Mitä Suomelle on tapahtunut?

Siviilipoliisit eivät kertoneet, mistä syystä he pysäyttivät siskoni ja äitini, vaan pistivät röyhkeästi heidät rautoihin ja äitini maahan. Siskoni kysyi vielä kertaalleen, että miksi heitä kohdellaan näin ja mitä he ovat muka tehneet, johon poliisit eivät vastanneet yhtään mitään! Äitini pelkäsi henkensä edestä, ja luuli tulevansa hakatuksi, sillä poliisien otteet olivat erittäin röyhkeät.

Näin kertoi muusikko Musta Barbaari eilen. Helsingin poliisin virallisen tiedotteen mukaan kyseessä oli ulkomaalaisvalvonta, jonka tarkoituksena on tavoittaa laittomasti maahan tulevia ulkomaalaisia ja saada laiton maahantulo hallintaan. Tarkastettavat henkilöt valitaan satunnaisesti, eikä se saa perustua pelkästään tarkastettavan henkilön fyysisiin ominaisuuksiin ja piirteisiin.

Minä en tiedä mitä on tapahtunut ettekä tiedä tekään. Ihan normaalin proseduurin mukaan asista on tehty rikosilmoitus ja sitä tutkii eri poliisilaitos. Lisäksi tästä seuraa paljon muutakin. Ainakin kansanedustaja ja entinen yhdenvertaisuusvaltuutettu Eva Biaudet ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että tämä asia selvitetään. Odotettavissa lienee vähintään kansanedustajan kirjallinen kysymys sisäministerille.

Tutkinta ja selvitykset etenevät virallista tietä, joten perästä kuuluu siiten aikanaan. Menemällä sen enempää juridiikkaan totean vain, että lain mukaan poliisimiehellä on yksittäisen tehtävän suorittamiseksi oikeus saada jokaiselta tiedot tämän nimestä, henkilötunnuksesta tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta. Passia tai muutakaan henkilötodistusta ei mikään laki velvoita Suomen kansalaista pitämään jatkuvasti mukanaan.

Saman poliisilain mukaan poliisin toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Edelleen poliisimiehen on tarvittaessa ilmaistava toimenpiteen kohteena olevalle henkilölle olevansa poliisimies ja pyynnöstä esitettävä virkamerkkinsä, jos ilmaiseminen tai esittäminen on mahdollista toimenpiteen suorittamista vaarantamatta.

Muun muassa näitä asioita virkakoneisto sitten puntaroi. Sillä välin tietty kansanosa on jo tuomionsa antanut. Syyllisiä ovat tietenkin Musta Barbaari sekä hänen äitinsä ja siskonsa.

mv

mv 2

mv 3

Nämä isänmaallisuutta uhkuvat MV:n lukijat eivät viitsi googlettaa sen vertaa, että tietäisivät Mustan Barbaarin eli James Nikanderin olevan Turussa syntynyt Suomen kansalainen, jonka isä on suomalainen ja äiti alkujaan tansanialainen. Tosiasioilla ei ole merkitystä, vaan lääke on tiedossa.

nappi otsaan

Poliisi ei tarvitse yhtään sellaista erehdystä tai ylilyöntiä, joka saa tämän porukan kuvitttelemaan omien puheidensa ja toimintansa olevan poliisin suojeluksessa. Jo se näytti pahalta, että viime keskiviikkona Itäkeskuksessa järjestetty rasistinen Suomi Ensin-mielenosoitus tapahtui poliisimuurin suojissa. Videoilla kuuluu sellaista puhetta, että vielä muutama vuosi sitten niistä olisi joutunut oikeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Nykyisin ne kuuluvat suojellun sananvapauden piiriin.

Sopii ihmetellä yhden Fb-kaverini sanoin, että kohta ei enää tiedä elämmekö 1930-luvun Saksassa vai 2010-luvun Suomessa. Mitä Suomelle on tapahtunut muutamassa vuodessa? Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevat lakipykälät ovat ennallaan, mutta ne eivät näytä olevan enää voimassa.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Tämän yhden kommentoijan kannattaisi etsiä jonkin muu harrastus kuin blogini kommentointi monta kertaa päivässä eri nimillä ja sp-osoitteilla, kun ainoa sanottava on kuitenkin tämä:

ääliö

Nyt sait kommettisi julkisuuteen. Onko hyvä mieli?

 

 

 

 

 

Kommentit (109)
  1. Minna Ylitalo
    11.7.2016, 11:06

    Anne Fabritius: “Siivotaan kadut ja kelan elätit helvettiin, ei tota saastaa viitsi maksella ja katsella. Mitta täynnä noita loisia.”

