Populismin takana pimeys

– Miksi Suomessa vihervasemmistolainen mädättäjä(tyhjän)toimittaja saa syyllistyä vihapuheeseen, kiihottamiseen kansanryhmää vastaa ja poliittiseen rasismiin? Miksi tällaisista aiheista vaietaan? Olisiko korkea aika aloittaa lehdistön puhdistukset?

– Puolue tarvitsee uudistumista ja uuden johtajan, johtajan joka ei kumarra muuhun kuin oman kentän ja äänestäjien suuntaan.

– Potkupallo sitä, potkupallo tätä. Pallon potkinta pitäisi kieltää lailla. Eurooppaa ravisuttelee vakava pakolaisongelma ja potkupallosta vaan puhutaan.

Tällaisia kirjoittaa sosiaalisessa mediassa mies, joka on ilmoittautunut puolueensa puheenjohtajaehdokkaaksi. Hän on Riku Nevanpää, Satakunnan perussuomalaisten hallituksen jäsen ja äärikansallismielisen Suomen Sisun varapuheenjohtaja. Suomen Sisun puheenjohtajana toimii kansanedustaja Olli Immonen (PS).

Saattaa olla, että kesähelle on pehmittänut miehen pään. Jos hän on tosissaan, niin hän on saattanut innostua liikaa Turkissa meneillään olevista puhdistuksista ja haluaa sellaiset myös Suomeen. Joka tapauksessa hän on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka haluaa kieltää kaiken itseään ärsyttävän ja tehdä kieltämisestä koko poliittisen toimintansa sisällön.

Nämä ajatukset kumpuavat jostain käsittämättömästä sielullisesta pimeydestä. Vaaditaan puhdistuksia virkamiehistöön ja toimittajakuntaan, halutaan kieltää jalkapallo ja Pokemon Go-peli, halutaan itse olla se suuri Johtaja, joka toteuttaa kaikki nämä puhdistukset. Sanalla sanoen halutaan kaikki mahdollinen ja mahdoton valta itselle ja samoin ajattelvalle kannattajakunnalle. Kaikki muut pitävät sitten turpansa kiinni.

Häntä ei häiritse ollenkaan se tosiasia, että Suomessa on sananvapaus ja myös perussuomalaisia saa arvostella. Minkään puolueen jäsenet eivät ole rikoslain tarkoittama kansanryhmä, jota vastaan kiihottaminen on kriminalisoitu. Hän haluaa itselleen täydellisen vapauden mellastaa ja samalla estää kaikkia muita arvostelemasta itseään. Hän menee niin pitkälle, että haluaa määräillä jopa sosiaalista mediaa.

13895034_1559823364325932_7884121380116701592_n

riku nevanpää fb

Tällaisia ihmisiä eivät tosiasiat yleensäkään häiritse. Minulle he näyttäytyvät naurettavina öykkäreinä, joilla ei pitäisi koskaan olla mitään asiaa mihinkään päättävään asemaan. Kuitenkin Nevanpää on päässyt omassa puolueessaan ja Suomen Sisussa yllättävän pitkälle. Turkissa öykkäri on päässyt presidentiksi asti.

Pitkälle on päässyt myös perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen ja nyt hän on edennyt poliisin tutkittavaksi epäiltynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämä on yllätys varmasti vain Tynkkyselle itselleen, mutta hänellekin vain teeskennelty yllätys. Hän on koko kesän kokeillut missä lain raja kulkee ja nyt asia saattaa hänelle viimeinkin selvitä. Ilman valtavaa itkua ja parkua se ei kuitenkaan tapahdu, vaan pääsemme todistamaan ennennäkemätöntä uhriutumista. Ajojahtia, mielipidevainoa, sananvapaus on riistetty, perussuomalaista sorretaan, muuta saavat sanoa, mutta minä en. Olen varma, että Tynkkynen ei suostu julkisesti ymmärtämään rikoslain asettamia rajoja, kuten ei ole tehnyt tähänkään asti.

Nevanpää vaatii jalkapalloa kiellettäväksi ja Tynkkynen on kunnostautunut useammankin kerran vaanimalla kameran kanssa perinteisesti pukeutuneita musliminaisia.Tässä meillä on kaksi sellaista miestä, jotka näyttävät populismin kaksinaamaisuuden sille, joka osaa katsoa. Itselle vaaditaan rajatonta sananvapautta ja jopa oikeutta tehdä omasta mielestään tarpeellisia puhdistuksia, mutta itse ei kunnioiteta toisten sananvapautta, ei solmittuja sopimuksia eikä edes ajatuksen, harrastusten ja pukeutumisen vapautta. Populisimin takaa näkyy synkkääkin synkempi pimeys.

