Populistin logiikka

Eilen mietin sitä, miksi perussuomalaiset nuoret puheenjohtajansa Sebastian Tynkkysen johdolla vaativat yhtenä päivänä kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltämistä ja seuraavana sen sallimista. Ihan turhaan, sillä nuorisojärjestö itse kertoi siihen hyvin yksinkertaisen syyn. Koska populistipuolueen edustajat kansanedustajia ja europarlamentaarikkoja myöten joutuvat jatkuvasti vastatusten tämän lainkohdan kanssa, niin lainkohta on kumottava.

13710633_1554189921555943_3538478554189583248_o

 

Logiikka on tämälleen sama kuin jos toistuvasti rattijuopumuksen takia lain kanssa hankaluuksiin joutuvat vaatisivat rattijuopumuksen sallimista. Tästä löytyy lisää hyviä esimerkkejä täältä. Populistin ongelma ei koskaan ole omassa kyvyttömyydessä noudattaa lakia ja muuttaa omaa käyttäytymistään, vaan vika on aina laissa.

Oikeasti vika on kyllä PS-nuorissa ja heidän populistisessa johtajassaan. He eivät ymmärrä, että kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevan lainkohdan taustalla ovat ihmisoikeusvelvoitteet ja kaikkinaisen rotusyrjinnän poistava kansainvälinen yleissopimus. Siksi lainkohta on sijoitettu sotarikoksia ja ihmisyyttä vastaan suunnattuja rikoksia koskevaan rikoslain lukuun, kuten rikosoikeuden emeritusprofessori Raimo Lahti kärsivällisesti selittää.

Populistin mielestä vika voi olla itse demokraattisessa järjestelmässäkin. Tätä pohdiskeli europarlamentaarikko Jussa Halla-aho Facebookissa.

jha

Turkin ongelmana ei siis ole diktaattoriksi julistautunut presidentti, vaan konservatiiviseen uskonnollisuuteen taipuvainen kansa, joka on nostanut konservatiivista uskonnollisuutta edustavan puolueen valtaan. Demokratia tuotti tässä tapauksessa huonon yhteiskunnan, joten pitää kysyä, pitäisikö demokratiaa suitsia.

Minä en ainakaan haluaisi jättää demokratian suitsimista Halla-ahon edustamalle puolueelle, joka ilmoittaa olevansa kristillissosiaalinen ja arvokonservatiivinen. Lopputulos saattaisi muistuttaa epämiellyttävän paljon tämän hetken Turkkia, joka rajoittaa vallanpitäjien kanssa eri mieltä olevien kansalaisten oikeuksia häikäilemättömästi. Ehkä siksi pitäisi miettiä mieluummin vaikkapa joidenkin poliittisten puolueiden suitsimista. Ei toki lainsäädännöllisesti, koska se olisi vastoin demokratiaa. Paljon helpompaa ja demokraattisempaa on paljastaa populistien logiikan reikäisyys.

Kaikken selvin esimerkki tästä populistien logiikan reikäisyydestä tulee USA:sta. Stadionintäysi valkoihoisia, joiden mielestä maan ongelmat johtuvat maahanmuuttajista ja mustista, hurraa maahanmuuttajalle, joka on plagioinut puheensa mustalta naiselta.

13709936_1060299134017818_1781439040374413020_n

Populisti on jatkuvassa ristiriidassa itsensä kanssa, mutta ei huomaa sitä itse tai luottaa siihen, että kukaan muu ei huomaa. Yllättävän usein populisti on oikeassa: kukaan ei tunnu huomaavan mitään omituista. Jos joku huomaa, niin populisti turvautuu keinoon, jonka jo Tacitus tiesi:

Vehkeilyn paljastuttua paras keino on turvautua röyhkeyteen.

Sitä röyhkeyttä tulee taas palautteena tähänkin juttuun, kuten tulee kaikkiin muihinkin. Yleensä pahin palaute tulee nimimerkillä, pelkällä etunimellä tai kokonaan keksityllä nimellä. Se kertoo minulle kaiken tarvittavan palautteen lähettäjien selkärangan koostumuksesta.

Kommentit
  1. 1

    stunned sanoo

    Tacitus tiesi paljon muutakin. Kun Roomassa palaa, kannattaa syyttää siitä hämärää Lähi-idästä tullutta uskontoa.

    But neither human help, nor imperial munificence, nor all the modes of placating Heaven, could stifle scandal or dispel the belief that the fire had taken place by order. Therefore, to scotch the rumour, Nero substituted as culprits, and punished with the utmost refinements of cruelty, a class of men, loathed for their vices, whom the crowd styled Christians. Christus, the founder of the name, had undergone the death penalty in the reign of Tiberius, by sentence of the procurator Pontius Pilatus, and the pernicious superstition was checked for a moment, only to break out once more, not merely in Judaea, the home of the disease, but in the capital itself, where all things horrible or shameful in the world collect and find a vogue. First, then, the confessed members of the sect were arrested; next, on their disclosures, vast numbers were convicted, not so much on the count of arson as for hatred of the human race.