    Kommentoiko Fabritius tuossa kenties tätä uutisen tapausta, vai mitä?
    http://www.sss.fi/2016/06/odinin-soturille-petostuomio-salossa/comment-page-1/#comment-12136

    1. 1 §
      Henkilöllisyyden selvittäminen

      Poliisimiehellä on yksittäisen tehtävän suorittamiseksi oikeus saada jokaiselta tiedot tämän nimestä, henkilötunnuksesta tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä paikasta, josta hän on tavoitettavissa.

      Jos henkilö kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja eikä henkilöllisyyttä voida muutoin selvittää, poliisimiehellä on oikeus selvittää henkilöllisyys henkilötuntomerkkien perusteella. Tällöin on soveltuvin osin noudatettava, mitä henkilöön kohdistuvan etsinnän toimittamisesta pakkokeinolain 8 luvun 33 §:n 2—4 momentissa säädetään.

      Poliisimiehellä on oikeus henkilöllisyyden selvittämiseksi ottaa kiinni henkilö, joka kieltäytyy antamasta 1 momentissa tarkoitettuja tietoja tai antaa siinä tarkoitetuista seikoista todennäköisesti virheellisen tiedon, jos kiinniottaminen on välttämätöntä henkilöllisyyden selvittämiseksi. Kiinni otettu on päästettävä vapaaksi heti, kun tarvittavat tiedot on saatu, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kiinniottamisesta.

  2. Justus sanoo
    11.7.2016, 11:07

    Justus ihmettelee toki samaa asiaa. Ja Justuksella on vastauskin kysymykseen. (1) Ihmiset pelkäävät arvottomuutta. Ilman ulkoista uhkaa (turvapaikanhakija, negroidi jne) ihminen ei arvotyhjiössä pysty mieltämään itselleen omaa arvoaan. (2) Valtiotasolla näkyy sama ilmiö. Suomi ja EU tarvitsevat Venäjän uhkaa lähes hysteerisesti. Ilman sitä uhkaa arvojemme olemattomuus sekä niiden takana oleva “yhteisöllisen liiman” tosiasiallisuus puutteellisuus paljastua. Suomessa vallitsee arvotyhjiö, jota yritetään täyttää keskittymällä normitasoon.

    Normitasoon keskittymistä tekevät poliitikot, suvaitsevaisto sekä tyhmemmän “rasistinpuolikkaat”. On itsestään selvää, että tuollainen “älämölö”, josta Saku tarjosi esimerkkejä on pelon, ahdistuksen sekä tyhmyyden ilmausta.

    Toinen puoli totuutta on toki se, että joidenkin väestöryhmiä ja uskontokuntien korottaminen “kunniakansalaisiksi”, joita jatkuvasti autetaan on sekin ilmausta arvottomuudesta. Rajan vetoa sekin – on auttaja ja autettavat!

    1. Saku Timonen
      11.7.2016, 11:59

      Kunniankansalaisksi? Missä ja kuka on korottanut jonkin väestöryhmän kunniakansalaiksi?

      1. Merja Nurmi
        11.7.2016, 12:27

        Ei kukaan eikä missään, mutta niinhän rk-väki jatkuvasti väittää, että me punavihersuvakkimädättäjäkommunistit pidämme turvapaikanhakijoita sellaisina.

    2. Pekka Pehkonen
      11.7.2016, 12:25

      Olen lukenut kymmenien vuosien ajan säännöllisesti kirjoja muutaman kirjan kuukausitempolla, erikielisiä sanoma- ja aikakausilehtiä ja tietysti tarkoituksenmukaisesti mitoittaen nettijorinoita; mm. naamakirjasta lukuisia kansallisuuksia edustavien kavereitteni viestejä. Olen ymmärtänyt näiden kaikkien lähteiden viestit vaikeuksitta, mutta yrityksistäni huolimatta en ymmärrä mitä Justus sanoo sanoo yrittää sanoa…

      1. Maana Backman
        11.7.2016, 16:33

        Sitähän minäkin juuri mietin, että mitä se sano?!?

    3. Pekka Rantamäki
      11.7.2016, 14:36

      Vaihe 1) rasisti keksii omasta päästään termin, esim. “kunniakansalainen”, “rikastaja”, “kukkahattutäti”, “kommari”, “suvakki”, ym. ym. Vaihe 2) rasisti alkaa käyttämään kyseisiä termejä kohdennettuna valitsemaansa ryhmään. Vaihe 3) rasisti alkaa kuvittelemaan, että hänen keksimänsä termin määrittelemiä henkilöitä oikeasti on olemassa. Vaihe 4) koska rasistin kuvittelemat määritelmät ovat kaikki negatiivisia, on kyseisiä henkilöitä syytä vihata. Ja täysillä.