Millainen luulisitte Suomen olevan, jos tällaiset pimeydessä vaeltavat kapeakatseiset populistit pääsisivät valtaan?

Ihan oikein, sehän olisi talebanivaltio, Isisin kalifaatti tai vähintään Erdoğanin Turkki.

Vai onko taas kyseessä viaton ja hassunhauska hupsuttelu? Varmaan on, jos Timo Soinilta kysytään ja hän sattuu olemaan vastaamispäällä.

***

Kommentointi vain omalla etu- ja sukunmiellä, jos kanssani ei ole muuta sovittu.

Kommentit
  1. 1

    Vesa Sorvoja sanoo

    Elämä on osa jalkapalloa.

    Vai oliko se sittenkin, että elämä on vain osa jalkapalloa.

  2. 2

    Heli Heikkinen sanoo

    Ja sitten pitäisi pystyä käymään järjellistä keskustelua näiden kanssa.

  3. 3

    Sami Laakso sanoo

    Miten voi kuvitella olevansa minkään puolueen puheenjohtaja, jos ei edes ymmärrä sosiaalisen median käyttöehtoja?

    • 3.1

      Eetu Saarinen sanoo

      Herra puheenjohtajaehdokkaan logiikka on että koska fyysistä allekirjoitusta ei ole niin sopimusta ei ole, siitä huolimatta että rekisteröinnissä vaaditaan että painaa sitä ”hyväksyn käyttöehdot”-laatikkoa. Samalla logiikalla voitaisiin sanoa että verkkokauppatilaukset tai sähkösopimukset eivät myöskään ole pitäviä sopimuksia, koska niissä ei fyysistä paperia allekirjoiteta.

  4. 4

    Tommi Nummelin sanoo

    ”– Miksi Suomessa vihervasemmistolainen mädättäjä(tyhjän)toimittaja saa syyllistyä vihapuheeseen, kiihottamiseen kansanryhmää vastaa ja poliittiseen rasismiin? Miksi tällaisista aiheista vaietaan? Olisiko korkea aika aloittaa lehdistön puhdistukset?”

    ”Poliittinen rasismi” on jännä termi sellaisen suusta, jonka mielestä pekonin tyrkyttäminen muslimimuksuille ei ole rasismia, koska islam ei ole rotu. (Ilmeisesti jäätävä muukalaisvihamielisyys ja liripäisyys on jotenkin ratkaisevasti parempi juttu.)

    Mikä hitto näillä persuilla edes on, kun kuvittelevat pekonin olevan jotain muslimikryptoniittia?

  5. 5

    Jussi Pelkonen sanoo

    Kävin herra Nevanpään kanssa hetken jo yksityistäkin FB-keskustelua.

    Se ei johtanut juuri mihinkään.

    Mainitsin hänelle kyllä Yleisradion Suomen laissa määritellyistä tehtävistä ja totesin, että PS-puolueen on tehtävä aika paljon töitä, jotta demokratiassa lakia voidaan muuttaa.

    Hän vastasi suunnilleen (nyt parafrasoin omasta muististani), että jossain vaiheessa eduskuntavaalit eivät enää ratkaise.

  6. 6

    Kiki sanoo

    Olen nyt pilkallinen pilkunn*ssija ja huomautan Nevanpään omasta kirjoitusasusta. Hän kirjoittaa kahdesti ”puhdituksia”, kun puhuu Ylestä. Kannatan, että Ylelle pitää antaa lisää puhtia. Puhdistuksista olen eri mieltä. Nevanpää kuten Tynkkynenkin rähisevät sananvapaudesta ja keskustelun yksipuolisuudesta, kun ihmiset ja toimittajat kehtaavat ilmaista erilaisia mielipiteitä, ja tarjoavat lääkkeeksi entistä kapeampaa sananvapautta ja yksimielisyysjärjestelmää. Tarvitseeko tästä sanoa enempää?

    Tai voinhan minä sanoakin: näistä aineksista on diktaattorit kaikkina aikoina tehty. Mutta onhan se surullista heille, kun olisi diktaattorin halut mutta pikkumiehen kyvyt ja lahjat. Itsekin suren joskus piloillani sitä, että olisin sopinut erinomaisesti oopperadiivaksi: on kokoa ja sivistystä, osaan suunnilleen kaikkia oopperan kieliä, on hyvää muistia ja näyttämökokemusta. Ei puutu kuin yksi asia: ääni. Mutta en minä siitä huolimatta halua listiä oopperajärjestelmää ja siihen kuuluvia ihmisiä kunnes kelpaisin oopperadiivaksi oopperadiivan paikalle tällä äänellä. Kun minulla sattuu vielä olemaan jonkun verran järkeä ja suhteellisuudentajua jäljellä.

