Rehellisesti totta

Kokoomuksen puheenjohtajuuden jatkokautta tavoitteleva valtiovarainministeri Alexander Stubb teki eilen historiaa puhumalla rehellisesti totta. Hän sanoi kampanjansa avajaistilaisuudessa, että tällä hetkellä noudatetaan Suomen historian kokoomuslaisinta politiikkaa ja että olemme menossa liian kovaan yhteiskuntaan. Tiivistetään hänen sanomansa vielä kahteen pointtiin:

13082513_527561902528_7744584377201575133_n

Kuva: Facebook/Tomi Strömberg

Hallitus on leikannut häikäilemättömästi koulutuksesta, sosiaaliturvasta, varhaiskasvatuksesta ja terveydenhoidosta. Se on jo päättänyt yhtiöittää terveyskeskukset, vaikka kukaan ei kampanjan avajaisissa puhuneen kansanedustaja ja Stubbin kampanjapäällikkö Kaj Mykkäsen mukaan sellaista olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten. Mykkäsen sanoin saavutusten lista on niin pitkä, että sen laatimista vaikeuttaa suoranainen runsaudenpula.

Ja lisää on tulossa. Tulevaisuudessa julkinen valta ei voi tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluja muuten kuin kilpailemalla osakeyhtiönä suurten kansainvälisten toimijoiden kanssa. Tiet, rautatiet ja meriväylät aioitaan yhtiöittää ja verovaroin rakennetuilla teillä liikkumisesta tehdään maksullista. VR ja Posti aiotaan pilkkoa ja näin syntyvät uudet yhtiöt myydään markkinoilla. Työttömien palkattomia töitä tullaan lisäämään entisestään ottamalla palkaton työnäyte jo olemassaolevien palkattomien töiden joukkoon.

Suomesta ollaan tekemässä osakeyhtiö, jossa kansan sananvalta ja palvelut määräytyvät lompakon paksuuden mukaan. Julkisen sektorin ainoiksi toimintamuodoiksi ovat jäämässä enää armeija, poliisi ja tuomioistuinlaitos. Niitä tullaan varmasti tarvitsemaan, mutta niiden rooli muuttuu. Niistä tulee vallanpitäjien ase kansaa vastaan. Oireita tästä on ollut näkyvissä jo kauan ja lisää tulee koko ajan. Niinpä vallanpitäjille vaarattomat äärioikeistolaiset voivat partioida kaduilla poliisin suojeluksessa, mutta muut saavat sähköä etälamauttimesta.

Stubbin toinenkin pointti pitää siis paikkansa. Olemme tosiaan menossa kohti pelottavan kovaa yhteiskuntaa. Siinä ei pullikoida vallanpitäjiä vastaan ja köyhä tietää paikkansa. Jos ei tiedä, niin se näytetään hänelle kovin kourin. Syntymäköyhä pysyy koulutusleikkausten ansiosta köyhänä ja hänestä tehdään palkatonta työvoimaa. Muistutan taas oikeushistorian professori Heikki Ylikankaan jo 1980-luvulla lausumista sanoista:

Kun tulo- ja varallisuuserot kasvavat, niin kontrolli kovenee ja rangaistukset ankaroituvat. Sääty-yhteiskunta tulee takaisin muodossa tai toisessa.

Entäpä ne hallituksen kaksi muuta puoluetta? Kokoomushan sai hallituspuolueista vähiten ääniä, joten kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla muiden talutusnuorassa. Näin ei kuitenkaan ole, koska keskustalainen pääministeri Juha Sipilä edustaa enemmän elinkeinoelämää kuin omaa puoluettaan. Anne Berner puolestaan näyttää olevan vain pääomapiirien agentti, joka on lähetetty tekemään likainen työ pikavauhtia.

Perussuomalaiset ovat tässä hallituksessa saaneet hovinarrin osan. Mitään he eivät ole saaneet aikaan eikä heiltä mitään kysytä. Heille saa luvan riittää pelkkä muodollinen ministerin asema ja palkaksi lojaalisuudesta he saavat provosoida köyhää kansaa syyttämään kaikesta maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita.

Tulevaisuuden Oy Suomi Ab:ssä lajitellaan ihmiset varallisuuden ja etnisen alkuperän mukaan tuottaviin ja tuottamattomiin eli rikkaita hyödyttäviin ja tarpeettomiin. Erottelusta huolehtii kovin käsin yhteiskunnan ylläpitämä väkivaltakoneisto.

Tätähän äänestäjät tilasivat. Vai tilasivatko?

Kommentit
  1. 1

    Vesa Sorvoja sanoo

    Kokoomus sai kyllä vaaleissa toiseksi eniten ääniä. Vaalimatematiikka järjesti persuille toiseksi eniten kansanedustajia.

    • 1.1

      liisa hirvonen sanoo

      Ja, edellisiin eduskuntavaaleihin (2011) verrattuna: kokoomus menetti 7 kansanedustajan paikkaa ja perussuomalaiset yhden. Kokoomus ei voittanut vaaleja eikä myöskään perussuomalaiset. Ainoat todelliset vaalivoittajat (kannatus nousi edellisistä vaaleista) 2015 vaaleissa olivat kepu, vihreät ja rkp.

      Hallituksen kokoaja, Sipilä, valitsi hallituskavereikseen kokoomuksen ja perussuomalaiset. Hallitusta ei meillä nimeä tai valitse kansalaiset vaan hallituksen muodostaja, joka on vaaleissa eniten kannatusta saaneen puolueen edustaja, useimmiten puheenjohtaja.

  2. 2

    Harri Hakala sanoo

    Mutta tärkeintähän on, ettei vihervasemmisto ole vallassa.
    Kysy keltä tahansa hallituspuolueiden äänestäjältä.