    Tacitus, Annales, XV-44

  2. 2

    Marko Malezer sanoo

    Itse en näe syytä, miksi kommentoisin keksityllä nimellä tai nimimerkillä. Hyvin kirjoiteu jälleen ja asiaa, valitettavasti Suomessa on ihmisiäketkä eivät näe koko totuutta tai näkevät vain ”totuuden”. Sakarilla on tietoa mitä jakaa näissä blogeissaan ja olen kiitollinen, että yleensä löysin tämä blogi palstan. Kyllähän tuohon Melania Trumpin puheeseen jo löysi Republikaanien tukijat selitykseksi, että vain ”muutaman” sanan se plagioi. Vaikka lähes jokasana oli plagioitu

    • 2.1

      Rintsu sanoo

      Minulla on syy minkä vuoksi käytän nimimerkkiä pankkopojan luvalla.
      Suomesta google- haulla löytyy muutama täysnimikaimani. Minä en ole heistä kukaan.
      Jos oikein tarkkaan haen, niin löydän netistä tasan kaksi lehtiartikkelia joissa nimeni mainitaan.
      Nimikaimoillani taas on facebooktilejä, sosiaalista mediaa, julkisia ammatteja yms. Käyttämällä nimimerkkiä en suojaa itseäni vaan heitä.

      Oma takamukseni kestää potkimista, minulla on peikon nahka. Seison aina sanojeni takana, vaikka nimimerkkiä käytänkin.

  3. 3

    Marko Virtanen sanoo

    Timonen syyllistyy tällä kertaa itse olkiukkoon. Timonen ei arvostele Halla-Ahon kirjoitusta vaan koska persut on perseestä niin Halla-Aho ei voi sanoa mitään järkevää.

    Olisi ollut kiva kuulla mikä Halla-Ahon kirjoituksessa ei pitänyt paikkaansa.

    Tässä käy nyt niin, että koska Erdogan on demokraattisesti nimetty presidentti, hän voi puhdistaa hallinnon, julistaa poikkeustilan ja ruveta diktaattoriksi ilman, että Euroopassa kukaan tekee mitään. Puoli vuotta ja Erdogan on betonoinut asemansa ja Euroopalla on uusi diktatuuri rajanaapurina.

    • 3.1

      stunned sanoo

      Halla-aho on kerrankin oikeassa. Kun demokratiaa käytetään väärin, pääsee demokratian lakkauttava taho valtaan. Suomessa persut ovat demokratialle lip serviceä näyttämällä tekemässä juuri saman kuin Erdogan Turkissa. Täytyykö muistuttaa Valtakunnasta?

      Ajattelitko ehdottaa, että perutaan demokratia EU:n sisällä, ja sitten on tasavertaiset valtiomuodot rinnatusten?

      Demokratia tulee vahvistaa, jos halutaan demokratiana pysyä. Persujen ei pidä antaa nakertaa kansanvaltaista peruskiveä pala palalta. Vaihtoehto suorastaan hirvittää.

      • 3.1.1

        Hannu Järvinen sanoo

        Persujen etsikkoaika taisi mennä. Ei tullut Kolmatta Valtakuntaa Suomeen. Jäljellä on tuolileikki persukansanedustajien kesken, kuka saa pitää paikkansa seuraavissa vaaleissa. Kannatuksesta on sulanut puolet, todennäköisesti se täysjärkisempi puolikas. Siksi kansanedustajien ja muiden kellokkaiden retoriikka on sellaista kuin on, ei kannata viljellä kovin monisanaisia lauseita niille äänestäjille, joilta vielä voi ääniä saada.

      • 3.1.2

        Heikki sanoo

        Just joo. Asiaahan se Halla-aho kirjoittaa ja oikeassa on, kun nimeää väestön Turkin pahimmaksi ongelmaksi. Vaan nythän siellä on ryhdytty ponteviin puhdistustoimiin.

        Persujen oman tulkinnan mukaan he edustavat kansan valtavaa enemmistöä. Ovat omineet isänmaallisuuden ja kulttuurin, sekä kansan puhtauden vaalimisen omaksi asiakseen. Puhdistuksiakin jo vaadittu; maa on puhdistettava ”vääräuskoisista” muslimeista.

        1930- luvulla puhdistuksen kohteina olivat juutalaisen ja kommunistit, tämän päivän ”kansanvihollisia” ovat puhavihreät suvakit ja hyysärit, sekä maahanmuuttajat, erityisesti muslimimaista muuttaneet, mutta muutkin kelpaavat.

        Se ei Halla-ahoa, eikä muitakaan persuja haittaa, että todellisuudessa se kansan enemmistö muodostuu niistä ”suvakeista ja hyysäreistä”, jotka ovat Hommafoorumilla keksittyjä ”kriittisten” vastustajia; olet joko puolellamme, tai meitä vastaan.

        Onneksi – ja toivon mukaan – persut eivät koskaan pääse yksinvaltiaiksi, koska silloin he nimeäisivät kansan olevan ongelma, johon tulee kohdistaa puhdistus. Hehän ovat omasta mielestään perussuomalaisia – ja ne muut suomalaiset ja Suomessa asuvat ovat jotakin muuta.

        • 3.1.2.1

          Pekka Pukari sanoo

          Kannattaa lukea Timo Soinin gradua, niin pääsee hyvin populistin pään sisälle. Taktiikka on juurikin kerätä ääniä syrjäytymis- ja muutospelkoisilta ihmisiltä nationalistisella, lievästi rasistisella, konservatiivisella anti-intellektuellisella propagandalla. Tarvitaan karismaattinen, kansanomainen johtaja, ”pelastaja”, joka lähinnä vain kertoo sitä, mitä kansa tahtoo kuulla. Soini pohtii siellä myös, että onko demokratian tehtävä edes toimia kansan hyväksi. Tuleeko järjestelmän toimia kansan ehdoilla vaikka se kansan tahto sotisikin selkeästi kansan etua vastaan?

