Asennemuokkausta

Viime päivinä on ruvennut pahasti näyttämään siltä, että Suomea ei suinkaan vaivaa suurtyöttömyys, vaan huutava työvoimapula. Työministeriö on esitellyt useita tiukennuksia työttömyysturvaan, jotta kotisohvilla lojuvat työttömät saataisiin patistettua töihin. Heitä on laskutavasta riippuen 350 000 – 500 000 ja avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä 17 435, mutta se ei propagandakoneistoa kiinnosta. Työttömät on kerta kaikkiaan päätetty syyllistää ja media auttaa siinä auliisti.

Ilta-Sanomat esitteli entisen Nokian insinöörin, joka jättäytyi mieluummin ansiosidonnaisen työttömyysturvan varaan kuin hakeutui töihin. Jossain on ilmeisesti päätetty, että syyllistämällä kaikki työttömät laiskoiksi työnvieroksujiksi saadaan asenteet muokattua hyväksymään hallituksen kaavailemat työttömyysturvan heikennykset.

Ilta-Sanomat onkin ottanut aktiivisen roolin tässä asennemuokkauksessa. Tänään lehti julkaisi näyttävän jutun, johon oli koottu esimerkkejä kannustinloukuista. Siteeraan Pressiklubia, joka analysoi Facebookissa lehden juttua näin:

Ilta-Sanomat teki viikko sitten jutun VATTin viime elokuussa julkaisemasta raportista. Tänään IS teki vielä uuden jutun samasta raportista ja lisäsi mukaan EK:n viime vuoden helmikuussa tekemiä laskelmia.

Jollain tapaa minusta tässä nyt haisee tavoite pitää vaikka väkisin esillä ajatusta siitä, että työttömät Suomessa eivät halua mennä töihin.

Juuri tästä on kysymys. Työministeriön suunnitelmat ovat kohdanneet niin kovaa vastustusta, että nyt on pakko rummuttaa työttömien laiskuutta. Joihinkin se näkyy uppoavan ja sekin nostetaan uutisiin.  Ilta-Sanomat julkaisi tänään uuden jutun tästä työministeriön mannekiinista ja nosti siinä esille aiemman jutun kommenteista mm. tämän:

 – Tämä on se Suomen ongelma. Sosiaaliturva on parempi kuin nettopalkka, ihmiset jäävät tukien varaan, sosiaalimenot ja verot nousevat, nettopalkka sen kuin laskee, luettelee eräs kommentoija.

Tämä kommentoija on uskonut kaiken ajattelematta. Hän ei tajunnut, että kyseinen Nokian ja Microsoftin entinen insinööri ei saa yhteiskunnan kustantamaa minimiturvaa, vaan entisen työnantajan maksamaa erorahaa ja asiosidonnaista päivärahaa. Itse asiassa hän olisi ansainnut karenssin jo viime heinäkuussa, jolloin hän julkisesti ilmoitti kieltäytyvänsä työnhausta.

Nyt Ilta-Sanomat antaa sellaisen kuvan, että näin tässä maassa yleisesti eletään.

Kyllä kannustinloukkuja oikeasti on, mutta ne eivät toimi kuten asiaa tuntemattomat luulevat. Kannustinloukku ei tarkoita sitä, että työtön elää ylellisesti tukien varassa. Se tarkoittaa sitä, että jokaisen euron laskemaan joutuvan on tarkkaan harkittava voiko hän ottaa vastaan osa-aikaisen pätkätyön, joka romauttaa hänen taloutensa.

13007108_1011214192299527_5569320717962418755_n

Kuva: Facebook/Memla

Kommentit (74)
  1. Eino Korppi
    21.4.2016, 16:26

    Samaa mieltä, syyllistämisprosessi on ollu käynnissä jo pitkään. Olin pari vuotta enempi ja vähempi lomautettuna ja työttömänä. En tavannut yhtään ihmistä joka ei olisi lähtenyyt töihin vaikka siltä istumalta, jos niitä olisi ollut. Siivous- ja muuta hommaa on, mutta tunteja niin vähnän että niillä ei yksinertaisesti elä kukaan.

  2. Nälkä on paras ruuan kyytipoika. Työhalut viriävät kummasti nälän kasvaessa. Innovaatioiden ja tuottavuuden paras kyytipoika ovat vaikeudet. Ja samalla vähäinen yhteiskunnan säätely.

    Nyt kaikki nuo tekijät estävät työllisyyden ja vaurauden kehitystä.

    Suomi ei koskaan ole ollut niin vapaa kuin oli 1993-1995. Tuolloin oli leivän löytämiseksi innovaatiota jos jonkinlaista. Nykyään halutaan kovasti määritellä ennalta, millainen on hyvä innovaatio.