  3. 3

    Anselmi sanoo

    Tätä tilasivat, vaan eivät tilatessaan ymmärtäneet mitä saavat. Nykyisen opposition vaalilauseet leimattiiin pelotteluksi ja vanhoissa rakenteissa roikkumiseksi. Nyt tulee uutta!!!

  4. 4

    Raili Pajula sanoo

    Stubukka on vahva. Hän määrää porukassa ja saa muut mukaan. Nyt leikeistä on mennyt hieman maku, enää ei olekaan niin kivaa. Sipilä on putkiaivoinen, joka on tyytyväinen itseensä Oy Suomi Ab:n toimarina. Pojat tukevat ja ollaan hyviä kavereita. Soini nyökyttelee mukana ja on yhtä hymyä. Hän on isojen poikein kaveruudesta oikein ylpeä.

  5. 5

    Jorma Hiekkanen sanoo

    Kohta ollaan USA:n mallissa – tytär tuli just USA:sta ja oli joutunut käymään lääkärissä – normikäynti (vrt. meillä terveyskeskus) ja sai antibioottikuurin. Lasku oli 790 euroa !!!!
    Tietysti vakuutus (toivottavasti !!) korvaa mutta kyse ei olekaan siitä, vaan miten USA:n vapaa palvelujen kilpailu (mihin Suomessakin pyritään) saa aikaan että laskun suuruus on järkyttävä 790 euroa !! Siellä ei köyhällä ole varaa käydä lääkärissä ja antibioottejakin haetaan jo kulman takaa – kohta kokoomuksen johdolla tilanne sama Suomessa !!!!

    • 5.1

      Tomi Peltonen sanoo

      Kallistahan tuo lääkärissä käynti Suomessakin on, mutta meilläpäin sitä sentään kompensoidaan verovaroin ja ohjataan lainsäädännöllä. Vielä. Ei tarvitse kovin kauaa odottaa ”norminpurkutalkoiden” puuhausta että nähdään järkyttävää katteiden kasvua, hoitovirheitä, lääketeollisuuden ylilyöntejä ja muuta mukavaa joka on Yhdysvalloissa arkipäivää.

      Yhdysvalloissa kun puhutaan terveydenhoidosta johon kaikki ovat oikeutettuja ja ilmaisesta koulutuksesta alkaa oikeisto kiljua kommunismia ja tarraa tiukasti dollareistaan kiinni. Suomeen rantautunut jenkkioikeisto, Stubbin johdolla, tekee nyt samaa ja pelottelee kansaa velalla, turmiolla ja kotikutoisilla kommunistihuudoilla ”punavihreistä”.

      • 5.1.1

        Virve Valoheimo sanoo

        Taustakuorona toimii perussuomalaiset.

    • 5.2

      Markku Perttula sanoo

      Paljonko sairausvakuutus maksaa Usassa?

      • 5.2.1

        Heikki sanoo

        Tuhansia dollareita vuodessa. Niin paljon että ainakin 15% kansasta jättää sen ottamatta. Jos ei ole vakuutusta, niin lääkäriin meneminen maksaa koko omaisuuden. Niinpä sinne ei mennä. Siellä kuolee ihmisiä hoitamattomiin hampaisiin, kun ei ole varaa hammaslääkäriin.

        Eräskin arvostamani amerikkalainen pienyrittäjä totesi blogissaan, että kun pitää valita sairasvakuutuksen ja autonkanssa, niin auto voittaa. Yrittäjällä ei ole varaa molempiin.

      • 5.2.2

        TJR sanoo

        USA:ssa terveydenhuollon kustannukset per asukas on kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi Kanadassa, jossa on julkinen terveydenhuolto. Eli siis käytännössä vaikka näin: Kanadalainen maksaa 500€ veroja ja saa sillä terveyspalveluja, jenkki taas maksaa vakuutusmaksuina ja terveydenhuoltokuluina 1000€. Nämä luvut siis tilastoista, eivät omasta päästäni.

        USA:ssa Obaman terveydenhuoltoreformi ( Obamacare ) mahdollisti edes sen, että ihmiset jolla on esim. sydänsairaus tms. saivat ylipäätään vakuutuksen, mutta vakutuusyhtiöiden päämäärä on tuottaa voittoa, ei tuottaa terveitä ihmisiä, joten muistaakseni 78% Amerikkalaisista haluaisi siirtyä myös julkiseen terveydenhuoltoon. ( single payer system )

      • 5.2.3

        Jorma Hiekkanen sanoo

        Enpä osaa sanoa paljonko vakuutus keskivertoihmiselle (=perusterveelle) maksaa USA:ssa, mutta jostain olen kuullut luvun että 30%:lla väestöstä ei ole varaa terveydenhoitoon (ei työterveydenhoitoa tai varaa vakuutukseen)

      • 5.2.4

        Milja Heikkinen sanoo

        Ei ole omakohtaista kokemusta ja hinta varmaan vaihtelee paljon, mutta pikagooglauksella löytyi blogi, jonka kirjoittajalla vakuutus oli 300 USD/kk. Tosin hän toteaa, että hinta voi olla jopa 2 000 USD/kk, jos työnantaja ei sponsoroi. Ilmeisesti se, mitä vakuutusyhtiö lopulta suostuu korvaamaan ja millä konstein, on vielä oma tarinansa.
        http://www.amerikassa.com/Muuttobyrokratia.html

        Täältä löytyy myös jotain esimerkkihintoja, taulukoidut on laskettu 21-vuotiaalle:
        http://www.valuepenguin.com/average-cost-of-health-insurance

    • 5.3

      sanoo

      Olisikohan kokoomus huomannut, että köyhän tilanteen kiristäminen on viety jo äärimmilleen, jolloin on syytäkin pelätä vastavoiman lävähtämistä omille näpeille.