          Onneksi näitä valheisiin uskovia juntteja on täällä kuitenkin sen verran vähän, että tämä ”kansa” ei tule kyllä pääsemään valtaan. Vaan kyllähän sekin on ihan totta, että Suomessa on edelleen vähemmän korkeakoulun käyneitä kuin puhtaasti peruskouluun opintonsa lopettaneita. Olettaa sopii, että paljon on jatkossakin sakkia, joiden älyllinen tai tiedollinen kapasiteetti ei yksinkertaisesti vaan riitä hahmottamaan yhtikäs mitään, ja niille voi selittää aivan mitä vaan huvittaa kunhan perustelut kuulostavat edes vähän loogisilta, ovat nationalistisia, tunne välittyy ja on ”yhteinen”.

          Soinin gradu:
          https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37345/populism.pdf?sequence=1

          • 3.1.2.1.1

            Pekka Pukari sanoo

            Ja sosiaalidemokraatit ja muutkin poliittiset puolueet olivat Hitlerin vihollisia aivan yhtälailla kun nyky-Persut ovat maalanneet kaikki, paitsi itsensä, suvakeiksi. Mein Kampfissa sosiaalidemokraatit esitetään valehtelevina pettureina, jotka ovat salaliitossa juutalaisten kanssa. Ihan samaa sanoi myös muuan Breivik manifestissaan, mutta tällä kertaa puhuttiin salaliitosta muslimeihin, ja sitä toteutetaan ”multikulttuurisuuden” kautta. Aina näille persu-/natsipelleille löytyy rotuvihollisia ja omanväristen joukosta nämä rotupetturit. Kaava sama, termit erit. ”Ei me rasisteja olla, muuten vaan uskotaan sokeasti kaikki mahdollinen vale, mitä niistä väärän kulttuurin edustajista sanotaan”.

      • 3.2.1

        Heli Heikkinen sanoo

        Aivan, stunned. Tuo todellakin piti paikkansa Halla-Ahon kirjoituksessa. Veikkaan, että hän on juuri niitä ”älykömpiä” persuja, jotka antavat pöljien tehdä likaisen työn, kiristää ilmapiiriä ja tasoittaa tietä epädemokratialleen. Itse odottavat aikaa parempaa ottaakseen ohjat käsiinsä. Toivottavasti se aika ei koita koskaan enää.

    • 3.3

      Angie sanoo

      Saku syyllistyi vain erinomaisen hyvän blogin kirjoittamiseen (jälleen kerran). Saat toki pitää Halla-ahoa mestarina. Se on sinun oikeutesi. Mä pidän häntä silkkana ääliönä ja se toki on minun oikeuteni.

    • 3.4

      Panu Saarela sanoo

      Halla-ahon mielestä siis Turkin ongelma ei ole Erdogan vaan vanhoillinen ja islamistinen kansa. Niinpä demokratiaa täytyisi suitsia. Jonkun muun mielestä taas ongelma on nimenomaan Erdogan, joka käyttää saamaansa valtaa häikäilemättömästi oman etunsa ajamiseen ja asemansa korottamiseen diktaattoriksi. Maassa, jossa tiedotusvälineet ovat tiukasti presidentin näpeissä, on kansan vaikea tietää asioiden todellista laitaa. Turkin ongelma on nimenomaan Erdogan. Vai oliko Saksan ongelma aikoinaan typerä kansa, ei suinkaan Hitler? Turkin ongelma ei ole demokratia vaan siitä luopuminen herra Erdoganin johdolla. Kirjoitat, että ”koska Erdogan on demokraattisesti nimetty presidentti…hän voi ruveta diktaattoriksi…” Saman hän voisi tehdä, vaikka hänet olisi valittu epädemokraattisesti. Ei ongelma ole siis hänen laillinen ja demokraattinen valintansa. (Hän tuli muuten valituksi halla-aholaisille ja persuille tyypillisen populismin avulla.) Ongelma on valitun rikollinen ja demokratian vastainen toiminta. (Samalla tavalla valtaa käyttäisivät halla-aholaiset ja persut.) Minulle jäi täyden hämärän peittoon, mikä on se olkiukko, jonka Timosen blogista löysit.

      • 3.4.1

        Marko Virtanen sanoo

        Kansalaiset saavat juuri sellaiset johtajat kuin ansaitsevat. On ihan puhdasta paskaa väittää etteikö Hitlerillä ollut hyvin laaja kansan ja armeijan tuki 30-luvulla kun hän nousi valtaan. Saksan kansa olisi voinut pysäyttää Aatun jos olisi halunnut.

        Turkissa on nyt menossa täsmälleen sama. Yksi syy miksi vallankaappaus epäonnistui oli, että kansa lähti kaduille puolustamaan valitsemaansa presidenttiä. Nyt on se hetki tai hetki osittain meni jo ohi kun Turkissa kansa voi estää Erdogania pääsemästä diktaattoriksi.

        Vuoden päästä Erdogan on diktaattori – kansan valitsema diktaattori. Kansa on saanut sellaisen johtajan kuin halusi. Erdogan ei ole taudin syy vaan täysin oire.