      Näin pyörii rasistin järjenjuoksu.

      1. Justus Sanoo
        11.7.2016, 16:40

        Rasismi on jo ihmisen havaintojen rakenteessa: taustasta poikkeava havaitaan aina taustaa paremmin. Geneettisesti erilaisuuden vieroksunta on hyvin luonnollista: yksinäinen mies joka meni 20 000 vuotta sitten iloisesti tervehtimään vierasta miesjoukkoa tuskin oli geeniensä hyvä siirtäjä.

        Hyvä. Yhteiskuntamme yksi tavoite, jopa päämääräarvo on erilaisuuden sieto.

        Tuollaiset Sakun kuvaamat kirjoittajat käyttäytyvä sopimattomasti, moukkamaisesti ja kertakaikkisen typerästi. Hekin ovat kuitenkin suomalaisia, jotka ovat kasvaneet sellaiseksi kuin ovat meidän nykyisessä yhteiskunnassamme.

        Arvot toimivat, jos niitä kyetään omalla käytöksellään viestimään. Tämän ketjun kirjoittajista suuri osa viestii havaintojaan tavalla, joka viestii kyvyttömyyttä hyväksyä ihmisten erilaisuutta.

        Neuvostoliitto yritti 70 -vuotta maanitellen, pakolla, valistaen kasvattaa solidaarista, sosiaalista ihmistä. Siinä ei onnistuttu. Ei onnistu tämä “rasistien” ojentaminen “hyviksi ihmisiksi” Suomessakaan. Noilla “älämölöö” -kavereilla on oma, yhteiskunnallisesti tuotettu ja synnytetty identiteetti siinä missä kaikilla muillakin.

        Ei heitä enää toisenlaisiksi saada. Kuten eivät muualta tulleet muutu Suomen tavoille valistaen, kotouttaen. Heitä vain kuunnellaan tällä hetkellä enemmän kuin noita Suomen “vainottuja rasistisyrjäytyneitä”.

        Justus on todellinen, tieteellisin perustein rasismin viittaa kantava tiedemies. Rasismi silloin on toki aivan muuta kuin sen “typerä, poliittisen arvolatautuneesti ja tarkoitushakuisesti” tehty määritelmä.
        – kait sen nyt pitäisi olla sanomattakin selvä, että kaikilla pitäisi olla suunnilleen samanlaiset mahdollisuudet suomalaisessa yhteiskunnassa. Mutta siihen mahdollisuuksien tasa-arvoiseen jakautumiseen ennättävät vasta täällä syntyneet maahanmuuttajien jälkeläiset. Noin niin kuin sosialisaatioteoreettisesti tämä ilmiö katsottuna.

        Nyt yritetään kielloin ja rangaistuksin, normittamalla, tuottaa sellaista, missä edes Neuvostoliitto ei onnistunut. Ja heillä totisesti oli keinoja ja resursseja käytössään sosialistisen, solidaarisen ja ei-nationalistisen ihmisen tuottamiseksi.
        – Käärmettä ajetaan pyssyn piippuun tässäkin keskustelussa.

        1. Virve Valoheimo
          11.7.2016, 16:45

          “Justus on todellinen, tieteellisin perustein rasismin viittaa kantava tiedemies.”

          Sanoo Justus. Miksi et sitten omalla nimelläsi kommentoi. Joo, on retorinen kysymys.

          1. Justus Sanoo
            11.7.2016, 17:12

            Justus ei halua kiusauksen kohdistuvan itseensä tai läheisiinsä. Suomeksi: pelkään suvaitsemattomuutta, joka tällaiseen rasistisesti ja luokittelevasti ajattelevaan ihmiseen kohdistetaan.

            Ylipäätään erilaisuutta ei Suomessa sallita. Alta aikayksikön Justuksen ovat lennättäneet ulos nettipalstoiltaan niin äärioikeiston kuin selkeän vasemmiston nettipalstat. Trolliksi ovat nimenneet – sehän on se tapa torjua sellainen erilaisuus, jossa erilaisuuden tuottaja pystyy todella vakavasti haastamaan rationaalisin argumentein keskustelun perusoletukset.

