Tavallisen mukava natsi

Yle näkyy esittelevän tänään henkilökuvan tavallisen mukavasta rekkamiehestä, joka oikeudenkäyntiä ja mahdollista vankilatuomiota odotellessaan leikkii lapsensa kanssa, pohdiskelee asioita rekan ratissa, harrastaa ihmisten leukaluiden murskaamista ja on natsiaatteen läpitunkema. Koulussa hän ei oppinut mitään, koska oli ensin koulukiusattu ja sitten muita hakkaava koulukiusaaja. Armeijassa hän olisi halunnut poliisiksi tai sotilaaksi, mutta ei kelvannut. Natsiksi hän kelpasi niin hyvin, että perusti rasistisen katupartioliikkeen nimeltä Soldiers of Odin. Se kuuulosti komealta ja nyt hän johtaa kansainvälistä järjestöä ja jää historiaan.

Yle näkee tarpeelliseksi tehdä hänestä laajan henkilökuvan ilmeisesti tasapuolisen tiedonvälityksen nimissä. Ihmisillä on oikeus tietää mikä on Soldiers of Odin ja kuka on sen salaperäinen johtaja. Yle syö omaa uskottavuuttaan sortuessaan tähän tasapuolisuuden harhaan. Natsiaate ja yksi sen johtohahmoista nostetaan vakavasti otettavaksi ja tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi, vaikka haastateltu on omaksunut käsityksensä historiasta ja yhteiskunnasta netin kansallissosialistisilta sivuilta. Hän haluaa kirjoittaa uusiksi koko historian, sekä omansa että kansallisosialismin. Siinä häntä auttaa avuliaasti verovaroin kustannettu Yle tekemällä hänestä ihan tavallisen, mukavan miehen, jolla nyt vain sattui lapsuus ja nuoruus menemään perseelleen ja josta tuli natsi.

Ylen toimittajalle ei tullut mieleen kysäistä miten kielitaitonsa kokonaan tietokonepeleistä oppinut ja yleissivistyksensä netin natsisivuilta saanut pystyy johtamaan kansainvälistä järjestöä. Ei tullut mieleen kysyä miten vailla kaupallista tai muutakaan koulutusta oleva ja jatkuvasti liikkeellä oleva rekkamies pystyi lyhyessä ajassa organisoimaan koko järjestön vaatemyyntiä myöten. Ei tullut mieleen kysyä onko tämä mies oikeasti johtaja vai pelkkä keulakuva. Toimittajalle ei tullut mieleen esittää yhtään kriittistä kysymystä, vaan hän vaikuttaa olevan suorastaan haastateltavansa lumoissa.

Näin on käynyt ennenkin. Natsi-Saksa ei syntynyt yhdessä yössä vallankumouksella, vaan kymmenien vuosien pohjustuksen tuloksena demokraattisin keinoin. Pohjustustyön tekivät avuliaasti auttavat tiedotusvälineet ja nyt Yle tekee ihan sitä samaa mainostamalla yhden kansallissosialistin tulevaa poliittista uraa jo etukäteen.

Kansallissosialismi on hivuttautunut yleiseen keskusteluun tämän tasapuolisuuden harhan takia niin huomaamatta, että Pertti Jarlan vitsistä on tullut täyttä totta:

13174171_10154134620235960_5532477753711207600_n

Kommnetointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos muuta ei ole sovittu. Solvauksien suoltajien on ihan turha valittaa kommenttien katoamisesta ja sananvapaudesta. Teillä ei ole mitään subjektiivista oikeutta saada törkyänne näkyville eikä minulla ole velvollisuutta edes lukea sitä.

Kommentit (84)
  1. Joni Pelkonen
    7.5.2016, 10:00

    Aivan ensimmäinen kysymys, kun “tyhjästä” ilmestyy jokin tällainen äärijärjestö: mistä se on saanut rahoituksensa? Pahoinpitelykorvauksia makseleva rekkamieskö kaiken kustansi? Ei varmasti.

    1. Eetu Saarinen
      7.5.2016, 14:15

      Eipä tommoseen paljoa tarvita. Facebook-ryhmä ja nettisivut mistä lähtee jäseniä värväämään. Facebook-ryhmä on ilmainen, nettisivupohjia löytyy ilmaiseksi, sivutilat on semmoset 30€/kk ja .fi-päätteinen osoite maksaa 20€/vuosi.

      Sitten kun jäseniä alkaa kertymään niin alkaa katteella niille myymään teetettyjä huppareita ja takkeja niin siitä tulee loput rahoituksesta. Palkkaahan kenellekkään ei tartte maksaa koska kyllähän nyt kaikki “hyvän” asian eteen vapaaehtoistyötä tekee.

      1. Saku Timonen
        7.5.2016, 15:27

        Mitenkähän mahtaa olla verojen laita?

      2. Webbisivujen pyörittämiseen ei kulu 30€/kk. Nykyään jo viidellä eurolla kuussa saa euroopasta dedikoituja neliydinpalvelimia (esim. Scaleway), jotka pyörittävät kevyttä foorumisoftaa pienelle muutaman sadan aktiiviselle yhteisölle. Ei tässä muuta pointtina kuin todeta, että oman sivuston ylläpito on hiukan vähemmän kuin mainitsemasi 380€/vuosi. Nykyään jo puolella tuosta pärjää hyvin, satasellakin osaava. Ei siis tarvitse nettisivujen ylläpitoon kehitellä mitään venäläistaustaisia salaliittoja. En silti sano, voihan siellä venäläisrahaa ja -osaamista silti olla taustalla.

  2. Pekka Forstadius
    7.5.2016, 10:02

    Tätä olen pelännyt. Kaikkien aikojen pohjanoteeraus YLEltä. Ja johdonmukaista jatkoa Hesarin viikon takaisille artikkeleille sekä Grahn-Laasosen manifestille. Mefiaan ja kokoomukseen piiloutunut oikeisto ja äärioikeisto käyttää tätä logoporukkaa systemaattisesti hyväkseen. Onko tässä maassa enää oppositiota, joka uskaltaisi ottaa vastuun työstään?

Kommentointi suljettu.