      Kuinkahan moni suomalainen maksaa veroissaan suomen sairaanhoitojärjestelmän ylläpidosta saamatta hoitoa? En väittäisi suomen sairaanhoitojärjestelmää hyväksi/halvaksi, koska koko suomen kansa maksaa talkoilla toisten ihmisten sairauksien hoidosta. Ei suomessa ole keksitty viisasten kiveä halpaan terveydenhoitoon. Suomen hoitokapasiteetti toimii vajaateholla verrattuna muihin maihin ja sen vuoksi tila/laite/työntekijä -kustannukset hoitoihin suhteutettuna ovat melkoiset.

      Eihän suomessa ketään jätetä hoitamatta, mutta kenelläkään ei ole selkärankaa kyseenalaistaa, miksi useita kertoja hoitoa hakeneet yllättäin kuolevat tilaan, joka olisi pitänyt oireiden ja tutkimuksen perusteella havaita jopa vuosia aikaisemmin.

      • 5.3.1

        TJR sanoo

        Tuota tuota, suomessa terveydenhuoltoon sijoitetaan melko vähän varoja, jos katsotaan OECD-maita. http://www-tc.pbs.org/prod-media/newshour/photos/2012/10/02/US_spends_much_more_on_health_than_what_might_be_expected_1_slideshow.jpg Vaikka kaavio on vuodelta 2012, niin se mukailee hyvin vallitsevaa linjaa myös tänäkin päivänä.

        Terveydenhuollosta pidetään suomessa kovaa meteliä, mutta valtion siihen sijoittamat rahat eivät muihin teollistuneisiin länsimaihin verrattuna ole ihmeempiä. Tämä tietenkin johtaa kompromisseihin laadussa. Mielestäni esim. isojen vakavaraisten pörssiyritysten yritystuet voitaisiin käyttää mieluummin vaikka terveydenhuoltoon.

        Kaaviossa nähdään myös kuinka paljon Amerikassa terveydenhuolto maksaa, nämä rahat vaan tulevat siis pääosin suoraan kansalaisten lompakoista, koska julkista terveydenhuoltoa ei ole. Jos sinä maksat 500€ veroina ja saat sillä terveydenhuoltopalvelut, Amerikassa ihmiset joutuvat maksamaan keskimäärin 1000€ vakutuukuksina ja muina kuluina. ( tästä on uskomaton määrä dataa, kannattaa tutustua )

    • 5.4

      Mika Etelä sanoo

      Itseasiassa amerikassa kalliuden ongelmana on juurikin se, että ’kilpailu’ on vain näennäistä. Käytännössä ihmisellä on sellainen vakuutus, johon hänellä on varaa. Hyvät/laadukkaat vakuutukset, joita saa esimerkiksi työsuhdeetuina tai rahalla jos sattuu olemaan rikas, korvaavat toimenpiteitä rajatta.

      Näin ollen syntyy tilanne, jossa sairaalat hinnoittelevat useimmat standarditkin toimenpiteet kalliiksi, koska sairaaloiden kannalta se on järkevää kun vakuutusyhtiö maksaa viulut kuitenkin.

      Ongelman ja hintakuplan synnyttää nimenomaan yhdistelmä yksityisiä, voittoa tavoittelevia sairaanhoitolaitoksia ja vakuutusyhtiöitä. Jos ajatellaan pohjoiseurooppalaista hyvinvointivaltiomallia, niin tärkeää sen kannalta on säilyttää vakuutusvapaus, ts. välttää tilanne jossa sairausvakuutuksista tulee täälläkin pakollisia ihmiselle jos haluaa hoitoa.

      Periaatteessa jos toimenpide maksaa julkisella puolella X euroa, ja yksityinen toimija tekee sen samaan hintaan, niin valtiolle kulujen maksajana on sinällään sama kuka palvelun tuottaa. Suomen valtio käyttää tällä hetkellä keskimäärin hieman päälle 3000 euroa per asukas vuodessa kansalaisten terveyteen. Tämän pitäisi tulevaisuudessakin olla ainoa ’vakuutus’, jota kansalainen tarvitsee, oli kyseessä sitten influenssa tai syöpä.

      Itse HUS:lla ambulanssipuolella työskentelevänä voin sanoa, että yhteistyötä yksityisen palvelusektorin kanssa terveyspalvelujen tuottamisessa on tehty jo vuosikymmenet ja monin paikoin ihan onnistuneestikin (esimerkiksi HUS:lla ei ole kapasiteettia/kalustoa tuottaa kaikkea tarvittavaa ambulanssipalvelua itse, joten kapasiteettia täydennetään hyödyntämällä yksityisiä ambulanssifirmoja. Ratkaisu on toiminut melko hyvin ja kustannuksetkin ovat pysyneet kurissa), mutta näissä on aina riskinsä: valtion on pystyttävä takaamaan myös jatkossa sairaanhoidon maksuttomuus, se on meidän kaikkien perustuslaillinen oikeutemme.

      Summa summarum: nykyinen kokoomusvetoinen ’yksityistetään kaikki’ -linja on huolestuttavaa, mutta uskon ja toivon ettei tässä nyt kuitenkaan ns. amerikan malliin olla luisumassa ainakaan terveydenhuollon osalta.

      • 5.4.1

        Kennett Ylitalo sanoo

        Valtio OY ei todellakaan tule ktarjoamaan ilmaista terveydenhuoltoa tulevaisuudessa, se ei kuulu suunnitelmiin. Tarkempaa tietoa voi katsoa TTIP sopimuksesta jonka yhtenä pää-pointtina on terveydenhuoltopalveluitten avaaminen jenkkilään mutta jotta se voidaan toteuttaa, tulee valtiolla olla jo sen suuntainen lainsäädäntö.. ja helpompi se on tehdä etukäteen, kun ei vielä pitäisi olla kansalla edes tietoa asiasta. Jälkikäteen tällaista järjestelmää on lähes mahdoton purkaa. Firmoille tämä on ilmaista, takuuuvarmaa rahaa jonka maksaa veronmaksajat viime kädessä, kaikki sairastuu joskus.