            Täällä en nyt haasta vaan pyydän: älkää toimiko muodollisesti samalla tapaa kuin “älämölöö rasistit” toimivat. Muistan vuosikymmenen takaa erään sosiaalialan ihmisen, joka totesi: “niiden kananpaska-aivoisten skinien kanssa en suostu edes keskustelemaan”.
            – Siinä meillä oli malliesimerkki tyhmästä rasistista, joka sortuu tasan siihen, mitä syyttää toisten tekevän.

            1. Virve Valoheimo
              11.7.2016, 17:18

              Jaa, aika pessimistinen olet ihmisten suhteen. Pedagogisesti uskon ihmisten muutokseen ja kasvuun. Myös kokemuksellisesti näin on.

              Mitähän tieteen alaa sinä edustat?

            2. Justus Sanoo
              11.7.2016, 17:30

              Kun kysyt, niin vastataan: Olen entiseltä taustaltani kasvatustieteen virkaan nimitetty professori. Vertaisarviointina, suomalaiseen yliopistoon. Ja kirjojani on käytetty ainakin kahdessa ulkomaisessa yliopistossa kurssikirjana. En siis mikään viransijainen tai “tutkimusprofessori”, joita on pilvin pimein erilaisissa instituutioissa. Sen alaa en täsmennä, sillä silloin minut tunnistettaisiin.

              Kognitiot ovat toki helposti muutettavissa, mutta aikuisten ihmisten arvojen ja emotionaalisten toimintamallien suhteen muutosta ei enää kyetä suunnitelmallisesti tuottamaan.

              Voit toki uskoa koulutuksen voimaan asenne- ja tunnemuutoksen tuottajana. Lapsilla ja nuorilla se voi toimiakin, mutta nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa halu “ajatella toisin ja uudistaa arvoja” on suuri.

              Se kun taitaa olla aina tie muutokseen. Ja ilmeisen usein se muutoksen suunta ei enää varttuneempaa ikäluokkaa tyydytä.

        2. Pekka Rantamäki
          12.7.2016, 12:00

          Olet kyllä oikeassa siinä, että Suomessa elää edelleen “yksinäisiä miehiä”, jotka elävät 20.000 vuotta menneisyydessä…

          1. Siinä lienee myös suurin syy miksi yhä useampi suomalaisnainen valitsee puolisokseen maahanmuuttajan tai häipyy itse ulkomaille – meidän valkoisten cis-het kasumiesten keskuudessa on henkisten neanderthalilaisten osuus aika massiivinen. Ei “ne vie meitin naiset”, vaan “me ollaan vastenmielisiä meitin naisille”, sille fiksummalle puolelle kansakuntaa. Terveisin eräs joka yhä useammin saa hävetä olevansa cis-het kasumies….

            1. Juhana Rämö
              12.7.2016, 19:51

              Itse asiassa suomalainen mies ottaa useammin ulkomaalaisen siipan kuin nainen. Suomalainen mies on maalimalla kova sana, jos pystyy todistamaan, ettei ole juoppo.

            2. Pekka Rantamäki
              12.7.2016, 20:30

              Oletko varma, ettei suomalaismies osta siippaansa ulkomailta rahalla? Silloinhan kyse on tosiaan siitä, että mies OTTAA puolisonsa, ei siitä, että molemminpuolinen rakkaus rätisisi.

              1. Juhana Rämö
                12.7.2016, 23:11

                Ehkä Rantamäkien klaanissa vielä ajatellaan, että nainen on ostettavissa. Voit kokeilla onnistuuko, mutta varaudu pettymykseen. Jotkut voivat koettaa saada miehen tai vaimon lahjomalla, mutta sekään ei yleensä kanna pidemmän päälle.

                Sanoisin, että miehillä on enemmän mamuja emäntinä, koska miesten on helpompi löytää naisia mistä päin maailmaa tahansa, oli sitten konservatiivi tai liberaali. Liberaalin naisen sen sijaan on todella vaikea löytää puoliso Pohjoismaiden ulkopuolelta, koska jo esim. Saksassa miehet tuppaavat olemaan selvästi konservatiivisempia puhumattakaan etäisemmistä mannuista.