    • 6.1

      Minna Ylitalo sanoo

      ”Puhdistus” on päivän sana. Kun nämä uhmaikäiset oppivat puuhakerhoissaan uuden sanan, niin jokaisen suuruudenhullun rotuhygieenikon pitää saada käyttää sitä ulostulossaan.

    • 6.2

      Jussi Pelkonen sanoo

      Uusia (siis ”uusia”) sanoja tämän Nevanpään postauksista löytyy.

      Niitä ovat esimerkiksi (en laita näitä nyt enää lainausmerkkeihin, koska se kestäisi liian kauan – kunhan listaan osan niistä tähän):

      vihervasemmistolainen
      mädättäjä(tyhjän)toimittaja
      yleisvalhemedia

      (Ei, en jaksa enää – enkä halua tuhlata aikaani jonkun sellaisen ihmisen päivityksiin, että minulle herää kysymys itse päivittäjästä: ”Onko hän täysjärkinen?”)

  7. 7

    Jukka Huikari sanoo

    no mutta katsokaa tuota Kiemunkia, ihan sairasta kommenttia siellä. ja jos katsoo Suomi ensin liikettä, ja varsinkin niiden videota viime viikon tapahtumasta, jossa ranskalainen mies käytti puheenvuoron, käsittämätöntä jos tämä mies ei saa mitään syytettä.
    Missä näiden ihmisten alkeellisimman käytöstavat? Vai onko niin, että pääsylippu persuihin vaatii moista puhetta?

    • 7.1

      Jussi Pelkonen sanoo

      En ole nähnyt videota, johon viittaat, mutta sen verran olen käynyt Kiemungin ja Suomi ensin -liikkeen edustajien kanssa, että olisi mukava(sic!) nähdä, mitä siinä on tapahtunut.

      Laita linkki!

      • 7.1.1

        Johannes Keränen sanoo

        Videoita on useita ja jos viestissä on linkki se ei näy ennen kuin hyväksytään, joten totean että youtubesta löytyy hakusanoilla ”suomi ensin itis” ja uusimman mielenosoituksen päivämäärä oli 5.8.

        Siellä tosiaan kiistettiin jopa muslimien oikeus olla olemassa ja voitaisiin tulkita kehoituksena kansanmurhaan.

  8. 8

    Angie sanoo

    Eikö tällä persujen typeryydellä ole mitään rajaa? Aina kun luulen, että nyt on kyllä pohjat tehty, niin aina jostain kolosta kömpii uusi persu entistä typerämpien juttujen kanssa. Mä varmaan elän satavuotiaaksi kun nauran aina ihan kippurassa kun luen Uuninpankkopoikaa. Kiitos Saku! Vakavasti ottaen, ei tässä kyllä oikeasti ole mitään nauramista, mutta ilman naurua tätä persuääliömäisyyttä ei jaksais…

  9. 9

    Sauli sanoo

    Perussuomalaisten pölhösiivellä on meneillään jäsentenväliset. Kuka saa tehtailtua isoimman aivopierun ja nimensä mädätysmedian etusivulle. Aikansa näille pölhöille jaksaa naureskella, mutta sitten muistuvat historian opetukset mieleen, natseille aikansa naureskeltiin.

    Rikut ja Sebut ovat sellainen sananvapauden syyhy, että mitä enemmän niitä raapii, sitä enemmän se alkaa kuumottaa ja levitä. Ilman facebookin seinää, nämä pellet olisivat kylänraitilla yksin huutavia kylähulluja, nyt ne perkeleet ovat kokonainen puolue.

    • 9.1

      Angie sanoo

      Olet Sauli oikeassa. Ei pitäis naureskella. Todella vakavan tästä persupölhöilystä tekee se, että tää puolue on hallituksessa. Ja muut hallituspuolueet hiljaa hyväksyvät tämän demokratian halveksimisen. Itse asiassa naurun jälkeen hiljaiseksi vetää…

      • 9.1.1

        Rintsu sanoo

        Minä ihmettelen kauanko ovat hallituksessa.
        Nimittäin rajatkii – suomiensin – suomensisu yms porukoiden äänillä saisi ehkä yhden paikan Perähikiän kunnanvaltuustossa – jos osaisivat päättää kuka sen saisi. Liian monta johtajaksi haluavaa joten nekin äänet jakautuisivat pieniin kuppikuntiin.
        Nämähän ovat jo itse tekemässä pesäeroa perussuomalaisiin, koska Soini ja Halla- Aho ovat mielestään liian lepsuja.