        Suomi OY. Saa nähdä mitä taphtuu niille jotka saa potkut tässä firmassa.

        Sitä mä vieläkin ihmettelen että miks eduskuntatalo on vielä pystyssä, miks hallitusta ei vaadita eroamaan jne, kuinka tyhmää kansaa pitää olla kun nenän edessä tätä tehdään. Hallituksen pitäis olla tässä vaiheessa savuava raunio ja SSS vankilassa maanpetturuuden takia, saatanan mulkut. Mutta ei, SUomi poika kattoo iverestä yleänä kun on töitä kun köyhiä kyykytetään, iloisena tuumii että ”ansaitsevat syntiset tuomionsa” tajuamatta että on ite seuraavana telotuksen edessä.

  6. 6

    Heikki sanoo

    Kokoomus on ollut yhtä vaalikautta lukuun ottamatta hallituspuolue vuodesta 1987. Koko ajan sillä on ollut joko pää-, tai valtiovarainministerin salkku hallussaan. Tulokset ovat kaikkien tiedossa.

    Kepulaiset ja demarit ovat vuorotelleet sen kanssa hallituskumppaneina ja saaneet siitä vuorollaan palautteen äänestäjiltä ja passituksen oppositioon.

    Pienemmät puolueet ovat olleet vaihtelevissa kokoonpanoissa tukemassa hallituksen pystyssä pysymistä ja ottaneet nekin vuorollaan vaalitappion siitä hyvästä.

    Nyt ollaan sitten tekemässä varsinaista hypähtämistä, eli sekoillaan oikein urakalla. Tehdään historian kokoomuslaisinta politiikkaa kepun oikeistosiiven avulla ja persujen ollessa ns. takiaispuolueena.

    SSS-miehet juliustavat pahimpien leikkausten tulleen tehdyiksi. Ei niitä ole vielä tehty, niistä on vasta päätetty. Leikkaukset tehdään vuosien 2017 ja 2018 budjetteihin ja kun ne astuvat voimaan, niin vasta silloin äänestäjät saavat, mitä tilasivat.

  7. 7

    Virve Valoheimo sanoo

    ”Uskon vahvasti välittämiseen, empatiaan ja lämpöön. Voi kuulostaa, että tämä on sinisilmäistä höttöä, mutta mielestäni olemme menossa kohti liian kovaa yhteiskuntaa.”

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/stubbin-ensimmainen-tukijalista-on-lyhyt-yhteiskunta-menossa-liian-kovaksi-uskon-vahvasti-empatiaan/5873004

    Kenen empatiaa kenelle/mille tässä Alex on uskomassa? Ja vielä lämpöäkin. Kylmiä väreitä pelkästään; siis kun katsoo Alexin kuvaakin.

    • 7.1

      jore puusa sanoo

      Lehtikuvaajana minusta on asiatonta arvostella poliitikosta otettua kuvaa. lehtikuvaaja on indoktrinaation käyttäjä. Hän kuvaa poliitikot sellaisiksi kuin haluaa ja sellaisikis kuin toimitus haluaa.
      Kukaan ei halua neutraalia valokuvaa poliitikosta, sikis Soini kuvataan alakulmilta, että hän näyttäisi kaulansa ja nenänsä takia hm..enemmän Soinilta ja Stubb kuvataan kysymysten välillä kun hänen suunsa painuu puolikaareen alaspäin ennen vastaamista. Sipilälle haetaan 2/3 profiilia että hänen nenänsä ja toiselta puollene enemmän kalju päänsä korostuu, Jne. Jne.
      Poliitikoista kaivetaan nykyisin esiin epämiellyttävät fyysiset piirteet – kun takavuosina kuvattiin heidät jutun kannalta oleelliseen miljööseen sisään ja viitekehyksen kanssa. Nyt lehtien sivuilla on passikuvan rajaus heistä isolla.
      Indoktrinaatiota siis..ja juuri siksi en pidä siitä että heidän nimiään väännellään Stupido Stubukka jne ja kasvoilleen irvaillaan – koska he ovat aseettomia siinä. Minusta olisi parempi pysyä asiassa ja politiikassa – eikä mennä helpoimman kautta MV tyyliin.

      • 7.1.1

        Virve Valoheimo sanoo

        No, minä viittasin nyt assosiaatioon, mikä tulee kun näkee Alexander Stubbin kuvan. Siitä tulee mielen hänen politiikkansa ja lukuisat lausumat kaikkine 10/90 prosentteineen. Ei siinä ole kyse muusta kuin indoktrinaatiosta ihan Alexin itsensä puhumana/taholta.

        Minä en ole valokuvaaja, olen yhteiskuntatieteilijä.

        • 7.1.1.1

          Virve Valoheimo sanoo

          Ps. Tarkistin vielä asiaa, niin löytyyhän ihan virallisia kuvia.

          ”Valtioneuvoston kuvapankki sisältää kuvia ministereistä ja virkamiehistä sekä valtioneuvoston tiloista. Kuvat on tarkoitettu pääasiassa toimitukselliseen käyttöön uutis- ja tiedonvälityksessä. Myös muu käyttö esimerkiksi koulutusmateriaaleissa ja oppikirjoissa on mahdollista.

