Sakko ja oikeustaju

Rangaistus ei ole missään suhteessa mihinkään. Tunnen saaneeni rangaistuksen siitä, että maksan veroni Suomeen. On tämä ainakin minun oikeustajuni vastaista.

Näin sanoo 27 kilometrin ylinopeudesta 27 296 euron sakot saanut miljonääri Jari Löfroos Ilta-Sanomissa.

veikka lahtinen

Kuva: Facebook/Veikka Lahtinen

Taas löytyi yksi miljonääri, joka katsoo maksamiensa verojen oikeuttavan hänet olemaan noudattamatta nopeusrajoituksia. Kummallisinta on, että aika monet tavalliset palkansaajat yhtyvät hänen valitukseensa ja pitävät tällaisia sakkoja kohtuuttomina.

He ajattelevat vain sakkojen summaa ja suhteuttavat sen kenties huomaamattaan omaan tulotasoonsa. 27 000 euron sakot tuntuvat silloin hurjilta, mutta suhteessa Löfroosin tuloihin ne ovat ihan normaalin laskutoimituksen tulos. Itse rangaistus eli päiväsakkojen määrä on sama sekä tulottomalle että miljonäärille, mutta päiväsakon hinta määräytyy tulojen mukaan. Näin molemmat saavat suhteessa ihan samanlaisen rangaistuksen. Tästä poliisin sakkolaskurista  voitte katsoa paljonko 16 päiväsakkoa maksaisivat teille itsellenne.

Löfroosin saama sakko on siis suhteessa hänen tulohinsa eikä hänen maksamiensa verojen määrällä ole mitään tekemistä asian kanssa. Hyvilläkään veronmaksajilla ei ole mitään erioikeuksia posotella nopeusrajoituksista ja liikennesäännöistä piittaamatta.

Sen sijaan sakon kokonaissumma kyllä kertoo suhteettomista tuloista. Tässä maassa elää puoli miljoonaa ihmistä alle 1 500 eurolla kuukaudessa ja heihin verrattuna miljonäärin kitinä tuntuu vain säälittävältä huomionkerjäämiseltä. Että katsokaa nyt, miten epäreilusti minua kohdellaan, vaikka olen näin rikas.

1 500 euroa kuukaudessa nettona ansaitsevalle määrättäisiin samasta ylinopeudesta myös 16 päiväsakkoa ja summaksi tulisi 336 euroa. Hänen kukkarossaan se tuntuisi suhteessa vielä pahemmalta kuin miljonääristä tuntuu maksaa yli 27 000 euroa. Sakko on siis yhtä ankara köyhälle ja rikkaalle, kuten on tarkoitettukin. Köyhälle se tosin on suhteessa vieä ankarampi, joten jos sakkojärjestelmään tehtäisiin muutos, niin oikeudenmukaisempaa olisi pienentää summia siellä alapäässä.

Miljonääriksi voi näköjään tulla ilman oikeudentajua ja minkäänlaista ymmärrystä rangaistusjärjestelmästä. Ehkä juuri itsekkyys onkin rikkaaksi tulemisen tärkein edellytys.

Kommentit
  1. 1

    Merja Nurmi sanoo

    Olisikohan se sitten miljonäärin mielestä ”tasa-arvoista”, jos sakko määriteltäisiinkin niin päin, että kuukausituloista jätettäisiin vain määrätty summa, vaikkapa niin, että kaikki toimeentulotuen perusosan tai ulosoton suojaosuuden yli menevä kuukausitulo yhdeltä kuukaudelta maksettaisiin sakkoja? Ja tietenkin määräävä kuukausi olisi rikoksentekokuukausi niin, että ei olisi mahdollista keplotella itseään yhden kuukauden ajaksi ”tulottomaksi”?

  2. 2

    Tiina Kuikka sanoo

    Voi kun nämä miljonäärit joutuisi maksamaan ruuastaan suhteellisesti saman verran kuin köyhätkin….

    • 2.1

      Tero Lax sanoo

      Ja asumisesta. En usko, että 10000 €/kk tuloista menee 4000 €/kk asumiseen. Ja jos viisinumeroisesta kuukausitulosta jää säästöön joitakin kymppejä, hyvänä kuukautena muutama satanen, kuten pienempiä päiväsakkoja maksavilla, väitän että raha-asiat on hoidettu varsin huonosti.

      • 2.1.1

        Taha Islam sanoo

        Kuukausitulot näyttää sakkosumman perusteella olevan 100000€, eli käteen jää vaivaiset 73000€.

  3. 3

    Mikko Honkonen sanoo

    Aika ennenkuin joku käyttää sanaa ”kateellinen” tai termiä ”ei saa menestyä”. Arvioni on 5 sekun…

    Aijoo, olisi pitänyt käydä lukemassa alkuperäisen uutisen kommenttiosiota. Sinnehän näitä kukkasia oli alkanut tippua oikein urakalla. Mikä helvata siinä on että tämmöiset asiat pitää aina omassa päässä vääntää jotenkin niin että ne joilla ei ole haluavat raahata kaikki menestyjät alas, ja että tärkeintä on että rikkailta otetaan pois, mokomat siat, eivät sitä rahaa kuitenkaan ansaitse. Kait se on jotenkin mukavampaa ajatella että itseltä revitään nyt viimeisetkin siemenperunat lompakosta ja kukaan ei ymmärrä tuskaani, kuin hyväksyä se että koko rangaistuksen pointti -ei- ole se että maksimoidaan rahan otto rikkailta, vaan että joka ainoa tielläliikkuja, tuloista riippumatta, joutuu edes vähän miettimään miten siellä kaahailee. Jos ei toisten ihmisten hengen vaarantaminen muuten tunnu pelottavalta, niin on pakko uhkailla sitä millä ilmeisesti on enemmän väliä, eli lompakolla.

    Ei paljon varmaan haittaisi lööpin jannua jos olisi tasamaksut sakoissa, tuskin ajaisi koskaan alle tuon 27km/h ylinopeuden jos joutuisi maksamaan saman kuin se 1500e/kk tienaava. Saisi jäädä kiinni kerran viikossa noilla maksuilla että tuntuisi edes lähelle yhtä pahalta siellä rakkaimmassa, eli pankkitilin saldossa.