        Valtaosa perussuomalaisten jytkyn äänisaaliista tuli muihin puolueisiin pettyneiltä jotka olettivat perussuomalaisten olevan jonkinlainen vaihtoehto. Heille on nyt viimeistään paljastunut, että paljon porua – vähän villoja. Ja puolueen kannatus laskee nopeammin kuin se lehmän häntä. Ja laskua vauhdittaa se, että puolueessa eniten äänessä ovat ne pahimmat öyhöttäjät joilla ei koskaan ole mitään järjellistä sanottavaa ja joiden oma kannatus on olematonta.

  10. 11

    Mauri Pulkkinen sanoo

    Joillekin demokratia on enemmistön diktatuuria. Joillekin on syntynyt niin valaistunut olo, etteivät sitä muut ymmärrä. Jotkut haluavat oman valaistumisensa vaikka väkisin kaikkien päähän.

    Nämä ajat ovat minulle myrkkyä. Demokratiassa näen paljon puutteita, mutta vielä enemmän diktatuureissa. Vain hetkittäin tunnen olevani absoluuttisen oikeassa, usein väärässä, enkä osaa lukea lähimmäisteni ajatuksia oikein. Olen iloinen, jos joku jakaa näkemykseni kanssaan, mutta yhtä iloinen olen siitä, että lähimmäiseni avaa minulle debatissa näkökulman, jota en ole itse keksinyt.

    Olen varmaan niitä, joita oltaisiin ensimmäisenä viemässä saunan taakse lopetettavaksi. Se olisi hatunnoston arvoinen suoritus, jos nämä pohjolan vetelät valaistuneet ”välkyt” sen kykenisivät tekemään, mutta sitten ei olisi päätä, mistä hatun nostaisi. Jokin muu tapa saada minulta kunnioitusta olisi parempi, mutta pahoin pelkään, että aikani ei riitä sellaisen ihmeen toteamiseen.

  11. 12

    Kaija Hanni sanoo

    Äidilläni oli tapana sanoa, että, se puhdistaa, jota ahdistaa. Olen havainnnut, että lause pitää paikkansa, valitettavasti.

  12. 13

    Hannu Ala-Olla sanoo

    Kai se nyt on päivänselvää, että ’yritys’ kieltää julkisella facebookseinällä kirjoitetun lainaaminen ei ole yritys estää lainaamista vaan edistää sitä.

  13. 14

    jore puusa sanoo

    Voivoi…minun ei enää pitäisi turhaan mäkättää, mutta vielä yhden kerran….nuo threadissa mainitut tahot haluavat täsmälleen sitä, mitä annatte heille. Menkää Itähelsingissä räkäisimpään pubiin ja kuunnelkaa pari tuntia. Sitten miettikää kenelle näiden kansankiihottajien yhtä räkiset tekstit on tarkoitettu.
    Minä en usko politiikkaa 40 vuotta journalistina tongittuani —että sanakaan siitä— mitä nämä nevanpääkiemungit kirjoittavat on aitoa heitä itseään ja tunnevaltaisia reaktioita..heidän viestinsä on harkittua skeidaa, jota he heittävät heikoimmin varustetun kansaosan silmille saadakseen itse nostetta. He tarvitsevat ja haluavat kaikin keinoin jokaisen kauhistuneen kommentin tästäkin threadista. Jokainen ”voikamalaanoitapersuja” sataa heidän laariinsa. Paha voittaa aina, koska hyvät ihmiset uskovat hyvyyteen.

    • 14.1

      Mauri Pulkkinen sanoo

      Saattaa olla, että elämänkokemuksesi oikeuttaa johtopäätöksesi. Voin varauksin yhtyä alkuosaan tekstissäsi, mutta viimeinen virke pakottaa kommenttiin.

      Jos virke pitäisi paikkansa, edellyttäisi se sitä, että hyvyyteen uskovat hyvät ihmiset ovat naiiveja. Niinhän ei asia todellisuudessa ole. Hyvien asioitten puolesta kannattaa kamppailla ja maailma olisi aivan erilainen paikka, jos hyvät ihmiset eivät olisi panneet kampoihin pahuudelle.

      Funtsaapa vielä kerran asiaa.

    • 14.2

      Minna Ylitalo sanoo

      Nevanpään fb-sivulla on vain pari hassua tykkäystä per päivitys. Tuntemattoman suuruuden täytyy siis tehdä kiemungit ja yrittää päästä otsikoihin muiden riekkujien imussa.

      Jos tämä Nevanpää ilmottautuu Perussuomalaisten puheenjohtajaehdokkaaksi, niin hänen puuhailujaan on hyvä pitää silmällä. Toisaalta siinä vaihessa peruspersujen kannatus on enää muutaman prosentin hujakoilla, joten sen puolesta toki paljon melua tyhjästä.