          Kuvia ei saa manipuloida ilman lupaa eikä käyttää sopimattomalla tai hyvän tavan vastaisella tavalla. Niitä ei saa käyttää mainos- tai muihin kaupallisiin tarkoituksiin. Julkaisuoikeutta ei saa siirtää kolmannelle osapuolelle.
          Kuvien käyttöoikeudet näkyvät kunkin kuvan lisätiedoista. Valokuvaaja ja kuvaoikeuksien haltija tulee ilmoittaa kuvan käytön yhteydessä.
          Lisätietoa: info@vnk.fi

          http://kuvapankki.valtioneuvosto.fi/?sid=009F722FC4E5F6047028&autologin=false

          • 7.1.1.1.1

            jore puusa sanoo

            Minä en ole valokuvaaja, olen lehtikuvaaja ja tarkemmin kuvatoimistokuvaaja joita on Suomessa 7 kpl. Sinä olet yhteiskuntatieteilijä …etkä maisteri tai tohtori tms. humanisti yleisnimikkeellä, kun esittäytydyt ja haluat ammattiasi korostaa. Valokuvaaja – kokoamamääritteen alle kuuluu noin 25 + ammattia. Minusta on edelleenkin asiantonta arvioida ihmisen ulkonäköä tai ulkonäöstä saatavaa assosiaatiota – siten kuin rasistit ja fasistit tekevät rajatkiinni ja MV sivuilla, meidän pitää olle parempia.
            Valtioneuvoston yleiskuvia ei käytetä lehdissä – koska ne ovat niin neutraaleja ettei niillä ole käyttöä sellaisten otsikoiden yhteydessä, joiden on tarkoitus herättää tunnetila lukijassa ja saada hänet lukemaan itse ingressi ja mahdollisesti jopa jutun leipis. Sellaista sanotaan journalismiksi..
            Tässäkin näkee miten vähäiset tiedot koulutetuiullakin on median käytännöistä.
            Ei ole olemassa mediaa siten, että se on jokin yhteismitallinen kasa. Median sisällä on koko elämän kirjo. Sieltä on tosissaan haettava halutessaan mediaanin tapahtumien ”totuudesta”

          • 7.1.1.1.2

            Virve Valoheimo sanoo

            Jore Puusa,
            odotan sinulta anteeksipyyntöä. Ymmärtänet miksi.

  8. 9

    Tanja Takalo sanoo

    Ihmisten muisti on lyhyt,eikä Suomen historiaa tuoda median kautta kansalle. Montako elokuvaa suomalaisesta sääty-yhteiskunnasta olette katsoneet telkasta? Suomen historia alkaa erikoisesti vasta 1900-luvulta ja talvisodasta.Muuta historiaa ei tunneta eikä kansalle kerrota. Olen pitkään ihmetellyt tätä pannaa keski-ja varhaishistorian osalta. Aiheiden puutteesta ei historiaa voi syyttää.HBO on räjäyttänyt potin viikinki-sarjallaan,ja kuninkaista saisi leffan jos toisenkin aikaiseksi. Olen jostain lukenut väitteen,että kun kansaa ryhdytään kurjistamaan niin historia kielletään ensimmäiseksi. Historiasta tulee vallankäytön välinettä,eikä sitä saa siteerata. Mielenkiintoista että näin on tapahtunut Suomessa.

  9. 10

    Heikki Leikola sanoo

    Se ei oikein ole Uuninpankonpojalle kunniaksi tämän vasemmistolaisen yleisvatkulin tarjoaminen lounasbufeessaan. Vassarivatkulihan tehdään niin, että luetellaan kaikkia ikäviä asioita, mitä kaapista löytyy ja syytetään niistä oikeistoa – ja koristeeksi heitetään, että ”tätähän he juuri haluavat”.

    Olen monesta asiasta Sakun kanssa samaa mieltä, kuten että katupartiot on täyttä tomppelointia ja että työttömyyden hoito kikkailulla ja ilmaistyöllä ei ole mistään kotoisin. Ja varmaan pari muutakin juttua löytyy. Mutta sitten vaikka nämä terveyskeskukset! En ole kenenkään, koskaan, ikimaailmassa, kuullut kehuvan, että onpa siinä vasta hienoja laitoksia nykyajan haasteisiin vastaamassa. Ei! Kaikki tietävät, että ne ovat loputtoman pysähtyneisyyden ja pikkubyrokratian täyttämiä laitoksia, jotka kuluttaa hirveästi rahaa. Jonkinlaisia organisatoorisia vastineita neuvostoliittolaisille kuorma-autoille: mihinkään ei päästä nopeasti, mutta bensaa palaa. Kaikesta tästä huolimatta syntyy hirveä poru, jos näihin dinosauruksiin yritetään koskea. Noh, väärän joukkueen palokuntahan on tunnetusti aina väärä valinta tulipaloja sammuttamaan. Mielummin vaikka lisää huonekaluja liekkeihin.

    Ja muistetaanpa vielä tämä: Suomen valtio velkaantuu 8- 10 miljardia vuodessa, saman verran kun tuloveroista kertyy. Leijonanosan tästä haukkaavat tulonsiirrot ja sotepuoli. Rahoitamme siis tällä hetkellä nykyistä hyvinvointia lastemme piikkiin, oikein tai väärin. Tätä budjettivajetta ei ole oikeisto, eikä edes hallituskaan, keksinyt kansan kiusaksi. En oikein usko, että tulevat sukupolvemme ovat sitä mieltä, että ”antaa mennä vaan vajeella – ei tarvi tehdä mitään, ei ainakaan uudistuksia, tästä saatte rahamme. Ei oltaskaan haluttu käyttää niitä ite.”

    • 10.1

      Pekka Rantamäki sanoo

      Vajehan hoituu veroja nostamalla, eikö? Ai niin, mutta eihän se oikeistolaisille sovi, koska *blaablaa: tuhat ja yksi tekosyytä*. Eli kyllä se oikeistohallitus tavallaan sen vajeen keksi.

