Inhoa yli rajojen

– Perkele, miehestä ei oo muuhun kun heittämään paskoo toisen kenkiin! 

Näin sanoi kirjan ja elokuvan Kivenpyörittäjän kylä kaivinkonekuski Mujunen halveksuen Urholle, joka oli kateuksissaan rikkonut hänen kaivinkonettaan ja polkenut koneen vierellä olleet kengätkin suohon.

Suunnilleen samoin sanoi 81-vuotias äitini, kun kerroin hänelle eilisestä rottapostista. Asiasta uutisoivat myös Ilta-Sanomat ja Helsingin Uutiset.

Niinpä niin. Ei rintamalla etulinjassa olleen isänsä puolesta lapsena pelännyt ja jälleenrakennuskaudella nuoruutensa elänyt muori yhtä rottaa ja sen lähettäjää säikähdä. Minun yöuneni eivät tapauksesta kärsi yhtään. Postin lähettäjä munasi itsensä täydellisesti. Rottapostin lähettäminen 3-vuotiaalle pojalle ja 81-vuotiaalle mummolle kertoo lähettäjän selkärangattomuudesta kaiken.

Teko oli niin halpamainen, että se poiki yllättäviä yhteydenottoja. Rajat kiinni-liikkeen useampikin aktiivi otti minuun asiallisesti yhteyttä ja kertoi, että postin lähettäjän ei kannata rehvastella teollaan missään. Jos hän paljastuu, niin kunnian kukko ei laula. Siinä samalla tuli juteltua näiden Rk-aktiivien kanssa muutenkin keskustelun yleisestä tasosta ja soveliaista toimintatavoista. Heidän sanomansa oli selkeä: lapset ja vanhukset jätetään rauhaan eikä uhkailua sallita missään muodossa.

Tässä päästiin siis oikeasti dialogiin, vaikka sillanrakennuksesta ei varsinaisesti vielä kannattane puhua. Minulle ainakin tuli selväksi, että Rk-liikkeessä tunnetaan kunniallisuus, vaikka joskus sitä on kommentoinnin perusteella vaikea uskoa. Näiden minuun yhteyttä ottaneiden kanssa tulen keskustelemaan jatkossakin, jos he niin haluavat.

Rottapostittaja teki tahtomattaan palveluksen rupeamalla eri mieltä asioista olevien yhteiseksi inhokiksi ja mahdollistamalla asiallisen keskustelun. Hän halusi lietsoa sotaa, mutta teki sen niin halpamaisin keinoin, että tuli sysätyksi syrjään yhteisen inhon saattelemana.

Tällä jutulla haluan sanoa, että rottaposti on minun osaltani käsitelty ja viranomaiset saavat jatkaa tästä. Haluan sanoa vielä toimittajille, tutkijoille ja nettikeskustelijoille senkin, että älkää koskaan taipuko uhkailun edessä. Jos taivutte kerran, niin joudutte taipumaan aina. Sananvapautenne on mennyttä ja teidät on vaiennettu ikuisiksi ajoiksi.

Jos pysytte lujina, niin teille voi aueta mahdollisuus ihan oikeaan dialogiin eri mieltä olevien kanssa. Sen tämä tapaus opetti minulle.

Se opetti myös sen, että MV:n sivuilla kokoontuvilla ei ole mitään käsitystä kunniallisuudesta. He saavat jatkossakin kilpailla paskanheitossa ihan vain keskenään.

mv

***

Kommentointiin samat ohjeet kuin eilenkin. Moderointi on tiukkaa ja banni tulee helposti. Eilinen juttu poiki kuusi kommentoinnin estoa. Jotkut eivät halua uskoa puhetta.

Kommentit (20)
  1. Teemu Laitinen
    3.6.2016, 14:19

    Kai tässä täytyy alkaa tosissaan miettimään etunimen vaihtoa, kun noita Teemuja joilla viiraa päässä on aika monta.
    Mutta tosissan. Kuinka tuollaisten ihmisten kanssa voisi keskustella, tai ottaa heitä tosissaan, kun vanhusten ja lasten peloittelu on heille vai hurttia huumoria?
    Koskeeko rauhaan jättö, myös turvapaikkaa hakevia, maassa jo pakolaisina olevia, sekä muita “väärän” värisiä lapsia ja vanhuksia.

  2. Mika Harjula
    3.6.2016, 14:20

    Hyvä Saku!

    Sinunlaisiasi asiakirjoittajia tarvitaan. Varmaan paikka paikoin aika raskas posti. Isoa peukkua kuitenkin ja tsemppiä! Harvoja bloggaajia seuraan, jos oikeastaan ketään muuta. Näytä niille, ja juurikin faktojen kautta! Kirjoitukset, jotka perustuvat tosiasioihin on vaikea kumota. Näin on ollut, on ja tulee olemaan.

Kommentointi suljettu.