    • 14.3

      Angie sanoo

      Ei kannata olla liian pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Nää rasistit eivät voita tätä taistelua. Se juna meni jo – Suomi on monikulttuurinen maa ja Ramadania juhlitaan kauppakeskuksissa kuten jouluakin, halus rasistipersu tai ei. Aikaa ei voi kääntää taaksepäin.

    • 14.4

      Rintsu sanoo

      Noista räkäisimmistä kaljabaareista mutu- tuntumalla sanoisin, että puolia pitää ulkomaalainen. Kantapeikot taas ovat sellaisia, että heitä kiinnostaa saada juoda kaljansa rauhassa. Jos sinne joku eksyy ”öyhöttämään” mitä tahansa niin se häiritsee baarin rauhaa.
      Joten ei, ei sieltäkään löydy moiselle kannatusta.

      Huolestuttava asia on se, että sitä öyhötystä levitetään nyt hallituspuolueen siipien suojissa. Yksittäinen älämölöttäjä voi autiolla saarellaan huutaa älämölöään vaikka keuhkonsa pellolle eikä se kiinnosta ketään.
      Mut jos hallituspuolueesta käsin voi älämölöttää mitä tahansa niin jotain on pahasti pielessä.

      • 14.4.1

        jore puusa sanoo

        Jos sinne joku eksyy ”öyhöttämään” mitä tahansa niin se häiritsee baarin rauhaa.
        ———
        No miten vaan. Yksi sanoo – että pahuus ei voita. Minä sanon 40 vuoden lehtikuvaajakokemuksella – että voittaa. En muista yhtään ns. ”hyvän voittoa” tässä maassa.
        Istuin noissa räkälöissä kuukauden kuvaten eräälle skandilehdelle repparia kummankin persuvaalikiertueen aikana. Joukon teksti oli samaa skeidan ördeämistä -kuin näiltä demagogeilta tuli / tulee suusta.
        Väitän vielä kerran että persujen ja muiden rasistien ja fasistien ylin johto ei ole tyhmää, he ovat Sunzinsä lukeneet ja aivan selvästi vievät jengiä kuin pässiä narusta, heitä auttaa pahuus toki…. Pitäisi aina ajatella kuten šakissa, eteenpäin sitä mitä vastustaja tekee. Mutta käsitän -että on kiva olla yhtä hurmahenkisesti rasisteja vastaan – kuin he meitä suvakkeja. Sama individuaatio toimii — vaikka sitä ei millään haluaisi myöntää. Whatever. 1,5 vuotta sitten aloin työskennellä janitskinin rikoksia vastaan. Moni on tehnyt sitä samaa…ei mitään tulosta. Olen ollut parikymmentä kertaa yhteydessä poliisin ylijohtoon ym……. nada.
        Ennustan että pöly vain laskeutuu. Sensijaan -että mennään lankaan ja kiljutaan rajakkien kanssa kilpaa pitäisi yhdistää voimia ja vaatia viranomaisilta toimia ja heti sittenkin. Nyt rintama hajoaa – kun kaikki haluavat olla parhaita suvakkeja.
        Tämä taisi olla viides ”viimeinen teksti” aiheesta 🙂
        Taitaa jo piisata — sorry.

        • 14.4.1.1

          Heli Heikkinen sanoo

          Jore. Kerää ympärillesi samoin ajattelevien (mutta ehkä optimistisempien) ryhmä. Tässä yksi.

        • 14.4.1.2

          Rintsu sanoo

          Äläpäs nyt hyvä Jore Puusa vielä tee sitä viimeistä tekstiä tai ota viimeistä kuvaa.
          Jos kerrot istuneesi ”räkälöissä” kuukauden – tehden reportaasia – niin minä olen ikävä kyllä aikaa tappaakseni istunut moisissa viimeiset viisi vuotta.
          Ja voin vakuuttaa, että jos nurkkabaariini tullaan tekemään lehtijuttua niin jokainen kantapeikko katoaa muualle sillä silmänräpäyksellä.
          Ei todellakaan ole normaalia, että siellä pidettäisiin puoluekokouksia tai hurrattaisiin semmoisille jotka lähinnä häiritsevät normaalia arkea.

          Sinä journalistina pääset tai joudut tilanteisiin ja paikkoihin joissa on äärimmäisyyksiä. Mut niinpä sinun ei kannata päivystää nurkkabaarissani vaikkapa vuotta odottaen, että jotain uutisoitavaa tapahtuu.
          Kun yleensä ei tapahdu mitään.

