Populisti ja kansa

– Ikään kuin maailman pitäisi marxilaisen esikuvan mukaan kulkea automaattisesti vain yhteen suuntaan – kohti uutta kulttuurien ja rotujen sekoittumista, pyöräilijöiden ja kasvissyöjien maailmaan, joka panostaa vain uusiutuviin energiamuotoihin ja taistelee kaikenlaista uskontoa vastaan. 

Näin ei sanonut Timo Soini, vaan Puolan kansalliskonservatiivista Laki ja oikeus -puoluetta edustava Witold Waszczykowski viime tammikuussa. Soini sanoi saman asian näin:

-Me parannamme kuin sika juoksua. Haastetaan fillarikommunismi, pakolliset kasvisruokapäivät, tarpeettomat kaupunkibulevardit, tuhoisat tietullit,  turpeenkäytön rajoitukset, turkistarhauksen tuhoamisvimma, kotiäitien kyykyttäminen, pakkopaitafeminismi… Ja tarjotaan lohduksi jouhimatotikkari. Luonnonmukainen lohtu.

Soini on selvästi ottanut mallia Puolan äärikansallismielisten puheista. Jo tammikuussa hän oli sitä mieltä, että Puolan kansa on vaaleissa tahtonsa ilmaissut eikä EU saa puuttua maan asioihin, vaikka uudet päättäjät ovat heikentäneet perustuslakituomioistuimen asemaa ja kaventaneet tiedonvälityksen riippumattomuutta. Puola on kovaa vauhtia luisumassa totalitarismiin, mutta Soinin mielestä se on kansan tahto ja sitä pitää kunnioittaa.

Soinin ja hänen puolueensa juoksu ei parane, vaan hyytyy. Soini on kannatuksen laskiessa tarttunut sinnikkäästi vaalitulokseen. Hän on jättänyt sanomatta, että tulos perustui katteettomiin lupauksiin, jotka kaikki on syöty. Köyhät unohtuivat, EU- ja NATO-vastaisuus unohtuivat, Kreikan tukipakettien vastustaminen unohtui. Jäljelle jäi vain maahanmuuton vastustaminen ja epätoivoinen vallassa roikkuminen, jota halutaan vahvistaa hyökkäämällä kaikkia humaaneja arvoja vastaan. Fillarit ovat kommunismia, kasvisruoka ja luonnonsuojelu loukkaavat suomalaista sivistystä. Kaikki on vihervasemmiston syytä. Kun kannatus laskee, niin retoriikka kovenee ja mielessä palaa halua olla ainoan päättävän puolueen johtaja.

Tätä halua kuvastaa myös perussuomalaisten suora hyökkäys erityisesti verorahoitteisen Ylen puolueetonta tiedonvälitystä vastaan. Perussuomalaiset tuntuvat haluavan heidän pillinsä mukaan tanssivan Ylen. Olli Immonen lupasi puuttua Ylen ohjelmasisältöön ja tehdä siitä isänmaallisemman heti, kun sai tietää valinnastaan hallintoneuvostoon. Immonen ei tajunnut silloin eikä tajua vieläkään, että Ylen hallintoneuvostolla ei ole minkäänlaisia valtuuksia puuttua ohjelmien sisältöön.

Oma surkuhupaisa lukunsa on Vesa-Matti Saarakkala, joka näyttää selvinneen uimahalleissa vaanivien homojen pelosta ja on jumittunut pohtimaan Ylen toimittaja Tiina-Rakel Liekin entistä aikuisviihdeuraa. Näin saadaan seksiasioita päässään jatkuvasti pyörittelevä kiihkouskovainenkin valjastettua vapaan tiedonvälityksen vastustamiseen. Rasistithan siihen on valjastettu jo kauan sitten.

Äärikansallismielisyys, rasismi, punikkiviha, kovat arvot, kahlittu ja ohjattu tiedonvälitys. Niistä on totalitarismiin kaipaava populismi tehty. Kun populisti valtaan päästyään osoittautuu vain tyhjäksi kuplaksi, niin hänelle tulee hätä. Kun kansa on petetty ja se ei enää kannata populistia, niin kansaa ei enää pyritä miellyttämään. Sitä pyritään pakottamaan.

Populisti on julistautunut kansaksi ja kansan on mukauduttava hänen tahtoonsa.

13226870_1027250370695909_7371964378669151391_n

Kuva: Facebook/Memla

 

Kommentit (53)
  1. tari palmroth
    22.5.2016, 08:47

    Tämä herra (Soini) sanoi oppisitiossa ollessaan että “se joka pelkää, kivimmin huutaa”. Ainakin silloin hän sanoi totuuden ja nyt hän vielä sen toteuttaa käytännössä. Onko hän vain yhdentotuudenmies, saattaa olla sitäkin mutta mieluimmin sanoisin että ainakin sitä.

    1. Joni Pelkonen
      22.5.2016, 12:53

      Sanoisin että Soini ei ole edes yhden totuuden mies, vaan hän on populistiksi tavallistakin törkeämpi hetken totuuden julistaja ja ihmisten hyväksikäyttäjä, joka alistaa totuuden oman henkilökohtaisen etunsa alle milloin vain ja kuinka pienestä syystä tahansa. Hän lupaa ajaa ihmisten etua mutta ajaakin vain omaa etuaan. Uskomatonta kuinka moni on uskonut huijaukseen.

      Soini on mm. julkisesti presidentinvaaliväittelyssä väittänyt, että vastaa kaikille jotka kommentoivat hänen blogiinsa. Harmi vain että Soinin blogissa ei ole koskaan ollut minkäänlaista kommentontimahdollisuutta, joten miten hän voi kenellekään vastata? Tämä oli siis täysi suora, räikeä valhe.

      1. Muistat ehkä väärin, koska minun mielestäni Soini on sanonut, että vastaa kaikkiin palautteisiin, jotka kirjoitetaan omalla nimellä. Tulivat palautteet sitten sähköpostiin tai blogiin (johon ei voi kylläkään kommentoida).

  2. tari palmroth
    22.5.2016, 08:48

    lapsus, sorry. P.o. kovimmin, ei kivimmin

Kommentointi suljettu.