        Kertokaapa jokin länsimaisen demokration määreet täyttävä musliminaa lähi-idässä / afrikassa.

        • 3.4.1.1

          Pekka Rantamäki sanoo

          Kansahan käyttäytyy äänestystilanteessa kuin linnut parvessa: kun yksi kääntää oikealle, kääntävät kaikki muut perässä, vaikka siellä olisi sähkölangat edessä. Veikkaan, että tällaisesta parveilukäyttäytymisestä vaaleissa on tehty jopa joku tutkimus. Ei kansaa voi syyttää moraalisesti häikäilemättömistä johtajista, jotka paljastavat häikäilemättömyytensä vasta vaalien jälkeen (näinhän populisti-persutkin tekivät). Demokraattinen systeemihän ei ole mitenkään täydellinen, mutta tähän saakka toiminut kohtuu hyvin. Parannusehdotuksia toki aina otetaan vastaan. Itse toivoisin jonkinlaista vaalilupausten vastuusysteemiä, jolloin poliitikko olisi aina vastuussa äänestäjilleen vaalien alla tehdyistä lupauksista.

        • 3.4.1.2

          Panu Saarela sanoo

          Hitler (ja hänen puolueensa) ei saanut koskaan Saksassa enemmistöä annetuista äänistä. Erdogan sai lopulta keplottelemalla (kuten Kirsti Era esimerkiksi alla oivasti kuvaa), populistisilla ja epädemokraattisilla toimilla. Ei ole kansan vika, jos sille valehdellaan ja sitä sumutetaan – aitoon persupopulistiseen tyyliin. Turkin vallankaappauksen epäonnistumisen keskeinen syy tuskin on Erdoganin kannattajien lähtö kaduille. Sitä paitsi Turkissa on jo pitkään ollut vaarallista olla olematta ”oikealla” puolella – kuten on Venäjällä (puhumattakaan Pohjois-Koreasta) ja oli natsi-Saksassa. Kansan syyttäminen on älyllistä epärehellisyyttä. Sitä paitsi kansaa ei voi vaihtaa (vaikka diktaattorit ja persut kyllä mielellään sitä ”puhdistavat”), mutta diktaattori on vaihdettavissa. Usein on tavallaan onnesta kiinni, mikä päämiehen moraali sattuu olemaan. Sitä ei kansa voi aina tietää – varsinkaan tiedonvälityksen ollessa yhden miehen kontrollissa.

          • 3.4.1.2.1

            Jari-Pekka Vuorela sanoo

            Maaliskuussa 1933 Saksan natsit saivat parlamenttivaaleissa 44% äänistä. Toukokuussa 2015 Britannian konservatiivit saivat parlamenttivaaleissa 37% äänistä. Ja edustajien enemmistön, joka ei halunnut brexitiä. Ja brexitin.

          • 3.4.1.2.2

            Jarkko sanoo

            Jari-Pekka Vuorela sanoo:

            Tiettyä ironiaa sisältyy siihen, että konservatiivit, jotka yleensä eniten pitävät meteliä ”kansallismielisyydestään” heti erilaisten kansallismielisten ryhmittymien jälkeen päätyivät olemaan se voima joka saattaa jopa hajottaa koko Britannian valtiona, koska äänestystulos pisti käyntiin uudestaan erilaiset itsenäistymishankkeet niissä Britannian osissa jotka eivät allekirjoita heidän versiotaan kansalllismielisyydestä.

    • 3.5

      Jussi Hakala sanoo

      Totta, tuo on Halla-Aholta erittäin hyvä, suorastaan asiallinen teksti. Tämä ei tietystikkään muuta sitä tosiasiaa, että Halla-Aho on muuten taipuvainen sortumaan sekä hyvin yksinkertaisiin virheisiin logiikassaan että ihmisarvon – jota toivottavasti useimmat meistä perusarvona vielä pitävät – totaaliseen sivuttamiseen yhdeltä kansanryhmältä voidakseen jotenkin muka turvata sen toisella.

      Halla-Aho on tuossa tekstissään kuitenkin oikeassa siitä että demokratia ei samalla tavalla vetoa massoihin kuin vaikkapa fasismi tai kommunismi, mainitakseni kaksi perus esimerkkiä, sillä se ei suoranaisesti lupaa mitään. Samaan aikaan demokratia ei voi, kiitos demokraattisen luonteensa, puolustaa itseään muilta aatteilta kovinkaan tehokkaasti, sillä mielipiteiden hiljentäminen olisi demokratian vastaista. Tämän takia demokratian luominen, ylläpitäminen ja vakiinnuttaminen alueille missä vaikuttaa vahvoja aatteita, jotka eivät epäröi tuhota kilpailijoitaan, on äärimmäisen hankalaa, sillä demokratia ei voi puolustaa itseään sortumatta jollain tasolla samaan.