    Se on mahdottomuus. Innovaatio on yllättävää, aiemmasta poikkeavaa. Jos innovaatiopolitiikka määrittee toivotut innovaatiot, on se Neuvostoliiton aikaista suunnittelua.

    Yhtä hyvää innovaatiota kohden on 30 sortuvaa. Mutta tuo sortuvien massa tarvitaan, jotta edes yksi hyvä saavutettaisiin. Esimerkki: Kehä 3:n varrella oli 1993 useampi “tissibaari”. Markalla tai kahdella rahtari sai aamupuuron, kahvin ja katsella tisuja!

    Kieltämättä innovaatio. Ja taisi käydä kaupaksi. Nykyään nutturaliisat ja muu säätelyporukka ryntäisi heti kieltämään vastaavat uudet innovaatiot. Vakavasti yhteiskunta estää palveluiden kehittymistä nykyään.

    Ruohonjuuri-tason innovaatiot ovat mitä ovat. Mutta ihmiselle pitäisi olla tilaa toteuttaa innovaatioitaan kuten oli 1990 -luvun Suomessa. Nyt ihmisen tila on “ystävällismielisen säätelyn” avulla puristettu niin pieneksi, että ei ole tilaa työllistyä.

    KYLLÄ: me kaikki vastaamme suomalaisessa yhteiskunnassa siitä, että tästä on tullut säätelyhelvetti. Työnteon ja “nälän”, myös innovaationälän, sijasta asetumme syöttöporsaiden asemaan.

    1. Olli Väänänen
      21.4.2016, 20:01

      Viittaako tisunkatseluinnovaation kieltävä nutturaliisa kenties feministiin? Innovaatiomantra ainakin on mennyt täydestä.

    2. Kaija Laine
      22.4.2016, 02:38

      Ja tämä kirjoituksesi liittyi Sakun esille nostamaan aiheeseen… miten??
      Paitsi mitä nyt kahdessa ensimmäisessä lauseessa mainitsit että nälkä lisää työhaluja.
      Omalla kohdallani, matalapalkka-alalla toimivana ja aina hyvin työllistyneenä, voisin kuvitella että nykyisin paljon rummutettu yhteiskunnan säätelyn vähentäminen ei tekisi minusta innovatiivista yrittäjää.
      Lähinnä se ehkä vapauttaisi minut vielä pienemmälle tuntipalkalle (tällä hetkellä, koulutettuna ja kaikkine kokemuslisineen 13 e). Toki se voisi vapauttaa minut työaikalaistakin ja saisin tehdä henkeni pitimiksi kolmea työtä nykyisen kahden asemasta.
      Paljonkohan se tissibaarin työntekijän tuntipalkka on uudessa, uljaassa ja vapaassa Suomessa??

    3. Kennett Ylitalo
      22.4.2016, 06:17

      Oltiko elossa 1993-95? Mitä kuvailet on kaukana todellisuudesta, onnovaatio, tutmimus, kaikki ylimääräinen karisi pois ja palasi vasta laman jälkeen. Meillä oli yksi innovaation mitä varmaan lasket sen lamasta syntyneeksi ja se oli Nokia joka menestyi kun teknologia taloudesta rippumatta oli siinä tilanteessa jossa innovaatio sillä alalla oli nousemassa.. Suurimmat innovaatiot kuitenkin joka alueella tuli vasta elpuymisen jälkeen. Itse kun satun olemaan juuri sitä sukupolvea joka 92 asti sai töitä, 16 vuotiaana lähin työmaailmaan ja 93 se loppui kuin seinään. EI paikan paikkaa yhtäkkiä.. Se ei ollu innovaatiota vaan selviytymistä..

      Vaan haistan tässä takana darwnistisen ideologian: kun on tarpeeks vaikeaa, siinä huiput nousee pintaan.. Jeps.. Tämä on niin typerä väite kuin olla ja voi. Ne samat huiput nousee pintaan ilman vaikeuksiakin. Kyseessä pitää olla sota ennenkuin voidaan sanoa että innovaatio kasvaa pakon edessä ja silloin se pitää paikkansa: silloin se on valtio joka maksaa 100% viuluista ja hallintomuoto ei ole enää demokratia.. Koko WWII huippuloikkaus teknologiassa oli valtioitten veronkannosta ja obligaatioista rahoitettu.