  4. 4

    Kiki sanoo

    Aiemmin valitti ympäri nettiä se yksi miljonääri jäätyään kahdesti kiinni tuntuvasta ylinopeudesta. Hänestäkin sakot olivat kohtuuttomia. Hän ja komppaajat eivät tuntuneet välittävän siitä, että miljonääri vaaransi liikennettä ja rikkoi lakia – ja todennäköisesti täysin vapaaehtoisesti ja tietoisesti. Tuskin näillä on mitään pakkoa ajaa ylinopeutta toistuvasti. Eivät he ole ambulanssikuskeja.

    Kun miljonäärit maalailevat, että sakkoa pitäisi joutua maksamaan vaan muutama satanen tai korkeintaan yksi tonni, niin he saisivat käytännössä ostettua itselleen halvalla oikeuden ajaa juuri niin lujaa kuin itseä huvittaa ja vaarantaa siinä samalla muut liikenteessä olijat. Sakot kiinni jäädessä olisivat niin pikkurahoja, ettei tarvitsisi siitä välittää.

  5. 5

    Heikki sanoo

    Löfroos, kuten kaikki muutkin, olisi välttynyt sakoilta noudattamalla nopeusrajoitusta.

    Joskus kyllä vaikuttaa siltä, että nuo miljonäärit nostavat metelin sakoistaan saadakseen huomiota ja korostaakseen kovia tulojaan julkisuudessa. Kun rahaa on kuin roskaa, niin 27000 euroa on pikkusumma tuloillaan elvistelystä: repikää siitä luuserit.

  6. 6

    Markku Sunimento sanoo

    Jokainen ylinopeussakko on vältettävissä kaasujalkaa nostamalla. Säälittävää nillitystä miljonääriltä.

  7. 7

    Lasse Sipilä sanoo

    Näin ajattelevan ihmisen mielestä kohtuullista olisi jos tolkuton rikkaus toisi tolkuttomasti valtaa. Eli tässä tapauksessa varallisuuden määrän pitäisi vapauttaa hänet sakkorangaistuksen tuntuvuudesta. Toivotan epäonnea kaikissa pyrkimyksissä saavuttaa tämä tila missä tahansa yhteiskunnassa.

  8. 8

    Kirsti Era sanoo

    Itse asiassa 87 km/h 60 km/h alueella lähentelee 50% ylinopeutta. Ei ihan mietoa. 60 km/h nopeusrajoitus selittyy yleensä taajamalla, lapsilla tai vaarallisella risteysalueella, joten miehen kaahailu oli tosi törkeää toisten ihmisten vaarantamista. Menis nurkkaan häppeemään.
    Moisien sakkojen laskentaperusteena on 100 000 ekun nettokuukausiansio, eiköhän se Jari saa voita leivälleen tuonkin jälkeen.

  9. 9

    Aimo Kasanen sanoo

    Sakkorangaistus on seuraus tehdystä rikkeestä, ei hinta jolla voi ostaa oikeuden rikkoa lakia. Köyhä voi joutua jättämään laskuja maksamatta tai aterioita väliin kun samasta rikkeestä varakkaan rangaistus on vain harmistus menetetystä rahasta.

    En ole saanut sakkoja vuosiin mutta jos nyt saisin olisi mukava kuulua siihen ryhmään joka saa mahdollisimman muhkeat sellaiset.

  10. 10

    Jussi P sanoo

    Olisi myös kannattanut painaa kovemmin kaasua ja ehkä ottaa lisäksi huikat hanskalokeron pullosta.Tällöin olisi saanut ehdollisen vankeustuomion ilman sakkoja. Tosin ajokieltoa olisi tullut mutta kyllähän tuolla summalla palkkaa kuskinkin jo.

    Onhan tuo tietysti aivan oikea tuomio lain mukaan. Ymmärrän kuitenkin vastustajienkin näkökantoja ja en ole vahingoniloinen.

    Kyllä kai näissä liikenneasioissa pitäisi pyrkiä johonkin järkevämpiin tuomioihin. Digiaikana olisi helppo laskea pistesaldoa . Lievistä rikkeistä vähemmän ja törkeistä rikkeistä enemmän virhepisteitä. Ja tietyn rajan ylityttyä automaattinen ajokielto määräajaksi. Ja erittäin törkeistä ajoneuvon takavarikointi valtiolle.

    En aja itse autoa joten ns. omaa lehmä ei ole ojassa eikä maantiellä.

    • 10.1

      Petri sanoo

      Sekö olisi tasapuolista, että 100000€ kuukaudessa tienaavalla on varaa palkata vaikka henkilökohtainen kuljettaja, kun pistesaldo menee miinuksille, mutta köyhällä ei ole varaa ostaa edes polkupyörää, että pääsisi liikkumaan?

  11. 11

    Vesa Nikula sanoo

    Laskinpa, että mun tuloilla tuo sakko olis 576€. Vakuutan, että tuntuis sen kuukauden elämisessä rankasti! Ja aivan saletisti jäis sen vuoden ulkomaanmatka tekemättä. Miten lie arvon miljonäärin laita? Tulikos muuntorangaistukset takaisin? Voisihan tuo neuvotella linnaan menemisistä pariksi viikoksi. Eiköhän ne hallitukset vois kokouksiaan muklata…

  12. 12

    Angie sanoo

    Onhan se hyvä, että Löfrooskin maksaa veroja. Niillä verotuloilla voi sitten poliisikin suorittaa nopeusvalvontaa. Ihme kitinää ihmiseltä, joka on saanut kaiken yhteisesti kustannetun hyvinvontivaltion tuen itselleen. Jopa ne tiet, joilla hurjastella.

    • 13.1

      Kari Antila sanoo

      Mikael Limon sen kiteyttää yhdessä lauseessa.

