Kela, osa-aikatyö ja sakkomaksu

Kunnan osuutta työmarkkinatuesta sanotaan yleisesti sakkomaksuksi. Se on puolet työmarkkinatuesta yli 300 päivää työttömänä olleiden osalta ja 70 % yli 1 000 päivää työttämänä olleiden osalta.

Kunta voi vapautua tästä maksuosuudestaan täyttämällä työllistämisvelvoitteensa eli käytännössä järjestämällä kuntouttavaa työtoimintaa. Se voi olla mitä tahansa levyraatileikistä risusavottaan, mutta sen sisältö ei ole tällä kertaa juttuni aihe. Sen sijaan kerron siitä, miten Kela tulkitsee lakia ja rahastaa kuntia tällä sakkomaksulla. Juttu perustuu erään Fb-kaverini tänään Eduskunnan oikeusasiamiehelle lähettämään kanteluun.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 2 luvun 6 §:n mukaan kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää kuntouttavaa työtoimintaa silloin, kun henkilö on osa-aikatyössä yli kahdeksan tuntia viikossa. Jotkut kunnat velvoittavat kuitenkin osa-aikatyössä olevia osallistumaan työn lisäksi myös kuntouttavaan työtoimintaan. Syynä on Kelan tulkinta, jonka mukaan tällaiset henkilöt kuuluvat edelleen kunnan sakkomaksun piiriin. Kela perii osan heidän sovitellusta työmarkkinatuestaan kunnilta.

Aika kummallinen tilanne. Laki sanoo selkeästi, että kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää kuntouttavaa työtoimintaa, mutta Kela käytännössä pakottaa kunnan ja osa-aikatyötä tekevän siihen. Terve järki sanoo, että kun laki antaa vapautuksen kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä, niin silloin tietenkin myös sakkomaksu poistuu.

Ei kuitenkaan Kelan mielestä. Näin Kela vastasi asiakkaan ensimmäiseen tiedusteluun:

kela 1

Kun asiakas kysyi mihin lainkohtaan tuo perustuu, niin vastauksena tuli tekstiä työttömyysturvalaista:

kela 2

Tämä panisi varmaan jauhot suuhun useimmille vastaväittäjille, sillä tuo viimeinen lause on selvääkin selvempi:

Osa-aikatyötä tekevä on työttömään rinnastettava henkilö.

Tätä lausetta ei kuitenkaan ole laissa, vaan Kela on lisännyt sen vastaukseensa ikään kuin se olisi lakitekstiä. Lauseen ilmestymistä ihmettelevälle asiakkaalle Kela vastasi näin:

kela 3

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta vapauttaa sekä kunnan että osa-aikatyötä tekevän kuntouttavasta työtoiminnasta, mutta Kela ei vapauta kuntaa sakkomaksusta. Tulkintansa vakuudeksi Kela lisää lakiin lauseen, jota siellä ei ole ja vieläpä tunnustaa sen itsekin.

Laissa on selvästi aukko, jonka Kela on paikannut omalla tulkinnallaan. Ketään ei varmasti yllätä se, että paikkaus tuottaa Kelalle taloudellista hyötyä ja kunnille tappiota. Puhumattakaan siitä osa-aikatyötä tekevästä, joka joutuu työn lisäksi käymään kuntouttavassa työtoiminnassa kunnan rahojen säästämiseksi.

Tästä Kelan omavaltaisesta laintulkinnasta on siis tänään lähtenyt kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle. Saa nähdä onko vahvoilla eduskunnan säätämä laki kuntouttavasta työtoiminnasta vai Kelan virkailijan työttömyysturvalakiin lisäämä ylimääräinen lause.

Kiitos sille nimettömänä pysyttelevälle Fb-kaverilleni, joka uskalsi haastaa Kelan tulkinnan. Hänen kunniakseen sallin tähän juttuun kommentoinnin myös nimimerkeillä.

 

Kommentit (19)
  1. Ingmar Forne
    8.3.2016, 16:19

    Kun luin kirjoitusta tuli mieleen vanha uutinen KELA:sta. Päätin katsoa onko se edelleen netillä luettavissa. Oli se. Tässä

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010012510990958_uu.shtml

    Terveisin.

    Ingmar Forne

  2. Vatulointia
    8.3.2016, 16:36

    Tää Suomen systeemi on outo ikiliikkuja, vaikka lopulta kaikki rahat tulevat yhteisestä veropotista. Kunta tietysti hyötyy laittamalla työttömät piirileikkeihin aktivointitoimenpiteinä välttäen sakkomaksut, mutta Suomen kansantaloudelle se on yksi ja sama. Eli työvoimatoimisto kyykyttää työttömiä, koska kunta hyötyy siitä, mutta Suomen valtiontaloudessa tällä ei ole mitään merkitystä. Ollaan tilanteessa, jossa työttömien kyykytyksestä ei oikein kukaan hyödy, mutta silti tätä politiikkaa jatketaan.

    Olisiko kenties aika poistaa kunnilta nämä sakkomaksut ja rahoittaa nämä sakot vaikka valtion budjetista tms. sen sijaan, että pyöritetään turhaa hallintoa, josta loppupeleissä hyötyy harva ja vain työttömät kärsivät?

Kommentointi suljettu.