          Niin ja uutisten mukaan minä asun yhdessä pahimmista lähiöistä.
          Vaikea kuvitella kun näin sata metriä ostarin vieressä ei nytkään kuulu kuin tuulen suhinaa ja linnunlaulua eikä näy ainuttakaan ihmistä.

          • 14.4.1.2.1

            jore puusa sanoo

            En vastaa nimettömille — mutta pakko selventää yleisesti, että tarkoitin viimeistä tässä nimenomaisessa blogissa. Tämän blogin aloitukset ja kommenttiketjut alkavat muistuttaa liikaa vastapuolta, että voisi toimia mukana…
            Minä olen lehtikuvaaja, en ole ollut tekemässä lehtijuttua. Olen KUVAAJA EN TOIMITTAJA. Ihmisten kyky kirjoittaa mediasta on lapsen tasolla. Se mitä minä teen — ei näy ihmisille – koska osaan ammattini. Tämä on totaalin turhaa…kun ei ole tietoa niin käsityksiä on sitäkin enemmän.

  14. 15

    Pauli Hanhiniemi sanoo

    Well. Tarvittaneen tämmöisiä ylilyöjiä, että nää nykyiset vallankäyttäjät näyttäisivät normaaleilta. Älkäämme menkö vipuun.

    • 15.1

      Heli Heikkinen sanoo

      Nykyiset vallankäyttäjät ovat antaneet apupuolueelleen yhden luun kaluttavaksi: rasismin ja muukalaisvihan luun. Kun muuta ei ole enää jäljellä, vähäosaiset on myyty – vain toiseuden vihaaminen on jäänyt. Sillä ratsastavat populistit, kun muuta ei enää ole, ja kun kaikki lupaukset on jo syöty.

      Näin pidetään hallitus kasassa, ja tehdään Suomen historian oikeistolaisinta politiikkaa. Muulla ei ole väliä.

  15. 16

    Seppo sanoo

    Kun persuista kasvoi Suomen toiseksi suurin puolue lähinnä entisten demareiden äänillä, niin nämä persujen ääriryhmät lulevat, että nyt heistsä tulee
    30-luvun tyyliin maata hallitseva natsipuolue, joka
    saa alistaa vihervasemmistoa, ei kristittyjä, ei suomalaista (arjalaista) alkuperää olevaa väestöä,
    journalisteja jne…
    Toivoa vain soppi, että ex-demarit tästä sen oppii
    minkä vihervasemmisto on persuista tiennyt
    jo ennen jytkyä. Myös demareiden pitäisi ajatella millaista väkeä he saavat takaisin persuista – kannattaako vastaanottaa ”tuhlaajapoikia ja tyttöjä”
    takaisin, jos eivät ole ottaneet oppiseen tästä korpivaelluksesta persulandian ihmemaassa!

  16. 17

    Joni Hiisivirta sanoo

    Minä ihmettelen, miksi maahanmuuttokriittiset syyttävät mediaa koko ajan maahanmuuttomyönteisiksi?
    Minusta toimittajat ovat joka kerta nypänneet uskonnon esille, kun uutinen on liittynyt muslimiin. Ei ikinä silloin, kun kristitty, ateisti tai joku muu on ollut kysymyksessä. Joten miten media rajakkien mielestä on islamisaation agendalla?
    Ja miksi medioiden toimittajia ei koskaan kritisoida siitä, että he julkaisevat tekijän uskonnon joka kerta ja vain muslimien kohdalla, kun samaa ei sallita keltään muultakaan? Elleivät Suomen mediat aktiivisesti rakentaisi muslimeista uhkakuvaa jatkuvalla erillismainitsemisella, ei ihmisillekään olisi syntynyt noita rajuja ennakkoluuloja.

  17. 19

    Juha-Pekka Reijonen sanoo

    Tuli heti mieleen A.W. Yrjänän parahdus Todellisuuksien yleiset luokat -biisin alussa.

    ””Minua on turha syyttää mistään. Minä olen aina ollut hyvien puolella!”

  18. 20

    Jari Kähkönen sanoo

    Kiittäähän persuja tulee. Nimittäin siitä miehentyöstä, että päästivät avoimesti kaiken kansan näkyviin sen ihmisvihan, uskonvainon ja sorron mikä oli edeltävät 15 vuotta kätevästi piillyt esimerkiksi niin sanotun maahanmuuttokritiikin takana. Se oli harkittua salonkikelpoisin piiloilmaisuin puhumista, kun kuitenkin vastaanottaja tiesi täsmällisesti mitä oli äänestämässä. Jos he eivät nyt olisi juosseet amokkia suoraan surman suuhun, olisi jäänyt tyystin tietämättä ettei 1990-luvun tökerönavoimesta rasismista olla kasvettu tai kehitytty mihinkään…siis hyvään suuntaan. Taloudellinen matalasuhdanne, globalisaatio tai poliittisen järjestelmän ongelmat ovat silkka tekosyy.