      Itse olen yrittänyt sönköttää jotain sen suuntaista, että olettamaani rajapalkkaa ei voi saavuttaa rehellisellä työllä. Tähän vastaavat monet, että he tekevät ihan laillista työtä, mutta tienaavat paljon enemmän kuin olettamani rajapalkka.

      Siitä pääsemmekin vertaamaan kahta eri tavalla ymmärrettävää termiä: ”rehellinen” ja ”laillinen”. Näistä rehellinen on mielestäni paljon suppeampi käsite kuin laillinen.

      Näinpä röyhkeä itsekkyys tulkitaan lailliseksi keinoksi tienata rahaa ja ehkä menestyäkin. Röyhkeän itsekkyyden rehellisyys onkin jo toinen asia.

  13. 14

    Juhani Ensio Penttinen sanoo

    Sakot taitavat määräytyä bruttotulojen mukaan . Nettotulot olisivat kai parempi peruste,

    Määräaikainen ajokielto olisi parempi vaihtoehto mielestäni. Törkeissä liikennerikoksissa myöskin ajoneuvon takavarikointi.

    Tuomioistuimet usein kohtuullistavat näitä jättisakkoja . Mitkä lienevät kohtuullistamisen perusteet ? Vai pitääkö lainsäätäjä itsekin järjestelmää epäonnistuneena.

    En omista enkä aja autoa joten olen neutraali havannoija tässä mielessä

    • 14.1

      Ilari Tuominen sanoo

      Sakot määräytyvät nettotulojen perusteella.

      Kohtuullistamisen perusteena voidaan pitää esimerkiksi tulotason huomattavaa laskua (tämän vuoden sakot määräytyvät vuoden 2014 verotuksen mukaan)

  14. 15

    T Häkkinen sanoo

    Tulot on isot ja niin on sakkokin mutta onko tuossa mitään järkeä suhteessa rikokseen.
    Jos nopeutta olisi ollut vain 80km/h niin sakko olisi ollut vain 200€? 87km/h niin 27 000€?
    Tuon ylinopeuden rangaistavuus on sama kuin lievällä pahoinpitelyllä.
    Kumpi on pahempi; läväyttää ärsyttävää ihmistä avokämmenellä vai jättää 60km/h rajoitus huomioimatta?

    • 15.1

      Pekka Rantamäki sanoo

      Tai entäs läväyttää 87 km/h liikkuvalla autolla lapsen päälle? Ja Taivaan Isäkö pakotti painamaan kaasujalkaa?

      • 15.1.1

        Marko sanoo

        ”Tai entäs läväyttää 87 km/h liikkuvalla autolla lapsen päälle”

        Tästä käsittääkseni tulee rangaistus aivan eri teosta?

        Ajamalla 87 km/h 60 alueella on kohtuullista maksaa yli 20000 sakot, koska ehkä voisi ajaa jonkun päälle?
        Ajamalla 60 alueella 57km/h toisessa kädessä kolmioleipä, toisessa cola-pullo ja vaihtaen samalla radiokanavaa ei itsestäänselvästi johda sakkoihin, vaikka lapsi voi silloinkin jäädä alle. Ehkä jopa todennäköisemmin, koska kuskin huomio ei ole liikenteessä?

        Kysehän ei kai missään vaiheessa ollut siitä, pitäisikö ylinopeudesta rangaista, vaan siitä mikä on kohtuullinen rangaistus.

  15. 16

    Matti L sanoo

    Olkoot rahasummat mitä hyvänsä, mutta onhan nuo liikennerikkomuksista saadut rangaistukset täysin järjettömiä ja suhteettomia, sekä rahassa että päiväsakkoina mitaten.

    Pohjanmaan lakeuksilla (missä näkyvyyttä on joka suuntaan muutama kilometri, myös sivuille) jos polkaisee sen 50 kmh ylinopeutta vaikka vain hetkellisesti ja täysin tyhjällä tiellä, on kyseessä liikenteen törkeä vaarantaminen.

    Tyyppirangaistuksena tästä hurjasta teosta on 80 päiväsakkoa ja minimissään puoli vuotta ajokieltoa. Siis teosta, mistä kenellekään ei aiheutunut vahinkoa, eikä vaaraa, ja esim Saksassa tällaiset nopeudet ovat sekä sallittuja että arkipäiväisiä. Meillä ne muuttuvat mystisesti järkyttäviksi rikoksiksi.
    Detaljina on myös mielenkiintoista, kuinka perään lähtenyt poliisi voi ajaa samalla tai jopa suuremmalla nopeudella vaarantamatta liikennettä törkeästi.

    Takaisin rangaistuksiin, vertailun vuoksi, pahoinpitelystä tyyppirangaistus on 40 päiväsakkoa, ja raiskauksesta jopa alle. Näillä molemmilla rikoksilla voi pilata ihmisen elämän pysyvästi.

    Olisin erittäin halukas kuulemaan, mitä järkeä joku voi löytää näiden rangaistusten suhteellisesta painotuksesta?

    • 16.1

      Angie sanoo

      Ehkä sitä pahoinpitelyn päiväsakkomäärää pitäisi noistaa vaikka sinne kahdeksaankymmeneen myös. Aivan samalla oikeudella se poliisi saa ajaa ylinopeutta, ottaessaan kaahailevaa miljonääriä kiinni, kuin uhkaili FN-303 projektiililaukaisimella ja käytti etälamautinta ilmaiskonsertin yleisöön helsinkiläisessä puistossa.

    • 16.2

      Tero Alitalo sanoo

      Matti L, näin ainakin itse näen perustelut esittämillesi ongelmille:

      Lain pointtihan on se, että henkilön toiminta VOI johtaa johonkin hyvin vahingoittavaan lopputulemaan (ideaa voi muuten verrata aseen säilyttämiseen). Poliisi ei voi tietää, jatkuuko mainitsemasi ”polkaisu” vielä pitkäänkin, esimerkiksi seuraavalle soratielle ja siitä kotipihaan saakka. Heillä on kuitenkin velvollisuus rajoittaa uhkia yhteiskunnalle, joten eivät he tietenkään voi todeta ottavansa kaahajan ”sitten vasta, kun se ajaa vielä vähän vaarallisemmin” kiinni.

