Peruskauraa ja nyhtöseksiä

Timo Soinin poliittiset pakinat ovat hauskaa luettavaa. En tiedä onko hän tarkoittanut plokinsa pakinapalstaksi, mutta sellaisena suurin osa kansasta sitä pitää. Jos joku pitää sitä oikeasti poliittisen puoluejohtajan linjauksista kertovana, niin ihmettelen syvästi sellaista ajatuksenlukutaitoa.

Nyt Soini rinnastaa surutta suurimman osan kansasta Neuvostoliitossa vainottuihin kansanvihollisiin ja antaa ymmärtää ainoana puolustavansa heitä pään katkaisulta. Minäkin huomaan kuuluvani tähän suojelua vailla olevaan populistiseen kansanosaan.

He ovat konservatiivisia, pitävät pulisonkeja, ajavat yksityisautoja, syövät lihaa, lämmittävät saunaa vaikka ilmastonmuutos uhkaa, hiihtävät perinteisellä tyylillä, eivät harrasta tantraseksiä vaan normikauraa, mölisevät megafooniin, jos sellaisen heille antaa, ovat lyhyttukkaisia ja käyvät töissä.

Vaarallista porukkaa. Populisteja.

Ajatukseni ovat vaikkapa isänmaallisuuden ja edustuksellisen demokratian suhteen hyvinkin konservatiivisia. Pulisonkeja minulla ei ole, mutta voisin helposti ne kasvattaa. Ajan autolla, syön lihaa, lämmitän saunaa ja hiihdän umpihangessa metsäsuksilla. Jos perusseksi on normikauraa, niin historioitsija Jussi Jalonen sanoi jotenkin niin, että tantraseksi tai ainakin vonkaamalla saatu seksi lienee sitten nyhtökauraa. Olen ajatellut joskus kokeilla sitä oikeaa nyhtökauraa syödäkseni. Megafoniin en mölise, mutta tässä blogissani puhun sitäkin enemmän. Tukkani on lyhyt, teen työni ja hoidan kunnallisia luottamustoimia siinä sivussa.

Olen siis Soinin määritelmän mukaan selvääkin selvemmin populisti, jota pitätukkaiset vihervasemmistovegaanit, tantraseksihullut ja Guggenheimin kannattajat ahdistelevat Stalinin vainoihin verrattavalla tavalla. Vain Soini ja hänen johtamansa populistipuolue voivat minut pelastaa.

Olen jyrkästi eri mieltä. Yksikään pitkätukkainen fillarikommunisti tai puunhalaaja ei ole koskaan uhkaillut minua. Yksikään vegaani ei ole tullut riistämään lenkkimakkaraa käsistäni eikä yksikään ilmastomuutoksesta huolestunut ole tullut tukkimaan saunani savupiippua.

Sen sijaan juuri populistien jytkyn innoittamat fanaattiset mölisijät ovat nimenneet minut kommunistiksi, pedofiiliksi ja mutsinnussijaksi. He ovat moneen kertaan luvanneet, että olen ensimmäisiä teloituskuopan äärelle polvistuvia, kunhan tilejä ruvetaan tasaamaan. Joku populismin innoittama lähetti äidilleni kuolleen rotan postissa. Ja niin edelleen.

Kaikki tämä vain sen takia, että olen populistien kanssa eri mieltä ja pidän heitä täysin edesvastuuttomina oman etunsa tavoittelijoina. Populisti haluaa vain valtaa ja sen tuomia etuja. Hän haluaa kansan äänet ja sen jälkeen hän ei piittaa kansasta tuon taivaallista. Omat vastustajansa hän haluaa vaientaa keinoja kaihtamatta. Jos hän ei muuta keksi, niin hän vertaa kritsoijiaan Staliniin.

Me tavallinen kansa, me emme ole populisteja. Me olemme se suuri kansa, jota poliittiset populistit rumasti sanottuna kusevat silmään. Saatuaan jonkin populistisen älyttömyytensä läpi kansanäänestyksessä populisti sontii pöydälle ja jättää muut siivoamaan sotkunsa. Näin teki Britanniassa Ukip-puolueen johtaja Nigel Farage ja sanoi mennessään haluavansa takaisin oman elämänsä, joka on siellä hänen vastustamassaan EU-parlamentissa.

Soini kantaa kyllä ministerinä vastuuta, se on myönnettävä. Hän kantaa sitä niin hyvin, että on onnistunut tuhoamaan vuodessa puoleensa kannatuksen syömällä kaikki vaalilupauksensa.

Mutta niinhän populisti aina syö. Hän on saanut tahtonsa läpi, päässyt valtaan ja saanut vedettyä mukaan kirjavan joukon sellaisia hakkaraisia, jotka eivät kuuna päivänä olisi päässeet eduskuntaan ilman populistipoliitikon imua. Kun kansa kääntää heille selkänsä, niin populisti maalaa hirveitä uhkakuvia kansaa vainoavista pedoista, joilta vain hän voi kansan pelastaa.

Tosiasiassa se pahin uhkakuva on populistipoliitikko itse.

 

 

 

 

Kommentit (35)
  1. Jan W. Berg
    4.7.2016, 20:16

    Loistava kirjoitus. Kiitos.

  2. Juuri näin. Soinin plogi on maailmasta irtautuneen, entisen poliittisen komeetan surutyötä. Hän hakee sitä poliittista jargonia tyyliin missä eu.. Ne ovat sanoja ja hän toivoo että joku tulkitsemalla niitä löytää sen syvällisen sanoman minkä Timo on kadottanut. Raamatun vaikea selkoisuus ja ristiriidat on Timon nyhtökauraa. Kumpa joku sana tai ajatus saisi sen jytkyn tuoman mielihyvän palaamaan. Saisi yhtä hyvän tunteen kuin vermon hillotolpalla oikea tamma märkänä ja puuskuttavana.

    1. Mauri Pulkkinen
      5.7.2016, 13:09

      …hmmm, agraariyhteiskunnan aikaan syntyneenä ilmaisu: “tamma märkänä ja puuskuttavana” sekä orhi hirnahdellen, on vaikeasti sijoitettavissa nykykielelle ja kategorioihin.

      Varmaa on, että yksikään puoluejohtaja tai puolue pysty antamaan ohjeita eikä evästyksiä elämänalueella, johon metaforaksi laajentamani lainaus kuuluu.

      Suutarit pysykööt lestissään.

Kommentointi suljettu.