    Mitä siitä seuraa on kokonaan toinen asia. Ei juuri yhtään mitään, jos puolue kehottaa pitämään suunsa soukalla ellei pysty puhumaan asiallisesti, erottaa muutaman ja joku saa sakot+ne tavanomaiset tykötarpeet käräjiltä. Sitten voitaisiin alkaa puhumaan jostain edistyksestä, jos kantaväestön etuoikeuden (engl. white privilege) käsite tulee puheeksiotetuksi. Suomessahan ei perinteisesti ole ollut tätä ongelmaa, koska julmetun pikkutarkka ja raaka valta on ylhäältäpäin huolehtinut ettei kenenkään ole tarvinnut itsestään mitään luulla, esiintyä tai ”olla erikoinenkaan”. No, ikäänkuin rasismin voisi tyhjentävästi todeta määritelmällä, työntömitalla tai puhalluskokeella/testeritikun nuoleksimisella. Suomalainen ei halua ajatella tosiasiapohjaisesti tai tahtoa hyvää, jotka ovat ihmisyyden ja inhimillisen kanssakäymisen ainoat oikeat kestävät pohjat eli rasismin vastakohta.

    Ja kiitos persujen päinseinääjuoksun Suomen Mestaruuskisojen, myös maassa olleet radikaalin vihapuolueen esivaiheet ovat laskeneet väärin tulemalla esiin. Mitä muuta muka perjantainen Helsingin Itäkeskuksen mielenosoitus oli kuin kolossaalinen keskarin tai persun näyttö kaikille pitäjän ellei maan toiseuden piirissä eläville ihmisille? Jos auralainen puolihollantilaismies, siviiliammatiltaan hauturi, oli vielä kieli keskellä suuta ja turkulaisjenkki lähinnä mantrasi niin fransmannin jutut olivat kyllä jo ihan sitä itteään. Jos ei olisi ollut yhteistä linjaa hinaavia ja välinpitämättömän olkiaan kohauttavia hallituspuolue-Perussuomalaisia niin luuletteko heidänkään koskaan muuten radikalisoituneen tälläistä tekemään? Ehei. Mellakkaa ne eivät kuitenkaan saaneet aikaan, siitä kiitos niin että riittää ja viimeistään kyllin kiertämällä oikeaan osuu, mutta mellakan ne olisivat kuitenkin todellisuudessa halunneet.

    Siksi ei ole ollenkaan huonosti bloggattu Sakarilta, ettei populismilla ole sisältöä tai mitään yhteiskunnallisesti rakentavaa annettavaakaan. Siksi menneinä aikoina rasistit eivät olleetkaan populisteja ja jo kansakin nyrjeksyi pahemman kerran tökeröä työväenpuolueen ja -järjestöjen vastaista myrkynkylvöyritystä, kuten populäärikulttuuriviitteellä sanoen kaikki Pohjantähden alla -trilogiansa lukeneet muistavat. No, olihan siinä pahemman kerran projektiivisen identifikaation puolelle mennyt leiriajattelu ja blokkipolitiikkakin vielä mukana, mutta ei nyt siitä pidemmästi. Kantaväestön etuoikeus se oli silloin sielläkin työssään, ahtaan poissulkevaan määritelmään mahtuivat alussa vain oikealla puolella maan syntykonfliktissa taistelleet ja jäljemmin eivät kaikki hekään, kuten Lapualaisoopperassa laulettiin.

    Mutta ilman tätä historiaa, jonka päälle lämähti toisen maailmanrähinän jälkeinen myöhästynyt teollistuminen, kaupungistuminen, nuorisokulttuuri ja muu maailman muuttuminen, ei populismista kuitenkaan olisi ikinä tullut relevanttia vihankylvön välinettä. Johan sen nyt rumasanavie tiesi Alpo Ruuth -vainaakin jo 1970-luvulla, että oli oltu liian järjestelmäkeskeisiä ja sivuutettu kaikki jotka vähänkin poikkesivat muotista. Oli ne virkamiehet keillä oli kokardilakki, kauluspaita ja kravatti saappaiden, haalareiden sekä ryhmälle nimenkin antaneiden työrukkastenkin kanssa. No, esimerkiksi siis, tätä tarkoitan uuden tilanteen uudella kohderyhmällä, jolle populismi alkoi puhua ihan toisella tavalla.