      Sääntöjen (eli lakien) tulee lisäksi olla kaikille samat, sekä mahdollisimman yleisesti päteviä: vai miltä itsestäsi kuulostaisi laki, jossa olisi erikseen määritelty sakot esimerkiksi eri kellonajoille, näkyvyyksille ja maakunnille? Vaikealta toteuttaa? Turhan byrokraattiselta ja pilkunviilaukselta? (Nämä esimerkit esitän siksi, että itse otit esille Pohjanmaan lakeudet, jossa ei varmaan ole sitä parin kilometrin näkyvyyttä ihan kellon – saati vuoden – ympäri.)

      Toteamus siitä, että eri maissa lait ovat erilaisia ei ikävä kyllä ole niin mystinen kuin annat ymmärtää. Kansa on edustajiensa välityksellä määritellyt lait tietyin perustelujen saattelemana tietynlaisiksi, siinäpä se. Lakeja voidaan toki muuttaa, ja jos löytyy tarpeeksi poliittista tahtoa niin miksipäs ei täälläkin joskus vielä kaasuteltaisi kuin Saksassa.

      Viranomaisten oikeudet ja velvollisuudet eroavat rivikansalaisesta heidän virantoimituksensa aikana. Eihän ambulanssikuskejakaan vaadita ajamaan nopeusrajoitusten mukaan silloin kun ambulanssi on hälytysajossa. Esimerkiksi poliisille on ihan oma poliisilaki, jota muuten voidaan myös muuttaa, jos ”kansa niin haluaa”.

      Ja kuten itsekin sanoit, esittämilläsi teoilla VOI pilata toisen elämän pysyvästi. Ihan niin kuin ajamalla heidän ylitseen autolla. Ja ei, kaikkia Suomen sakkoja ei anneta Pohjanmaalla tyhjillä teillä.

      Mistä muuten löysit tuon tyyppirangaistusten määrän? Itse löysin nopeahkolla googlettamisella vain dokumentin ja senkin tarkastelemat luvut ovat vuodelta 2006. Toisaalta siinäkin esim. raiskauksesta olisi annettu vain ja ainoastaan vankeusrangaistuksia.
      https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/152439/6_Rangaistuskaytanto_rikoslajeittain.pdf?sequence=29

  16. 17

    erkki sanoo

    No joo…
    Joillekin rikkaus on vain rahaa ja valtaa.

    Keltainen lehdistö, kuukkelin mukaan, useinkin surkuttelee rikkiden kohtaloa ”prosentuaalisessa maailmassa”.

    Mistähän syystä minä sitten niin tykkään Desmond Morrisin ”apinasarjasta” [Alaston apina, Ihmisten eläintarha jne] tai vaikka Pekka Kuusen ”Tämä ihmisen maailma” -kirjasta.

    Viimeisessä vaatteessa ei ole taskuja, ja jos onkin, niin paras ottaa rahat mukaan, jos siihen on tarvis ja tuntuu paremmalta, oikein isona sekkinä 😉

  17. 18

    Ismo Liukko sanoo

    Monessa maassa tuo kuitenkin nähdään toisin. Sakoilla on leikkuri tai niiden määrä on kiinteä summa. Miljonäärilläkin on oikeus järjestelmäkritiikkiin.
    Semminkin kun nyt hallitus aika avoimesti näkee nuo sakot eräänlaisina lisäveroina, joilla paikataan valtion taloutta. Tässä tapauksessa miljonääri ei kai katsonut, että sakot olisi määrätty laittomasti, vaan piti lainsäädäntöä järjettömänä.

    • 18.1

      Angie sanoo

      Nämä miljonäärit ne aina pääsee julkisuuteen antamaan järjestelmäkritiikkiä. Köyhien sakkoja saaneiden haastatteluja ei juurikaan näe. Sakot ovat kuitenkin suhteessa samat. Jos on rikas ja elämässään hyvin pärjännyt, niin kannattaa ehkä olla tyytyväinen ja maksaa ne sakkonsa kitisemättä ihan imagosyistä. Tai voihan tietty ajaa nopeusrajoitusten mukaan.

    • 18.2

      Simo sanoo

      Kai se on sitten niin vaikea tuonkin tyypin noudattaa lakia – ajelemalla ihan nopeusrajoitusten mukaan. Näin menetellen ei tarvi vinkua ”järjettömästä” sakostakaan.

  18. 19

    Risto Virtanen sanoo

    Jotakin on kyllä pielessä asioiden tärkeysjärjestyksessä,kun ajaessani 10km/t ylinopeutta
    rikesakko 170e oli nopeasti postilaatikossa,mutta joutuessani törkeän pahoinpitelyn uhriksi
    (15 lyöntiä ja potkua päähän) poliisista ei kukaan ole 2kk tapahtuman jälkeen ole ollut yhteydessä minuun.

  19. 20

    Carl Willandt sanoo

    Tässä kommentoinnissa moni tuntuu unohtavan sen seikan, että kolmesta ylinopeussakosta lähtee kortti riippumatta tulotasosta. Tähän seikkaan peilaten väitökset, joiden mukaan miljonääri voisi ostaa oikeuden rikkoa lakia, tuntuvat hieman yliampuvilta. Toistuvista rikkeistä sitä paitsi saa nopeasti myös ehdollista vankeutta ja sen myötä ehdotontakin, joten en todellakaan usko skenaarioon, että miljonäärit alkaisivat posotella täysin holtittomasti, mikäli sakot olisivatkin nykyistä pienemmät.

    En puolustele Löfroosin tekoa – eikä hänkään kai väitä olevansa syytön tekemäänsä rikkeeseen – mutta ymmärrän hänen kritiikkinsä, koska onhan päiväsakkojärjestelmän suhteuttaminen tuloihin aika poikkeuksellinen käytäntö oikeusjärjestelmässämme. Sakkojen määräytyminen tulojen mukaan on vähän sama kuin ehdottomien vankeustuomioiden pituus määräytyisi tuomitun iän mukaan.