            3. Komppaan Pekka R:ää. Suomalaiset miehet hakevat puolisonsa todella köyhistä maista, joissa naisen asema on äärimmäisen alistettu – suosituimmat vaimonhakukohteet taitavat olla Thaimaa, Filippiinit, Vietnam, jossain määrin myös Ukraina ja Venäjä. Kouluttautumaton itsestään huolehtimaton suomimies saa nuoren nätin naisen ja seksiä, köyhästä maasta kotoisin oleva nainen ulkoisilta edellytykisltä turvatun elämän, mahdollisuuden tukea perhettään rahallisesti, ja mahdollisesti aikanaan EU-passin.
              Juhanalle tiedoksi, eivät ulkomaalaiset Eurooppalaiset miehet ole mitään konservatiivisia sovinisteja. Päinvastoin, suomalaisten miesten hiljaisuus ja arkuus kätkee alleen ja piilottaa usein paljon pahempaa misogyniaa kuin esim välimeren tai latinalaisen amerikan maissa, joiden miehistä usein esitetään hyvinkin loukkaavia stereotypioita suomessa. Pikaisesti päällepäin näkyvä käyttäytyminen kertoo usein enemmän tapa- ja kommunikaatiokulttuurista kuin varsinaisista asenteista.
              Se, että suomimiehet hakevat vaimonsa köyhistä alikehittyneistä maista joissa parisuhde on vahvasti hierarkinen ja nainen alisteinen, naiset puolestaan läntisestä Euroopasta ja Amerikasta, kertoo kv-parisuhteiden sosiaalisesta dynamiikasta ja motiiveista sekä suomimiesten todellisesta asenneilmapiiristä ja mielenmaisemasta surullisen paljon….

              1. Juhana Rämö
                13.7.2016, 00:58

                Antropologiaa paljon kahlanneena ja maailmaa sekä pariskuntia tavanneena totean, että tuo on tyypillinen junttikäsitys, kuten “kaikki ruotsalaiset homoja, kaikki muslimit terroristeja jne”. Ei rasismia vaan tietämättömän stereotypioita.

                Yleisin maa on tosiaan tilastojen mukaan Thaimaa, mutta sehän on alueen ylivoimaisesti rikkain valtio; naisella suvussa korkein asema maaseudulla, tytöt toivottuja; kaupungissa nainen taasen hyvin moderni ja liberaali. Oikeasti köyhistä maista, kuten Laos, Myanmar etc ei juuri vaimoja haeta, vaikka rahallinen alistussuhde olisi taatumpi. Jos joku nai thain tarkoituksenaan alistaa, niin kannattaa ennemminkin pitää huoli, etteivät omat ihmisoikeudet vajoa tossun alle.

                Filippiiniläiset ovat selvästi köyhempiä. Avioeroprosentti on kova niiden ja suomalaisten välillä. Filippiiniläisille raha ei ole niin olennaista kuin joutilaisuuteen ja rikkauteen tähtäävillä thailla. Mikäli mies ryyppää tai lojuu työttömänä, niin ero napsahtaa helposti. Ahkeraa ja kunnollista miestä passataankin sitten viimeisen päälle, mutta ei rahan vuoksi.

            4. Taas täällä perpetuoidaan thai-naisten mukamas alistettua asemaa. Thaimaassa on näkyvissä asemissa ja vallankahvassa varmasti vähän naisia, mutta kyse ei ole institutionaalisesta syrjinnästä. Naisilla on Thaimaassa lain edessä samat oikeudet käydä koulua, tehdä transaktioita ja harjoittaa ammattia siinä kuin miehilläkin. Ennemminkin kyse on siitä, onko varakas vai köyhä. Rahalla saa oikeutta ja syntyperä antaa statusta, olit sitten mies tai nainen. Thaimaa on luokkayhteiskunta, mutta sillä on hyvin vähän tekemistä naisten alistamisen kanssa.

            5. “Thaimaassa on näkyvissä asemissa ja vallankahvassa varmasti vähän naisia, mutta kyse ei ole institutionaalisesta syrjinnästä. Naisilla on Thaimaassa lain edessä samat oikeudet käydä koulua, tehdä transaktioita ja harjoittaa ammattia siinä kuin miehilläkin.”

              Joo USA:ssa mustilla on samat oikeudet kuin valkoihoisilla miehillä. Lakipapereissa siis. Todellisuus on kauniisti sanoen vaihtelevampi.

              1. Juhana Rämö
                13.7.2016, 20:42

                Nainen on Thaimaassa paremmassa asemassa kuin mies jo syntyjään. Tytöt ovat toivottuja ja pojat lähinnä taakka. Maaseudulla miehen kuuluu muuttaa naisen maatilalle, eivätkä miehet yleensä peri mitään. Perintö menee sille tytölle, joka huolehtii vanhemmistaan. Nainen pyrkii sukunsa tärkeimmäksi eli varakkaimmaksi, joka voi olla tilallaan joutilaana. Miesten tehtävä on tuottaa lisää hyvinvointia ja niiden arvo määrittyy sen perusteella. Maaseudun nainen tai ylimmät luokat haluavat pysyä poissa työelämästä, mutta käytännössä se on useimmille välttämätön paha.

Kommentointi suljettu.