      Halla-Ahon tweetin viimeinen huomiokin on osuva: onko demokratia työkalu päämäärien saavuttamiseen vai päämäärä itsessään? Olen tuskin paljoa väärässä, jos ollenkaan, väittäessäni, että demokraattisella ja sopivan liberaalilla hallinnolla on luotu parhaimmat ja tasa-arvoisimmat yhteiskunnat, jossa hyvinvointi on suurinta ja yhteiskunnalliset ristiriidat pienimpiä. Entä jos kuitenkin päättäväinen yksinvaltias onnistuu luomaan köyhään valtioon rikkautta, liikkumisen- ja ajatuksen vapautta sekä turvaamaan hengen- ja omaisuuden koskemattomuuden ainoana rajoittenaan poliittisen vapauden epääminen: tämän yksinvaltiaan vastustaminen mitenkään julkisesti johtaisi vankeuteen tai kenties kuolemaankin. Suurin osa kansalaisista olisi varmasti tyytyväisiä eikä välittäisi siitä etteivät saa edustaa itseään, sillä he saavat jo ne asiat minkä takia he haluaisivat edustaa itseään: demokratia on vain väline jolla kansalaiset luovat omaa utopiaansa. Tuollaisessa yhteiskunnassa lähes minkä tahansalainen muutos johtaisi varmasti suureen epävakauteen ja elintason menetykseen, joka olisi haitaksi aikalailla kaikille.

      Toinen kahdesta isosta ongelmasta tuollaisessa diktatuurissa, olettaen vielä että diktaattorin valtaannousu tapahtuisi vailla ongelmia, varmaan olisikin kuvaillun kaltaisen yksinvaltiaan löytäminen, sillä hänen kuuluisi olla monen inhimillisen pahan yläpuolella ollessaan samalla kyvykäs hallintomies ja nero lähes kaikessa. Suurempi ongelma olisi jatkuvuuden saaminen, sillä yleisnerotkin kuolevat, ja heidän seuraajiensa olisi oltava edeltäjänsä kaltaisia; hyvän hallitsijan kuolema olisi se muutos, joka horjuttaisi yhteiskuntaa.

      Tämä oli vain turhan pitkälti selitetty ja kärjistettykkin malli, mutta toivottavasti se selvittää Halla-Ahon ajatusta demokratian itseisarvosta. Välillä voi olla kannattavaakin kyseenalaistaa omia ajatuksiaan, ja tässä tapauksessa voi pohtia olisiko demokratian vastustaminen suotavaa, jos sillä voitaisiin luoda enemmän inhimillistä hyvää vai pitäisikö meidän sallia inhimillistä hyvää vastaan taisteleva demokratia, sillä se on demokratia? Minulla ei ole vastauksia, sillä kysymys on äärimmäisen monimutkainen, mutta se ei tarkoita etteikö se olisi kiintoisa ja suotavakin näkökanta pohdittavaksi.

      Totean vielä lopuksi, että yksi hyvähkö viesti Halla-Aholta ei missään nimessä nosta tämän kunnioitusta silmissäni, sillä mies on edelleen ärsyttävän vainoharhainen ja lähes inhottavakin ihminen. Vihani ei kuitenkaan saa sokaista minua tämän hyvin puolille tai järkeville teoille, sillä enhän silloin olisi kovinkaan erilainen hänestä toimintatavoiltani, vaikka olisinkin ajatuksiltani.

    • 3.6

      sanoo

      Ei Halla-aho ole oikeassa, hän ei tunne Turkin tilannetta vaan toistelee kevytmedian pikatietoja. Erdoganin ja AKP:n vaalimenestys on perustunut siihen, että vain AKP sai media-aikaa vaalien alla, oppositio ei. Lisäksi vääränlaista lehtiväkeä ja lakimiehiä on vangittu jo pitkään, ja kuten suomalaisproffa sanoi radiossa, mm. opettajien on pitänyt tarkoin punnita puheensa jo vuosien ajan. Kurdien demokraattisen puolueen kansaedustajia pääsi parlemanttiin ohi Erdogan-median kampanjan, niinpä heiltä vietiin syytesuoja ja alettiin syyttää ISISin (tai provokaattorien) tekemistä pommi-iskuista Istanbulissa ja Ankarassa. Kurdien asemaa tutkinut suomalainen Kristiina Koivunen ei ole enää vuosiin päässyt Turkkiin jne. Demokratiaan on totisesti matkaa.
      Eikä se islamismi mikään uusi ongelma ole, lukekaa vaikka Pamukin Hiljainen talo, joka kuvaa 80-luvun taitetta.

      • 3.6.1

        Minna Ylitalo sanoo

        Halla-Aho myös päivitti Egyptin vallankumouksen yhdellä lauseella: ”Saatiin Mursi ja muslimiveljeskunta”. Hallis unohti mainita, että vaaleissa oli silloin ehdokkaana Mursi ja Mubarakin luottohenkilö. Kansa äänesti kahdesta pahasta sen enemmän tai vähemmän pahan. Sitten seurasi uusi vallankaappaus, jonka tuloksena Mursi vangittiin ja Muslimiveljeskunta kiellettiin.