    • 20.1

      keke sanoo

      Sen päivän kun näkisi kun rikas tuomittaisiin vankilaan Suomessa. Taitaa tämä sakki poliisin ohella olla se ainoa valtion erityissuojelua nauttiva kansanryhmä rötöstelyjen suhteen.

  20. 21

    karvinen sanoo

    Se, että miljönääri menee lehteen asti ruikuttamaan osoittaa, että päiväsakko toimii. Sakon on tarkoituskin vituttaa.

  21. 22

    Ilkka Hakamäki sanoo

    Kyllä Löfroos on oikeassa siinä, että Suomen sakotusjärjestelmä on kovin epätasa-arvoinen. Tiedetäänhän ihan tutkimuksiinkin perustuen, että rikkaiden on paljon vaikeampi luopua rahoistaan kuin meidän tavan tallaajien.

    Siksi ehdotankin, että nykyisestä tuloihin perustuvasta sakotusjärjestelmästä luovutaan ja korvataan se taatusti tasa-arvoisella rangaistustavalla.

    Muutetaan sakkorangaistus yhteiskuntapalvelukseksi eli yksi päiväsakko vastaa n tuntia yhteiskuntapalvelusta. Eiköhän siltten lopu turha nillitys.

    Ai niin eihän tällainen käy laatuun, kun hallituksen tärkein tulonlähde tuntuu olevan sakkokertymä. 🙂

  22. 23

    markku sanoo

    Minimituloilla tuo sakko 25% kuukauden nettoansiosta tietää ainakin viikon mittaista paastoa.

  23. 24

    Ismo Liukko sanoo

    No tuossa tuskin on objektiivista oikeudenmukaisuutta. Meilläkin rikesakot on kiinteitä. Monet Suomeen verrattavat maat ovat valinneet toisin. Tietääkseni esimerkiksi Saksa. Aiemmin meilläkin päiväsakko määräytyi bruttotulot mukaan, nykyisin nettotulos mukaan. Esimerkiksi sakon muuttamisessa vankeudeksi on huomioitu maksukyvyttömät ihmiset. Joten aivan osattomia he eivät ole. Tuskin jonkun köyhän tai keskituloisen normaali sakosta kovin isoa uutista saisi. Niitä määrätään satoja tuhansia vuodessa.

  24. 25

    Rintsu sanoo

    Kolikolla on silti kaksi puolta.
    Yksi asia on se, että ”ainahan sakoilta voi välttyä kun ei aja ylinopeutta”.
    Toisaalta hallitus on budjetoinut sakkotulot ja ”käskenyt” poliisin ne kerätä. Ja se tehdään alentamalla sakotuskynnystä ja korottamalla sakkoja.

    Toinen asia on se, että jos sakot määrättäisiin kuukausitulojen mukaan niin palkansaajakin älähtäisi kohtuuttomuutta, koska heinäkuussa hänen sakkonsa olisi huomattavasti suurempi kuin muina kuukausina, koska heinäkuun tilinauhassa näkyy lomaraha. Vaan nyt kun sakko määräytyy vuositulojen mukaan, niin sakkonsa on sama kuukaudesta riippumatta.
    Monella yrittäjällä taas on jumalattomat vuositulot sinä yhtenä vuonna kun hän myy yrityksensä pois. Joten seuraavana vuonna pitää olla perhanan tarkkana kaasujalan kanssa koska seuraavan vuoden ajan hänen sakkonsa ovat mastodonttiset. Sitä seuraavana vuonna tilanne ”normalisoituu” koska hänellä ei ole toista yritystä myytäväksi.

    Sitä voi pohtia onko se oikein, että kertaluontoinen tulopiikki pitää määrätyn ajan mahdolliset sakot pilvissä. Etenkin jos se tulopiikki johtuu vaikkapa 30- vuotisen elämäntyön myynnistä.
    Lottovoitolla ei ole vaikutusta sakkoihin koska se ei näy verotettavissa tuloissa, joten lottovoittaja voi hurjastella pienillä sakoilla vaikka rahaa olisi lampaiden syödä.

    • 25.1

      Jarkko sanoo

      ”Toisaalta hallitus on budjetoinut sakkotulot ja ”käskenyt” poliisin ne kerätä. Ja se tehdään alentamalla sakotuskynnystä ja korottamalla sakkoja.”

      Niin tai sitten vaan pitämällä tutkaa niin kauan kun tarvitaan vittumaiseksi sakkorysäksi tiedetyissä paikoissa esim. vaikka jyrkässä alamäessä jossa nopeusrajoitus tippuu reilusti alamäkeen. Ainakin itse tiedän muutamia tuollaisia paikkoja joihin lähes kaikki autoilijat, jotka tulevat paikkaan ensimmäistä kertaa pamauttavat siihen vähintään rikesakko nopeudet.

      Sakkoja tulee juuri niin paljon kun on valvontaa ja budjetoitu sakko tulo saadaan aina täyteen.

  25. 26

    Jyrki sanoo

    On vain hyvä, että rikkaat itkee sakkojaan, jotka on laissa määrätty tietyn kaavan mukaan tuleviksi. Se kertoo, että sakko tekee kipeää niin kuin pitääkin tehdä.

    Sitä kyllä ihmettelen, miksi köyhät, jotka maksaa samojen kaavojen mukaan sakkoja. Niin miksei he itke saamiaan sakkojaan? Vai johtuuko se siitä, että heidän itkemisiään ei noteerata. Ketä ja mitä mediaa nyt kiinnostas jonkun köyhän sakot, jonka takia köyhä syö näkkileipää ja makaroonia seuraavan kuukauden vaikka. Että sakko tulee maksetuksi. Toisin kuin ehkä se rikas, joka maksaa kymppitonnien sakot samasta ylinopeudesta samoissa olosuhteissa jne. Mutta ei tarvitse senkään jälkeen tinkiä ruuastaan.

    Vai onko tosiaan niin, että sakot ei satu köyhiin niin paljoa kuin rikkaisiin? Mikä tässä on se ongelma?