      Varsinkin kun on arvioitu että voimme menettää yli 50% nykyisestä työvoimasta jos käyttäisimme resurrsit kunnolla. Se on lähinnä ihmisen joka pitää itseään älykkäänä ja ajattelee että omaa keskiarvoa paremmat lahjat jolle tulee mieleen että “hei, jos poitsetaan noita keskivertoja tuosta edestä, meikä rulaa”… Omaa napaa ajatteleva tai muuten vaan emaptiavajeesta kärsivä objektivisti, Atlas takataskussa ja Greenspanin kuva seinällä..

      1. Justus sanoo
        22.4.2016, 07:15

        Ihan oikeassa olet. Kannatan darwinistista ideologiaa. Työttömäksi joudutaan sattuman (mikä ikäluokka), huonon tuurin (heikosti menestyvä työnantaja) sekä tietysti työsuorituksen huonouden vuoksi. Viimeisen määrittää aina tietysti työnantaja tai hänen edustajansa eli yleensä lähipomo.

        Kannatan myös yhteiskuntaa, jossa asiat sanotaan selkeästi. Pitkä-aikaistyöttömät ja erityisesti syrjäytyneet ovat rasite yhteiskunnalle.

        Työttömyydestä on syytä syntyä häpeiltävä olotila, josta kaikin keinoin pyristellään pois. Toisaalta, yhteiskunnassa pitää olla ja sieltä pitää näkyä kurjuutta. Lasten kasvattaminen moraaliseen ryhdikkyyteen, kunniallisiksi kansalaisiksi on kaikille helpompaa, jos voi todeta kadulla: “katso tuotakin ryysyläistä, tuollainen sinustakin tulee jos et kunnioita rehellisyyttä ja työteliäisyyttä elämässäsi, käy opin tiellä eteenpäin älälä tavoittele välittömiä palkintoja”.

        Työttömät siis ovat ja heidän tulee olla toisen luokan kansalaisia. Sen ääneen sanominen ja aika ajoin siitä myös selvästi muistuttaminen on koko yhteiskunnan etu.

        1. Saku Timonen
          22.4.2016, 13:42

          Oletan, että sinulla on myös esittää lopullinen ratkaisu työttömien olemassaoloon. Kerro sekin meille.

          1. Justus Sanoo
            23.4.2016, 07:23

            Talousteorioista tiedämme, että työttämiä tulee aina olemaan ellei vallitse täydellinen anarkia tai totaalinen diktatuuri. Kummassakin työn käsite muuttuu niin paljon, että vertailu on todella vaikeaa.

            Yksi ratkaisu työttömyyden ongelmaan on kuitenkin yhteiskunnallisen perherakenteen kehittyminen. Justus kannattaa kiinteiden, laajennettujen perheiden muodostamaa turvaverkostoa. Sellaista löytyi Suomestakin vielä 1800-1900 -lukujen taitteesta, raja-Karjalan syviltä selkosilta.

            Sellainen toki löytyy kaakkois-Aasian maista, sekä keskisen Aasian “Staneista”. Luultavasti myös eteläisestä Amerikasta.

            Miten nuo sitten työttömyyden ongelman ratkaisivat? Työttömällä olisi kuitenkin aina paikkansa laajennetun perheen muodostamassa sosiaalisessa rakenteessa. Hänen perheyhteisöllinen statuksensa määräytyisi “sijainnista” perheen verkostossa; ikä, aviollinen asema, lasten lukumäärä jne.

            Näköalattomuus vaivaa nykyistä yhteiskunnallista keskustelua. Tosi asiassa jo vuosikymmen ellei kaksikin on kyetty keskustelemaan lähinnä eurooppa-viritteisesti.

            Tämä sama ilmiö, jota ihmiset niin kovasti haluavat, elintaso ja lisääntyvä vapaus. Hieno asia, sen kääntöpuolena on vain aina yksinäisyys ja totaalinen suojattomuus sitten kun “yksilöllinen kilvoittelu maailman turuilla ei onnistu”.

            Ehkäpä joskus kannattaisi katso asioita paradoksaalisten vastakohtiensa avulla tai vain kurkistaa peilin taakse. Nyky-suomalainen haluaa vapauden. Mutta vapauden hinta on aina riski. Ja riski osuu joskus kohdalle. Silloin se on kannettava kunnialla.

            Elämästä katoaa myös mieli, jos riski vesitetään. Silloin kaikki muuttuu tahmeaki pullamössöksi. Ja jos mitään riskiä ei ole, kannattaako mitään tavoitellakaan.

            1. Justus Sanoo
              23.4.2016, 07:35

              Katsotaanpa Blogistin “lopullinen ratkaisu työttömyyden ongelmaan” -kysymyksen virittämänä miten turvapaikanhakijat saataisiin työllistettyä!