      • 3.6.2

        Panu Saarela sanoo

        Jussi Hakala kuvaa mielestäni hyvin demokratian vaikeutta puolustautua esimerkiksi Turkin kaltaisessa tilanteessa. (Eipä sillä, etteikö se olisi lähes mahdotonta myös diktatuurissa, Pohjois-Koreassa on melkein mahdoton tehdä vallankumousta, vaikka eettiset perusteet epäilemättä löytyisivät.) Halla-ahokin on siis tältä osin pohdiskelussaan oikeilla jäljillä. Epäilemättä hän on myös sitä mieltä, että 1+1=2. Halla-aholla(kin) rasistisessa harhaisuudessaan voi olla joistakin asioista oikeita käsityksiä. Mutta nykytilanteesta totaalisen vastuun siirtäminen Turkin kansalle on potaskaa. Tämä oli kuitenkin ymmärtääkseni Halla-ahon pointti, muslimikansan demonisoiminen. Eikä demokratian ongelmien ratkaisu ole siitä luopuminen vaan sen vahvistaminen, kuten joku aiemmin täällä totesikin. Suomessakin ollaan tällä hetkellä kyseenalaisella tiellä, kun kaksi hallituspuoluetta seuraa hiljaa sivusta kolmannen rasistista kiihkoilua. Persut on tuonut myrkyn keskellemme.

  4. 4

    Essi Avela sanoo

    Kiitos jälleen hyvästä blogauksesta. Hattua täytyy nostaa, kun jaksat uudestaan ja uudestaan vääntää rautalangasta asioita, joiden merkitys on hämärtynyt (tai hämärretty).

  5. 5

    Aapeli Kähkönen sanoo

    Osuvasti ja tyhjentävästi ilmaistu. Itse revin hiuksiani erityisesti silloin kun populisti ei selvästi itsekään ymmärrä ristiriitaisuuttaan. Kun ihminen ei valtavan palautteen avullakaan näe omia virheitään tai järjettömyyksiään, ollaan hyvin pelottavien asioiden äärellä. Valitettavasti meidänkin maassamme tällaisia populistipoliitikkoja on useita, puhumattakaan heidän aivot narikkaan -seuraajistaan.

  6. 6

    iris ritola sanoo

    Kiitokset taas kerran erinomaisesta kirjoituksesta. Suorastaan loistava oli tuo viimeinen kappale!!! Näinhän se on…

  7. 7

    braava sanoo

    odottako saku kiitosta ja ylistystä mukamas tervävistä huomiosta kun osa niistä ei pidä paikkaansa ja on puoli totuuksia? jos henkilö kirjoittaa tekaistulla nimellä juttua ylistävän komentin, sen julkaistet, mutta jos en ole samaa mieltä ja esitän syyt miksi en ole. ainoa tapa on blogata ?Jos sinulla olisi selkä rankaa, pyytäsit anteeksi valheita joita levitit esim. vihdin ahdistelu tapauksesta. arvaa miltä tytöistä nyt tuntuu ? ensin heitä ahdisttelaan ja tämän jälkeen katkeroitunut bloggaaja syyttää heitä valehtekijoiksi.

  8. 8

    Jarkko sanoo

    Kansanryhmää, uskontoa tai jotain muuta ryhmää vastaan suunnatussa lainsäädännössä on se ongelma, että tietty jokaisessa maassa oleva mölinä ryhmä ottaa sellaisen lain ikään kuin lupana lisätä rasismia, puolirikollisia tekoja tai jopa rikollisia tekoja. Sivistysvaltion pitää olla varovainen, että lainsäädännöllä ei luoda lisää lupia puolirikolliseen toimintaan. Sivistysvaltion pitää lisätä poliisitoimia mölinä porukkaa kohtaan jos haluaa sivistysvaltiona säilyä eikä miellistellä heitä, koska epäsivistyneen mölinän sallimiseen sisältyy riskejä jo itsessään.

    Oma lukunsa on se, että oletetaan, että Sebastian Tynkkynen saisi vaatimuksensa läpi muslimien karkottamisesta suomesta. Sen jälkeen ilmoittautumalla islamilaiseksi käännynnäiseksi pääsee suomalainenkin mies pysyvästi eroon maanpuolustusvelvollisuudesta ja saa ilmaisen lentolipun pois suomesta veronmaksajien piikkiin. Ei välttämättä huono vaihtoehto köyhälle miehelle maailmassa jossa epävakaus suomen rajan vieressä lisääntyy etkä halua joutua kuolemaan sotaan maan puolesta josta et omista lapiollistakaan, joka usein on tilanne köyhemmillä sivistystä omaavilla miehillä.

    Populistinen virhepäättely perustuu siihen, että oletetaan, että tämä maa on automaattisesti ja pysyvästi joku palkinto kaikille ihmisryhmille mitä se ei automaattisesti ole. Populistit pyrkivät itse hajottamaan kaikki ne asiat mitkä edes tekevät mistään maasta puolustamisen arvoista alunperinkään.

  9. 9

    Saku Timonen sanoo

    Selvästi ilmoittamani kommenttien moderointityyli tuntuu olevan joillekin ylivoimaisen vaikeasti ymmärrettävä. Voitte jatkaa nimimerkeillä rähisemistä vaikka maailman tappiin, jos luulette päihittävänne ylläpitäjän. Minulta menee sekunnin murto-osa kommentin lopulliseen poistamiseen.

  10. 10

    Eero Heikkinen sanoo

    Turkissa Erdogan jo suitsii demokratiaa, joten eiköhän siellä kohta ole Halla-ahon mielestä asiat tolallaan 😉

  11. 11

    hh sanoo

    Kielenkäyttösi on kyllä kekseliästä mutta itsetietoisuutesi hehku ylittää sen reippaasti ja peittää asiasi kun sellaista on? Tyylisi tuntuukin tietoisesti valitulta, no, mikäs siinä mutta mollaamiselta tämä ulkopuolisen korvissa kuulostaa.