      • 10.1.1

        Heikki Leikola sanoo

        Kun veroja nostetaan tietyn pisteen yli, verotulot eivät suinkaan kasva, vaan vähenevät. Tämä on nähty Suomessa jo joissain yksittäisissä veroluokissa. Ilmiö johtuu verojen taloutta hyydyttävästä vaikutuksesta. Jos joku maksaa liikaa, ihmiset eivät osta sitä. Jos taas tuloista menee paljon veroa, ihmisille ei ole niin kannattavaa hankkia lisää tuloja ja näin verotulot laskevat. Korkea verokanta on taloutta voimakkaasti hyydyttävä tekijä ja laskee sitä kautta yleistä elintasoa: myös alemmissa tuloluokissa. Se, missä pisteessä verotulot alkavat laskea ei ole helppoa määrittää, koska me emme voi TIETÄÄ, miten Suomella menisi, jos esim. verot olisivat nykyistä korkeammat tai matalammat. Voimme tehdä siitä enemmän tai vähemmän valistuneita arveluita, ja sitä se sitten kutsutaan politiikaksi. Minä ja monet olemme sitä mieltä, että Suomella menisi paremmin, jos kokonaisveroastetta laskettaisiin: talous kasvaisi ja sitä kautta kenties verotulotkin. Joka tapauksessa jos talous kasvaisi, niin jengillä olisi töitä, eikä olisi niin paljon tarvetta tulonsiirroille verotuksen kautta…

        … niin tai sitten kaikki on vaan oikeiston salajuonia ja rahaakin tulisi tuutista tursuten ihan loputtomasti, jos ei Stubb istuisi sen päällä ihan silkkaa ilkeyttään.

        • 10.1.1.1

          Pekka Rantamäki sanoo

          Tarkoittanet, että kun rikkaitten veroja korotetaan, siirtävät rikkaat rahansa veroparatiiseihin turvaan, ja verotulot pienenevät? Rikkailtahan ei suinkaan mene suurin osa tuloistaan kulutukseen, vaan säästöön. Tätä säästöön menevää osuutta olisi hyvä verottaa – ehdotankin pääomatuloille 50% korkoa. Sen sijaan pienituloisen ihmisen tulot menevät käytännössä sata prosenttisesti kulutukseen – tätä kotimaista taloutta ylläpitävää kulutusta nykyhallituksella on mielestään varaa pienentää pienituloisilta leikkaamalla (ehkä sinunkin mielestäsi?).

    • 10.2

      jore puusa sanoo

      Terveyskeskusta sopii haukkua mätkättää – jos on oikeistolainen ja haluaisi että vain varakas pääsee lääkäriin. Köyhät kuolkoot – oma vikansa. Seurasin 60 ja 70 luvuilla miten oikeisto koitti kaikin tavoin jarruttaa ja sabotoida sosiaaliuudistuksia, koulutuksen demokratisointia, työpaikkojen olojen parantamista ym..montaa sellaista asiaa joista Heikko Leikolakin on saanut nauttia (ilmaiseksi). Nyt ne ajetaan alas. Siitä seuraa, että ne joilla ei ole rahaa – eivät voi hankkia koulutusta vanhaan malliin ja kuolevat sairaina aiemmin, josta seuraa että köyhä luokka nousee taas aikanaan vastaan syrjintää ja niinedespäin— Kun vasemmisto organisoi ja tekee hyviä asioita, ne menevät kaikille, kun oikeistolaiset ottavat edut pois – asiasta kärsii köyhät – eivät oikeistolaiset itse. Tuota vasemmiston tapaa jakaa kutsutaan solidaarisuudeksi. Se ei oikeistolle käy. Oikeisto jakaa itselleen.

  10. 11

    jore puusa sanoo

    ”Muuta historiaa ei tunneta eikä kansalle kerrota”.
    ——————
    Tanja hyvä. Kansa voi mennä ihan itse kirjastoon, jossa on hyllymetreittäin Suomen historiaa. Ei kannata niellä tuota..-kukaan ei kertonut meille koukkua-. Ei kaikkea voi saada videolla valmiikis märehdittynä oman sohvanenun eteen. Ikävä kyllä, muodostaakseen mielikuvan pitää myös itse tehdä töitä.
    On ihan ihmisestä itsstään kiinni mitä omaksuu ja mitä on valmis sen omaksumisen ja tiedonhaun eteen tekemään.

    • 11.1

      Tanja Takalo sanoo

      Jep,tietysti voi mennä kirjastoon,ja minä olen mennytkin. Kirjaston kirjat ovat hyvää tietolähdettä niille jotka kokevat historian (ja kirjat) intohimokseen,mutta massojen viihdettä siitä tuskin tulee. Kuvallinen kerronta, elokuva tekee historiasta elävämpää.Ihmisen on helpompaa samaistua näyttelijään,kuin kuivaan asiatekstiin. Jos verrataan suomen historian käsittelyä elokuvissa esim. britteihin,niin aika vähäistä on täkäläinen tarjonta. Laajempaa,massoille suunnattua historian tarkastelua ei Suomessa harrasteta. Se on sääli,sillä menneisyydellä olisi paljon sanottavaa nykyisyydelle.

  11. 12

    Jyrki sanoo


    Tätähän äänestäjät tilasivat. Vai tilasivatko?

    Tämä tullaan joka tapauksessa markkinoimaan kansalle niin, että kansa sai mitä tilasi ja on asiaan oikein tyytyväinen ja mielissään. Asiasta tehdään varmasti jopa kysely, kuten uusista työttömyyden hoitoon liittyvistä toimenpiteistä. Joista heti nähtiin ja markkinoitiin koko kansalle myönteisenä uutisena, että suomen kansa tukee työttömien kepittämistä. Kun oliko nyt 30% tai joka tapauksessa pienempi osa kannatti kovempia toimenpiteitä työttömiä kohtaan kuin ei kannattanut 70% puoli kyselyyn vastanneista.

    Se että ehkä 70% olisi erimieltä jostain tarkoittaa vain sitä valtaapitävälle, että 30% sanomisilla on vain merkitystä ja se markkinoidaan kansan myötä mieleisenä suhtautumisena asiaan kuin asiaan.

    Toki se voitaisi myös markkinoida vastustavana mielipiteenä se 30% myös riippuen tietysti mitä valtaapitävät haluaa ajaa kansan päähän, jotka ei halua ajatella omilla aivoilla joita suurin osa kansasta on ikävä kyllä.