  26. 27

    Anssi Keskiväli sanoo

    Minun tulotasollani yhden (1) päiväsakon määrä olisi 6€. Tuon 27000€ sakkomäärän saadakseni minun pitäisi saada 4500 päiväsakkoa.

    Rattijuopumuksesta saa yleensä 50 päiväsakkoa, 300€. Vaadittaisiin 90 rattijuopumusta.
    Pahoinpitely 40 päiväsakkoa, 240€. Vaadittaisiin 113 pahoinpitelyä, sillä puolikkaita ei lasketa.
    Varkaus 40 päiväsakkoa, 240€.
    Virkamiehiä saisi vastustaa 225 kertaa, kunnianloukkauksia saisi tehtailla liukumalla 750-150 kappaletta, lieviä petoksia 750-180 kappaletta ja 16 päiväsakon arvoisia ylinopeuksia pitäisi tulla 282 kappaletta.

    27000€ on 38,5 kuukauden eli 3,2 vuoden työmarkkinatuet (702,5€/kk). Toimeentulotuen perusosaa vaadittaisiin 4,6875 vuoden edestä (minun kohdallani 5,5 vuoden).

    Vähän suhteutusta määrättyjen sakkojen määrään sekä sakot saaneen itkupillin ja vastuuttomasti liikenteessä käyttäytyvän uhriutujan tulotasoon.

  27. 28

    Ismo Liukko sanoo

    Se, että joku asia on laissa määrätty, ei tarkoita muuta kuin, että kyseessä on objektiivinen totuus. Tuo velvoittaa vain esimerkiksi poliisin toimimaan tuon mukaisesti. Ainakin keskituloiset itkee sakkojaan ihan samalla tavalla. Mutta onko tuossa mitään uutiseksi kelpaavaa poikkeuksellista. Yli 20 000 sakko on uutinen ja onhan tuo nähty, että Suomessa määrätyt korkeat sakot ovat ylittäneet kansainvälisenkin uutiskynnyksen.

  28. 29

    Ismo Liukko sanoo

    Tarkoitin siis, että laissa määrätty ei ole objektiivinen totuus. Se on vain määräys, jota pitäisi noudattaa.

  29. 30

    MH sanoo

    Tämä on tyypillinen clickbait-uutinen mistä sitten omasta mielestään aina oikeassa olijat pääsevät ruinaamaan miten taas joku sydämetön miljonääri kitisee turhaan. Noudattaisivat sääntöjä niin ei tarvitsi ulista ja mitä näitä muita kukkasia on….

    Asia nyt on vähän niin, että kyllähän rangaistuksen pitäisi olla edes jossain järkevässä suhteessa teon vakavuuteen, ei ainoastaan suhteellisesti vaan myös absoluuttisesti mitattuna. Käytännössä tämä ei toteudu Suomen oikeusjärjestelmässä ja ikävintä siinä on että se on todennäköisesti täysin tietoinen valinta:

    – Ylinopeuksista kaikki moralisoivat samalla tavalla, noudattakaa sääntöjä (mitä väliä sillä onko rajoitus välttämättä edes kovin järkevä sillä kohdalla, onko kyseessä vahinko tai onko ylityksellä tosiasiallisesti vaarantunut kenenkään terveys tms) ja näistä pitäisi kuulemma rangaista ”niin että tuntuu”. Vain taivas on rajana rangaistusasteikossa. Oppisivat olemaan saatana! Ja kortti voidaan viedä kolmesta pikkurikkeestä vuoden sisällä täysin riippumatta rikkeiden vakavuudesta, eikä siinä huomioida millään tavalla esim. rangaistuksen vaikutusta henkilön toimeentuloon jne. jolloin käytännössä rangaistuksesta voi tulla toimeentulon menettämisen myötä täysin kohtuuton millä tahansa järkevällä mittarilla mitattuna. Mutta mitä väliä, sehän on tapahtunut LIIKENTEESSÄ ja tunnetusti se on se asia missä Suomessa tehdään ne vakavimmat rikokset mitä kuvitella saattaa….

    – Verottajan kusettamisesta tulee ankarasti raippaa niin että varmasti tuntuu, tässä harvemmin tunnetaan armoa. Paitsi silloin kun tarpeeksi isokenkäisiä on listoilla, silloin kyllä voidaan esittää esimerkiksi ”tehokasta katumista….” Ei sovi olla kohtuuton nääs. Ainakaan hyviä veljiä kohtaan.

    – Yksilön koskemattomuuteen liittyvät rikokset rangaistaan äärimmäisen lievästi. Korvaussummat ovat erittäin pieniä, koska ei saa vahingossakaan syntyä käsitystä että korvauksissa voisi olla mitään rangaistusluonteista. Ja totta kai täytyy kohtuullistaa ja suosia ehdollista, vankila ei nääs paranna eikä silläkään niin väliä tuntuuko se rangaistus missään. Se johtaa kuulemma kovaan yhteiskuntaan. Raiskauksestakin selviät helposti ehdollisella koska olisi kohtuutonta menettää työpaikka sen takia että on kiksauttanut ilman lupaa (ja tämä löytyy ihan oikeuden omista perusteluista).

    Tästä seuraa looginne johtopäätös, että pahimmat rikolliset löytyvät liikenteestä. Seuraavat veroissa kusettajista ja kaikein mitättömimmät ryöstävät, pahoinpitelevät ja raiskaavat tavallisia kansalaisia. Että jos aiotte tirvaista kaveria turpiin, niin lyökää sitten koko rahan edestä. Tervetuloa (epä)oikeusvaltioon nimeltä Suomi…. 🙂

    • 30.1

      karvinen sanoo

      Päiväsakkoja voi saada myös vaikka pahoinpitelystä, eivät ne ole pelkästään liikennerikkomuksissa käytössä.

      Korvaukset rikoksen uhreille tai raiskaustuomiot ovat taas aivan oma keskustelunsa, eikä niillä ole mitään tekemistä ylinopeussakkojen kanssa.

