen päällepäsmäri ja narsisti yhteiskuntien rakenteiden pilkkaaja ja tuhoaja ja kuitata siitä suuret palkinnot ja jättää tuhojen siivoaminen ja vahinkojen kärsiminen muille. Sen jälkeen kun on kuitannut itselle niin paljon rahaa kuin irtilähtee ja voi lähteä rahojensa kanssa muualle nauttimaan niistä.

  38. 38

    Orja sanoo

    Hei,
    kuntouttavan alle kuuluu kysymykseni, joten tällään tämän tähän, eli
    kuntouttavan työtoiminnan laissa on 6 §, jossa sanotaan kunnan velvoitteen kuntouttavan työtoiminnan päättymisestä, mikäli henkilö on säännöllisessä työssä 8 h/vko.
    Poistuuko silloin siis kunnan sakkomaksu vai ei? Miten 4 h/1 pvä/vko orjana poistaa sakkomaksun ja 8 h/vko oikeassa palkkatyössä/vko ei sitä poista -näin siis minulle sanottiin, pitääkö paikkaansa?

    • 38.1

      Saku Timonen sanoo

      Tämä ei ole kysymys- ja vastauspalsta, mutta vastaan tämä kerran. Koko järjestelmän tarkoitus on saada ihmisille palkkatyötä tai aktivoida heitä muulla tavalla. Mainitsemasi lainkohta kuullu näin:

      Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää kuntouttavaa työtoimintaa 8 §:n 4 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa eikä silloin, kun henkilö:

      1) työskentelee muutoin kuin satunnaisesti työ- tai virkasuhteessa tehtävässä työssä, jonka säännöllinen työaika ylittää kahdeksan tuntia viikossa;

      2) työllistyy päätoimisesti työttömyysturvalain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetussa yritystoiminnassa tai on aloittamassa päätoimista yritystoimintaa;

      3) on työttömyysturvalain 2 luvun 10 §:ssä tarkoitettu päätoiminen opiskelija; tai

      4) osallistuu työttömyysturvalaissa tarkoitettuun työllistymistä edistävään palveluun.

      Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että jos henkilö saa edes jonkin verran palkkaa tai opiskelee tai osallistuu vaikkapa työvoimakoulutukseen, niin hänet on aktivoitu ja kunnan sakkomaksuvelvollisuus hänen kohdaltaan poistuu.

  39. 39

    Orja sanoo

    Kiitos vastauksestasi,
    olen itse käsittänyt tuon asian samallalailla, kuin sen tuossa kerroit, mutta kuntamme pääorjuuttaja on sitä mieltä, että kunnan sakkovelvoite ei tuolla 8 h/vko poistu vaan tarvittaisi se 18 h/vko.
    Yritin kelankin sivuilta asiaan etsiä selvyyttä, mutta minä en löydä, onko sitä mihinkään lakiin missään kirjattu vai onko tämä pääorjuuttajan omaa mielivaltaista päätöksentekoa.

    • 39.1

      Saku Timonen sanoo

      Tämä ns. sakkomaksu on seuraus kuntouttavan työtoiminnan tai muun työllistämisvelvoitteen laiminlyönnistä. Kun laki sanoo selvästi tilanteet, joissa kuntouttavaa ei tarvitse järjestää, niin silloin ei tule sakkomaksuakaan.