Paljon mahdollista

– Kuten poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen viikko sitten sanoi, ei iskun mahdollisuutta Suomessa voida kokonaan sulkea pois. […]

Ampumistapauksia, joissa lopulta ampuja on surmannut myös itsensä, on tapahtunut lyhyen ajan sisällä useita. Kilpeläinen kuitenkin toivoo, etteivät tämän kaltaiset laajennetut itsemurhat olisi nyt kehittymässä muoti-ilmiöksi.

– Varsin usein kuitenkin näistä uutisointi saattaa innoittaa mieleltään häiriintyneitä ja sairaita ihmisiä matkimaan ja toteuttamaan samankaltaisen teon.

Näin pohdiskeli poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen MTV:lle Münchenin iskua, josta jo olette kuulleet ja lukeneet. Ampuja joko huusi ulkomaalaisvastaisia iskulauseita  tai ei huutanut. Joidenkin lähteiden mukaan hän huusi Allahia. Nauhalle tarttuneen keskustelun perusteella tämä 18-vuotias Iranin ja Saksan kansalainen vaikuttaa lähinnä kusipäältä, joka päätti tehdä laajennetun itsemurhan. Hänellä näyttää olleen pakkomielteenä joukkomurha.

Onhan näitä nähty meilläkin. Myyrmannissa räjähti vuonna 2002 ja Sellossa ammuttiin vuonna 2009. Tekijän tarkoitus on vain tappaa, motiivi on sivuseikka.

Kuten poliititarkastaja Kilpeläinen sanoo, niin iskun mahdollisuutta Suomessa ei voida sulkea pois. Hän lisää, että turvallisuusviranomaiset kuitenkin seuraavat tilannetta koko ajan ja pyrkivät ennaltaehkäisemään tällaisen teon Suomessa.

Minulla on turvallisuusviranomaisille taas kerran vihje. Käykääpä katsomassa Rajat kiinni-liikkeen Facebook-sivua ja miettikää, olisiko siellä mahdollisesti joku mieleltään häiriintynyt tai tasapainoton, joka voisi innostua toteuttamaan samankaltaisen teon. Siellä jutut käyvät koko ajan hurjemmiksi. Liikkeen valkyyria aikoo luoda aivan uuden väkivallan tason maahanmuuttajia ja suvakkeja vastaan.

kaukinen 22.7.16

Kun johtaja aloittaa, niin laumahan on kekseliäs. Näyttää ihan siltä, että jotkut ovat pyöritelleet sotaa ja raakuuksia mielessään jo kauan ja nyt mielikuvituksen tuotokset julkaistaan ihan avoimesti. Maailmanpolitiikkakin menee iloisesti sekaisin, kun Rajat kiinni-porukka alistaa Donald Trumpin johdolla muslimit paarialuokaksi. Myös Anders Behring Breivikiä muistetaan lämmöllä.

kerkko

lindroos

kukkonen

uimaan

Vitsiäpä tietenkin, semmoista kesäistä hupsuttelua, kuten nykyään kuuluu sanoa. Ainakin siihen asti, kunnes jysähtää. Poliisitarkastajaa vielä kerran siteeraten:

Varsin usein kuitenkin näistä uutisointi saattaa innoittaa mieleltään häiriintyneitä ja sairaita ihmisiä matkimaan ja toteuttamaan samankaltaisen teon.

***

Kommentoinnissa vanha sääntö: Vain omalla etu ja sukunimellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu. Kerran bannatut älkööt vaivautuko yrittämään.

Kommentit (28)
  1. mirjami virtanen
    23.7.2016, 14:09

    Tillasen fantasiat: sitten teidät tapetaan meidän (eli rk-porukan) toimesta, kun he ovat “voittaneet” olidi mielestäni jo tutkintakamaa. Nätti naiskiihoittaja wiik saa miehet myös hurmok
    siin. Ihan varmasti joku kohta tekee”hyvinkäät”, kun tuntuu että me muut suomalaiset olemme se vihan kohde. Hirvisaari näyttää olevan wiikin taustalla. Sikäli sääli tätä naista, kun hirvisaari ottaa jonkun suojelukseensa, se enteilee avioeroa (eronen, saarni) . En tiedä mitä tämä valkyria wiik opiskelee muttei hänkään ole ajatellut ettei netti unohda. Miten työhön pääsyyn vaikuttaa ääritausta ?

  2. Jussi Alatalo
    23.7.2016, 14:09

    Sairasta tuollainen kirjoitus.. :/ Mutta en ihmettele jos ihmiset alkavat vihamaan/pelkäämään, molempia siis.. Tuolta lähi-idästä tulleita.. Tätä vauhtia jos tilanne jatkuu niin ei mene kauaa kun oikeasti Saksassa saksalaiset, Suomessa suomalaiset alkavat latomaan maahanmuuttajia.. Ei se olisi mikään ihme.. Ja todella harmillistihan tämä on.. En tahdo puolustella kumpakaan puolta..

    1. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016072321949081_ul.shtml

      Se saksan ampuja näytti olevan enemmän syrjäytynyt, joka flippasi jatkuvan hommafoorumi persupopulisti tyylisen vittuilun ja kiusaamisen takia jota nuo porukat lietsovat ongelmissa olevia ihmisiä kohtaan. Enemmän tuolla ammuskelulla oli yhteyksiä kouluampumisiin kuin terrorismiin. En ihmettelisi vaikka paljastuisi, että tekijää on rajusti koulukiusattu vuosien ajan.

      Lisäksi tekijä vastusti Saksan tylyä työttömien kohtelua, jota hän kutsui “valtiolliseksi käsittelyksi”. Työttömien tyly kohtelu ruokii vihapuhetta työttömiä kohtaan joka sitten lietsoo väkivaltaa varsinkin kun syrjäytyneiden jonoon päätyy satunnaisesti talouskriisin seurauksena yhä enemmän huippuälykkäitä ihmisiä, joilla saattaa olla jopa yliopistokoulutus. Järjestelmän laatineet taas eivät laskelmissaan ottaneet tätä huomioon, että järjestelmästä tulee pysyvä tapa elää monille eikä vain joku yhteiskunnan yksinkertaisimman ja heikossa kunnossa olevan porukan säilytyspaikka.

      1. Uusimpien tietojen mukaan on alettu epäillä, että Saksan kauppakeskusampuja on saattanut ottaa mallia Breikvikistä:
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001225686.html

        Isku tehtiin Breikvikin iskun vuosipäivänä sen lisäksi jossain uutissa on mainittu, että tekijän kotoa on löydetty Breikvikin iskua käsittelevää kirjallisuutta.

        1. Minna Ylitalo
          23.7.2016, 18:22

          Ampuja oli 18-vuotias David etunimeltään ja poliisi on löytänyt tämän huoneesta joukkoampumista käsittelevää materiaalia, jonka mukaan tämä on ihaillut Breivikiä ja kouluampumisia. Kuolonuhritkin ovat sen linjan mukaan lähinnä n. 14-21 vuotiaita.

Kommentointi suljettu.