      • 30.1.1

        MH sanoo

        Voi saada mutta ei välttämättä saa. Ja useimmiten näissä käytetään jonkinlaista kohtuullistamista (erityisesti ns. paljousalennus), plus että varsinkin ehdotonta tuomitaan erittäin erittäin kitsaasti. Liikennerikkomukset ovat lähes ainoa osa Suomen oikeuskäytäntöä missä kohtuullistamista ei tunneta millään tavalla.

        Korvaukset rikoksen uhreille ja raiskaustuomiot eivät ole sinänsä ”oma keskustelunsa” silloin kun kysymys on siitä, ovatko ja pitäisikö rangaistusten olla suhteessa toisiinsa. Aivan erityisesti ne kuuluvat keskusteluun silloin kun yksi suurimpia argumentteja on se perinteinen ”kyllähän rangaistuksen täytyy tuntua” koska sen argumentin pitäisi silloin johdonmukaisesti koskea kaikkia muitakin rikkomuksia sekä rikoksia. Ymmärrän kyllä että sitä keskustelua ei välttämättä haluta käydä, koska siinä tulee yleensä aika helposti näkyviin niin räikeitä kaksoisstandardeja ettei se välttämättä anna sen enempää oikeusjärjestelmästämme kuin omasta oikeustajustammekaan aina kovin sivistynyttä kuvaa.

        Huomaathan, että en puuttunut vielä edes siihen millä tavalla viranomaisten tekemiä rikkomuksia kohdellaan oikeusjärjestelmässämme. Sekin herättää helposti erinäisiä kysymyksiä siitä onko laki sama kaikille ja sovelletaanko kaikkien tekemiin rikkomuksiin alkuunkaan samaa oikeusperiaatetta.

  30. 31

    Sonofhades sanoo

    Paul Piff:in video ”Does Money Make You Mean” on silmiä avartavaa kaikille. Hetkessä ymmärtää miksi miljonääri itkee maksunsa takia.

  31. 32

    Haade sanoo

    No, ei tässä Suomen sakotusjärjestelmässä ole mitään järkeä! Kun ihminen piestään kaupungilla, saa pahoinpitelijä ehkä muutaman tonnin sakon. Ja sitten autolla voi ottaa aikalailla epähuomiossa tuollaiset aivan järjettömät sakot, kuten tämä miljönääri nyt sai.

    Kyllä jokainen, joka autoa ajaa, on joskus missannut nopeusrajoituksen muuttumisen juuri esim. 80 Km/h:sta 60 km/h:hon. Ei siitä pitäisi 27000 € maksamaan, vaikka olisi kuinka rikas.

    Kyllä tämä enemmän kertoo kansan kateellisuudesta ja järjettömyydestä, kuin todellisesta oikeudenmukaisuudesta. Se nyt vaan on jonkunlainen fakta, että rikkailla on ”varaa” tehdä rikkeitä paljon enemmän kuin köyhillä. Mutta ei sakkojärjestelmän tehtävä ole sitä pyrkiä oikaisemaan. Sakon tehtävä on määrätä rangaistus tietystä rikkeestä. Mutta yhtälailla se ei myöskään tarkoita sitä, että miljonäärit voisivat tehdä mitä huvittaa ja ajella miten vaan. Blogin kirjoittajalla on heti oletus, että 1 ylinopeus olisi sama, kuin halu ajalle liikenteessä miten huvittaa. Edelleen, käsi ylös kuka ei ole autolla ajaessa rikkonut jotain liikennesääntöä, josta kuuluisi rangaistus?

    • 32.1

      Saku Timonen sanoo

      Jos miljonääri pahoinpitelee jonkun kaupungilla, niin ei hän muutaman tonnin sakoilla selviä. Rangaistus määrätään silloinkin päiväsakkoina ja päiväsakon hinta tulojen mukaan. Päiväsakkojärjestelmän tarkoitus on, että rangaistus on yhtä tuntuva kaikille tuloista riippumatta.

      • 32.1.1

        MH sanoo

        Ja jos pahoinpitelee jonkun kaupungilla niin rangaistus on todennäköisesti pienempi kuin jos on ajanut hiljaisella tieosuudella pienen ylinopeuden. Niin kuin tuolla jo tuli todettua, yksilön koskemattomuuteen liittyvät rikokset ovat suomalaisen rangaistuskäytännön perusteella erittäin paljon lievempiä kuin liikennerikkomukset. Korvauskäytäntöjen perusteella yksilön koskemattomuudella ei ole todellisuudessa juuri arvoa Suomessa. Siis ihan oikeasti, jos aiotte argumentoida sillä että rangaistuksen pitää tuntua eikä mitään kohtuullistamisperustetta ole olemassa (varsinkaan jos on varakas, niillähän on varaa maksaa valtion pohjattomaan kassaan) niin silloin sitä samaa logiikkaa pitäisi noudattaa kautta linjan myös kaikkialla muualla oikeuskäytännössä: erityisesti yksilön koskemattomuutta koskevissa rikoksissa, virkamiesten laiminlyönneissä ja rikkomuksissa joita jätetään sujuvasti tutkimatta jos avi tulkitsee ettei esim. yli kymmenen vuotta jatkunut säännönmukainen hallintolain vastainen toimintatapa ole riittävä jotta olisi ”tarkoituksenmukaista” alkaa perkaamaan asioita yhtään enempää, saati sitten velvoittaa virkamiestä korjaamaan päätöksiä jotka on tehty tavalla mikä ei täytä hallintolain kriteerejä. Mutta eihän näillä ole mitään merkitystä, ne eivät kiinnosta ketään – oleellisintahan on että varakas maksaa viimeisenkin pennin liikennerikkomuksesta ja mikä tärkeintä, pitää turpansa kiinni käytännön järjettömyydestä.

        Jos katsotte tuonne vähän sivistyneemmän maailman suuntaan niin huomaatte että prioriteetit ovat vähän toisenlaiset.