    Ehkä on niin että rauhallinen tyyli ei tuo lukijoita? Olkoot tämä.

  12. 12

    Juha Ylä-Lahti sanoo

    Eli jos nyt oikein ymmärsin, Halla-Ahon tarkoituksena on sanoa että jos kerran Turkissa Erdogan pääsee diktaattoriksi kansan avulla demokraattisesti, on oikein muuttaa demokratiaa Suomessakin epädemokraattisemmaksi, niin että perussuomalaiset ja muuta aateveljet pääsisivät vallan oikealle puolelle hallitsemaan suomalaisia, joista suurin osa ei jaa heidän, tuota, ns. maahanmuttokriittisyyttään, eivätkä näe mikä on heille hyväksi..? Ja hallitsemaan toisella tavalla ajattelevia ja toisen näköisiä suomalaisia keinoilla, jotka ovat, tuota, vähemmän demokratian mukaisia..? (Anteeksi pitkä virke.)

    Halla-Ahaon troijalainen silmänkääntötemppu ei juuri eroa esimerkiksi Tynkkysen haperosta logiikasta, vaikka pidänkin herran älyllistä kompetenssia roimasti parempana kuin tämän toisen. Ei mene minulle läpi. You are fired, sanoisi Trump.

    Onneksi Suomen perustuslain muuttaminen ei ole niin helppo homma kuin tavallisen lain tai asetuksen muuttaminen. Turkin demokratian perustusten lahoudesta en tiedä.

    Voisi kai sanoa samalla kaksien rattaiden logiikalla, että jos laki joskus vapauttaa ilmiselvän syyllisen, niin laki ei ole itseisarvo, ja silloin lakia pitää muuttaa keinoksi rangaista syyllisiä? Näinhän itseasiassa tehtiin esim. Yhdysvalloissa pari kolme vuosisataa aina pitkälle 1900-luvulle saakka. Silloiset ja nykyiset lynkkaukset kantavat hedelmää nykypäivänäkin pahoin tulehtuneessa ilmapiirissä.

    Asiat eivät ole koskaan niin fundamentalistisen helppoja kuin monet perussuomalaisista vaikuttajista ainakin tuntuvat antavan ymmärtää. Ei minullakaan ole sellaista ihmepilleriä, jonka suomineito hotkaistuaan pääsisi kaikista isoista ja pienistä, oikeista ja luulotelluista, ongelmistaan. Kannatan tietysti väkivallattomuutta (henkistä ja fyysistä), lakien kunnioitusta ja demokratiaa sen nykymuodossa: läpinäkyvyyttä, tasavertaisuutta, ihmisarvon kunnioitusta, vapauksien (esim. lehdistön-, uskonnon- ja mielipiteen-) kunnioitusta, koulutusta, tasa-arvoa, kaikkien osallistumismahdollisuutta kykyjen perusteella, ei aseman perusteella, ja mainittua lakien ja perustuslain vaalimista.

    Näitä tahdon noudattaa tinkimättömästi, eli olen siis ilmeisesti äärisuvakki, se paljon puhuttu vastapuoli. 😉

    • 12.1

      Juha Ylä-Lahti sanoo

      Korjauksena, po. ”silloin lakia pitää kiertää keinona syyllisen rankaisemiseksi” Asian pihvi (itseisarvous) ei tietysti muutu, vaikka itse vertaus ei olekaan täysin yhtenevä.
      Jopa äärisuvakki voi joskus kompastua 😀

  13. 13

    Jari Kähkönen sanoo

    Populismi tapaa olemaan sellaista, että on aina vain jokotai -vaihtoehto. Joko kaikki onnistuu kaikessa heti tai yhden epäonnistuminen yhdessä yhden kerran on kaiken loppu. Ei elämä niin mene. Kiusallisinta siinä on juurikin se, että menipä tänään kuinka tavaisiin tai tonttiin hyvänsä niin piruvie silti se huominen tulee aina. Halla-aho on korkealentoinen filosofoija, joka ei itse varsinaisesti koskaan sano rumasti, mutta johdattelee sujuvasti lukijansa toivottuun johtopäätökseen. Sakun ylösnostama kirjoitus on hyvä esimerkki tämän viisastelijan sovelluksesta. Ei Turkki tapauksena vielä paljon demokratiasta kerro, koska demokratian varjelijat eivät toimi ja koko ajatusta ei ole alkuunkaan riittävästi jalkautettu sen kansan pariin.

    Juuri sitä populistin sisäisesti ristiriitaista logiikkaa on se, että voidaan samaan aikaan puhua demokratiasta, kemalistisesta ylhäältäpäin käskyttämisestä ja poliittisesti sekaantuvasta ellei suorastaan saastuneesta armeijasta. Tahtoo eli ei, tästä päästään vonneguttilaiseen kysymykseen:”Jos olet niin fiksu, mikset ole rikas?” Kysymys ei ole todellinen vaan kuvaava esitys alistavasta ajattelusta, jonka merkitys ei ole ilmeinen sisältönsä. Tarkoitus on iskeä ilmat pihalle kysyttävältä henkilöltä, koska ruåttalaisittain sanoen lyöjän ja lyödyn välinen yhteiskunnallinen solidaarisuus puuttuu. Ei populisti halua parempaa demokratiaa, vallan se haluaa, ja jotkut populistit haluavat lisäksi selittää lyöjän sekä lyödyn ihmisarvoa vailla oleviksi olennoiksi keitä tulee soveltuvin menetelmin erikoiskohdellen sortaa.