    Suomalaisen populismin kantaisä oli älykäs, pitkälle koulutettu, koulutettu ja ongelmanratkaisutaitoinen mies joka pärjäsi suvereenisti niin pöllipinon päässä kuin rokokoopeilisalin parketillakin. Mitä joku nykyinen muutama oppinut tai pääosa porukkaa ketkä eivät ole kuin pelkkiä nimensäunohtaneita Googlen yliopiston verkkomaistereita ovat häneen nähden? Siitä se on kiinni, että kun ei suomalainen populismi pysy kasassa ja toimintakuntoisena ilman johtavaa karismaatikkoa sekä tiukkaa keskitettyä johtoa, joka monottaa vaikka koko puolueosaston ellei sen johto täytä paikkaansa. Jompaankumpaan kahdesta se on niillä mennyt aina. Nyt on ole enää varma, että onko Timo Soinilla edes syke ja aivosähkökäyrä.

    Johtajavaltaisuus, antiliberaalius, taantumuksellisuus, ihmisviha tai oikeusvaltion kieltävä vöyhääminen eivät taas ole missään määrin yksinomaan populistien juttu. Sellaisia houraileva ongelmapersoona voi uida sisään mihin tahansa puolueeseen ja pysyä piilossa kukaties hyvinkin pitkän aikaa. Ne on siellä tottuneempia havaitsemaan sekä käsittelemään vastaavia, miksi luulette populisteissa olevan sellainen määrä monipuoluekiertolaisia? Eikä se menestyvä poliitikkokaan, jota kaunistellen Homo Politicus -latinismein koristellaan, ole paljon sitä parempi. Hän on korkeintaan vähemmän törkeä tai enemmän harkintakykyinen eli ei tuo fasismisympatioitaan tai suorastaan sellaiseen viehtynyttä sieluaan esiin.

    Ehkä tällälailla ongelmalliset persoonat eivät jakaudu vain kahtia kriminelliin ja non-kriminelliin tyyppiin, vaan se kolmas linja olisi tunarit joista ei ole juuri muuta haittaa kuin mitä nyt vähän näköhaittaa/heistä lähtee lähinnä paha ääni. On siksi ollut perusteltua Sakarilta nostaa ylös myös tämä tunariosasto, jotteivät ihmisparan kivikautiset ominaisuudet ketään moisten kelkkaan hölmäytä. Juu ei, moni voi tosiaankin vaikuttaa mukavalta mieheltä…KUNNES HÄNET OPPII TUNTEMAAN. Kantaväestön etuoikeus on harha ja tässäkin se tulee vastaan, mätämuna oli nytkin vain joku johon luulit voivasi helposti samaistua. Oikeasti se oli siltikin vain pelkkä omaa etuaan kyttäävä huijari tai hirmuhallitsijaksi pyrkijä, jonka hovissa saa istua ainoastaan niin kauan kun on kunkulle itselleen hyödyksi.

  19. 21

    Kalle* sanoo

    Näitä aivopierujen Tonavan juttuja kun tavailen niin mietin kehen nämä voivat upota. Ja mieleen tupsahtaa Nigerian kirjeet, ns. 419 scam, joka on miljoonabisnes. Eli aina on niitä, ja paljon, jotka nielevät mitä mielettömintä tuubaa jos siinä tuntuu olevan itselle hivenen jotain kivaa. Vaikka vain tukea omille kipeille fantasioille.

    Toisaalta, jos tästä jäppisestä leipoutuisi persujen puheenjohtaja, niin eikö sen seurauksena jokainen perussuomalaisen puolueen jäsen väistämättä paljastuisi ihan aidosti pöntöksi? Siis niin totaalipöntöksi että mikään julkaisu, ei edes ne niljan mv-sivut, kehtaisi referoida heidän pullautuksiaan.

  20. 22

    Helena Solin sanoo

    Olen hämmästynyt tästä määrätyn aatesuunnan innosta kieltää julkisten tekstiensä lainaaminen ja kommentointi.

    Kun kommentoin suoria tappouhkauksia lähes päivittäin julkaisseen palstan keskusteluja ,palstanpitäjä piti lainaamista epäeettisenä,muttei tappouhkauksia.

    Tappouhkausten kommentointi ei ollut hänestä sananvapauden käyttöä,
    vaan ” ajojahti”.
    Tappouhkaukset sen sijaan olivat vain ” mielipiteitä”.

  21. 23

    Murkku sanoo

    Jostain syystä Perussuomalaiset, rajakit ym. vajakit lasketaan persuiksi. Eipä ole ihme, kun heidän retoriikassaan vihapuheessa mainitaan aina ”perse” tai ”paska”. Kovin ovat anaalisregressiivisiä.