    Tai ehkä suurimmalla osalla kuvitelmat omasta paremmasta asemastaan muihin verrattuna saa näin ajattelutoiminnan kytkeytymään pois päältä ja valta asioiden ymmärtämisestä luovutetaan mielellään muille. Mutta sekin on vain hyvä juttu valtaa käsissään pitäville.

  12. 13

    Oikeustulkki sanoo

    Oikeuslaitoskaan ei välttämättä enää säily julkisena. Välimiesoikeudet ovat oikeudenkäytön yksityissektori, kuten eräs toimintaa puolustanut juristi totesi: ”Samalla tavoin kuin on olemassa yksityistä terveydenhuoltoa, tarjolla on oltava myös oikeuspalveluja, jota yritykset voivat saada diskreetisti ja nopeasti välimiesoikeuden kautta maksamalla tästä itse.”

  13. 14

    Pekka Rintamäki sanoo

    Jos poliiseista puhutaan niin uskallan olla pankkopojan kanssa eri mieltä.
    Tunnen kymmeniä alkaen omasta isästäni.

    Jos ja kun hommassa joutuu väkivaltaan turvautumaan, niin mikään puoluepolitiikka ei siinä käy edes mielessä.

    Veikkaan että Pankkopoika tai ainakin JorePuusa tietävät monia maita joissa poliisi on lahjottavissa satalappusella. Suomessa en asiaa suosittele edes yritettäväksi.

    • 14.1

      jore puusa sanoo

      Jorepuusa tietää, että poliisi on täynnä rakenteellista korruptiota. Eipä ole kuin hetki sitten niin poliisisetä sai tuomion poistaessaan virkaveljiensä ylinopeussakkoja. Tiedämme toki, että jos koettaa maksaa poliisille satasta ylinopeudesta tienpäällä, niin tulee tupenrapinat mutta ei tule – jos on vuosien varrella lahjoittanut ”koulutusrahaa” poliisipiirin puuha- ja saunamajalle, jossa viranomiset käyvät ”rentoutumassa”.
      Poliisi on vasta nyt alkanut tulla esiin myös rikollisena, ennen se ei tullut kuuloonkaan vaikka noin vuodesta 1973 saakka kuulin toimittajien harmittelevan, että juttu jäi toimarin pöytälaatikkoon, kun sillä olisi astuttu liian isoille poliisivarpaille.
      Suomen poliisi on osaksi persulainen, oikeistolainen ja pitää usein väärinajattelijoiden hakkaamisesta. Poliisi ei ole vasemmistolainen 🙂 Poliisissa on hyviä ja älykkäitä ihmisiä ja…pahoja tai hyvin pahoja ihmisiä ja valitettavasti erittäin tyhmiäkin. Poliisi on siis..ihminen.

      Minä ja kollegani tiedämme hyvin hyvin rumia juttuja sekä kuolleista että elävistä poliiseista., Me emme puhu niistä, koskaan, koska niin on luvattu, siksi että poliisi on vain ihminen. Ja toisaalta poliisi tietää hyvin rumia juttuja valtakunnan johdosta – mutta on niistä hiljaa, koska johtokin on ihminen. Näin toimii kauhun tasapaino, jota voi myös rakenteelliseski korruptioksi kutsua ja aivan oikein, omalla pikku roolillani osallistun siihen.
      Se mitä ulkomailla tapahtuu onkin sitten kokonaan toinen juttu. Poliisi on ostettavissa monessa maassa kokonaan, koska heidän palkkansa ovat niin onnettoman pienet. Siksi Suomessa pitää huolehtia poliisin tulotasosta yläkantttiin – ettei meistä tule pikkuvenäjää.

      • 14.1.1

        Pekka Rintamäki sanoo

        Se on silti semmoinen juttu, että jos pankkopoika, sinä tai minä joudumme Suomessa ”pula”- nimiseen paikkaan niin hätänumero on se joka ensimmäiseksi juolahtaa mieleen.
        Poliisi on yleensä se joka on ensimmäiseksi paikalla vaikka näkymä ei olisi mieluinen.

        Jos tarvitset niin he eivät kysy puoluekantaasi, etkä sinä heidän.

        Kokeilehan joskus lahjoa Suomalainen poliisi. Palkkansa ei ole suuri, mutta kellään Suomessa ei ole lompakossa tarpeeksi niitä satalappusia päästäkseen pälkähästä.

        Ja juu, Jermun aikaan saattoi käydä niin, että Jermu soitti vapaalla olevalle vastaavalle, että perkelettäkö sinä saunakavereitani tarkastutat? Mut eivät jääneet tarkastamatta.

  14. 15

    Ilkka Marttila sanoo

    Nyt vihdoin on suomalaisten herättävä että entiset ajat ovat ohitse. Yhteiskunta ei voi tarjota enää sellaista palvelua mitä olemme viime vuodetkin saaneet nauttia. Ne ovat rahoitettu velkarahalla jonka tuleva sukupolvi joutuu maksamaan ellei Troikka pakota siihen aikaisemmin. On vastuutonta että vielä on poliitikkoja ja puolueita jotka haluavat jatkaa nykyisellä tiellä. Moni haluaa kuitenkin heitä uskoa. Nykyinen hallitus yrittää muuttaa suunnan muttei tarvittavalla voimalla. Sen hyvät päämäärät alussa on vesitetty kun on lähdetty myötäilemään kaikkia. Nyt on aika ottaa vastuu ja ymmärtää että pitää toimia nopeasti. Vielä kun itse voimme siihen vaikuttaa. Ennenkuin ulkopuoliset tulevat sen puolestamme tekemään. Silloin ei ole kenelläkään kivaa.