              Alkuun pari määrittelyä: Kyse on poikkeustilanteesta ja tärkein on integroida kaverit aidosti yhteiskuntaan heidät työllistäen. Sekä tarjota heille mahdollisuus arvostaa omaa kunniaansa.

              Tällöin prosessi olisi seuraava. Näin työllistyisi 10 000 turvapaikanhakijaa?

              1. Renkien Huutolaismarkkinat, kuten vielä 1920 -luvulla lapsia kaupattiin Suomessa.
              2. Isännät ostaisivat Kaverin töihin 3 -vuodeksi. Palkkana ylöspito sekä aluksi euro tunnissa.
              3. Jos kaveri olisi “noheva” eli pätevä ja aikaansaava, hän oppisi sepän ja talon ylläpitoon liittyviä töitä. Muut isännät kyselisivät häntä pikku hommiin, aina silloin tällöin.
              4. Muutaman vuoden päästä “noheva” kaveri olisi luonut itselleen sosiaaliseen rakenteeseen avaruuden, jossa hän on “kylä-yhteisön palkattu” avustaja.

              Homma onnistuisi niin pitkälle, että viiden vuoden päästä Hilma sanoisi Kauko -vaarille: Kuule, miten meidän kylällä oikein pärjättiiin ennen kuin Mohammed tuli tänne?

              LOPPUTULOS: Mohammed asustelisi huonokuntoisessa rintamamiestalossaan perheensä ja lastensa kanssa. Elämä olisi auttavaa ja tulotaso heikko. Mutta Mohammed voisi olla ylpeä lastensa edessä: “tänne tulin sotaa pakoon. Ja huutolaisen aloitin mutta itse olen itseni elättänyt ja kunnialla on selvitty”!

              Kunnian kulttuurissa kasvaneille kunnian säilyminen on elämään verrattava kysymys. Kuten olemme havainneet. Ja suomalaisessa yhteiskunnassa sosiaalialan naiset määräävät kunnian kulttuurin miehen tulotason. Ja elättävät kuin elättiä. Ei siinä todellisuudessa kunnian mies voi kasvaa kunnialliseksi vaan hänen on luovuttava syvimmästään – arvokkuudestaan ja kunniastaan.

              OPETUS: Hyviä ratkaisuita löytyy joka tilanteeseen, mutta meidän on kyettävä muuttamaan ajatuksiamme
              a) riskistä,
              b) ihmisen identiteetistä sekä
              c) turvan lähteestä.

        2. Olli Väänänen
          22.4.2016, 15:59

          Ei tommosta ookkaan. Justus on oikeasti trolli.

        3. Justus, tuo entinen koulukiusaaja. Onneks nämäkin “viisaat” aivoit voi toukat ja matoset käyttää aikonaan ravinnokseen.

        4. Justus ei ymmärrä sitä, että taloussysteemimme tai nykyinen hallitseva talousaate nimenomaan tarvitsee työttömyyttä, tämä taloustotuus on jo myönnetty ääneen talousasiantuntijoiden taholta. Työttömyys hillitsee mm palkkavaatimuksia, pitää kansan kurissa (tavalla jonka Justus kuvasi hyvin) ja Herrojen nuhteen alaisina. Nöyrää ja Herranpelkoista kansaa voi kepittää ja orjuuttaa mielinmäärin. Kun hyödylliset idiootit – justukset – saa vielä asennoitumaan kanssaihmisiin Justuksen tavoin, halveksumalla köyhiä ja osattomia, niin Herrat voivat tehdä ihan mitä vaan.

          1. Justuksen mielipiteistä paistaa läpi narsistiset, psykopaattiset ja sadistiset persoonallisuuden piirteet. Sellaisten kanssa on ihan turha sovitella saati sopia yhtään mistään, koska sovittelu ja sopiminen noita synnyinäisiäpiirteitä omaavien kanssa ei ikinä pitemmän päälle johda mihinkään hyvään.

        5. En voi laittaa nimeäni, koska darwinisti tulee tappamaan.
          4.5.2016, 23:23

          Koska darwinistit eivät juuri ymmärrä omien tavoitteidensa seurauksia, kysytään Justuksen mielipidettä kuvitteelliseen tapahtumaan:

          Huumeveikko murtautuu darwinistin asuntoon ja varastettavaa etsiessään päätyy nukkuvan darwinistin makuuhuoneeseen – darwinistin havahtuessa huumeveikko iskee puukon darwinistin kurkkuun ja darwinisti hyvillä mielin luopuu elämästään – onhan voimakkaampi hänet voittanut, joten darwinisti on tyytyväinen, eikö niin?

Kommentointi suljettu.