    Valitettavasti poliitikassa on useita keille sen tekeminen on lähinnä osoitus heidän potemastaan henkilökohtaisesta ongelmasta. Heistä puhutaan esimerkiksi poliittisina eläiminä, kun oikeammin ottaen tarkoitetaan loputonta huomionkipeyttä ja täydellistä häpeän sekä syyllisyydentunnon puuttumista. Näitä on jokasorttia: suuri julistaja, pillupoliisi, tahtoo koskettaa ihmistä, kostaja ja vaikka sun mitä. Siksi voidaan päästä nixonmaiseen vallankäyttömalliin, jossa on velkaa ylipäällikölleen oikeuden muuttaa mieltään tai on velvollisuus olla ”vain tottelematta määräyksiä”. Populistien autoritäärinen antiliberaalisuus ja pessimismi niin maailmankuvassa kuin ihmiskäsityksessäkin voi siis saada aikaan pahaa jälkeä. Voivoi Jussi, kun ei se demokratia ole sen paremmin väline kuin itseisarvokaan.

  14. 14

    Benny Tulirinta sanoo

    ”laiton siirtolainen ei ole maahanmuuttaja ja mustan yhteison ongelmat ovat mielestani muualla kuin poliisin voimatoimissa: 73% perheista on yh- perheita. Black lives matter movement ei ole lainkaan kiinnostunut black-on-black vakivallasta, vaan ainoastaan vallasta.”

    Tämä on tyypillisin esimerkki argumentointivirheestä, jolla yritetään viedä huomio pois alkuperäisestä funktiosta. Se on myös tyypillinen virhe legalisoida alistetun väestönosan oikeus samanarvoiseen elämään valtaväestön kanssa. Esimerkiksi Suomen romanit ovat joutuneet ja joutuvat elämään tämän argumentointivirheen kanssa jo vuosisatoja Suomessa. Nykyään tämän samaan argumentointivirheen kohteeksi ja ”perheeseen” liitetään usein myös työttömät ja köyhät.

    Jos tämä 73% mustien yh-perheiden (lukuun olisi kiva saada lähdeviittaus) pitää paikkansa, kyse ei tietenkään ole rodusta, vaikka totta luultavimmin on, että se johtuu ihon väristä koska amerikan mustaa väestönosaa on poljettu ja syrjäytetty jo virallisen orjuudenkin jälkeen vuosikymmeniä halvemmin palkattuna ja sitä kautta huonommin kulutettuna väestön osana. Puhumattakaan nyt Yhdysvaltain yksitysestä vankeinhoitojärjestelmästä, josta osa on pörssinoteerattua, joka saattaa helpostikin suosia järjestelmässään heikoimpia väestönosia.

  15. 16

    Markku Tamminen sanoo

    Saksassa on aloitettu kampanja internetissä vihapuhetta vastaan, jossa neuvotaan miten tulisi toimia kun kohtaa vihapuhetta. ”Toimivin keino vihapuhetta vastaan on huumori, uskoo kampanjan vetäjä Konstantina Vassilou-Enz”.

    ”On tieteellisesti todistettu, että suurin osa vihakommenteistä eivät perustu faktoihin vaan ovat emotionaalista laatua, jolloin ei pääse tavoitteeseen faktoihin perustuvilla vasta-argumenteilla”.
    Kampanja on Eurooppa-neuvoston aloite, joka on julistanut huomisen päiväksi viharikollisuutta vastaan.

    http://www.spiegel.de/netzwelt/netzpolitik/hasskommentare-im-netz-neue-kampagne-setzt-auf-meme-baukasten-a-1104119.html

  16. 17

    Ilkka Vaittinen sanoo

    Rip Ataturkin länsimaalainen ja vapaampi Turkki.

    Tervetuloa Sharia ja Allah

  17. 18

    Rintsu sanoo

    Autovertaukset on aina kivoja, eiks je?
    Millainen on populistin mielestä hyvä auto?

    Kysyttäessä hän vastaa, että: ”No, hyvä”.
    Montako henkeä siihen pitää mahtua? – ”Vähintään seitsemän mutta mielummin 40″
    Kuinka sen pitää kulkea? – ” 0 – 100 neljä sec”
    Paljonko se saa kuluttaa? – ” 3l/100km”
    Mitä se saa maksaa? – ”No sen pitää olla halpa. Hyvä ja halpa”.

    Kaikkia tommoisia autoja on.
    Mutta populisti puhuu koko ajan samasta autosta. Persumobiilista.

  18. 19

    Seppo Paakkinen sanoo

    En yhtään ihmettelisi jos paljastuu, että Erdogan oli itse junailemassa ”vallankaappausta”! Epäonnistunut ”kaapaus” voitiin näin hyödyntää oman vallan vahvistamiseen!

    On hyvä myös muistaa, että eräs presidentti järjesti sopivasti kerrostalojen räjäytykset saadakseen sopivasti sodan aikaiseksi jolla vahvistettiin kansalliskiihkoa ja put put putsatiin vastustajat pois jaloista pitkillä vankeustuomioilla!

    Helppoa kun on väkivaltakoneisto lähellä ja moraali
    kaukana!