        • 32.1.1.1

          Saku Timonen sanoo

          Eri rikostyypeistä määrättävien ranagaistusten keskinäinen vertailu ja mitoittaminen suhteessa toisiinsa on ihan oman selvityksensä arvoinen asia, mutta valitettavasti meillä ei ole sitä koskaan tehty perusteellisesti. 1990-luvun rikoslakiuudistuksessakin se jäi pahasti kesken.

          • 32.1.1.1.1

            MH sanoo

            Kyllä. Kaikki tietävät kyllä asiantilan, esim. Terttu Utriainen on kritisoinut seksuaalirikollisten huomattavan lempeää kohtelua oikeusjärjestelmässämme. Haluttomuus korjata asiantilaa samaan aikaan kun liikennnerikkomuksista yritetään kerätä yhä enemmän rahaa pelkästään paikkaamaan valtion rahoitusvajetta kertoo kyllä kaiken oleellisen yhteiskuntamme prioriteeteista.

            Yleensä julkisessa keskustelussakin asia yritetään yleensä hyssytellä piiloon, usein vedotaan juuri siihen että ”vankila ei paranna”, ”emme halua kovaa yhteiskuntaa” tai ”ei rangaistusten koventaminen ole ratkaisu.” Jostain syystä se näyttää kuitenkin olevan ratkaisu liikennerikkomuksiin ja silloin pääsee juuri syntymään tilanne jossa pienestä liikennerikkomuksesta josta ei tosiasiallisesti aiheudu edes vaaratilannetta tuomitaan rangaistus joka on absoluuttisesti mitattuna moninkertainen esim. raiskaukseen verrattuna. Esim. työn ja toimeentulon menettäminen rangaistuksen seurauksena on oikeuden mukaan peruste olla tuomitsematta ehdotonta rangaistusta raiskauksesta, mutta kolmen liikennerikkomuksen (olivat ne miten lieviä tahansa, oli ajettujen kilometrien määrä niiden välillä mikä tahansa ja riippumatta siitä onko todellisuudessa aiheutunut edes erityistä vaaratilannetta) osalta mitään tällaista lieventävää asianhaaraa ei ole olemassa. Mistä taas päästään siihen että laintulkinnan perusteet ovat kovin erilaiset näissä tapauksissa. Ja se on yksi syy minkä takia tällaiset megaluokan sakot mitättömistä asioista herättävät närää – mistä sitten lainkuuliaiset moralistit pääsevät lausumaan ne vakiolausahdukset siitä miten rangaistuksen pitää tuntua, noudattakaa sääntöjä (oli se sääntö sitten järjellinen tai ei) ja pitäkää turpanne kiinni. Toivottavasti olo on sen jälkeen taas vähän ylevämpi.

    • 32.2

      Kari Antila sanoo

      Olen ajanut kolarin, johon poliisin mukaan olin yksin syypää. Sakkoni ei minun eläketuloillani ollut edes kahtasataa euroa. Se tuntui kovasti. Siitä aiheutui paitsi peruna- ja tonnikalakuuri, myös se että jouduin pyytämään läheisiltäni lainaa sakon maksamiseen.

      Autoa, halpaakaan, minun tuloillani ei voi enää milloinkaan hankkia. Tarvitsisin auton 89-vuotiaasta isästäni huolehtimiseen. Onneksi Tampereella on sentään hyvä joukkoliikenne, jota voin kyllä itse käyttää, mutta isäni ei.

      Uskon, että minun pieni sakkoni sattui minuun ja läheisiini huomattavasti kovemmin kuin Jani Löfroosin 27 000 euron sakko häneen.

      On kovin vaikeaa tällaiselle tasa-arvoa omana arvonaan pitävälle ihmiselle keskustella kenenkään sellaisen kanssa, jolle tasa-arvo on yhtä kuin vähempiosaisen kateus.

      • 32.2.1

        Jarkko sanoo

        Itse en pystyisi nykyisillä tuloillani asumistuki + kelan pienimmät tuet, joilla olen roikkunut jo useamman vuoden maksamaan mitään sakkoja muuta kuin jättämällä vuokran maksamatta tai ruuan ostamatta. Hyvä puoli on se, että eipä minulta niitä sakkoja pysty perimäänkään kun omaisuutta ei ole eikä tuloja yli suojaosuuden.

        En tosin ole pitkään aikaan sakkoja saanut, mutta koskaan ei voi tietää varmasti jos saan sakot niin ne joudutaan todennäköisesti muuntamaan vankeudeksi. Olen siltä varalta opetellut kaikkia juttuja mitä voi tehdä sellissä niin ei tule aika pitkäksi. esim. joogaa, meditointia ja erilaisia pelejä tai leikkejä mihin ei tarvitse mitään välineitä tai juuri mitään välineitä. Erilaiset virikkeet ja kuntoilu ovat tärkeitä ajankulutuskeinoja jos joutuu selliin.

        Olen aikaisemmin elämässäni joskus saanut sakot epämääräisin perustein joten ei ole ihan se luotto kunnossa järjestelmään enää. Poliiseille on rakennettu niin hyvät kulissit, että heidän juttunsa muuttuu oikeudessa lähes aina totuudeksi kun taas vähäosaisella jolla kulisseja ei ole kaikki mitä he sanovat muuttuu helposti valheeksi. Riippumatta siitä mikä se oikea totuus on. Ihmisen ja tuomareidenkin aivot vain toimivat niin, että kulissit muokkaavat totuutta ja sanojen painoarvoa, eikä sille oikein voi mitään muuta kuin valmistautua siihen, että pärjää siitä huolimatta.

        Sehän se köyhyydessä onkin ikävin puoli, että se ei ole pitemmän päälle vain taloudellinen ongelma vaan se muuttuu muunlaisiksi ongelmiksi myös kuten siihen, että et enää voi saada oikeutta tasa-puolisesti, koska ihmisten aivot on ohjelmoitu olemaan uskomatta niitä kenellä ei ole hienoja kulisseja ympärillään sanoja tukemassa.

  32. 33

    tomi sanoo

    On tarpeeksi röyhkeyttä valittaa sakostaan jonka ITSE on ajanut ja jonka summan saa kuitenkin takaisin kuukaudessa