Selkänahka paikkaustarpeiksi

Maan hallitus on viime syksynä sovitulla tavalla esitellyt työttömyysturvaan ensi vuoden alusta tehtävät lakimuutokset.  Muutosten on arvioitu lisäävän työllisyyttä noin 9 000 henkilötyövuodella ja niillä tavoitellaan 200 miljoonan euron vuotuista säästöä työttömyysturvamenoihin.

Hallitus voisi ihan suoraan sanoa, että yksikään lakimuutos ei millään tavalla vähennä työttömyyttä, mutta tekee kyllä työttömän elämän vielä pikkuisen nykyistä kurjemmaksi. Hallituksen virallinen linjahan on, että työttömät ovat laiskoja lurjuksia ja ovat työttömiä vain saadakseen työttömyysturvaa. Siksi heille pitää antaa lisää keppiä.

Katsotaanpa vielä noita lakimuutoksia. Jos joku keksii, miten niillä työttömyys vähenee, niin sanokoon hep. Minun mielipiteeni on kursiivilla jokaisen kohdan alla.

1. Työttömyysturvan kesto lyhenee pääsääntöisesti 500 päivästä 400 päivään.

Ei lisää työllisyyttä, koska palkkatöitä ei ole tarjolla.

2. Jos työhistoriaa on enintään kolme vuotta, työttömyyspäivärahaa saisi vain 300 päivää.

Ei lisää työllisyyttä, koska palkkatöitä ei ole tarjolla.

3. Yli 58-vuotiailla työttömillä, joilla työssäoloehto täyttyy, päivärahan enimmäiskesto säilyisi 500 päivässä.

Hyvä, että edes tämä säilyi leikkauksilta.

4. Omavastuuaika on pitenemässä viidestä päivästä seitsemään päivään.

Ei lisää työllisyyttä, koska palkkatöitä ei ole tarjolla.

5. Pitkän työuran jälkeen 90 päivältä maksettava korotusosa ja korotettu ansio-osa poistuisivat kokonaan.

Ei lisää työllisyyttä, koska palkkatöitä ei ole tarjolla.

6. Työllistymistä edistävien toimenpiteiden ajalta maksettava korotettu ansio-osa alenisi.

Ei lisää työllisyyttä, koska palkkatöitä ei ole tarjolla. Sen sijaan palkattomia töitä kyllä riittää.

Totuus on, että yksikään työttömyysturvan heikennys ei saa ketään töihin, koska työpaikkoja ei kerta kaikiaan ole. On vain palkattomia töitä ja juuri niihin tässä hankitaan lisää väkeä. Kaikki toimenpiteet tähtäävät siihen, että kun ihmiseltä vähennetään käytössä olevaa rahaa, niin hän tekee henkensä pitimiksi ihan mitä tahansa ihan millä tahansa palkalla.

Tai jopa ilman palkkaa, kun työttömyysetuutta on ruvettu pitämään palkkana ja sen eteen on tehtävä työtä. Olemme menossa yhteiskuntaan, jossa töitä tehdään vellikupillista vastaan.

Hallitus on rehellinen ainoastaan siinä, että työttömyysturvamenoissa säästetään luvatut 200 miljoonaa. Valtio paikkaa kukkaroaan työttömien selkänahasta leikatuilla paloilla ja jokainen säästetty euro on pois lähikaupan kassasta. Se kassakin joutuu kohta työttömäksi, jonka jälkeen hänenkin selkänahkansa joutuu paikkaustarpeiksi.

Milloin on sinun vuorosi? Jaa, että ei milloinkaan, niinkö sanot? Mielestäsi olet korvaamaton, mutta et sinä pysty kilpailemaan palkatta töitä tekemään pakotetun kanssa. Kukaan ei pysty.

 

Kommentit (30)
  1. seppo mahkonen
    29.6.2016, 17:18

    Nyt asioista päättä ihmiset, joiden verokirja ei ole ollut päivääkään kapitalistin kassakaapissa, paitsi ulalla olevan työministerin.

  2. Mitä enenmmän teetetään palkattomia töitä työttömillä tukitoimenpiteinä, sitä vähemmän tarvitsee palkata palkallisia työntekijöitä. Työnsaanti heikkenee.

Kommentointi suljettu.