  15. 16

    Kari Antila sanoo

    Kun isäni oli varusmiehenä 1950-luvulla, hänelle jaettiin aseeseen ”kovat”, siltä varalta, että tulee lakkoja. En ymmärrä, miten ihmiset olisivat muutamassa vuosikymmenessä miksikään muuttuneet. Nykyhallituskin haluaa ajaa köyhien sietokyvyn äärimmilleen. Ja ”jos tulee lakkoja” hallituksella on aina oma poliisi ja oma armeija lapsivarusmiehineen ampumassa summittain lakkoilevaan tai mieltään osoittavaan väkijoukkoon.

  16. 17

    Rami Jokinen sanoo

    Onkohan näissä yhtiöittämisissä kysymys tasaveron ujuttamisesta Suomeen. Odotan jo ”innolla” esitystä sote-uudistuksen rahoitusmallista.

  17. 18

    Rami Jokinen sanoo

    Hieman tarkennusta vielä edellisen viestini tasavero-ajatuksesta.
    Käytössä on jo esim. ajoneuvo- ja YLE-vero. Nämä ovat veroluonteisia maksuja, ja kaikille saman suuruisia. Edellisestä on tosin vapautettu invakortin haltijat ja jälkimmäisestä kaikkein pienituloisimmat saa vapautuksen / huojennusta. Veroprosenttiahan nämä kertaluontoiset maksut eivät sinänsä kaiketi nosta ( paitsi tietysti todellista veroprosenttia ).
    Em. maksut ovat pienituloisille iso menoerä, mutta valtion mittakaavassa tietysti rikka rokassa.
    Entä jos samaan malliin siirrytään yhtiöittämisen myötä esim. teiden kunnossapidon / rakentamisen suhteen? Kaikille omalla autolla vaikka 15000 km ajaville sama vuosittainen maksu, siis tasavero. Tuskin tässä mallissa olisi maksun määrällä hirveästi eroa ajoit sitten 5000 tai 50000 km.
    Entä sama malli sotessa? Sama veroluonteinen sote-maksu kaikille? Ja sosiaali- ja terveyspalveluiden heavy usereille vielä vähän kertamaksua päälle. Näin hallituksen ei tarvitse nostaa veroprosenttia. Aivan kuten se on luvannutkin.

    • 18.1

      liisa hirvonen sanoo

      SoTe veroa on väläytelty, jo jonkun kerran. On vaikea nähdä yhteyttä Yle-veroon. Sitä eivät maksa alle 18-vuotiaat eivätkä alle 10.000 euroa vuodessa ansaitsevat, mutta saavat samat Yle-palvelut kuin veroa maksavat. Television katselu tai radion kuuntelu on aivan eri asia kuin sosiaalipalvelut tai terveydenhoito.

      Väläytät kommentissasi ”sosiaali- ja terveyspalveluiden heavy usereille vähän lisää kertamaksua päälle”.

      SoTe -palveluja käytetään ja tarvitaan eniten elämän alku- ja loppupäässä. Perusterve aikuinen ei tarvitse niin paljon hoitoa ja hoivaa kuin lapset ja aikuiset. Perusterveiden aikuisten tehtävä on huolehtia heikommista, avuttomista ja hoidon tarpeessa olevista. Se on hyvä ja inhimillinen periaate, jonka toivoisi olevan julkisten palvelujen järjestämisen perusperiaate myös tulevaisuudessa.

      • 18.1.1

        liisa hirvonen sanoo

        po. Perusterve aikuinen ei tarvitse niin paljon hoitoa ja hoivaa kuin lapset ja vanhukset.

      • 18.1.2

        Rami Jokinen sanoo

        Tarkoitin YLE-veron ja mahdollisen sote-veron yhteydellä sitä, että molemmat olisivat siirtymistä progressiivisesta verotuksesta ainakin osittain tasaveron suuntaan (lukuunottamatta pienituloisimpia). YLE-veroa maksaa 15000 ja 1500000 vuodessa tienaavat saman verran.
        Muuten olen kanssasi tismalleen samaa mieltä. En toivo em. muutosta verotukseen. Paras tapa ylläpitää hyvinvointivaltiota on se, että ne maksavat enemmän ketkä pystyvät. Siis progressiivinen verotus.
        Kokoomus on jo pitkään toivonut Suomen siirtymistä Viron mallin mukaiseen tasaveroon. Ja tällä hetkellä oikeasti johtavana hallituspuolueena ( heikkojen Keskustan ja Perussuomalaisten vuoksi ) he ovat päättäneet ottaa uhkaavia askeleita tasaveron suuntaan.

  18. 19

    Sami sanoo

    Saku, tuon poliisinkin voinee tiputtaa tuolta julkisella sektorilla säilyvistä palveluista. Yksityiset turva/palkkasoturifirmat ovat siitä mukavampia, että ne – tulosvastuullisina yrityksinä – ottavat käskyjä ja ovat lojaaleja vain ja ainoastaan omistajilleen. Siis palkkojensa maksajalle. Varmaan jonkinlainen poliisikin tulee säilymään, lähinnä rankimpien rikosten tutkinta ja jonkinlainen (kulissi) järjestysosastokin. Yleisen suunnan tajutakseen ei tarvitse muuta, kuin vilkaista talousrikostutkintaan ei-kohdistettuja määrärahoja ja 90 tutkijan vähentämiseen.

    Mutta hei, mehän asumme Suomessa. Suomihan on hyvä maa, kansa rehellisyydestään ja poliitikot lahjomattomuudestaan kuuluisia. Eihän mitenkään – MITENKÄÄN – voi olla mahdollista, että Stubbin & kumppaneitten rahoittajien tilauslistalle olisi hallintarekisterin ohella kuulunut talousrikostutkinnan alasajo? 😀

  19. 20

    Juha Sinkko sanoo

    Pahalta näyttää, että tämän maan kansaa ollaan t i e t o i s e s t i jakamassa kahtia. Tervetuloa sääty-yhteiskunta. Muodossa tai toisessa.